Tuli hännän alla

Susi tuijotti tuleen. Vaikka savu kivisti silmiä ja kuumuus poltti, se ei saanut katsettaan irti kaimastaan. Viimein se todella ymmärsi nimen, jonka sen emo oli sille lapsena antanut. Vielä hetken keltasilmissä heijastuivat kuumat lieskat, ennen kuin susi loikkasi tulen läpi järven kylmyyteen. Hetken se ei saanut henkeä. Eikä nähnyt. Hetken oli hiljaista.
Pian kuitenkin rätisevä palaminen palasi korviin, sekä tuhkan ja savun haju kirsuun. Mutta oli pakko uida, vaikka ei saanut henkeä. Vaikka keho uupui. Silti täytyi jatkaa. Tuttu virtaus auttoi. Mutta sen siivellä ei voinut kauaa olla. Vaivoin susi nousi vedestä. Vettä valuva turkki painoi. Hetken se seisoi jylhänä katsoen taakse jääneen savun suuntaan. Se huohotti. Jalat huusivat uupumuksen tuskaa. Väsymys sai eläimen mielessä enemmän sijaa nyt, kun vaara oli toistaiseksi ohi. Lepää, susi.

Hukka huohahti viimeisen kerran ennen kuin mustat raajat pettivät sen harmaanruskeaturkkisen kehon alta. Kuului tömähdys, kun niin raskas eläin läsähti rentona maahan. Turkki oli märkä, mutta haisi palaneelta. Susi sulki silmänsä, ja näki hetken mielessään tulen loimuavan. Se hymähti. Se oli löytänyt sielunsa ja katsonut sitä silmiin.

"Kiitos äiti", Liekki kuiskasi.

Kuolema oli hätääntynyt, sen turkkia poltti kuumat lieskat ja nyt se etsi tietä paeta, lähteä pois ja selvitä. Pysyä hengissä.
Ovelan reviirin päähän oli syttynyt tulipalo juuri sillä hetkellä kuin Turta oli siellä kyykkinyt ja vakoillut, taivas oli revennyt pahemman kerran ja pian maata nuoli todella kuumat lieskat. Kuolema murahti tympääntyneesti mutta todella hätääntyneesti, nyt sen olisi uitava joen yli Veren reviirille, ja nopeasti ennen kuin sen turkki kärventyisi vielä pahemmin. Kirsussa säilyi se epämiellyttävä ja kitkerä savun haju, inhottavaa.

Ja niin hyppäsi tummaturkkinen narttu veteen komian loiskahduksen kera, tassut kauhoivat vettä kuin viimeistä päivää ja hetken päästä saavuttiinkin rantaan väsyneenä kovasta ponnistuksesta. Susi askelsi Veren reviirille, sinne missä ei tulipaloa näkynyt. Pian savun hajun läpi tunkeutui palaneen turkin kitkerä haju. 'Se on varmaan omani... katimarjat sentään miten turkkini kärvähti.' ajatteli tummaturkki ja jatkoi askellustaan pää alhaalla, mutta sitten se haistoi suden ominaishajun. Liekki! Narttu pakotti jalkojaan nostamaan tahtiaan, ja pian hajuaistin avulla löydettiin siskon luo. '' Sota! '' huusi narttu jo parin metrin päästä, riemua äänessään.

Tuuli pyyhkäisi Liekin liikkumattoman ruumiin yli. Sen nopeasti kuivunut päällyskarva värähteli ilmavirtauksessa. Se tunsi olevansa kuollut. Raajat eivät suostuneet liikkumaan ja nostamaan sitä ylös, hengitys oli niin hidas ja vaimea että tuntui kuin se ei olisi hengittänyt ollenkaan. Mutta elämä palasi pian, vaikkakin Kuoleman äänen hahmossa. Liekin korva värähti ja se avasi silmänsä. Narttu nosti päänsä ja eturuumiinsa hatarasti mustien eturaajojensa varaan.
Kyllä se vaan oli niin. Kuolema itse oli tullut sen noutamaan.
Liekki ravisteli eturuumistaan. Sen karvojen jäädessä pystyyn, näytti sen harjas entistäkin härskimmältä. Hukka avasi rennosti suunsa vetäen suupieliään yläviistoon kuin hymyillen. Kieli roikkui alakulmahampaiden välistä kun se läähätteli. "Katos perkele, Kuolema!" tummaturkki sanoi ja naurahti. Ihanaa nähdä sen rakas sisko, vaikkakin tilanne olisi voinut olla parempikin. Liekin musta hännänpää pompahteli laiskasti. Sen keltaiset silmät näyttivät pitkästä aikaa ystävällisiltä, vaikka syvällä niiden katseessa roihusikin ikuinen tuli.

