Vuorten kuisketta.

// Otsikko meni ihan päin suota mutta olkoot nyt, elikkä tänne Rena Hillan kanssa :) //

Harakansilmä oltiin lähetetty hakemaan riistaa puolisolleen ja vastasyntyneille pennuille, uros ei itseasiassa vieläkään hyväksynyt ajatusta siitä että sillä oli nyt omaa jälkikasvua. Uroksen askeleet olivat raskaat ja varmat, jokainen askel sai urosta etenemään vuoristolla. Ristinsieluakaan ei näkynyt, mikään ei liikkunut vain tuuli ujelsi yksinäisesti vuorten karuissa nurkissa. Harakansilmä laskeutui istuinluittensa varaan ja silmäili maisemaa tiiviisti, aurinko ei paistanut ja ilta oli muutenkin hämärämpään päin.

Vuoristo oli kesän alusta huolimatta karu ja kylmän kolkko, tänä hämäränä kesäiltana ei säästytty edes pakkaselta joka saapui jäätävän kylmänä korkeammalle vuorille, voimakkaan viileä tuuli sekoitti nuoren suden turkkia. Kellertävä turkkinen narttu makoili vuoriston reunamalla. Seikkailijalla oli takanaan pitkä vaellus. Nyt se oli viettänyt jo kuukauden pyörien laakson ympärillä. Kuin tutkimusmatkailija tai vakooja se oli seikkallut uhkaavan lähelläkin muutamaa reviiriä kerätäkseen hiukan tietoja ja tarkkaillakseen niitä.

Pahoissa aikeissa tämä susi ei ollut, siitä oli silti hyvin oivallisen nerokasta vertailla laumoja ja mahdollisesti liittyä siihen, johon liittyminen olisi kaikista hyödyllisintä hänen omalta kannaltaan. Koskaan ei Hillalla ole ollut aikeita sen korkeammalle hierarkiassa päästä, eikä oranssiturkki ole oikeastaan järin itsekäskään, mutta tämä oli jotain tärkeää. Laumaan liittyminen ei ole jokapäiväinen suden arki. On tärkeää valita oikea lauma, oikea alfa. Toinen asia olikin halusiko alfa häntä laumaansa. Hillan sitoutuessa johonkin, se tulisi olemaan pitkäaikaista ja luottamuksellista.

Hilla nuuhkaisi ilmaa ja lipaisi veristä kuonoa ja huuliaan, viimeaikaiset retket pyörivät sen mielessä kuin vilisevät oravat konsanaan, nuorukaisen aivot raksutti sen punnitessa laumojen kelpoisuutta itselleen. Sisäpiirin tietoa oli tosin vaikeaa saada, harmitteli Hilla mielessään samalla kun riisti viimeisen lihansuikaleen vanhasta linnunraadosta.

Matkailijamme pomppasi yhtäkkiä pystyyn kuin vieterinukke, varmistuakseen ettei tämä ollut vain nenänsä huiputusta Hilla nuuhki ilmaa pää kohotettuna kohti ilmoja. Silmät räpsähtelivät avonaisen uteliaina ja sutemme oli palannut takaisin elollisen elämän pariin omasta haavemaailmastaan. Se haistoi voimakkaasti lajitoverin lähistöllä, hyvin lähellä. Hilla meni täysin hämilleen ajatuksesta, se ei ollut oikeastaan tavannut paljon ketään pitkään aikaan ja sitä jännittäisi kohdata nyt joku.

Oranssiturkki juoksahti, polttavan varma tunne täytti nartun. Sen pientä rintaa kipristi ajatus kanssakäymisestä, joista se ei ollut nauttinut pitkiin aikoihin. 'Jos se on susi...Jos vaikka vain näenkin sen suden, sekin on tarpeeksi!' Hilla hoki itselleen. Linnun luut jäivät niille sijoilleen. Kiertäessään isoa kiveä, joka oli kuin seinä, se seinä olikin ainoastaan ainoa mikä oli näiden sutten välissä ollut. Katsomatta eteensä nuori kiireissään törmäsi suoraan toiseen ja lensi karun kivikkoiselle maastolle. Hillan ei käynyt kuinkaan ja nopeasti se nosti päätään ja maatessan tuijotti tuota kookasta otusta tyhjällä katseellaan, jossa kuitenkin poltteli uteliaisuuden kipinä.

