Mustaa ja valkeaa ((Kutsupeli Susu98 ja hiili)) ((Loppu))

((Eli Susua ja Hiiltä kaivataan tänne))

Oli ilta kun Kuu Tassutteli solassa sen itäisellä puolella. Se oli juuri uinut solan toiseltapuolelta, kun
tulipalo oli yllättänyt sen unet. Nyt se katsoi värähtäen liekkeihin jotka nuolivat kalliota. Se toivoi, ettei kukaan
joutuisi kokemaan kohtaloaan noissa liekeissä, sillä se olisi tuskallinen kuolema. Kuoleman, menetyksen
ja kivun ajatteleminen sai sen ahdistuneeksi. Se alkoi lipittää solassa kulkevan joen vettä mietteliäänä.
Sen mietiskellessä syntyjä syviä, se havahtui kun luuli kuulleensa jonkun tulevan. Oliko siellä joku
vai kuvitteliko hän vain. "Onko siellä joku?" Se kysyi varautuneena. Se astui lähemmäs suuntaa josta luuli kuullensa äänen ja kuunteli tarkkaan.

//täältä tullaan :) //

Hiili jolkotteli mietteissään, se oli juuri tavannut Vesi nimisen nartun joka oli saanut sen ajattelemaan jotain erikoista. Uros sapsahti suorastaan kun se haistoi savua, sen mieleen tuli kaikki sen muistot mitä se oli joutunut kokemaan. Se muisti kuinka sen ystävä oli menehtynyt liekkeihin ja kuinka se oli itse vähällä kuolla samoin kuin ystävänsä, se ystävä oli ollut Hiilelle kuin veli ja ainoa ystävä uroksella. Hiilen elämässä oli tapahtunut kaikkea, niin paljon pahaa ja niin vähän hyvää. Hiili oli kovettunut ja halusi pysyä sellaisena, se ei halunnut ystävä jotka voisi menettää. Uros ei halunnut edes rakastua, vaikka sille tunteelle ei voinut mitään. Uros oli onnekas omasta mielestään kun oli pysynyt yksinäisenä ja se luuli olevansa onnellinen niin, vaikka sen sisällä olikin tyhjiö se ei sitä huomannut.

Uros kuuli pian kysymyksen ja empi hetken, mutta vastasi sitten ärähtäen sanojensa jälkeen tympeentyneesti "on. Kuka olet?" Uros kysyi murahtaen ja tarkkaillen ympäristöä, kunnes huomasi valkean suden. Susi taisi vielä olla narttu, Hiiltä se ei kuitenkaan kiinostanut.

//vähän kumman pitkä, kun rupesin kirjoittamaan tuota Hiilen tarinaa//

Kuu hämmentyi nähdessään tummaturkin, joka oli jäntevä ja hieman pelottavankin näköinen.
"Olen Kuu" se sanoi rauhallisesti. "Kukas sinä olet?" se kysyi urokselta.
Nyt narttu otti vielä muutaman askelen hukkaa kohti. Se tuijotti Hiilen keltaisia silmiä ja se arpea kuonossa.
Se havahtui ajatuksistaan kun tajusi tuijottaneensa jo melko pitkään noita keltaisia silmiä.
Kuu mietti mitä sanoisi vai sanoisiko mitään. "Oletko sinäkin laumaton?" se kysyi ääni värähtämättä.
Se mietti mitä tekisi jos, hukka ei olisikaan laumaton.

"olen Hiili" Uros vastasi kylmällä äänellä, se tuijotti Kuuta silmiin vihaisella ja tympeentyneellä katseellaan. Se seisoi tukevasti maassa ja tarkkaili toista.
Kun toinen tuijotti sitä taikaisin Hiili otti muutaman uhkaavan askeleen muristen toista kohti, se pysähtyi toisen kysyessä ja vastasi "miksi olisin jossain mutaisessa laumassa" Uros esitti retorisen kysymyksen ja jäi paikoilleen odottamaan toisen liikettä.