Kuoleman suupielet vetäytyivät samaan ilkikuriseen virneeseen, kuin viimeksi siskokset tapasivat. '' Heh, minäpä itse. Ajattelin että sinä hemmetti olit jo mennyt kuolemaan, mutta eihä sinusta niin helpolla näköjään pääse. '' heitti sitten Kuolema vuorostaan eräänlaista vitsinpätkää. Oli olosuhteet mitkä, niin siskokset näyttivät aina viihtyvän toistensa seurassa hyvin.

'' Mutta sen sanon että tekisi katkasta omatoimisesti alfasi kurkku, nyt on asiat niin että minä en enään mahdu laumaan. '' Kuolema nurisi ja valitti siskolleen, mutta ryhdistäytyi sitten. '' Mutta onpahan minulla sitten sitä omaa aikaa ja mahdollisuus hankkai sitä jälkikasvuakin. '' Ja vasta parin sekuntin päästä Kuolema huomasi lipsauttaneensa erään asian, mutta jäi odottamaan huomaisiko Sota sitä.

Liekki höristi korvansa. Ei mahtunut? Mutta laumahan oli mahdottoman pieni - Tai ei Liekki ollut nähnyt kuin muutaman suden... Pettymys valtasi hetkeksi Liekin. Se olisi kovasti halunnut olla yhdessä siskonsa kanssa. Pettymykselle ei kuitenkaan jäänyt paljoa aikaa.
Kuoleman mainitessa jälkikasvun Liekki tuijotti sitä pitkään hiljaa. Mitä sinä sanoit? se ajatteli, muttei sanonut ääneen. Se ei osannut suhtautua moiseen. Ei muutenkaan, mutta omalta siskoltaan kaikkein vähiten. Pienen hetken Liekki ajatteli raivoavansa Kuolemalle, mutta tuli siihen tulokseen, ettei se voinut päättää tuon puolesta. Se siirsi katseensa pois toisesta jonnekkin alas ja nuolaisi huuliaan. "Ai..jaa"..
Tilanne oli outo. Niinä vuosina, mitä Liekki oli elänyt, se ei ollut kertaakaan hillinnyt kunnolla itseään tai vaiennut. Tunne oli mykistävä. Mutta ei läheskään niin mykistävä, kuin se, että Kuolema oli hankkimassa pentuja. Liekki pyöräytti ahterinsa kunnolliseen istuma-asentoon. Se tuijotteli tyhjyyteen mietteliäänä. Jostain syystä se tunsi epäluottamusta ja loukkaantuneisuutta. Vaikka asia ei tavallaan sille kuulunut. Ehkä se oli vain..Mustasukkainen?

"Sinulla on siis..Siis olet löytänyt jonkun uroksen vai?"

(("That's what you get, when you let your heart win.." xD))

Kuolema pelkäsikin tätä, Sodan reaktio ei ollut mitä parhain.

'' Ei en minä sitä, mutta jos joku päivä niin käy. Pääsen kasvattamaan pikku-Sotia. '' narttu lausahti, mutta jatkoi sitten kepeästi. Kuin asia ei häiritsisi sitä yhtään '' Onhan minulla nyt enemmän aikaa kiusata laumattomia. '' Murahti narttu sittemmin tähystellessään maisemaa.

// Pika pika, sry D: //

((Ei se mtn. ;D))

"Aivan..Joo..Okei", Liekki puheli yhä vähän haaveilevana. Se naurahti toisen kommentille laumattomista. "Pitää vaan sitten varmistaa, että ne todella on laumattomia.." Liekin ääni oli vihjaileva. Se oli saanut huolella kuonoonsa kun se oli hyökännyt sokean pennun kimppuun - se kakara olikin ollut Nuormetsän lauman alfaparin penikka. Hupsista keikkaa, Liekki ajatteli ja hymähti.

