Susipoika tunnustaa - Loppu

((Vain Harine Tuulen kera. Ajankohta on aamu, jokin aikaa Tuulen piekesemisen jälkeen.))

Rusko oli kuullut puhuttavan naaraspuolisesta tunkeilijasta, joka oli häädetty Veren rajoilta. Häätäjistä toinen oli sen samaisen narttusuden sisko, jota Rusko veljineen halveksi. Liekki. Se iljettävä nartunkuvatus, jonka elämästä ei tuntunut löytyvän kuin verta ja kuolemaa. Hyi hemmetti..
Uros oli päättänyt lähteä tutkimaan paikkoja Veren rajojen ulkopuolella. Ei kovin kaukaa kuitenkaan. Ja mikäpä muukaan sen kirsuun sattui osumaan, kuin hentoinen ja vanha hajujälki. Tuulen hajujälki. Rusko lähti ravaamaan kohti löytöään, muttei uskaltanut kutsua toista. Ei näin lähellä rajoja.

Uros oli hivenen hermona Tuulen kohtaamisesta. Olisiko toinen kunnossa? Ruskolla oli paljon kysyttävää, ja varsinkin kerrottavaa..

[[ Hihii... Täällä ollaan. ^^ ]]

Tuuli makasi hiljaa paikallaan. Se lepäsi ja keräsi voimiaan. Narttu oli juuri häädetty Veren reviiriltä ja susi oli sen mukaisessa kunnossa: lukuisia haavoja ja ruhjeita lonkan seudulla ja selässä ja reidessä oli selvät ja ennenkaikkea kipeät haavat. Oli ihme miten kaiken sen riehumisen ja juoksemisen jälkeen harmaaturkki oli päässyt näinkin kauas reviiriltä. Jalkoja särki ja ne vapisivat vieläkin hieman rasituksesta. Matkustamisesta ei tulisi hetkeen mitään, puhumattakaan saalistamisesta.

Tuuli yritti puhdistaa haavojaan parhaansa mukaan, onnistuen enemmän tai vähemmän aikeissaan. Yhtäkkiä se haistoi Veren laumalaisen hajun. Narttu lopetti haavojensa puhdistamisen välittömästi ja jähmettyi paikoilleen. Miten laumalainen oli tänne asti tullut?? Tässä kunnossa ei paljoa puolustauduttaisi. Pieni paniikki alkoi kalvaa suden sisällä kun se suuntasi katseensa hajun suuntaan. Se nousi jopa huterille ja väsyneille jaloilleen ja otti etäisyyttä parhaansa mukaan.

Rusko ei aavistanut mitään. Se ei tajunnut, että Tuuli haistaisi vain Veren laumalaisen.
Uros käveli hitaammin lähemmäs. Nyt se jo näki hopeaturkin, muttei ihan vielä tunnistanut tuota. Häntä heilui vain epävarmasti nilkkojen tasolla uroksen tuijotellessa huomaamattaan aika ahdistavasti toista. Ruskeaturkki oli muuttunut vähän sitten viime näkemän, se oli nyt aikuinen. Kestäisi varmasti hetken, ennen kuin Tuuli hoksaisi Tuiskun pikkuveljen, teinipojan seisovan nyt sen edessä aikuisen uroksen saappaissa.

Rusko tuli lähemmäs. Se huomasi heti, miten toista pelotti. "En tee sinulle pahaa", Rusko sanoi heilauttaen häntäänsä ja pysähtyen sopivan matkan päähän. "Näytät vain eräältä, jonka tunnen..Tunsin.." Uros lönkytteli lähemmäs, nyt se jo erotti toisen hajun selvemmin. Sudella meni hetken, ennen kuin sen aivoissa loksahti moni asia paikoilleen.
"Tuuli..?"
Hukan vatsassa muljahti inhottavasti ja se tunsi olonsa tyhmäksi, hermostuneeksi. Sehän käyttäytyi ihan pöljästi, toinenhan oli selvästi loukkaantunt, niskassa ainakin oli paha jälki.

Nyt Tuuli pystyi näkemään hahmon jonkin matkan päässä. Korvat menivät luimuun, karvat nousivat pystyyn ja häntä meni takajalkojen taakse. Hampaat välähtivät ja matala murina kumpusi sen kidasta. Narttu tunsi itsensä turvattomaksi, eikä se tiennyt mitä se tekisi jos laumalainen päättäisi jatkaa ja mahdollisesti päättää homman mihin viimeksi laumalaiset jäivät. "Ei enään askeltakaan!"