//vähän lyhyt :( //

Nyt Kuuta alkoi hieman jo pelottaakkin Hiilen uhkaava käytös. "Niimpä niin miksi olisit." se mutisi vaimeasti.
"Miksi sinä ärhenteet minulle? Olenko muka tehny sinulle jotain pahaa?" se kysyi jäätävästi.
Kun Hiili otti uhkaavat askelensa Kuuta kohti se kyyristyi maahan alistuvasti ja lipoi huuliaan.
Nyt Nartulla oli tukala tilanne edessään. Se ei voisi paeta, eikä pärjäisi taistelussa. Mitä se voisi
enään tehdä pelastaakseen henkensä. Tulisiko tästä hukasta sen vihollinen vai olio se jo sitä?!

//Vähän lyhyeks jäi (taas) //

Hiili murisi uhkaavasti, mutta pian se hiljeni. Uros tuhahti itsekseen ja kävi istumaan, 'Miksi minun pitää ruveta pehmenemään?' Hiili puhui mielessään 'Miksi minun piti puhua sille Vesi nartulle, kun olisin voinut tappaa sen ja säästyä tältä?!' Hiili raivosi mielessään. Se kuitenkin alkoi taas murista, se ei halunnut pehmetä. Hiili halusi säilyttää oman raivonsa, vaikka se ei olisikaan hyväksi. Uros halusi pitää saavuttamansa, se halusi olla painajainen ja pelottava susi.
"Minä selitän asioita jos itse niin haluan!" Hiili sanoi murinan seasta, toinen ei ollut tehnyt mitään. Hiili halusi vain tappaa, vaikka Hiili ei juuri nyt pystyisi siihen. Vesi oli saanut Hiilessä jotain kummaa aikaan ja Hiili taisteli nyt muutosta vastaan. "miksi olet täällä nartun puolikas?" Hiili kysyi jäätävällä tavalla, se olisi halunnut kadota ikuisesti liekkeihin ja jäädä sinne kuolla. Hiili tunsi kuinka sen ajatukset repivät sitä, sen mieli oli haljeta ja uros ei tiennyt mitä seurata.

Nyt Kuu kävi istumaan ja katsoi tyynenä Hiiltä. "Pakenin liekkejä ja paadyin tänne." se lausahti kylmästi.
"Entäs mitä sinä täällä teet? Vihasit minua alusta asti, miksi siis edes tulit?" se tuhahti.
Pian se tajusi mitä oli sanonut, se ei ollut koskaan vastustanut toisia, vaan aina kulkenut virran mukana.
Nyt siihen oli tullut muutos. Se nousi seisomaan ryhdikkäästi ja ylväänä, pörhistäen turkkiaan.
Sen keltaiset silmät katselivat urosta vaativasti. Enään Kuu ei pelännyt, se oli vain varautunut.
"Mitä sinä tahdot minusta?" narttu kysyi ylväänä. "Ja kerrohan minulle mistä nuo arvet ovatkaan peräisin" se kysäisi pirullisesti. Kuu ihmetteli mistä oli saanut rohkeuden tähän kaikkeen, peläten samalla tuon rohkeuden käyvän sille kohtaloksi.

Hiili tarkkaili tilannetta, se kuunteli toisen kaikki sanat ja pian sen suupielillä oli pirullinen vino hymy. "minä vastaan vain jos haluan ja nyt minä en vastaa yhteenkään, en sinulle" Uros sanoi vaikka olikin hieman hämmästynyt toisen yllättävästä rohkeuden saannista, se ei osannut pelätä kuin liekkejä ja nyt se ei pelännyt niitäkään.
Hiili nousi seisomaan ja alkoi taas murista ottaen muutaman uhkaavan askeleen, "mistäs sinä tuollaista puhtia sait?" se kysyi vinoillen pirullisesti. Se olisi voinut tappaa toisen tuohon paikkaan, mutta jollain tapaa urosta kiinnosti mukavat, mutta pirulliset ja muutenkin tuon tyyppiset nartut. Silti uros ei ollut koskaan rakastanut ketään, mutta ehkä senkin aika joskus koittaisi.
Uros murisi ja odotti jälleen toisen liikettä, se oli jo isku valmiina.