"Mitä olet tehnyt koko tämän ajan? Oletko tavannut niitäkin susia, joita ei tarvitse tappaa?" Liekki kysyi jo rennompana. Yhä pentuaiheessa oli sulattelemista, mutta se miettisi asiaa myöhemmin.
Totta puhuen, sitä kiinnosti nyt ihan muut asiat. Narttu oli kuullut yhtä ja toista siskostaan. Sen esittämä, normaalinkuulloinen kysymys oli tärkeämpi miltä vaikutti. Liekki tulkitsisi epäselvän tai niukan vastauksen epäluottamukseksi, mutta uskottelisi itselleen ettei kaikkea pitänyt uskoa mitä maailmalta kuuli...

'' Häähää! Sinä olet tainnut saada nokkiisi valitessasi väärän uhrin?! '' Kiusoitteli narttu ja nosti tassunsa ilmaan, tökkäisten toisen päälakea tuttavallisesti.

'' En oikein mitään. Ja on, yksi. Naali. Yritin päästää sen hengestään ensin, mutta se osoittautuikin ihan kelpo sudeksi. Ja tämä Viilto, joka ensin tunnusti rakkauttaan minua kohtaan pakeni sitten Vallan helmoihin kun en vastannutkaan samoin, kaikki oli vain silkkaa tunteilla leikkimistä minun osaltani. '' Hymähti narttu sittemmin, sadistinen katse kiersi maisemaa ja vihdoin tavoitti taas siskon silmät. '' Entä sinä? Veren laumassa kiirettä? Onko monikin kuollut sinun hampaisiisi '' ja leikkisä mutta myös kyyninen naurahdus päästetään ilmoille.

Nolo virne levisi Liekin kasvoille toisen härnätessä. Siskokulta oli osunut oikeaan.
Vastatessaan Kuolema oli rento. Se ei valehdellut.. Ehkä se ei nähnyt sitä tarpeelliseksi..? "En ole tehnyt mitään erityistä.. Vain rajavartijan hommia, olen passitellut pari hurttaa matkoihinsa ja noin", tummaturkki vastasi. Jos Kuolema olisi vastannut noin, Liekki olisi ihmetellyt. Se ei halunnut vaikuttaa oudolta.. Ei ajatteliko se liikaa hermostuneisuuden jälkilöylyjen takia..?
Yhtäkkiä Liekillä välähti. Se katsoi uudestaan Kuolemaan. "Sanoit, että joku susi oli pitänyt sinusta. Mutta hän tekikin elämänsä idiooteimman valinnan ja meni Vallan luo.. Mutta siis..Valtahan on uros, ja sinä olet, mitä viimeksi tarkistin, naaras?"
Hukka naurahti.
Liekki vaikutti vain siltä, ettei sitä varsinaisesti kiinnostanut. Ihan kuin se oikeasti vain varmisti, oliko käsittänyt väärin. Tämä huolettomuus oli tarkoituksella järjestetty - sen hysteerinen reaktio pentupuheisiin oli ollut jo tarpeeksi. Jos Kuolema todella oli ollut tekemisissä jonkun suden kanssa, jolle kelpasi urokset ja naaraat, Liekin mieleen hyppäisi kaksi kysymystä: Oliko se ollut uros? Vai oliko Kuolema..

Liekki ei ajatellut sitä loppuun.

'' Vai että rajavahtina rajavahtina, Veren lauman rajoilla sietääkin varmaan olla kovat vahdit muiden varalta. '' Narttu totesi ääneen ja yskäsi sitten ikävästi, tuhka tunkeutui kuivaan kurkkuun. Hetken siinä köhittyään sai Kuolema itsensä peruslukemille ja kuulsi jo toisen kysymyksen.

'' Niin niin, taidanpahan minä olla narttu. Ja joo, oli se narttu. Epätoivoisesti se tunnusteli rakkauttaan minulle, mutta häipyi sitten. Olin juosta sen perään ja tappaa, mutta liian myöhään hokasin sen. '' Kuolema puhui täyttä totta. '' Ja uskallakkin kuvitella jotain minusta ja sinulla on kurkku hellänä seuraavat päivät. '' Narttu uhosi näin isosiskona ja mulkaisi ehkä tunnin nuorempaansa käskevästi, mutta naama suli sitten ilkikuriseen mutta pahaa tarkoittamattomaan katseeseen. Tumma narttu naurahtaen kolkosti, mutta naisellisesti.

