Ab Lupus
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.
Ab Lupus

Missä voitto tai tappio ei ole vain sinun, se on teidän. --- Muistetaan olla uskollisia realismille.
 
PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

 

 Anna anteeksi

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Vakio laumalainen
Vakio laumalainen
Silkki

Nainen Viestien lukumäärä : 1523
Hahmot : Karhunkaataja, Kotkankynsi

Anna anteeksi Empty
ViestiAihe: Anna anteeksi   Anna anteeksi EmptyTi Loka 12, 2010 9:40 pm

Tulipalo oli jättänyt jälkeensä vain mustaa, kuollutta maisemaa. Kuolo näki tarkalleen, mistä tuli oli kulkenut ja minne, mitä liekkimeri oli kohdannut matkalla ja mihin se oli hiipunut. Mustaksi palanut maa näytti lohduttomalta. Laakso oli menettänyt kauneutensa, nyt se oli vain laakso täynnä kurjuutta. Nälkää, vaaroja, tuhkaa ja kuolleita susia. Monet olivat kohdanneet loppunsa tulipalossa. Monet kuolisivat tulevana talvena nälkään. Kuolo ei aikonut kuulua kumpaankaan joukkoon. Susi oli selviytyjä. Harmaaturkki pärjäisi, vaikka sitten yksin, ilman omaa laumaa. Toisaalta, sitä voisi liittyä johonkin laumaan. Ihan vain anastaakseen alfan paikan.

Sehän oli selvää, että ketään turhuutta ei Kuolo kumartaisi.

Uros kuuli lohduttoman ulvonnan jostakin mustuuden keskeltä. Joku ulvoi, äänessään epätoivoa ja surua. Eipä Kuolo moista ihmetellyt. Varmaankin joku lauman jäsen, joka oli hukannut laumansa ja vaelsi nyt tuhoutuneella reviirilä etsimässä rakkaitaan. Uros oli jo kääntymässä pois, ennen kuin tunnisti haukahduksenomaisen lopetuksen. Ulvoja oli Kaataja.

Tummanharmaa susiuros kulki halki palaneen laakson, laumattomien alueella, etsien ja peläten. Uros oli jo nähnyt monia ruumiita, niin susia kuin muitakin eläimiä. Jokainen tunnistamattomaksi palanut keho sai Kaatajan säpsähtämään. Kuolleita oli paljon. Kuolleita oli liikaa. Kaataja tunsi tutun yksinäisyyden painavan, kenties pahemmin kuin koskaan. Susi ei tiennyt, oliko kuinka moni selvinnyt. Uros halusi enemmän kuin mitään päästä laumansa luokse. Varmistamaan, että perhe oli turvassa. Mutta matkaa oli, ja jokainen askel täällä tuntui raskaalta.
Niinpä uros ulvoi epätoivoaan ilmoille, toivoen kuulevansa edes jonkun vastaavan. Että edes yksi susi olisi selvinnyt, olisi lähellä. Ettei Kaatajan tarvitsisi olla aivan yksin. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut. Sen sijaan räsähdys havahdutti suden.

Kuolo lähestyi palaneen maan yli, vältellen kaatuneita puita, kantoja ja oksia. Lopulta susi pääsi näköetäisyydelle järvestä, laumattomien alueella. Tuollahan se Kaataja taapersi. Veli näytti väsyneeltä, oli laihtunutkin. Kuolo pysähtyi, räsäyttäen tarkoituksella oksan poikki. Kaatajan pää kääntyi, susi näki veljensä. Vastoin Kuolon oletuksia, Kaataja suuntasi kohti näyttäen onnelliselta. Mikä ihme tuota sutta oikein vaivasi?

"Mäyränhammas!", Kaataja huusi, lähestyen veljeään varauksetta. Mikä helpotus. Veli oli tässä. Veli oli hengissä. Vaikka kaiken järjen mukaan Kaatajan olisi pitänyt toivoa, että Kuolo olisi heittänyt henkensä. Olisi ainakin yksi ongelmia kylvävä tapaus vähemmän.
"No terve vain. Mitä teet täällä, eikö sinun pitäisi olla perheesi luona? Vai hylkäsitkö laumasi hädän hetkellä?" Kuolo ilkeili, tietäen satuttavansa Kaatajaa joka sanalla. Ehkä se oli tarkoituskin.
"Vai laumako hylkäsi sinut?" Kuolo vielä jatkoi, nähden veljensä vavahtavan joka sanan myötä. Mahtavaa. Kaataja oli yhtä heikko kuin ennenkin. Nyt kun uros vielä oli laihemmassa kunnossa, väsynyt ja epätoivoinen, tämä kävisi naurettavan helposti.
"Laumani ei hylännyt minua, enkä minä laumaani. Olin laaksossa, ystävieni luona, kun palot syttyivät. En tiedä, kuinka moni selvisi... raatoja on tullut liikaa vastaan", Kaataja vastasi, välittämättä veljensä ilkeilystä. Oikeastaan Kaataja kaipasi vain seuraa, jopa ilkeän Kuolon seura kelpasi. Kaataja oli laumaeläin. Susi ei pystynyt enää olemaan yksin, varsinkaan näin lohduttomassa ympäristössä. Vuosia sitten uros tuskin olisi tällaista hätkähtänyt. Nyt se kuitenkin kirpaisi tummanharmaata sutta sisältä. Kaataja halusi rinnalleen laumansa. Tai edes toisen suden. Jopa Kuolo kelpasi.
"Ai, no voi sinua raukkaa. Ehkä sinua lohduttaa tieto, että Riesa ei kärsinyt edes tulipaloihin asti elämän suuresta julmuudesta", Kuolo sanoi pinnallista sääliä äänessään. Hah, ihan oikein veljelle.

