Ensimmäinen, ja viimeinen tapaaminen.

// Ratkirani med kuura :) Ajankohta olisi menneisyys,hiukan ennen metsäpaloja. //

Heinä oli asettunut aarnimetsän laidalle, etelämpänä sijaitsevaan sopivan kokoiseen vanhaan koloon.
Nyt sillä oli neljä pentua, jotka tällä hetkellä vetivät onnellisina sikeitä. Heinänkin vaipuessa uneen.

Kieltämättä narttu oli vajonnut huonoon kuntoon, se poistui pesästään vain joka toinen tai kolmas päiväs syödäkseen. Mutta nyt se saattaisi lähteä metsälle tänäänkin, pennut olivat jo sen verran kasvaneita, että selviäisivät varmasti kauveminkin ilman emoa, tällä seudulla kun tapasi olla rauhallista.

#...mitä tuo ensimmäinen lause tarkoittaa?#

Kuura jolkotti pitkin aarnimetsää etsiskellen itselleen jotain syötävää, sillä nälkä alkoi kurnia suden suolissa. Varmasti täältä löytyisi esimerkiksi jokin ateriaksi kaipaava kaniini tai pesällinen hiiriä... mutta saaliin hajun sijaan uros tavoittikin kuonoonsa suden tuoksua. Eikä mitä tahansa suden tuoksua, vaan pentususien. Joku tosin olisi saattanut sitäkin pitää aterian hajuna.

Uros pysähtyi ymmällään. Se ei mielestään ollut astunut minkään lauman reviirille - päinvastoin, se oli tarkoin kiertänyt kaukaa kaikki paikat joissa havaitsi reviirin - mutta tässä kuitenkin haisivat pennut. Ja missä pennut, siellä lauma, sen vaisto sanoi. Outo juttu kaiken kaikkiaan. Kuura istahti maahan tietämättä mitä tehdä tai ajatella. Tuuli kävi selvästikin pentujen suunnasta tänne, joten uros ei toistaiseksi varmaankaan ollut vaarassa tulla haistetuksi; ja koska se itse ei nähnyt pesää, pesästäkään tuskin nähtiin sitä. Kaukana pennut eivät kuitenkaan voinut olla, siinä määrin vahva haju oli. Ja pentujen hajun mukana ilmassa leijui myös yhden nartun haju.

Mutta miksi täällä metsää reviirien ulkopuolella oli pesä? Kuura raaputti korvallistaan miettien ankarasti.

// Soon ruotsia ja tarkoittaa suunnilleen; Rat Ki Rani Kuuran kanssa. //

Heinä, neljän pennun pentueen emo oli laihassa kunnossa lähtenyt hieman haikein mielin metsälle. Heinä oli maksimisaan kierrellyt lähimailla aarnimetsää vartin, eikä löytänyt edes pientä linnunraatoa.
'' Suurperheen '' äiti jolkotteli kepein askelin lähemmäs pesää, se ei tohkennut pysyä metsällä kauvempaa.

Heinä tuli siis melkein olemattoman kevein askelin myötätuulta, ja ensitöikseen kumartui hieman, ja ujutti päänsä koloon varmistaakseen pentujen olevan tallella - ja kunnossa. Hiekanvärinen turkki tuulessa hulmuten laski Heinä persettään alas ja nautti viilentävästä tuulesta kesähelteiden keskellä.

#Ei, kun peliviestin ensimmäinen lause. "Heinä oli aarnimetsän laidalle, kohti etelää, sopivan kokoiseen vanhaan koloon." Olen yrittänyt saada siihen jotain tolkkua, mutta en saa.#

Kuura haistoi yhden täysikasvuisen naarassuden hajun, mutta ei enempää, ja päätti lähteä tarkistamaan mikä oli tilanne. Oliko mahdollista, että täällä takamailla olisi yksinäinen narttu pentueen kanssa? Tilanne kuulosti oudolta, uros ei ollut koskaan aiemmin törmännyt moiseen. Toisaalta susi oli elämänsä aina viettänyt joko laumoissa tai laumoja vältellen.

Valkea ravitseli päättäväisesti itseään, kohotti vielä kuononsa nuuskien ilmaa ja lähti sitten jolkottamaan - joskin varovasti, se oli myönnettävä - kohti pesäkolon hajua. Kenties Kuura saattaisi itsekin kostua tästä tilanteesta jotain.