Uros urahti syvään, maasto oli mitä karumpaa ja täältä ei löytyisi nyt pienintäkään pikkulintua syötäväksi. Ei Harakansilmä voinut silti itseään täysin siitä syyttää, oli otettava huomioon olosuhteet. Että Tuskattaren oli pakko synnyttää tämänlaiseen paikkaan, tasankokin olisi ollut paljon parempi. Kookas uros veti syvään henkeä ja puhalsi sen sitten kirsunsa kautta ulos, ilma oli raikas ja ei tuonut mitään tuntematonta, uutta taikka merkille pistettävää hajua mustaan kirsuun. Kaikki vaikutti olevan niin rauhaisaa ja elotonta, vaikka laaksossa vilisi laumattomia, ei niitä yleensä tänne eksynyt. Tuuli puhalsi Harakasta poispäin, ja siksi se ei huomannut lähellä liikuskelevaa narttua, mutta tämä oli huomannut uroksen.

Mitä tässä hyödyttää istua, voisin yhtä hyvin jatkaa matkaani. Ehkä täällä löytyy edes kuollut rusakko...Mietti uros ja nousi hitaasti istualtaan, ravisteli verkkaasti harmaan eri sävyjä omaavaa turkkiaan ja siemaisi taas raikasta ilmaa keuhkoihinsa oikein olan takaa. Yhtäkkiä kantautui kepeät juoksu-askeleet uroksen korviin, eikä tämä ehtinyt kuin sivuttain kääntyä äänen suuntaan kun jo tunsi iskun kyljessään. Harakansilmä ei heti tajunnut tilannetta ja joutui ottamaan sivuaskelia jotta säilyttäisi tasapainonsa, vieras narttu oli näemmä kaatunut ja nousi yhtä nopeasti ylöskin. Harakka otti askelia lähemmäksi, terhakkaasti piti korviaan pystyssä ja nostatti häntäänsäkin, samoin niskavillojaan aavistuksen. Uros oli aina varautunut tavatessaan vieraan, ja nyt tyyni ääni esitti vieraalle kysymyksen; '' Kuka olet? ''.

Vieras uros askelsi Hillaa kohti ja narttu tunsi rintansa vielä hakkaavan tuhatta ja sataa äskeisestä törmäyksestä. Hilla ei väistänyt eikä osoittanut alistuvia eleitä, vaan oli noussut seisomaan tukevasti pystyyn. Nuorta sutta ei hetkauttanut toisen elehdintä, jonka olisi voinut tulkita uhkaavaksikin. Korvat uteliasuudesta kallellaan ja häntä rauhallisen tyynesti heilahdellen osoitti oranssiturkki olevansa ystävällismieleisissä aikeissa. Vaikka uros hänen edessään oli monin verroin kookkaampi ja toisen ei tarvitsisi kuin tassua heilauttaa ja Hilla lentäisi metrien päähän kuin leppäkeihäs.

Nuorukaista hiukan ujostutti aluksi eikä se saanut heti minkäänlaista inahdusta ulos harmaaturkin kysymykseen. Ripeästi Hilla kokosi itsensä, hengähti nopeasti ja katsoi toista hetken suoraan silmiin, ei uhkaavasti vaan pikemminkin hiukan pehmeästi. "Minua kutsutaan Hillaksi" narttu esitteli itsensä ja alkoi vilkuilemaan ja tarkkailemaan toista uteliaan oloisesti, seisoen kuitenkin niillä sijoillaan. "Entä sinä?" Hilla heitti kysymyksen takaisin sen kysyjälle ja lisäsi vielä "Miten ihmeessä olet eksynyt tänne vuorille? Eikö täällä ole aika vaikea elää? Vai oletko vain ohikulkumatkalla kuten minäkin?" Innokas susi heitteli kysymyksiä aina samaan aikaan kun sille jotain tuli mieleen.

