liittymise peli vallan laumaan - Kirava ja Rikkosiipi

Valkea kookas uros Valta ja tuon sekavärinen poika Tuho olivat tallustelleet jo jonkun aikaa laakson vierailla mailla ja saaneet kiitettävästi jäseniäkin mukaan laumaansa Tuhon lisäksi Vallan alaisuuteen kuului Kajo, Paju, Kelmi sekä Tähkä. Ei menisi aikaakaan kun Valta kykenisi toteuttamaan reviirin valtauksen. se oli saanut laumattomilta tietoonsa että ei-kenenkään-maalla eleli myös toinen aloitteleva lauma jota johti Haukak niminen nuorukainen. Valtaa tämät ei häirinynt se ei nimittäin aikonut jäädä pienelle alueelle eikä aikonut lohkaista siitä palakaan itselleen se aikoi vallata aluettaan ihan jostian muualta.

Vallan rehti asento sai sen poja Tuhon kulkemaan varsin varovaisesti sillä se tarkkaili ympäristöä isänsä perässä. Valta sen sijaan kulki pää korkealla silmät kiinni hiastellen kesän tuomia tuoksuja. Se luotti poikaansa jopa niinkin paljon että saattoi kulkea silmät kiinni välittämättä mitä ympärillä tapahtui. VAlta kuitenkin pysähtyi pian " Tuho mene etsimään meille jotain syötävää jäädän tähän hekteksi ja katostaan onko tällä alueella todella nini paljon laumattomia että niistä voisi saada lisää jäseniä " VAlta lausui pojalleen ystävällisenä mutta määrävällä tavalla. Valta ei ollut määräilevä saati kylmä alfa. se piti lempeästi huolta laumastaa siitäkin pieneestä vähästä mitä sillä nyt jo oli. Valta saattoi sanella käskyjä laumalaisilel mutta se teki sen silkasta lauma elon onnistumisesta.

Tuho nyökkäsi isälleen ja lähti pois päin tuosta etsimään jotain helposti kaadettavaa ja ainakin kahdellee sudelle riittävää saalista. menisi tovi kun Tuho siasi jotian kiinni näin kuumalla pivänä. Hukka nuorukainen läähätti ahkerasti. kun Valtaa ei enää Tuhon katse etäisyydessä näkynyt kyyrityi tuo vaanivaan fasaani perhettä puskon takaa. aikansa vaaniessaan fasaani tuli kyllin lähelle Tuhoa. joloin hukak loikaksi ketterästi kohti fasaania ja säikytti poikaset tiehensä kovalla metelillä. Tuhon onneksi se oli saanut mahtavan otteen pulskasta fasaanista ja täten lähti kulkemaan takaisin isänsä luo.

Sää oli kaunis, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, valaisten ja lämmittäen luontoa. Vihreän tuhannet ja taas tuhannet eri sävyt näkyivät joka puolella, sillä vihdoin kesä oli saapunut, vaihtanut tuon kylmän ja karun talven mukavaan ja leppoisaan kesään. Aikaan, jolloin ruokaa löytyi eikä yöllä tarvinnut miettiä, jäätyisikö hengiltä. Helpon elämisen aikaa.

Heinikon kahahdus. Valkoisen hännänpään vilahdus, ja Kirva oli loikannut piilostaan maassa makoilevan Rikkosiiven päälle. Vanhempi narttu heilautti häntäänsä ystävällisenä, vaikkakin murahti varoittavasti Kirvan tarttuessa hiukan liian kovakouraisesti ruskeansävyisen suden turkkiin. Valkoinen uros irrotti heti otteensa, ja katsoi pahoitellen sisartaan. Kaksikon keskenäinen arvojärjestys oli selvä, sen näki aivan heti. Vaikka Kirva ajoitellen vaikutti jopa uhkaavalta Rikkosiipeä kohtaan, ei nartun tarvinnut kuin murahtaa pienesti, ja uros oli maassa. Kuten nyt.
Narttu nousi seisomaan, astellen peruuttaneen ja kyyryssä seisovan Kirvan luokse.
"Ei mitään hätää. Tule, jatketaan matkaa!"
Häntäänsä leppoisasti heilutellen Rikkosiipi kääntyi, lähtien jolkottelemaan eteenpäin. Kirva katseli hetken siskonsa perään, ennen kuin lähti loikkimaan suden perään. Hetkessä uros oli ohittanut sisarensa, jatkaen matkaa jatkuvasti yltyvällä nopeudella. Rikkosiipi tuhahti hyväntahtoisesti. Tietenkin Kirvan oli tehtävä tästäkin kilpailu. No, mikäpä siinä. Annetaan nuorelle urokselle huvinsa.

Rikkosiipi kiihdytti muutamalla loikalla täyteen vauhtiinsa - taito, joka oli kehittynyt Kirvaa vahtiessa -, juosten Kirvan kiinni parinkymmenen metrin jälkeen. Valkoisella sudella oli hieman ongelmia jalkojensa kanssa, mutta nähdessään Rikkosiiven äkillisen lähestymisen, Kirva onnistui jopa kiihdyttämään loikkivaa juoksuaan. Muutama iloinen haukahdus kohosi valkoisen uroksen kurkkua ylös, kun poika haastoi Rikkosiiven leikkiin. Häntä heiluen Kirva yritti napsia Rikkosiipeä jatkuvasti niskasta ja mistä vain sai kiinni, viisivuotiaan nartun väistellessä. Molempien mielestä leikinpoikanen oli mitä mukavinta ajankäyttöä, eritoten kun ei ollut mitään tärkeämpää tekemistä.
Uusi haju sai Rikkosiiven liukumaan pysähdyksiin, niin että Kirva joutui loikkaamaan nopeasti sivulle, jottei törmäisi suoraan sisartaan päin. Nartun kuono oli korkealla ilmassa, ja hukka etsi hajua, jonka oli äsken erottanut. Tuolla, aivan lähellä seisoi kaksi sutta, Valta ja Tuho. Rikkosiipi haistoi Tuhon lähdön, mutta epäili toisen vielä palaavan. Se saikin nartun varautuneeksi, jopa hieman pelokkaaksi. Vaan nyt olisi turha perääntyä, Valta oli varmasti nähnyt ja kuullut - ja haistanut - Kirvan ja Rikkosiiven. Niinpä viisi vuotta elämää kokenut Rikkosiipi lähti jolkottelemaan rauhallista tahtia kohti Valtaa.

Kirvasta ei ollut moiseen tahdikkaaseen lähestymiseen. Nuori susi loikki jo edeltä Vallan luo, pysähtyen vasta aivan toisen edessä seistessään. Rikkosiipi kiihdytti hiukan, ja murahti. Kirva peruutti saman tien kauemmas Vallasta.
"Anteeksi Kirvan käytös, hän on vielä nuori, eikä oikein ymmärrä miten kuuluisi käyttäytyä. Olen Rikkosiipi, ja hän siis on Kirva."
Rikkosiipi sanoi Vallalle, katsoen suurta valkoista urosta uteliaasti. Kirva seistä kyhjötti Rikkosiiven sivulla, kyyristyneenä ja pahoittelevana. Nuori susi vei aina asiat äärimmäisyyksiin. Narttu käänsi pian päätään, heilauttaen häntäänsä ja kääntäen korviaan, vain kertoakseen Kirvalle, ettei tarvinnut enää pelätä. Saman tien Kirva oli jälleen liikkeessä, häntä heilui niin reippaasti puolelta toiselle, että nuoren suden koko takapää heilui mukana. Kirva yritti kovasti tehdä Rikkosiivelle mieliksi, mutta nuori susi oli pelkkää energiaa ja luottavaisuutta. Ei tuo tajunnut varoa Valtaa tai kohdella tuota kunnioittavasti.

Hiukan epävarmana ja hämillisenä Rikkosiipi jäi seisomaan paikoilleen. Kirvaa ei sen sijaan mikään häirinnyt, vaan susi kiersi suurta ympyrää Vallan ja Rikkosiiven ympärillä, häntä puolelta heiluen ja elämänilo joka liikkeestä heijastuen.