// Oho, siihen on näemmä tullut pari virhettä. Muokkaankin sitä. //

Heinä kaartoi korviaan terhakkaasti pystyyn nähdessään edestäpäin lähestyvän suden. Tuo ei näyttänyt ruumiinrakenteeltaan tai liikkeiltään miltään pennulta tai kovin hennolta, joten Heinä näki parhaakseen pujahtaa saman tien koloon sisälle suojelemaan pentujaan. Päästyään koloonsa Heinä siirsi varovasti hammasrivistönsä avulla pentuja pesän keskeltä nurkkaan, joka oli valitettavasti hieman vilposempi. Mutta se nyt oli pieni murhe tällä hetkellä.

Tassut taipuineina matalassa kolossa seisova narttu laskeutui hitaasti makuulle melkein kolon suulle, osittain se toivoi saavansa juuri nyt seuraa tähän yksinäisyyteen. Mutta toisaalta taas ei.

Kuura pysähtyi pesäkolon lähistölle mutta kuitenkin pienen välimatkan päähän, niin että näki mitä tapahtui mutta ei kuitenkaan ollut tunkemassa sisään luolan suuaukosta. Ketään ei näkynyt, vaikka susi katsahtikin ympärilleen, mutta haju leijui vahvana ilmassa. Ilmeisesti perhe oli vetäytynyt luolan suojiin.

Tosin valkea uros kaihtoi ristiriitoja, mutta siitä huolimatta se saattoi olla perin päättäväinen niin halutessaan. Ja nyt se kerta kaikkiaan halusi nähdä, keitä tuolla luolassa oli, ja kuulla miksi ne olivat siellä ilman merkkiä laumasta - reviirimerkkejä pääasiassa, ja toisten susien läsnäoloa. Olihan emo pentuineenkin tietysti tavallaan lauma.

Kuura painoi päätään ja veti korvansa taakse näyttääkseen vähemmän uhkaavalta. "Onko ongelmia?" susi sitten kysyi, kun ei muutakaan keksinyt. Se tahtoi saada emon pois luolasta.

Heinä häiriintyi toinen läsnäolosta silminnähden, se pörhisti niskavillansa ja vilautteli kerran tai pari hampaitaan kolon suulle. Mutta tiesi myös sen ettei uros nähnyt noita vilautuksia.

Viimein kolosta putkahti laiha pää suurine korvineen ja pistävine silmineen, toden totta, Heinä oli riutunut ja sen silmät olivat uponneet aavistuksen kuoppiinsa. Narttu silmäili urosta, sen eleitä ja astui sitten notkeasti selkä taipuen kokonaan kolosta.
Laiha susi kohotti pölyhuiskua muistuttavaa häntäänsä, ja nosti korvansa pystyyn. '' Millä asialla olet? '' Suden suupielet liikkuivat hitaasti tämän haravoidessa tarkalla silmäparillaan Kuuran kehon kieltä. Heinä ignoreerasi toisen kysymyksen, ja vastaisi siihen vasta kun saisi omaan kysymykseensä vastauksen.

Kuura painoi häntäänsä vastineeksi toisen dominoiville eleille ja mietti vastausta tämän kysymykseen. Olihan toki oikeutettua, että pentuettaan vartioiva narttu pyrkisi johtavaan asemaan, ja uros oli enemmän kuin halukas tarjoamaan toiselle tämän. Susi ei millään muotoa halunnut tapella, eikä näin ollen piitannut tavasta, jolla Heinä jätti kuulemansa kysymyksen huomiotta.

"Satuin kulkemaan ohi ja mieleeni juolahti, josko apu olisi tarpeen."

Vastaus oli niin lähellä totuutta kuin oli tarpeen ilmoittaa. Uros olisi voinut mainita vielä ja voisinko itse hyötyä tilanteesta jotenkin, mutta sitä ei varmasti olisi ollut kovinkaan järkevää mainita päin noin ärhäkästi reagoivan nartun kuonoa. Tiedä, vaikka toinen kävisi kimppuun moisen kuullessaan.

Heinä näytti mieltyvän toisen reaktiosta, ja kohotti hieman lyhytkarvaisia kulmiaan.

