Tutkailua sekä seuran etsintää - Loppunut

Turre oli saapunut muutaman päivä sitten laaksoon ja tavannut Vainun joka kuuluin jonkinlaiseen laumaan josta Itse Turrella ei ollut mitään käsitystä. Tietämättömyys ahdisti osittain vanhaa herraa, mutta siitä huolimatta sen täytyi jaktaa elämäänsä. jo huomattavasti paremassa kunnossa oleva uros näytti ehkäpä jo hivenen omalta itseltään, osittain ehkä jopa pelottavalta. Silmän ympärillä rupinen rykelmä teki uroksesta juuri sellaisen näyn ettei aivan ensinmäisenä tulisi mieleen ärsyttää hukkaa. Turre kun oli hyvällä tuulella ollut jo saapumisestaan ei juurikaan jaksanut vaivautua miettimään missä mahtoi lauman rajat kulkea.

Niin Turresemme asteli reippain askelin pitkin viimalauman rajoja, tietämättään missä kulki, saattoi olla kohtalokasta kuljeskella lauman aluella, mutta täytyi hukan saada jotain syötävääkin, ja rajoista kun ei punaisia viijoja ole täytyy ne ottaa selville. Toki tarkka hajuasiti kertoi että alue kuhisi tuntemattomia hajuja sekä reviiri tarkasti merkattu. Turre siitä huolimatta asteli lähellä Viimalauman rajaa, nyt jo hivenen tarkemmin tarkkaillen.

[ Tulenpas sitten mukaan. :) ]

Ilma oli mukavan viileä ja Ovelan rajoilla kulki tuttuun tapaansa tumma susiuros. Rauhallisen oloisena hän kulki eteenpäin, joskin pysähtyi välillä katselemaan ympärilleen ja kuuntelemaan tarkemmin. Erityisesti Viiman alue sai Myrskyn huomiota osakseen, vaikka hän ei uskonutkaan törmäävänsä kehenkään täällä juuri nyt.
Pysähdyttyään jälleen kerran ja seisottuaan hetken aikaa kirsu uusia hajuja tavoitellen Myrsky jatkoi matkaa. Yllättäen hänen näkökenttäänsä kuitenkin ilmestyi vieras susi ja vaistomaisesti Myrsky pysähtyi kesken askeleen. Korvat hieman luimussa hän haisteli ilmaa varovasti ja mietti, oliko tuo vanhemman oloinen susi Viiman laumalaisia ja jos ei ollut, niin mitä hän täällä teki. Myrsky tiesi sen verran Ovelan lauman tilanteesta, että tuo uros ei kuulunut heidän riveihinsä.
Myrsky mietti hetken aikaa mitä tehdä. Hän oli hieman epävarma, mutta halusi kuitenkin tietää tuntemattomasta enemmän. Vaikka Myrsky ei tuntenutkaan Viiman laumaa juuri ollenkaan - ainoastaan Viiman ja hänen betansa hajut Myrsky tunnisti varmasti - arveli hän, ettei tunkeilija kuulunut siihenkään laumaan.
Toivottavasti.

Myrsky nuolaisi huuliaan ja lähti astelemaan eteenpäin, lähemmäs ei-kenenkään-maata ja Viiman rajoja sen toisella puolella. Hän kulki hieman uhkaavan oloisena korvat tiukasti pystyssä ja pää hieman alhaalla, hakien sinisillä silmillään katsekontaktia toisesta. Myrskystä kuitenkin näki, että hän oli hieman epävarma vielä.

[ Kiva, seura kelpaa aina, on mukava pelata paljon Niin hahmokin kehittyy mukana :)]

Tarkka nenäinen Turre havaitsi ympäristössä' jotain outoa, tosin se ei ollut saalis eikä mikään muukaan saalis eläin. Turren käänstäessa katsettaan kohti toista lauman rajaa huomasi se lähestyvän Myrskyn. Turren korvat vetäytyivät hitaasti takakenoon mutta pikemminkin näyttäen uteliaalta sekä arveluttavalta. Turre ei ollut tunkeilemassa muiden alueella, mutta jostain kummasta se oletti että Myrsky kuului johonkin omaansa. Turren mielen tila oli yhä harvinaisen hyvän tuulinen vaikka herra seikkailikin lähellä tuntemattoman lauman rajoja. Turre pysäytti askeleensa tarkastellen kellertävänruskeilla silmillään Myrskyä joka näytti olevan myös paikallaan. Reaktio oli täysin normaali Turrelta, se saattoi olla jonkun alueella eikä se juurikaan halunnut taistella reviireistä tuntemattomien kanssa ennenkuin tietiäisi missä oli.

Turren katse oli pysähtynyt Myrskyyn. Turren asento oli rauhallinen, eikä siis päällekäyvä mitä saattaisi usein kahden uroksen törmätessä tapahtua. Turren kuono laskeutui maata kohden pää mukaan lukien. Herran katse pysytteli kuitenkin yhä Myrskyssä. Mikäli toinen lähtisi hyökkäämään häntä kohti, vastaisi tuo hyökkäykseen. Olihan Turre iältään yhdeksän eikä siitä huolimatta ollut mistään heikoimmastas päästä, olihan herra juuri selvinnyt pitkästä matkasta hengissä ja päätynyt laaksoon. Tosin tietämättään lainkaan missä oli. Jos toinen taas puolestaan vaikuttaa yhä arveluttavalta mutta vilpittömältä jättää Turre omat epäilyksensä unholanpuolelle.

Turre hymähti itsestään ja astahti hitaan ja rauhallisen askeleen kohti muukalaista. Askeleen astuessaan jäi tuo odottamaan Myrskyn mahdollista seuraavaa siirtoa.

Myrsky ei irrottanut katsettaan toisen silmistä, vaikka hänen olisi välillä tehnytkin mieli katsoa vieraan ohi. Toinen näytti niin paljon vahvemmalta ja kokeneemmalta, että hän ei uskonut taistelussa pärjäävänsä mitenkään. Ellei hän sitten ehtisi juosta karkuun, sillä juoksemisessa hän oli parempi kuin rehellisessä taistelussa.
Uros ei aikonut hyökätä. Hän ei ollut varma, mitä tekisi seuraavaksi. Jos vieras oli laumaton, pitäisikö kutsua Ovela paikalle? Vaikka toisaalta, he olivat jo niin lähellä Viiman lauman rajoja, että olisiko siitä mitään hyötyä. Hän ei halunnut joutua huonoon valoon Ovelan silmissä, joten mikä oli paras vaihtoehto?

"Kuka olet?" Myrsky murahti kevyesti. Uroksen vartalo oli jännittynyt lähinnä mahdollisen pakenemisen takia, vaikka toinen ei vaikuttanutkaan hyökkäävältä. Hänen äänessään oli pieni itsevarmuuden pilkahdus, mutta juuri muita itsevarmoja eleitä ei voinutkaan huomata jäätävän tuijotuksen lisäksi.