Ruho kiikutti FAsaania kohti isäänsä se kuitnkin seisahtui sillä näki valtaa lähestyvät Kirvam sekä Rikkosiiven. Tuho kyyristyi tarkkailemaan tilanentta. kun sillä välin toisaalla.

Valta oli harvinaisen tietoine että sit älähestyi kaiksi sutta. Herra olisi monen alfan tyyliin voinut älähtää mutta herramme käänsi leppoisan katseensa sekä massiivisen päänsä kohti nuorta urosta ja pian sitten vähän vanhenpaa narttua. Kauhu heilutti korviaan nartunp uhuessa. " eipä tuo mitään. pennut ovat aina yliinnokkaita. " Valta lausui arvokkaasti ja alfamaiseen tyyliin. Valta arvosti lauma elämää alfan näkökannasta toki se otttaisi haasteen vastaan jos joku sne tulis haastamaan. kookas valkea uros istahti arvokkaasti maahan yhä pitäen katseen kahdessa tulijassa " Olen Valta, ja tuo tuolla on poikani Tuho " Se lausui sitten näyttäen kuonollaan poikaansa joka asteli kohti isäänsä.

Tuhohymähti nähdessään nuoremman uroksen olevan paikalla se ei kuitenkaan käyttäytynyt ylimielisesti saati uhkaavasti. Eihän Tuho ollut beta, se oli pelkkä laumalainen joka hoiti metsästyksen tällä hetekllä. Tuho saapui paikalle ja seurasi tilannetta hiljaa näyttäen että ei olisi uhkaksi ehkä jopa mahdollisille liittyjille.

Valta istui paikallaan ja katosoi kahta tulijaa odottaen heidän sanovan jotain.

Kirva jatkoi häsellystään, joskin Tuhon saapuessa rauhanomaisesti lähemmäs, Kirva kirmasi innoissaan toisen luokse. Hännän heilutus oli niin voimakasta, että nuoren suden takapää vatkasi innokkaasti mukana, kun Kirva lähestyi Tuhoa luottavaisin mielin.
Rikkosiipi keskittyi Valtaan, joka vakuutteli Kirvan käytöksen olevan selvä, kuitattu pois pelkällä iällä. Tosin huomautus pennuista sai Kirvan kiepahtamaan nopeasti ympäri ja loikkivan Vallan luokse. Valkoinen susihukka istahti myös alas, katsellen Valtaa. Arvovaltaa tavoitellen Kirva sanoi:
"En ole pentu, ehen. Olen jo nähnyt kaksi kesää ennen tätä!"
Vaan arvovallan ja tärkeyden tavoittelu jäi vain kaukaiseksi unelmaksi, sillä Kirvan korvat kääntyilivät innokkaasti, häntä hakkasi maata ja ääni kohosi innostuksesta. Rikkosiipi hymähti Kirvan takaa, ja hetkessä nuori susi oli jalkeilla, peruutti Rikkosiiven taakse, jääden seisoskelemaan nartun taakse.

"Valta, anteeksi suora ja jopa röyhkeä kysymykseni, mutta tiedätkö, onko täällä yhtäkään pienempää laumaa, kuin nuo kaksi, joita johtavat hajujen perusteella narttu ja uros. Laumaelämä voisi tehdä hyvää Kirvalle ja minulle, Kirva kun kaipaisi muitakin susia ympärilleen esimerkeiksi."
Rikkosiipi puhui suoraan ja kiertelemättä, kertoen asiansa mahdollisimman lyhyesti mutta kohteliaasti. Valta ja Tuho vaikuttivat varsin mukavilta, ainakin näin äkkiä. Kyllähän nämä urokset varmaan vastaisivat nartun suoraan mutta kohteliaaseen tiedusteluun?

Vastausta odottamaan jääden rusehtavan sävyinen narttu jäi seisomaan, katsellen kumminkin selkeästi Tuhon ja Vallan ohi. Kirva sähelsi jälleen ympärillä, kuten aina.

// Lyhyt. //

Tuho sähähti kuin kissa konsonaan Kirvan loikkiessa sen luokse. sen niska karvat nousivat pystyn ja melkein jopa paljasti hampaansa kunens kuului vallan ääni " Tuho " alfa uros lausahti varsin tyylikkäästi ja arvokkaasti sen ääni kumahti tuhon koriviin ja uros oikoi asentonsa oitis. Tuho oli tyyni kuin viilipytty se ei hievahtanutkaan. Jos valta ei olisi ollut poaikalla mitä luultavammin Tuho olisi käväissyt Kirvan kimppuun. näin ei kutienkaan käynyt.

Valta kohotti kumiaan Rikkosiiven alkaessap uhumaan. se kuutneli nartun lausene loppuun enenn kuin puhui mitään. se katsahti kumpaisenkiin vuorotellen se ei edeskommentoinut kirvan lauseeseen mitenkään. " Turhaan pahoittelet, sattumoisin satun tietämänä että Ovelan ja Viiman luamojen lisäksi tässä laakossa on Myös jonkun Haukka nimisen suden lauma, lisäksi minun laumassani olisi tilaa teille kahdelle. myös tälle nuorukaiselle saattaisi löytyä jotian aktiviteettiä. " Valta lausui sitten arvokkaan tyylikkäästi kuten se oli tehnyt tähänkin asti. sen valkea kookas pääkoppa ei ollut enää ylväänä pystyssä tuon puhuessa mahdollisille alamaisilleen. " Voisin mahdollisesta tarjota tälle nurukaiselle piakkaa toisen metsästys joukon johtajana. laumassani on poikani Tuhon, lisäksi kolme nurehkoa narttua sekä yksi vähän ehkä kirvaa nuorenpi uros. Tähkä, Kajo sekä Paju ovat nämä mutu nartut. Olen hiljain sapaunut tänne ja aijon perustaa luaman tämän alueen lähimaastoon tai sitten kyllin suuren jäsen määrän avustuksella lohkaisen palan kahden suuren lauman väliltä. Kaikki se jää nähtäväksi kun minulal on kylliksi jäseniä. " Valta lausuui sittne tyynenä Rikkosiivelle. Se voisi mahdollisesti tarjota myös täle kyseiselle nartulle paikkaa jostain korkeammalta. " Laumassani ei toistaiseksi ole Omegan sijaa liankaan jokain laumana liittyjä on automaattisesti laumalainen eik äsiis kohdella orjamaisesti kuten yleensä laumoissa saattaa olla tapana. Laumassani me olemme kaikk isuurta perhettä ja toimimmen jokainen toistemme hyväksi. Laumassani ei sen koommin ole sääntöjä mutta petturuudesta ja puukottamisesta tulee jonkin lainen rangaistus kuten varmaan ymmärrätkin. " Valta sanoi teitnkin se halusi hieman selostaa millaiseen laumaan kaksikko oli tulossa pää osin se kuitenkin selosti nämä asiat tälle vanhemmalle yksilöllä Rikkosiivelle.

Tuho mulkoili kirvaa ahkerasti pitäen kuitenkin asenteensa sekä ulkoisen ulkomuotonsa viilipyttynä. Tuho saattaisi komentaa Krivaa melkoisesti jos tuo liittyisi laumaan tosin stopin sillekkin laittaisi VAllan ehdottama metsästys joukon johtajan titteli. Valta itse kun oli toisen ryhmän johtajana. se ei betaksi ollut päässyt johtuen siiät että Valta ei halunnut poikansao levan kyllin korkealla valtataistelun takia. Tuho ja valta olivat ottaneet kerrakseen yhteen eripuraisuuksien takia mutta Tuho oli tyytynyt elmään isänsä alaisena ja jos tuho nyrpistäisi kuonoaan isä ukolleen se saisi häädön laumasta. Valta oli kyllin hyväsydämminen pitääkseen oman poikansa laumassa vaikka oli muut veljes kumppanit häätänyt pois laumasta juuri tämän vallan haluisuuksien takia. Valta oli eriskummallinen otus jos se sille päälle sattui se oli myös päätätnyt jos joskus sattuisi alfa nartn löytyvän jäisivät pennutkin laumaan kasvatettavaksi jäseniksi.ö Tuhon äidistä oli monta tarinaa joista VAlta ei itse mielellään puhunut lainkaan.

