Turhautuminen (päättynyt)

((Päätin nyt ihan summassa laittaa tämän tänne ))

Surma oli päätynyt järven rannalle. Se halusi välillä omaa rauhaa pesällä vallitsevasta vilskeestä. Se ajatteli mitä kaikkea oli kerennyt tapahtua niin lyhyessä ajassa.

Nyt se nuuhki maata, joskos jokunen jyrsijä tai rusakko sattuisi tielle. Pari vanhaa suden hajua pisti vaalean hukan kirsuun, mutta ei saaliseläimen. Se tunsi itsensä turhautuneeksi. Lopulta se vain tyytyi istahtamaan paikoilleen ja kuuntelemaan kaikkia ääniä. Lintujen viserrys kuului aina välillä. Selvä kevään merkki. Kohta ajat helpottuisivat.
Korvan rapsuttaminen loppui kuin seinään, kun se haistoi toisen suden lähettyvillä.

Kevät. Se tiesi helpomman ajanjakson alkua susille ja oletettavasti asian olisi täytynyt saada myös tummaturkkinen Savu paremmalle tuulelle, mutta niin ei ollut. Susi oli elänyt pitkän aikaa vähällä ruoalla ja kärsinyt siksi nälkää kylmässä pesässä yksinään. Ei hän seuraa kaivannutkaan, mutta ruoka ja uusi pesä olivat jotain, mitä hän kaipasi kovasti. Edellinen, häntä pitkään palvellut pieni kolo oli osoittautunut oletettua huonommaksi eräänä sateisena päivänä, jolloin mikään ei ollut pitänyt vettä kolon ulkopuolella. Edelleen narttu vietti öitään kolossa ellei hän löytänyt parempaa ja väliaikaista suojaa, mutta yhtä kaikki, hän oli viime viikkojen tapahtumien takia äärimmäisen ärtynyt.

Asiaa ei parantanut se, että näkökenttään ilmestyi vieras susi. Savu seisahtui ja tuijotti vierasta hetken aikaa haastavasti, mutta alkoi lopulta miettiä paikalta poistumista. Ei välttämättä olisi kovin järkevää aloittaa riitaa nyt, kun susi oli nälkiintynyt eikä siksi parhaimmissa voimissaan. Vieras sen lisäksi vaikutti melko terveeltä ja hyvinvoivalta, siis kovalta vastukselta mahdollisessa tappelussa.
Siltikään Savu ei perääntynyt paikalta eikä jatkanut matkaansa. Sen sijaan hän seisoi edelleen aloillaan valppaana, tarkkaillen pistävästi vierasta narttua. Lähes epähuomiossa hän tuli lähettäneeksi turhankin itsevarmoja viestejä toiselle eleillään eikä se todennäköisesti päättyisi hyvin.

Nyt Surma näki vieraan suden vähän matkan päässä. Surma nousi oitis ylös ja nosti häntänsä ja päänsä korkealle. Se oli ärtynyt. Normaalisti Surma ei olisi välittänyt toisesta sen kummemmin, mutta nyt sillä oli nälkä ja se oli turhautunut. Ei hyvä yhdistelmä. Se ei olisi kaivannut seuraa tällä hetkellä ollenkaan. Surma tarkkaili toista tarkasti. Toinen näytti olevan hyvin itsevarmalla tuulella, mikä ärsytti lisää Surmaa. 'Nokkavaa porukkaa liikkeellä' Se ajatteli. Se astui yhden askeleen lähemmäksi, mutta pysähtyi siihen. Se antoi itsevarmoja eleitä samalla mitalla takaisin. Se ehkä olisi vaikuttanut huvittavalta jossakin toisessa mielentilassa, mutta ei nyt. Surmaa ei kovin usein tällaisessa mielentilassa nähdä ja nyt, kun hän sattui olemaan kärttyinen, sattui vieras susi vastaan. Ei hyvä.

