Ilo tutkailee pesiä

Pieni ja pörröinen pentu, ilo heräsi pesäkolosta muiden sisarustensa vierestä emon suojaisesta lämmöstä. Uteliasuus kuitenkin heräsi pennun katsoessa suu akkuo kohti.
ilo ei voinut olla vastustamatta menemistään ulos. Niin pieni ja hintelä karvapallo suuntasi hoippuvat askeleensa ulos.

Maailma oli yhtä suuri kuin aijemminkin. Se sai pienen pennun uteliaaksi niin se asteli hoippuvin askeli yhä kauemmas pesäkolostaan. Maa oli valkea ja pakkanen leuto, joten pennulla ei ollut hätää. Se kulki kuono maassa horjahdellen välillä askeltensa välillä. Pienelle pennulle tämä maailma oli vielä uusi ja uteliasuutta herättävä. se katseli kaikkia ympärillä olevia koloja ja tutkaili niiden tuoksua uteliaana. Se ei osannut pelätä mitään mutta säikkyi pieniä räsähdyksiä pusikoista. Niin hukka loikki hoippuvasti pusikoiden lomissa.

Pian pentu rysähti pieneen koloon ja naurahti susimaisesti itsekeen. Vielä ei näkynyt muita hukkia joten Ilo leikki itsekseen, se nousi kuopasta ylös ja tarttui pieneen puskan oksaan ja alkoi riuhtoa sitä pentumaisen vimmatusti.
pian oksa kuitenkin rasahti poikki ja pentu pyllähti oksa suussan takaisin kuoppaan. yhä kuitnekni ylös noussen se juoksi hataroit askelin kepakko suussaan se pyöräähteli ympäri heitellen keppiä itselleen. Pian kuitenkin se asettui maaahan järsimään keppiään. Kaikki oli uutta ja mahtavaa pennun silmin.
Aamu oli mitä kauenein. Aurinko nousi hiljalleen korkealle taivalle valaisten piankin koko laakosn ja pesät. Ehkä joku muukin heräilisi piakkoin ja Ilo saisi seuraa.

((Saanko tulla seuraksi? Poistan kyllä viestin, jos et tahdo.))

Tuisku tassutteli arvokkaasti pesäluolilla, vaikka oli aamu. Se ei ylpeillyt, mutta ryhti oli uroksella hyvä ja koko päätä huimaava. Mustakin vielä, eli ei kovin lapsiystävällinen ilmestys. Mutta se ei ollut totta. Juuri tämä susi oli vielä nuori, huolimatta siitä että näytti tappokoneelta.

Kuitenkin Tuisku käveli eteenpäin, ja näki yhtäkkiä pennun tulevan yhdestä kolosta. Hyvin nuori, ehkä yksi Sammaleen pennuista. Mustaturkki asteli hitaasti lähemmäs. Se ei ollut näiden penikoiden syntyessä saanut edes nuuskaista, joten tahtoi nähdä tämän veijarin. Tuisku tiesi, että Sammal oli hyvin itsenäinen ja tahtoi huolehtia itse pennuistaan. Nyt kuitenkin yksi oli karannut ja mustaturkki tunsi pienen sadistisen tyytyväisyyden itsessään löytäessään pennun.

"Hei, kukas sinä olet?" Tuisku kysyi pienokaiselta kun tämä veti keppiä, joka katkesi, ja pentu lennähti kuoppaan. "Sattuiko sinuun?" Uros kysyi heti huolehtivaisesti. Se heilutti häntäänsä koko ajan että toinen tiesi ettei se aikoisi mitään pahaa. Tuisku meni lähemmäs ja yritti auttaa Iloa ylös, mutta vain vähän ettei olisi liian tunkeileva.

¤Sammal tuppaa heti pentunsa seuraksi suojeluvaiston tuomana!¤

Sammal säpsähti hereille hetkeä myöhemmin Ilon lähdettyä sen viereltä. Se haukotteli vilkaisten kahta muuta pentua hymyillen susimaista hymyään. Neitokainen ehti kääntää katsettaan vain hieman, kun se ehti uudestaan kahteen pentuun. Sammal säikähti - yksi pennuista puuttui.