Toisen suden alkaessa puhella sille Tuuli nosti aavistuksen päätään ja murina lakkasi. Tuo kuulosti eräältä sudelta kenet harmaaturkki tunsi varsin hyvin. Hukka ei uskaltanut liikahtaa paikaltaan. Nyt paniikin tilalla oli selvä hämmennys. Toisen rauhalliset eleet rauhoittivat myös narttua ja nyt se pystyi ajattelemaan paljon selkeämmin. Se piilotti hampaansa ja höristi korvansa. "Rusko?" Tuulen ääni oli vain hyvin pieni ja toiveikas ynähdys. Ajatus sai sen hännän heilumaan pienesti vihlaisusta välittämättä. Mutta eihän Rusko voisi mitenkään olla täällä! Tämä ajatus sai suden vieläkin epävarmemmaksi. Oliko Tuuli erehtynyt ja toinen aikoisikin jotain pahaa? Nartun pää oli aivan sekaisin eikä se tiennyt miten sen pitäisi reagoida. Siinä se seisoi kuin puulla päähän lyöty ja odotti jotakin tapahtuvan.

Tuulin kysymys oli vastaus Ruskolle. Se heittäytyi aivan pennuksi, hypähteli paikallaan vinkuen ja korvat niskassa, häntä viuhuen aivan kuin se nostaisi suden takapään kohta ilmaan.
"Minä se olen, Tuuli-neiti!" uros haukahti ja hyppeli vähän lähemmäs. "Et tiedä, miten huolissani olen ollut!"
Mikä sattuma! Tuuli oli ollut se tunkeilija. Tosin, ei sitä voinut iloita mutta Rusko oli kuitenkin iloinen löytäessään kaikkien rajarikkureiden joukosta juuri tämän hukan.
Ruskeaturkki vakavoitui muistaessaan taas toisen haavat. Rusko tuli varovasti lähemmäs, ja töni toista kuonollaan. Rusko nuoli Tuulen niskaa, jossa oli haistanut verta. "Voi mitä ne tekivätkään sinulle..." ruskeaturkki sanoi. "Älä seiso, mene toki maakaamaan... Tuonko sinulle jotain syötävää?" Rusko kyseli pudottaen takapäänsä maahan. Sen keltaiset silmät tarkastelivat huolestuneina Tuulta. Taas uros tunsi itsensä hermostuneeksi, kuin pikkupoika ihastuessaan. Sitä hävetti se kaikki, mitä se kävi läpi. Kaikki sählääminen ja nolostuminen.

Myös pieni ajatus siitä, että uros kertoisi Tuulelle tärkeästä asiasta joka sen mieltä oli painanut, sai sen entistäkin ahdituneemmaksi.

((Ihanan pitkiä nää vastaukset... Mutta taas kiire. x'D))

[[ x3 Jep ]]

Susi toden totta oli Rusko. Tuuli katsoi vielä hetken hämmästyneenä hukkaa ennekuin sen häntä alkoi heilumaan innokkaasti. "Rusko! Mitä ihmettä sinä täällä teet?" Narttu kysyi ihmeissään.
Heti kun Rusko tuli tarpeeksi lähelle, tökki sekin Ruskoa takaisin. Viime näkemästä oli kuitenkin pitkä aika. Samalla se tunsi itsensä varsin typeräksi kun se oli sillä tavalla käyttäytynyt toista kohtaan. Tuuli antoi kiitollisena Ruskon puhdistaa haavaa, mihin se itse ei yltänyt juuri ollenkaan. Samalla se jatkoi kuonolla tökkimistä toisen kylkeen. "Pah... Jos laumalaisia olisi ollut vain yksi, olisin saanut tehtyä enemmän vahinkoa heille ja ne vähemmän minulle."

Tuulta ei tarvinut kauaa kehoittaa makaamaan. Se laittoi maate lähes välittömästi, mikä tosin näytti kaikessa kömpelyydessään ja nopeudessaan enemmänkin rysähdykseltä. Mitäköhän Ruskokin ajattelisi tästä... Säälittävässä kunnossa oleva susi, joka ei jaksanut tai pystynyt tekemään mitään. Harmaaturkki ei antaisi kovin hyvää kuvaa toiselle. "Ei tarvitse. Pystyn vielä saalistamaan hyvin. Kiitos vain." Se vastasi toisen ravinnon hakemiseen hieman hermostuneesti naurahtaen. Se halusi näyttää toiselle, että se osaisi huolehtia itsestään. Hän olisi vahva.