Jäätävän tuijotuklsne kohteeksi joutunut Turre ei niin ollut moksiskaan huomattavasti itseään nuorempaa otusta. Tieto kuitenkin siitä että toinen saattoi kuulua laumaan, josta Turrella itsellään ei ollut mitään tietoa. Turre oli aikaisemmin tavannut Vainun joka kuului johonkin laumaan mutta eipä siitäkään Turre mitään tiennyt. Turre katsoi yhä -Myrskyn suuntaan tyynenä hätnä vakaasti alhaalla riippuen. Turrella ei ollut aikomustakaan hyökätä ellei toinen siihen antaisi syytä. Turren tapoihin ei kuulunut paeta paikalta, ellei sitten jäisi koko lauman kynsiin.

Myrskyn lausahtaessa kysymyksensä Turren korvat heilahtivat hivenen. " Turreksi kutsuvat" Se sanoi yhä rauhallisena eikä lainkaan jännittyneenä, herra oli kyllin nopea pakenemaan paikalta mikäli tarve tulisi, ja se oletti että yhdestä sudesta ei olisi harmia mikäli ei itse aiheuttaisi sitä, aikaiemmin Vainu oli sanonut Että turre ei ollut lauman alueella. Hajtu kertoivat rajalla myös Turrelle sen että valppaana kannatti olla. Mitä vain voi tulla mistä vain. Väärälle alueelle värään aikaan joutunut yksin kulkeva susi saattaisi olla entinen jos huonosti kävisi. Myrskyn hyytävä katse ei tehnyt sen koommin vanhaan Turreen suurta vaikutusta, mutta ei sulkenut pois minkään laisia vaihtoehtoja. Toista tarkkailen Turre heilautti häntäänsä kerran puolelta tosielle antaen sen sitten lakseutua vakaasti apikalleen. " Entäs kuka sinä olet ?" Turre kysyi sitten hetken hiljaisuuden jälkeen Myrskyltä.

Vieraan kertoessa oman nimensä Myrsky jo kohotti hieman päätään. Hän kuitenkin katseli toista edelleen epävarmana, mutta näytti jo paljon rauhallisemmalta kuin hetki sitten. Tuijotuskin oli vaihtunut uteliaaseen katseeseen.
"Olen Myrsky", hän vastasi melkein saman tien toisen kysymykseen. "Kuulun Ovelan laumaan. Oletko Viiman laumalaisia?" uros kysyi. Hän oletti, että Turre oli joko laumaton tai Viiman laumalainen, sillä oman laumansa Myrsky tunsi jo sen verran hyvin, että tiesi kaikki siihen kuuluvat. Ellei Ovela sitten ollut hyväksynyt uutta urosta hetki sitten, mutta siihen Myrsky ei oikein uskonut. Tuskin Turre liikkuisi näin lähellä Viiman laumaa, jos hänet olisi hyväksytty vasta vähän aikaa sitten.

Myrsky otti pari askelta vinosti eteenpäin ja mittaili toista katseellaan. Välillä se myös vilkaisi ympäristöä ja kuulosteli, ettei vain itse Viima tai joku hänen laumalaisistaan sattuisi paikalle. Uros oli kuullut ja myös huomannut, että ei-kenenkään-maalla liikkuminen ei ollut aina kovin turvallista. Laumalaiset mielellään hieman venyttivät johtajansa reviiriä ja näin lähellä toisen lauman aluetta Myrsky saisi varmasti nopeasti vihaisia susia peräänsä.

turre nosti päänsä koholle kuullessaan Ovelan lauman nimen. Se ei ollut kuullut kummankaan lauman nimieä aikaisemmin joten se hivenen hämmentyi. Laaksossa eleli siis kaksi laumaa Viima sekä Ovela. Turren katse siirtyi toisesta Viiman puolella, ei ollut kovin vaikeaa veikata kumpi puoli laaksosta kuului Viimalle ja kumpi vuorostaan Ovelalle. Turren keltaruskeat silmät näyttivät utelialilta ja joksenekin arvoituksellisilta. Turre ei ollut moksiksaan siitä että Myrsky läheni sitä se jopa heilautti häntäänsä puolelta toiselle muutaman kerran. " En kuulu Viiman laumaan, saavuin tänne parisen päivää sitten virran mukana. " Turre sanoi pitäen päätään arvostavasti koholla, ilman syytä tietenkin. Turre ei niin ollut varuillaan Myrskystä vaikka toinen oli nuori ja varmast ihyväkuntoinen. Eikä myöskään Turre ajatellut asiaa siten että saattaisi joutua saarretuksi. Toisaalta Turre tiesi ettei tälä hetkellä liikkunut kummankaan lauman alueella sillä hajut olivat selvät.

Turren keltaruskea katse kääntyi tulosuuntaan äkillisesti. Sieltä mistä Turre oli lähtenyt tutkimaan paikkoja kuului epämääräsitä ääntä. Ja kappas vain pian Turre kohti juoksikin vauhkoontunut karibulauma. turren korvat painuivat nopeasti niskaan hampaat irvistivät yhtenään ja saattoi hampaiden välistä huomata muodotuvan sanatan " Pahus"

Sivuun loikaten Turre lähestyi Myrskyä hurjan matkan verran ja saattoi nyt olla jopa Ovelan laumaalueella. Tosiaalta ei Turre huvittanut jäädä Karibujenkaan alle. Se katsahti korvat yhä niskaan liimautuneena Myrskyyn. " Maisutisiko Karibu" Turre sanoi sitten jo hivenen pirteämpänä. Nyt kun karibu lauma ei sännänyt suoraan kohti Turrea se kykenisi ehkä Myrskyn avulla nappaamaan joukosta yhden heikkoimmasta. Turre jäi odottamaan Myrskyn vastausta välittämätttä siitä että saattoi seistä Ovelan alueella.

Vai ei toinen kuulunut edes Viiman laumaan. Myrsky hämmästyi hieman vanhemman vastausta, mutta toisaalta, olihan hänkin vasta vähän aikaa sitten kuulunut pienempään kiertelevään laumaan. Ei hän silti ollut osannut kuvitella, että voisi törmätä vielä jonkin pienemmän lauman edustajaan tai yksinäiseen kulkijaan täällä.
Turre myös vaikutti sen verran kokeneelta, että eläminen ilman suuremman lauman turvaa taisi sujua ilman suurempia ongelmia - eikä ikäkään näyttänyt vielä painavan päälle.