Hieman yllättyneenä Savu huomasi, kuinka vieras susi ryhdistäytyi itsekin ja astui jopa lähemmäs. Saman tien myös Savu kohotti päänsä korkeammalle, pörhisti karvojaan ja tuijotti toista haastavasti, lihakset jännittyneinä. Pieni ääni komensi häntä kääntymään ja poistumaan paikalta, mutta tummaturkkinen susi oli sillä hetkellä niin ärtynyt, että hän ei jaksanut moista ääntä kuunnella.
Jäykästi Savu astui itsekin lähemmäs vierasta ja seisahtui aloilleen. Hän yritti haistella tuulen mukana tuomia hajuja, mutta ei laskenut kertaakaan katsettaan irti tuntemattomasta nartusta. Vieraassa ei ollut kummankaan lauman ominaishajua, joten Savu oletti hänenkin olevan laumaton.
Sinänsä typerää haastaa riitaa toisen laumattoman kanssa, mikäli asia nyt oli niin. Heidän olisi täytynyt tehdä yhteistyötä tai tyynesti jättää toinen huomioimatta, kuten Savu olisi voinut normaalimmassa olotilassa tehdä.

Savu alkoi murista vieraalle. Ensin hiljaa ja vain hetken, mutta pienen hiljaisuuden jälkeen murina voimistui ja narttu veti huuliaan ylös paljastaen petoeläimen hampaansa. Narttu ei tiennyt tarkkaa syytä siihen, miksi hän toimi kuten toimi, sillä moinen ei ollut normaalia käytöstä hänelle.

Surma yllättyi kun toinen alkoi yhtäkkiä murista. Toinen vaikutti olevan laumaton, mikä vielä lisäsi hämmennystä. Soppa olisi valmis.
Se pörhisti myös turkkiaan, saaden itsensä näyttämään vieläkin suuremmalta mitä se oli. Valkoiset hampaat vilahtivat. Surma ei edes tiennyt kenen kanssa se haastoi riitaa, mutta siitä se ei välittänyt. "Sitä vain tullaan ja haastetaan riitaa, vai?." Se sanoi ärtyneesti, kuin saadakseen syyn miksi käyttäytyä vihamielisesti. Se syvensi murinaansa ja katsoi uhmakkaasti tummaa sutta. Terävät hampaat välkähtivät uudestaan ja se astui uudestaan pienen askeleen eteenpäin.

Surma luultavasti purkasi turhautumisensa Savuun. Mutta sitä itse Surma ei tiennyt eikä ajatellut. Nyt se vain seurasi tiiviisti mitä toinen aikoisi ja olisi valmiina kaikkeen.

"Satuit vain sopivasti kohdalle", Savu vastasi matalasti, muristen edelleen. Hän kohotti hitaasti häntäänsä ylemmäs ja mittaili vierasta katseellaan. Oikeastaan häntä ei edes kiinnostanut tietää, kuka toinen oli ja mitä hän teki täällä - se oli täysin yhdentekevää juuri sillä hetkellä. Savu ei jaksanut mukavaa tai edes kitkerää keskustelua toisen kanssa, vaan mieluiten hän olisi kenties lähtenyt pois. Turhautuneisuus kuitenkin komensi jäämään paikoilleen ja odottamaan, jos susi pääsisi purkamaan pitkään jatkunutta huonoa oloaan johonkin.

Savu astui askeleen lähemmäs. Hän ei ollut vielä aikeissa hyökätä, mutta kunhan pelotteli vierasta ja katsoi, mihin hänestä todella oli - vai oliko mihinkään. Puheilla ja eleillä pystyivät monet pöyhkeilemään, mutta teot olivatkin vaikeampi asia.

Surma ei vastannut mitään. Ei siksi, että pelkäisi tai olisi sanaton. Se ei vain jaksanut turhaa keskustelua. Se pörhisti karvojaan hieman lisää, syvensi murinaansa. Häntä ja korvat oli edelleen korkealla, mutta nyt se oli hieman kyyristynyt, kuin valmiina hyökkäämään mikäli tarve sitä vaatisi. Se otti lisää askelia toista kohti. Surma katsoi toista nyt silmiin. Välimatka ei ollut enään pitkä, mutta tarpeeksi pitkä jotta kerkeäisi reagoimaan, mikäli toinen päättäisi hyökätä.

