Sulaa hullutta - Blacky

Sammal katsoi alas vuorilta. Sen tummanharmaa turkki värähteli tuulessa, häntä keikkui hitaasti puolelta toiselle ja jalat olivat vierekkäin. Nartun silmät eivät värähtäneet, eivät räpsähtäneet. Niiden eloton ilme oli ja säilyi. Alhaalla laaksossa liekehti. Tuli nuoli jokaista puuta, jokaista ruohotupsua maankamaralla. Joki oli värjäytynyt oranssiin, kullanruskeaan ja punaiseen väriin. Tuuli kuljetti liekkimerta kohti länttä. Sammaleen silmäkulmasta olisi tippunut kyynel, jos se olisi ollut mahdollista.

Kotipaloi ja huoli pennuista, hänen tyttärestään ja pojistaan kasvoi hetki hetkeltä. Miksei hän voinut vain kuolla ja unohtaa maailman tuskat? Missä Kauhu oli? Sammaleen olemus ei järkkynyt, mutta katse siirtyi alemmas, kohti liekkimerta, joka lämmitti vuoren rinteille asti. Se oli näky, joka mursi nartun vahvaa sisintä. Repi sitä riekaleiksi ja sai kaiken tuntumaan turhalta, turralta.

¤Toivottavasti tämä kuvasi Sammaleen sen hetkistä olotilaa tarpeeksi selkeästi, siihen pyrin enemmän tässä roolissa :D¤

Jälleen tuli oli yllättänyt Tuiskun. Tutun ympäristön palaessa pieni epätoivontapainen sai sudessa jalansijaa. Palo ei tuntunut laantuvan.
Uros näki Sammaleen jonkun matkan päässä ja asteli surumielisenä lähemmäs. Tuisku tunsi luissaan asti nartun väreilevän ahdistuksen ja surun. "Arvon Sammal... Olen niin pahoillani", mustaturkki sanoi ja pysähtyi. Korvat niskassakaan se ei ollut alistuvan näköinen, vain surumielinen.
Hukalla olikin asiaa Sammaleelle mutta se ei ottaisi sitä vielä puheeksi. Jostain syystä sitä ei järkyttänyt murtunut Sammal. Ikä oli tuonut mielen lujuutta. Vieläkään se ei saanut vihaansa Verta kohtaan hallintaan, mutta muuten tyyneys oli kasvanut ja vahvistanut betaa henkisesti.

Sammal tuijotti vielä hetken lieskoihin Tuiskun tulon jälkeen. Mutta kun katse kääntyi betaan, se oli muuttunut. Päättäväisyys ja varmuus peittivät melkein surun. Sekin vain melkein. Sammal värähteli koko ruumiiltaan, kuin itkien. Sitten tuo koettikin puskea päänsä surumielisen Tuiskun rinnukseen ja painaa silmänsä kiinni ja vain tuntea toisen lämpö päälaessaan. "Se on niin väärin..." Narttu sanoi hiljaa värisevällä äänellä.

"Miten he voivat? Miten voimme auttaa heitä. Mi... Missä he ovat?" Sammal kuiski hiljaa ja jos mahdollista yhä Tuiskun ihanassa rinnuksessa kiinni.

Tuisku hämmentyi Sammaleen painautuessa sen mustiin karvoihin. Olihan Tuisku beta ja Sammal luotti siihen, mutta uros ei ollut kokenut alfaa ihan hellittävän läheiseksi. Se ei kuitenkaan antanut itsensä vaikuttaa väkinäiseltä tai ahdistuneelta, eihän se sitä ollutkaan. Vain vähän nolostunut.
"Meidän sutemme ovat fiksuja ja kestäviä. Heillä on varmasti kaikki hyvin", mustaturkki sanoi vaikkei ihan uskonut sitä itsekään. Se kärsi pelkästä ajatuksesta miten joku paloi ja huusi jossain... Tuisku melkein värähti. Liian monia susia joista se välitti ja joista kantaa huolta. Betana se tunsi olevansa vastuussa jokaisesta, mikä ei helpottanut sen oloa.
"Mutta onneksi sinä sentään olet kunnossa", Tuisku sanoi. Huoli muitten ohella sen pikkuveljestä häiritsi hukan ajatusten juoksua, mutta se yritti olla rauhallinen, jotta Sammalkin olisi. "Kyllä kaikki järjestyy. Yritän etsiä ja koota hukkiamme takaisin kokoon". Uros melkein sanoi, ettei ollut ainakaan vielä löytänyt kenenkään tutun ruumista, mutta päätti jättää sen tokaisun väliin. Sen sanominen vain pahentaisi tilannetta.