Turren kääntyessä äkkiä katsomaan toiseen suuntaan myös Myrsky katsahti sinne. Nyt vasta hän huomasi kumean jylinän, joka läheni nopeaa vauhtia. Myrsky ei ollut päässyt nauttimaan karibua kuin kerran elämänsä aikana, mutta tuon äänen hän tunnistaisi milloin vain: niin kauan Myrsky oli katsellut suurta laumaa kaueampaa kaihoisasti.
Myös uros syöksähti Ovelan aluetta kohti ja pian karibut näkyivät selvästi. Ne olivat jo aivan lähellä kun Turre esitti kysymyksensä yhteisestä saalistuksesta. Myrsky katsoi toista miettien, mutta hän ymmärsi, että tällainen tilanne ei toistuisi heti ja päätös oli tehtävä nopeasti. Turre oli laumaton ja hän auttaisi laumatonta saamaan ruokaa, jollaista tuo ei kykenisi yksin saamaan. Nälkä kuitenkin kurni myös Myrskyn vatsan pohjassa ja vilkaistuaan herkullisen näköisiä karibuja hänellä ei ollut kuin yksi vaihtoehto.
"Tietenkin", hän vastasi ja nuolaisi huuliaan. Saman tien Myrsky lähti juoksuun pienehkön karibulauman perään, joka oli jo ohittanut kaksikon ja jatkoi nyt matkaansa kohti parempia ruohoalueita. Uros vilkaisi taakseen tarkistaakseen, seurasiko Turre perässä. Hän antaisi toisen valita sopivan saaliin, sillä Myrsky uskoi, että Turrella oli enemmän kokemusta tällaisista eläimistä kuin hänellä.

Turre huokaisi piakiaisesti helpotuksesta kun ei jäänyt karibujen jalkoihin. Pian Turren kysymykseen vastannut Myrsky näyttikin jo suuntaavan lauman perään. Tuumasta toimeen käynyt Turre lähti oitis Myrskyn perään hymyillen tuolle ystävällisesti kun saavutti uuden tuttavuksensa.

Turre katsahti laumaa valiten sieltä heikoimman lenkin joka oli ilmeisestikkin lauman vanhinpia naaras puolisia karibuja sillä saattui nuokkumaan viimeisillä voimillaan muun lauman perässä. Turre käänsi katseensa juostessaan Myrskyyn ja nyökkäsi tuolle tarkoittaen että lähtisi hyökkäämään heikointa karibua kohtaan. Se toivoi että Myrsky ymmärsi vihjeen.

Turren kiihdytti kohti heikkoa karibua siinä toivossa että Myrsky tekisi samoin. Vaikka Turrella olikin ikää ei se tehnyt uroksesta huonokuntoista, mitä tarkemmin sanottuna Turren kunto oli mitä parhaimmasta päästä. Turre sai vauhtinsa pian kiihdytettyä siten että oli kyllin lähellä karibua. Muu lauma oli jo huomannutkin susi kaksikon perässään ja siten lisännyt vauhtiaan. Turre kun pyrki erottamaan heikkokuntoista karibu narttua pois muusta laumasta että se olisi helpompi kaataa.

Karibut näyttivät huomanneen yllättäen ilmestyneet saalistajat ja mylvien ne juoksivat entistä nopeammin. Myrsky piti silmällä sekä laumaa että Turrea, sillä hän ei halunnut vaarantaa herkullista päivällistä. Mielessä silti kaihersi ajatus siitä, kenen kanssa hän juuri työskenteli ja mitä Ovela mahtaisi moisesta sanoa, mikäli saisi tietää.. Mutta miten alfa saisi tietää? He kaataisivat Turren kanssa helposti sopivan saaliin, söisivät mahansa täyteen ja sen jälkeen Myrsky häviäisi takaisin oman laumansa alueelle. Tuskin kukaan siinä ajassa heitä ehtisi huomata ja pahimmassa tapauksessa jopa kutsua Ovelan paikalle.

Pian Turre jo ilmoittikin kenet he kaataisivat. Myrsky haukahti vastaukseksi ja kieli ulkona roikkuen hän katsoi sinisillä silmillään vain ja ainoastaan edessään juoksevaa karibua. Sydän tuntui hakkaavan nopeammin samalla kun hän nopeutti tahtia ja siirtyi takana hieman enemmän vasemmalla ja lähemmäs Turrea. Näin hän yritti auttaa vanhempaa sutta erottamaan saaliin laumasta ja samalla pitää huolen siitä, ettei karibu yrittänyt livistää sille suotuisin seurauksin.
Muutaman kerran Myrsky haukahti vain silkasta saalistamisen ilosta ja yritti näykkäistä karibua takajaloista varovasti. Hän väisti välillä jopa täpärästi saaliin kavioita, jotka osuessaan voisivat saada erittäin pahaa jälkeä aikaan.

Vauhkona karibu erkani muusta laumasta ja Myrsky siirtyi toiselle puolelle kuin Turre, jotta he saisivat pidettyä saaliin edes jotenkin hallinassa.
"Minne me ajatamme tämän?" hän huusi tuulen yli miettien samalla, kumpi saaliin lopulta tappaisi. Hän myönsi itselleen, että Turre olisi parempi vaihtoehto siihen, muttei kertonut ajatuksiaan ääneen vanhemmalle. Myrsky luotti jo Turreen siinä määrin, että ainakin toistaiseksi tottelisi hänen käskyjään.

Turre jatkoi jouksuaan yhä tavallaan piirittäen karibua saadakseen tuon muusta laumasta pois. Kun viimein karibu oli erotettu muusta laumasta Turre oli tyytyväinen Myrskyyn sekä itsensä yhteis työhön. Karibun kaataminen yksin olisi ollut työlästä ja vaikeaa, ehkäpä jopa hengen vaarallista. Tavallaan erakoksi oppinut Turre kuitenkin oli hivenen epäilevä Myrskyä kohtaan, mutta ei antanut asian häiritä juuri nyt. Se katsoi ympärilleen vilkuilemalla kunnes totesi että muu lauma oli tarpeeksi kaukana ettei niistä olisi enää harmia.

Turre huomasi karibun suuntaavan Viiman lauma alueelle, ja tiesi sen verran lauma elämästä että Myrskyn saattaisi käydä huonosti jos jäisi kiinni saalistaessan Viiman aluella jos kerran kuului ovelan laumaan. Turre siis murahti matalasti sydän rinnasa jyskyttäen. " Se täytyy kaataa ennenkuin ehtii Viiman aluelle" Turre huudahti Myrskylle ja kiihdytti jälleen vauhtiaan ja ponkaisi vahvoilla takajaloillaan kohti karibua. Onnistuneesti Turre sai otteen heikon karibun niskasta. Vauhkona Karibu alkoi riuhtoa ja pukitella jokseenkin suurikokokoista sutta niskassaan. Turra ei niinkään voinut sanoa mitään Myrskylle mutta toivoi toisen tajuavan että apu olisi tarpeen.

