Varoitus - Loppu

Akka oli edennyt reipasta jolkotusta koko matkan laaksosta takaisin Haukan reviirille, ja oli nyt saapunut perille. Narttu alkoi olla jo melko väsynyt, ja se hidasti kulkunsa paikoitellen käynniksi, luopuen lopulta jolkotuksesta kokonaan. Koskemattomassa lumihangessa tarpominen ei ollut ihan kevyttä puuhaa, vaikka kyseessä vahva ja kestävä susi olikin.
Väsyynenä Akka tuumi, että sen asialla tosiaan oli kiire, ja koskei se jaksanut juosta tietojensa kanssa alfojen luo asti, se voisi kutsua ne vastaansa, sillä tämä lie olisi tarpeeksi hyvä syy. Narttu otti tukevan asennon, nosti päänsä kohti taivasta ja päästi ilmoille kutsunsa. Akalla oli erittäin matala, ja lähes käheä ulvonta, joka oli helposti tunnistettavissa. Sen sointi enemmän laski, kuin nousi.

Haukka kuuli kutsun pesille asti ja kohotti kuononsa korviaan liikutellen vastaamaan. Sen ulvonta oli mahtipontisempaa jylinämäistä ääntä, joka kantoi hyvin pitkälle. Lähellä olijat suojautuivat tai sulkivat korvansa pelästyksestä, mutta Haukka tiesi, että Akka oli hyvä laumalainen. Sen kutsua noinkin kaukaa ei kannattanut jättää huomiotta. Alfa oli aloittanut suuren juoksutaipaleensa tuttuja, jo tallattuja ja hennon untuvalumen peittämiä polkuja ja kiihdytti vauhtinsa huippuunsa ennen täydellistä puiden ympäröimäksi joutumista.

Suden keho venyi ja supistui kasaan, takajalat potkivat ja venyttivät jokikistä askelta Haukan juostessa. Jos tilanne olisi ollut toinen, uros olisi nauttinut matkan teosta. Sitten umpihanki tuli vastaan kuin muuri ja Haukka upposi puolittain. Vauhti hidastui rajusti ja uros sai vaivoin takajalkansa aseteltua hyppyihin, jotta pääsisi Akan luo nopeammin. Kevyt huohotus pääsi suden suusta ja sen kieli lörpötti suun ulkopuolella. Haukka haukkoi henkeä vihdoin Akan luona ja talsi loppumatkaa läkähtymis pisteessä. Sen tärisevästä ruumiista näki äsken tehdyn ponnistuksen voiman ja joka ainoa lihas huusi kivusta. Fyysinen kunto lumessa... Ei kiva yhdistelmä, Haukka ajatteli. Tasattuaan hengityksen Haukka katsoi Akkaa kysyvästi kykenemättä puhumaan. Se haukkoi maasta lunta ja nieli sitä saadakseen kurkkuunsa edes jonkinlaista nestettä voidakseen puhua hetken päästä.

Akka kuuli alfansa vastaavan kaukaa. Oletettavasti se oli pesillä asti. Nyt Akka saattoi rentoutua, ja odottaa. Se laskeutui hankeen makuulleen, ja läähätti siinä höyryn noustessa sen ruumiista talviseen ilmaan.
Kesti aikansa, mutta Haukka ilmestyi. Sen oli täytynyt tulla niin lujaa, kuin se kintuistaan pääsi, sillä se oli aivan läkähdyksissä.
" Tervehdys Haukka" Akka sanoi nousten hitaasti ylös lumesta.
" Minä tulen kaukaa. Olin tapaamassa sisartani laaksossa, ei-kenenkään-mailla-, ja hän kertoi minulle huolestuttavia uutisia. Joku Vallan laumaan kuuluva susi on punonut juonia meitä vastaan." Akka oli väsynyt ja sen ääni oli karhea. Se tarkkasi nyt Haukkaa hetkisen, katsoakseen, uskoisiko tämä häntä, ja mitä se oli uutisesta mieltä, ennenkö se kertoisi asiasta tarkemmin. Akan mielessä ei edes käynyt, etteikö se olisi uskaltanut kertoa Haukalle olleensa omilla retkillään, sillä asia oli niin tärkeä, että menisi ohi moisen, eikä Akka olettanut alfansa muutenkaan olevan vastaan ajoittaista samoilua pitkin lähiseutua...siitähän olisi vain hyötyä, kuten nytkin huomattiin.

Haukka nielaisi vielä kerran lunta ja syventyi sitten kuuntelemaan tuoreen laumalaisensa asiaa. Pörröturkki nuolaisi huuliaan muuttuen kasvoiltaan mietteliääksi ja avoimen hämmentyneeksi. Oli alfa aiemminkin kokenut vastarintaa, mutta että se tulisi toisesta laumasta. Haukka epäröi. Se tahtoi varmistua toisen sanojen totuudenmukaisuudesta, vaikkei epäillyt hetkeäkään, että tuo valehtelisi. Silti epäily ja pieni pelko käväisi alfan mielessä. Olisiko parempi valmistautua mahdolliseen kiistaan? Ei, ei nyt sentään vielä.

"Tiedätkö enempää?" Haukka uteli matalalla kurkkuäänellä Akalta ja onnistui istuutumaan ennen kuin toinen jatkaisi. Uros tunsi olonsa heikoksi, koska ei ollut tietoinen ulkomaailmasta. Silti, Haukka oli tietoinen lähes kaikesta tarvittavasta.