'' En minä, mutta kiitän silti. '' Heinä mumahti jotain valittavaan äänensävyyn ja hiukkasen epäselvästi perään jotain ruoan saannista ja kuumuudesta.
Heinä työnsi hetkeksi päätään koloon, josta kuului nälkäisten pentujen vinkumista. Heinä tunsi kuihtuvansa seisoalteen, juuri nyt tällä hetkellä.
Nartulla oli jotakuinkin tyhjät ja roikkuvat nisät mahansa alla, joista nipin napin riitti maitoa jokaiselle pennulle.
Heinä laskeutui istumaan verkkaasti, osoittaakseen että tomu oli laskeutunut maahan. Uros vaikutti melko mukavalta, ihan semmoselta mihin voisi tutustuakkin. '' No, miten on, oletko kauvankin asustanut laaksossa? '' Heinä kysy ja nuolaisi aistikkaita, tummia suupieliään ja kaarsi korviaan pienesti takakenoon.

Kuura nyökytteli toisen mainitessa ohimennen ruuasta; sitähän valkea itsekin oli ollut etsiskelemässä. Uros säilytti alistuvat eleensä ja mätkähti maahan, mutta oli kuitenkin valmis ponkaisemaan jalkeille ja täyttä laukkaa pakoon jos tarve tulisi. Toistaiseksi narttu näytti rauhoittuneen, mutta eihän sitä koskaan voinut tuntemattomien kohdalla olla täysin varma, vai kuinka? Oli siis parasta olla varuillaan.

Valkea katseli toisen riutunutta olemusta ja mietti näyn huvittavuutta. Parhaissa voimissaan oleva uros alistui nälkäkuoleman partaalla olevalle nartulle. Mutta toisinaan alistuminen oli paras tapa, eikä tappelu useinkaan tehnyt hyvää selviytymismahdollisuuksille. "En kauaa, tulin oikeastaan alkukesästä."

'' Vais niin. '' Heinä nyökkäsi, yritti rentouttaa itseään muttei pystynyt rentoutumaan tämän enempää vieraan seurassa.
Varsinkaan uroksen seurassa.

'' Oletko halukas lähtemään kanssani metsälle? '' Heinä nosti persettään maasta, ehkä tuosta sittenkin olisi apua. Narttu tarvitsi kipeästi ruokaa ja lihaa luittensa ympärille, muuten pennut kuolisivat ravinnonpuutteeseen. Ja niin tekisi myös Heinäkin.

Heinän turkki heilui keveässä tuulessa, ilma oli hiostava ja kostea. Heinän punertava kieli putkahti huulien välistä, ja nartun suu aukeni.
Läähättäminen oli miltein pakollista tässä helteessä, onneksi tosin pesä oli melko syvällä maassa ja siellä oli viileämpää.

Kuura katseli narttua sivusilmällä ja mietti tämän metsästysretkiehdotusta. Ajatus oli kieltämättä houkutteleva, mutta uros ei voinut mitään ajatukselle, että pentujen jättäminen yksin olisi väärin. Toisaalta tämä juttu oli sen mielestä jo alun alkaenkin niin sekava, ettei kai voinut olettaakaan, että asia enempää selkenisi.

"Voisin itse asiassa tullakin." Valkea nousi jaloilleen ja ravisteli turkkiaan. Hetkisen susi epäili retken onnistumismahdollisuuksia, sillä he eivät tunteneet toisiaan ja kaksi tuntematonta metsällä ei ollut paras mahdollinen saaliinhankintavaihtoehto, mutta tietysti kaksi sutta löysi aterian paremmin kuin yksi. "Entä pennut?"

Kuura ei nähnyt tarpeelliseksi mainita ainakaan vielä tässä vaiheessa, ettei ollut nopein mahdollinen juoksija. Narttukaan ei näyttänyt juuri siltä, että olisi valmis juoksemaan pikamatkoja, joten asialla ei välttämättä ollut tässä tilanteessa merkitystä.

// äh, anteeksi kesto. Ja inspiraatio on ollut täysin hukassa, joten en lupaa mitään laadukasta tekstiä. /

Heinä nyökkäsi kepeästi, yksin riistan kiinni saaminen Heinältä oli olemattoman pieni mahdollisuus. Ehkä Heinä käytti toista hyväkseenkin nyt vähän tässä tilanteessa?
Narttu pudisteli turkkiaan, niin että korvatkin heilahtelivat hassusti. Ilma oli todellakin kamala. Eikä paras mahdollinen metsästykseen, muttei nyt voinut muutakaan.