Rouva kohottautui varovasti pentujensa viereltä ja haisteli maata pelokkaasti. Askeleet veivät sitä nopeasti kohti pentunsa olinpaikkaa ja pian se seisoi vastetusten Tuiskun kanssa. Narttu oli asettautunut pentunsa ylle kuoppa allaan ja murisi nyt Tuiskulle varoittavasti.

Ele oli aivan normaali äidille, joka puolusti pentuaan. Sammal ei kiinnittänyt huomiota uhkan tekijään, vaan varoitti heti tätä tulemasta satuttamaan Iloa. Hetken kuluttua Sammal tarkasteli hieman tarkemmin sutta. "Tuisku, pelästytit minut!" Se huohahti tajutessaan kenestä oli kyse ja rentoutui silminnähden.

Ilo pureskeli keppiiään pureskelu kuitenkin loppui piakkoin vieraan uroksen saapuessa paikalle. ilo hätkähti ja loikkasi toista kohden muristen pentuimaista vikinäänsä. Se esitti olevansa jotenkin uhkaava toiselle. Eihän ilolla ollut tietoakaan mistään muista jäsenestä. Se luuli että vain Sammal tuon äiti ja muut siarukset Katalaa unohtamattao livat ainoat sudet jotka olivat olemassa. Pian pentui kuitenkin pyllähti ja haisteli toista melkein toisen jalkojen välissä.


Ilo ei ollut moksiskaan siitä että sen emo oli paikalla. sitä kiinnosti enimmäkseen vain tämä uutukainen. joten keskittyi siihen.

Pienen pennun silmissä hukak näytti todella suurelta. ja mahtavalta. ilo kuitenkin ryhtyi oitis leikkimänä toisen vatsan alus karvoilla sillä ei muuhun ylettynyt. Ehkä Ilo oletti että sieltä löytyi jotian syötävää. se haukahteli pentumaisetsi loikkiessaan välillä takamukselleen.

( Ei haittaa lainkaan KAIKKI ovat terve tulleita :P )

((Minullekin käy. :D ))

Tuisku ehti hetken katsella pienokaista kun Sammal jo tuli paikalle. Narttu murisi ja Tuisku kyllä tiesi, että tämä oli emolle normaalia, mutta sitä alkoi ärsyttää vähän. Mustaturkki nimittäin alkoi miettimään: Tuo narttu kyllä pistää kaiken emoutensa piikkiin! Kas, kun ei saman tien syrjäytä arvon Viimaa jaesitä että oli hermostunut- ja kaikkihan olisi sen syytä, että Sammal on tuore äiti. Niin niin, ja Pah! Tuisku luimisti korviaan Sammaleelle. "Anteeksi, pentusi oli tässä ja minä tulin vasta äsken. Halusin vain nähdä edes vilauksen, ja ihan suloisilta vaikuttavat," Tuisku sanoi iloisesti ja heilutti häntäänsä. Ilo oli siitä huvittava, ja uroksen isovelihahmo astui kehiin. Mustaturkki huomasi lopulta pennun ponnistelut, ja kyyristyi hivenen. Se kyyristyi kertoakseen, että menisi maahan ja pentu voisi tutkailla sitä paremmin. Tuiskun entisen lauman pennut olivat kiipeilleet sen päällä, ja kerran yksi ratsastikin sillä- huonoin tuloksin.

Nyt kun Sammaleen pentu leikki Tuiskun vatsakarvoilla, (jotka tulivat alemmas,) niin urokselle tuli väkisin nuo aiemmat pennut mieleen. Sen korvat luimistuivat aavistuksen, kun se ajatteli myös pikkuveljeään, joka oli aikoinaan nykinyt sen korvaa leikkisästi ja Tuisku oli heiluttanut häntäänsä, niin, että Rusko oli alkanut leikkiä sillä. Muistot olivat raskaita ja Tuisku alkoi vasitomaisesti liehuttaa tuuheaa häntäänsä samalla tavalla kuin oli tehnyt Ruskolle, silloin kun tämä oli testaillut vasta puhjenneita hampaitaan...

