Kauhun askeleet yllätyksiä täynnä ( kutsupeli Trisha )

Kauhu oli hiukan ollut poissa tolaltaan tapahtuneestam utta toivoi ehkä vielä jollain tapaan selvittävänsä asiat sammaleen kanssa. Sen sijaan kauhu päätti pysyä toistaiseksi poissa pelistä. Se liikkui rajamailla ja oli hyvillään että kylmät tuulet toivat syksyisen tuoksun sen kirsuun. Tulipalot olivat jättäneet karua jälkeä eikä laakso ollut enää järinkaunista katseltavaa. Kauhua iljetti ajatuskin siitä miltä mahtoi näyttää siellä missä tuli riehui eniten.
Sekavärinen kauhu varsin korkealla säkäkorkeudella varustettuna asteli hyvin lähellä haukan rajoja se ei miettinyt näkevänsä ketään se oli tyystin omissa ajatuksissaan pitäen kuitenkin huolen pysyen rajojen tuolla puolen. Herramme oli saanut vainun pienestä teerestä joka oli hädissään kauhun ajaessa sitä takaa ja yllätys käännöksellä hyökännyt tuon kimmppuun ja täten vienyt linnun päiviltä. Kauhu riiputti lintua rauhallisenpaan hivenen suojaisenpaan paikkaan jonkin sorttisen kitukasvuisen pusikon lomaan jonka lehdet olivat pudonneet. susi laski linnun maahan ja katsahti ympärilleen kunnes asettui tyytyväisenä syömään lintua.

Toisaalla taas ilo liikuskeli haukan rajoilla ja pysähtyi tarkkailemaan liikkujaa kunens tunnisti sen kauhulle. Ilo ei tiennyt miten se lisi kauhunu suhtautunut, kauhu oli ollut myös viimeisten joukossa tuiskun kanssa veren reviirillä kun olo oli noussut kapinaan ja ollut jopa hyökkäävä varpua kohtaan ja kauhu oli kehottanut ilo lähtemään. Ilo seisoi tovin paikallaan kunnes päätti kutsua isänsä Katalan paikalle. Eihän kauhusta ollut mitään vaaraa rajojen suhteen ollut mutta ilon mielestä Katalan olisi hyvä tietää että kauhu on hengissä ja ehkä kauhu tietäisi mitä muuaalla päin laaksoa oli tapahtunut. Ilo ulvahti kutsuvasti lauman betalle ja jäi odottamaan saisiko tuo vastausta.

Kauhu heilautti korviaan kun kuuli joksenkin tutun äänähdyksen haukan reviiriltä se käänsi katseensa lauan alueelle miettien miksi ääni oli ollut tuttu se näki kauenpana itsestään tumman suden mutta se oli liian nälkäinen kyetäkseen ottamaan tarkemmin selvää kuka tuo tumma susi oli joten se jatkoi syömistään tietämättä sitä että se saattoi pian saada seuraa.

Ilon kutsu sai Katalaan liikettä. Haukan reviirin alue oli jo sen verran tuttu, että beta valitsi nopeasti lyhimmän tien tyttärensä luokse. Betan vaalea ja isokokoinen veli loikki huomattavasti kömpelömmin veljensä jalanjäljissä. Se saapui Ilom luokse huomattavasti Katalan jälkeen ja kurkki veljensä ja veljentyttärensä ylitse kaukana alhaalla näkyvää, aterioivaa hahmoa. Koko ei tunnistanut suden hajua, joten se epäili tätä laumattomaksi vaeltajaksi.

"Sillä on saalista", vaalea uros totesi ja höristeli korviaan. "Mitä teemme?"
"Menemme sinne", Katala totesi ja heilautti häntäänsä. Koko vilkaisi veljeensä kummissaan. Katala ei vaikuttanut kiukkuiselta, joten he tuskin olivat menossa häätämään tulokasta tai varastamaan sen ruokaa. Kysymys kuuluikin, miksi ihmeessä ne sitten olivat menossa alas.

"Se on Kauhu", Katala totesi tyttärelleen ja heilautti häntäänsä. "Mitä se tekee täällä? Tuiskun mukaan Kauhu ja Sammal pitävät laumaa kasassa. En haista Sammalta missään."

Ilo heilautti häntäänsä edes takaisin kun katala saapui paikalle kokon kanssa Ilon ei tarvinnut sanoa mitään kun Katala jo tiesi miksi ilo oli kutsunut isänsä paikalle. Se katsoi muiden mukana kauhua kohti joka ei nähtävästi edes huomannut että sitä tarkkailtiin kolmen silmäparin kautta. Kun katala ilmoitti että he lähtisivät alas ilo nyökähti ymmärtääkseen asian, pian katala jo puhuikin ilolle joten ilo oli kääntänyt katseensa kauhusta isäänsä. " Ei kai tuli vain olisi hajottanut heidän suunnitelmiaan, ehkä jotain on sattunut? " ilo ehti murehtimaan joten si kiiruhti pian muiden mukana kohti kauhua.

