Sääsken aika purra

Sääski neitonen taas normaalisti iloisella ja kohteliaalla päällään oli päättänyt mennä laumansa rajoille pohdiskelemaan miten pääsisi korkealle arvossaan.
" En voi vain pyytää jotakuta taistelemaan kanssani, vaan voisin vaikka..Ääh..tai siis uuh...En keksi mitään, mutten voi vain jäädä omegaksi, se olisi todella huono asia. " Sama mietiskely jatkui ja jatkui eikä se tuottanut tulosta. Mitä oudompia keinoja se ajatteli, sitä pahemmin neitokainen masentui.

Sää oli rauhaisa ja oli auringonlaskun aika koitoillaan. Taivaan väritys vaihteli nyt oranssista tummaan, sileään violettiin. Oli kaunista, mutta se ei kyllä saanut Sääskeä unohtamaan pulmansa, sillä piahkoin olisi senkin aika päästä korkeammalle se mietti.Se ei halunnut heti jälkeen liittymisen erota.

Nyt nartulla oli suuri pulma, jonka olisi aika tulla ratkaistuksi.

Metka jolkotteli rennosti kauniissa talvimaisemassa. Lunta oli jo aika lailla, ja se hankaloitti kookkaan naaraan etenemistä, sillä sitä ei hanki niin hyvin kannatellut, kuin kevyempiä susia. Onnekseen se kuitenkin omisti tassut, jotka olivat suhteettoman suuret ja leveät; kuin lapiot. Tosin, ei tällähetkellä kovin hyvää hankikantoa ollutkaan, että mitäpä sitä murehtimaan. Metka oli matkalla pohjoiseen, palatakseen takaisin laaksoon. Se oli jo jonkin aikaa kulkenut ylöspäin Haukan rajoilla. Se ei ollut vielä rikkonut niitä, vaan jolkotti rajan tuntumassa. Metka oli kyllä oppinut, mitä kaikkea - kummallistakin - saattaisi seurata, jos reviiritietoiset laumalaiset kohtaisivat laumattoman suden rajoillaan. Samassa Metkan nenään leijui oudon suden - haukan laumaan kuuluvan sellaisen - haju. Nopeasti Metka mätkähti mahalleen hankeen päästäkseen tuulen alapuolelle, ja siihen se jäi tarkkaavaisena odottamaan, mitä tuleman piti. Jos tulija olisi agresiivisen tai arvaamattoman oloinen, Metka lähtisi käpälämäkeen; se ei halunnut antautua loukkaantumisen vaaraan, sillä Yksinäisellä vaeltelijalla ei ollut siihen varaa. Jos tulija taasen oli kohtelias, Metka jäisi ottamaan sudesta selvää paremmin.

Sääski oli edelleen hiljaa mutta tyhjässä toiminnassa. Sen päässä pyöri myrsky joka repäisi kaiken mukaansa.Se oli jatkuvaa. Näin kun tämä viimeksi sen muisti.
Se kyllä haihtui hetkiseksi kun hetken tästä tuntui siltä kuin olisi tuntenut jonkun läsnäolon ja näin kaikenvaralta ystävällisesti haukahti. " Hei..haloo.. onko siellä ketään.? " Näin heti vastausta ei kuulunut ja hukasta alkoi tuntua kuin tämä ajtteli vain omiaan. " Mieleni on liikaa näissä lauma asioissa. Olen aivan sekaisin.tai olenkohan sittenkään. " Neito mietti hetken ja jäi istumaan katsomaan kauniin lillertävää taivasta.

Puut olivat jo paljaita ja niiden oksille oli satanut lunta. Puita ei meinannut edes nähdä kauempaa lumen takia. Nojaa lumi on vain hyvä asia ajatteli Sääski.