Narttu laski hieman pystyssä ollutta häntäänsä ja virnisti susimaisesti. Siitä alkoi tuntua ettei sillä olisi todellista
vaaraa, mutta toisaalta se tunsi itsensä todella uhatuksi. "Sinä taidat olla röyhkeää tyyppiä." Se totesi.
"Aiotkos vastata minulle koskaan?" se kysyi pilke silmäkulmassa. Nyt narttu otti varovaisen, ikään kuin kysyvän askelen Hiiltä kohti. Se kallisti päätään leikkisästi ja nosti toisen tassunsa koukkuun. Kuu oli tajunnut uroksen ärsyyntyvän sen kysymyksistä ja päätti olla kyselemättä sen enempää. Kuitenkin Kuu olisi halunnut kysellä lisää noista arvista. Jokin tuossa hukassa kiinnosti sitä niin, että se unohti pelkonsa. Narttu siirtyi taas kerran omiin ajatuksiinsa ja alkoi katsella valoisalle yö-taivaalle.

Uros jonka häntä oli ollut uhkaavasti pystyssä koko ajan sen seistessä, pysyi ylhäällä. Hiiltä alkoi kiinostaa enemmän tuo utelias ja uhkarohkea narttu, se uskalsi uhmata Hiiltä vaikka uros olisi voinut tappaa pienen nartun vaikka heti. Hiili oli osaksi tyytyväinen pieneen nartun puolikkaaseen, vaikka toinen ei siltä päätä sekaisin saisikaan.
"vai röyhkeää, kuules sinä se olet uhkarohkea kun uskallat leikkiä hengelläsi." Hiili vastasi kylmään sävyyn ja hymähtäen huvittuneesti, pirullinen vino hymy suupielissään uros lopetti murinansa. Hiilen niskavillat alkoivat laskea, hetken Hiili ei tajunnut mitä se teki. "minä vastaan jos haluan" Uros totesi toiselle, murahtaen tylsistyneenä.
Pian Hiili tajusi juttelevansa tuttavallisesti, taas ja sen mieleen tuli taas kaikki mitä se voisi menettää jos se kiintyisi edes ystävänä tuohon narttuun. Uros murahti ajatukselle, se ei ystävää aikonut hankkia. Puolisoo se ei aikonut myöskään hankkia, jollei rakastuisi, mutta sitä Hiili ei sallisi itsessään. Mitä luultavammin uros tappaisi itsensä, jollei sen rakastamalla sudella olisi saman kaltasia tunteita urosta kohtaan. Hiili saattaisi myös tappaa itsensä ellei löytäisi jotain tarkoitusta elämälleen.
"Mutta oletkos sinä jossain laumassa?" Uros kysyi vielä, uroksen pää oli haljeta kaikesta tästä mitä se kävi päänsä sisällä.

Kuu huomasi Hiilen tyyntyvän ja päätti olla sille ystävällinen. "Mitä väliä minulla ja minun hengelläni enään on." se tuhahti kääntäen katseensa maahan. Narttu hämmästyi kun Hiili esitti sille kysymyksen, sen virnistys katosi ja se vakavoitui. "Ei, en kuulu mihinkään laumaan... enään." se sanoi ääni väristen. Muistot alkoivat taas jyllätä sen pienessä pääkopassa. Kaikki menneet tapahtumat pyörivät sen mielessä; ensin murinaa, hampaita, ulvaisuja, verta ja lopulta kaamea tyhjyys. Se värisi. Se oli jo kerran menettänyt kaiken se ei halunnut menettää enään uudelleen.
Sen takia se ei enään uskalla kiintyä mihinkään. Narttua alkoi jo pyörryttää, mutta se kokosi ajatuksensa ja palasi takaisin todellisuuteen, katse tyhjänä.

Hiili yllättyi kun toinen sanoi, ettei sen elämällä ollut enään väliä. "sitten taidamme olla samaa maata, ei minunkaan elämällä väliä ole" uros sanoi hiljaisena. Pian se puristeli päätään ja tuhahti, se murahti vielä kerran toiselle. Hiili kääntyi mennäkseen pois, 'en saa pehmetä!' Hiili raivosi taas mielessään.
"kuule missä näit viimeksi liekkejä?" uros kysyi kylmästi, Kuu saattaisi arvata jotain tai sitten ei. Uros muisteli omaa mennei syyttään ja kysyi Kuulta "miten sinun elämäsi voi olla tarpeeton?" tympeentyneellä äänellä ja katsoi pois päin.