Tuhon sähähtäessä Kirva peruutti äkkiä taaemmas, häntä koipien välissä ja olomuoto alistuneena. Kyllä, nuori susi oli herkkä ja reagoi vastaaviin ärsykkeisiin nopeasti. Epävarmuutta Kirvasta löytyi, joskin äkkiä alistunut susi oli jälleen jalkeilla - tosin turvallisesti Rikkosiiven takana. Valitettavan vähän kun Kirva oli muita susia nähnyt, ja laumaelämästä ei ollut kuin nuoren pennun näkemys.

Rikkosiipi kuunteli Valtaa kaikessa rauhassa, ilahtuneena uroksen avoimesta asenteesta. Olkoonkin, että Kirva käyttäytyi hyvin epäsopivasti, mutta minkä nuori susi itselleen mahtoi. Energiaa kun löytyi, sitä piti johonkin käyttää.
"Metsästysjoukkojen johto Kirvalle? En haluaisi aliarvioida sinua, Valta, mutta Kirva on vielä nuori, ja ... no, huomaat varmasti itsekin. Luotan kyllä kykyysi etsiä jokaisen parhaat puolet, mutta... suosittelisin kumminkin, että Tuho opettaisi ensin Kirvalle enemmän metsästyksestä. Valitettavasti kun en ole itse pystynyt kaikkea opettamaan, vaikka olenkin sitä usein yrittänyt ja toivonut."
Rikkosiipi sanoi rauhallisesti. Puheista oli kyllä havaittavissa suojelunhalu ja eritoten huoli pikkuveljen kohtalosta. Kyllä Rikkosiipi oli tiedostanut Tuhon reaktion, eikä missään nimessä kaivannut sellaista kohtelua Kirvalle. Enemmän Tuhon reaktio oli satuttanut Rikkosiipeä kuin Kirvaa, niin omituiselta kuin se saattoi kuulostaakin.
"Laumasi kuulostaa hyvältä, ja olisi mukavaa, jos kelpuuttaisit meidät laumaasi. Tosin on jotain, mistä sinun olisi hyvä tietää etukäteen... Kirva?"
Viisi vuotias narttu sanoi, kääntyen lopussa Kirvan puoleen, kutsuen nuoren suden luokseen.
"Voisitko käydä etsimässä jäniksen tai vaikka fasaanien jälkiä? Olet varmasti nälkäinen, minä ainakin olen."
Rikkosiipi sanoi Kirvalle, ja saman tien nuori susi ryntäsi matkaan, innokkaana mutta hivenen kömpelönä. Yli-innokas ja yli-energinen, sitä Kirva oli. Hyväuskoisena sutena ei Kirva ymmärtänyt, että Rikkosiipi halusi uroksen pois kuuloetäisyydeltä, sillä nartun olisi saatava tehdä muutama asia selväksi Vallalle. Niin rauhallinen ja vakaa susi kuin Rikkosiipi olikin, tuo teki kaikki päätöksensä kaikessa rauhassa, varmisti asiat etukäteen. Siksi tämäkin.

Kirvan päästyä kauas, kadottua näköpiiristä, Rikkosiipi kääntyi jälleen Vallan puoleen.
"Anteeksi äsköinen, mutta Kirva oli saatava pois kuulemasta seuraavia asioita. Minulla on vain muutama kysymys - tai melkein ehto - ennen kuin voin edes vakavissani harkita liittymistä laumaanne. Ensinäkin, haluan olla varma siitä, ettei Kirvan hyväuskoisuutta käytetä lauman toimien edistämiseen. Nuori veljeni kun tuppaa uskomaan kaiken mitä tuolle sanotaan, ja edellisessä laumassa siitä muodostui suuri ongelma. Lisäksi haluan olla varma siitä, että Kirva on lauman suojeluksessa siinä missä kuka tahansa. Lojaali veljeni on, mutta valitettavan usein onnistuu ärsyttämään muita innokkaalla käytöksellään. Tämäkin vain siksi, ettei lauman sisään syntyisi kahtia jakoa, tai kävisi niin ikävästi, että Kirva kärsisi laumassa olosta. Toivoisin myös vapautta valita - jos olo laumassa olisi liikaa Kirvalle, haluan olla varma, että meillä on aina mahdollisuus jatkaa laumattomina elämistä. Ja viimeiseksi haluan olla varma siitä, ettei Kirva joudu liian vaativiin tehtäviin - kyllä veljeni osaa ja kykenee tekemään asioita, mutta hän on yhä nuori, ja kokenut paljon. Jos vielä näiden vaatimusten jälkeen olet halukas ottamaan meidät laumaasi, niin... no, minä ainakin liittyisin riemuissani."
Rikkosiipi puhui, puhui pitkään ja hartaasti, sanoen kaikki asiat kerralla. Turha sitä oli kierrellä ja kaarrella, Valta joko suuttuisi tai suostuisi. Eikä asiat muuksi muuttuisi kiertelemälläkään.
Kuten tarkkakorvainen saattoi huomata, Rikkosiipi ei asettanut minkäänlaisia vaatimuksia omaa oloaan kohtaan, narttu suostuisi olemaan vaikka omega, jos takaisi sillä Kirvalle hyvän olon. Tosiasiassa Rikkosiipi suostuisi mihin vain Kirvan takia. Pikkuveljestä oli kehittynyt sudelle koko elämä.

Tuho oli kovaluontoinen uros niinkun nimikin sen jo kertoi se vähät välitti siitä miltä muista tuntui. se ei kuunnellut vallan sekä rikkosiiven keskustelua lainakaan se sauraili lähinnä Kirvan menoja. Vallan älähtäessä sille aijemmastakäytöksestä se tiesi että riitaa tuon kanssao li turha havitella. Tuho seisoi paikallaan ja katseli kun nuori uros luikki isosiskonsa käskystä etsimänä jäniksiä tai fasaania. Tuho tiputti fasaanin maahan ja valpastui siltä seisomalta sillä se odotti joitan.

Valta sen sijaan kuunteli mitä neitokainen sille snaoi ja kun tuo ujutti Kirvan pois valta katsahti Tuhon päälle " Sinä voisit mennä auttamaan Krivaa " Se lausui rattoisasti ja lempeästi. Sitten se siirsi katseensa rikkosiipeen joka alkoi puhua ehdosta tai pyynnöstä. Aldan korvat olivat suunnattu eteen tyylikkäästi se ei keskeyttänyt narttua koska sillä ei ollut siihen tarvetta. kun rikkosiipi lopetti puheensa Valta istahti alas " On hienoa että osaat vaatia, ja uskallat sen tehdä veljesi puolesta. Sen takaan että veljeäsi kohdella samoin kun kohtelisin omia poikiani, kuten tuhoakin. meidän välimme tuhon kanssa on kokenut kovia mutta se on kerrassana toine n tarina. Olen kertonut toiveesi Kirvan suhteen ja sen voin luvata että hän on arvoltaan nyt aluksi laumalainen ja Tuho opettakoon tuon saalistamaan ja ehkä ensikeväänä hän komeilee rattoisasti metsästäjien rivissä. Voit luottaa Tuhoon hän auttaa veljeäsi oppimaan metsästämään. vaikak Tuho onkin vähän päällepäsmäri ei hän pahaa tarkoita. Ja jos sikseen tulee ja haluatte poistua lamastamme niin sen te voitte tehdä koska vain toivon kuitenkin että ilmottaisitte asiasta minulle enenn katoamista. " VAlta lausui sitten se oli hyväksynyt neitokaisen ehdot ei sillä ollut mitään syytä niitä hylättääkkään Vallasta oli hieno piirre että joku kykeni vaatimaan alfalta suorasanaisesti jotian sen sijaan kun lähtisi toimimaan ominpäin. " Ja valinta on sinun laumassani on paikka teille jos te otatte sen vastaan. " VAlta sitten viimeisteli lauseensa ja hiljeni sitten.