Sammal painautui yhä tiiviimmin Tuiskun rintamusta vasten pitäen silmiään kiinni. Välillä nartun sisuksista pääsi pieni surullinen ulinan poikanen, mutta muuten Sammal pysyi vaiti. Niin, ehkä kaikki selviäisivät, ehkä eivät. Sammal perääntyi hieman. "Minun.. Pitää kertoa sinulle jotain," narttu kuiskasi. Hiljalleen tummaturkki avasi silmiään ja suuntasi ne Tuiskuun. "Min.." Narttu aloitti, mutta pala nousi kurkkuun ja narttu laski jälleen katseensa. Tunteet olivat aina olleet kova pala Sammaleelle. Kaikessa muussa narttu oli puhelias ja suorasukainen, mutta ei näissä asioissa. Lopulta Sammal kohotti jälleen katseensa. "Minä pidän sinusta.. Enemmän kuin pitäisi," Sammal kuiskasi. Parempaan neito ei kyennyt.

¤Pyysin Mexiä tulemaan peliin mukaan, eihän haittaa?¤

((Ei toki haittaa, tulkoon vaan, ja anteeksi kesto. Tämä meni jännäksi. 8D))

Uroksen vatsassa muljahti ja äkkiä se tunsi olonsa hermostuneeksi. Miten sen pitäisi reagoida? Sutena, uroksena, betana, Sammaleen alaisena...
Kylmät väreet hiipivät mustaturkin selässä. Kauhu. Se murhaisi Tuiskun. Pieni pelontapainen käväisi Tuiskussa ennen kuin se vastasi Sammaleelle. "Minäkin pidän sinusta hyvin paljon. Mutta vielä en myönnä vastaavani tunteisiisi. Sinä olet hieno naaras, arvon Sammal", uros sanoi tönäisten kirsullaan toisen pehmeää turkkia, "Mutta tämä on väärin. Sinä tiedät että on."
Tuuli kutitteli puita joiden lehdet kahisivat hiljaa. Se kuljetti mukanaan kuiskattuja lupauksia lämpimästä säästä - eikä vain sitä, vaan myös Kauhun ominaishajua...

Sammal tiesi. Narttu tiesi vaarat, mutta tunteet... Ei niitä voinut noin vain sammuttaa ja Tuisku tietäisi sen varmasti. Kauhukin tiesi... Kauhu oli varmasti havainnut jo jonkinaikaa sitten katseet ja huomion hakemisen. Sammal myös tiesi, ettei Kauhu ollut anteeksiantavainen. Ennemmin toinen hyökkäsi ja mietti sitten. Sammal oli silti valmis puolustamaan rakkaitaan. Tuiskua, Kuoloa, pentujaan. "Minä tiedän... En vain voi sille mitään." Narttu kuiskasi hiljaa. Ilmassa leijuvaa Kauhun ominaistuoksua narttu ei havainnut, koska haistoi vain Tuiskun, joka piti päätään nartun rinnuksessa hetken.