Turren roikkuessa karibun niskassa odotellen Myrskyn apua, karibu joutui hidastamaan vauhtiaan ja ryhtyi puollustamaan itseään potkimalla jokaisella neljällä kaviollaan. Hyvä kuntoinen Turre rippui karibun mukana siinä toivossa että se pian hellittäisi ja kaatuisi maahan, tai myrsky saapuisi apuun. turre oli saanut osan iskuista itseensä mutta sinnikkäästi se piteli kiinni karibusta.

Kun karibu olisi maassa taittaisi Turre tuon niskat poikki jos Myrsky ei sitä ehtisi tehdä. Tämän jälkeen mitä mainioin ja maukkain ateria olisi katettu. Ja nöyränä laumattomana Turre antaisi Myrskyn aloittaa ruokailun. Olihan se kuitenkin tullut laumasta yksin ja sattumoisin törmännyt tuntemattomaan suteen ja auttanut tuota saalistamisessa.

Myrsky kuuli Turren vastaavan hänen kysymykseensä, ja saman tien vanhempi kiihdyttikin vauhtiaan hypätäkseen karibun niskaan. Myrsky juoksi edelleen karibun vierellä ja tarkkaili Turrea. Hetken aikaa hän jo ajatteli, että saalistus olisi tässä ja he pääsisivät syömään, mutta karibu ei tuntunutkaan kaatuvan yhden suden takia. Se pikemminkin sai jostain enemmän voimia puolustaakseen itseään ja näytti siltä, että yksin Turre ei saisi saalista kaadetuksi. Saaliin kaviot iskivät ilmaa lähellä Myrskyä ja sen niskassa roikkuvaa Turrea ja hetkessä uros teki siirtonsa. Olisi ollut sääli päästää saalis tässä vaiheessa karkuun, joten väisteltyään vielä hetken Myrsky löysi sopivan kohdan ja hyppäsi karibun kaulaan kiinni.

Karibu heilautti päätään epätoivoisena yrittäen irrottaa siinä roikkuvat sudet mylvien samalla kauhuissaan. Myrsky puristi hampaitaan tiukemmin yhteen ja hän tunsi jo, kuinka saaliin lämmin veri alkoi valua. Karibun liikkeet vähenivät ja hidastuivat, ja lopulta loppuivat kokonaan. Se jäi seisomaan aloilleen ja hengitti raskaasti, kunnes kaatui maahan kyljelleen. Karibu oli edelleen elossa, juuri ja juuri. Myrsky irrotti varovasti otteensa ja vilkaisi Turrea hieman voitonriemuinen ilme kasvoillaan. He olivat saaneet sen.
Myrsky nyökkäsi Turrelle kertoakseen, että vanhempi saisi lopullisesti nitistää heidän päivällisensä - kunhan tekisi sen nopeasti, sillä hän ei jaksanut kauaa enää odottaa. Nuolaistuaan huuliaan jälleen Myrsky maistoi niissä pehmeän veren ja nälkä vain yltyi yltymistään.

Turre loi ystävällisen ja ymmärtävän katseen MYrskyyn ja taittoia siinä samassa karibun niskat nurin. Karibu sätkähti ja ulisi kivuliaasti kunnes sen sydän lakkasi enää pummaasta verta. Turren suupielissä oli punaiset juovat jonka uros pian nuolaisi puhtaaksi. " Me teimme sen, Ole hyvä MYrsky saat aloittaa syömisen. " Turre sanoi ja siirtyi kauemmas karibusta suupieliään lipoen, ja vuoroaan odotellen. Turre tiesi lauman arvojärjestyksen ja vaikka ei kuulunutkaan Myrskyn kanssa samaan laumaan kunnioitti tuo lauman tottumuksia pitäen itseään alimpana tasolla.

Turre tiesi että Myrsky joutuisi poistumaan piankin Turren seurasta ettei sen lauma alkaisi ihmetellä missä toinen oli. Myrsky oli kuitenkin tehnyt vanhaan urokseen vaikutuksen. Ja sen johdosta Turre halusi tavata Myrskyn uudemmankin kerran.

Turre tarkkaili ympäristöä varmistaakseen mahdollisimman uhkan pysyvän poissa, kaksikon suokailun ajan. Kun Turren vuoro tulisi käydä Karibun lihaan kiinni riuhtaisii tuo maukkaan palasen lihaa herkullisesta saalista ja siirtyisi syrjenpään sitä nauttimaan. Turren tunsi itsensä yhä nuoreksi ja hyväkuntoiseksi kun oli juuri saantu kahden suden voimalla kaadettua täysikasvuisen karibun. AKribun liha oli maukasta ja mitä ihanteellisin ateria.

Sydän edelleen pamppaillen Myrsky katsoi, kuinka Turre tappoi karibun lopullisesti. Uroksen oli enää vaikea vain seistä aloillaan ja kun Turre sanoi, että hän saisi aloittaa syömisen ensin, Myrsky syöksähti ruhon luo. Hän tiesi missä oli parhaimmat lihapalat ja suuntasi takajalkojen luo, missä nappasi itselleen mukavan oloisen lihapalan. Myrsky kantoi palasen huolellisesti suussaan hieman kauemmas kuolleesta karibusta ja alkoi syödä sitä.

Liha oli maukasta ja ennen kuin Myrsky huomasikaan, hän oli syönyt palasen kokonaan pois. Uroksen kuono, rinta ja etutassut olivat veressä, mutta niistä ei kannattanut tällaisellä hetkellä murehtia. Huuliaan nuollen hän vilkaisi pari kertaa ympäristöä ennen kuin nousi ylös. Napattuaan ensimmäisen lihapalan aikaisemmin Myrsky oli vilkaissut Turrea rauhallisesti tarkoittaen, että vanhempi saisi myös alkaa syödä. Vaikka hän laumassa ymmärsikin arvojärjestyksen tarkoituksen ja kunnioitti sitä, ei hän kuitenkaan tuntenut, että Turren kanssa täytyisi olla täysin järkkymätön moisen asian suhteen. He eivät kuuluneet samaan laumaan, vaan olivat vain kaksi sutta, jotka olivat kaataneet karibun yhdessä ja myös söisivät sen yhdessä. Myrsky oli hyvillään siitä, että oli sattunut törmäämään suteen, joka osasi metsästää karibuja.

Nälkä hieman kurni vielä vatsan pohjassa, mutta toistaiseksi Myrsky ei näyttänyt hakevan lisää lihaa. Hän kyllä söisi sitä vielä, sillä olisi silkkaa haaskausta jättää tällainen ateria haaskaeläimille syötäväksi. Sen sijaan uros käännähti katsomaan Turrea, muttei katsonut häneen suoraan ja näytti muutenkin hyvin rennolta.
"No, maistuuko se hyvältä?" hän kysyi hyväntuulisesti.