Kauhu sen sijaan venytteli raukest ikun oli syönyt puolet linnustaan ja käänsi pian kookaan päänsä kohti kolmea tulijaa, se tarrasi saaliiseensa muristen sillä se ei tunnistanut joukkiosta ketään kunnes se sai tarkemman kuvan ja kykeni huomioimaan että paikalle tulijoista yksi oli katala, Kokoa se ei tunnsitanut ja ilokin oli vain villi veikkaus joka olikin kasvanut huomattavasti viime näkemästä. Kauhu tiputti saaliinsa koipiensa eteen ja katsoi kolmikkoa hiukan pää matalemmalla taselle ikään kuin kyyryssä pian se kuitenkin unohti saaliinsa ja kulki kolmikkoa vastaan siten ettei ylittäisi rajoja. " Katala, miten mukava nähdä sinua " Kauhu sanoi iloisesti siirtäen katseensa iloon " Ja sinä ilo, sinä olet kasvanut " kauhun teki mieli sanoa että sammal olisi ylpeä tyttärestään mutta se ei snaonut ikään kuin se ei olisi kyennyt sanomaan mitään ääneen sammaleesta.

Ilo sen sijaan pisti merkille ettei kaikki ollut hyvin kauhu ei ollut oma entinen itsensä jokin oli vialla. Ilo ei kuitenkaan kysynyt vielä mitään se antoi puheen vuoronsa isälleen olihan hän sentään beta ja varmasti tuolal oli asiaa kauhulle enemmän kuin ilolla. Ilo seisahtui ryhdikkäästi paikalleen ja ohi menne hamuili kauhun taakse jätettyä saalista hilliten kuitenkin itsensä.

Lähestyessään saalistaan nauttivaa sutta Katala oli entistä varmempi siitä, että Ilo oli tosiaan törmännyt Kauhuun. Ruskea beta kiihdytti askeliaan; kenen tahansa vanhan laumalaisen näkeminen oli sille aina suuri asia. Huonoa alkua lukuunottamatta ne olivat Kauhun kanssa olleet lisäksi poikkeuksellisen läheiset. Kauhu oli yksi niistä susista, joita Katala olisi ernaasti kutsunut ystävikseen, mikäli sellainen hempeily olisi ollut urokselle ominaista.

Ensialkuun Kauhu ei tainnut tunnistaa heitä, sillä se puolusti ruokaansa murisemalla. Katala pörhisti turkkiaan ja nosti häntäänsä korkeammalle. Ele oli yhtä paljon muistutus Katalan asemasta kuin tervehdyskin; kukapa Viiman laumasta EI olisi tunnistanut Katalaa nimenomaan Katalalle ominaisesta käytöksestä. Uros käyttäytyi aina, kuten olisi omistanut maailman tai ainakin puolet siitä.

Tai ainakin se oli käyttäytynyt ennen. Reviirin menetys oli hakannut jälkensä ylpeinpäänkin mieleen.

"Kauhu", Katala tervehti Kauhun viimein tunnistaessa heidät. Koska Kauhu laski päätään alemmasi, Katala lakkasi pörhistelemästä. Se vilkaisi Kauhun saalista ja jätti menemättä lähemmäksi, jottei Kauhu tuntisi oloaan uhatuksi. Katala ei tullut varastamaan saalista, vaan vaihtamaan kuulumisia vanhan ystävänsä kanssa.

"Siitä on aikaa, kun olen nähnyt sinut", uros totesi ja lipaisi huuliaan rauhoittelevasti. Häntä heilui puolelta toiselle merkkinä jälleennäkemisen riemusta. "Tyttäreni jo tunnistitkin. Uros seurassani on veljeni Koko. Tapasin hänet hieman ennen reviirimme menetystä. Sano, miksi olet täällä? Eikö sinun tulisi olla Sammalen ja muiden kanssa suunnittelemassa Veren reviirin valtaamista?" Katala uteli ja kurotteli kuonoaan Kauhun suuntaan. Se nuuhki toverinsa tuttua tuoksua ja tunsi olonsa heti kotoisammaksi.

Outoa kyllä, Sammalen tuoksia se ei löytänyt.

Koko pysytteli hieman taaempana ja vilkuili epävarmana isokokoiseen Kauhuun. Vaikka se oli itse samaa kokoluokkaa, se teki eleillään selväksi, ettei halunnut mitään pahaa. Koko otti mielellään seuraajan roolin eikä tarvinnut olla kovakaan päällepäsmäri saadakseen vaaleasta uroksesta lojaalin ja hiljaisen alamaisen.

Ilo ei sanonut mitään se siirtyi isänsä vierelle ja kuutneli innokkaana mitä kauhu kertoisi.

Sen sijaan kun Katala mainitsi missä kauhun piti olla se säpsähti. " Niin, se taitaa olla historiaa se suunnitelma ainakni minun osaltani. ryhmämme on ikään kuin noh hajonnut tai minä en enää kuulu siihen, en tiedä miten sammal aikoo toteuttaa sen jatkossa. Ja ei ei minun pitäisi olla siellä. " kauuha vaikeroi se ei osannut selittää mikä oli tilanne jos se olisi kyennyt se olisi juossut katalan kaulaan ja ryhtynyt itkemään säälittävästi. Mutta se piti kovan päänsä ja seisoi paikallaan ja pian yritti rentoutuakkin vilkaisten iloa ja kokoa. se tiesi että katala ja muutkni halusivat kuulumisia muista mutta kauhu meni vaikeaksi se ei teinynt miten päin se olisi ollut joten se istahti alas.
" Minun ja sammaaleen yhteinen tie on poikki hän jatkakoon suunnitelmaansa itse jos niin päättää. " se lausahti sitten joksenkin kolkon oloisena. se vaivasi kauhua yhä se päästi rakkaansa menemään.