Toisalla tuho seurasi Kirvaa ahkerasti aluksi sen olisi tehnyt mieli vbähän hätkäyttä ätuota, mutta isänsä käskystä jätti moiset mielestään kirva oli varmasti mukavakin hukka " Katso tuolal on fasaani perhe jolta taoin aijemmin isä fasaanin. Otetaan tuo naaraskin niin fasaanit riittävät kaikille " Se puhui sitten ystävällisenä mahdolliselle laumajäsenelleen. Tuho kyyristyi tarkkailemaan fasaania se antaisi Kirvan hyökätä mutta auttaisi jos tarve olisi sehän kuului lauma eloon.

Rikkosiipi tarkkaili Vallan reaktioita jatkuvasti, sillä mistäs sitä olisi ikinä voinut tietää, jos Valta olisi suuttunut ja päättänyt hyökätä? Narttu ei huomannut minkäänlaista uhkaa uroksessa, joten rentoutui itsekin, ja kuunteli mahdollisesti tulevan alfansa puheen. Huojennus kasvoi jokaisen sanan myötä, vaikutti siltä että Rikkosiipi oli löytänyt etsimänsä. Hyvän, pienen lauman ja mukavan alfan, joka tuntui ymmärtävän nartun huolen veljestään. Muutoinkin Rikkosiipi oli varsin huolehtiva persoona, vaan harva tuon avuliaisuuden ja huolehtivaisuuden sai osakseen varsinkaan laumassa. Narttu kun oli niin lempeä ja rauhaa rakastava, ettei taistelisi paikastaan lainkaan - mikä taas tarkoittaisi, ettei Rikkosiivellä olisi mahdollisuuksia kivuta ylöspäin lauman hierarkiassa. Ja harvemmin ylempiarvoiset halusivat alempiarvoisen itsestään huolehtimaan, niin karu kuin se tosiseikka olikin. Rikkosiipi tiesi, että jos laumassa olisi pentuja, tuo oleilisi pentujen kanssa niin paljon kuin mahdollista - vaikka se saattaisikin olla vaikeaa, varsinkin jos pennut olisivat alfanartun. Mutta mikään ei kyennyt lannistamaan Rikkosiipeä, sillä paljon tärkeämpi oli Kirva. Niin kauan kuin Kirvalla oli kaikki hyvin, Rikkosiipi oli tyytyväinen. Vaikka sitten omegana laumassa.
"Kiitos Valta. Kyllä, me otamme mielellämme paikan laumassasi."
Rikkosiipi sanoi urokselle. Nartun äänestä kuulsi kiitollisuus ja nöyryys, sillä susi tiesi tämän ratkaisun olleen paras - Valta oli tarjonnut parhaan mahdollisen lauman Rikkosiivelle ja Kirvalle, ainakin nartun omasta mielestä. Uros vaikutti viisaalta ja rauhalliselta, mutta arvovaltaiselta, joten ongelmia tuskin syntyisi - ainakaan heti. Ja Valta oli luvannut mahdollisuuden lähteä, kunhan kävisi kertomassa eikä vain katoaisi. Kaikki Rikkosiiven tarvitsema tuntui kiteytyvän Vallan laumassa, nimittäin suoja Kirvalle, mahdollisuus nuoren suden oppimiseen lauman tavoille ja vapaus.
Kenties Rikkosiipi saisi itsekin jotain laumalta, varsinkin jos olisi pentuja. Omia pentuja ei Rikkosiivellä koskaan ole ollut, mutta narttu oli äärimmäisen penturakas ja teki aina kaikkensa pentujen eteen. Itseasiassa, lempeänä sutena narttu huolehti kaikista, jos vain sai tilaisuuden. Jopa alfastaan, niin rasittavalta kuin se alfasta saattaisi tuntua. Rikkosiiven huolehtiva ja lempeä puoli tuli suurimmaksi osaksi näkyviin Kirvan kanssa, sillä kuten kuka tahansa saattoi huomata, narttu kohteli veljeään lempeästi, ohjasi oikeaan suuntaan, muttei kulkenut jatkuvasti ohjeistamassa. Narttu rakasti Kirvaa veljenään, ja huolehti tuosta niin hyvin kuin taisi. Lauma saisi oman osansa suuresta suojelunhalusta ja huolehtimisesta varmasti, sillä siinä missä Rikkosiipi huolehti Kirvasta, tuo voisi hyvin huolehtia muistakin. Lempeänä sutena ei narttu kyennyt jättämään ketään ulkopuolelle, ei ainakaan laumatovereitaan.

Kirva juoksi reippaasti, mutta mahdollisimman hiljaa. Huomatessaan Tuhon saapumisen häntä heilui iloisesti puolelta toiselle, sillä nopeasti Kirva oli unohtanut Tuhon aiemman riitaisan käytöksen. Nuori susi katsoi fasaaneita kohti, ja hidasti hieman vauhtiaan. Itseluottamusta ei Kirvalla pahemmin ollut, mutta kyllä susi saisi tuon fasaanin kiinni - ihan vain Rikkosiiven takia, eikö? Niin Kirva ainakin itselleen vakuutteli, ennen kuin lähestyi rauhallisesti ja kyyristyneenä fasaaneja. Muutama loikka, ja Kirva oli vauhdissa. Leuat löivät tyhjää, kun emofasaani ehti hipoen väistämään nuoren suden. Kirva ei siitä hämääntynyt, kiepahti vain paniikissa olevan linnun perään, napaten uudelleen tyhjää ilmaa, mikä ei tosin Kirvaa haitannut. Juoksuleikithän olivat mukavia. Kolmas yritys, nopea käännähdys ja tällä kertaa hampaat upposivat fasaanin selkään. Koska Kirva ei aikonut ottaa sitä riskiä, että parantaessaan otettaan lintu karkaisi, tuo ravisteli päätään. Pienenpieni räsähdys, ja fasaani oli hengetön. Häntäänsä heilutellen ja iloisesti takaisin Tuhon luokse pomppien Kirva kantoi saalistaan. Ei saalistus mitenkään taidokkaalta varmasti näyttänyt, mutta olipahan susi ainakin saanut saaliinsa kiinni. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun saalis olisi karannut uroksen sähellyksen takia.
"Mennäänkö?"
Kirva kysyi pirteänä, pudotettuaan fasaanin maahan. Vastausta odottamatta uros nappasi linnun suuhunsa ja lähti loikkien palaamaan takaisin Vallan ja Rikkosiiven luokse. Koko Kirvan olemuksesta hohkasi elämänilo, kuten aina.

Valta laski päätään ja nyökkäsi Rikkosiivelle ystävällisenä. " Mukava kuulla että liitytte joukkioomme. voisin heti aluksi antaa sinulle ja miski ei Kirvallekkin pienen eehtävän. jos se vain sinulle sopii ? Voisitte etsiä lisää laumattomia jotka etsivät laumaa mitä pikemmin saamme jäseniä sen nopemmin me kykenemme saamaan oman alueenkin. yksin minä en sitä kykene valtaamaan. " Valta sanoi matallla alfamaisella äänellään nartulle. pian se kuitenkin siirsi katseensa suuntaan njonne Kirva ja Tuho olivat kaikonneet.

Tuhon ei tarvinnut viavautua saalistamaan fasaania Krian puolesta toinen teki sen hienosti täten Kirva palasi tuohn luokse ja totesi että menisikö kaksikko takaisin. Tuho hymyili iloisesti tuolel nuorukaiselle joka oli tuhon mielestä pentu. Mutta ei maininut asiaa ääneen. " Mennään" Se sanoi sitten toisen jälkeen ja lähti kulkemaan kohti Valtaa ja tuhoa.

Valta nosti kuuliaan päänsä kohti tulijoita " KAs me saamme lounasta. " se lausuui sitten rikkosiivelle.