// no nyt se Hiili sitten alkaa tunteelliseksi :( //

Kuu tassutteli varoen Hiilen perään. " Viimeeksi näin liekkejä joen toisella puolella." se sanoi.
Se ihmetteli kun Hiili alkoi tunteelliseksi. "Miksikö minun elämälläni ei ole väliä? Kerran minulla oli kaikki, sitten tuli taistelu, ulvontaa, hampaita ja verta. Kaikki kuolivat paitsi minä. Enään minulla ei ole ketään tai mitään. Elämäni on turhaa. Enkä uskalla kiintyä sillä pelkään menetystä." se sanoi vaimeasti. "Entä sinä?" se kysyi. "Miksi sinä olet mielestäsi turha ja tarpeeton tässä maailmassa?" se jatkoi. Kuu katsoi surullisilla silmillään Hiiltä. Se olisi halunnut olla uroksen vieressä ja katsoa sitä silmiin nähdäkseen mitä se oikein ajatteli, mutta päätti pysyä kauempana, kaiken varalta.

Hiili kuunteli toisen tarinan ja ajatteli omaansa, uros oli jonkin aikaa hiljaa ja jos Kuu olisi ollut Hiilen vieressä se olisi voinut nähdä kuinka surullinen tämä vihainen susi oli.
Tovi oli kulunut ennen kuin uros sanoi mitään, mutta viimein se avasi kitansa "vai niin, muisttaa kovasti omaani." musta turkki aloitti ja jatkoi sitten "minäkin olen menettänyt kaiken elämästäni, perheen, ystävät, lauman, tärkeät sudet ja minun sydän on murskattu ja se on jäinen" uros kertoi jäisesti, uros mainen ääni oli hyytävä ja haikea. Hiilen häntä laahusti rennosti nilkkojen tasolla.
"Ja siksi.... olen... valmis katoamaan liekkeihin" Uros sanoi surullisesti ja otti pari askelta jokea kohti, Hiili vilkaisi Kuuhun kuin hyvästiksi. Hiljaa uros toivoi että Kuu olisi estänyt Hiilen, koska se ei olisi halunnut kuolla, mutta se ei olisi jaksanut ainakaan yksin jatkaa elämää. Hiili oli pelkäsi kuolla, vaikka ei näyttänytkään sitä.

Äkkiä Kuu tajusi mitä Hiili oli tekemässä. Se asteli sen eteen ja asettui sen tielle. "Sinä et saa tehdä sitä." se sanoi vaativasti. "Sinun taytyy olla vahvana." se jatkoi huomaten hukan surulliset silmät. "Vaikka sydämesi olisi jäinen, se voi sulaa."se sanoi lempeästi. "Mikään ei ole ikuista, ei rakkaus, ei elämä, eikä surukaan. Niin se vain on. Sinun, tai oikeastaan meidän molempien pitäisi yrittää selvitä elämästä. Ei se minullekkaan ole helppoa." Kuu sanoi haikeana.
Se halusi lohduttaa Hiiltä, mutta ei tiennyt miten tekisi sen, ettei loukkaisi urosta. Lopulta se painoi päänsä uroksen harteille, lohduttavasti. Nyt Kuu huomasi olevansa itsekkin lohdun tarpeessa, mutta yritti urheasti peittää sitä.
Narttu vapisi. Se mietti miten Hiili reagoisi sen käytökseen, toivoen sen olevan rauhallinen.