Ilo kuunteli kauhun sanoja ja sen sisällä kuohahti. oliko kauhu jättänyt sammaleen tulen armoille ja paennut itse. Ei ilo ei tienynt mitä se olisi sanonut se katsahti isäänsä ja vain katala kykeni lukemaan sen kasvoilta että ilon sisälä kiehui.

Kauhun eleet ertoivat hermostuksesta, kun puhe meni Sammaleeseen ja muihin. Katala odotti kärsivällisesti eikä painostanut. Se tiesi saavansa haluamansa ennemmin tai myöhemmin. Tässä tapauksessa ennemmin, sillä pian Kauhu kertoi ryhmän hajonneen. Sammalen ja Kauhun yhteinen tie oli sekin poikki ja Kauhu oli nykyään yksin.

Katalankin sisällä kuohahti, mutta ei niinkään Sammalen ja Kauhun teiden erkanemisen kuin hajonneen ryhmän vuoksi. Veri saisi siis pitää reviirinsä. Tulipalot olivat hajottaneet ryhmän ja ajaneet sudet erilleen. Viha maistui kitkerältä kielen päällä. Se oli epäreilua! Veren olisi tullut menettää laumansa tulipalossa, ei heidän! Ei hänen perheensä. Nyt se ruoja vaeltaisi HÄNEN ruohomaillaan ikuisesti syömässä HÄNEN karibuitaan ja nukkui yönsä HÄNEN luolissaan.

"Vai niin", Katala lipaisi huuliaan ja vilkaisi tyttäreensä. Ilo saisi hillitä itsensä nyt. Uros lipaisi toisenkin kerran huuliaan rauhoitellakseen ja katsoi sitten jälleen Kauhuun: "Mitä tapahtui? Hajosiko ryhmä tulimeriin vai sisäisiin riitoihin? Ja missä ovat Tuisku, Ruska ja muut?" beta tivasi. Seuraavat sanat kylmäsivät sen sisinsä: "Missä ovat minun poikani Kaiku ja Nuusku?"

Ilo älähti opaperäisesti mutta hillitsi itsensä jääden seuraamaan tilannetta viereltä katsojana.
Kauhu oli jokenkin epä varma vastauksensa suhteen katalan kysymykset olivat vaikeita sillä kauhu ei tienynt miksi ryhmä hajosi. " Kaikki vain katosi, en tiedä mikä on tilanne nyt, en tiedä veikö tulipalo mukanaan ketään. Tuisku jätti lauman mm koska kyllästyi, Ruskaa en ole nähnyt hetkeen taisi olla viime kohtaaminen ennen tulipaloa. Poikasi en ole nähnyt heitäkään aikoihin, eikä tienynt sammalkaan heidän tiestään, uskon heidän kuitenkin oelvan kunnossa. Minun osani ryhmässä kaatui pettymyksiin. joten lähdin. En teidä minne Sammal meni.. " kauhu puheli jättäen ikään joksenkin keseken jokin kalvoi sen sisisntä.
oliko kaikki loppunut siihen.

Ilo kuunteli kauhun sanoja ja värähti kun toinen ei loppuen lopuksi tiennyt mistään mitään. " Etk..... " ilo ehti sanoa kunens vaikeni taas katsoen isäänsä korvat luimussa pahoittelevaisena.

Kauhu kertoi ryhmön hajonneen jo ennen tulipaloja. Se oli kaatunut sisäisiin ongelmiin. Tuisku oli lähtenyt kyllästyttyään, Ruskoa Kauhu ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Sama päti hänen poikiinsa. Sammal ei tiennyt myöskään näiden olinpaikkaa, tosin Kauhu ei ollut nähnyt Sammaltakaan aikoihin. Kuulosti siltä, että Kauhun lauma oli todellakin hajonnut.

"Minä olen pahoillani laumasi vuoksi", Katala totesi. "Olisin suonut vanhan reviirini sinulle ja Sammalelle. Meidän laumalaisillemme. Olen pahoillani siitäkin, että niin moni meistä on teillä tietymättömillä."

Katala vilkaisi tytärtään, joka oli keskeyttänyt Kauhun kertomuksen loppupuolella, ja nuolaisi huuliaan. Se osasi arvata, että Ilolla oli kysyttävää äidistään. Niinpä se antoi tyttärelleen sanattomasti luvan puhua seuraavaksi.

Kauhu pisti merkille että olilloa oli jotain sanottava joten se ikään kuin osasi odottaakin msutaturkin seuraavaa reaktiota. Ilo älähti omaperäisesti " ETkö sinä siis teidä mitään, äidistäni tai veljistäni ? " Ilo pihahti joksenkin jopa kiukkuisena " Olet ollut heidän kanssaan monet kuukaudet eikä sinulla ole mitään tietoa heistä " Ilo tivasi jatkoksi se oli turhautunut ja sitä ketutti kauhun tietämättömyys asiasta. Ilo vilkaisi katalaan mutta käänsi pian katseensa takaisin kauhuun.