Liekki tunsi olonsa oudoksi, mutta otti avoimen asenteen ja irvisti ei-niin-tosissaan Kuolemalle tuon uhotessa. "Älä viitsi pomottaa", se sanoi, mutta äänenpainosta kuuli ettei sitä haitannut oikeasti. "Niin no, toisaalta sellainen susi pitäisi päästää hengestään.. Sellaisista on vain ongelmia. Mutta sitten taas toisaalta, miksi vaivata päätään moisen roskan takia?" kirjavaturkki jatkoi nuolaisten huuliaan. Se osoitti alemmuuttaan vain olemattomalla hännän laskemisella. Liekki oli itse hyvin dominoiva ja uhmakas tapaus, eikä se sietänyt oikein Kuolemaltakaan pomottamista. Se kuitenkin katsoi isosiskonsa sormien läpi, olihan tuo sentään perhettä. Liekin irvistys oli jo muuttunut ilkikuriseksi virneeksi.
"Meidän pitää luultavasti häipyä, tuli leviää. Minä ainakin menen vuorille Solaan päin. Minnekkäs sinä?" narttu jatkoi. Se tunsi olonsa yhä vähän oudoksi kuullessaan että sen sisko oli kiinnostunut nartuista. Mutta se oli sen asia, ja eipä tuossa ollut mitään vikaa. Se oli vain vähän yllättänyt Liekin.

/ Oikaistakseni asian Kuoleman puolesta; Turta ei siis pidä nartuista, ihan heterohan tuo, mutta esitti rakastuneensa kyseiseen Viiltoon, ties mitä siitäkin hyötyi. Mutta kaipa odotti että silloinen tuo narttu uskoutuisi tälle ja kertoisi jotain tietämisen arvoista. /

'' En tiedä, kaipa minä ainakin kauvas Veren rajoilta. '' Narttu nostikin persettään jo maasta ja laski sen sitten takasin yhtä nopeaa kuin sen nostikin. '' Muutes, onkos sinulla ollut joku uhrina? Kerro kerro nyt! '' Virnistys käväisi nartun suupielillä taas rohkeasti ja Kuolema janosi jotain yllättävää tietoa siskostaan.

/Arrr, pikapika/

((Okei anteeksi väärinkäsitys.))

Liekki virnisti. Tietysti Kuolemaa kiinnosti pikkusiskon tappolista. "En ole upottanut hampaitani mihinkään lihansyöjään aikoihin", se tunnusti. Kuin häpeissään Liekki alkoi kirputtaa toisen mustasukkaisen eturaajansa polkuanturoiden väliä. "Olen vaan hätistellyt kaiken maailman raukkoja Veren rajoilta".
Sitten Liekki muistikin Ruskon. Sen typerän nulikan, joka oli Veren vastaisten hukkien kätyri ja myyrä Veren laumassa. Sen isoveli Tuisku ilmeisestikin oli jonkinlainen johtohahmo Ryhmässä. Näistä tiedoista Veri olisi kiitollinen, mutta Liekki halusi itse hoidella Ruskon. Nartun vähintäänkin yhtä ilkeät silmät kuin siskollaan välähtivät.
"..Mutta pitäisi hoidella yhden vanhan ystävän poikakaveri".

Kuolema yllättyi, Liekki joka oli Kuoleman mielestä siskoksista se kiivaampi ei ollut saanut kunnon tappelua varmaan aikoihin. No mutta ei ollut Kuolemakaan saanut. '' Noh! Mites sinä nyt noin?, '' ja kuin pienenä rangaistuksena näykkäsee narttu siskoaan korvantaustasta, ja sitten virnistää. Jättäen kumminkin kertomatta oman tilanteensa, mikäli toinen ei kysyisi.

Kuoleman kellertäviin silmiin sytty mielenkiinto. '' Ai perkele? saanhan tulla mukaan, '' anoi siskoksista se tummempi ja naurahti sitten pirullisesti. Heilautti tummaa, melkein mustaa, häntäänsä ja vilkaisi ympäristöä.