"Tulin etsimään sinua, tietenkin", Rusko sanoi heilautellen häntäänsä. Uros istahti Tuulen viereen ja naurahti tuon seuraaville sanoille laumalaisista.
"Kuulin että sinut häädettiin rajoilta.. Mitä ihmettä sinä siellä teit?" uros sanoi, "Tiedät, että se on vaarallista!" hukan ääni ei ollut vihainen. Se oli vain pelännyt niin paljon. Tuuli olisi yhtä hyvin voinut löytyä vuotamassa kuiviin. Pelkkä ajatus sai Ruskon värähtämään. "Minä en voi suojella sinua täällä", uros jatkoi tuupaten Tuulta poskelle pehmeällä kirsullaan. "Olet varmaan huomannut, että tunnen suurta suojeluhalua sinua kohtaan.." Rusko nuolaisi huuliaan hermostuneena. Se veti päänsä kauemmaksi Tuulen luota ja katseli syrjään. "Anteeksi. Olen aina.. Aina jaloissasi.." ruskeaturkki sanoi hämmentyneenä. Se puristi silmänsä kiinni ja sanoi aavistuksen värisevällä äänellä; "Minä pelkäsin, Tuuli.." se sanoi ja uskalsi uudestaan katsoa narttua, "En halunnut.. Löytää sinua niinkun kuvittelin löytäväni.."
Ruskon mielessä pyörineet kauhukuvat verisestä Tuulesta olivat olleet tuskallista katsottavaa. Se ei kestäisi, jos Tuulelle tapahtuisi jotain sen oman kuonon edessä. Sehän olisi melkein kuin...
Minun vikani.
Rusko oli hetken hiljaa. Se hengitti syvään, suden korvat sen niskassa kääntyivät vähän eteenpäin. "Lupaa minulle jotain", uros sanoi, "Älä ikinä enää tee tuollaista"

Tuuli kuunteli Ruskon sepitystä hieman ihmeissään. Nuhtelun tapaisen kohdalla nartun korvat painuivat hieman sivuille, kuin pennulla, jota emo oli nuhtelemassa. Se saisi myös toivon mukaan kierrettyä uroksen ensimmäisen kysymyksen eleellään.

Narttu kuitenkin keskittyi pian uudelleen Ruskoon ja tämän puheeseen. Toisen epävarma olemus sai nartun olon myös hieman epävarmaksi, eikä se oikein tiennyt miten sen pitäisi olla. "Kyllä, olen kyllä huomannut kuinka suojeleva olet. Se saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi." Tuuli sanoi ja heilautti häntäänsä pienesti. Harmaaturkki toivoi, että hänen sanansa saisivat valettua hieman varmuutta toiseen. Seuraavaa narttu ei ollut osannut odottaa ollenkaan. "Mitä!? Sinäkö jaloissa?? Älä naurata! Se olen minä joka on aina jaloissa." Tuuli olisi voinut tuijottaa urosta suu auki hämmästyksestä jos se olisi voinut.
Seuraava kommentti sai Tuulen hiljaiseksi. Se kampesi itsensä jälleen seisomaan jotta se pääsisi hiukan lähemmäs toista. Ku nse pääsisi tarpeeksi lähelle, se istahtaisi alas ja nuolaisisi toista kuonosta. "Olen vahvempi mitä uskotkaan. Ei minusta niin helpolla päästä eroon." Se sanoi ja hymyili. "Enkä enään tee sitä, lupaan." Tuuli ei enään rikkoisi rajoja yksikseen, mutta kuka sitä tietäisi, miten vastavallankumous loppujen lopuksi oikein jäsentyisi.
"No, miten olet voinut? Siitä on kuitenkin pitkä aika kun viimeksi näimme." Se kysyi. "Saathan tarpeeksi ruokaa? Entä muut laumalaiset? Kohtelevatko he sinua tarpeeksi hyvin?...." Tuuli hyysäsi. Se katsoi tarkasti toista aivan kuin se voisi saada vastauksia ajatuksen voimalla.

[[ 900. viesti xP ]]

((Onnittelut. :) Minulla.. 1434:s XD))

"Kiitos."
Tuulen sanat saivat Ruskon rentoutumaan. Olihan se totta, ja ainakin henkisesti Tuuli oli vahva. Se oli yksi niistä asioista, joista uros piti toisessa. Tuuli ei paljon vikissyt muiden taustalla, Tuuli teki.
"Laumalaiset ovat inhottavia paskiaisia nyt ihan suoraan sanoen", Rusko sanoi niin matalasti, että kuulosti melkein kuin se olisi murissut. "Eivät ne minulle ole tehneet mitään, mutta.. Aika sairasta porukkaa. Suurinosa on murhaajia ja mielipuolia", uros sanoi halveksuen. Se ei kestänyt olla laumassa, joka oli niin epävakaa. Mutta täytyi vain sietää. "Voit kuvitella lauman, jonka sudet Veri on valinnut... Mutta kyllä minä ruokaa saan. En näe nälkää, mutta ahdistunut, sitä minä olen". Rusko huokaisi vähän turhautuneen kuuloisesti. Se ei halunnut huolestuttaa Tuulta kertomansa takia, joten lisäsi: "Kyllä minä pärjään. Keskityn vain tehtävääni ja kaikki menee hyvin".
"Entä sinä? Sinä et kyllä ole parhaimmillasi, ja entä suunnitelma?" Ruskeaturkki kyseli. Tuisku oli kyllä käynyt säännöllisesti kertomassa sille, missä mentiin, mutta Tuuli saattoi tietää jotain mitä veli ei.