Kauhu kiskaisi korvansa niskaan " niin, no Sammal voi hyvin siinä määrin että tuli palo tuhosi valtaisan osan laumattomien alueesta. ja hän etsii veljiäsi parasta aikaa uskoisin. Ja uskon heidänkin oelvan voimissaan. Valittettavasti en ole ollut läsnä yhtenään ja ehkä näin pääsi siksi käymään. Sammal koki paremmaksi että tuisku olisi ollut parempi.... "! kauhu puheli loppua kohden puhe hiipuen.

Ilo nosti ktseens maasta jonne se oli sen laskenut " oikein sinulle" ilo tiuskaisi lähes ääneti ja astahti parisen askelta taaemmas. Tumma neitosemem katsahti kokoon " koko lähdetkä kanssani etsimään jotain syötävää? " il kysäisi kokolta katsahtaen isäänsä kysyvästi mahtoiko tämä sopia hänelle. Kauhuun ilo ei enää katsahtanut.
( koska roolajalla oli ollut muisti onglemia niin ilo musitaa äkillisesti että häne tuli kertoa eräs seikka katallale :D )
Ilo hätkähti itsekseen ja katsahti katallaa nuudemman kerran " Unohdinkin isä kertoa sinulle että se saastainen vanhus Turre on kuollut tulipalossa " Ilo vingahti aivan kuin olisi syönyt jotain kamalaa. Eihän se toivonut kuolemaa kenellekkään ja olihan se siinä tilanteessa voinut turren pelastaa mutta ei se jätti tuon kuolemaan kuten turre oli pyytänyt.

Katala nosteli suupieliään Ilon haukkuessa Kauhua. Se ei pitänyt siitä, että tytär käyttäytyä aggressiivisesti silloin, kun se itse oli suhtautunut aiaan rauhallisesti. Ilon olisi tullut luottaa sen arvostelukykyyn eikä koetella rajojaan näin. Huolimatta kiukustaan Katala ei näykkäissyt tytärtään ruotuun, vaan antoi sen murista loppuun asti. Kauhu luimisti korviaan ja vastasi, minkä tiesi. Ilo äyski menetyksen olevan oikein Kauhulle ja käski sitten setänsä mukaansa etsimään ruokaa. Vielä ennen lähtöään Ilo ilmoitti Turren saaneen surmansa tulipaloissa. Narttu oli vain unohtanut ilmoittaa asiasta. Hetkellisesti kaiken huolensa keskellä Katala tunsi häivähdyksen tyytyväisyyttä. Susi lipaisi kirsuaan merkiksi ymmärryksestä ja kääntyi sitten Kauhun puoleen. Se odotti, kunnes Ilo ja Koko olivat kauempana, ja puhui sitten: "Olen pahoillani menetyksestäsi. Ja suo anteeksi Ilon käytös. Hän on huolissaan äidistään ja veljistään, kuten minäkin... laumanne hajoaminen on ikävää. Enemmän kuin mitään muuta olisin suonut Veren menettävän reviirinsä. Jos voisin, repisin sen irvikuvan palasiksi itse. Minut on kuitenkin sidottu tänne", Katala totesi ja vilkaisi taakseen. Haukan reviirin tutuiksi käyneet nuoret havupuut havisivat tuulessa. Ne olivat niin erilaisia, kuin Viiman reviirin laajat ruohoarot. Siellä susi saattoi juosta minkä jaloistaan pääsi, kilpailla tuulen kanssa ja ulvoa kutsunsa kukkuloille.

Täällä ääni hukui metsään, oksat raapivat tassuja ja sinisen taivaan peittivät puiden latvukset.

"En voi jättää tätä laumaa enää, vaikka kuinka haluaisin. Olisin kuitenkin suonut Viiman reviirin sinulle ja Sammalelle."

Olisin jopa voinut palvella sinua alfanani, jos tilanne olisi ollut erilainen, Katala lisäsi mielessään.

Kauhu katahti häilyvän ilon ja koko perään ja katsahti pian puhuvaan sutene josta oli sille tullut tärkeä ja merkittäväkni osa elmäänsä. " kiitos, toivon kuitenkin vielä joskus saavani asiat järjestettyä sammaleen kanssa. uskon että sammaleen tahto on yhä saada reviiri takaisin aivan kuten minunkin. Siksipä olenkin päättänyt että kerään voimia tulen jäljiltä ja odotan kunnes talvi astuu kuvioihin ja hyökkään silloin sen iljetyksen kimppuun, toisaalta paras hetki olisi nyt kun tuli tuhosi puolet laaksosta se voisi olla heikoilla. Mutta minä tarvitsen voimia pärjätäkseni. Ja olen pahoillani ettei minulla ole antaa teille tarkenpaa tietoa muista. " Kauhu puhui katalalle ja liapisi huuliaan.

Niin kauhu ei ehkä tiennyt mitä tapahtui ryhmälle tai sammaleen ja kauhun tavoittelle. sen kauhu tiesi että hän halusi pitää kiinni siitä mihin oli tarttunut. veri piti saada pois vallasta vaikak se veisi kauhun hengen. eihän sillä enää mitään muutakaan ollut. joten se voisi olla typerä ja antaa henkensä hinnaksi saadakseen vanhat reviirit takaisin.