Turre oli tyytyväinen tilanteeseen, se oli juuri kaatanut karibun yhdessä Myrskyn kanssa ja pian alkaisi mitä mainioin ateria. Turre tarkasteli ympäristöä ja käänsi katseensa pian karibuun josta siirsi sen myrskyyn. MYrskyn siirtyessä loitomaksi antaen Turrelle vuoron syödä. Turre nyökkäsi kiitokseksi ja asteli kohti karibua. Se nuuskaisi karibun veren hajua pitkästi syvälle sieraimiinsa ja pysähtyi sitten karibun neljän jalan väliin. MAtalan murahdusken tyytyväinen ilme oli seuraus siitä että pian saattaisi valua verta maahan enemmän kuin pelkästä lihan palan riuhtaisemisesta.

Turre tarttu hampaillaan karibun vatsaan ja vetäisi pitkästi sen auki. Turre nimittäin tiesi että vatsalaukun ja muun ällöttävän seasta löytyisi ne mehukkaat palaset lihaa. Karibun syöminen ei ollut mitään siisteintä puuhaa. Veren tirkuessa ja valuesssa maahan, sai Turre kasvoilleen osan. Turre moinen ei haitannut, se oli itsestään selvää että saalistuksen jälkeen joutuisi verisiin toimenpiteisiin. Kun karibun vatsa oli auki veti Turre pois ylimääräiset sisälmykset ja kääntäen sitten Karibun selälleen tassuillaan pyörittäen, tunkien päänsä tuon vatsan sisään ja tyytyväisesti nostaen sieltä mehukkaan palaisen lihaa josta tihkui verta. Turre siirtyi kauemmas karibusta ja toivoi mielessään että ei häiritsisi tavoillaan Myrskyä. Naamastaan täysin verinen Turre asettui syömään ´maukasta lihan palaansa.

Nautilloninen ateria oli mitä herkullisempi kuin itse uros osasikaan edes odottaa. Myrskyn esitettyä kysymyksensää Turre lipaisi huuliaan " Voi kyllä, et osaa kuvitella miten pitkään olen ollut syömättä" Turre sanoi ja jatkoi syömistään kunens lihan pala olil loppunut. Turre odottaisi jälleen vuoroaan Että MYrsky hakisi lisää mikäli aikoisi hakea. Sill' Turre ei aikonut tunkea itseään saman aikaisesti repimään lihaa karibusta myrskyn kanssa. TAvat olivat turrellakin, herran mielessä alkoi vilistä unelmia ja kaiken laisia toivoite tulevaisuuteen. Se oli päättänyt jäädä laaksoon toistaiseksi kuulumatta mihinkään.

Turre haaveili omasta pienestä perheestä jossa se kykyenisi kasvattamaan omia pentujaan yhdessä puolisonsa kanssa. Eihän se ollut kovin yleistä uroksilla, mutta eip Turre niin kuulun niihin nuoriin uroksiin jotka pyörivät paikasta toiseen saalistaen ja taistellen. Turre oli elämänsä aikana ehtinyt taistella kylliksi eikä se aikoisi niin jatkaa. Kukapa tietäisi mitä tulevaisuus toisi tullessaan Turrelle.

//No, kirjotan tänne nyt jotakin, etten vain istu hiljaa nurkassa.//

Tuhka käveli vieraassa paikassa ympärilleen kiinnostuneena, mutta myöskin varautuneena katsellen. Olihan tuo uusi, ja paikka vieras, eikä aina ollut varmaa kävelikö jonkun omalla alueella, vai vapaalla paikalla. Tähän mennessä Tuhka ei kuitenkaan ollut törmännyt mihinkään hälyttävään. Se haisteli ilmaa innostuneena ja heilutteli askelien tahdissa häntäänsä. Koko ajan tahtiaan nopeuttaen, Tuhka jatkoi matkaansa ja lopulta se löysi itsensä juoksemasta vinhaa vauhtia ties minne. Vähitellen se alkoi kuitenkin hiljentää, tultuaan epävarmaksi olopaikastaan. Lopulta Tuhka pysähtyi ja jäi kuuntelemaan paikoilleen hiljaa. Se kohotti hiukan kuonoaan ja haisteli ilmaa melko vähäiset lihakset jännittyneenä. Tuhka haistoi veren, tuoreen karibun veren, eikä nopeasti arvioitu matkakaan mikään pitkä ollut. Tuhka lipaisi kuivia huuliaan ja lähti kuono maata viistäen hajun perään.

Vähän matkaa käveltyään, Tuhka erotti kauempana kaksi suden siluettia. Se jähmettyi paikoilleen ja tähyili noiden kahden suuntaan lihakset pingottuneena. Tätä Tuhka ei ollut osannut odottaa. Hetken aikaa Tuhka siinä seisoi, kuin ihmettä odottaen. Kun kumpikaan ei näyttänyt huomaavan Tuhkaa, päätti se mennä lähemmäs. Tuhka käveli sinne missä heinikko oli pisintä ja hiipi kyyryssä kahta sutta päin. Noin kuuden matkan päässä susista, Tuhka pysähtyi ja jäi katselemaan noita kiinnostuneena. Enää Tuhka ei välittänyt karibun raadosta, nyt sitä kiinnosti enemmän, millä asialla nuo kaksi liikkui.

Tuhka laskeutui makuulle, tuulen alapuolelle ja oli aivan hiljaa. Jos nyt jompikumpi hyökkäisi, Tuhka olisi valmis. Tuhka joko juoksisi pakoon minkä pääsi, tai alkaisi puolustamaan itseään. Välillä Tuhkan katse lipui susista raatoon, mutta se virhe oli nopeasti korjattu. Tuhkan piti olla mahdollisimman varovainen, jottei olisi päästänyt ääniä. Tuhka ei tiennyt, mitä tapahtusi, kun nuo kaksi sutta huomaisivat sen, mutta sen Tuhka tiesi, että pakko noiden oli jossain vaiheessa hänet huomata. Ja silloin, kun Tuhka huomattaisiin, saattoi olla nartun henki vaarassa.

Saatuaan vastauksen kysymykseensä Myrsky kävi hakemassa vielä toisen, entistä hivenen isomman lihapalan ja palasi entiselle paikalleen. Hän antoi jälleen Turren käydä hakemassa niin paljon lihaa kuin toinen vain tahtoisi. Tällaisesta karibusta riittäisi varmasti heille molemmille ja hiljalleen Myrsky tunsi, että hänen nälkänsä alkoi laantua ja tilalle tuli raukea tunne, mikä seurasi aina vaativaa työskentelyä ja herkullista ateriointia.