Niin ja olihan tuon nartun kanssa puhuminen aina yhtä... Hohdokasta, oli aihe mikä vain.

Tuuli ei ollut varma miksi Rusko kiitti häntä. Narttu ei antanut asian vaivata sen enempää ja antoi asian olla. Se kuunteli kuinka uros kertoi toisista laumalaisista. "Voin hyvin kuvitella. Se Kuolema niminen laumalainen jonkun toisen öykkärin kanssa näyttivät sen varsin hyvin." Tuuli tuhahti lähes samalla äänensävyllä mitä Rusko oli hetki sitten murissut. "Pah! Ne idiootit eivät edes miettineet olisivatko päästäneet menemään, olisivat tappaneet ilomielin jos en olisi päässyt pois. En käsitä miten kestät näinkin hyvin siellä..." Tuuli tilitti. "Toivotaan, että kaikki menee hyvin." Se lähes huokaisi vastaukseksi.

"Vai että mitä minä... En toden totta ole parhaimmillani.... Ei tässä oikein mitään..." Tuuli takelteli. Se ei todellakaan halunnut kertoa kuinka niukalla ruualla se oli vähän aikaa ollut, mikä myös oli syy, joka oli ajanut sen Veren lauman rajoille. Laumalaisten alue oli vain niin pieni verrattuna laumattomien määrään. "Suunnitelmasta en tiedä mitään uutta. Olen pahoillani... En oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä tällä hetkellä, jotta voisin auttaa suunnitelman toteuttamisessa. En halua olla jaloissa, vaan olla hyödyksi...." Tuuli kertoi hieman pahoitellen.

Rusko värähti, kun Tuuli mainitsi Kuoleman. Ei pelosta, vaan inhosta. Kuolema oli Sodan sisko. Ilmeisesti raakalaisuus oli sukuvika...
"Sinähän olet hyödyksi.. Muut sanokoot mitä vain, minulle olet hyödyksi jo pelkällä läsnäolollasi, annat minulle voimia". Rusko oli hetken hiljaa. Sen kurkkua kuumotti, suu kuivui ja sen vatsassa tuntui oudolta.
"Olen halunnut sanoa sinulle jotain jo jonkin aikaa, Tuuli", se kakisti ulos yllättävän rauhallisesti. Oikeasti se räjähtäisi kohta paineesta ja kaikista kysymyksistä, joita sen päässä leijaili.
Jos Tuuli ei pitänyt Ruskosta, ja ahdistuisi? Tai suuttuisi? Entä jos Tuuli olisi kiusallisen kauan hiljaa tai..Nauraisi? Susi lipoi huuliaan yrittäen helpottaa oloaan. Olikohan tämä yhtä vaikeaa kaikille? Varmaan. Mutta ehkä Tuulen olo helpottuisi, jos Rusko olisi rauhallinen ja varma? Uros ei tiennyt, joten se kokeili ja rauhoitteli itseään, muuttaen hieman asennettaan ja olemustaan.

"Tiedäthän, että olet aivan erityinen. Minä..." ruskeaturkki hengähti syvään. Se olisi varmasti laskenut hiljaa kymmenestä yhteen, jos olisi osannut, tai kaivanut tupakan taskustaan. Mutta siihen se ei kyennyt, se oli susi, sen piti pärjätä omalla tahdonvoimallaan. Ottaa itseään niskasta kiinni.

"Minä rakastan sinua".

((Noniin.. Nythän me päästiin asiaan. :D))

[[ Aivan. ;D ]]

Tuuli kuunteli jälleen Ruskoa. Oli mukavaa kuulla, että oli avuksi edes jotenkin. Varsinkin Ruskolle. Se heilautti häntäänsä varovasti vastaukseksi. Se katseli hetken muualle, kunnes toinen jatkoi. "Jotain kerrottavaa?" Harmaa turkki katsoi toista tarkasti ja kallisti päätään ihmeissään. Toivottavasti se ei olisi mitään ikävää. Oliko jotain sattunut? Oliko toinen lähdössä jonnekkin? Tuskin. Suunnitelma oli vielä kesken, mutta entä sen jälkeen...? Entä jos.... Tuuli ravisti äkkiä moiset ajatukset päästään. Hän ei kylläkään tuntenut itseään mitenkään erityiseksi, mutta ei sanonut väliin mitään vaan antoi toisen jatkaa...