Katala kuunteli vaiti Kauhun sanoja. Se istahti alas nyt, kun tilanne oli rennompi ja antoi kookkaan toverinsa puhua. Kauhun suunnitelmat miellyttivät sitä; Veri ansaitsi päästä hengestään ja Kauhu oli kyllin suuri tappaakseen sen. Apua se kuitenkin tarvitsi. Pitkästä aikaa Katalan mieltä vihlaisi; jos se ei olisi taistellut päästäkseen betaksi, se voisi lähteä vaikka heti Kauhun mukaan. Taistella tovereidensa kanssa siitä, mikä oli tärkeää.

Reviiristä. Laumasta. Perheestä.

"Nyt olisi varmasti otollinen hetki, jos sinulla vain olisi lauma rinnallasi. Mutta koska ei ole, kehotan odottamaan talven yli alkukevääseen. Jos pystyt ruokkimaan itsesi ja pysymään kunnossa talven ylitse, sinulla on kenties etulyöntiasema Vereen nähden. Reviiri on sille outo, lauma pieni ja ruokaa niukasti. Ehkä se on nääntynyt talven jäljiltä", Katala mietti. Sen päähän oli taas kehkeytynyt ideoita. Ovelan suden oli vaikea olla juonimatta edes silloin, kun se ei millään voinut toteuttaa itse suunnitelmiaan.

"Jos sinä jäät meidän reviirimme lähelle", Katala totesi hiljaa ja tuijotti Kauhua kiinteästi ",voi olla, että pääset ruokailemaan lauman haaskoilla. Se pitäisi sinut hengissä ja voimissasi. Täällä on lisäksi tilaa laumattomalle. Haukan lauma ei ole kohtuuttoman suuri vielä, joten kunhan pysyt reviirin liepeillä, sinulla ei varmasti ole hätää. Lisäksi pysyisit lähellä minua ja minä sinua. Voisimme vaihtaa tietoja ja suunnitelmia."

Kauhu kuunteli pian vuorostaan Katalaa sutta joka oli sille ikään kuin veli. Kauhu nyökähti pienesti toisen puhuessa ja kunens katala lakkasi puhumasta kauhu heilautti häntäänsä rennsoti. " Ei lainkaan huono idea, ajattelin muutenkin odottaa että tomu lakseutuisi. Mutta siitä olen varma taistelen sitä houkkaa vastaan hengelläni. se ripakinnttu tulee kärsimään vielä sen takaan. " kauhu tiesi että katallalla oli mieltä lähteä mukaan mutta ei voisi kauhu ymmärsi sen. Se teksii itse todennäköisesti samoin. Ja kauhu aikoikin pysytellä toistaiseksi lähellä haukan rajoja kunens olisi itse kyllin vahva jatkamaan matkaa kohti varvun reviiriä.
" miten Haukan lauma on pärjännyt tulipalon myötä? " Kauhu sitten kysäisi katalalta vuorostaan tuon kuulumisia.
Ilman viilentyminen syksyn rennot tuoksut auttoivat Kauhua toipumaan tulipalon aiheuttamista suruista. mutta vahvana otuksna se aikoisi nousta.

Kauhu myönsi odottamisen olleen mielessä tälläkin. Jahka tomu laskeutuisi ja Kauhu itse olisi voimissaan, olisi aika lähteä tasaamaan tilejä. Katala lipaisi huuliaan ja heilautti häntäänsä osoittaakseen olevansa samaa mieltä.

Puheenaihe vaihtui ja nyt Katalan oli mietittävä vastaustaan. Se ei ollut varma, miten pahasti muualla oli mennyt, joten oli hankala verrata Haukan lauman menetyksiä.

"Selvisimme suhteellisen pienin vahingoin. Tulipalot riehuivat täällä pienempinä, kuin oletan niiden riehuneen laaksossa. Musta savu kohosi sieltä päin monta päivää ja sai ilman tunkkaiseksi täälläkin. Joen vesi maistui pahalle ja joimme muutaman viikon metsälammikoista ja lähteistä. Voihan se olla, että Veri menetti laumalaisiaan tulipalossa huomattavasti. Toivokaamme näin ainakin", Katala totesi ja vilkaisi siihen suuntaan, mihin Ilo ja Koko olivat kadonneet.

"Minä en viihdy täällä", se sanoi. Nyt, kun tytär ei ollut kuulemassa eikä Koko huolehtimassa, se saattoi puhua ajatuksistaan. Kauhu oli luotettava ja vankka susi eikä se levittelisi tietoa kellekään. "Alfa ei luota minuun täysin, vaikka tekikin minusta betansa. Lauma on erilainen, kuin meidän laumamme oli. Se ei ole yhtä kiinteä. Minä tunnen oloni ulkopuoliseksi... ihan kuin en kaikesta huolimatta kuuluisi tänne."

Puhumattakaan ikävästä. Yhä edelleen ikävä raastoi ajoittain karhean kiven lailla. Katala käänsi katseensa toveriinsa ja sen keltaisissa silmissä häivähti hetken verran tuska.