Metka kuuli suden huudon kiirivän metsässä. Tulija ei vaikuttanut suorastaan agressiiviselta, joten uteliaisuus vei Metkasta voiton ja se nousi ylös lumihangesta haukahtaen metsälle takaisin " Minä, Metka, täällä. Olen laumaton kulkuri!"
Metka otti muutaman askeleen levottomasti eteenpäin, peruutti sitten takaisin siihen, missä oli seissytkin, ja huikkasi vielä; " Olen vain ohikulkumatkalla, enkä aio aiheuttaa hankaluuksia!" Samassa Metkan päähän tipahti jotain märkää ja raskasta. Sen pää iskeytyi painon mukana lumihankeen, ja narttu veti lunta sieraimensa täyteen. Se yski ja pärski nykäistessään itsensä ylös lumesta, ja hyvin närkästyneen oloisena ravisteli isoa päätään saadakseen lumet pois. " Mitä ihmettä se oli?" Metka ihmetteli ääneen, eikä se lainkaan tajunnut, että sen päähän oli vain tipahtanut lunta ison kuusen oksilta, jonka alla se seisoskeli.

Sääski ihmetteli hukanreaktiota lumesta päänsä päällä kun oli sen kaiken itse nähnyt. Niimpä nyt vähän utelevana tämä kysyi " Hei etkö nähnyt sitä...vai löitkö kenties pääsi jonnekkin. Näytät muutenkin aika... ööhmpph. " Narttu ei kehdannut sanoa loppua sillä se oli tämän mielestä jo aivan liian töykeää.

Niimpä narttu sulki suunsa ja odotti vastausta sillä nyt sitä lkoi vähän pelottaa jollainalitajuntaisella tavalla.

((älä kysy mulla ei ollut mitään hajua mitä mä kirjoitin.))

Metka hätkähti toisen puhuessa, vaikka se tiesikin tämän olevan jossain siellä metsän siimeksessä piilossa. Puhujaa ei kuitenkaan vieläkään näkynyt.
" Nähnyt mitä?" Metka kysyi, ja istahti nyt aloilleen lumihankeen. " Ja näytän aika...miltä? Kerro vain, minua kiinnostaa, sillä en kovin usein pääse kuulemaan keneltäkään, miltä minä näytän; olenhan yksinäni vaelteleva hukka." Metka tohti puhua vieraalle näin, sillä toinen kuulosti aavistuksen verran pelokkaalta. Vaikka Metkanhan se tässä olisi täytynyt olla pelokas, sillä se itse oli rajalla hiippaileva kulkuri, ja toinen oli laumassa, jonka rajoja Metka rikkoi.
Tummaturkki kuitenkin toivoi, että pääsisi kysymään jossain vaiheesa tältä piilottelijalta, tiesikö se mitään Ruoskasta...narttua oli huolettanut uroksen selviytyminen siitä asti, kun se oli tämän jättänyt. Vaikka Metka kyllä tiesi, että Ruoskan kunto oli ollut silloin aivan hyvä.
" Voithan sinä tulla sieltä metsiköstä esiinkin...olisi mukavampi jutustella, jos olisi näköyhteyskin" Metka haukahti sitten metsälle kehoituksen, ja jäi tarkkana odottamaan, uskaltaisiko Haukkalainen tulla näkyviin. Narttu pysytteli kuitenkin valppaana, sillä se oli kokenut niin kummalista käytöstä eräältä laumalaiselta rajoilla, että ei voinut täysin sitä unohtaa. Eikä kannattaisikaan. Olipa Metka saattanut tulla aikaa myöden hitusen liian rohkekasikin laumojen rajoilla kulkiessaan. Yleensä jos siellä jonkun kohtasi, tilanne ratkesi melko nätisti, ja harva rajavahti kävi suoraa päälle, varsinkaan kun kyseessä oli Metkan kaltainen iso hukka.

Sääskeä pelotti, mutta pian tämäkin rohkeni tulla metsien pimeistä onkaloista. Askel askelelta tämä rohkeni ja varmistui vieraan olevan ihan ystävällinen. " Mi..minä olenSääski ja olen Haukan laumassa. Niin siitä vain että etkö tosiaan hukka hyvä huomannnut että oksa sinulle lumet päähäsi tiputti. Aluksi ajattelin että olet varmastikkin lyönyt pääsi mutta en kyllä aisti haavoja. Näytät vain kunnoltasi joksenkin kankealta. Oletko vilustunut? " Harmaaturkki kysyi ja näyttäytyi lumehangessa selkeästi näkyvälle Metkalle. " Minullakin on jo aika kylmä kun olen vain istuskellut ja murehtinut lauma arvoja. Enhän minä voi omegaksi jäädä lopunikääni. Katsos. " Tämän sanottuaan Sääski hymähti vieraalle ja painoi samantien päänsä kohti maata.