Hilla haistoi harmaaturkissa muunkin suden hajua, siinä oli myös muutakin, jotain joka muistutti Hillaa jostain kaukaisesta. Pentujen tuoksu, se se oli. Keltaturkki ei maininnut tästä vielä mitään, oletti vain että vieras oli ehkä jostain laumasta kotoisin. Hillan päässä pyöri muutamia ajatuksia ja nartun ilme oli pohtiva.

Toinen ei näyttänyt alistuvan, muttei olevan pahoissa aikeissakaan. Harakansilmä haravoi katseellaan nuorta oranssiturkkia ja tulkitsi toisen melko vaarattomaksi verrattuna omaan voimaansa ja kookkauteensa, useimmista susista ei ollut sen kummempaa vaaraa Harakalle joka oli normaalisutta paremmin kasvanut. Tosin nuoret yksilöt olivat vilkkaampia tassuistaan, mikä ei potenut enään urokseen. Joka oli raskasrakenteinen ja vankampi kuin useimmat, ja siksi myös hidasliikkeisempi muttei suinkaan niin kömpelö kuin voisi olettaa.

'' Vai Hilla, mukava tavata uusia susia. '' Uros hymähti ystävällisesti, katsoi narttua suoraan silmiin aina puhuessaan. Ja sitten toinen jo esittikin saman kysymyksen itse Harakalle minkä Harakansilmä oli hetki sitten esittänyt Hillalle. Uros vastasi heti; '' Olen Harakansilmä'' siirsi sitten uros katseensa hetkeksi maisemaan nuoresta yksilöstä, ja vastasi sitten taas toisen esittämään kysymykseen. '' En asu täällä, liikun enemmän tasangolla. Mutta joudun olemaan täällä ainakin pari päivää. '' Toinen vaikutti uteliaalta, todella uteliaalta.
'' Minne sinä sitten olet matkalla? Oletko ollut kauvankin laaksossa? sillä sinun hajuasi en ole huomannut laaksossa kertaakaan. '' uros puheli ystävällisesti. Ja varmaan Hillakin huomasi että pohjimmiltaan ystävällisessä ja nallekarhumaisessa sudessa ei ollut vaaraa, mutta tosin yliampuva suojeluvaisto Harakansilmällä oli. Ja se oli ollut lukemattomissa taisteluissa, vanhat arvet olivat onneksi hyvin parantuneet ja niistä oli vain jäljet jääneet turkin alle.

Hilla nyökkäsi Harakansilmän esitellessä itsensä. Narttu lipaisi viimeiset riistanmakunsa huuliltaan ja kuunteli Harakansilmää tarkkaavaisena. "Hmm, täällä olisikin tavallisesti vaikea asua. Tosin vuoristo tarjoaa myös suojaa, jos viitsii ruokailla jossain kauempana, täältä saattaa olla kovin vaikeaa hankkia ruokansa, puhumattakaan riistan raahaamisesta tänne asti" Oranssiturkki mietti hetken ennen kuin jatkoi taas. "Pidätteleekö jokin sinua täällä?" Nuori ei edes itse ajatellut olevansa vielä kovinkaan tungetteleva.

"Olen pyörinyt laakson ympärillä jo jonkun aikaa. Haluaisin liittyä laumaan, jossa saisin seuraa ja suojaa. Mutta haluan olla varma että liityn oikeaan laumaan, jota johtaa kunnon alfa. Joten olen tarkkaillut minkälaisia eri laumoja laaksossa vallitsee." Hilla paljasti suunnitelmansa, miksi se sitä olisi salaillutkaan? Ei siinä loppujen lopuksi ollut mitään erikoista ja Harakansilmä, tämä kookas ja harmahtava susi, vaikutti oikein vastaanottavalta. Hillasta tällainen käytös on itsestään selvää, vaikka totuushan on, että ei kuka tahansa olisi ollut yhtä suopea narttua kohtaan. Nuori ei ollut kokenut tarpeeksi maailmaa osatakseen katsoa maailmaa kriittisin ja varovaisin silmin.