"Sinä olet onnekas, kun voit vielä palata. Mutta mikäli ikinä muutat mielesi, puhun sinun puolestasi, jos haluat liittyä tähän laumaan. Iloa ja Kokoa lukuunottamatta minulla ei ole perhettä täällä. Kaiku katosi teidän laumaanne jossakin välissä enkä ole nähnyt häntä aikoihin. Nuuskusta puhumattakaan. Tuiskun ja Ruskan tapasin nopeasti kevättalvella, mikäli oikein muistan. Silloin he olivat vielä laumassa ja kertoivat teidän kuulumisistanne. Minä olin mielissäni kuullessani, että johdit laumaa Sammalen kanssa. Sinussa on aina ollut ainesta johtajaksi."

Kauhu ravisti kerran päätään ja keskittyi sitten kuuntelemaan mit katala puhui " savun perusteella ainakin veren sekä ovelan reviirin hotkivat vahinkoja minkä ehtivät. sen lisäksi että kaakson laumattomien alue koki tuhoja. on hienoa että edes te olette selvinneet suhteellisen pienin vaurioin. Aarni metsäläisistä en osaa sanoa en olek äynyt siellä päin. mutta laajalle tuli on levinynt. " kauhu sitten puheli ja hiljentyi pian kun katala jatkoi puhumista ja kertoi että ei viihtynyt haukan alasiena vaikak olikin betana. Kauhun teki mieli snaoa katalle että helhätisivät yhdessä valtaamaan reviirin takaisin. Mutta tiesi ettei katala lähtisi noin vain. " Kiitos katala " Se sanoi kun tuo kertoi että puhuisi kauhun puoelsta jos tämä päättäisi liittyä haukan alamaiseksi.
Pian Katala alkoi puhua lisää palaamisesta reviirille. Katalan sanat merkitsivät kauhulle paljon se sai uroksen tuntemaan itsensä entistä vahvemmaksi ja entistä itsevarmemmaksi ja päättäväisemmäksi. se loi ystävälleen lempeän ja uskollisen katseen. " Minulle sinä olet kuin Beta ja Veli ikuisesti " Kauhu lausahti katosen katalaa suoraan silmiin. " Tule mukaani vallataan se reviiri yhdessä takaisin. siellä sinä saat lauman joka kuuntelee sinua lauman jole merkitset paljon lauman joka luottaa sinuun. He luottavat meihin. En ehkä pystynyt toteuttamaan sitä sammaleen kanssa, mutta aijon palata kotiin. "
Kauhu puhui ja ikään kuin anoi katalaa lähtemään mukaansa. Kauhu ei aikoisi pitää sammalta vihollisenaan vaikka heillä olikin nyt yhteinen päämäärä. tosin kauhu ei tiennyt mitä sammal aikoi tehdä.

Kauhu asetti Katalan mahdottoman valinnan eteen. Susi luimisti korviaan ja vilkuili uutta reviiriään. Sen teki mieli vastata myöntävästi, mutta jokin pidätteli sitä. Tässäkin laumassa sillä oli tyttärensä ja veljensä lisäksi yksi, jonka tukeen se saattoi luottaa. Yksi, joka luotti Katalaan vankkumattomasti.

"Minä haluaisin tulla", Katala totesi ja lipaisi huuliaan. Se huokaisi ja käänsi katseensa takaisin Kauhuun. "Mutta minä olen antanut sanani. Vannoin alfalle, että pysyn hänen rinnallaan ja vannoin Karhunkaatajalle, läheiselle ystävälleni, etten hylkää häntä. Ja sinulle, veljeni, minä en halua betaa, joka on joutunut syömään sanansa. Betan on oltava luotettava ja pysyttävä lupauksiensa takana. Minusta kiertää huhuja huhun perään eivätkä kaikki niistä ole vääriä. Mutta lupauksiani minä en ole koskaan pettänyt. Olen tehnyt valintani liittymällä tähän laumaan... joskus toivon, etten olisi liittynyt. Mutta menetettyäni reviirin ja lauman hajottua ympäriinsä halusin löytää turvaa. Sattumalta kuulin, että Haukka tarvitsee susia laumaansa. Näin mahdollisuuteni, liityin veljeni kanssa ja olen beta nyt. Kaikki meni, kuten suunnittelin... mutten osannut arvata, että minulle joskus tarjoutuisi mahdollisuus palata takaisin kotiin."

Oli tuskallista sivuuttaa tilaisuus palata perheensä luokse. Velvollisuus painoi kuitenin vaakakupissa enemmän, kuin henkilökohtainen tyytyväisyys. Ennen kaikkea Katala oli laumasusi. Lauma ei pettänyt, eikä laumaa petetty. Koskaan. Uros nousi ylös ja käveli vähän lähemmäksi Kauhua. Se kiersi toverinsa takaa ja istahti sen rinnalle, jotta ne voisivat katsella yhdessä samaan suuntaan.

"Mutta minä lupaan, että mikäli jollakin keinolla saat houkuteltua Veren lähelle näitä rajoja, minä autan sinua tappamaan hänet. Revin hänet riekaleiksi niin, että joki virtaa punaisena hänen verestään. Sen jälkeen sinä voit palata kotiin ja vallata sen itsellesi", Katala totesi ja heilautti häntäänsä. "Kenties löydät nartun rinnallesi ja saat pentuja. Minua tuskin sellainen onni potkii. Jostakin syystä nartut kavahtavat minua."