Sammal rentoutui luottamuksestaan Tuiskuun ja antoi Ilon mennä nuuskimaan ja leikkimään uuden tuttavuutensa kanssa. "Ei, ei se mitään. En vain katsonut kenelle ärähdin. Ilo ei saisi karata pesiltä omin nokkinensa noin vain." Sammal rauhoitteli totuuden mukaisesti Tuiskua ja lipaisi huuliaan.

Ilo oli todellakin pelästyttänyt neidin pahan päiväisesti karkaamalla pesiltä ulkoilmaan yksikseen. Sammal oli sen emona ja äidinvaiston viemänä juossut vain pelastamaan pikkuistaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin.

Ilo ei ollut moksiskaan aikuisten keskusteluista se keskittyi kookkaman vatsa karvoihin kun ne olivat tulleet alemmaskin. Ilo oli elmäänsä tutkaileva pieni karvainen otus jolle kaikki oli uutta ja hauskaa.

Pian Ilo huomasi toisen heiluttavan häntäänsä niin se hoiperteli kohti huiskuttavaa hätnää yrittäen t arttua siihen pienillä hampaillaan.

Aikansa leikkiessään se pyllähti maahan. " Äiti onko täällä muitakin kuin me ja tämä iso möykky " Niin ei Ilo osannut puhtella Tuiskua nimellä seo li niin uutta ei se niin tiennyt kuin omansa sekä sisarustensa nimet. Siihen se sitten jäikin. Tuskin Ilo edes osiais kutsua Viimaa lafaksi saati tietäisi mitä se tarkoittaa. ilolle kaikki oli niin uutta.

Tuisku säpsähti ajatuksistaan Ilon yrittäessä tarttua sen häntään. Se ummisti silmänsä hetkeksi surullisen näköisenä, kuin muistellakseen jotakin. Sitten Tuisku nyökkäsi hiljaa Sammleelle ja näytti koko ajan muuttuneen apeaksi. Uros kuitenkin yritti olla ystävällinen ja iloinen muille, mutta siitä näkyi läpi että iloiselta näyttäminen jäikin vain yritykseksi.

Mustaturkki vähän hämmentyi nimityksestä "iso möykky", ja jos ei olisi tiennyt Ilon olevan vielä pieni pentu niin olisi varmaan loukkaantunutkin. Tuisku vilkaisi Sammaleen silmiin nopeasti, vain kertoakseen ettei aikonut vastata tämän puolesta.
Tuisku meni hitaasti makuulleen, ja jatkoi kuin pakon omaisesti hännän heiluttelua. Se huiskaisi tahallaan Ilon suuntaan, mutta vain hitaasti ettei pelästyttäisi tätä. Sitten uros antoi hännän lätkähtää maahan, ja pompautti sitä kerran. Tässä vaiheessa pennut yleensä nappasivat kiinni ja alkoivat purra. Se on hyökkäyksen alitajuinen harjoittelu Tuisku ajatteli. Uroksen silmät kostuivat hiljalleen, ja kun aurinko osui niihin kuka tahansa olisi voinut nähdä suden itkevän. Tuisku painoi päänsä ettei kukaan näkisi ja väisteli kaikkien paikallaolijoiden katsetta.

Tämä oli sille raskasta, sillä sen oma veli oli ollut täsmälleen niin pieni kuin Ilo, ja purrut yhtä hiljaa. Tuisku ei sinänsä itkenyt, mitä susi ei olisi voinutkaan tehdä, mutta sen silmät vuotivat ja korvat olivat luimussa.

Ilo oli nuori, se ei varmaankaan ymmärtänyt mitään katseitten vaihdoista, tai osannut tuntea sympatiaa urosta kohtaan, jos nyt edes ymmärsi että tämä oli alla päin.

Sammal tunsi Iloa paremmin elekieltä ja näki Tuiskusta suorastaan helposti pahan olon. Neitokainen kääntyi katsomaan pentuaan tämän puhuessa sille. "Isoa möykkyä voit puhutella nimellä Tuisku. Ja me elämme suuressa laumassa. Sitä johtaa musta susi Viima ja hänen betansa Katala, eli teidän isänne." Sammal selitti Ilolle pirteällä äänellä.