Vihdoin Metka huomasi, miten metsästä asteli naarassusi. Se tuli varoen mutta tuntui rohkaistuvan askel askelelta.
" Jahas, Sääski. Tervehdys vain " Metka vastasi toisen esiteltyä itsensä. " No niinpä tietysti, oksahan sen on täytynyt olla" Se jatkoi ja vilkaisi yläpuolellaan kohoavaa kuusta.
"Kankealtako? Eei minusta ainakaan tunnu kankealta, enkä usko olevani normaalia enempää vilustunut...kömpelöltä saatan tietysti näyttää..." Nyt Metka nousi, ja astui lähemmäs Sääskeä. Askelen, kaksi. Rauhallisesti, ettei se pelottaisi toista.
Sitten se jutteli lempeästi " Ai sellaisia sinä murehdit? Minä en tiedä lauma-arvoista hölkäsen pöläystäkään...ne eivät ole, eivätkä koskaan tule olemaankaan minun alaani....viihdyn paremmin ihan yksinäni."
Sääski oli painanut päänsä alas, ja Metka tuhahti; " Minulle sinun on turha esiintyä kuten omega...et ole omega minulle. Nostahan pääsi....mietitään, miten voisimme piristää sinua!" Metkassa ailahti lämpö ja myötätunto tätä omegan osaan tyytymätöntä, arkaa sutta kohtaan...Metka oli itsenäiseksi kulkuriksi hurjan myötätuntoinen ja välittävä otus.
Samassa Metka sai hurjan idean. Sen suupielissä ailahti pieni hymynnykäys ja se virnisti susimaisesti, ennenkö sai naamansa takaisin peruslukemille. Ensin olisi ehkä paras jutella tämän Sääsken kanssa hieman, että se rentoutuisi.
" Tunnetkos sinä sellaista urosta kuin Ruoska? Haukan laumaan hänkin kuului." Narttu aloitti ja heilautti häntäänsä jonkun kerran. " Hän oli muutama aika sitten pahasti loukkaantunut...autoin häntä, ja olisin oikein mielissäni, jos voisit kertoa minulle, mitä hänelle nyt kuuluu? Onkohan hän parantunut hyvin?" Metka ei uskonut näillä puheillaan aiheuttavansa Ruoskalle hankaluuksia, ja tummaturkki halusi tietää, miten uros nyt voi.

Sääski ei enän pelännyt vierasta ja tämä nosti päänsä. " Noh niinkai sitten." "Juu kyllä hän tuli kuulemma tänä yönä. Hän jopa puheli meidän kanssamme jonkin aikaa. Hän kertoi parantuneensa, muttei kertonut kuka tämän teki. Häntä alkoi ujostuttaa ja tämä hiljeni. Sitten hän poistui paikalta ja painui pehkuihin." Sääski sanoi kyllä heti perään. " Voin toki antaa tälle vestin sinulta jos välttämättä tahdot. " Eikai hän nyt niin vihainen ja allapäin voi olla.

Sääskeä oikeasti pelotti kun hän edes ajatteli Ruoskan silmiä. Ne kauhuakin kammottavat silmät ja kasvot, kuin kuolleella.