...ja se mitä Tuuli kuuli oli kaikkea muuta mitä se oli odottanut. Se tuijotti Ruskoa hetken ja antoi sanojen upota tajuntaan, ennekuin se pystyi avaamaan suunsa. "Sinä.... Mutta miten ihmeessä?" Oli ensimmäinen asia mikä sen kidasta pääsi. Sen häntä heilahti nopeasti muutaman kerran. "Tai siis...En...Siis.. Minäkin...Sinua" Tuuli takelteli hieman epäselvästi ja siirsi katseensa takaisin Ruskoon, minkä se oli huomaamattaan siirtänyt uroksesta jonnekkin puiden sekaan.

Rusko yllättyi Tuulen vastauksista. Toinen oli hämillään. Mutta sanoi rakastavansa Ruskoa. Uros selvitteli hetken ajatuksiaan.
"Todellako?", se sai lopulta sanottua, sekin vähän takellellen. "Tuuli, minä haluan olla sinun suojanasi, tukenasi. Haluan, että sinulla on kaikki hyvin ja että olemme yhdessä. Haluan.. Haluan olla puolisosi", uros sanoi. Se alkoi rentoutua jo. Kaikki sujui ihmeen kevyesti ja helposti, mitään draamaa ei kumma kyllä oltu kovasti tarvittu. Ja Tuuli.. Tuo ihmeellinen tyttö vastasi Ruskon tunteisiin. Tämä pyyhkisi uroksen lauman ankeuden pois sen mielestä moniksi kuukauksiksi, se keskittyi vain yhteen asiaan, joka antaisi sille voimia jatkaa.
Tuuli rakasti sitä, olisi tuolla jossain, odottaisi sitä. Ruskeaturkki alkoi nuolla toisen korvantaustoja heilautellen häntäänsä. "Jos kelpaan vielä", uros sanoi ja hymähti.

"Tyhmä kysymys..." Tuuli naurahti. Se tökkasi toista pienesti, jotta toiselle tulisi vastaus selväksi. "Ja juuri samaa tahdon minäkin." Se vastasi. Sen pää oli vielä ihan sekaisin tapahtuneesta. Kaikki oli käynyt tähän mennessä varsin helposti ja kevyesti, jos väsyneiden jalkojen painoa ei laskettu mukaan. Se ei voinut käsittää miten Rusko piti hänestä niinkuin se piti toisesta. "Ja tietenkin kelpaa! Miten voisin muuttaa ajatuksia niin nopeasti? Minun pitäisi kysyä sinulta samaa..." Se naurahti ja heilautti häntäänsä turhankin tiuhaan, kunnes hännän kipu alkoi muistuttamaan siinä olevista haavoista, joten se siirtyi tökkimään jälleen kerran toista kaulasta. Se yritti näykkäistä jopa toista korvasta kaikkien mutkien kautta ja murahti kevyesti.

Menivätkö asiat hieman turhankin hyvin? Ehkä...

[[Lyhyttä.. ;D ]]

((Joo. :) Hehe, BUSTED! xD))

Asiat olivat todellakin menneet liian hyvin.
Pilkallinen nauru keskeytti susien hetken. Kauempaa asteli voimakkaanoloinen narttususi. Mustat raajat jäykkinä Liekki, rajavahti lähestyi paria. Sen kasvoilla oli tuttu, julma hymy. "Voi Rusko, kyllähän minä tiesin! Minä tiesin, että sinä et ollut kunniakkaan afamme puolella. Kyllähän minä tiesin, että valitsit roskaväen", narttu sanoi.
Rusko ponkaisi pystyyn Tuulen syleilystä häntä pystyssä ja mustat huulet nostettuna hampaiden päältä. "Ei enää askeltakaan", se murisi. Uros tiesi, millainen susi Liekki oli. Se tiesi, mitä se oli tehnyt jopa eräälle pennulle, ja urosta kuvotti tuo mielipuoli.
"Nuorta lempeä... Kerronko teistä Verelle, vai teenkö jommasta kummasta itse selvää?" Liekki sanoi ja nuolaisi huuliaan virnistäen niin, että sen purukalusto näkyi. Rusko tuhahti. "Sinä pysyt kaukana Tuulesta, sudenkuvatus. Vai haluatko, että mainitsen Verelle, että hän on huolinut mielipuolen laumaansa siskoineen?"
Sudet tuijottivat hetken toisiaan. Liekki nosti toisen etukäpälänsä jatkaakseen lähestymistä, joten Rusko päätti korottaa panoksia.
"Vai pitäisikö kertoa veljeilystäsi Ovelan kanssa, kenties? En usko, että mainitsit", ruskeaturkki murisi. Liekki tuhahti.
"Minä en tunne sitä sutta".