Kaksikon ylle laskeutui hiljaisuus, jonka kuitenkin rikkoi ajoittain syömisestä aiheutuvat äänet. Missään ei kuitenkaan näkynyt ketään ja Myrsky tunsi itsensä jo typeräksi ajatellessaan aluksi mahdollisia huonoja tapoja, joilla tämä metsästyshetki voisi päättyä. Tämä päättyisi hyvin, huolehtiminen alussa oli ollut täysin turhaa.
Uros nuoleskeli huuliaan jonkin aikaa ja haukotteli sitten makeasti. Yhtäkkiä hänelle tuli tunne, että joku muukin oli lähistöllä heidän ja kuolleen karibun lisäksi. Myrsky katseli ympärilleen epäileväinen ilme kasvoillaan, mutta hän ei nähnyt mitään tai ketään lähistöllä. Susi otti muutaman askeleen täysin vahingossa heinien seassa piilottelevaa vierasta sutta kohti, mutta tuulen ansiosta hän ei huomannut ketään. Myrsky laski päänsä ja hetken aikaa hän katseli sinisillä silmillään tiukasti vain yhtä kohtaa piilossa olevan suden vieressä ja nosti sitten päätään. Myrsky kääntyi Turren puoleen.
"Tuntuuko sinusta, että täällä on joku muukin?" hän kysyi urokselta. Ajatus siitä, että Ovela olisi saattanut yllättää Myrskyn syömässä laumattoman kanssa käväisi hänen mielessä. Tai että joku laumalaisista piileskeli jossain lähettyvillä.
Mutta toisaalta, ehkä hän vain kuvitteli. Väsymys teki kepposet hänelle. Niin sen täytyi olla.

Yhdeksän ´vuotias susi herra Turre katsahti Myrskyn suuntaan tuon hakiessa lisää lihaa, ja vuorostaan Turre teki samoin. Jälleen lihan palansa saatuaan tuo siirtyi kauemmaksi karibusta nauttimaan lihaansa. Turren vatsa tuntui pohjattomalta mutta lopulta sekin alkoi tuntua helpottavalta kun se alkoi täyttyä mehukkaalla karibun lihalla.

Veriset kasvot kuitenkin pian nousivat pystyyn muun hukan ruumiin kanssa. Turren korvat painuivat kohti niskaa matalien murahdusten saattelemana saapui myös Myrskyn kysymys tuon korviin. " Ikävä kyllä, Tuoksu ei oel niinkään tuttu, ja toiseksi minusta tuntuu että kyseinen kulkia tarkkailee meitä" Turre vastasi tarkkailen ympäristöä. Turren kellertävät silmät pysähtyivät heinikkoon jossa heitä tarkkaili Tuhka niminen susi. Turren silmät alkoivat käydä levottomiksi niinkuin koko susi, sillä kävi mielessä että paikalle olisi sattunut tulemaan jomman kumman lauman muita jäseniä joka ei olisi ainakaan Myrskylle hyvä asia. Turre asteli lähemmäksi heinikkoa mutta tuulen ansiosta se ei saanut kunnon vainua niin mistään. Vanhaksi herraksi Turre oli myös kokenut ja tiesi että Tuulen alapuollele piiloutuneet eläimet vaikoilivat ja saattoivat olla jopa vaaraksi.

Turre alkoi hermostua hiljalleen häiriköstä, joten herra asteli heinikko yhä lähemmäksi " Tule esiin " Se murahti matalalla äänellään kohti tyhjää näyttävää suuntaa. Mikäli Tuhka jatkaisi piilotteluaan Turre saattaisi menettää malttinsa mutta jos taas tuo muukalainen astuisi esiin olisi reaktio toinen.

Karibun syöminen oli jäänyt Turrelta kesken sillä äkillinen hiljaisuus teki siitä hullun, se inhosi kun jokin katsoi sitä piilosta ja vakoileva tuhka sai Turren puollustaamaan automaattisetsi saalista sekä itseään, ja tällä hetkellä jopa uutta tuttavaansa Myrskyä, korvat yhä luimussa tuo tuijotti heinokon suuntaa hivenen siirellen katsettaan puolelta toiselle.

Tuhka katseli toisia susia silmä kovana ja peloissaan. Se tiesi tulleensa huomatuksi, ja että jälkiseuraukset voisivat olla pahat. Tuhka painoi päänsä alas ja luimisti korvansa. Se katsoi vieressään seisovaan Myrskyyn hädissään. Tuhka ei tiennyt mitä tehdä. Jos se juoksisi pakoon, luultavasti jompikumpi seurasi perässä. Mutta jos hän jäisi piiloon heinikkoon, hänet huomattaisiin, ja siinä saatettaisiin leikkiä hengillä. Tuhkan hengitys kiihtyi, mitä enemmän se asiaa ajatteli. Kaikki ideat mitä sen päähän tuli, pättyi aina tappeluun, halusi Tuhka sitä, tai ei. Lopulta Tuhka teki päätöksensä. Se ryömi vähän kauemmas Myrskystä ja Turresta ja nousi seisomaan. "A-Anteeksi, en tahtonut häiritä." se änkytti ja katsoi peloissaan uroksia.

Tuhka otti muutamia askelia taaksepäin. Se painoi hännän jalkojen väliin ja kumartui matalemmaksi. Tuhkan hengitys oli paljon nopeampaa normaaliin hengitykseen verrattuna. Se jännitti heikot lihaksensa ja oli valmiina juoksemaan pois henkensä edestä. Tuhka otti taas muutamia askelia taaksepäin ja sen katse vilisi Myrskyn ja Turren välillä kuin palllosalama.

Tuhkan ajatukset pyörivät tällä hetkellä lähinnä pakomatkan ja puolustautumisen välillä. Ajatus karibun syömisestä oli kadonnut heti sen jälkeen, kun Myrsky oli kävellyt Tuhkan vierelle. Nyt Tuhka ajatteli lähinnä omia mahdollisuuksiaan. Aina voisi metsästää oman karibun, vaikka sen joutuisi tekemään yksin. Jos siis se siis ylipäätään selviäisi ehjin luin.

//Vähän lyhyt, kait.//

Tieto siitä, että myös Turre uskoi jonkun olevan lähellä, sai Myrskyn jälleen valppaaksi. Enää hän ei uskonut tunteen olevan väsymyksen syytä. Hiljainen, joskin hieman epävarma murina kantautui uroksen kurkusta hänen katsellessa tarkasti ympärilleen etsien vierasta. Myrsky jäi seisomaan paikoilleen ja kuunteli, kun Turre puhui vielä näkymättömälle tulokkaalle.