Silti Hilla tahtoi olla perusteellinen ja siksi se yritti saada kaiken tiedon minkä laumoista pystyi. Toisen suden kohtaaminen oli kuin lottovoitto. Harakansilmä oli kuuleman perusteella elänyt laaksossa jo jonkin aikaa, hän varmasti tietäisi jotain tarkempaa eri laumoista. "Tiedätkö sinä laumoista jotakin? Haluan olla varma että valitsen kunnon lauman, jossa elää. Eri asia onkin haluaako alfa minut laumaansa..." Narttu mumisi viimeiset loppusanat pää painuksissa, hiukan hiljempaa ja tarkoitti sen ehkä enemmän itsensä pohdittavaksi. Sitten nuori taas kohotti kuonoaan ja odotti Harakansilmältä uutta tietoa.

Harakansilmä kuunteli toisen selitystä. '' Niin, niin, vuoristolta saa hyvää suojaa. Mutta miltä? Täällä ei sen kummemmin liiku karhujakaan. Ainoa suojan tarve on tuuli. '' Hengähtikin hieman ja sitten jatkoi puheliaasti. '' Vaikka täältä saa huonosti riistaa, ei se mahdotonta ole. Ja minulta käy riistan raahaaminen paremmin kuin monelta muulta, tosin sekin on hyvin vaikeaa. Mutta pienet riistat menevät mainiosti. '' Uros hymähti sitten kun toinen esitti kysymyksen, mitä Harakansilmä Hillalta salailisi? Oliko jälkikasvussa edes jotain salailemista? Tuumi uros hetken ennen kuin vastasi; '' Kyllä, pennut. Minun ja puolisoni pennut, en tiedä miksi Tuskatar tänne raahautui synnyttämään mutta ainakin saamme olla rauhassa. '' Siirsi sitten ruskeakellertävä sävyiset silmänsä hetkeksi maisemaan, jospa riistaeläintä tai toista olisi näkynyt. Mutta ei, ei mitään.

'' Vai laumaan sinä aijot, uskon että sinä olisit hyvä laumalainen. Mutta minulle ei laumaelämä sovi, ainakaan viellä. Tarvitsen oman hengitysrakoni, todella ison sellaisen, ja olen liian kunnianhimoinen liittyäkseni laumaan. Haluan olla oman itseni herra. '' Harakka selitti ja naurahti sitten kepeästi perään. Vuosien aikana oli karut totuudet kouluttaneet ja kolhineet urosta useita kertoja, joten tämä mielellään valistaisi myös muita.

Uros kuunteli toisen kysymyksen loppuun tarkasti, ja huomasi loppusanojen sävyn. Ei tainnut itsetunto olla huipussa tällä nartulla, piti uskoa itseensä. '' Niin, itsehän en laumojen hierarkioista tiedä. Mutta mitä olen rajoilla liikkunut ja kuullut niin... Noh mitäpä tässä selitellä, menen suoraan asiaan; Veren laumassa on vain ilkeitä, kostonhimoisia ja vertavuodattavia yksilöitä, Veri itse ei kunnioita ketään muuta kuin itseään ja luulee olevansa koko laakson mahtavin susi. Vallan lauma on hiljainen mutta rauhallinen ja ystävällinen lauma, ja ennen se oli alfanartuton. Mutta nyt Ruusu on päässyt alfanartun paikalle, ja siitä moni narttu ei tykännyt siinä laumassa. Ainakaan Sudenkorento, jonka olen tuntenut jo jonkin aikaa, mukava narttu mutta vaativa ja dominoiva. Ja niin Ovelan lauma on hieman tarkempi, Ovela on tarkempi siitä kenet ottaa laumaansa. Hänen mielestään aina laumalaisen mukana pitää tulla jotain muutakin kuin neljä raajaa ja lisää ruokittavaa, mutta muuten laumalaiset ja alfapari ovat mukavia ja hyväntahtoisia. '' Uros piti pienen paussin, katsoi oliko Hilla pysynyt mukana ja jatkoi sitten; '' Haukan lauma on taas todella lempeä ja hyvätahtoinen, vielä lempeämpi kuin Vallan lauma. Tai uskon että Valta on lempeämpi kuin Haukka, mutta laumalaiset Haukan laumassa ovat lempeämpiä kuin Vallan laumassa. Seinäruusu kuuluu Haukan laumaan. '' Ja Harakansilmä lopetti ystävällisesti mutta vaimeasti hymyillen.