Hetken kuluttua se siirtyi makuulle Tuiskun eteen ja katsoi toista korvat alistuneesti takana. Narttu näki toisesta huokuvan epävarmuuden ja surun, ei sitä voinut olla näkemättä. Sammal koetti nuolaista Tuiskun kuonoa, ennen kuin puhutteli toista: "Mikä tuli?" Oli Sammaleella kyllä omat epäilynsä asiasta, muttei se halunnut tuoda niitä esiin.

Sammal oli selvästi huolissaan ja jopa peloissaan uroksen tilasta. Olihan Sammal kerran tavallaan pelastanut Tuiskun hengen, kun tuo taisteli Taiston kanssa.

Ilo kun oli pieni ei osannut huomioida että toisella oli jollain tapaa haikea mieli. Se kuitenkin kuuli äitinsä sanat ja siirtyi toisen hännän kimpusta tutkailemaan muuta pesien ympärillä. " MNissä isi on nyt, miksei se ollut pesässä ? " Ilo kysyi pyörähtäen maahan selälleen.

I,lolla oli paljon tutkittavaa ja opittavaa mutta nyt se voisi vain leikkiä .

Tuisku vähän hämmentyi kun Sammal nuolaisi sitä, ja nuolaisi itsekin omaa kuonoaan heti perään. Kun tuo narttu kysyi mikä Tuiskulla oli, se joutui vähän miettimään miten vastaisi. "Ilo..Hän.. on aivan kuten Rusko.." Uros sanoi haikeasti muttei niin surullisella äänellä, mitä oikeasti oli. Sillä oli ikävä veljeään. Rusko oli sen silmäterä, ja koska Tuisku otti "pikkuveljekseen" monia muitakin, Ruskon tärkeys biologisena pikkuveljenä oli noussut.

((Anteeksi lyhyys. Inspiraatio hukassa.))

< sopiihan että liityn vielä mukaan? >

Kaiku, yksi Sammaleen pennuista, nukkui vielä hiljaa veljensä kanssa pesän lämmössä. Ulkoa kantautuvat äänet kuuluivat vaimeasti pikkuisen korviin. Pentu venytteli jalkojaan ja nosti päätään vielä hieman unisena, sen katse etsi emoa. Äiti? Kaiun katse kiersi pesää, mutta emosta ei näkynyt jälkeäkään, vain Nuusku nukkui vielä rauhallista untaan. Missä siskokin oli? Kaiku ponnahti pystyyn ja nuuski ilmaa, sen korvat kääntyivät tarkkaavaisesti äänten suuntaan, pesän suuaukolle. "Äiti?" se toisti taas, nyt ääneen, ja lähti pää hieman painuksissa, mutta häntä askelten tahdissa heiluen kohti suuaukkoa.

Pienten kompastelujen jälkeen askel alkoi joutua ja muuttui pian loikkimiseksi, häntä heilui hurjana kun se näki emonsa ulkosalla Ilon ja uuden mustan tuntemattoman suden kanssa. Kaiku tepasteli emonsa vierelle ja yritti nuolaista tätä kuononpäästä. Pojun katse hakeutui uteliaana mustaturkkiin, korvat oli suunnattuna eteenpäin ja etupää alkoi painua hieman hidastellen, kuin kutsuen leikkiin.

< en ole muuten ihan varma taivutetaanko Kaiku nimi Kaiun vai Kaikun? :D >

¤Se on Kaiun, sillä Kaikun kuulostaa tyhmemmälle ;)¤

Sammal epäröi vastaustaan. Ei tuolle mitään erikoisalaa ollut lohduttaminen, muttei Sammal halunnut nähdä Tuiskua niin allapäin. "Koeta ainakin rauhoittua ja ajattele asiaa näin: Surusi helpottaa, jos kykenet päästämään siitä irti." Sammal sanoi suoran mielipiteensä urokselle.

Samalla hetkellä Sammal tunsi lämpimän nuolaisun poskellaan ja kääntyi katselemaan Kaiun kysyvää ilmettä. "Hei kulta. Anteeksi jos jätin yksin, mutta tämä neiti päätti karata pesiltä omin nokkinensa." Se selitti pennulle ja koetti vetäistä Ilon viereltään leikkisästi Kaiun eteen.