Pian hieman kauempaa nousi ylös pienikokoinen tumma narttu. Myrsky ei laskenut katsettaan irti nartusta ja samalla hän haisteli vieraan ominaishajua. Ainakaan tulokas ei ollut Ovelan laumasta ja pieni helpotuksen tunne pyyhkäisi uroksen yli.
Hitaasti ja itsevarmasti Myrsky lähti astelemaan lähemmäs vierasta. Hän ei missään vaiheessa siirtänyt katsettaan nartun silmistä, vaan tuijotti edelleen pistävästi ja kiersi hieman kauempaa, jotta toinen ei sentään tuntisi oloaan aivan nurkkaan ajetuksi.

"Et sinä erityisemmin häirinnyt", Myrsky aloitti ja seisahtui melkein Turren rinnalle kierrettyään ensin nartun parin metrin päästä. "Oletko Viiman laumalaisia?" hän kysyi sitten ja laski hieman päätään. Ääni oli vahva ja kantava, vaikka Myrsky puhuikin hiljaa, ja siitä saattoi huomata myös pienen halveksunnan. Ovelan laumalaisena Myrsky ei tietenkään suhtautunut suopeasti Viiman laumalaisiin, sillä he taistelivat osittain samoista saaliista.
Uteliaisuutta uroksen oli kuitenkin vaikea peittää. Hän seisoi rauhallisena aloillaan, mutta pistävien silmien katseessa oli myös uteliaisuutta. Myrsky tunsi mielellään mahdollisimman monta sutta näillä alueilla, sillä sitä ei koskaan tiennyt, milloin asiasta olisi todella hyötyä.

Turre murahti matalasti kun vieras susi susi narttu Tuhka astahti esiin. Toisaalta Turre ei niin välittänyt siitä että kuuluiko toinen Viiman vai Ovelan laumaan, sille riitti tieto ettei toisesta ollut vaaraa. Aikansa tutkailtuaan Turre seurasi Myrskyn liikkeitä kunnes tuo seisahtui Turren vierelle. Turren kellertävät silmät olivat jo huomattavasti ystävällisemmät ja katsoi nyt tyynen rauhallisena narttua joka oli paikalle saapunut.
Turren korvat nousivat jälleen pystyyn sillä Turrelle nartusta ei tulisi olemaan haittaa. Turre oli huomattavasti suurempi ja oli se varmasti vanhempikin.

Yhdeksän vuoden aikana Turre oli oppinut elämässään että jokainen tuntematon voi olla ystävä. Turre käänsi katseensa karibun ruhoon ja pian takaisin Tuhkaan. Sen oli turha sanoa mitään kun Myrsky oli sanonut sanansa, ja Turre tyytyi vain nyökkäämään sillä oli samaa mieltä. Toisen udellessa kuuluiko tuo Viiman laumaan Turre istahti rauhallisena alas ja kuunteli mit ä toinen vastaisi. Turren katse pysyi yhä nartussa uteliaana sitä tutkaillen, se painoi Tuhkan hajun ieleensä siltä varalta että muistaisi sen jatkossakin, niinkuin sillä oli tapana tehdä.

Tuhka saattoi saada Turresta hivenen ärtyisän esi kuvanmutta ei Turre lähtenyt pahoittelemaan käytöstään sillä uroksen mielestä Tuhka oli itse tullut vakoilemaan kaksikkoa. Kuitenkaan Turre ei ollut katkera Tuhkalle. " Jos olet nälkäinen voit syödä kanssamme siitä riittäää varmast isinullekkin " turre sanoi ja katsahti kysyvästi Myrskyyn. Tietenkin tilanne voi muuttua mikäli Tuhka ja Myrsky kuuluvat eri laumoihin. Turre oli kuitenkin päättänyt että ei sotkeutuisi asiaan, hän ei nimittäin kuulunut mihinkään laumaan vaan eli omaa elämäänsä toistaiseksi laumattomien aluellaa, joka oli sille selvinnyt hetki sitten. Se jäi nyt vuorosta odottamaan mitä tapahtuisi oliko urokset säikyttäneet pienikokoisen nartun vai ei.

Tuhka keskttyi katsomaan Myrskyyn tuon kysyessä kysymyksensä. "En kuulu laumoihin." se vastasi yhä hieman peloissaan, mutta änkyttämättä. Tuhka alkoi taas liikutella katsettaan kummassakin uroksessa. Vielä kaikki hyvin Tuhka ajatteli. Tuhka nousi paremmin seisomaan ja katsahti Turreen tuon sanottuaan asiansa. "Ei kiitos." Tuhka vastasi kohteliaasti ja otti askeleen taakse.

Tuhka yritti koota siinä seisoessaan samalla ajatuksiaan. Vielä tilanne ei näyttänyt pahalta, eikä kumpikaan, ainakaan Tuhkan mielestä, uhkaillut paljoa. Ehkä juuri tämän takia Tuhkaa oltiin hyljitty. Se pelkäsi aina pahinta, esimerkiksi Tuhka ei halunnut tapella, ellei ollut pakko. Se ei halunnut satuttaa ketään, paitsi pakon alla. Joskus se Tuhka saattoi ärsyttää vakoilemisella, mutta tavoista on vaikea päästä yli. Monta kertaa vakoileminen oli pelastanut jonkun hengen, muttei Tuhka siitä kiitosta saanut. Ehkäpä juuri sen takia siitä kasvoi vakoilemisesta pitävä erakko.

Tuhka mietti hetken Myrskyn kysymystä. Eihän se edes tiennyt laumojen olemassa olosta. Tuhka tiesi vain, että alueella eli muitakin susia, tosin se ei tiennyt paljonko, ja että alueella oli ainakin yksi merkattu alue. Aluksi Tuhka ajatteli kysyä asiasta, mutta päättikin sitten pitää kuononsa kiinni. Eihän laumat oikeastaan kiinnostanut Tuhkaa. Yksinään oli hyvä olla ja se oletti, että kaikissa laumoissa häntä rääkättäisiin luontonsa takia, taikka ihan vain huvin vuoksi.

Tuhkan katse oli vakaa ja hieman pelokas. Pieenenkokonsa takia se oli alakynnessä. Tuhkan hengitys hidastui ja se käänsi pienet korvat uroksia kohden. Sen musta kirsu värisi sen haistellessa huomaamattomasti ilmaa Turren ja Myrskyn suunnalta. Tuhka vilkuili välillä ympärilleen nopeasti, ikään kuin varmistuakseen olevansa kolmin noiden kanssa. Turvallisuus ensin, niinkuin Tuhka asian ajatteli.

Turren ilmoittaessa, että vieras narttu saisi syödä heidän kanssaan, Myrsky käänsi päänsä äkäisesti Turren suuntaan. Hän katsahti toiseen korvat luimussa ja käänsi sitten katseensa takaisin joukkion pienikokoisimpaan yksilöön. Hänellä ei ollut oikeastaan mitään sitä vastaan, että laumaton tulisi syömään heidän kanssaan, mutta Viiman laumalaisen kanssa hän ei ruokaansa jakaisi eikä sitä edes luovuttaisi toiselle.