//Anteeksi etten ole päässyt vastailemaan, joka päivä ollut kiirettä... -.- Nyt kuiteski loppu tuo kesälukio ni pitäs taas olla aikaa ;) //

Harakansilmä vaikutti jopa viisaalta nuoren suden silmissä, se kuunteli alati valppaana ja unohti välillä hengittää kun oli niin jännityksissään uudesta seurasta. Pieni hymy levisi Hillan kuonolle kun toinen uskaltautui avautumaan hänelle, kumpikaan ei sentään vaikuttanut toisilleen uhkaavilta. "Onneksi olkoon pennuista! Toivottavasti selviätte täällä vuoristossa niiden kanssa" Ihmekkös Hilla olikin haistanut pentujen tuoksun. Oranssiturkki näki Harakansilmän vilkuilevan välillä jotain, etsiköhän toinen jotain? Olikohan harmaa uros tullut etsimään ruokaa? Mahdollisesti...

Hilla oli kovin otettu kehuista, sen häntä heilahteli onnellisesti ja silmät kiilsivät noista sanoista. Olisin hyvä laumalainen! toistui tämä kehu Hillan mielessä kuin nauhuri jota kelattiin alkuun uudestaan ja uudestaan.
"Niin, laumaelämään eivät kaikki sovi, onhan jokaisessa laumassa aina omat ongelmansa ja huolensa. Ollessasi osana laumaa, pitää myös kantaa vastuuta. Sinulla ei tosiaan välttämättä ole samanlaista yksityisyyttä kuin laumattomana. Olen kuitenkin varma että sovin laumaan, en ole muuta ajatellutkaan tämän viimeisen puolen vuoden aikana! Minä en siedä olla yksin..." Hilla aloitti kepeästi mutta pikku hiljaa hänen äänensävynsä jatkui hiukan vakavempana kun hän taas vaipui hiukan omiin ajatuksiinsa.

Nuorukainen kuunteli terävänä Harkansilmän luetellessa asioita eri laumoista. Hilla pisti kaiken kuulemansa mieleensä tarkoin. Oranssiturkki vastasi toisen katseeseen ja varmisti näin että oli prosessoinut kaiken tiedon pääkoppaansa ja vain odotti jatkoa. Harakansilmä osasi kertoa jokaisesta laumasta pääpiirteiltään kaiken olennaisen tällä hetkellä, jopa Hilla sai hiukan uutta tietoa. Se helpotti laumanvalinnassa, vaikka oikeastaan Hilla taisi jo olla valinnut laumansa mielensä sopukoissaan. Mutta vielä hän odotti jotain...Jotain joka tekisi hänet varmasti siitä että valinta olisi oikea. Hillasta oli aina vaikea päättää suuria ja merkittäviä asioita, häntä ei voisi ajatellakkaan kovin korkeassa asemassa hierarkiaa. Hilla on enemmän palvelusaltista tyyppiä. "Kiitos, olen kovin iloinen saadessani näin paljon tietoa! Olen itse asiassa mieltynyt ajatukseen Vallan laumasta, olen kuullut hänestä alfana pelkkää hyvää. Hän kuulostaa juuri sellaiselta jonka laumalaisena haluaisin olla. Matkani laumalaiseksi ei ehkä tule olemaan helppo, mutta olen päättänyt yrittää pysyä lujana!" Hilla julkisti tällä kertaa itsevarmempana.

Oranssiturkki vaikutti olevan innoissaan pennuista, ja onnitteli. Uros ei oikein tiennyt oliko tässä asiassa mitään onnittelemisen aihetta.
'' Kyllä me selviämme, ei tässä muuta voisikaan tehdä kuin selvitä. Minun vastuullanihan on ravinnon hankkiminen sillä välin kuin Tuskatar hoitaa pentujaan. '' Uros selosti nopeasti. Oi kyllä, se oli tullut saaliin perässä. Ilman saalista eivät edes vanhemmat sudet pärjäisi ja lopulta joutuisivat syömään pentunsa, koska Tuskatarta olisi nyt paha siirtää kolostaan.