'' Ne pärjäävät tuolla sen aikaa, ovat ennenki pärjänneet. Ja tälläisellä helteellä ei liiku vanha nälkäinen karhukaan kuin veden äärellä. '' Heinä mutisi takaisin ja nostatti päätään riippumasta. '' Noniin, mennään eikä meinata. ''
Narttu lähti hieman raskaasti jolkottelemaan pohjoiseen, minne oli äsken selkäpäin ollut. Heinä jolkotteli ensin hitaammanpuoleisesti, odottaen että Kuura ehtisi sen rinnalle juoksemaan. Sitten se kiihdytti vauhtiaan. Ja silminnähden sen askel kepeni koko ajan, alku tosin oli ollut ikävän kankea.

#Laadussa ei mitään valittamista, eikä kestokaan haittaa.#

Kuura kuunteli toisen sanoja ja tuli yhä hämmentyneemmäksi. Millainen pesue se oikein oli, joka jätettiin yksikseen selviämään? Kummallista kerta kaikkiaan. Uros ei ollut koskaan kuullut yksinhuoltajaemoista, joten ei varmastikaan ollyt yllättävää, että se ei oikein käsittänyt mitä tästä tilanteesta olisi pitänyt ajatella. Niinpä se päätti tällä hetkellä olla ajattelematta mitään, ja keskittyä metsästykseen.

Jos kohta Heinä käyttikin Kuuraa hyväkseen, ei voinut sanoa, että uroksellakaan olisi ollut täysin puhtaita jauhoja pussissaan. Oli tasan yksi syy miksi se etsiskeli ympäristöstään narttuja, eikä tuo syy taatusti ollut vain parempi tuoksu. Tässä(kin) tapauksessa kaavailu oli toki turhaa, mutta eihän Kuura sitä vielä tässä vaiheessa voinut tietää.

Nartun odotus siitä, että valkea lähtisi juoksemaan sen rinnalle, oli kuitenkin turha. Kuura jolkotti Heinän hännän tuntumaan ja asemoitui siihen, ilmoitti vain olevansa mukana ja antavansa toisen johtaa. Vaikka nartun vauhti kiihtyikin, se ei ainakaan vielä ollut liikaa urokselle, kuten tämä oli arvellutkin, vaikka ilma olikin kuuma ja toisen liikkeet vertyivät askel askeleelta. Sitten uros äkkiä pysähtyi ja huhuili toista. "Luulen, että näin juuri mäyrän pesän. Saatoin toki erehtyäkin."

Heh, Heinä oli itseasiassa melko sekavassa tilanteessa pentujensa kanssa. Yleensä koko lauma otti osaa pentujen hoitoon, mutta narttu oli pariutunut laumattoman uroksen kanssa joka oli myöhemmin häipynyt maisemista.
Heinällä oli kyllä ollut tarkoitus lähteä piakkoin jonkin lauman rajalle. Jo sinä aikana kun Heinä tutustui Sirppiin, mutta tällöin narttu oli liian heikko kulkemaan. Synnytys oli ottanut koville.

Heinä oli mielissään siitä, että uros suosiolla alentui alemmaksi arvoasteikolla. Narttu kun oli tottunut metsästämään yksin, ja muutenkin oli yleensä oman itsensä herra.
Yllättävää kyllä, mutta Heinän kunto kesti koko matkan mitä kaksikko taittoi. Tuuheaturkkinen meksikonsusi oli juossut ja vaeltanut ennenkin paljon.

Heinä jarrutti vauhtiaan kuullessaan toisen huhuilun, kääntyi hieman viistoon oikealle ja höristeli korviaan. '' Ai, mennään toki katsomaan. '' Heinä nyökkäsi toiselle merkiksi siitä, että tuo näyttäisi missä näki mäyrän pesän. Narttu seurasi, mikäli Kuura lähti näyttämään.

Kuura vilkaisi toista, huomasi Heinän kääntyneen uroksen suuntaan ja muutti sitten itse suuntaansa lähtien kohti näkymää, jonka oli arvellut mäyrän pesäksi. Uros lähestyi hitaasti ja varmistellen, nuuhki ilmaa ja tuli yhä enenevässä määrin siihen tulokseen että kyseessä tosiaan oli mäyrän pesä, mutta sitä oliko siellä mäyrää se ei tiennyt. Pelkästä pesästä ei paljon kostuisi.

Koska oli päivä, mäyrä olisi todennäköisesti pesässään, jos siellä tosiaankin sellainen oli. Kuura pysähtyi pienoisen välimatkan päähän odottamaan Heinää, ja kun tämä saapui, nyökäytti pesän suuntaan. "Siinä se on, mutta en ole varma onko siellä elämää. Tai ehkä siellä onkin kettu. Mitä tehdään?"