Kaksikko saisi leikkiä hetken kaksistaan, sillä nyt neitokainen halusi varmistaa Tuiskun tilan ja sen vakavuuden. Mikäli toinen ei tuntuisi rauhoittuvan, olisin Sammal varmasti ymmällään. Tuo kun ei ollut mikään tunne ekspertti, mutta koettaisi Sammal parhaansa mukaan Tuiskua auttaa.

Sammaleen vetäessä Iloa Kaiun luo se hermostui " älää " se tokaisi ja lähti piankin tutkimaan omia kkolojaan välittämättä siitä että sen veli oli tullut paikalle. ilo oli joksnekin itsenäisenpi toki se kaipasi äidin lämpöä ja ruokaa mutta nyt sillä oli paljon uutta tutkittavaa eikä se halunnut vieraiden aikana että sen äiti lelli sitä.

Ilo oli omalaatuinen pienestä pitäen se sekkailisi varmasti paljon tulevaisuudessa. Ilon nuuskutti maata välilä upoten hankeen vaikka pesillä suurin osa lumesta oli tallottu. Pieni kömpelö karvapallero löysi jonkin laisen eläimen luun. ilmeisesti joknilaisen peura eläimen reisi luu sillä luu oli melko kookas pentuun nähden. iolo raahasi luuta vaivalloisesti äitinsä luo " Mikä tämä on se haisee pahalta " Ilo kysyi ja kertoi oitis että luu ei miellyttänyt häntä. oli varmasti toivottavaa ettei Ilosta tulisi nimen omaan Neitimäistä. Toisaalta se riippuisi Sammalleesta ja Katalasta.

" Missä isä on, miksi se ei ollut pesässä ? " Ilo kysy vaativasti äidiltään. Se kuitenkin unohti piankin oman kysymyksensä ja hoiperteli kohti Tuiskua " Tuleeko minullekin noin pöörröinen hätnä " Ilo kysi tuiskulta. Kysely ikä koko ikä. Ilo heilutti omaa vähemmän tuuheaa häntäänsä. Jos pentu olisi märkä häntä näyttäisi varmaankin enemmän siimahännältä kuin puuhkalta. Veljestään Ilo ei ollut juuri kiinnostunut, se ehtisi sen kanssa leikkimään milloin vain.

Toisin kuin nuoren Ilon häntä, Tuiskun häntä oli tuuhea ja pitkäkarvainen, joskin ilmava. Se ei edes kastuessaan ollut ohut, vaan karva pakkaantui, kuivuen kuitenkin hyvin nopeasti.

Tuisku katsahti Sammaleeseen, ja pinnisti suden hymyn kasvoilleen. Se vastaisi emon puolesta; "Kyllä, jos sinusta kasvaa näin...massiivinen. Massiivinen tarkoittaa suurta, isoa. Ja vaikkei kasvaisikaan, niin jokaisen suden häntä aikuisena on paljon..kuten sanoit, pörröisempi." Tuiku selitti rauhallisesti. Ainakin yhden sanan Ilo oppisi, jos malttaisi.

Sammaleen sanat olivat tehneet tehtävänsä, ja Tuiskun kiitollinen katse kohtasi Sammaleen silmät. "Kiitos...Sinusta tulee hyvä äiti, mikä tosin oletkin jo." Uros sanoi hiljaa. Nämä olivat oikeastaan samantapaisia keskusteluja kuin sillä oli ollut oman äitinsä kanssa, ja Tuiskua se vähän hämmennytti.

Sammal ja Tuisku olivat olleet kuin masentunut teinipoika ja äiti, pikkuveli ja -sisko ympärillä häärien. Uros halusi oikeastaan että Sammal ajattelisi sitä aikuisena uroksena, mutta Tuiskulla oli vielä nuoruutensa takia tarve romahtaa välillä, ja menettää aikuismainen itsevarmuutensa.

