Ystäviä ja vihollisia, vaiko pelkkiä väärinkäsityksiä? - kuollut?

// Eli Calarma tänne Takun kanssa, ja myöhemmin myös Takare Hylkiön ja Singarti Valon kanssa. (: Ja joo, otsikko on mitä on. Ajatus katkesi.//

Kesän kääntymistä syksyksi ei vielä huomannut, kuin viilenevistä päivistä ja nopeammin laskeutuvasta hämärästä. Vaan puut eivät olleet vielä vaihtaneet koreaan lehtipukuunsa, tuohon punaruskeaan sekamelskaan, vaan maasto oli yhä vihreä, tuore. Sateen kastelema. Ilma tuoksui puhtaalle, raikkaalle, sää oli hyvä. Aurinko ei tosin päässyt paistamaan kuin ohuen pilviverhon läpi, mutta lämmitti se sieltäkin.

Suurikokoinen urossusi asteli eteenpäin omalla uniikilla, liki kömpelöllä tyylillään. Kaataja vilkaisi rinnallaan kulkevaan Takkuun. Kaksikko oli viettänyt päivän yhdessä, saalistuksen merkeissä, ja nyt matka kulki kohti - niin, mitä kohti? Pohjoiseen päin kaksikko suuntasi, ilman merkittävämpää päämäärää. Tai jos Takulla jokin määränpää oli, ei Kaataja siitä ainakaan mitään tiennyt. Suuri susi vain käveli, nauttien ystävänsä seurasta ja raikkaasta ilmasta.
"Mitäs me nyt?"
Uros kysyi, vilkaisten pienempään suteen. Hukan vihertävän harmaat silmät olivat täynnänsä ystävyyttä ja lempeyttä, rauhaa ja elämäniloa. Susi oli tyytyväinen elämäänsä laaksossa, sillä vihdoinkin Kaatajalla oli jotakin, mikä teki elämän merkitseväksi, tärkeäksi, rakkaaksi. Uroksella oli lauma ja ystäviä. Hyviä ystäviä, kuten Takku. Ystäviä, joiden puolesta saattoi tehdä mitä vain, ystäviä, joista välitti syvästi, ja joista luopuminen sattuisi kovin.

Kaataja käveli eteenpäin, odottaen vastausta, tai mitä tahansa merkkiä Takulta, joka kertoisi, olisiko pienellä sudella jokin määränpää tällekin päivälle. Vai vaeltaisivatko kaksikko vain pohjoiseen, miettimättä sen enempää.

// Pahoittelut, Calarma, tästä hittauksesta, mutta en keksinyt muutakaan tapaa aloittaa peliä. //

¤Tavallaanhan annoin luvan Takun pienoiseen autohittiin, joten ei mitään hätää. Tietääkö Takku tässä pelissä Kaatajan laumasta?¤

Takku oli kylläinen ja pirteä. Hieman väsynyt kylläkin päivän mittaa tulleista kävelylenkeistä ja juoksuspurteista. Hontelot, oikeammin hyvin lyhyet jalat eivät olleet millään pysyneet karibujen perässä, mutta niiden säikäyttäminen oli onnistunut. Saalistakin oli tullut sen verran, että vajaa puolenmetrin mittainen, sokea susi oli saanut mahansa yli äyräidensä täyteen ja Kaatajakin taisi olla saanut oman osansa varsin selkeästi.

Sokea susi käänsi päätään Kaatajan puhuessa äänen suuntaan samalla tunnustellen maata ja sen muotoja, jottei vain kompastuisi. "Minua väsyttää jonkin verran, sillä vaikka olenkin vaeltavaa sorttia, ei tämän päiväinen helppoa ollut. Varsinkin, kun mahat ovat nyt täynnä." Takku totesi vastaukseksi omalla, yksilöllisen karhealla ja tuttavallisella äänellä.

Takkuturkin elämä ei ollut kaikkein helpointa ohuttakin ohuemman, takkuisen turkin tai sokeuden takia. Pieni kokokin oli hyödyllinen vain pieneen koloon ahtautuessa. Uroksen mieleen nousi kuva lämpimästä kolosta kivikossa hieman kauempana. Kaataja ei sinne kuitenkaan mahtuisi, joten pesä, tai nukkumapaikka pitäisi etsiä jostain muualta.

// Eikös Kaataja kertonut sille viime pelissä? Jos ei kertonut, niin kertoi sitten saalistuksen aikana, joten Takku tietää. Käykö? //

Uros askelsi tasaisesti, liki väsymättömän oloisesti, vaikka oikeasti lihaksissa tuntui väsymys. Vatsa täynnä olisi helppo nukahtaa johonkin sopivaan paikkaan, kun oli jo valmiiksi väsynyt. Mutta sopivan paikan etsiminen voisi olla haasteellisempaa. Ellei sitten tyytyisi vain käymään nukkumaan tähän avoimelle paikalle, tietäen olevansa kaikkien nähtävissä, mutta toisaalta näkisi itsekin kaikki lähelle pyrkivät.
"Suojaisan paikan etsiminen saattaa olla haasteellista, joten voisi olla parempi, jos vain jäisimme tähän. Ellet sitten tiedä, mistä meidän kannattaisi etsiä... ?"
Kaataja sanoi matalalla äänellään, vilkaisten ympäristöä. Muutamaa pientä puuta lukuunottamatta täällä oli avointa, ei näkynyt minkäänlaisia suuria kiviä tai edes suurta kuusta, jonka alle olisi voinut käpertyä nukkumaan. Koloja löytyi, mutta ne olivat pieniä, aivan liian pieniä Kaatajalle. Mutta Takku mahtuisi niihin loistavasti.