( Täältä saapuu herra Kauhu nimensä veroisena )

Kauhu oli ollut huolissaan pitkään sillä sammalta ei ollut näkynyt ja tuli oli vienyt lähes kaiken elin tilan laumattomien alueelta. Kauhu oli etsinyt turvaa omalle lauman aluelleen paikkaa jonne se voisi viedä rakkaansa sammaleen ja tämän pennut ja mukana munu lauman jäsenet. Kauhu koki sen vellvollisuutena alfa uroksena. sen kookas varsin leveähkö eturuumis oli jäntevässä kunnossa jaherra oli muutenkin harvinaisen hyvässä kunnossa olosuhteisiin nähden. turkki sen sijaan oli hivnen kuvahkon oloinen järjettömsätä kuumuudesta. mutta toistaiseksi ravinnon puuteesta ei ollut äjlkeäkään.
uroksen silmät lepattivat tuon katsellessa liekojen roihua kauenpana. sen mielessä liikkui vain toivo tulevasta. se tieis ettei laumatotmien alueelle olisi palaamista hetkeen sen tuli löytää uusi paikka. eik urosta auttanut ajatus puheessa olleesta reviirin valtauksesta varvun alueelta ovelan ja varvun reviirit olivat näyttäneet yhtä karuilta kuin kaikki allla muualla laumattomien alueella. Kauhun mieli oli levoton. se kantoi huolta rakkaastaan sudesta jota se rakasti enemmän kuin mitään sutta jonka kanssa se halusi elää elämänsä sutta jonka vuokse se antaisi henkensä. Tuli piti hajun kammottavana ahdistavana mutta järkkymätön mieli herran sisimässä pysyi vakaana huolesta huolimatta.

Aikansa hukka katseli liekki merta ja siirtyi matkassaan eteenpäin toivoen että sammal löytyisi pian. eikä mennyt aikaakaan kun hukka sai hajun tutuista susista. omasta rakkaastaan sekä Tuiskusta. ikävänpuoleinen värähdys käväisi kauhun mielessä mutta sen rakkaus sammalta kohtaan peitti sen. seo li pistänyt jo pitkään merkille betean ja alfan lämpimät välit ja oli siitä maininnutkin tuiskulel aijemin.

uros kiihdytti askeliaan jotta pääsisi kaksikon luokse nopeammin se ehti siirtyä juoksuun kunnes sen silmille valkeni jotian mitä se ei olsii enää halunnut nähdä. Kauhun sisimässä riehahti tuli. sen silmät kiiluivat pimenevässä illassa sen kookas olemus häväytti kaiken huolen sen sisimästä sammal oli kunnossa kuten oli tuiksukin ja hyvässä kunnossa näytikni olevan. kauhu oli antanut periksi monissa asioissa se oli luottanut omat tekonsa rakkautensa varaan mutta tämä näky oli kauhulle liikaa., se näki miten sammal oli painautuneena tuiskuun ja miten kaksikko oli lhäekkäin ei niin lähekkäin oltu betan kanssa ellei asiassa olisi jotain ylimäräistä. Kauhu pysähtyi jykevästi paikoilleen parin kolmen metrin päähän kaksikosta tuijottaen tuota paria varsin murhaavasti. Kauhun tunteet olivat yhtä liekkiä sen katse pysyi naulittuna sammaleeseen tuiksuun se vilkaisi sivusilmällä eikä sen katseessa ollut mitään muuta kuin tuskallsita pettymyksen tunnetta.

kauhun sisällä kuohui sen teki mili tappaa tuisku siihen paikkaan sen teki mieli kadota iäksi. Se katsoi yhä sammalta mitään sanomattomana ikään kuin aave se tuijotti pariaan tiukasti tuon katsetta hakien odottaen että kaksikko tajusi hänen olevan läsnä. se ei puhuntu mitään se vain tuijotti kylmästi silmissään heijastus palavista liekeistä koko kookas eläin seisoi paikallaan värähtämättäkään häntä visusti liikehtimättä takanaan korvat pystyssä katseensa naulittuna kaiksokkoon pienen matkan päähän.