Nuorsusi oli näköjään kuunnellut kaiken ja pistänyt sen korvan taakse, ja kertoi mieltyneensä Vallan laumaan. Ihan hyvä päätös, en oikein uskonutkaan että hän olisi ainakaan Veren riveihin mennyt... toisin kuin Pilvi, joka ei minusta kuulu sinne. uros mietti, se tunsi tai edes tiesi lähes jokaisen suden joka eleli laaksossa. Tiesi sanoa nimen ulkonäöltä ja niin edespäin, olihan uros jo niin kauvan asunut laaksossa. '' No sinä se taidat olla kovin sosiaalinen ja elämäniloinen persoona, toivon että Valta ottaa sinut riveihisi. Mutta se voi olla kohtalokastakin, nimittäin Veren ja Haukan laumojen välillä on ollut kränää ja on huhuttu taistelusta. Ja Valta on luvannut susineen auttaa Haukkaa jos taistelu hehkeytyy. Mutta tuskinpa vaan. '' Uros keskeytti sitten, ja jäi ainakin omasta mielestään mielenkiintoiseen paikaan. Jos se itse olisi ollut kuuntelijana, olisi se halunnut että miksi taistelu ei hehkeytyisi. Joten ennen kuin oranssiturkki ehti kysyä mitään, jatkoi kookas uros puhumistaan; '' On ryhmä joka aikoo syöstää Veren vallasta, ja tuo ryhmä on täynnä nuoria mutta kokeneita ja vahvoja susia. Uskon että Veri saa häntä koipien välissä juosta pois, tai kuolla. '' Uros lausui, sen ääni pysyi vakaana vaikka se tunsikin suurta inhoa kyseistä alfaa kohtaan.

Harakansilmä ei kuulostanut olevan kovin innoissaan pennuista. Hilla päätti jättää asian siis sikseen "Olet kai siis hankkimassa ruokaa." Nuorukainen totesi ääneen ja mietti toivottavasti en keskeyttänyt hänen saalistustaan pahasti

Hilla kuunteli harmaata sutta, aivan kuin oppilas oli saamassa opetusta vanhalta ja viisaalta opettajalta. "En ole kohdannut toisia susia pitkään aikaa, siitä se varmaan johtuu hehe... Ja jos alfa on päättänyt taistella, niin minä taistelen laumalaisena hänen rinnallaan. Tällä hetkellä en tahdo mitään muuta yhtä palkon kuin liittyä laumaan." Hilla vaikeni hetkeksi mutta katsoi sitten taas kysyvästi Harakansilmää, nuorukainen mietti mikä mahtaa olla suden epäilysten syy ja oli aukomassa suutaan jo kysyäkseen, mutta harmaaturkki ehtikin vastata jo ennen kuin Hilla ehti kysyä mitään. Kuinka ovelaa... Hilla mietiskeli ja avasi taas kitaansa "En olekkaan kuullut tällaisesta ryhmästä! Sen täytyy olla melko salaperäinen? Veri ei tosiaan kuulosta hyvältä alfalta, toivottavasti käy parhain päin" Hilla lausui ajatuksensa ääneen ja katsahti Harakansilmää jos hänellä oli vielä jotain sanottavaa tai kommentoitavaa.

Harakansilmä oli sittenkin tulkinnut nartun eleen väärin, mutta ei kai se nyt niin paha ollut kun uros oli pitänyt luulon omanaan.
Hilla vakuutti että liittyisi laumaan tuosta huolimatta. '' Hyvä hyvä, uskollisuutta mukaan vaan ja rutkasti. '' uros kannusti haikea hymy käyden sen tummilla suupielillä. Narttu oli mukava jo nyt, ei siihen tarvittu kuin pari sanaa tai elettä kun jo uros tunsi toisen omaksi ystäväkseen. Varsinaisia vihollisia Harakansilmällä ei ollutkaan, onneksi. Ties mitä kostoa nekin hautoisivat, ja silloin olisi pennut vaarassa.

'' On se, ja sinun täytyy pitää se omana tietonasi. On harmi liikuttaa tätä tietoa, koska se ei ole omani. Mutta koska olet uusi, oli minun pakko lipsauttaa. '' Harakansilmä hymähti sitten huvittuneesti, ummistaen hetkeksi silmiään.