Uros tiesi oikein hyvin mitä olisi tehnyt itse, jos olisi ollut matkassa yksin - tosin siinä tapauksessa Kuura olisi varmastikin kiertänyt pesän kaukaa, ei se yksinään mäyrälle mitään mahtanut, tyytyi mieluummin hiiriin - mutta joka tapauksessa Heinä oli nyt pomo ja siinä ominaisuudessa sai päättää mitä tehtäisiin.

Heinä lähti seurailemaan kohti mäyrän pesää, narttu oli varmaan ollut niin ajatuksissaan ettei huomannut hajua tai muutenkaan koloa näöllään.
Hiekkaturkkinen narttu pysähtyi hyvän välimatkan päähän, laski päätään ja yritti kuikuilla koloon. Mutta kolo oli varjoisa ja varmasti syvä, eikä Heinä erottanut oliko se tyhjä vai oliko siellä joku.
'' Jos jätetään tällä kertaa, ties jos siellä onkin mäyrä... '' Narttu nosti päätänsä ja peruutti hieman. ''.. Jatketaan matkaa. '' Narttu tokaisi ystävällisestä ja lähti askeltamaan menosuuntaansa.

Askellus nostatettiin taas jolkotteluksi suden roikottaessa päätään ja poimiessa hajuhiukkasia maasta. Maa tulvi vanhoja riistaeläinten hajuja, ei oikein mitään tuoretta. Kai oli tyydyttävä hiiriin. Mikäli mitään peuralaumaa ei ollut jäänyt lähistölle.

"Minä söisin mieluusti mäyrän", Kuura tuumi, mutta tuumi sitten että mäyräjahti tarvitsi hieman harjoitusta onnistuakseen, ja ellei metsästyskumppani ollut samaa mieltä, siitä ei tulisi kuitenkaan mitään, vaikka kaksikko jahtiin ryhtyisikin. Mitä Heinä ei ilmeisesti ollut aikeissakaan tehdä, koska jatkoi toiseen suuntaan. Ja koska Heinä oli jahdin pomo, Kuura lähti seuraamaan narttua.

Kuura kiihdytti myös vauhtiaan tasaiseen matkahölkkäänsä uroksen seuratessa Heinää. Valkea päätti myös painaa kuononsa maahan, jos vaikka toinen ei heikossa kunnossaan huomaisikaan jotain tärkeää hajujälkeä, mutta sen lisäksi uros höristeli korviaan tarkkaavaisesti siltä varalta, että jokin eläin ääntelisi lähimaastossa. Toistaiseksi ei ainakaan ollut havaittavissa mitään syötäväksi kelpaavaa. Tai paremminkin sanottuna, mitään hampaiden ulottuvilla olevaa syötäväksi kelpaavaa - puissa laulavat linnut kelpaisivat kyllä ruoaksi, mutta latvukseen ei yltänyt aterioimaan.

Heinä naurahti kepeästi toisen kommentille, niin varmasti Heinäkin olisi pistänyt poskeensa välillä jotain muutakin kuin hiiriä, mädäntynyttä peuraa ja linnunraatoja. '' Heh, olisin vain tiellä tässä kunnossa. Ja haluan itse tienata ruokani. '' Narttu vastasi ja jatkoi hölkkäämistään tasaiseen tahtiin.

Pian läheltä kuului matalaa kotkotusta, kuului pientä pyristelyä ja pian kahdenkymmenen metrin päästä puuntakaa pilkisti metson pyrstösulkia. Tätä tilaisuutta ei munattaisi! Heinä nuoli suupieliään ja hidasti askellajinsa kepeäksi kävelyksi. Ja toivoi Kuurankin tekevän samoin. '' Katso... '' Heinä kuiski uroolle '' ... tuolla on lintu. Napataan tuo, ja saadaan tarpeeksi ruokaa molemmille. '' Heinä tiesi että metso oli kömpelö otus joka ei noussut yhtä kepeästi ilmaan kuin pikkulinnut, nyt olisi melko helppo yllättää ja napata se.

'' Tehdään niin että hyökätään kimppuun suoraan tästä. Täytyy olla nopea, mutta meillä on hyvät mahdollisuudet sillä tuo on raskas lintu ja ei niin lähde paikaltaan helposti lentoon. '' Heinä katsoi sitten Kuuraa, josko tämä kävisi hänelle.