Rikkosiipi kuunteli mahdollista alfaansa tarkasti, hieman epävarmana. Toisen sanat poistivat epävarmuuden kerralla - Valta hyväksyi Rikkosiiven laumaansa, hyväksyi Kirvan laumaansa. Tietenkin Kirvalta olisi vielä kysyttävä, pitihän veljen saada päättää omasta elämästään. Mutta Rikkosiipi tiesi Kirvan seuraavan itseään laumaan, eritoten kun Kirva vielä itse halusi laumaan. Ei siis ongelmaa tälläkään tasolla.
"Toki otamme tehtäväsi vastaan, arvon alfa."
Rikkosiipi sanoi nöyrällä äänellään, ei mielistelevästi, vain nöyrästi ja lempeästi. Susi oli luonnoltaan sellainen - lempeä ja nöyrä, ystävällinen ja avulias. Senpä takia ei Rikkosiipi sanonut mitään toisen alueen valtaamiseen. Narttu tiesi itsensä, tiesi ettei hänestä olisi taistelemaan tuntemattomia susia vastaan, ainakaan niin, että koko sydän olisi mukana. Rikkosiipi taistelisi, kun aika tulisi, mutta vain puollustaakseen laumaansa ja Kirvaa. Muutoin ei narttu olisi koskaan iskenyt hampaitaan kiinni vieraaseen suteen. Ei koskaan.

Kirva saapui innokkaasti loikkien, fasaani suussaan, ja Tuho seurasi perässä. Toisin kuin Kirva, Rikkosiipi huomasi Tuhon asenteessa tapahtuneen muutoksen - toinen ei ollut jatkuvasti hyökkäysvalmiudessa, vaan vaikutti nyt rennolta ja jopa ystävälliseltä. Kirva nyt ei mitään huomannut, kun ei edes muistanut Tuhon ärähtäneen tuolle aiemmin. Sellainen Kirva oli - kaikki vähänkin negatiivinen unohtui hetkessä.
Kirva laski fasaaninsa toisen fasaanin viereen. Kieltämättä Tuhon tappama oli paremmassa kunnossa, mutta minkä Kirva taitamattomuudelleen mahtoi? Kenties Rikkosiipi oli suojellut Kirvaa kaikelta, vähän liikaakin. Jos narttu olisi voinut aiemmin antaa Kirvan aloittaa metsästämisen, ehkä Kirva osaisi jo kaiken? Mutta Rikkosiipi oli Rikkosiipi, ja juuri sellaisena Kirva sisartaan rakasti.
"Kirva, minä haluaisin kovasti Vallan laumaan, ja itseasiassa kuulun siihen jo. Si-"
Rikkosiipi sanoi veljelleen, mutta loppulause jäi kesken Kirvan tullessa lähemmäs järkytyneen näköisenä.
"Entä minä sitten? Sinä tiedät etten minä pääse mihin-"
Kirva ulisi takaisin, madellen aivan sisarensa jalkojen juuressa. Epätoivo näkyi suden olemuksesta, niin alistunut ja epävarma Kirva oli. Rikkosiipi oli osannut varautua johonkin tämän kaltaiseen, muttei todellakaan siihen, että Kirva olisi tehnyt sen näin. Ei narttu ymmärtänyt, miten syvästi Kirva kaipasi Rikkosiipeä rinnalleen.
"Rauhoitu Kirva. Olin jo sanomassa, että Vallan laumassa on sinullekin paikka, jos vain mielit mukaan."
Rikkosiipi sanoi lempeästi ja rauhoittelevalla äänellä. Kirva katsoi varovasti Rikkosiipeen. Puhuiko sisko totta? Oliko Valta - tässä välissä katse kääntyi Vallan puoleen - tosiaankin hyväksynyt Kirvan laumaansa? Nopeasti totuus valaisi nuoren suden pääkopan. Kyllä, Rikkosiipi ei valehtelisi Kirvalle. Kyllä, Kirvalla oli nyt lauma!
"Totta kai mielin! Kiitos Rikkosiipi!"
Kirva sanoi iloisesti, häntä innokkaasti puolelta toiselle heiluen. Niin, Kirva käyttäytyi monen mielestä kuin puolivuotias pentu, vaikka tosiasiassa uros oli jo parin vuoden vanha. Vaan liian paljon oli Kirva yksin kulkenut Rikkosiiven kanssa oppiakseen ja kasvaakseen samoin kuin muut. Kenties Kirva oli jollakin tavalla erikoisuus?
"Ei, älä minua kiitä, vaan Valtaa, alfaasi."
Rikkosiipi sanoi, nyökäten päällään Vallan suuntaan. Kirva kääntyi itsekin tuon valkoisen suuren uroksen puoleen, ja häntä raivokkaasti puolelta toiselle vispaten uros asteli hitaasti kohti alfaansa. Kiitollisuus hohkasi suden olemuksesta, joten Kirva ei sanonut ääneen mitään. Eiköhän Valta osaisi tulkita nuoren suden elekielen tarpeeksi hyvin ymmärtääkseen edes murto-osan siitä syvästä kiitollisuudesta, jota Kirva tunsi.

Tuho tallusti takaisin fasaaninsa luo ja nosti sen suuhunsa ja kuljetti sen isälleen sanomatta sanaakaan se tiputti fasaanin Vallan eteen ja istahti odottamaan vuoroaan syömisessä.
Valta sen sijaan kiinnitti katseensa Kirvaan. " Aivan, tilaa on teille molemmille ja Kirva, Tuho opettaa sinua ensitöikse metsästmään yhdessä muun metsästys joukon kanssa. Tosin Niitä ei vielä ole kuin tuho. " Valta lausui tuhon nyökätessä sitten isänsä sanoille.
Valta ei sen koommin enää puhunut mitään vaan laske kookkana päänsä kohtifasaania ja alkoi syödä. Se oletti että Rikkosiipi ja Kirvakin aloittaisivat syömään omaa fasaaninaan.

Valta söisi fasaanisnta noin puolet enennkuin siirtäisi vuoronsa Tuholle. Tuhon tarttuessa fasaaniin herra söisi lopun fasaanista ja kaluasisi sitten luita ihan omaksi ilokseen. Valta seisoi toisalla ryhdikkäästi katsellen mahtoiko lähistöllä näkyä muita hukkasia.

Kirva kuunteli Vallan sanoja tarkasti, heiluttaen häntäänsä iloisena. Tuho opettaisi metsästämään, ja Kirva saisi kuulua metsästysjoukkoihin! Ihana lupaus. Nuori susi kääntyi Tuhon puoleen, heiluttaen häntäänsä myös toiselle urokselle. Kirva luotti siihen, että kaksikon välit olisivat hyvät, ja Tuho opettaisi jopa mielellään nuorta urosta. Tosin Kirva nyt oletti kaikkien olevan kaikkien kavereita, niin hyväuskoinen höppänä uros oli.
Rikkosiipi sen sijaan seurasi tilannetta sivusilmällä, sillä narttu oli kyllä huomannut Tuhon ensireaktion. Vaikka uros vaikuttikin nyt rauhalliselta ja rennolta, Rikkosiipi ei tiennyt, mitä tehdä, jos joku kerta Kirva palaisikin saalistusreissulta haavoilla, Tuhon löylytettyä nuorta sutta. Kyllä Rikkosiipi ymmärsi alistamisen, jokaisella oli oma paikkansa laumassa, mutta... Kirva vain monesti ärsytti muita, joka ei johtanut alistammiseen vaan tappeluun, jossa nuori susi ei tehnyt liki mitään puollustautuakseen. Kirva oli liian hyväuskoinen. Vaan ehkä Rikkosiipi oli liian varautunut ja epäilevä, ehkä Tuho osoittautuisikin ystävälliseksi persoonaksi, joka voisi jopa ystävystyä Kirvan kanssa? Ehkäpä Rikkosiipi vain odottelisi kärsivällisenä tulevaa, joka kertoisi enemmän.