"Onpas hieno juttu! Olen oikein hyvilläni, jos hän on toipunut." Metka sanoi tyytyväisenä. Ei Metkakaan tiennyt, kuka oli tehnyt ja mitä ja miksi, mutta se ei toden totta Metkaa edes kiinnostanut. Oli miten oli, tuo uros oli tarvinnut apua silloin, ja Metka auttoi." Ja siitäkin olisin hyvilläni, jos lähettäisit minulta terveisiä. Kerro että kyselin vointia ja toivottelin hyvää jatkoa." Näin sanottuaan Metka huomasi, että Sääski muuttui hivenen pelokkaaksi. Ensin se ei tajunnut että miksi, mutta sitten sillä sytytti. Sen valkeat kulmatäplät nousivat ylös, toinen hitusen ylemmäs kuin toinen, ja naarassusi virnisti niin, että hampaat näkyivät. " Aika hurjat silmät tällä Ruoskalla, eikö vain?!" Se sanoi veikeästi ja heilutteli häntäänsä Sääskelle. " Minäkin kavahdin niitä aluksi. Mutta eivät ne silmät hukkaa pahenna...kyllä se on sitten se hukka itse."
Nyt Metka asettui mukavasti makuulle pehmeään hankeen. Se rullasi itsensä löyhälle kiepille, ja alkoi nuollen puhdistaa suuria tassujaan. Puhdistaessaan varpaanvälejä Metka levitti varpaansa oikein haralleen, ja tassut levisivät entistä suuremmiksi. Metkan mieleen tuli, miten emo oli aina nimittänyt sen ja Akan tassuja lumpeenlehdiksi. Saatuaan ensimmäisen tassun hoidettua Metka puhkesi jälleen puhumaan;
" Niin, kerrohan lisää niistä huolistasi sen omegan paikan suhteen...kuten sanoin, en tiedä laumahierarkiasta hölkäsen pöläystäkään, mutta minulla voisi olla silti konsti, joka saattaisi tepsiä, ja ainakin sinä piristyt kun toteutamme sitä, vaikka ei se sitten toimisikaan." Metkalla tosiaan oli idea. Se kertoisi sen sääskelle aivan kohta...mitäköhän tämä asiasta tuumaisi? Metka halusi vilpittömästi auttaa toista, raukkaa omegaa, ja toisaalta se taas nautti täysin siemauksin jos pääsisi järjestämään moista jymäytystä...aivan vain piruuttaan.

" Anteksi ei ollut tarkoitus, minäh..tai siis..ööh niin taisin minäkin niitä silmiä aluksi kammota. " Selvähän se ajatteli Sääski ja niin tämä aloitti. " Noh meillä on laumoissa tapana että jos et pysy toisten perässä ja olet ollut jo kaksi kuukautta omega niin sinut voidaan häätää. " "Että sellaista ja ellen taistele jotakuta vastaan niin minut voidaan häätää." Olen nyt siis todella pahassa pulassa.

Metka kuunteli kiinnostuneena, pää keikallaan, mitä Sääski kertoi. Kun Sääski oli lopettanut, Metka oli hetkisen hiljaa, ja sanoi sitten; " Sinun ei välttämättä tarvitse taistella kenenkään kanssa, ja voit saada itsellesi pisteitä silti" Metkan äänessä oli melkoinen lataus veitikkamaisuutta." Me voisimme järjestää näyttämään siltä, että minä olen rikkonut rajoja täällä...sitten sinä satuit paikalle, kävit kimppuuni ja ajoit minut matkoihini....miltä kuulostaa?"
Metka oli nyt lausunut suunnitelmansa ääneen ja se oli aivan innoissaan. Narttu nousi ylös lumihangesta, ja jatkoi jutteluaan; " Kun olemme saaneet homman näyttämään siltä miltä pitääkin, niin sinä voit ulvoen kutsua apua paikalle...minä olen jo siinä vaiheessa tietysti ehtinyt lähteä matkoihini...en suurin surminkaan halua saada selkääni, kuitenkaan."
Nyt Metka katseli sääskeä ja odotti, mitä tämä olisi jekutuksesta mieltä. Olisikohan tästä Sääskestä siihen?
" Ja jos mietit, että miksi minä lähden tälläiseen mukaan...että mitä [i]minä[i]siitä saan? Niin voin sanoa, että hupia"Tässä kohtaa Metka virnisti jälleen; "Minä vain pidän tälläisestä... Ja tietenkin haluan auttaa sinua pääsemään parempaan tilanteeseen."

Sääski kuunteli innoissaan koko jekun juonen ja lopuksi vastasi " Selvähän se. Toivottavasti meinasit sitten sitä mitä sanoit matkoihin menemisestä. En nimittäin halua sinun kärsivän tästä ajatuksestas. Mutta nojaa etköhän sinä itse tiedä mitä teet." Olin hiljaa mutta pian kasvoihini tuli kysyvä ilme ja sanoin " Noh kerro mitä minun täytyy tehdä jotta saisin tämän onnistumaan."