Uros oli juuri jatkamassa matkaansa kun Kuu tuli se eteen, "miksi en teksisi?" uros sanoi sen tunteet juoksi edes takaisin, se oli peloissaan, surullinen ja samalla se halusi kuolla kun taas ei halunnut. Hiili oli sekaisin, yhtäkkiä kaikki nartut halusi vat auttaa ja kenties olla sen ystäviä. Hiili arvosti sitä, mutta ei osannut reagoida siihen kuin vihalla.
"minä vain en halua enään elää, en yksin, mutta en halua saada nähdä kuinka ystävä menehtyy silmieni edessä enkä minä voi tehdä mitään, tai että minut petetään tai minulta viedään perheeni." Hiili sanoi sulkien silmänsä ja käänsi katseensa pois. "ja minun sydäntä ei voi sulattaa, ei enään, se on kovetettu."Hiili tavallaan valehteli koska sen sydän oli sulamassa ja koko susi oli muuttumaas, mutta uros ei halunnut muuttua.
"minulle tuska on ikuista, minulle suru on ikuista, minulle yksinäisyys on ikuista, minulle maailma on yhtä tuskaa, minulle ei koskaa tapahdu mitään hyvää" Uroksen ääni värisi, sen tuska oli kestänyt pitkään eikä Hiili osannut ajatella onnellista. Uros ei osannut edes kuvitella elämää jossa hänellä olisi rakkaus, onni ja perhe.
"sinä voit olla joskus onnellinen, mutta minua ei kukaan rakasta tai minusta ei kukaan voi välittää, koska olen minä.
Kun toinen laski päänsä uroksen harteille, ei se reakoinut mitenkään. Hetken päästä se laski oman päänsä Kuun harteille ja kuiskasi "ja tätä kaikkea ei sitten tapahtunut" Hiili ei halunnut että muut tietäisi sen herkkyydestä.

Narttu nosti päänsä ja katsoi Hiiltä. "Mikään ei ole ikuista, ei mikään." se sanoi vaativalla äänensävyllä.
"Sitäpaitsi jos minä en välittäisi sinusta, olisin jo hylännyt sinut. Minä tahdon auttaa. Siitä minä sain rohkeuteni väittää sinulle vastaan, vaikka pelkäsinkin. Minä välitän sinusta paljon, sinun täytyy vain uskoa minua." Kuu sanoi murtuneena. Luuliko Hiili todella ettei se välittänyt. Senkin sydän oli ollut kauan jäässä, mutta alkoi jo sulaa. Se olisi halunnut jonkinlaisen merkin siitä, että Hiili olisi välittänyt siitä, mutta sen oli vain hyväksyttävä yksinäisyytensä nyt ja aina. Kuu katsoi Hiilen silmiin ja näki niissä sykkivän pelon ja surun. Se tiesi, että uhoaminen oli Hiilen tapa peittää tunteet, mutta narttu oli päässyt näkemään todellisuuden toisin silmin. Se ei tiennyt enään mitä tehdä.

Hiili vetäisi päänsä nopeasti pois Kuun olka päiltä, tosin vastentahtoisesti, uros olisi voinut olla siinä, siinä paikassa missä oli lohtua. Hiili ei kuitenkaan sallinut sitä, se ei halunnut ruveta pehmoksi ja nynnyksi, vaikka olikin jo sitä. Tosi rohkeus ei ollut toisille uhoamista ja tappamista syyttä, tosi rohkeus oli sitä että pystyi kertomaan tunteensa ja ajatuksensa(tosin miettien mitä kannatti kertoa ja mitä ei) se oli oikeaa rohkeutta.
Uros tuhahti toisen väittäessä ettei mikään ollut ikuista, "no miksi välität, olisit voinut jättää minut tänne, sellaista minun elämäni on, sitä paitsi minä viihdyn yksin, ainakin sen jälkeen mitä olen saanut kokea. Minä en edes halua läheisiä, niin kuin perhettä, ystäviä ja vanhempiakaan en halua takaisin." Hiilen sanat saatoivat mennä yli ymmärryksen tai ei, mutta niin oli asiat uroksen mielestä. Hiili ei halunnut puolisoa, eikä omia pentuja. Tosin jos niitä olisi Hiili, haluaisi antaa niille paremman elämän mitä itse oli saanut.
Uros sulki simänsä toisen katsoessa niihin, "muista, tätä keskustelua ei käyty eikä äskeistä tapahtunut, emmekä ole ystäviä" Uros toisti varoituksensa, se ei halua olla pehmo uros. Hiilen sydäntä ei voi kuin tosi rakkaus pehmentää kokonaan, uroksen luonnetta ei kuitenkaan saa koskaan pois.
Hiili katsoi toisen silmiin kiittävällä ja pelokkaalla katseella, mutta viha ja ärtyneisyys oli tullut taas pintaan.