Suden korva liikahti. Ihan kuin se olisi kuullut jotakin. Kauaa ei tätä tarvinnut pohtia. Tuisku tunsi Kauhun hyytävän katseen ja läsnäolon luissaan asti. Uros tiesi miltä asetelma näytti ja kirosi itsensä kun ei ollut vetäytynyt Sammaleen luota heti.
Tuisku pakitti pois nartun luota. Se ei viitsinyt edes katsoa Kauhuun päin. Uros uskoi että olisi samantekevää mitä se sanoisi. Siksi se oli hiljaa ja roikotti päätään pitäen katseensa tiukasti maassa. Kaukana Kauhun leiskuvista silmistä, joita Tuisku ei ollut valmis kohtaamaan.
Hetken päästä hukka hymähti ilottomasti. ”Et kyllä takuulla usko kun sanon, mutta sanonpa silti”, se aloitti ja kokosi itsensä kohdatakseen Kauhun katseen, joka olisi voinut tappaa pienen eläimen. ”Minä en ole tehnyt, ollut tekemässä tai tule tekemäänkään mitään väärää”, Tuisku sanoi, ”Mutta otan toki vastaan vihasi jos ylitin rajan”. Uros ei tiennyt kuinka paljon Kauhu oli kuullut, mutta se osoitti ottavansa asiasta täyden vastuun. Osa sitä kyllä halusi sanoa Sammalelle ”Olen betasi, en muuta”, mutta se ei halunnut tuoda narttua huonoon valoon.
Sen hetken kun Tuisku sai hengitellä rauhallisesti ja nauttia kivuttomuudesta, se valmistautui tulevaan. Repisikö Kauhu sen kappeleiksi, vai alentaisi hierarkiassa? Ehkä jopa erottaisi ryhmästä?

Sammal värähti. Vasta, kun Tuisku oli siirtynyt sivuun ja avannut täysin näkymän Kauhuun, narttu tajusi virheensä. Oikeastaan tuo ei lukenut sitä virheeksi, ennemminkin kuoleman pelon aikana koetuksi avun pyyntö tavaksi, jolla haki suojaa itselleen sisäisesti. Mutta Sammal koki sen virheeksi. Kuinka paljon Kauhu oli kuullut? Parempi olla paljastamatta kaikkea, jos toinen ei sittenkään tietäisi olennaista. Sammal siirtyi lähemmäksi Kauhua peittäen suoran hyökkäysmahdollisuuden, jos rakastettu päättäisikin hyökätä Tuiskun kimppuun. Sammal ei alistunut millään muotoa, olemuskin oli muuttunut äskeisestä pelon ja surun värjäämästä ilahtuneen pelokkaaksi. Narttu piti päänsä pystyssä, mutta häntänsä normaalilla, tasavertaisella tasolla. Suden ilme oli rauhaisa, silmien katse pelokas.

"Tiedätkö muista?" narttu sanoi hiljaa, odottaen Kauhun aloittavan. Kauhu saisi luvan pyytää selvitystä, jos tahtoi. Sammal esitti olevansa huolissaan vain ja ainoastaan perheestään, kuin Tuiskun kanssa käyti keskustelu olisi liittynyt vain huoliin ja murheisiin. Osasyyhän koko asiaan oli tulipalo, joka aiheutti huolta ja murhetta. Sammal ei katsonut Kauhua suoraan silmiin, enemmänkin kuononpäähän tai simmujen väliin. Silti narttu tunsi nahoissaan mustasukkaisuuden ja raivon sekaiset tunteet, joita Kauhun silmät välittivät.

Kauhu jonka katse leiskui inhosta oli kuullut vain osan keskustelusta mutta siinäkin oli tarpeeksi herralle. Kauhu oli kuullut tuiskun sanat että tämä oli ollut väärin, ja tuisku ei voisi vastata lafan tunteisiin. se riitti kauhulle kauhun katse pysyi alkujaan sammaleessa värähtämättäkään. Kunnes tuisku ryhtyi puhumaan kookas kauhu käänsi hitaasti ikään kuin tappavan katseensa kohti tuiskua, ryhmänäs betaa. sen katse oli yhä tappavan ilkeä välinpitämätönkin ehkä se piti katseensa koholla kun toinen puheli " KYSYINKÖ SINULTA SELITYSTÄ ?! MITÄ OLIT TEKEMÄSSÄ ! PYSY VAITI JOS SINULTA EI KYSYTÄ ! " kauhu ärähti varsin ärhäkästi ja oletti tämän pitävän Tuiskun ainakni hetkellsiesti hiljaa. Kauhu käänsi pian katseensa sammaleeseen joka asteli sen luo aivan kuin mitään moitteetonta olisi tapahtunutkaan. Kauhu otti pari askelta taakse kauemmas sammaleesta. Kauhun katse ei enää tehnyt luonnollista reaktiota ja leppynyt vaan urosken katse pysyi leiskuvana täynnä vihaa, ja surua ja tuskallista kipua näkemästään. Olkoonkin että kaikelle saattoi olla selitys mutta halusiko Kauhu kuulla sitä ?