//Sori lyhyys..taas//

" Kyllä toki. En aio suurin surminkaan selkääni ottaa, vaikka hieman mieleni tekeekin pelleillä" Metka sanoi Sääskelle. Sitten se alkoi tarkastella mietteliäänä ympäristöään. " Tässä, missä nyt seisomme, voisi olla taistelupaikka, koska tässä on jo paljon meidän molempien jälkiä. Sinä tulit tähän luokseni - niinhän jäljet jo valmiiksi kertovat - ja hyökkäsit kimmpuuni. Nyt Metka laski katseensa maahan.
" Tarvitsemme vielä hieman taistelulta näyttäviä jälkiä tässä...nyt tässä on vain rauhallisemmasta kohtaamisesta kertovia jälkiä...tule! Mehän voisimme leikkiä vähän!" Näin sanoessaan Metka venytti itsensä alas eteen, kutsuen innokkaasti Sääskeä mukaan leikkiin. Sen häntä heilui iloisesti, korvat olivat edessä ja kieli lerpatti toisesta suupielestä ulkona. Sitten Metka loikkasi korkealle ilmaan, lähes suorin jaloin, aivan kuin olisi saanut sähköiskun, kääntyi ilmassa, ja tömähti maahan hieman sivumpana siitä, missä äsken seisoi. Se oli nyt sivuttain Sääskeen nähden. " Niin tietysti!" Se haukahti, ja nyhtäisi nopealla liikkeellä muhevan karvatollon irti jostain kauluksensa paikkeilta. Sitten se viskasi ne hangelle heittämällä päätään sivulle, ja katsoi iloisesti tummien karvojen perään jotka juoksivat tuulen vierittäminä eteenpäin valkeaa hankea pitkin. " Noin! Sinä sait juuri minua haukattua sen verran, että tuo karvatollo irtosi! Tule nyt, leikitään hieman!"

"Noh selvähän se." SAnoi neiti ja aloitti hullun kurisen telmimisen josta meinasi välillä kuuluakkin muutamat vinkaisut ja karvoja sitten totta tosiaan lentelikin " Noh eiköhän nyt jäljet näytä aivan tarpeeksi siltä että täällä olisi ollut rähinää? " SE kysyi ja katsoi sitten Metkaa läähättäen hiukan huvittuneena.

Metkalla oli hauskaa! Voi että, miten tämä veikeänluontoinen naarassusi nautti riekkuessaan siinä Sääsken kanssa. Se vilkaisi välillä Sääsken telmimistä; jos joku olisi nähnyt; se olisi leimannut nämä kaksi naarassutta aivan mielipuolisiksi otuksiksi!
" No eiköhän tässä jo ala olla kamppailun merkkejä kylliksi " Metka virnisteli, ja tutkaili maastoa, jonka ne olivat kieltämättä onnistuneet saamaan oikein sotatantereen näköiseksi. " Hienoa!"
Hetkisen narttu kierteli tappelukenttää, virnisteli siellä, ja vähän täällä. Sitten se pysähtyi, ja katsahti Sääskeen. " Minusta tämä on täydellistä. Jospa vain voisimme saada hitusen verta tuohon hagelle, se olisi vielä täydellisempää, mutta minä en ainakaan aio puraista itseäni niin pahoin, että reikä tulisi." Metkan teki mieli istua, mutta sitten se ajatteli, etteivät istumisjäljet oikein sopineet tähän päättömään ideaan mukaan, ja jäi seisomaan. " Minä otan nyt sitten hatkat." Se sanoi Sääskelle. " Ala sinä hetkisen päästä ulvoa apua itsellesi, ja toivokaamme, että sinä sitä saat...sitten asiat ovat sinun käpälissäsi...minä olen auttanut sinua sen minkä voin...toivon, että onnistut. Ja eikös vain ollutkin hauskaa puuhaa, tämä tappeleminen?"
Näin juteltuaan Metka kääntyi jo kohti pohjoista, lähteäkseen jolkottamaan tiehensä, mutta pysähtyi vielä, ja katsoi taakseen Sääskeen; " Toivon, että näemme vielä joskus...palan halusta saada tietää, että miten sinun oikein kävi? Toivon, että mielesi on seuraavan kerran tavatessamme korkeammalla kuin tälläkertaa..."
Nyt Metka lähti. Sen suurista jäljistä jäivät selvät jäljet hankeen, joten se ajatteli, että sen täytyisi pinkoa laukkaa karkuun saadakseen tilanteen näyttämään loppuun asti uskottavalta. Niin suuri tumma hukka lähti kiitämään öiseen erämaahan, jättäen Sääsken taakseen hoitamaan omaa onneaan loppuun.