Kauhu tiesi että katala oli sanansa veroinen susi. jateisi että se pyysi mahdottomia. joten se ymmärsi katalan sanat hyvin. Vaikak se kuullsoti haikealta ettei kaksikko voisi palata kotiin yhdessä kauhu tiesi aina että katala oli susi joka sitä ei koskaan hylkäisi vaikka sen kävisi kuinka vaikka se tulisi reissultaan takaisin häntäkoipien välissä.
Kun katala tuli sen vierelle kauhu ja katala näyttivät melkein jopa veljeksiltä. saman kaltaiset ulkonäköpiirteet tekivät sen. kaksikon päättäväinen luonne oli yhtä. Jak auhu oli oppinut katalata paljon ja se ylpeä että katala oli sen ystävä. " Ymmärrän " kauhu sanoi ja hiljeni hetkeksi kuuntelemaan kun katala jatkoi.

" Tapamme sen yhdessä johdatan hänet niin lähelle rajoja että voimem tappaa sen yhdessä. ja kun minä astun hänen paikalleen tiedät että sinulla on lauma joka auttaa sinua ja muita tarvittaessa. JA mitä narttuihin tulee, en halua muita kuni sammaleen ja sinähän puhut palturia, nartuthan suorastaan kuolaavat peräämme " kauhu sitten lopetti lauseensa hivenen huvittuneesti. ja virnisti susimaisesti katalalle.

Katala oli kiitollinen Kauhun sanoista. Uros lupasi johdattaa Veren niin lähelle, että Katalakin pääsisi kostamaan. Sen jälkeen se jatkoi tahtovansa vain Sammalen, vaikka valinnanvaraa oli. Nartuthan pyörivät heidän ympärillään. Katala tuhahti ja ravisteli päätään: "Näyttävät pyörivän minun ohitseni. Se tosin johtuu ihan siitä, että sinun massiivinen ruhosi on tiellä. Eihän kukaan voi nähdä tuollaisen karvavuoren takaa", susi ilkkui ystävällismielisesti ja kurotti puremaan Kauhua korvasta.

Sille oli syynsä, ettei kukaan oikeastaan Kokoa lukuunottamatta halunnut leikkiä Katalan kanssa. Se oli leikeissään kovakourainen, vaikkei yrittänytkään. Kokoa sai riepotella ja näykkiä ilman että veli sanoi yhtään mitään. Se oli jo tottunut Katalan omituisiin leikkiyrityksiin.

Kauhu rähäti omituisesti jonka kykeni luokittelemaan iloiseksi äänähdykseksi. " Hah, luulet vain " kauhu puheli iloisesti katalan tarratessa sitä leikkisästi korvasta sen sijaan kauhu nosti tassuaan ja koetti täten saada katalan kyljelleen mikäli onnistuisi kauhu koettaisi tarrata toista kaualsta leikkimielisesti ravistellen.
Kauhulle katala oli tärkeä eikä se antaisi sen mennä pois.
Vaikka kauhu oli massiivinen ja voimakas tahtoinen luonteeltaan katalalle se antautuisi aina koska katala oli aina hänelle beta, susi jota kuuneltiin susi jonka sanoja uskottiin.

Katala ei oannut pahaseen Kauhun läpsimistä, muttei suostunut kaatumaan kyljelleen. Se sukelsi toverinsa jalkojen ali ja räpisteli pystyyn. Kostoksi se koetti kietaista tassunsa Kauhun kaulan ympäri ja keikauttaa kookasta urosta kumoon maahan: "Mikäli sinä näet yhtäkään narttua ympärilläsi, vinkkaa minun asuinpaikkani. Voisi olla käyttöä."

Tosiasiassa Katala ei ollut koskaan suuremmin innostunut lisääntymisestä. Se oli pitänyt Viimasta, omalla tavallaan, ja Lumoksen kanssa se oli tuntenut olevansa onnellinen. Kumpikin narttu oli kuitenkin jättänyt sen loppukädessä. Niinpä Katala oli päätellyt, ettei siinä ollut narttujen kaipaamaa lempeyttä, voimaa tai vakautta. Huolimatta siitä se oli kuitenkin kasvattanu kolme pentua, joita ajatteli ominaan. Hyvin harvoin se itse asiassa edes muisti, etteivät penikat olleet sen siittämiä.

Kauhu antoi itsensä kaatua rähmälleen ja susimainen vikininä kumpusi sen suusta, katalan sanat siavat uroksen hymisemään omaperäisesti " Koe ajan ne ensin " se heitti vitsillä ystävälleen ja koetti sitten kahmaista toisen maahan tassuillaan.
Ei ehkä ollut maailman paras hetki leikkiä ja huvitella sillä kauemmaksi poistunut ilo ja kenties koko tekivät paluutaan.

mustaturkkinen ilo kantoi suussaan rusakkoa joka ei nyt niinkään suuri kooltaan ollut mutta olipas siinä syötävää edes yhdelle. Ilon päällimäinen ajatus oli ilahduttaa isäänsä mutta se pysähtyi pian ennenkuin antoi edes kaksikon huomata itseään se peruutti taaemmaksi ja katsahti kokoon " Ehkä meidän ei olisi hyvä palata vielä " Se lausahti sitten. se tiesi ettei katala ollut onnellinne päätyesssän aukan laumaan ja oli nyt sidoksissa siihen. joten ilo soisi isälleen sen hetken kun tuo oli iloinen.