Sammaleen esittäessä kysymys kauhulle herramme piti katseensa tiukasti puolisonsa silmissä vaikak tuo katselikin aivan muualle. Kauhua kiukutti ja pahasti. Seo li juuri kulkenut läpi palavan laakson ja todennut ettei siellä enää ollut mitään elollista. " En, laumattomien alu ja lähes koko ovelan ja varvun alue on tulen peittämää. " Se totesi varsin ärhäkällä ja tuimalla äänellä. sen päässä pyöri ajatuksia miten toinen saattoi olla niinkin välinpitämäön. Kauhu käänsi katseensa pois sammaleesta se katsoi kohti liekkejä ja mietti se mietti pitikö sen poistua paikalta, pitäisikö sen ottaa tilanteesta selko vai antaa asian olla. oliko kaikki sanat kuitnekin loppu tulos jostina muusta. Kauhun viha ja kiukku pysyi entisellään kun se siirsi katseensa tuiskuun josta takaisin sammaleeseen ja palasi liekkien kanssa samaan suuntaan kookas eläin ei herjennyt edes liikahtamaan enää se seisoi jämäkästi pari askelta taaenpana kuin aijemin.

Ensin Tuisku järkyttyi Kauhun äänen korotusta, sitten sitä vain ärsytti. Kaksi olematonta ryppyä sen kuonolla syventyivät. Se ei ihan irvistänyt, mutta mustien huulten raosta pilkisti kuitenkin vaaleat ikenet ja vähän hampaiden valkoista.
"Olen niin kurkkuani myöten täynnä sinua", mustaturkki sanoi vähän normaalia hiljempaa katsellen uhmakkaana Sammaleesta Kauhuun. Hukka käveli vinosti kauemmas irrottamatta katsettaan Kauhusta kunnes oli mielestään tarpeeksi etäällä. "Teidän on aika etsiä uusi beta. Minusta ei ole siihen tehtävään", Tuisku sanoi nyt jo tavallisen kovalla äänellä mutta yhä kylmähkösti. Hukka kääntyi pois alfakaksikosta ja lähti lönkyttelemään pois päin.
Kaikki tuntui sillä hetkellä merkitsemättömältä. Suunnitelma, Ryhmäläiset, Viima... Nuorukaisen katkeruus peitti sen kaiken. Se ei halunnut tätä enää, oli jo aika jatkaa eteenpäin. Luultavasti uros joutuisi käymään läpi häilyviä katumuksen tunteita jälkikäteen, mutta jotenkin koko sotkun jättäminen - luovuttaminen - tuntui oikealta.

Sammal painoi korvansa tiiviiseen luimuun Kauhun alkaessa huutaa Tuiskulle. Sammal asettui oitis tiiviimmin Tuiskun eteen, kunnes toinen sitten avasi sana-arkkunsa. Nartun sydämessä sykähti ja sen silmiin syttyi utuinen katse. Sammal piti huolen koko olemuksellaan, ettei Kauhu päässyt Tuiskun perään. Kauhun, hänen oikean rakkaansa, saisi ensin hyökätä oman rakkaansa kimppuun ennen Tuiskua. Sammal nosti hitaasti korviaan ja tuijotti hetken verran Kauhun silmistä ohi. Tuisku katosi(anteeksi autohitti) paikalta ja Sammal ja Kauhu olivat kahden liekkimeri alapuolellaan ja vuoren rosoiset seinämät ympärillään. Silmät kohtasivat viimein sen surun, vihan ja raivontäyteisen ilmeen niissä sielunpeileissä, jotka olivat nartulle itselleen niin rakkaat.