Kuu tunsi itsensä loukatuksi. "Miksikö välitän? Minä tiedän miltä sinusta tuntuu, olen kokenut paljon. Tahdoin vain auttaa sinua, vaikka oletkin jääräpäinen." narttu sanoi haikeasti. "En minäkkän halua läheisiä ympärilleni, mutta todellinen rakkaus on eri asia. Haluaisin antaa pennuilleni paremman elämä kuin minulla oli, jos nyt joskus pentuja saan." narttu lisäsi.
Nartun sydän suli aina vain enemmän. Kohtalotoveri, se mietti, ehkä ihastuskin, kuka tietää. Kuu tuli entistä surullisemmaksi ja painoi katseensa maahan. Jos se ei saisi yhdellekkään tunteelleen vastakaikua se haluaisi kuolla.
Miksei Hiili voinut olla ystävällisempi, omasta arvostaan huolimatta. Kuu otti askelen kohti vesirajaa, katsoen vastarannalle. "Kuoletko sinä muka mielummin kuin välität?" se kysyi niin hiljaa, että sitä oli lähes mahdotonta kuulla.
Se otti taas askelen. "Ei minulla ole enään syytä elää." se mumisi.

Uros kuunteli toisen sanat ja sen päässä alkoi raksuttaa "älä nyt suutu" se aloitti lempeämmin, se tiesi miltä toisesta tuntui joten ei halunnut loukata tätä enempää. "Kuule, ei minusta kannata välittää, olen tälläinen kun olen enkä helpolla muutu ja vaikka kuinka välittäisin toisesta en osaisi välttämättä vastata kuin ärhentelemällä. Minut on kovetettu tälläiseksi ja minun muuttumiseen vaaditaan paljon." Hiili sanoi ja lisäsi vielä yhden asian "me olemme saman laisia, tiedämme miltä toisesta tuntuu ja ajatus maailmammekin on saman kaltaisia. Silti minä olen minä enkä muuksi voi tulla, minut voi sulatta, mutta teräviä kulmia ei voi tehdä täysin pyöreiksi." Hiilen äänessä oli lempeä sävy, se mietti hetken ennen kuin sanoi jotain "minä haluan omalle jälki kasvulleni myös parempaa, ne vanhemmat joita minulla ei ollut, enkä jättäisi heitä ja antaisi toisen kasvatta niin kuin minut kasvatettiin. Minua ei kasvattanut omat vanhempani vaan joku narttu metsässä." Hiili kertoi tarinansa pätkissä, kertoi sen mitä se halusi.
Hiili oli niin lähellä että kuuli toisen muminat ja vastasi niihin "minun on vaikkea välittä, mutta kuten sanoit tosi rakkaus on asia, mikä varmaan sulatta kovimmankin sydämmen. Minun aikani ei kai ole vielä, ekei koskaan" Uros sanoi ja katsoi kuinka Kuu otti askeleita kohti jokea, uros ei halunnut estää toista, mutta sillä oli vielä jotain sanottavaa nartulle, "nyt sinä olet matkalla joen toiselle, puolelle. Etkö sinä ota itse oppia omista sanoistasi? Miksi matkaisit tuonne, koska sinä olet hyvä kuntoinen ja ystävällinen, sinulla on mohdollisuus saada joku vierellesi." uros sanoi astuen toisen eteen katsoen tätä syvälle silmiin. "Toisin kuin minulla, sillä katso minä olet tappeluista satuja naarmuja täynnä, olen musta niin ulkoa kuin sisältä, minussa ei ole hyvää. Minä en estä sinua halusin vain sanoa sinulle tämän" uros sanoi ja kääntyi pois, se ei halunnut että Kuu näkisi sen silmät ja sulkine.