Jos Savu ei tekisi mitään, hän kyllä tekisi! Se olisi varma.

Savu terästäytyi. Hän valmistautui hyökkäämään tai väistämään, mutta tilanteesta oli jo liian myöhäistä poistua eikä Savu sitä halunnutkaan. Kaikista suden eleistä näki, että poistuminen oli viimeisenä hänen mielessään: hän murisi edelleen, oli jo paljastanut hampaansa, tuijotti vierasta haastavasti ja häpeilemättä silmiin sekä yritti kaikin tavoin saada itsensä näyttämään normaalia, lyhytjalkaista itseään suuremmalta. Onneksi jo normaalioloissakin Savu tosin oli melko jykevä ja urosmainen ilmestys.

Nopeasti Savu hypähti lähemmäs ja ryntäsi juoksuun. Hänen matkaa voittavat askeleensa veivät nartun nopeasti vieraan suden luo, mutta se ei tarkoittanut, etteikö toinen kykenisi väistämään hänen iskuaan. Siitä huolimatta Savu yritti nyt muristen saada kiinni toisen kurkusta tai edes sen lähettyviltä.

Surma katsoi yhtä haastavasti Savua takaisin silmiin. Jo valmiiksi suuri kokoinen Surma yritti näyttää nyt mahdollisimman suurelta. Murina oli syvää ja välillä katkonaista. Surma paljasti nyt koko hammasrivistönsä.

Savu hyökkäsi. Hän oli yllättävän nopea kokoisekseen. Surma ei ollut ketterä eikä kovin nopea, mutta kerkesi täpärästi väistämään toisen hyökkäyksen sivulle. Samantien hän hyökkäsi toista kohti, tähdäten kylkeen.

Jonkinlaista vastahyökkäyksen tapaista Savu olikin odottanut, eikä vieraan liike sen takia juurikaan yllättänyt narttua. Harmikseen hänen täytyi silti todeta, että hyökkäyksen suunta tietenkin yllätti, sillä hän ei ollut mikään ajatusten lukija ja siksi Savu ajautui osittain hyökkäyksen tielle. Hän tunsi terävän iskun kyljensä tietämillä, mutta onnistui samalla irrottautumaan eikä jäänyt toisen otteeseen kiinni.
Savu haistoi ilmassa hennon veren tuoksun ja narttu tiesi, että se oli hänen omaa vertaan. Vieras oli saanut pienen haavan aikaan, mutta onneksi ei ollut kyse mistään vakavammasta eikä tummaturkkinen oikeastaan tuntenut minkäänlaista kipua. Kenties viha esti kivun tuntemisen tai haava ei ollut pintanaarmua kummempi.

Miten vain, Savu halusi kuitenkin kostaa. Hän ei nielisi sitä, että oli itse oikeastaan aloittanut taistelun ja saisi saman tien selkäänsä. Niinpä narttu valmistautui uuteen hyökkäykseen muristen, kyyristyi hieman alemmas ja hypähti saman tien eteenpäin. Sinnikkäästi hän yritti edelleen saada toisen nartun kauluksesta kiinni tukevalla otteella.

Pieni hymyn kaarre nousi hukan kuonolle, kun hän sai osuttua vieraaseen suteen. Mutta hymy suli pois, kun hän kompastui johonkin ja horjahti hieman.Surma kirosi mielessään. Samassa toinen iski ja saattoi hyökkäyksen loppuun asti. Tukeva ote kaulasta. Surma alkoi näykkimään niin läheltä päätä kuin mahdollista. Se murisi syvästi ja kuuluvasti. Vain hengenvedot katkoivat välillä äänen. Nyt hän haistoi vieraan veren lisäksi omansa ja pieni kipu viilsi kaulaa. Se sai Surman yrittämään kovemmin ja rajummin.

Jos toinen ei hetkahtaisi näykkimisestä, hän rupeaisi riuhtomaan itseään irti, seurauksista piittaamatta.
Siitä oli tosiaan aikaa kun hän oli taistellut ja joutunut näin kiperään tilanteeseen. Se jos mikä innosti lisää taisteluhalua.