"Sinähän se parhaiden tiedät, missä mennään, joten kerroppa minulle, missä mennään. Mitä sinä ajattelet. Sitten minä yritän... Kertoa omat tunteeni." Sammal sanoi ja tuijotti silmiä edelleen. Narttua ei kaduttanut, hävetti kylläkin.

Kauhu piti katseensa yhä liekehtivän kiukkuisena jokseenkin jopa välinpitämättömänä. Kun tuisku ryhtyi puhelemaan ja kauhu näki toisen valekat purukaluston se ei värähtänytkään. Se vain seisoi paikallaan silmäänsäkkään liikauttamatta. sen koko olemus oli kuin palava viha tuska ja pelko se tuijotti puhuvaan tuiskuun mitään sanomatta kunens tämä oli saanut asiansa loppuun " älä suotta poistu " Se lausahti vähän enen kun toinen oli kääntänyt selkäänsä. silel oli se ja sama minne tuisku meni tai mitä tuo teki. kauhu oli menettänyt luottamuskensa totaalisesti tuohon suteen. Kun Sammal seisoi yksin ilman betaa kaksin kauhun kanssa tämä katsoi sammalta yhä tuo samainen ilme kasvoillaan.

Kauhun korvat väähtivät hivenen sammaleen ryhtyessä puhumaan se kuitenkin pysyi paikallaan edelleen nyt katsoen sammalta mahdollisesti suoraan silmiin. " mmm.. se mitä minä ajattelen nyt on jotian mitä et haluais koskaan kuulla siksi sanonkin tämän. " kauhu hiljeni hetkeksi pitäen katseensa yhä liekehtivänä " Joko menet Tuiskun perään ja selviätte yhdessä tulen tuomasta kuumuudesta tai annat hänet mennä " Kauhu puhui se hiljeni tyystin sillä ei ollut pienintäkään häivähdystä tai eijetta lähtäeä tuiskun perään saati hyökätä sammaleen kimppuun se vain seisoi sen katseesta oli helppo lukea vihan ja pettymyksen tunteet.
Kauhu jäi odottamaan Sammaleen vastausta. lähtisikö tuo tuiskun perään vai jatkaisiko se kauhun kanssa elämistä. Toisaalta kauhu ei tienynt mitne sen pitäisi suhtautua asiaan se ei tiennyt voisiko se luottaa sammaleeseen enää koskaan. mutta Kauhu rakasti sammalta se oli muuttanut itseään paljon moisen nartun tähden.

¤kai minä tähän väliin kirjoitan? *ei varma*¤

Sammal katsoi Kauhua apeana ja nuolaisi huuliaan ensimmäiseksi rauhoittavaksi eleeksi. "Miksi menisin? Jos... Jos sinä olisit kuollut, olisin mennyt hänen kanssaan, kenen muunkaan? Sinä olisit ollut.. (mutina:kuollut)" Sammal alkoi pikku hiljaa ärsyyntyä. Kauhu ei ollut Kauhu. Kauhu ei ollut noin rauhallinen. Sammal taas koki joutuneensa dominoiduksi ja nurkkaan ahdetuksi. Se sai nartun olon entistä ahdituneemmaksi ja pikkuhiljaa tummaturkin niskavillat alkoivat kohota. Sammal ei antaisi anteeksi, niin mitä? Kauhun typeryyttä. Toinen saisi taistella Sammaleesta. Tuntui kuin Kauhu ei olisi edes välittänyt. Antoi vain olla. Se oli nartusta erittäin anteeksiantamatonta ja muistutti liiankin elävästi Lyijyä, pahoinpitelijää ja entistä rakastettua, Sammaleen pentujen oikea isä.