< oletan että heitän tähän väliin ^^' >

Kaiku haukotteli komeasti paljastaen pienet nuppineulan terävät hampaansa. Sammaleen vetäistyä Iloa lähemmäs se oli kuitenkin heti valmis leikkimään. Pennun häntä heilui niin nopeasti, että näytti kuin koko pieni keho hytkyisi sen tahdissa. Kaiku hypähteli hieman edestakaisin, kutsuen Iloa leikkiin, mutta siskon vähät välittäessä, Kaiunkin innostus loppui. Se seurasi katseellaan Iloa ja otti pari askelta tämän suuntaan, mutta pysähtyi sitten. Tytöt.. Kaiku tuhahti ja kääntyi takaisin kohti emoaan sekä mustaturkkia, antaen katseensa samalla kiertää kivikkoisessa maastossa, jota lumi nyt peitti.

Pakkanen kutitteli ikävästi nenää ja sai Kaiun aivastamaan hassusti. Nuoren uroksen alku taaperti lumessa eteenpäin ja kuuli parahiksi sanat massiivinen ja iso Tuiskun suusta. "Massiivinen.. iso.." Kaiku toisti ja katsoi kysyvästi äitiään. "Tuleeko minustakin isona massiivinen?" pojun katse siirtyi Tuiskuun "Niin kuin tämä mustaturkki tässä? Tai niinkuin isä on?" Ruskeat silmät olivat jälleen täynnä uteliaisuutta kun se seuraili kahta vanhempaa sutta ja sitten Iloa, kun tämä raahasi jotain haisevaa kolmikon luo.

( Määkin tuun?)

Nuusku heräsi siihen, että se oli yksin. Pikku pötikkä säpsähti jaloilleen ja hieman hätääntyneenä katseli pesässä ympärilleen. Siltä olisi päässyt aivan juuri pieni itkahdus, mutta sitten se kuuli äitinsä ja sisaruksiensa ääniä pesän ulkopuolelta. Pikku Nuusku lähti hyvää vauhtia töpöttämään luolasta ulos, ja sen huterat pikku koivet siivittivät sen hullunkuriseen ja reippaaseen pyrähdykseen.
HUI miten se hätkähti kun se huomasi ison ja tumman suden äitinsä vierellä! Sitten pikkuinen vallan innostui asiasta ja lähti menemään pontevasti kohti tuota mielenkiintoisen näköistä sutta...mistä se oli tullut? Tuo ei ollut sen isi..." Kuka sinä olet?" Nuusku kysyi töpöteltyään hieman lähemmäs tuota otusta. Samassa se huomasi tuon otuksen takalistossa houkuttelevasti heiluvan hännän ja ihan siitä paikasta ponkaisi sen kimppuun hurjasti ärräten ja murraten kuulostaen ja näyttäen juuri niin hupaisalta kuin vain leikkivä pikkupentu voi.
Emoonsa ja sisaruksiinsa se ei siinä kiinnittänyt sen enempiä huomioita; se oli huomannut niiden olevan tallella ja se riitti.

Sammal huokaisi syvään Ilon kysymykselle. "Olen selittänyt ainakin sadasti, että isällä on töitä lauman alfan rinnalla yhtäpaljon. Emme siis aivan vielä tapaa häntä, ehkäpä illalla. Ja...", lause keskeytyi. Nuusku oli tupsahtanut yhtäkkiä sekin pesältä ja ottanut kohteekseen Tuiskun hännän.

Sammal meinasi vetäistä pentunsa saman tien pois, ettei joutuisi taas käymään samaa keskustelua Tuiskun kanssa. Neitokainen ei kuitenkaan paria askelta enempää kommentoinut pentuaan, vaan antoikin Tuiskun päättää. Pentu oli niin onnessaan saadessaan vihdoin jotain leikkimistä yksin jäätyään, että parempi se näin oli.

Sen sijaan iso luu oli kiinnostavampaa Sammaleesta. Se siirtyi pentunsa vierelle nuuhkaisten luuta. Se ei haissut pahalle, vaan aivan normaalille rouvan mielestä. Mutta eihän tämä pieni pentu sitä voinut ymmärtää. "Se on luu, eikä se haise pahalle. Haju on sille ominaista, kun sen ympäriltä on kaluttu liha pois. Mutta kuule, saat haasteen. Otatkos Ilo sen vastaan?" Sammal uteli pennultaan ilkikurinen hymy kasvoillaan.