/ Kiitos pelistä! Minä lopetan tähän, Calarma jatkanee sitten, kun Sääski on ulvonut apua ;)/

Sääski katsoi pois juoksevan Metkan perään sanoen sitten vielä " Samoin toivon tosiaan jälleen tapaamista. " Sitten kun nartusta ei enään näkynyt edes pientä pistettä niin tämä astui edemmäksi ja uloi kutsun. Kutsu oli lyhyt ja kovaääninen, toivoten myös tepsivä. Niimpä narttu veti syvään henkeä ja jäi odottamaan mahdollissesti ainakin edes yhden laumalaisen tuloa, eiköhän nyt edes yksi olisi paikalla reviireillä.

//Sääski kiittää Metkaa ja peliä tämän kanssaan. OK eli siis nyt pitäisi vain odottaa Haukkaa.//

¤Haukka voi vaikka käyskennellä jossain lähellä jostain syys, en jaksaisi nyt toimeettomia, tylsiä huomaa sitä ja tätä peliä tähän väliin laittaa. Tyrkkää se hahmosi vain sen luokse jonnekin :D¤

Sääski odotti vastausta m utta ei kuullut joten ulvoi ja haukahti uudelleen. " Kuunnelkaa! Tulkaa tänne. Minulla on tärkeää näytettävää!! " Narttu ravisti vartaloansa ja pian jäi seisomaan läähättäen pää kallellaan, näyttääkseen asian olleen entistä rajumpi.

¤Haukka siis on jo paikalla, tyrkätkää vain hahmonne sen luo ;D En jaksa näitä erillisiä saapumispelejä pelata¤

¤Ok¤

Narttu läähätti ja sanoi Haukan tullessa paikalle " Alfa, sain tunkeilijan häädettyä reviiriltämme, niukasti mutta varmasti.*lääh puuh* "
Sääski istahti kuin olisi juossut maratoonin karhu kintereillään.. näin kuvainnollisesti

Alfa katsoi toista epäileväisesti. Hengästynyt otus kyllä oli, mutta alfa ei ollut varma uskoako toiseen. Varsinkin nykytilassa uros pelkäsi kaiken olevan valhetta johtuen laumassa olevasta tai ulkopuolisesta valehtelijasta, joka tuntui usuttavan Veren lauman Haukan lauman kimppuun. Nuormetsäläiset kestäisivät sen hyökkäyksen, jos kestäisivät, mutta mitään muuta uros ei vain kyennyt sanomaan.
"Minkä tunkeilijan?" Alfa uteli hämmentyneellä äänellä ja nuolaisi huuliaan. Asiaa pitäisi tutkia tarkemmin.

Aluksi narttu epäili mitä sanoisi mutta pian hän vastasi suorasti " Naaraan,ulkopuolisen.Olin varma että tämä oli tulossa saalistamaan mailtamme,sillä heti alkuun sain ärhentelyä vastaani." Sääski katsoi totisesti alfaansa ja puuskahti. Tätä hermostutti ja siksi yritti pitää läähätyksen kurissa.
Voi olla että alfa luulee sen olevan lojaaliutta ettei läähättäisi alfan seurassa.

"Mutta kysyitkö, mitä hän täällä tekee?" Haukka uteli ja katsoi Sääskeä tarkkaavaisena ja odotti toisen epäröivän. Läähätys olisi alfan mielestä todistanut sen, että toinen puhui totta, mutta koska uros huomasi toisen hillitsevän läähätystä, ei se sen pahempi asia sitten loppujen lopuksi ollut. "Vai hyökkäsitkö oiko päätä puolustamaan reviiriä?"