Kyse ei ollut siitä etteikö kauhu välittänyt, tai että se olisi ollut dominoiva. Kauhu teki valintansa puhtaasti vain koska se halusi tietää miksi sammal oli niin tuiskulel sanonut ja miksi kauhu oli rauhallinen asian suhteen miksi se ei hyöknnyt uhkaajansa kimppuun. Miksi se ei lähtenyt tuiskun p0erään. Noh Kauhu sai tuiskunsnaosita harvinaisen selväksi ettei tuisku ollut havitellut kauhun paikkaa ryhmässä eikä ilmeisesti sammaltakaan. Ja koska tuisku oli ottanut eleekseen lähteä pois ei kauhulal ollut syytä lähteä enä perään. toisaalta se tiesi ettei siinä olisi mitään järkeä.
Sammaleen puhuessa kauhun katse pysyi hetken leiskuvana kunnes tuo antoi luonteelleen periksi " jos asia on näin miksi paikalle tullessani näin teidät lähekkäin. miksi kuulin ne sant joita en kykene edes toistamaan. Ainoa asia mikä saa minut ajattelemaan tapahtunutta oli se että tuisku teki oikein. " Kauhu puhui ei lempeästi mutta ei enä äniin tunteettoman kylmänäkään. " ja tämä ei ollut ensinmäinen kerta mutta toivon sen oelvan viimienen, olet elämän kumppanin jonka kanssa hlauan jakaa kaiken. mutta kolmatta kertaa en tällästä kestä. jos haluat olla tuiskun kanssa niin tee valintasi nyt. tämn hetkinen tilanne on rankkaa koko susi kannalle, moni on menehtynyt noihin liekkeihin. on vain ajan kysymys kuka on seuraava. minä olen hengissä ihme ja kumma kaieksta siitä huolimatta olen etsinyt laumamme jäseniä olen etsinyt pentujasi. enkä ole nähnyt ketään en ole saanut pientäkään vihjettä elossa olevista susita. ja kun vihdoin löydän sinut ja tuiskun näen miten sinä olet hänessä kiinni. en usko sitä etteikö tilanteessao lsii ollut lainkaan tunnetta. " kauhu puheli aina loppua kohden lempeämmin.

Kauhun sydän kuuli sammaleelle ja kauhu oli joskus luvannut ettei tekisi tuiskulle mitään joten halusi pitää sen vain koska rakasti sammalta. Millään muulla ei olisi ollut merkitystä muussa tapauskessa Kauhu olisi lähtenyt tusikun perään ja tappanut.

((Tuisku on vajaan kilometrin päässä istuskelemassa. Voitte jatkaa keskenänne, seuraan kuitenkin peliä siltä varalta että Tuiskulle olisi vielä asiaa.
Jos ei ole niin kiitos pelistä, it was awesome. ))

Sammaleen silmiä kirveli sen kuunnellessa osittain perättömiä syytöksiä. "Toinen!? Milloin olen pettanyt sinua aiemmin? EN ole nytkään pettänyt!! Kerroin vain Tuiskulle, kuinka huolissani olen kaikista, halusin jonkun, jonka turkkiin painautua ja tuntea, että hän on elossa, että vielä on toivoa!!" Sammal puhui korotetulla, värisevällä äänellä ja tuijotti korvat edessä Kauhua. Kauhun tunteet oli vallannut nartun ruumiin, eikä neidon omat tunteet helpottaneet sitä yhtään. "Kuinka tosissasi kehtaat syyttää minua noin alhaisesti?!" Sammal jatkoi nyt kuiskaten.

Kauhu kuunteli korvat sivulel vetäisten tsoien sanoja. " Näinkö se on, entä puheet tunteista, ja entä ne lukuisat katseet joita olette vaihtaneet lukuisat kerrat. mitä ne ovat ? onko sekin vain normaalia huolta ja murhetta ? mitä minun sinun mielestäsi pitäisi ajatella tästä ? " Kauhu puheli se ei korottanut ääntään se ei ollu vihainen puhuessaan vaan pettynyt. Uros käänsi katseensa liekkeihin tyystin se istahti alas ja tuijotti liekkeihin. se ei sanonut mitään vaan jatkoi tuijottamistaan. sitä epäilytti että valehtelisiko sammal hänelle. olisiko sittenkni oikea ratkaisu vain lähteä ? lukuisia kysmyksiä pyöri uroksen päässä niihin vastausta saamatta.