Ja niin uros keksikin jotain toimivaa. Takku voisi mennä koloon, ja Kaataja jäädä ulkopuolelle. Paksu, pohjoisen kylmiin oloihin tottunut turkki kyllä pitäisi suuren hukan lämpimänä, ja uros kyllä kuulisi, jos joku lähestyisi. Takku saisi kolon, jossa pysyisi lämpimänä, ja Kaataja taas viileämmän paikan, jossa suden ei tulisi kuuma. Loistavaa.
"Entä jos teemme näin: sinä etsit sopivan kolon itsellesi, ja minä jään kolon lähistölle. Sinun on lämmin kolossasi, minun taas ulkona. Käykö?"
Kaataja kysyi, iloisena ja reippaana. Olisi ihana päästä lepäämään, palauttelemaan voimaa jäseniin. Vatsa täynnä olisi hyvä levätä.

¤Anteeksi anteeksi tuhannesti! En muistanut tätä peliä lainkaan ja olen kiitollinen ilmoittajalle, joka kirjoitti peliensuunnittelu topiciin!¤

"Sopii hyvin. Minun talvipesäni on tuolla kivikon keskellä, kävisikö se?" Takku vastasi ja käänsi jo askeltaankin siihen suuntaan. Mikäli vastaus olisi ollut myöntävä, sokea uros lähtisi suunnistamaan maatatunnustellen ja hajuja haistellen kivikkoa kohden.

Lopulta uros kiipesi kivikon keskelle pienen pieneen onkaloon ja kuunteli, mihin Kaataja menisi. Onkalon yllä oli suhkot tasainen makuualusta, joka oli tekoisin sammal päällysteisestä kivestä.

Kaataja oli tyytyväinen Takun vastaukseen. Mistäs sitä ikinä olisi tiennyt, vaikka pieni uros olisi vastustanut ideaa jostakin täysin käsittämättömästä moraalisesta syystä.
"Se käy vallan hyvin."
Kaataja sanoi lempeällä, matalalla äänellään. Takun suunnatessa pesäänsä kohti, Kaataja seurasi perässä. Suuri uros asteli pitkillä, joskin hiukan kömpelöillä askelilla pienen Takun perässä, katsellen mielenkiinnolla ympärilleen.

Takun kömpiessä koloonsa, Kaataja katseli ympäristöön. Uros asteli hajamielisesti paikasta toiseen, kunnes lopulta löysi mieleisensä paikan kolon vierestä. Susi laskeutui makuulle, kiepahtaen kerälle. Tuuhea häntä peitti monisävyistä kuonoa, ja vihertävänharmaat silmät sulkeutuivat. Korvat taittuivat hivenen sivulle, mutta yhäkin ne tavoittaisivat ääniä. Kaataja vajosi kevyeen uneen, kuullen ympäristönsä, mutta leväten yhtä kaikki. Aina piti olla varuillaan, mistä sitä ikinä tiesi, jos vaikka jokin uhkaava lähestyisi.

// Lyhyeksi jäi. Eiköhän muut voi jo kutsua mukaan, vai? //

Takku kuunteli hiljaa, kuinka Kaataja etsi itselleen leposijaa. Sisimmässään uros tunsi toivovansa, että Kaataja voisi olla vieressä lämmittämässä viileässa kolossa. Toisaalta Turre taas oli kiitollinen, ettei jättisuuri Karhunkaataja mahtunut koloon. Vaikkei Kaataja nyt kovin suuri ollutkaan normaalikokoisiin susiin verrattuna, niin kyllä se suurelle vaikutti vähän yli puolimetriä korkealle urokselle.

Lopulta Kaataja löysi kolon vierestä itselleen sopivan paikan ja uros uskaltautui vaipumaan uneen. Se tiesi, että Kaataja vahtisi vieressä ja sen olisi turvallista nukkua.

¤Voi kutsua :D¤

// Takare ja Singarti, tulkaa vain mukaan tässä välissä, minulla kun ei pahemmin ole roolattavaa, ennen kuin Hylkiö ja Valo saapuvat. (: //

//Olen hienosti ollut ulkona kaikista roolipeleistä, melkeimpä ilmoittamattakin suurimmassa osassa.. Yritän nyt saada jonkinlaista otetta näistä taas, kun muu elämä on rauhoittunut..//

Hylkiö

Heikolta näyttävä, hyvin pienikokoinen susi asteli lähellä paikkaa, missä Takku ja Kaataja oleilivat. Tämän suden häntä ei heilunut iloisesti, eikä se ollut koipien välissä pelosta. Narttu vain raahasi sitä perässään, kuin se olisi suurempi painolasti, mitä oikeasti edes oli. Puiden varjoissa tämä nuori naaras tunsi pientä turvaa, vaikka välittämisaste kulkikin nollan ja kahden välillä. Korvat maata kohden, silmät puoliummessa. Hän oli väsynyt.