Liekin äänikategoriaan ei kuulunut vikinä, joten se vain äyskähti ja ravisteli päätään toisen napatessa sitä korvasta. "Toki voit", narttu sanoi ja heilautti häntäänsä. "Mikä ettei? Mutta nyt olisi hyvä syödä jotain", Liekki sanoi ja nousi seisomaan. Sen alukarva tuntui kuivuvan pikkuhiljaa, joskin yhä turkki tuntui nihkeältä. Hukka oli jättänyt alleen märän läntin ja irtokarvaa. Sen turkki reagoi näköjään hankalasti veteen.
Liekki tuhisi ja ravisteli hetken leijailevan suden karvan takertuessa sen kuonoon. "Vaikka joku keskikokoinen otus? Eikun hei.. Hirven vasa!"

'' No se on sitten selvä, etsi minut tassuihisi kun on aika. '' vinkkasi narttu ja tuumi sitten hiljaisena että ruoka maittaisi kyllä itsekseen.
Kuolema iski silmänsä toisen turkkiin ja oli revetä nauramaan, '' Vai olet sinä jo kaljuuntumassa?! '' kuului huumorintajuinen lausahdus ja narttu lähti askeltamaan vastakkaiseen suuntaan tulesta. '' Noniin, ei kun itikoita kiusaamaan, '' ja tämä oli kutsu siskollekkin. Sehän oli idean alunperin keksinytkin, mutta tummaturkki ei oikein ymmärtänyt tai tiennyt missäköhän täältä saisi syötävää. Kaikki lienee paenneet kauvemmaksi.

'' Minä en ehkä tunkeudu niin syvälle Veren reviirille, joten jos sinne päin olet menossa ovat nämä sitten hyvästit. Vai miksikä niitä nyt kutsuisi. '' Kuolema pysähtyi huomatessaan että oli kulkenut Sodan alfan reviirillä syvemmäs.

Liekki paljasti hampaansa mutta sen ilme muistutti virnettä. "No kyllä! Vanhojahan tässä ollaanki niin kyllä sitä karvaa lähtee, tuolla on loput hampaistani", Liekki sanoi leikkien mukana, ennen kuin seurasi Kuoleman perässä.
"En kyllä mene sinne päin, siellä tuntui palavan minunkin sietämisrajani yli", narttu vastasi ja kääntyi vuorten suuntaan. "Ehkä meidän on parasta vain hakeutua turvaan nyt aluksi.. Sitäpaitsi vuorilla voisi olla elämää", kirjavaturkki sanoi.

'' Hehe, et ole tullu siskoosi. '' leikillään lausahti Kuolema vielä ja ravisteli tuuheaa turkkiaan.

'' Selvä, mentiin sitten, josset sinä välttämättä halua tiputella hapsujasi lisää. '' Hymymäinen virnistys käyden mustilla suupielillään, viestiäkseen että Sota ottaisi tämänkin loppulauseen leikillään. Narttu vaihto suuntaan ja yritti suunnistaa jotenkuten kohti vuoria. Askeltaen pitkin, reippain ja tahdikkain askelin. Välillä vilkaisten olkansa yli että Sota pysyy mukana tahdissa.

Sota oli tuhahtavinaan ja seurasi kiltisti Kuoleman vierellä, vähän taaempana.

((Sinä voit päättää löytääkö ne vuorilta saalista ja mitä löytävät, Liekkiä saa vähän hitata; Se vaan seuraa Kuoleman perässä.))

// Aattelin tässä että laitetaanko vuorille jatkopeli? Vai pelataanko se tässä? //

Kuolema askelsi reippaasti, suunnisti tarkasti kohti vuoria ja vilkuili välillä maisemia. Ehkä hieman huolettomastikin.
Mutta silti metsäpalot pelottivat kovintakin narttua.
'Rinnemetsän raja... ei saa erottaa minua siskostani, hitto, saasta! ' Kuolema manasi mielessään, ja rypisti otsaansa mietteliäästi siinä askeltaessaan.

((Mm-m... Tee vain jatkopeli, niin ilmaannun sinne. :D))