Kauhu kaatui ryminällä, mutta kahmaisi Katalan pian mukaansa. Ruskea uros tuiskahti turvalleen toverinsa ylitse ja alkoi potkia sitä tassuillaan suu leveässä virneessä. Kurkusta kumpusi matalaa örinää. "Luuletko, että ne antautuvat sinulle? Pelkäävät liiskaantuvansa mahtavien massojesi alle."

Kelliessään maassa kyljellään Katala unohti hetkeksi asemansa, laumansa ja menetyksensä. Nyt se oli vain susi telmimässä ystävänsä kanssa. Se unohti senkin, että Kauhun olisi loppukädessä mentävä. Jos se saisi reviirinsä, se ei kenties palaisi koskaan. Ne eivät näkisi toisiaan kenties milloinkaan.

Muistaessaan sen uros oli äkkiä hyvin vakava ja hiljainen.

Koko pysähtyi Ilon käskiessä. Se kurkki veljentyttärensä ylitse ja näki kauempana veljensä telmimässä Kauhun kanssa. Korvat painuivat luimuun kateudesta, mutta yhtä paljon kuin Ilokin, myös Koko soi veljelleen hetkellisen onnen.

"Minä en ole nähnyt tuota sutta ennen, mutta te näytätte tuntevan sen. Onko se Viiman laumasta?" uros uteli Ilolta ja huiskutti lempeästi häntäänsä.

Kauhu potki vastaan katalan potkuja myös hyvin tyytyväisenä, kunnes katala hiljeni. kauhu pyörähti vatsalleen ja katsahti ystäväänsä " mitä nyt? " se kysyi huolestuneena. kauhu siivuutti täysin naljailt sen raskaastarakenteesta ja nartuista sen sijaan se piti katseensa katalassa.

Ilo oli kääntänyt katseensa puolestaan kokoon joka esitti sille kysymyksen " Kyllä, se on kauhu, ja oli yksi viiman laumalaisista ja ilmeisestikkin isälle hyvinkin läheinen. " Ilo puhui hiljaisena sitä kiinnosti edelleen missä sen äiti oli mutta se ei voisi lähteä etsimänä tuota. ja se oli luvannut isälleen pysyä tuon rinnalla ja isänsä tavoin ilo oli sanansa mittainen susi se ei rikkoisi lupauksiaan. ei koskaan. Ilo kulkisi sinen minne katalakin.

Katala nousi verkkaan ja pudisteli maan tomut, kuivat korret ja neulaset turkistaan. Se katsahti Kauhun huolestuneita kasvoja ja luimisti korviaan.

"Kun sinä valtaat Viiman reviirin takaisin, et ole enää täällä. Iloa ja Kokoa lukuunottamatta kukaan ei ole", uros totesi ja katsoi taivaalle. Se näki sitä liian harvoin puiden välistä. Vedettyään syvään henkeä uros ravisteli mielestään ikävät ajatukset; turha niissä oli rypeä. Se oli itse tehnyt valintansa, ja nyt se valinta piti. Niin kauan kuin Haukka oli alfa ja lauma luotti siihen betana, se olisi beta.

"Mutta minä olen iloinen puolestasi", uros jatkoi ja onnistui melkein näyttämään siltä. Ansaitsihan Kauhu hyvän elämän. Mikä muu olikaan parempaa, kuin paluu kotiin.

Ilo vahvisti Kokon olevan oikeassa. Kauhu oli Viiman laumasta ja ilmeisen läheinen Katalalle. Koko lipaisi huuliaan: "Minä luulin, että hänen oli tarkoitus vallata vanha reviirinne takaisin Varpulta", uros totesi. Nyt kun Varpu ei ollut täällä, se voi surutta kutsua urosta oikealla nimellä. Se oli kuvitellut aikanaan, että Varpu oli kunnon susi. Kenties nytkään se ei voisi nostaa tassuaan urosta vastaan ilman syytä, mutta Katalaa, Iloa, veljenpoikiaan ja laumaansa se oli valmis puolustamaan tarvittaessa.

Kenties Varpu oli vain muistuttanut sitä Katalasta ja se oli siksi lyöttäytynyt kookkaan uroksen seuraan.

Kauhu nousi pian ylös ja ravisti tuokin turkkinsa puhtaaksi se katsoi katalaan " Ei se tarkoita sitä. tulen tervehtimään sinua aina silloin tällöin. minä en jätä sinua et sinäkään jättänyt minua silloin kun nousin sinua vastaan. Sinä olet kuin vlejeni ja veljenä minä pidän yhtä sinuun kunnes kuolema meidät erottaa " Kauhu puhui ja käänsi katseensa sattumalta kohti kokoa ja iloa ja pian se ryhdistäytyikin. " he palaavat " Kauhua snaoi hiljaisena.

ilo joka kuunteli kokon sanoja nyökähti pienesti " niin minäkin luulin, mutta en tiedä mitä hän aikoo " Ilo sanoi ja huomasi pian että kauhu oli huomannut heidät. Ilo tarrasi rusakon takaisin suuhunsa ja lähti kulkemaan eteenpäin.