Tuuli ujelsi hiljalleen ja se sai Hylkiön hieman hymyilemään. Se virkisti mieltä ja häntä saattoi heilahtaa pari kertaa. Lopulta tuo ujellus sai tämän pysähtymään ja nauttimaan tuosta hetkestä. Korvat nyt iloisesti pystyssä ja silmät onnesta kiinni. Alkaessaan juuri ulvoa tuulen mukaan, kuului lähistöltä rasahduksia. Mikä se oli?

Naaras hiipi pensaikkoon pysyäkseen piilossa, lähestyen samalla suuntaa, mistä ääni kuului tulevan. Selkä kyyryssä hän koetti väistää suurempia oksia, joista osa raapi ikävästi hänen ihoaan turkin läpi. Pian pensaikon oksien läpi erottui susi. Hylkiön mielenkiinto heräsi ja tämä kohotti korvansa, suunnaten ne kohti tuota sutta. En voi paeta.. Hän huomaisi..

(( Valo ei vielä tule peliin, vasta kun kolmikolla on tilanne käynnissä. Jatkakaa siis. ^^))

// Selvä, Singarti. Ilmesty paikalle sitten hahmosi kanssa, kun siltä näyttääpi. (: //

Kaataja lepäsi rentona paikallaan, nukkuen koiraeläimille tyypillistä valveunta. Toisaalta susi nukkui sikeästi, mutta samalla kuunteli ympäristöään herkeämättä, valmiina heräämään pienimpäänkin epäilyttävään ääneen. Oksa räsähti. Lähellä. Äkisti susi oli täysin hereillä, kohotti päätään, katsoi ympärilleen, käännellen korviaan äänen suuntaan. Tummanharmaa susi nousi seisomaan, tuulen riuhtoessa turkkia joka suuntaan.
Kaataja kääntyi pian kokonaan pensaikon suuntaan, josta epäili äänen kuuluneen. Susi ei tiennyt, mikä äänen oli aiheuttanut, mutta piankos se selviäisi. Kaataja lähti astelemaan kömpelöksi luokiteltavalla tavallaan kohti pensaikkoa, valppaana erottamaan pienimmänkin äänen tai liikkeen. Tuuli ujelsi ikävästi, mutta uros ei siitä välittänyt, jatkoi vain matkaansa. Tuulen kiepahtelu suunnasta toiseen kantoi hetken verran suden tuoksua Kaatajan kuonoon. Susi rentoutui hiukan, heilauttaen häntäänsä muutaman kerran sivuttain, kertoen siten, ettei suinkaan ollut uhka.
"Tule esiin, kuka oletkin", Kaataja lausahti hiukan normaalia voimakkaammalla äänellä, jotta se varmasti kantaisi tuulen yli. Susi heilutti häntäänsä yhä hiukan, jottei vaikuttaisi uhkaavalta. Uros myös peruutti muutaman askeleen kauemmas, sillä epäili kovin, että äsköinen lähestyminen oli saattanut säikyttää pensaikossa piileskelevän suden. Kaataja katseli lempeästi pensaikkoon, vilkaisten kumminkin pian ympärilleen. Olikohan Takku tullut pesästään katsomaan, mitä ulkona tapahtui?

Takku oli kääriytynyt pikkuruiselle kerälle ja sulkenut sokeat silmänsä, kun se kuuli ääniä. Äänet olivat uroksen korviin kovat ja meluisat, olihan sillä ylikehittynyt kuulo. Tosin, jos oli jotain ylikehittynyttä, oli jotain heikkoa. Tässä tapauksessa takkuturkkisen ystäväisemme näkö oli mitä huonoin.

Pienikokoinen Takku nousi ja ravisti pikaisesti turkkiaan lähtien sitten kolostaan kohden suuaukkoa. Se kuuli parahiksi Kaatajan huutavan jotain, mutta koska se keskittyi enemmän omien jalkojensa liikutteluun ja tien tutkimiseen, ei Takku ollut varma toisen sanomisista. Vihdoin uros pääsi kolostaan ja seisahtui sen suuaukolle tiirailemaan valkoisilla silmillään ympäristöä. Puiden tummat ja epämääräiset hahmot näkyivät, mutta mitään ei näkynyt. Takku haistoi ilmaa kevyesti. Pieni, erikoinen haju leijaili siinä, mutta se oli epätarkka.

"Mitä siellä on?" Takku uteli Kaatajalta, joka oli sen yläpuolella korkeana ja voimakkaan näköisenä. Pikkuruinen seuralainen ei kuitenkaan katsonut yläpuolelleen, vaan tutkaili tarkasti ilman hajuja ja katsoi alas silmiään siristäen. Se ei nähnyt kunnolla, mutta oli hämyisestä näöstä valoisana päivänä jotain hyötyä.