((Tuuli on varmaan sekaisin.. xD))

[[ Aivan xD... No ei... Sanotaan välillä vaikka että TODELLAKI xD ]]

Tuuli hätkähti kolmannen suden saapumista, muttei kyennyt ponkaisemaan ylos niinkuin Rusko. Sen sijaan se jäi istumaan vielä hetkeksi alas ja tarkkaili tilannetta. Ei vaikuttanut hyvältä. Pikemminkin sekavalta. Suunnitelma olisi tuhoon tuomittu jos asia päätyisi Veren korviin. Lisäksi kesti hetken ennenkuin Tuuli ymmärsi kuka keskeyttäjä oli. Harmaaturkki vilkaisi Ruskoa nopeasti. Olihan siitä pitkä aika kun se oli nähnyt toisen viimeksi, mutta toinen näytti täysin muuttuneelta! Viimeksi he tapasivat leikin merkeissä ja nyt tällaisissa vaarallisissa ja vakavissa!

Nyt Tuulikin kampesi itsensä ylös ja käveli muutaman jäykän askeleen eteenpäin ja katsoi tulijaa. "Liekki! Mitä ihmettä sinä täällä teet? Ja miten niin et tunne Ovelaa?" Se lausui hämmästyneenä. Nartun korvat olivat suunnattu eteenpäin ja sen häntä heilui hitaasti. Siitä ei näkynyt merkkiäkään uhkaavista eleistä, toisin kuin Ruskosta. "Olet aivan kuin toinen susi siitä, kun viimeksi näimme! Miten olet päätynyt Veren riveihin??" Tästä muutoksesta Tuuli ei pitänyt ollenkaan. Se ei myöskään tiennyt mitä mahdollista kinaa noilla kahdella oli, mutta näytti kuin kummallakin tai ainakin toisella olisi jotain hampaankolossa.

[[ Eikös se ole Rusko jonka olettaisi olevan sekaisin. Tunteehan Tuuli Liekin sen tietämättä? x''D ]]

Liekki avasi kitaansa vähän päästäen hurjan murinan ilmoille kun Tuuli mainitsi nimen "Liekki". Se ei voinut kuitenkaan enää väittää itselleen, ettei tuntenut Tuulta. Ehkä sen tulisi vain... Sanoa ääneen. Narttu laski huulensa hampaittensa päälle mulkoillen hetken Tuulta. "Tiedätkö.. Minä olen eri susi", se sanoi, "En ole.. Hyvä enää", narttu sanoi.
Rusko tarkkaili tilannetta hetken. Nämä kaksi olivat luultavasti tavanneet Liekin Ovela-aikoina. Uros meni ja tönäisi Tuulta että narttu ottaisi rauhallisemmin. "Tämä susi..." Rusko sanoi, "Ei ole se, johon sinä tutustuit. Tämä susi on tappanut, Tuuli". Rusko ei halunnut kertoa kovin yksityiskohtaisesti asioista, joita tiesi Liekin tehneen. Se ei kuitenkaan halunnut Tuulen menevän kovin lähelle Liekkiä
Kirjavaturkkinen Veren laumalainen narttu naurahti. ""Tämä susi", on nimeltään Sota. Hauska tutustua", se sanoi huvittuneena. "Aivan, minä olen tappanut. Olen tappanut aikuisia ja lapsia. Voi kauhistus", Sota sanoi korostaen pilkallisesti viimeistä lausetta. Se kuitenkin kääntyi poispäin, katsoen kuitenkin taakseen. "Ymmärsin, että asia on selvä. Petturi on hiljaa ja minä olen hiljaa... En ole koskaan ollut hyvä uskollisuudessa, hehe", narttu sanoi, "Oli mukava nähdä sinut Tuuli... Mutta älä ikinä, ikinä koskaan sano SITÄ NIMEÄ!"

Rusko katsoi hetken Liekin menoa. Mutta se ei antanut tuon mennä. "ODOTA!" uros haukahti. Liekki kääntyi takaisin.

((Saat suunvuoron. XD))

Tuuli ei uskonut Liekin puheita. Sama susi se oli edelleen, vaikka muuta väitti. Miksei vanhaa nimeä muka voisi sanoa ääneen??
Rusko kertoessa Liekistä.. tai Sodasta, miten vain, Tuuli kuunteli hetken ja mietti katsahtaen aina välillä Liekkiin. Rusko voisi tuntea paremmin Sodan, mutta Tuuli tiesi Liekin. Sen lähes jokainen ystävä oli Veren laumassa: Rusko, Harmi ja Liekki... Ja vaikka Rusko ei kertonut sen enempää tappamisesta, Sota teki sen Ruskon puolesta. Siitä Tuuli ei oikeastaan hätkähtänyt, sillä se oli itsekkin valmistautunut tappamaan vastavallankumouksessa. Tätä se ei tietenkään myötänyt kenellekkään ääneen. Parempi pitää moiset ajatukset itsellään. "Mahdan ihmetellä syytäsi siihen..." Tappamiseen oli kuitenkin yleensä jokin syy.