Tuntiessaan toisen nartun turkin omien hampaidensa välissä, Savu puristi leukojaan saman tien voimakkaammin kiinni. Hän ei aikonut päästää helpolla irti, vaikka vihollisen näykkäykset välillä osuivat kipeästikin tummaturkin päähän ja niskaan. Sen sijaan, että hän olisi edes harkinnut irrottamista, Savu vain tiukensi otettaan ja murisi uhkaavasti. Narttu seisoi tukevasti maassa ja oli valmistautunut aivan mihin tahansa, mitä vieras vain yrittäisi hädissään tehdä. Onnistuttuaan kerran saamaan tukevan otteen, Savu ei ollut valmis luovuttamaan ilman kunnon opetusta.

Tumman suden vain kiristäessä otettaan, Surma ryhtyi rimpuilemaan kaikin voimin. Se saattaisi aiheuttaa pahan repeytymän, mikäli toinen ei päästäisi irti. Se murisi äänekkäästi ja näykki aina rimpuilun lomassa toista. Kun rimpuilu ei meinannut onnistua, se pysähtyi täysin ja samantein syöksähti sivulle niin nopeasti kuin vain hengästykseltään ja toisen suden kanssa pystyi. Se toivoi että yhtäkkinen liike riuhtaisisi toisen pois tai edes hieman löysentäisi otetta.

[ Anteeksi kestosta! Nettiyhteyden kanssa on ollut hieman erimielisyyksiä. ]

Itsepintaisesti Savu puristi leukojaan yhteen eikä hellittänyt otetta, vaikka toinen kuinka rimpuili ja näykki. Narttu mulkoili toista ja murisi samalla haastavasti, mutta muuten antoi vieraan melko vapaasti riuhtoa itseään irti: Savu vain seurasi mukana. Välillä hän hanasi äristen vastaankin, mutta pääasiassa vieras määräsi tapahtumien kulun.
Yllättäen toinen narttu syöksähtikin kauemmas. Hetken Savu pysyi kiinni vieraan turkissa, mutta päästi melko nopeasti irti ja perääntyi hieman. Hänen suunsa oli täynnä vieraan suden karvoja ja narttu toivoi, että äskeinen olisi saanut jotain vakavampaakin aikaan.

Enää Savu ei tosin näyttänyt jatkavan taistelua, vaan hän seisoi hengästyneenä paikoillaan muristen katkonaisesti ja laskematta katsettaan toisesta.

Surma perääntyi myös taaemmas, kun pääsi irti toisen otteesta. Se hengähtäisi, kun kerran sai mahdollisuuden. Haava oli vaikeassa paikassa. Lisäksi siihen koski, mutta sitä hän ei näyttänyt toiselle sudelle. Rimpuilu oli luultavasti pahentanut sitä, mutta siitä Surma ei välittänyt. Pääasia oli, että se oli päässyt irti. Valkoinen turkki oli pieneltä alueelta muuttunut hieman punertavaksi.

Toisin kuin tumma susi, Surma pörhisti karvansa uudestaan ja murisi matalasti. Se ei pitänyt siitä, että toisen onnistuneen hyökkäyksen jälkeen se ei näyttänyt jatkavan taistelua. Surma halusi antaa samalla mitalla takaisin! Se lähti kävelemään vierasta sutta kohti katsoen koko ajan toiseen.

Myös Savu valpastui uudestaan huomatessaan, ettei vieras suinkaan aikonut jättää tilannetta tähän. Savun puolesta asian olisi oikeastaan voinut jo jättää, sillä hän oli toistaiseksi melko hyvässä fyysisessä kunnossa eikä ollut saanut pahoja osumia. Jos heittäytyi liian ahneeksi ja itsevarmaksi, olisivatko seuraukset kovinkaan hyvät?
Narttu ei jäänyt miettimään asiaa sen enempää, sillä hän kiinnitti kaiken huomionsa toiseen narttuun. Tummaturkki ei halunnut joutua yllätetyksi ja siksi hän oli valmistautunut kaikkeen, lihakset jännittyneinä ja katse suunnattuna häntä lähestyvään suteen. Savu itse ei lähtenyt kulkemaan kohti vierasta eikä sen puoleen perääntynytkään, vaan hän seisoi paikoillaan ja odotti, mitä toinen aikoi. Saattoihan kyseessä olla vain pelotteluyritys eikä ajatus oikeasta hyökkäämisestä.