Sammal tuijotti Kauhua hetken järkyttyneenä. Eikö enää susia saanut katsoakaan pelkäämättä, että rakas tulisi mustasukkaiseksi. Pelko ja pahanolon tunne vaihtui raivoksi ja huonoksi oloksi sisäisesti. Narttu myönsi pitävänsä myös Tuiskusta, mutta tottakai Kauhu oli se tärkein. Tai ainakin oli ollut. Nyt Sammal ei tiennyt mitä ajatella.

"No hitto enkö saa enää katsoa Tuiskua? Enkö saa tuntea rakkautta johonkuhun toiseen, jos rakastan sinua enemmän?" Sammal sihisi kiukustuneena. Sitten sen aivoissa naksahti ja narttu murisi hiljaa ja väläytti hampaitaa. "Ihampa sama. Minä lähden nyt. Ei kiinnosta. Vaivu sinä vaikka liekkien armoille, en välitä." Sammal huusi ja läksi juoksuun. "Kuole pois ja pysy poissa. En tahdo nähdä sinua tai ketään muutakaan enää koskaan!" Sammal huusi ohi kiitäessään täyttä kurkkua ja juoksi. Ei Tuiskun luokse, ei liekkeihin. Narttu juoksi vedet silmistä valuen epätasaisessa maastossa pois, kauas pois. Jos Kauhu koetti saada narttua tässä vauhdissa kiinni, se alkoi olla mahdotonta. Sammal juoksi sokean raivon vallassa katsomatta eteensä, varomatta. Kauhu tuskin kykenisi samaan vauhtiin aivan heti, jos sittenkään vaarallisessa maastossa.

Kauhun ilme muuttui hetkessä kylmäksi ja välin pitämättömäksi sammaleen sanojen päätteeksi. se käänsi slekänsä pyörähtäen ympäri kääntäen katseensa sammaleeseen. " Jos niin haluat " se sanoi ja lähti kävelemään sinne mistä tulikin kohti liekehtivää merta varmoin askelin hukka herra asteli eteenpäin taakseen katsomatta.
Kyse ei ollut siitä ettäkö se ei välittäisi enää sammaleesta vaan päin vastoin Sammaleen sanat saivat kauhun sydämmen tykyttämään ja jos susi herra osaisi itkeä se itksi nyt. suru ja kaipuu valtasi sen sydämmen mutta se ei aikoisi kääntyä takaisin ei enää.
Sammal oli sen elmän ainoa valo joka teki hiipumsitaan hitaasti ja tuskallisesti uros kaipasi sammalta jo nyt kulkiessaan kohti liekkejä mikä olisikaan kauhun seuraava siirtoa vaihtaisiko se suuntaa ajoissa vai tekisikö se kuten sammal oli kehottanut?

Sammal ei voinut vaikuttaa Kauhun päätökseen enää millään lailla. Sillä oli tärkeämpää selvittää nyt oma pää ja vain juosta. Itseään narttu ei silti aikonut murhata. Ei edes rakkaansa käskystä

Kauhu ei katsonut enää taakseen vaan jatkoi matkaansa kunnes oli savun ja liekkimeren väreilyn takana jolloin sitä ei enää näkynyt.
Kauhu ei aikonut tappaa itseään se koki tilanteen olevan kyllin kuuma liekkien rinnalla joten antoi sammaleen mennä kuten itse tahtoi. vaikka hukka herra rakastikin sammalta enemmän kuin ketään koskaan se ei tiennyt mitä sen tulisi tehdä. joten se antaisi nyt tomun laskeutua ja odottaisi mitä tulevaisuus tuo tullessaan.