Tuuli uskoi yhä vahvemmin Liekkiin tämän viimeisimpien sanojen jälkeen. "Oli mukava tavata sinuakin." Se vastasi takaisin ja lähes hymyili. Se luotti vielä Liekkiin. Se halusi väkisin luottaa.
Rusko kutsui laumalaista takaisin Tuulinkin yllätykseksi ja se kääntyi katsomaan ihmeissään Ruskoa.

Liekki ei tullut lähemmäs. Se vain mulkoili pää käännettynä olkansa takaa, ilmekään värähtämättä. Niimpä Rusko asteli vähän lähemmäs.
"Kaikesta huolimatta, minun on pakko kysyä... Mikä sinua Veressä niin kovasti viehättää? Miksi jätit Ovelan?" Uros ei voinut uskoa että joku Liekinkaltainen halusi olla Veren laumassa. Mikä sai Liekin jättämään Ovelan lauman, hylkäämään vanhan nimensä ja minänsä? Mitä talvella oli tapahtunut? Liekin tapauksessa Rusko ei uskaltanut jättää sitä mielikuvituksensa varaan.
Kauempana seisova kirjavaturkki käänsi päänsä eteenpäin, pois Tuulesta ja Ruskosta. "Se on jotain, mitä te kaksi ette ikinä ymmärrä", narttu sanoi. "Minä häivyn nyt". Sota jatkoi matkaansa ja katosi pian näkyvistä. Rusko katseli sen perään. "Tavallaan minä säälin häntä", uros sanoi, "En halua edes kuvitella mitä suden täytyy kokea tullakseen tuollaiseksi.." Ruskeaturkki kääntyi Tuulen puoleen ja tuuppi tätä vatsasta. "Pääsetkö ylös? Sinun ei kannata olla täällä, Veren laumalaisia voi tulla lisääkin." Uros nosti päänsä ja katseli kauas. Hetken mietittyään se katseli taas Tuulta. "Kaivan sinulle suojan jonkin matkan päähän. Tuon sinulle ruokaa, syöt sen sitten myöhemmin, jos et nyt halua", Rusko sanoi, "Onneksi olet kunnossa..." Ruskeaturkki heilautteli häntäänsä ja koetti lipaista toista kuonosta.

((Voi mitä potaskaa.. xP))

Tuuli olisi voinut tuhahtaa. Miten ihmeessä he voisivat ymmärtää jos toinen ei kertonut mitään? Jotakin oli kuitenkin tapahtunut aivan varmasti. "Minäkin taidan hiukan sääliä häntä." Tuuli vastasi kun oli varma, että Liekki oli poissa. Se tuskin halusi muiden sääliä osakseen.
Ruskon alkaessa tökkimään sitä vatsaan Tuuli nousi ylös mahdollisimman nopeasti. Se ei halunnut jäädä jalkoihin. "Pääsen kyllä." Tuuli sanoi. Rusko ei näyttänyt kyselevän sen enmpää vaan kertoi suoraan mitä se aikoi tehdä. Tuulilla ei tainnut olla paljoa vastaan sanottavaa, joten harmaaturkki vain tyytyi nyökkäämään toiselle. Narttu seuraisi toista omaa vauhtiaan, minne ikinä toinen suuntaisikaan. 'Jonkin matkan päähän' ei sanonut naaraalle paljoakaan. "Mitä jos laumalaiset haistavat sinussa minut?" Tuulin oli pakko kysyä. Siitä ei hyvää seuraisi, ei todellakaan.

[[Lyhyttä x( ]]

"Älä sinä siitä huolehdi", uros sanoi ja hymyili Tuulelle, "Kierin jossakin ja sitten pysyttelen vain kaukana muista vähän aikaa", se selitti.
Kun kaksikko oli Ruskon mielestä tarpeeksi kaukana rajoista, se tassutteli erään kuolleen ja kaatuneen puun luo. Kun juuret olivat nousseet maasta, ne olivat jättäneet hyvän montun ja pehmeää maata esiin. "Tämä varmaan käy..Odota hetki", Rusko sanoi ja alkoi kuopia etutassuillaan monttua syvemmäksi. Maa oli aika helposti käsiteltävissä, ja juuret pitivät sitä kuitenkin kasassa. Siksi hukka sai aika ripeästi tehtyä suht suojaisan pesän.
"Lepää toki", Rusko sanoi tullessaan ulos aikaansaamastaan pesästä. "Minä haen sinulle syötävää, ja nukun myös täällä, jos se vain käy? Palaan sitten aamulla takaisin lauman luo", ruskeaturkki jatkoi heilautellen häntäänsä. Toivottaasti se oli voinut olla hödyksi Tuulelle.