Rikkosiipi kumartui fasaanin puoleen, syöden nopeasti hiukan linnusta. Ei nartulla varsinaisesti nälkä ollut, mutta parempi syödä nyt, kun ruokaa oli. Saatuaan syötyä hieman, narttu siirtyi sivuun, päästäen nuoren Kirvan fasaanin ääreen. Valkoinen susi söi nopeasti ja innokkaasti, olihan lintu tuon itsensä nappaama. Kirva nyt juhli jokaista saalistaan aina yhtä innolla, vaikka saikin saaliita harva se päivä. Se vain kuului valkoisen uroksen elämäniloiseen asenteeseen.
Narttu tarkkaili sivummalla seisovaa Valtaa, painaen mieleensä alfansa jokaisen piirteen, jonka vain pystyi. Vallalla oli arvovaltaa, itsevarmuutta ja lempeyttä, tietynlaista isällistä huolenpitoa. Kaikin tavoin Valta vaikutti hyvältä alfalta, eikä Rikkosiipi kyennyt löytämään yhtäkään syytä, miksi olisi katunut päätöstään liittyä laumaan. Kirvakin oli selkeästi iloinen tästä uutisesta, sillä vaikka nuori uros oli yleensäkin pirteä, oli Rikkosiipi huomannut ajoittaisia synkkyyden puuskia, mikä ei missään nimessä ollut Kirvan tapaista. Kirva kaipasi laumaa, sillä se muistutti urosta siitä, kun Kirva vielä oli pieni ja kaikki oli hyvin. Olihan asiat nytkin hyvin, olihan Kirvalla yhä Rikkosiipi tukenaan ja seuranaan. Kaiken tapahtuneen jälkeen olisi hyvinkin voinut olla toisin.
Rikkosiipi tunsi lievää katumusta siitä, mitä oli aiheuttanut Kirvalle äskettäin. Narttu olisi voinut esittää asiansa tahdikkaammin, ja säästää Kirvan siltä hetkeltä, jolloin uros luuli menettäneensä sisarensa. Kyllä, Kirva oli jo yli vuoden ajan ollut kaikki kaikessa Rikkosiivelle, enemmän narttu huolehti veljensä elämästä kuin omastaan. Rikkosiipi oli tyytynyt ajatukseen, ettei koskaan täyttäisi omia unelmiaan tämän elämän aikana. Kaiken minkä narttu teki, tuo teki Kirvan takia. Vallan laumaan liittymisen taustalla oli Kirvan kaipuu laumaan, kotilaumastakin Rikkosiipi päätti lähteä Kirvan takia. Kaikki valinnat susi oli aina tehnyt Kirvaa ajatellen. Tai ainakin viimeisen vuoden sisällä jokainen ajatus ja päätös oli tehty vain Kirvaa varten. Joku ehkä sanoisi Rikkosiiven tuhlaavan oman elämänsä, mutta narttu ei ajatellut niin. Kirva oli nartun elämä, olkoonkin että välillä Rikkosiipi kaipasi puolisoa rinnalleen ja omia pentuja. Mutta mahdollisuutta tähän ei ollut, Kirva oli tärkein, Kirva oli kaikki kaikessa.

Kirva sai syötyä, ja siirtyi sitten Rikkosiiven rinnalle. Yhdessä kaksikko katsoi Tuhoa ja Valtaa, tietäen että tästä hetkestä alkaisi uusi polku. Uusi elämäntapa, laumassa. Muiden susien kanssa sovussa, muita suojellen ja muiden suojelun kohteena. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Valta oli antanut ruokailuvuoron Tuholle ja siirtynyt itse kauemmaksi siistimään valkeaa kuonoaan joka oli nyt hivnen veressä. Se ei nyt hirveästi valkeaa kookasta urosta haitannut se seisahtui paiaklleen lipaisten huuliaan " Sehän oli maittava ateria kerrakseen " Valta lausahti se ravisti turkkiaan näyttäen ehkä hivneen pörröiseltä ja jonkin verran kookkamaltakin. Ei mennyt kuitenkaan kauaa kun Vallan turkki tasaantu ituulen mukana. Kooaks avalkea alfa laski päänsä selkä linjalle katsahtaen tuhoon " Sinä poika tiedät tehtäväsi, joten minun ei tarvitse sitä enä ätoistaa " Valta sanoi pojalleen joka nyökkäsi vastaukseksi.

Tuhon tehtävänä oli aluksi pitää huoli siitä että laumassa jo olevat jäsenet eivät näkisi nälkää tai olivi pulassa, nyt se oli saanut tehtävän opettaa Kirvan metsästämään. Ja siitä se pitäisi kiinni. " Suoko Rikkosiipi luvan jos vien veljesi nyt tästä harjoittelemaan metsästystä että saamme hänest ä hyvän metsästäjän ensi talveksi " Tuho sanoi sitten Rikkosiivelle ilosiena ja tyytyväisenä. Tuho ei antanut merkkiäkään ärsyyntyneisyydestä tai päällekäyvästä. se oli saanut tehtävän eikä sillä ollut varaa valittaa.

Valta sen sijaan katsoi poikansa menoa varsin tyytyväisenä. sen koommin asiaan puuttumatta herramme asettui makamaan leppoisaan asentoon hivenen kauemmas fasaanin raadosta. se aikoi nyt olal hetken paikallaa ja sulattaa ruokaansa. se tiesi että TUho opettaisi hetkessä Kirvalle metsästyksen alkeet ja pian kaksikko varmasti metsästäisi suurenpiakin saaliita yhdessä .,

Kirva tarkkaili ympäristöään reippaana, valmiina toimintaan. Turha sitä olisi paikallaan seisoskella, jos tehtävääkin oli. Rikkosiivelle ei sen sijaan ollut mikään ongelma pysytellä paikallaan ja nauttia ympäristöstä. Auringonpaisteesta, seurasta, turvallisuuden tunteesta. Rikkosiipi nautti tästä hetkestä. Hetkeksi kaikki huolet tuntuivat turhilta, pois pyyhkäistyiltä. Nartulla oli nyt lauma, lauma joka auttaisi ja suojelisi, varjelisi niin Kirvaa kuin Rikkosiipeä. Lauma, jonka eteen Rikkosiipi aikoisi tehdä yhtä paljon, kuin oli tehnyt Kirvan eteen. Lauma, joka takaisi Kirvalle hyvän olon, hyvän elämän, ja antaisi Rikkosiivelle tilaisuuden elää täyttä suden elämää. Lauma, joka ottaisi osansa Rikkosiiven huolesta Kirvaa kohtaan, ja antaisi Rikkosiivellekin hetken aikaa nauttia pelkästään itsestään. Lauma, joka veisi päättämisen vastuun pois Rikkosiiven harteilta, niille joille paineet sopivat paremmin.
Narttu havahtui Tuhon kysymykseen, kääntyen Tuhon puoleen.
"Totta kai. Kirva saa liikkua ihan miten itse haluaa, ja juuri nyt vaikuttaa siltä, ettei mikään ole veljelleni mieluisampaa, kuin opetella metsästämään."
Rikkosiipi sanoi huvittuneena. Heti sanojen päätteeksi Kirva ponkaisi liikkeelle iloisena. Eihän sitä olisi koskaan tiennyt, vaikka Rikkosiipi olisi halunnut mukaan vahtimaan, tai jotain muuta yhtä älytöntä. Rikkosiipi huolehti paljon, mutta Kirva huomasi sisaressaan tapahtuneen muutoksen jo nyt. Narttu oli rennompi ja rauhallisempi, paljon vapaampi. Ja tästä muutoksesta Kirva piti.