((Argh! Anteeksi kesto. Inspiraatio katkos.))

Surma kulki kohti vierasta sutta uhkaavasti karvat pörhöllään. Kun välimatkaa oli pari suden mittaa, Surma istahti alas eikä näyttänyt enään hyökkääviä eleitä. Hän ei saisi yllätettyä enään toista, joten se päätti lopettaa. Mikä tosin ärsytti toden teolla sitä. Alistumaan se ei ryhtynyt, vain lopettamaan taistelu. Se katsoi toista, mutta tällä kertaa ei uhkaavasti. "Tiesitkö, että olet aika rasittava. Noin hankalaa taistelua ei minulla ole ollut aikoihin." Se naurahti ja yritti puhdistaa haavojaan, tosin huonolla menestyksellä.. Surma oli kyllä valmis jatkamaankin ja oli myös varautunut jos toinen sitä välttämättä tahtoi. Se ei halunnut tuhlata enään lisää voimia. Hänen täytyi vielä tänään päästä saalistamaankin.

Mitä toinen oikein suunnitteli? Savu katsahti hämmästyneenä vierasta narttua, joka yllättäen istuikin alas eikä näyttänyt enää kovin uhkaavalta. Sen sijaan hän naurahti ja yritti puhdistaa taistelussa saamia haavojaan. Tumma susi ei oikein tiennyt, miten sen olisi pitänyt reagoida tilanteeseen: toisaalta se oli hyvillään siitä, että uhka näytti hävinneen, mutta kannattikoi moiseen harhaluuloon keinuttautua?
"Samaa voisin sanoa sinulle", Savu vastasi, muttei suinkaan naurahtanut. Nartun ääni oli sen sijaan kuiva ja jopa pilkkaava, vaikka omalla tavallaan hänen sanansa saattoi laskea kohteliaisuudeksi. Ei hän jokaista sutta kehunut vaikeaksi vastukseksi.

Edelleen tietämättömänä siitä, oliko turvallista kääntää selkäänsä vieraalle, hänkin istahti alas. Savu kuitenkin seurasi tarkasti jokaista toisen nartun liikettä ja oli valmiina ponkaisemaan pystyyn, mikäli tämä olikin ollut vain yritys yllättää hänet ovelasti. Taistelussa narttu ei ollut saanut kovin vakavia vammoja ja vaikka olisikin, ei hän olisi sillä hetkellä kiinnittänyt niihin juuri mitään huomiota.

Surma hymähti toisen vastaukselle. "Mistä edes aloimme taistella?" Se kysäisi toiselta samalla katsoen taivasta. "Minun puolestani tämän taistelun voisi lopettaa, en tiedä edes syytä taisteluun ja minulla on vielä tekemistä tälle päivälle. Voimien hukkaan heittämistä tämä on, jos minulta kysytään. Tietenkin voin jatkaa mikäli sitä välttämättä tahdot.." Se puheli Savulle kuin vanhalle tutulle. "Enkä tiedä edes nimeäsi..." Se sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen ja katsoi Savua.

Savu vaikutti edelleen kylmäkiskoiselta, vaikka uhkaava tilanne oli jo selkeästi ohi. Hän ei enää viestittänyt turhan itsevarmoja viestejä omilla eleillään, sillä ei hänkään halunnut jatkaa taistelua enää; oli parempi lopettaa nyt, kun he kumpikin olivat vielä suunnilleen vahingoittumattomia. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että Savu olisi laskenut toisen yllättäen ystäväksi tai edes tutustumisen arvoiseksi sudeksi.
Syy siihen, miksi taistelu alkoi, oli myös Savulle itselleen hieman epäselvä. Hän oli kenties aloittanut asian ärtyneenä, eikä kokenut aiheelliseksi tuoda asiaa sen enempää ilmi. Hiljaa hän kuunteli nartun puheita eikä kielteisistä ajatuksistaan huolimatta noussut ylös, vaan istui edelleen paikoillaan.
"Olen Savu", narttu vastasi rauhallisella sävyllä, muttei siinä vieläkään ollut merkkiä ystävällisyydestä. Se oli pikemminkin vain väistämätön tapa ilmaista jotain vastenmielistä mahdollisimman neutraalisti.
"Sinä?" No, saattoihan sitä tällaisessa tilanteessa selvittää edes sen verran, keneen hän oli juuri hampaansa iskenyt.