Akka huokaisi kevyesti. " Tiedän" Se sanoi, istahti alas ja aloitti sitten.
" Sisareni ja tämä Vallan laumaan kuuluva susi olivat törmänneet Varpun rajavahtiin matkallaan. Hyvin lähellä Varpun reviiriä on jostain syystä koolla iso joukkio laumattomia susia, tai ainakin enimmäkseen laumattomia. Tämä Vallan laumalainen väitti tuolle Varpun riveihin kuuluvalle, että se joukkio oli meidän laumastamme, ja aikeissa mahdollisesti anastaa laumalle lisää alueita ja etsivät sieltä myös ravintoa.
Sinua tämä Valtalainen oli maininnut kieroksi sudeksi, eikä koskaan voinut tietää, mitä keksisit seuraavaksi.
Vallan laumalainen oli siis väittänyt kuuluvansa meidän laumaamme, mutta aikeissa lähteä laumasta, ja petti muka laumansa, koska hänellä oli kaunoja sinua kohtaan."
Nyt Akka katsahti Haukkaan pitkään, nielaisi ja jaktoi sitten; " Veren laumaan kuulunut narttu oli aikeissa kertoa moisesta alfalleen, ja vaikutti kuulemma nielleen koko jutun aika hyvin. Eli voimme odottaa jonkinlaista toimintaa Varpun taholta koska vain, ja mikäli se, mitä hänestä puhutaan, on totta, se ei tule olemaan mitään neuvottelua ja asioista keskustelua." Nyt Akka nousi alaltaan ja astahti pari askelta lähemmäs alfaansa.
" Sinun täytyy uskoa minua. En usko, että epäilisit minun huijaavan, mutta nämähän ovat vain sisareni puheita sinulle, joten vakuudeksi kerron, että Metka ei ole juoruilusta kiinnostunut susi, vaan olen aivan varma että hän puhuu täyttyä totta. Minulle hän ei kuuna päivänä haluaisi aiheuttaa vahinkoa, eikä niin ollen laumallemmekaan. Hän kertoikin minulle vain siksi, että laumamme - minä - on mahdollisesti vaarassa."
Akka loi jälleen kerran Haukkaan pitkän, hivenen silmäripsillä verhotun katseen vaaleanharmailla silmillään, ja sanoi hiljaa; " Olen varma, että tiedät, mitä suden uskollisuus on. Sitä sisareni on osoittanut minua kohtaan"
Tämän sanottuaan se painoi päänsä, ja jäi odottamaan mitä alfalla olisi sanottavaa tahi kysyttävää.

Haukka järkyttyi. Se pysyi aloilleen jähmettyneenä ja solaan, kauas laakson suuntaan tuijottaen pitkän hetken. Kokoontuminen, asia, josta alfa oli aiemminkin kuullut vain ohimennen olikin osoittautunut valehtelijan, typerän petturin mahdollisuudeksi sekoittaa jokaisen mieltä, varsinkin sen saamarin Veren laumalaisen. Jos toinen alfa nyt hyökkäisi... Ei olisi aikaa. Haukka käänsi hitaasti ja jäykästi katseensa Akkaan. Uros muisti toisesta, kuinka entinen lauma oli katsonut itkua niellen alfansa perään. Kuinka Orvokki oli koettanut perään ja se oli miltei revitty kappaleiksi. Pennut sen mahassa ja... Haukka nieli pintaan pyrkivän pahan olon ja veti syvään henkeä silmiään räpytellen.

"Jaksatko?" Uros sai sanottua värisevällä äänellä nousten jo ylös. Se aikoi julistaa hätätilan välittömästi laumalaistensa keskuuteen ja valita vahvimmat ja osaavimmat sudet harjoittamaan taitojaan mahdollista sotaa varten. Haukkaa voitaisiin syyttää tyhmyydestä, mutta tunne lauman menettämisestä kalvoi sen sisällä voimakkaana ja periksi antamattomana. Jos Akka jaksaisi, alfa aloitti rankan matkan entisiä jälkiään pitkin kohti pesiä. Vedet valuivat vauhdin huumassa uroksen silmistä ja pahin tuska valui energian lähteenä uroksen jalkoihin. Sumein silmin Haukka saavutti parinminuutin kuluttua huippunopeutensa kinoksissa ja pian tasaisella maalla se kiihdytti vauhtinsa kahta kauheampaan juoksuun. Akka tulisi perässä tai ei, kuulutus oli tehtävä ja Katala löydettävä.

¤Sanottaisiinko, että tämä oli tässä vai?¤

Akka näki, miten voimakas oli alfan reaktio tähän sen kertomaan.
" On muistettava, että Veren lauma on vähälukuinen, olkoonkin se alfa miten hurja tahansa" Narttu sanoi hiljaa alfalleen.
Haukan kysymykseen jaksaisiko Akka, narttu pudisti päätään. " Mene vain edeltä, minä tulen hitaammin täällä perässä."
Akka katseli, miten Haukka katosi sen edellä metsään, lumi pölisten, ja syvään huokaisten se lähti itsekin taittamaan raskasta taivalta takaisin kohti kotia.

/ juu, olkoon näin :) /