Kirva seuraisi Tuhoa, minne uros suden johdattaisikin. Tosin Kirvan tapauksessa seuraaminen ei ollut hiljaista rinnalla liikkumista, vaan ympäriinsä loikkimista iloisena ja pirteänä, omana elämäniloisena itsenään. Rikkosiipi katseli veljensä perään hiukan haikeana. Kyllä narttu tiesi, että tuon olisi annettava Kirvalle enemmän vapautta, päästää irti ja antaa veljensä lipua kauemmas. Kirvalla oli oma elämänsä, kuten oli Rikkosiivelläkin. Vaan irti päästäminen oli liian vaikeaa. Niin, silloin kun pitäisi irrottaa, Rikkosiipi huomasi pitävänsä vain tiukemmin kiinni. Se ei auttanut mitään, oli yhtä hyödytöntä kuin yrittää puristaa usvaa leukojen väliin. Yhtä helposti Kirvakin luikertelisi irti Rikkosiiven otteesta, ja joku kaunis päivä narttu huomaisi olevansa yksin, ilman veljeään. Elämä antaa, mutta se myös ottaa, sen Rikkosiipi tiesi.
Nämä masentavat ajatukset susi karkotti pian. Nyt pitäisi nauttia Vallan seurasta, tästä ihanasta päivästä jona Rikkosiipi sai ympärilleen lauman, tuen ja turvan. Perheen.

( mitä mieltä olet pitäsiiko meidän aloittaa Tuholle ja Kirvalle oma peli jossa ne opettelavat näitä metsästys alkeita xD )

Tuho lähti kulkemaan Kirvan perässä. sen katse tutkaili ympärsitöä kunens he olivat näkö etäisyyden takana vallasta ja Rikkosiivestä.
VAlta huomasi että Narttu oli rennonpi kuin aijemmin. eihän Valta turhaan alfaksi itseään nostanut jos se ei huomioisi laumaliastens hyvin vointia.
" Mukava nähdä että sinäkin rentoudut " Valta sanoi kun kaksikko poistui sen näköetäisyydestä. " Takaan että sinun on turha murehtia veljesi perään Tuho on hyvä opettaja, perinyt taitonsa minulta " Valta sanoi sitten se ei odottanut minkään laista alistumista tai nöyryyttä rikkosiiveltä vaan se puheli tuolel kuni kelletahansa alamaiselleen rennosti ystävällisesti.

Valta nyt oli ruhaa rakastava hukka. tokikin se oli suuttuessaan sitten itsensä vastakohta. Valta oli mainipo piilottamaa nasioita se salasi puolet luonteestaan vain siksi että halusi olal itsenäinen. vaika se muiden seurasta pitikin eikä häätnäyt alamaisiaan pois heti tehtäviä suorittamaan. -Sellainenkin se oli ollut nuorena kun oli afan paiakalle noussut. Nyt oli kuitenkin aivan eri hukak kyseessä.

// Voisihan sen aloittaa. (: Jos sinä vaikka alotat, vai? //

Rikkosiipi katseli Tuhon ja Kirvan perään, mutta kääntyi pian Vallan puoleen. Susi kävi makuulle, nauttien maan viileydestä verrattuna lämpimään päivään. Ei nartulla mitään aurinkoa vastaan ollut, eikä ainakaan kesää, mutta helpompi oli nauttia viileydestä kuin liiasta lämmöstä. Kesä oli muutoin Rikkosiiven lempivuodenaika - ruokaa sai helposti, koska saaliita oli paljon, elämä oli muutoinkin helpompaa. Ei tarvinnut miettiä, kuolisiko kylmyyteen yöllä, tai kuolisiko nälkään, kun ruokaa ei ollut. Kaikki oli helpompaa, yksinkertaisempaa, selvempää.
"Kiitos. Kaikki on vain helpompaa näin laumassa. Olin jo ehtinyt unohtaa, millaista turvaa lauma oikein tuokaan..."
Rikkosiipi sanoi Vallalle, alfaleen. Kyllä alfaan piti pystyä luottamaan tälläisissa asioissa, ja narttu kykeni. Vallan kanssa oli helppo olla, todella helppo.

Narttu kierähti kyljelleen, maaten täysin rentona maassa. Tämä päivä oli ihana. Sudella oli lauma, ystäviä, tukea ja turvaa. Rikkosiivellä oli Kirvalle kaikki, mitä nuori uros tarvitsi oppiakseen. Jokaikinen asia kiteytyi Vallan laumassa, tai niin Rikkosiipi ajatteli. Ei narttu kyennyt löytämään huonoja puolia - tai no, ehkä Tuho voisi olla vähemmän hyökkäävämpi? - laumasta, varsinkaan kun Kirva vaikutti niin iloiselta päästyään laumaan. Alun järkytyksen jälkeen. Rikkosiipi osasi lukea veljeään paremmin, kuin monet muut, sillä oli viettänyt koko Kirvan eliniän aivan veljensä tuntumassa ja oppinut pikkuhiljaa ymmärtämään helpommin Kirvaa. Kirvakin ymmärsi Rikkosiipeä, silloin kun edes yritti olla sen verran rauhallisempi, jotta voisi keskittyä sisareensa. Niin syvä side oli kaksikon välille rakentunut, eikä Rikkosiipi epäillyt hetkeäkään, että Kirva olisi tehnyt saman Rikkosiiven puolesta, jos susi olisi ollut nuorempi ja pulassa.
"Valta, kuinka paljon meitä on? Ja kuinka nopeasti arvioisti mahdolliseksi saada reviirin?"
Rikkosiipi kysyi rauhallisesti, yhä kyljellään maaten. Varmasti susi oli varsin huvittavan näköinen, sillä harvoin aikuiset tuolla taivoin muuttuivat raadoiksi. Vaan Rikkosiipi oli elänyt Kirvan kanssa, ja koska nuori uros oli aina harrastanut kyljellään makoilua, oli se jäänyt nartullekin tavaksi. Seura tekee kaltaisekseen, eikös?

( Voinm inä aloittaa laitan sen vaikka tuonne uusille maille etsi teisi sitten sinen XD )

Valta pysyi vatsallaan vaikak toinen kellahti kyljelleen. Olihan alfan pakko olla iana valppaana mahdollsiten hyökkääjien kannalta. Valta ei ollut vielä tietoinen että Viima oli syösty valalsta mutta ehkä sekin tulisi tälle herralle vielä selväksi. Valta käänsi viisaan rauhallisen katseensa Rikkosiipeen tuonkysyessä laumassa. " Meitä on tällähetkellä, Tuho, Kelmi, Tähkä, Kajo, Paju, Sinä ja Kirva lauma auleen valtamiseen olettaisin menevän hieman aikaa. Sillä tarvitsemme lisää jäseniä mikäli joudumme toeden teolla taistelemaan reviireistä on helpompaa ja turvallisenpaa jos meitä on enemmän. Mutta enenn talvea aijon alueen meille etsiä. Olen miettinyt että tämän laakson ulko puolella voisi olla meilel juuri sopiva alue, en usko että sinne eksyy rajarikkureitakaan niin helposti. " Valta lausui sitten leppoisasti Rikkosiivelle vielä kerran kääntäen päänsä kohti suntaan minne Tuho ja Kirva olivat kaikonneet.

Rikkosiipi painoi nimet mieleensä. Yksikään ei kuulostanut tutulta, mutta eihän narttu ollutkaan tavannut muita tässä laaksossa ennen Valtaa ja Tuhoa. Vaan nimet olisi hyvä muistaa, että jos tulisi törmättyä suteen, joka tietäisi jotakin kyseisistä henkilöistä tai jopa olisi yksi lauman jäsen, niin tunnistaisi toisen. Muutoinhan nimet olivat vain nimiä - hajut olivat tärkeämpiä. Nimen saattoi muuttaa, mutta haju oli aina sama. Ellet nyt sitten mennyt kierimään mutaan.
"Selvä. Laakson ulkopuolella? Solan lähettyvillä on kyllä mukavaa seutua, ja paljon saalista. Ainakin näin huomasin, kun sitä kautta tulimme laaksoon Kirvan kanssa."
Rikkosiipi sanoi, kertoen vähäiset tietonsa Vallalle. Oletettavasti Valta tiesi jo kaiken, mitä Rikkosiipi kertoi, mutta mitä siitä. Narttu sanoi kaiken varmuudeksi, sillä parempi vara kuin vahinko. Mielummin Valta kuuli samat asiat moneen kertaan, kuin ei kuullut niitä kertaakaan. Näin susi ainakin ajatteli ja sen mukaan Rikkosiipi eli. Mielummin liikaa tietoa kuin liian vähän, sillä elääkseen turvallisesti, elääkseen pitkän ja hyvän elämän, siihen tarvitsi tietoa. Niin laumoista kuin käyttäytymisestä, metsästämisestä ja tavoista. Kaikesta. Mikään ei toiminut ilman tietoa ja taitoa, ilman kykyjä. Ei pennutkaan olisi osanneet juosta, jos eivät olisi nähneet miten liikkua eivätkä saaneet tarvittavia taitoja geeneihinsä. Niin, kaikki oli kytköksissä tietoon ja taitoon, jokainen asia tässä maailmassa.