Kaataja pysähtyi.
"Mitä?" uros kysyi terävästi, mutta selkeästi enemmän peloissaan kuin vihaisena.
"Kuulit kyllä", Kuolo vastasi. "Riesa on kuollut."
Sanat iskivät Kaatajan tajuntaan. Susi ryntäsi eteenpäin sokeana surusta ja kivusta, suunnaten vaistonvaraisesti kohti laumansa alueita. Uros seuraili järven rantaa, sitten joen viertä, kulkien pahasti palaneiden alueiden halki edes näkemättä niitä. Kuolo ei saanut puhua totta. Kuolo valehteli, niin kuin veli tapasi tehdä aina. Kaataja ei kuitenkaan päässyt eroon mielikuvasta, että jokin niistä mustista ruhoista oli ollut Riesan.

Kuololla oli tylsää, kenties se oli ainoa syy mikä sai uroksen lähtemään veljensä perään. Susi juoksi Kaatajan kiinni, jatkaen veljensä rinnalla. Kaataja ei moista edes huomannut. Kuolo johdatti taitavasi Kaatajaa kohti solaa, sillä pitihän veli saada laumansa luokse. Näkemään tuhot, joita tuli oli siellä aiheuttanut.
Lopulta uros kyllästyi.
"Kaataja!", susi äyskähti, saaden veljensä pysähtymään tottuneesti. Kuolon äänensävy kertoi, että kyseessä oli käsky, ja järkytyksensä keskellä Kaataja haki tukea. Jotakuta vahvempaa, jonka käskyjä noudattaa.
"Mitä nyt?" Kaataja kysyi hiljaa. "Antaisit minun vain olla!"
"En. Valehtelin sinulle. Kyllä Riesa voi vielä olla hengissä, sillä kuten Revontuli sanoi, 'jos et tee sitä itse, et voi olla varma, että se tulee tehdyksi'. En tappanut Riesaa. Vahingoitin kyllä, mutta jätin henkiin. Kenties se narttu elää yhä, löysi ruokaa ja seuraa, parani ja pääsi pakoon tulta", Kuolo vastasi kyllästyneenä.
Kaataja haukahti iloisena. Uros uskoi Riesan kykyihin selvitä tulipalosta, se narttu oli kokenut paljon.
"Veljeni, kiitos!" uros sanoi haukahdellen, loikkien iloisena Kuolon ympäri. Kaataja jopa puski päällään pikkuveljensä rinnusta.

Kuolo ärähti, mutta Kaataja ei edes ymmärtänyt vihjettä, niin innoissaan uros oli. Kaataja ei ollut itsekään tajunnut, miten kovasti kaipasi seuraa tällä seudulla, jossa kaikki näytti niin elottomalta.
Kuolo yllättyi veljensä puskemisesta. Ele aukaisi lukon, jonka susi oli kauan sitten rakentanut mieleensä, kieltänyt itseään muistamasta. Susi muisti, kuinka emo puski samoin pientä Mäyränhammasta. Kuolo muisti, kuinka lempeästi lauman nartut nuolivat ja hoivasivat. Susi muisti.
Kaataja loikkasi varoittamatta päin Kuoloa, loikkasi ja onnistui kaatamaan veljensä. Urokset kierivät tuhkan keskellä, toinen hiljaisena muistojen tulvasta, toinen iloisena haukkuen. Sudet painivat, kisailivat, koettelivat toinen toisiaan. Lopulta Kaataja onnistui kaatamaan veljensä maahan selälleen, ja asettui itse seisomaan Kuolon yläpuolelle.
"Olet paras ystäväni, veljeni Mäyränhammas. Minä suojelen sinua, sinä suojelet minua. Varmistamme toistemme selustan", Kaataja sanoi, käyttäen huomaamatta samoja sanoja kuin mitä pienet pennut olivat aikoinaan käyttäneet. Susi siirtyi sivuun, päästääkseen Kuolon nousemaan ylös. Veli ei tehnyt sitä, vaan jäi maahan makaamaan, silmissään järkytystä ja jotain muuta, mitä Kaataja ei tunnistanut.

Hiljaisuus laskeutui kahden tuhkasta tummaksi värjäytyneen suden keskelle.

"Tarkoitatko, mitä sanot?" Kuolo kysyi hiljaa. Uroksen maailmankatsomus oli saanut kovan kolauksen.
"Kyllä. Olen aina rakastanut sinua veljenäni. Olit paras ystäväni, luotettuni, ainut susi kenelle saatoin puhua kaikesta", Kaataja vastasi aavistuksen surumielisenä.
Kuolo liikuttui, nousi hitaasti seisaalleen ja nuoli veljensä kuonoa.
"Anna anteeksi... olen tehnyt niin paljon kaikkea pahaa", Kuolo inisi.

Kaataja hiljeni. Veli pyysi paljon. Niin paljon kuin tummanharmaa uros veljeään rakastikin, pyyntö oli silti suuri. Anteeksiantaminen ei ollut itsestäänselvyys. Kuolo oli tehnyt kaikkea pahaa. Paljon pahaa.
"Minä annan anteeksi, kunhan ensin annat itsellesi anteeksi", Kaataja lausui lopulta. Susi puski veljensä rinnusta, kunnes viimeisen vilkaisun jälkeen lähti laumansa luokse.
"Sinä tiedät, mistä löydät minut, Mäyränhammas."
Takaisin alkuun Siirry alas
 
Anna anteeksi
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Ab Lupus :: Yksinpelit (in-game) :: Joutomaat-
Siirry: