Kauhun askeleet yllätyksiä täynnä ( kutsupeli Trisha )

Katala oli kiitollinen Kauhun sanoista. Se ei yleensä joutunut kiittelemään ketään, vielä harvemmin paljastamaan syvimpiä ajatuksiaan, joten siltä meni aikaa miettiä vastausta. Aikaa ei vain ollut koskaan tarpeeksi, sillä Kauhu huomasi liikettä kauempana ja ryhdistäytyi. Katalakin käänsi katseensa lähestyviin Iloon ja Kokoon. Ilon hampaissa roikui rusakko. Narttu oli saanut sen kiinni näin lyhyessä ajassa, oletettavasti ilman Koko apua. Katala pörhisti turkkiaan ylpeänä ja nosti häntänsä korkeammalle. Koko vastasi sen tervehdykseen laskemalla oman häntänsä koipiensa väliin ja lipaisemalla kirsuaan. Sen katse käväisi Kauhussa, muttei mitenkään vihamielisenä. Se ei vain tuntenut tätä sutta suuremmin.

"Nopeaa toimintaa", Katala totesi tyttärelleen ja katseli rusakkoa sen hampaissa. Se olisi ottanut mieluusti osansa saaliista. Sitä kun ei tulipalojen jälkeen ollut ollut liikaa.

Kauhu piti ryhtinsä suorana sillä ei ollut mitään syytä alistua enää kenellekkään, mutt katala oli sille aina beta joten katalan rinnalla se näytti ehkä kookkaalta mutta ei lainkaan päälle käyvältä joten se pysyi nyt vaiti. se musiti juuri oman saaliinsa ja kipitti hakemaa nsen muidenkin syötäväksi sen ei enää ollut nälkä.

Ilo sen sijaan laski ruskaon isänsä eteen. " Se ei ole kummoisen kokoinen mutta siitä riittää sinulle " ilo puhui sitten katalalle ja vilkaisia kauhua joksenkin pahoittelevasti. sen näkemä kohtaus katalan ja kauhun välillä sai sen tuntemaan joksenkin käytöksensä turhaan. ja oli siitä nyt pahoillaan ja se oli luettavissa neidin kasvoilta.

Kauhu kipaisi hakemaan oman saaliinsa muiden syötäväksi, mutta Ilo sen sijaan ojensi ruokansa Katalalle. Katala tuijotti saalista huuliaan lipoen, ennen kuin iski hampaansa siihen. Se nyhti turkin pois hampaillaan ja repi rusakon toisen jalan irti, perääntyen sitten lihan ääreltä vähän kauemmaksi: "Jakakaa se."

Ennen se olisi hotkinut ruuan eittämättä itse. Mutta se Katala ei ollut koskaan menettänyt perhettään eikä täten tainnut ihan tajuta, mitä perhe merkitsi. Myös ikä teki tehtävänsä, eikä beta ollut enää niin kärkäs, kuin nuorempana. Vanha se ei ollut vieläkään eikä olisi pitkään aikaan, mutta nuoruus oli jäänyt taakse.

Koko odotti ärsivällisesti omaa vuoroaan; se oli mielellään tämän ryhmän vähäarvoisin. Kauhu oli kookas ja itsetietoinen ja Ilo taas isänsä tapaan hyvin varma omasta erinomaisuudestaan. Koko luotti kumpaankin, jollain tasolla Kauhuunkin, joten se ei kokenut minkäänlaista tarvetta päällepäsmäröidä. Omegana se ei laumassa viihtynyt, mutta laumalaisena sen sijaan varsin mainiosti.

Kauhu katseli kun muut aterioivat ja kun se huomasi että koko odotteli vuoroaan kauhu tyrkkäsi teerensä kokolle " ota sinä tämä. minun ei oel enää nälkä. " se lausahti ystävällisesti.
Kauhukaan ei ollut enää mikään nuoruuden perikuva mitä ilo sen sijaan oli. Kauhu oli vetreä ja hyvässä kunnossa eikä massaakaan puuttunut. ja luonteensa puolesta se tulis pärjäämään vaikka selkäänsä saisikin tulevassa haasteessaan siitäkni huolimatta kauhulta löytyi itse varmuutta ja aikoi pitää kiinni sanastaan. Ehkä se vielä joskus kapuaisi korkealle ja kykenisi näyttämään mikä oli loppuen lopuksi susiaan. Se ei osannut pelätä tulevaa se ei osannut pelätä varpua eikä se aikoisikaan. se kohtasi pää pahiksen sellaisenaan ja akoi tuoda sen ilon riemun jokaiselle entiselle viiman laumalaisille. Kauhu jopa mietti jos se menisi etsimään viimaa mikäli tuo mahtoi vielä olla hengissä.

Ilo odotti vuoroaan ja kun katala ilmoitti että loppu rusakko olisi jaettavaksi ilo otti oman osuutensa ja hämmästyi hivenen kauhun elettä jakaa oma saaliinsa kokon kanssa ja jätti itse syömättä todeten ettei ollut nälkäinen. ilo ei kommentoinut asiaa mitenkään vaan söi omaa palaansa nautiskellen tuore liha oli kerta kaikkiaan maukaanpaa mitä se osasi odottaakkaan. pitkän hiljaisuutensa jlkeen ilo nosti katseensa isänsä kautta kauhuun. " Kauhu lupaatko että jos saat tietää veljistäni ja äidistäni mitä heille kuuluu imoita siitä meille " ilon katse oli pyytävä mutta silti nini määrätieotinen ja vahva.

Kauhu oli ehtinyt siirtää katseensa jonnekkni kaukaisuuteen joten se käänsi päänsä takaisin iloon ja muihin " Tietenkin teen sen " se lausui sitten. mahdottomiahan se ei voisi luvata mutta tämän se kykeni lupaamaan se kerotisi myös muut tavatessaan että voisivat käydä tervehtimässä. Ja vaikak sammaleen kohtaaminen tuntui edelleen hankalalta mutta se aikoisi ilon ja katalan vuoksi tehdä sen heti kun saisi siihen mahdollisuuden.

Koko hämmentyi Kauhun anteliaisuudesta, mutta otti kiitollisena osansa. Se raahasi riekon pidemmälle ja iski sitten hampaansa sulkiin.

Hetkisen verran susijoukkoa Kauhua lukuunottamatta aterioi. Aterian lopuksi Katala nuoli tassunsa ja suupielensä ja atsahti sitten Iloon tyytyväisenä. Narttu oli tehnyt hyvin tuodessaan ruokaa. Katala oli ylpeä kaikista pennuistaan, mutta juuri tällä hetkellä se oli erityisen ylpeä taitavasta Ilosta. Ei ollut mikään helppo homma saalistaa näin lyhyessä ajassa näinkin maukas rusakko.

"Toivottavasti Sammalella ja muilla on kaikki kunnossa", Katala totesi ja silmäili kauempana pomppivaa Kokoa. Uros kävi juuri taistelua etutassuunsa juuttuneen riekonsulan kanssa. "Erityisesti olen huolissani pojistani. Viimeksi kun kuulin heistä, he olivat liikkeellä kaksin. Kenties niin on asian laita edelleen", Katala tuumasi ja lipaisi kirsuaan siirtäessään katseensa Kauhuun. "Muista, mitä sanoin. Jos haluat Haukan laumaan, minä puhun puolestasi. Lauma toisi sinulle turvaa talven ylitse."

Ilo nuoleskeli huuliaan tyytyväisenä maatessaan vatsallaan ja huvittuneena seurasi kokon toimintaa. vatsa täynnä se oli nyt tyytyväinen. pian se ehkä jo palaisi takaisin reviirille.

Kauhu katseli muiden ateriointia ja tyytyväisiä ilmeitä. Kun katala puheli kauhulle herramme käänsi katseensa katalaan " Uskon että hänellä on kaikki kunnossa. ja uskon myös poikiesi olevan. " se lausahti se voisi tietnekin matkallaan etsiä pojat jos suinkin löytäisi ja kertoisi sitten heille katalan olevan huolissaan.
" kiitos katala, minä mietin asiaa ja katson mitä teen seuraavaksi. " se lausahti kiitollisena katallale joka tarjosi sille mahdollisuutta puhua haukan laumaan talven ylitse. mutta kauhu ajatteli ensin käydä tarkistamassa miltä veren reviirit näyttivät.

Kauhu kiitti ja sanoi katsovansa, mitä tekisi seuraavaksi. Katala tyytyi siihen vastaukseen. Nyt ollessaan kylläinen se tunsi olonsa melkeinpä hyväksi. Laihana ja nälkäisenä oli vaikea olla tyytyväinen elämäänsä. Sitä paitsi, Haukan lauma tarjosi sille ennen kaikkea sitä, mitä ilman laumattomat joutuivat elämään; lauman tukea, turvaa ja ruokaa. Oli helpompi saada saalista ryhmässä kuin yksin.

"Toivon törmääväni Tuiskuun ja muihinkin ennen talvea. Voin tarjota samaa heille. Tai kenties voisitte perustaa oman laumanne laumattomien alueille, jos teitä olisi tarpeeksi monta. Tai mikä Veren reviiri ja lauma ovat kärsineet tulipaloista, voisitte yrittää kaapata siivua hänen reviiristään", Katala keksi. Se nousi ylös ja tarttui äkkiä mieleensä uineeseen ajatukseen. "Jos sinä saat lohkaistua palan Veren reviiristä ikään kuin huomaamatta ja sinulla on edes pieni lauma takanasi, Veri tuskin käy kiinni talvea vasten. Se on menettänyt paljon, sillä ei ole varaa olla liian ahne nyt."

Se olisikin hyvä alku. Etelänpuoleiselle reviirille suurin osa karibuista vaelsi keväällä... Kauhu olisi etulyöntiasemassa.

Kauhu kuutneli katalan snaoja jälleen uteliaana. toisen mainitessa tuiskun nimi kauhu veti korvansa niskaan. kun katala lopetti kauhu avasi suunsa " En usko että tuisku ja minä tulemme tapamaan enää. " se lausahti sitten jonkin sorttinen inho mielessään mutta se ei mainninnut asiasta sen enepää ei nyt kun ilo ja kokokin olivat paikalla. " Ajattelinkin että käyn katsomassa enenn lumen tulo miltä siellä näyttää ja eihän se laumakaan mikänä huono idea ole, en vain tahdo viedä sammaleelta sitä mikä on hänen. en tiedä hänen valinnositaan suunnitelman suhteenm utta sen tiedän että minä vien loppuun sen mihin olen ryhtynytkin vaikak sitten yksin. " kauhu puheli ja katsahti tavaalle joka teki pimenemistään tiuhaan tahtiin. " Minun taitaa olla paras jataka matkaa. oli hauska tavata pitkästä aikaan ja lupaan tule npian uudelleen. " Kauhu sanoi ystävällisesti hymisten.

Katala pani merkille, miten Kauhu luimisteli korviaan Tuiskun nimen kohdalla. Ilmeisesti kahden uroksen välit eivät olleet enää parhaat mahdolliset. Viimenäkemältä Tuisku oli ollut Kauhun ja Sammalen beta, joten se oli automaattisesti olettanut susien olevan väleissä edelleenkin.

Kun Kauhu sanoi jatkavansa matkaa nousi Katala seisomaan ja lipaisi kirsuaan. Se heilautti häntäänsä ja jolkotti muutaman askelen päähän, saaden sulan kanssa taistelevan Kokon havahtumaan. Uros lakkasi hösäämästä ja käveli veljensä vierelle. Katala varmisti vielä, että Ilokin oli tulossa ja katsoi sitten Kauhuun: "Kutsu, jos tarvitset minua. Minä pidän korvani auki sinun varaltasi. Veli."

Katalan nosutessa ylös ilo teki samoin nopeasti ikään kuin se olisi jatkuvasti valmiudessa lähtmeään. se loi kauhuun katseen jolla se kiitti kuulumisista vaikkei ilo itse niistä juuri hyötynytkään. Sitten se asteli isänsä ja kokon luokse ja käänsi vielä katseensa khauun kun katala puhi tuolle.

Kauhu katsoi kolmikkoa yksi toisensa jlkeen ystävällinen ilme kasvoillaan katalan sanojen perään se kumarsi päällään pienesti " Kiitos, veli " se lausahti ja kääntyi sitten kohti laumattomien perä maita ja pian se jo juoksikin kohti varvun reviiriä määrätietoisesti. nyt sen tuli ottaa selvää mitä tuli oli saanut aikaan niin laaksossa kuin sen ulkopuolellakin. Ja ehkä se etsisi viimankin olihan viima ollut se elämän paras alfa jonka laumassa se oli koskaan ollut. se pysähtyi vielä kerran ja katsoi taakseen kohti kolmikkoa ja ulvahti kiitollisena noille ja jatkoi matkaansa pian kadoten pois näkyvistä.

Ilo katsoi kauhun perään ja odotti milloin katala lähtisi liikkelle täten sekin lähtisi yhdessä isänsä sekä kokon kanssa takaisin reviirille. luultavasti ilo pysyttelisi lähellä rajoja siltä varalta että kauhu toisi silel ja isälleen uutisia muista. Ilolle tämä hetki oli joksenki haikea mutta tunteitaan näyttämättä se seisoi vahvasti paikallaan odottaen lähtöä.

(( Kiitos oikein mukavasta pelista, ja toivottavasti pian pelaamme uudelleen :) ))

Katala katseli Kauhun perään kunnes susi oli enää pieni täplä paikoin hiiltyneellä nurmiarolla. Sen jälkeen uros kääntyi ja palasi reviirilleen, hieroen vielä sitä ennen itsensä tarpeeksi vahvantuoksuiseen ruohotöppäreeseen. Se ei halunnut haista laumattomalle palatessaan takaisin pesille. Oli parempi pitää Kauhun olemassaolo, ja etenkin Katalan suhde siihen, salassa.

Elämä oli opettanut, että oli hyvä pitää varansa ystävienkin seurassa.

((juu, eiköhän tämä ollut tässä. Kiitoksia!))