Kuu käänsi katseensa kohti Hiiltä. "Luuletko muka, että joku voisi rakastaa minua, tuskimpa." Se tuhahti.
Ehkei minunkaan aikani ole vielä se mietti. Toisaalta miksi sen pitäisi elää tässä painajaisessa. "Sinussa ei ole mitään vikaa. Kuka tahansa voi rakastua sinuun, usko pois." se sanoi vakavana. Nyt se käänty kokonaan ympäri Hiiltä kohti.
Se näki surun uroksen silmäluomien läpi. Se asteli aivan uroksen viereen ja laski jälleen päänsä sen kaulalle. Kuu halusi lohduttaa, mutta ei tiennyt miten. "Meidän kummankaan aika ei ole nyt eikä huomenna." se kuiskasi Hiilen korvaan. Kuu oli lohduton, mutta päätti olla näyttämättä sitä. "Meidän molempien on yritettävä jaksaa vielä vähän tätä elämää." Narttu sanoi päättäväisesti.


//Tää nyt jäi lyhyeks ku en oikeen jaksanu yöllä keskittyy.//

// joo ei haittaa ei kannata ihmetellä jos tältä kantilta tullee, tönkköä tai jotain, kun on ollut vähän rankka päivä //

Hiili kuunteli toisen sanat ja mietti pitäisikö sen oikeasti kadota tuon nartun kanssa liekkeihin vai ei, pitikö Hiilen jatkaa elämäänsä vielä vai ei. Uros ei tiennyt olisiko sen kuoltava, mutta päätti sen odotta vielä Hiili ei halunnut tehdä mitään hätiköityä nyt. "sinuun nyt ainakin helpommin kuin, minuun. Minä olen kokenut enemmän kuin sinä, olen vanhempi kuin sinä. Sinun elämäsi on vasta alussa, sinulla kerkeää tulla vielä niitä onnen hetkiä. Minun elämä on ollut yhtä tuskaa, kaikki viisi kesää ja viisi talvea olen kärsinyt. Olisit onnellinen että sinun elämäsi on alussa ja siihen voi tulla parannus." Hiili huudahti, se ei tajunnut miten toinen halusi luopua elämästään jo noin nuorena. Toisin kuin Hiili joka oli jo viisi kesää kerinnyt nähdä ja kokea, eikä minään niistä ollut tullut parannusta. Hiili olisi halunnut jättää maailman viiden kesän jälkeen, mutta joku sitä käski vielä jatkamaan.
"tiedätkö, miksi minä olen tullut tänne asti?" Hiili kysyi hiljaa ja jatkoi samantein "minä olen jatkanut elämääni, koska sisälläni on ollut toivo, mutta nyt en jaksa uskoa siihen toivoon että vielä tuolla jossain on se joka on se lohtu mitä tarvitsen. Olen ollut sinun ikäinen ja uskonut siihen, nyt kuitenkin olen odottanut enkä jaksa enään. Silti haluan vielä yrittää saada unelmista kiinni, sillä toiste en voi yrittä jos kerran luovun elämästä." Hiilen ääni oli vakava ja uros syvällä sisällään toivoi, että nämä sanat auttaisivat toista.
"minä olen vanha susi sinuun verrattuna, sinä olet vielä nuori ja hyvä kuntoinen. Sinulla on vielä paljon nähtävää ja koettavaa, mitä luultavammin kaikkea ilosta suruun, mutta sinulla luulisi olevan joku joka tukee sinua. Minä olen kestänyt pitkään ilman ketään johon turvautua ja sinä olet nyt jo luovuttamassa, luovutinko minä silloin kun olin ikäisesi? Jos olisin luovuttanut en seisoisi nyt tässä." Hiili tietämättään koitti lohduttaa, vaikka sitä ei osannutkaan.
Vaikka Kuu koitti olla näyttämättä tunteitaan, uros tunsi ne. "meidän aika ei todellakaan ole nyt, mutta sinun pitää jatkaa tätä elämää. Sillä toista kerttaa et ole tässä maailmassa. Minun aikani on päättymässä nopeammin kuin sinun, mutta en luovuta ihan vielä." Uros rohkaisi omilla sanoillaan ainakin itseään ja sai taas voimaa jatkaa, kiitos Kuun, Hiili ei olisi alkanut puhunut äskeisiä sanoja ellei Kuu olisi ollut täällä.