Hiljaisuuden vallitessa Myrsky tuijotti narttua ja odotti, mitä hän vastaisi. Mikäli kyseessä olisi joku Viiman alueen susista, saisi hän Myrskyltä äkkilähdön alueelta - uros myös uskoi pystyvänsä siihen, sillä toinen ei vaikuttanut kovin voimakkaalta ja oli pikemminkin hermostunut kuin itsevarma. Jos taas kyseessä olisi laumaton, voisi hän Myrskyn puolesta jäädä heidän seuraansa.
Narttu vastasi, että hän ei kuulunut laumoihin. Myrsky nosti korvansa pystyyn ja sen olemus muuttui jälleen ystävällisemmäksi ja uros heilautti muutaman kerran häntää rennosti.
"Siinä tapauksessa meillä ei ole mitään ongelmaa", hän haukahti ja vilkaisi karibua hänen ja Turren takana. Nyt myös narttu voisi syödä siitä mielin määrin, mikäli vain haluaisi.
"Oletko varma, ettet halua syödä? Karibun liha on todella hyvää", Myrsky totesi ystävällisesti ja nuolaisi pari kertaa huuliaan rauhoitellakseen narttua. Hän ei enää tuijottanut suoraan toista, vaan katsoi hieman viistosti hänestä ohi.

"Mikä on nimesi?" uros kysyi sitten. Hän istahti maahan ja mietti, kuinka merkillinen tämä päivä oli kaikenkaikkiaan ollut: monestiko sitä elämänsä aikana ehtii yhden päivän aikana tutustua kahteen laumattomaan ystävällisissä merkeissä?

turren aktse oli siirtynyt nartusta Myrskyyn Turren esittäessä kysymyksensä, Myrskyn reagtio oli odotettavissa. Turre odotti kuitenkin Pienikokoisen nartun vastausta. Vastauksen saatuaan Turre hymähti vai oli toinenkin laumaton se liikuskeli siis samoilla aluella kuin Turre. " Miten itse haluat" Turre sanoi tosien snaoille kun tuo ei tahtonut syödä.

Turre katsahti molempia hukkasia ja suuntasi takaisin karibun ruhon luokse, tyytyväisenä se nappasi palasen jälleen itselleen ja siirtyi sitä hivenen kauemmaksi syömään. Turren tyytyväisyys johtui siitä että sen ei tarvinnut katsoa vierestä Myrskyn ja Tuhkan taistelua jos olisivat kuuluneet eri laumaan.Toisaalta Turre aavisti että pelokkaan oloinen narttu olisi paennut hyvinkin nopeasti jos Myrsky olisi lähentynyt tuota hivenenkään vihamielisesti. Turre nautti lihan palaansa lihan rouskuessa suussa veren yhä tirkuen mukana. Lounas oli mitä nautinnollisempi vaikka se oltiinkin keskeytetty. Turre ei nähnyt mitään syytä jäädä enää tuijottamaan uutta tulokasta sillä ei itsekkään tahtoisi jäädä tuijotuksen kohteeksi. Tietenkin olisi hyvä ottaa selvää mikä Tuhka oli susiaan, mutta ei nyt.

Myrskyn kysellessä toiselta nimeä Turre siirsi korvansa hivenen sivuttain kuullakseen toisen nimen. Kun muu kaksikko olisi kertonut nimensä Turre kertoisi omansa.

" Olen Turre, ja myöskin laumaton " se sanoi hiljaisuuden kesekelle kun oli lihan palansa saanut syötyä, se nousi jälleen täyteen mittaansa ja saattoi hyvinkin näyttää melko suurelta niinkuin uros oli. Turren kellertävänruskeat silmät tekivät uroksesta entistä näyttävämmät, puhumattakaan tämän hetkisestä tuuheasta turkista jonka värit sekoittuivat hauskoilla tavoilla koko ruumiissa. Linjakasta vartaloa korosti lisäksi pitkähkö sekä tuuhea häntä joka tällä hetkellä heilui puolelta toiselle. Turre tarkasteli muiden liikkeitä ja odotti jonkun tekevän tai sanovan jotain, herra oli nimittäin liian pinttynyt tapoihinsa osatakseen aukaista mintään suurempaa keksustelua.

Tuhka rohkaistui hieman katsellessaan uroksia. "Syökää te vain." se sanoi ja heilautti kerran tuuheaa häntäänsä. Kun Tuhka kuuli Myrskyn kysymyksen, se kääntyi katsoi sitä suoraan, yhä varuillaan, mutta paljon pelottomammin. "Nimeni on Tuhka." Narttu esittäytyi ja käänsi katseensa sitten Turreen, ja siitä takaisin Myrskyyn. Nyt Tuhka uskalsi katsoa noita kunnolla. Narttu tarkkaili uroksia oikeastaan aika uteliaasti. Eihän Tuhka ollut tavannut noita aikaisemmin.

Narttu nyökkäsi Turrelle kuutuaan tuon nimen. Myöskin laumaton. Narttu luotti usein vaistomaisesti paremmin laumattomiin, kuin lauman jäseniin. Laumattomat elivät useimmiten yksin, eikä useimilla ollut mitään jätti reviiriä jolle voisi eksyä tai mitä suojelisi kovin ottein. Toki Tuhka oli näitäkin tavannut, mutta harvoin.

Tuhka peruutti kauemmas ja istahti jäykästi alas. Se antoi toisille ruokarauhaa, ja melko varmasti Myrskyä ja Turrea ärsyttäisi, jos joku olisi koko ajan tuijottamassa. Tuhka siirsi katseen kauemmas, mutta vilkuili noihin välillä, ja piti koko ajan korvat niitä kohti. Enää nartun ei tehnyt mieli helppoa ateriaa. Voisihan sitä aina syödä vaikka pikkulintuja, jos kiinni saisi. Ruokahalu katosi jonnekkin taivaan tuuliin, samaa matkaa päivän suunnitelmien kanssa.

Vaikka Tuhka saattoi päällinpäin näyttää nyt rohkeammalta, oli sisällä vielä idea pakoon juoksemisesta ja jos tarve vaatii, puolustautumisesta. Tuhka vain yritti olla rauhallisempi. Vaikkakin, häntä oli vielä istuessakin jalkojen välissä ja niskavillat olivat aavistuksen pörhistettynä. Oikeastaan tilanne oli Tuhkan mielestä melko huvittava. Ensin Turre ja Myrsky olivat syöneet aivan rauhassa. Sitten paikalle oli tullut Tuhka, ja häirinnyt rauhaa. Mutta siltikin nartulle annettiin lupa syödä urosten kanssa. Eikös yleensä vakoilijalle ja rauhan häiritsijöille annettu potkua persuksille? Näin ainakin Tuhka kuvitteli.