Rikkosiipi makoili tyytyväisenä, nauttien äkillisesti helpoksi muuttuneesta elämästään. Nyt oli lauma, sen tuki ja turva, laumanjäsenet, nuo uudet ystävät. Nyt lähdettäisiin kohti uusia seikkailuja, laumana, joka toivon mukaan kestäisi vastaan tulevat ongelmat yhdessä. Laumana, joka toimisi yhdessä kuin yksi susi, olisi niin yhtenäinen ja yhteen kuuluva. Laumana, joka surisi yhden menetystä, iloitsisi toisen onnesta, auttaisi toisiaan vastoinkäymisissä ja viettäisi aikaa yhdessä. Niin lauman kuului olla, niin lauman kuului toimia. Olla kuin yksi ruumis, yksi mieli.

Valta siirsi taasen katseensa Rikkosiipeen. " Sola, täytyykin käydä katsastamassa se ensitilassa. " VAlta lausui sitten. Valta kellahti itskkin kyljelleen sen valkea turkki ei onneksi vetänyt aurinkoa puoleensa liikaa. HErramme sulki jopa silmänsä sen tarkka hajuaisti kyllä kertoisi jos joku olisi lähestymässä. " Menenkin illan tulle n katsomaan sitä solaa. miltä siellä näyttää. tarvitsemme suojaisan paikan jonka rajoja on helppo tutkia pienemälläkin laumalla. ainakin aluksi. " valta sanoi sitten.

Rikkosiipi nautti auringon lämmöstä rusehtavassa turkissaan, nautti maan viileydestä toisella kyljellään, nautti kesäisen raikkaan tuulen tuulahduksista ympärillä. Tämä kesäpäivä oli ihana, nauttitava ja kaikin puolin täydellinen. Etenkin nyt, kun sudella oli kaipaamansa lauma. Eihän Rikkosiipi voinut kiistää sitä, että itsekin kaipasi laumaa. Vaan laumattomana narttu olisi elänyt, jos se olisi ollut Kirvalle parasta. Vaan kerrankin uroksen ja nartun toiveet osuivat yksiin, ja molemmat saivat haluamansa Vallan laumasta.
Tuho opettaisi Kirvalle metsästyksen salat, ja Kirva puolestaan toivonmukaan opettelisi asiat hyvin. Ei Rikkosiipi voinut kieltää asiaa, tuota huoletti hiukan Kirvan varsin rajallinen keskittymiskyky. Ehkäpä uros voisi yllättää, ja oppia jopa Tuhon opettamat asiat? Rikkosiipi kun ei koskaan ollut kyennyt opettamaan Kirvalle edes puolia niistä asioista, mitä olisi pitänyt. Ja välistä se harmitti ja kadutti narttua.
Vaan ei nyt, nyt nautittiin päivästä lauman alfan kanssa, vietettiin laatuaikaa ja tutustuttiin. Tunnusteltiin laumaelämän karkeaa kutsua, joka lupasi hyviä asioita. Kaikki muuttuisi paremmaksi, pikkuhiljaa. Kaikessa rauhassa Rikkosiipi voisi odotella tulevaa, tietäen olevansa turvassa. Tietäen Kirvan olevan turvassa.

Vallan puhuessa, Rikkosiipi käänsi korvaansa toisen suuntaan, kuunnellen sanat. Solan lähettyviltä, laakson ulkopuolelta voisi löytyä helposti puollustettava alue, jos ottaisi taakseen vuoret. Harva susi kumminkaan kiipeäisi vuorten yli rajoja uhmaamaan.
"Niin... Muistojeni mukaan solan lähellä on metsää, mutta myös aukeaa tilaa. Jos reviirin saisi aivan vuorten tuntumaan, rajoja olisi helpompi puollustaa, kun rajojen pituus olisi lyhyempi."
Rikkosiipi sanoi, silmät suljettuna ja täysin rentona. Narttu kyllä haistaisi ja kuulisi, jos joku lähestyisi. Nyt voisi siis nauttia tästä ihanasta olosta, kun ei tarvinnut huolehtia mistään. Saattoi vain olla, nauttia elämästä ja tulevasta kesästä, joka toivonmukaan lupaisi kaikkea hyvää Vallan laumalle, ja sitä kautta Rikkosiivelle ja Kirvalle.

Valta hyrisi itsekseen. se kun oli vanhan herran tapa ilmaista olevansa rento ja tyyni ja nauttia tilaisuudesta kaikni voimin.
" SE kuullsotaa hyvältä. katsotaan milät se näyttää ja paljonko siellä liikkuu susia " Valta sanoi, sitä ei lainkaan huoelttanut m iten Tuho pärjäsi irvan kanssa isllä se luotti poikaansa siinä missä kehenkin muuhun laumalaiseens.a Valta kun haki laumasiinsa jokaiseen yksilöllisesti luottamuksen siteen. Omegan sijaa Vallan laumassa e iollut koska Valta koki jokiasinen alamaisensa oelvan laumalaisen arvoinen. Omega piakka llultavasti tulisi kyllä kyättöön lauman kasvaessa.
Valkea kookas uros menetti puolisonsa aikaisemmin enenn laaksoon saapumistaan siitä sille jäi muutama pentu huolelttavaksi. Valta kuitenkin kasvatti pentunsa itse eikä lyönyt niitä luaman hoiviin miten moni muu yleensä tekikin. VAlta huokais leppoisasti makoilessaan.

( minun mielestäni tämä liittymise peli olisi tässä. minulal on aikeissa tehdä eräs Vallan lauma kokoontuu peli mahdollisimman pian XD voisit tuoda Rikkosiiven ja Kirvan sitten sinne ? tätä peliä enen n kuitenkin sovin erään toisen pelaajan kanssa miten sujutamme erään pikkaraisen lisäplussan vallan laumaan XD )

Rikkosiipi kuunteli toista. Niin, viisaasti Valta puhui. Eiköhän alfa löytäisi jonkun hyvän paikan lauman reviiriksi, ja pian laumalla tosiaankin olisi oma reviiri... oma koti. Jos susi olisi voinut hymyillä, Rikkosiiven kasvoille olisi kohonnut onnellinen hymy. Vaan näin ollen susi vain maikoili tyytyväisenä, häntä heiluen. Lopulta rusehtava narttu nousi ylös, niin ihana kun auringon lämmössä olikin.
"Taidan lähteä joelle juomaan ja uimaan. Tapaamme pian, Valta."
Rikkosiipi sanoi, nousten venytellen seisomaan. Kyllä, suden oli jano, ja kuuma, joten nyt olisi pieni uintilenkki paikallaan. Narttu odotti, josko alfa sanoisi jotain, ja lähtisi sitten tyytyväisenä jolkotellen joelle. Päivä oli kuuma, ja varmasti viileä vesi helpottaisi. Turkki kastuisi, ja viileä olo säilyisi pian. Sitä paitsi, Rikkosiipi nautti uimisesta. Kaikin puolin hyvä ratkaisu, siis.

// Jeps, tässä se oli. Kirva ja Rikkosiipi saapuupi kokoontumispeliin varmasti. (: Kiitos pelistä! //

( Jeps mahtavaa, ja kitios oiekinkin mielenkiintoisesta pelistä. en sen koommin rooli Valta pois se makoilkoon tuossa tovin ja kadotkoon sitten XD )