((Sama täällä.. x3))

[[ *Takoo päätä seinään* Sori ku on kestäny *köh* ]]

Tuuli nyökkäsi.. Ei se halunnut, että tapaaminen kaatuisi tuollaiseen. Se tepasteli omaa vauhtiaan Ruskon perässä ja istahti heti kun toinen ilmoitti puun juurakon olevan mainio paikka. Kieltämättä se olikin. "Kiitos kaikesta" Se sanoi samalla kun Rusko kaivoi. Miten vain yksi susi pystyi saamaan sen tunteen, mitä kokonainen laumakaan ei ollut saanut aikaan. Narttu tunsi kuuluvansa johonkin tärkeään ja se tunsi itsensä tärkeäksi. Häntä heilahti ajatuksen voimasta.

Kolon tullessa valmiiksi ja Ruskon kehoittaessa sitä lepäämään, Tuuli tallusti pesään joka tuoksui tuoreelta maalta ja puulta. Oikein viihtyisä. Tuuli laittoi maaten ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja päästi kaiken kerralla pois. "Tottakai se käy" Se vastasi toiselle kun Rusko ehdotti pesässä nukkumista.
Ruskolla ei tainnut olla aavistustakaan, kuinka paljon se oli jo Tuulta auttanut.

"Kiitos itsellesi", Rusko sanoi ja meni Tuulen perässä koloon. Sen teki todella mieli kierähtää lähelle Tuulta, murahdella hiljaa ja painautua tuon turkkiin, mutta se kielsi itseään. Siksi uros tuli vain vähän lähelle narttua, mutta pysytteli juuri siveysrajan takana. Se ei halunnut olla Tuulelle tungetteleva. Tuuli oli kuin hauras kukka, jonka Rusko pelkäsi rikkovansa jos olisi varomaton.
Kukan tuoksu oli viettelevä.
Tuulen ele sen mennessä makuulle oli Ruskosta suloinen. Hopeaturkki.. Uroksen sisuksia poltti halu koskettaa sitä. Halu hengittää Tuulen tuoksua sisäänsä, katsoa sen unen rauhaa. Sinä voit tehdä sen kauempaakin, ruskeaturkki sanoi itselleen. Se painoi päänsä etukäpäliensä väliin ja katseli arasti Tuulta. Oletko edes todellinen..?

"Mitä olet ajatellut tehdä kun kaikki on ohi ja Veri on poissa?" Rusko kysyi ja virnisti leikkisästi, "Karkaatko minun kanssani vai mitä?"

Tuuli ei tiennyt, mistä hyvästä Rusko sitä kiitti. Päästyään makuulle se nuoli jälleen haavojaan ajattelematta asiaa sen enempää. Narttu kuitenkin keskeytti kun se huomasi Ruskon tuijotuksen. "Tiedän kyllä, että sain paljon ruhjeita, mutta eivät ne noin ihmeellisiä ole..." Se sanoi ehkä jopa hieman huvittuneena.

"Mutta ei ole varmaa, että Veri tulee olemaan poissa. Sen idiootin lauma kasvaa tietääkseni uusilla idiooteilla." Sen oli pakko sanoa. He eivät voineet olla varmoja, että he onnistuisivat.Oli vain kaksi vaihtoehtoa: Hävitä tai voittaa. Ei sen enempää eikä sen vähempää. "Kun tämä kaikki on ohi, lopputuloksesta viis....menen sinne, minne sinäkin..." Se sanoi ja hymyili lopuksi. Narttu ei halunnut muuta, kuin olla Ruskon kanssa.

Rusko hymyili Tuulen sanoille sen ruhjeista. "Anteeksi, sinä olet vain niin kaunis", se sanoi ja lopetti tuijotuksen. Sen oli pakko naurahtaa kun narttu mainitsi "uudet idiootit". Se oli totta, Veren lauma kasvoi pikkuhiljaa. Tosin Ryhmällä ei olisi hätää, jos ne saisivat Nuormetsäläiset puolelleen. Silloin niillä olisi ylivoima. Mutta Rusko ei vaivautunut ajattelemaan kaikkea sitä nyt. Nyt sen pään valtasi Tuulen koko olemus ja läsnäolo.
"Minä tunnen samoin, hassulainen. Seuraan sinua maailman ääriin", uros sanoi. "Kukan" tuoksu tuntui hyvältä, mutta tavallaan sitä halusi enemmän. Ja kun sitä ei saanut enempää, tuntui tuoksu kiduttavan ihanuudellaan. Susi nuolaisi huuliaan ja pysytteli yhä päättäväisesti siveysrajansa takana. Hän tulisi itse lähemmäs jos haluaisi, Rusko.

"Anteeksi, minä olen röyhkeä", uros sanoi muttei vaikuttanut vaivaantuneelta, "Tässä minä vaan tuijotan sinua ja kehun ulkonäköäsi. Tai siis kukapa ei kehuisi, mutta kun sinussa on niin paljon muutakin".