Ilo telmi luun ympärille näykkien sitä. Sen haju oli uusi eikä se juurikaan ollut kiinnostunut veljistään. Sammaleen kysyessä ilolta se pysähtyi ja katsoi äitiään " Minkä ? " se sanoi jäi odottamaan innolla mitä emo kertoisi seuraavaksi. Ilo tuskin huomasikaan muita paikalla olevia.

(pahoittelen lyhykäisyyttä olen kipeä joten ajatus ei kulje )

((Ei tuo mitään ei omassanikaan kehumista ole -_-'))

Tuisku vähän säpsähti kun jokin pieni nappasi sen hännästä. Kuitenkin kun hyökkääjä osouttautui vain yhdeksi Sammalleen pennuista, uros rauhoittui ja jatkoi hännän huiskuttelua.
Kuitenkin hetken päästä se lähtisi tutkimaan pesäluolia, sillä oli jostakin syystä jälleen haistanut Ruskon.

((Toivoisin ettei nyt mikään hahmo sano tulevansa Tuiskun mukaan etsimään Ruskoa, koska kyseinen topic on jo olemassa ja halusin vaan selventää ajan kulkua omassa päässäni. Mutta uros ei siis vielä ole mennyt mihinkään.))

Kaiku kallisteli hieman päätään sen katsellessa Ilon tuomaa luuta. Haju oli pennulle vielä voimakasta, eikä se voinut olla nyrpistämättä kuonoaan. Luu oli kuitenkin jotain uutta ja kiinnostavaa. Kaiku painoi päänsä etutassujensa väliin tamppautunutta lunta vasten, hivuttautuen vähän kerrallaan siskoaan ja luuta kohti. Ilon alkaessa telmia luun ympärillä, ei Kaikukaan enää ujostellut vaan nappasi kiinni tuosta haisun lähteestä, lähtien raahaamaan sitä kiusallaan hieman kauemmas.

Pentu juoksi minkä pienistä jaloistaan pääsi, parin kolmen metrin päähän muista. Pysähtyen sitten, pidellen vielä kuitenkin kiinni luun toisesta päästä välittämättä enää hajusta. Se odotti Iloa, lähtisikö tämä perään vai olisiko välittämättä. Kaiku vilkaisi vielä emonsa suuntaan, huomaten samalla Tuiskun hännällä leikkivän veljensä. Nuuskukin oli siis herännyt uniltaan.

Nuusku ärräilli ja murraili, hyppelehti ja hyökkäili aikansa Tuiskun hännän kimpussa, kunnes kyllästyi siihen, ja pyrähti Tuiskun takapäästä etupäähän. Se töpsähti siihen makuulleen ja jäi tapittamaan tuota tummaturkkia hyvin tarkasti, tutkien. Se nosti nenänsä hieman pystyyn ja haisteli tarkasti kaikkia niitä hajujen eri vivahteita, joilta tämä vieras susi haisi. Nuuskusta oli hyvin mielenkiintoista, miten erilaiselta kaikki sudet haisivat keskenään. Oli niissä paljon samaakin hajua, mutta jokaisella oli kuitenkin sen ihan oma, erilainen tuoksu -jos hajut olisivat olleet värejä tai muotoja, joka susi olisi voinut näyttää tilkkutäkiltä eri väreineen,sateenkaarelta värikirjossaan, tai kedon kukkaselta eri värisävyineen- . Eihän Nuusku ollut aiemmin haistellut muita susia, kuin sisaruksiaan ja vanhempiaan, joten tämä teki Tuiskusta hyvin, hyvin mielenkiintoisen.
Nuuskittuuaan Tuiskun siitä lähietäisyydeltä kovin tarkasti, Nuusku käänsi mielenkiintonsa muualle, ja heti sen nenään tuppasi uusi, outo ja melko voimakas lemu. Se kiepsahti sinnepäin, mistä haju tuli, ja huomasi sen olevan jotain jota sen sisarukset retuuttivat. Korvat tanassa ja pientä häntäänsä vispaten se lähti loikkimaan niiden luo. " Hei, antakaa minäkin otan kiinni siitä jutusta!"