Kuura havaitsikin metson äänet suunnilleen samaan aikaan kuin Heinä ja hidasti vauhtiaan nähdessään nartunkin tekevän niin. Sillä ei ollut pienintäkään aikomusta törmäillä Heinää päin, siinä määrin ärhäkältä pakkaukselta tuo oli vaikuttanut, vaikka nyt olikin rauhallisempi. Törmäyksestä seuraisi varmasti melkoinen rähäkkä.

Uros ilmaisi eleillään havainneensa linnun ja hyväksyneensä sen saaliiksi, mutta metsästystapa hieman arvelutti sitä. Kuura kyyristyi hieman, vilkaisi sitten sivusilmällä Heinää ja kysyi vaimealla äänellä: "Tarkoitatko, että pinkaisemme tästä täyttä vauhtia sen kimppuun, emmekä yritä hiipiä lähemmäksi?" Valkea otti valmiiksi juoksuunlähtöasennon siltä varalta että Heinä oli tarkoittanut juuri sitä. Susi ei ollut asiasta aivan varma, joten sen oli varmistettava, silläkin uhalla että narttu pitäisi sitä ääliönä. Kuura ei tuntenut maastoa, mikä saattaisi olla ongelma äkkirynnäkössä.

Heinä käänsi hitaasti taas katsettaan huolimattomasti lähemmäksi käyskentelevää metsoa kohti, ja sitten siirsi katseensa puhuvaan Kuuraan. Narttu heilautti matalasti häntäänsä, kääntäen korviaan hieman sivuille.
'' Kyllä kyllä, juuri tästä suoraan... katos, se käyskentelee juuri surman suuhun. '' Narttu vilkaisi silmäkulmastaan metsoa. '' Luota minuun, olen metsästänyt näitä ennenkin. '' narttu siirsi katseensa sitten metsoon, joka eteni hitain askelin hieman lähemmäksi ja Heinä jännitti jalkalihaksiaan vielä enemmän.

'' Oletko valmis? '' Narttu kysähti. Eikä se antanutkaan enempää varoitusaikaa kuin pari sekunttia, ennen kuin ponkaisi kyykkimästä esiin. '' Nyt! '' Metso oli näemmä säikähtänyt pahemman kerran, ja yritti räpiköidä ilmaan. Mutta koska urosmetso oli kookas ja jäntevä lintu, kesti sen lentoon lähteminen kauvan. Heinä tunsi maaston hyvin, ja liikkui siinä varsin sulavasti. Ennen kuin ennätti jo metson luo, joka oli juuri päässyt siivilleen. Mutta Heinä sai sen vasemmasta siivestä kiinni, vilkuillen nyt, missä Kuura meni. Ja samalla pyytäen tuota apuun. Metso oli suuri lintu, ja Heinä oli ollut huonossa kunnossa jo ennen metsälle lähtemistä. Siltä saattaisi lipua ote pyristelevästä linnusta ilman Kuuraa.

// Äh, anteeksi kesto! //

"Selvä juttu, valmiina ollaan", Kuura vastasi, vaikka ei tuntenutkaan itseään aivan valmiiksi. Uros saalisti mieluummin maastossa jonka tunsi, eikä se ollut ehtinyt tutustua vielä näihin maihin. Mutta koska kerran oli rynnättävä niin sitten oli rynnnättävä. Susi pinkaisi Heinän perään niin nopeasti kuin taisi, eikä jäänytkään heikkokuntoisen nartun vauhdista juurikaan, mutta kompastui maassa olevaan kuoppaan, joka oli jäänyt aluskasvillisuuden piiloon.

Siinä oli yksi syy tuntea maasto, ennen kuin lähti rynnäkköön!

Uros punnersi ylös ja vilkaisi ympärilleen. Heinä oli jo saanut kiinni linnun siivestä ei niinkään kaukana, joten Kuura ponnisti ja loikkasi toisen luo iskien hampaansa kiinni räpistelevään lintuun. Leuat osuivat johonkin, joka tuntui jalalta, mutta metso ei tuntunut olevan asiasta samaa mieltä vaan rimpuili vimmatusti ja sohi nokallaan. Kuura voisi päästää irti ja yrittää saada otteen linnun niskasta, mutta toisaalta... silloin Heinän ote saattaisi hellitä. Tilanne oli vaikea.

#Mitäpä kestosta, ei tuo haittaa.

Edit. 28.7.2011 peli keskeytetty#