((Köh köh.. Joo tämä tuli sitten todella "nopeasti"))

Tilanne näytti jo hieman rauhoittuneen. Toisen esittäydyttyä Savuksi, Surma alkoi miettimään. Missä hän olikaan kuullut tuon nimen? "Olen Surma" Se vastasi ajatuksissaan.

Surma tarkkaili Savua. Yhtäkkä se tajusi kenen kanssa se oli haastanut riitaa. "Tunnetko Turren?" Se vielä halusi varmistaa, että tämä Savu oli todellakin se Savu mistä Turre oli puhunut. Se katsahti Savuun odottaen mitä toinen vastaisi.

[ Ei haittaa. :) ]

Edelleen välinpitämättömästi Savu painoi toisen nartun nimen mieleen, muttei vaikuttanut millään tavoin uteliaalta. Hän pikemminkin halusi pois tästä tilanteesta, etsimään ruokaa jostain nälkää huutavalle mahalle.
Turren nostaminen aiheeksi kuitenkin herätti hieman Savun kiinnostuksen, vaikka narttu peittikin sen. Toisaalta, tuskin Turre kovin tuntematon laumattomien keskuudessa oli? Savu oli käsittänyt, että uros tunsi melkoisen joukon susia täältä.
"Kyllä", Savu vastasi. "Mitä hänestä?"

Surman mielenkiinto vain lisääntyi, kun paikalla oleva susi taisi todellakin olla Savu josta Turre oli kertonut. "Sinä kuulema yrität estää Haukan aikeita, ellen aivan väärin muista?" Se puheli vieläkin, kuin mitään taistelua ei olisi koskaan ollutkaan.
Toisen välinpitämättömyys kuitenkin hieman ärsytti Surmaa, mutta olihan käytös aivan ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, että heillä oli juuri ollut ei-niin-iloinen-kohtaaminen.
Korvat ja silmät suunnattuna se jäi mielenkiinnolla odottamaan mitä toinen vastaisi.

Nyt vasta Surma olikin onnistunut herättämään Savun mielenkiinnon. Hetken aikaa narttu tarkkaili toista sutta uudessa valossa, ennen kuin suvaitsi vastata rauhallisella sävyllä: "Kyllä."
Savu nousi seisomaan ja seistessään laski päätään hieman, tuijottaen Surmaa pistävästi. Hän oletti Surmankin olevan ennemmin Turren kuin Haukan tovereita, mutta eihän sitä koskaan tiennyt.
"Oletko sinä sitten Haukan kannattajia?" hän sylkäisi sanat suustaan. Moisen suden kimppuun hän voisi kyllä siinä mielentilassa hyökätä uudestaankin.

" Minäkö Haukan kannattaja? En totisesti! Tämä laakso ei tarvitse enään uutta laumaa. Valitettavasti tilanne ei vaikuta kovin hyvältä. Haukka on saanut alueitakin itselleen. " Surma vastasi totuudenmukaisesti. " Ja nyt Haukan lisäksi tänne on tullut Valta ja Tuho jotka yrittävät perustaa uuden lauman. Mutta onneksi he eivät aio vallata laumattomien alueita. " Surma jatkoi. Se ei tiennyt kuinka paljon Savu tiesi, mutta se luetteli tietoja mitä oli saanut kerättyä lähi aikoina. Jos joku olisi Haukan laumaa vastaan, olisi se susi käytännössä Surman toveri. Jos taas olisi Haukan kannattaja, tulisi sudesta luonnollisesti vihollinen. Jos Savu on Haukan kannattaja, hyökkäisi Surma uudestaan sen kimppuun.