Sammal huomasi Kaiun aikeet ja ehätti ennen tuota nappaamaan luun itselleen helpolla kuonon heilautuksella ja kanniskeli sen hieman kauemmaksi. Nuuskun tullessa mukaan leikkiin sai rouva mahtavan idean.

"Luusta Nuusku. Ensiksi, menkääpä kaikki riviin tuonne." Sammal korjasi ja käski pentujensa mennä hieman sivummalle pään heilautuksella. Mikäli pennut tottelisivat laskisi Sammal salaperäisesti päätään luun maahan pudottaen. Tuo piti päätään alhaalla katsoen jokaista pentuaan vuorontellen. "Tämä ei olekaan mikä tahansa luu. Se on kaikkien aikojen makoisinluu. Shh...", rouva aloitti ja hiljenti pentujaan jotteivat nämä innostuisi heti liikaa.

Sammaleela oli hauska idea mielessään, joka kasvattaisi myös pentujen vaihtuneiden hampaiden puruvoimaa. "Mutta makoisuus on vasta sisällä ja luu on erittäin kovaa ulkomuodoltaan. Siksipä annan teille tehtävän, jossa onnistuttuanne saatte palkinnon. Otatteko sen vastaan?" Sammal kysyi kohottaen päänsä ylös kysyvästi lauseensa päätettyä.

"Saakaa pikkuruiset hampaanne luun keskelle yhdessä ja tehtävä on vasta sitten onnistunut, kun näen teidät kaikki järsimässä luuta." Oli Sammaleelle seja sama olivatko pennut hyväksyneet tehtävän, silti narttu sen heille selitti.

Tuisku ei tuntunut olevan innostunut Sammaleen touhuista, joten neitokainen ajatteli antaa toisen mietiskellä ja korjailla ajatuksiaan rauhassa.

Ilo joka oli pentueen ainut narttu ei niin välittänyt veljiens ä olemassa olosta mutta kun molemmat olivat tunkeneet kuononsa juuri samaiselle luulle Ilo ei voinut juuri asialle mitään. Sammaleen komentaessa pentuja riviin ilo loikki vaivaloisesti tampatussa maassa paikalleen ja jäi odottamaan jatkoa.

Tarina siitä että luu olisi makoisa arvelutti iloa. Ilo toki ei lainkaan epäröinyt äitinsä sanoja joten uskoi maun löytyvän sen sisältä. Ilo kuunteli jutun ytimen ja luvan saatuaan se suorastaan hyökkäsi luun kimppuun yrittäen sitä järsiä epätoivoisesti. luun maku sai Ilon jopa hetkellisesti yökkimään. Pentu kun ei luun makuun ollut vielä tottunut. Ilo nakerteli epätoivoisena kovaa luuta tuottamatta tulosta. Sille olisi se ja sama mitä sen veljet tekivät se oli löytän luun ja halusi nyt selvittää oliko maku todella herkullinen vasta luun sisällä. tuiskuun Ilo ei enää kiinnittänyt huomiosta olihan Ilo vielä pentu ja avoin kaikille uusille jutuille. Mielessäään ilo kuitenkin odotti innolla isänsä näkemistä. Olihan ilo KAtalan ennenkin nähnyt mutta se kaipasi isäänsä kuitenkin. Taitaa ilosta tulla Isin tyttö.

((Eli Tuisku lähtee. Kiitos kaikille pelistä! :) ))

Mustaturkki katsoi vielä taakseen. Sammal oli keksinyt pennuilleen tekemistä, joten se voisi lähteä kaikessa rauhassa. Uros nuolaisi huuliaan ja lähti astelemaan pois päin. Pennut olivat olleet todella uteliaita kaikesta, ja vähän haikeasti Tuisku muisteli omaa aikaansa pentuna. Se oli jättänyt Ruskon yksin, kun tuosta ei ei ollut leikkitappeluseuraksi. Sen sijaan serkku oli saanut kyytiä, mutta Tuisku oli antanut kaltaiselleen ihan hyvän vastuksen. Mustaturkkisten serkusten leikkiessä, Rusko oli itsenäistynyt. Vaikka mustaturkki oli siis isoveli, oli sen pikkuveli paljon itsenäisempi ja jopa rohkeampi.