Hiljaa Kuu painautui yhä lähemmäs Hiiltä. Se kuunteli tarkkaan mitä uros oli sanonut, ja pohti asioita. Hiili oli selvinnyt ja jaksanut ilman ketään jo vuosia, mutta se olikin paljon suurempi ja vahvempi, kuin narttu. Kuun mielestä Hiili oli upea susi ja rakastettava, vaikkei narttu itse sitä rakastranut, ei ainakaan vielä. Narttu mietti oliko sen elämä todella vasta alussa vaiko jo lopussa. Kuullessaan lauseen: ´meidän aika ei todellakaan ole nyt, mutta sinun pitää jatkaa tätä elämää. Sillä toista kerttaa et ole tässä maailmassa. Minun aikani on päättymässä nopeammin kuin sinun, mutta en luovuta ihan vielä.´ Kuu rohkaistui ja päätti vielä yrittää jatkaa elämäänsä.
"Kiitos, kaikesta." Narttu kuiskasi lähes äänettömästi uroksen korvaan. Ja jatkoi naormaalilla äänellä; "Minä lupaan yrittää vielä, jos sinäkin lupaat uskoa unelmiisi edes hetken verran vielä!" Kuun kasvoille oli levinnyt rohkaiseva hymyntapainen ilme. Sillä se todellakin halusi, että uros jatkaisi elämäänsä, eikä katoaisi liekkeihin. Nartussa oli se vikana, että se välitti muista paljon, joskus jopa liikaakin, mutta silti se vältteli susia jotka se koki uhkaaviksi. Narttuun sattui ajaus, että Hiili luovuttaisi. Niin paljon se luotti tuohon urokseen, että olisi ollut valmis antamaan elämänsä sen varaan.

Hiili antoi toisen tulla lähemmäs, uroksen uhkaava asenne oli kadonnut ja se oli melkein lempeällä tuulella. Uros oli kärsinyt pitkään ja se halusi Kuun vielä yrittävän omassa elämässään, Hiili oli jo muutaman turhan yritys vuoden päästä valmis poistumaan tämän maan päältä. Hiili ei jaksaisi enään silloin yrittää välttämättä, mutta jos se löytäisi jotain mistä halusi pitää kiinni se haluaisi jatkaa kunnes vanhuus iskisi.
Hiili tunsi välittävänsä hieman Kuusta, joka tuntui olevan sielun sisko, joka oli kokenut samoja asioita kuin Hiili itse. Hiili ei kuitenkaan osannut rakastaa, ketään vielä.
Hiili ei vastannut sanoi Kuun kiitokseen, vaan nyökkäsi pienesti päätään ja sen häntä heilahti pienesti. "sinä jatkat elämääsi ja minä uskon unelmiini" uros sanoi Kuulle ja hymähti sitten huvittuneesti, se halusi vielä uskoa siihen mihin pystyi.
Mustaturkki ei tiennyt toisen ajatuksista, mutta tunsi että se oli luonut ainakin pienen luottamus siteen Kuuhun. Se välitti itsekkin nartusta ja luotti tähän ainakin vähän, sen oli vaikea välittää mistään vuosien karun elämän jälkeen. Hiili katsoi ympärilleen ja varmisti ettei tuli pääsisi käsiksi kaksikko.

Kuu mietti mitä sanoisi. Se ei sanonut mitään. Narttu olisi halunnut istua siinä ikuisuuden, mutta se ei ollut mahdollista. Kaksikon olisi erottava aivan pian, yö ei ollut este, mutta väsymys kylläkin. Narttu oli väsynyt, sillä se ei ollut saanut nukkua rauhassa tulipalon riehuessa. "Minun on pian mentävä." se sanoi haikeana, sillä se ei olisi halunnut jättää urosta. Kuu pohti kauan mitä uros tunsi sitä kohtaan. Vihaako? Tuskin, se hylkäsi ajatuksensa. Se hylkäsi myös ajatuksensa rakkaudesta. Mitähän uros oikeastaan tunsi narttua kohtaan? Entä mitä narttu ajatteli uroksesta todella? Sitä se ei tiennyt.