Tuhon kohtalo ei ole onnenkäsillä - jäässä-

Tulipalo oli riehunut voimmakkasti laaksossa jossa  susi laumoja eleli  useampia.  Yksi jos toinenkin liekki vei monen suden hengen. Tuho tuo päämäärältään naulittu laumalainen ei voinut enää olla onnelinne juurikaan mistään se oli taistellut tulen kanssa hengestään ja oli melkein kuollut. seo livaivoin kyennyt kampeamaan itsensä reviirille hengissä mutta hukkasen voimat olivat huvenneet se oli pahasti vahingoitunut eikä edes tiennyt selvisikö talvesta hengissä.  
Tuhka turkki huusi apua  ulvoen hädissään.  Sen turkki oli kärsinyt  ja  osittain jopa palanut sen häntä oli poikennut sen  joutuessa kaatuneen puun alle jääden hännästään jumiin.    se oli vammautunut toisesta takajalstaan joka  ei kantanut uroksen painoa enää lainkaan se oli laihtunut hurjasti eikä se näyttänyt enää lainkaan niin komealta ja rohkealta mitä tuho oli.  se ei voinut enää muuta kuin pyytää apua ja toivoa että se selviäsi edes pesilleasti.
jos se kuolisi se halusi vain että se kuolisi isänsä  henkäykseen. millään muulla ei enää ollut väliä se halusi  isänsä luo ja vaipua iki uneen turvassa kaikelta.

// Tulenkin mukaan Sudenkorennolla, tuo kun on Aarnimetsän laumassa :) //

Sudenkorento oli käyskennellyt aarnimetsässä etsimässä muita laumalaisia, ja tämä narttu oli yllätävän hyvin selviytynyt tulipaloista. Siltä ei ollut palanut karvaakaan, narttu oli elinvoimainen ja nyt nopeasti askelsi. Harmahtavat korvat hörössä.
Pian ilmoja halki Tuhon avunulvahdus, ja se sai Korennon havahtumaan. Toisaalta, Sudenkorento oli aiemmin suunnitellut pahoja lauman uutta alfanarttua kohtaan. Mutta oli sittemmin luopunut aikeistaan, ainakin hetkeksi. Joten miksi Sudenkorennon pitäisi auttaa tämän lauman, jonka kumminkin olisi suunnitelmiensa mukaan pettänyt, laumalaista?
Narttu seisoi jäykästi nyt paikoillaan kuunnellessaan toisen avunhuutoja.
Sudenkorento paini ajatustensa kanssa, mutta lähti sitten tahdilliseen laukkaan kohti Tuhon olinpaikkaa. Sen verran Sudenkorento oli uskollinen laumalleen, sekä alfalleen.
Kookas narttu läheni lähenemistään, ja pian sai näköpiiriinsä haavoittuneen suden. Nyt ei auttaisi esittää sitä perinteistä kysymystä 'oletko kunnossa?' sillä Tuhohan oli ihan silminnähtävin kärsinyt. Ja edelleen kärsi.

'' Tarvitsetko apua? '' Narttu kysyi, lyhyenläntä hieman koholla heilahdellen. Oliko tämä alfan poika?
Sudenkorento kaarsi hieman korviaan takaviistoon. Jopa säälien toista hukkaa.

Tuho ei kyennyt tuskiltaan juuri kuuntelemaan oliko ketään tulossa se irvisteli maassa itsekseen ja pian sudenkorento tuli sen luo ja kehtasi kysyä tarviko tuo apua. " Kysytkin vielä, oletko sokea vai luuletko minun muuten vain huutavan apua " Turre tiuskaisi ehkä jopa ilkeästi toiselle. se halusi päästä pesille ja pian sillä kipu oli sanoin kvuaamaton eikä se tienynt selviäisikö se hengissä.

sekavärinen turkki oli kärsinyt pahasti kuten oli koko hukan muukni olemus. enä äsillä ei ollut otivoakaan toimia metsätys joukon johtajana. oliko kaikki menetetty?

Sudenkorento hymähti vain ensiksi toisen ilkeälle vastaukselle. 'Voisi olla iloinen, että minä edes tulin auttamaan. ' narttu manasi hiljaa mielessään ja mietteet saattoi nähdä kasvoilla vain tiukkana ilmeenä. ''En,'' vastasi korento sittemmin.
'' Noniin, koita nyt jo nousta ylös. En minä sinua jaksa kantaa! '' Sudenkorento rohkaisi toista edes yrittämään, '' Avitan sinua hiukan... '' ja niin tarttui kookas narttu Tuhon niskavilluksista hammasrivistöllään. Ei kumminkaan puristanut liikaa.
Ja ryhtyi itse nykimään ja nostamaan toista parhaansa mukaan niskavilluksista, vaikka se olisikin vähän sattunut. Mutta nyt sillä tosin ei ollut väliä, Tuho oli saatava ylös.
'' Nouse nyt ylös. '' Kuului muminaa nartun kiskoessa edelleen toista ylös niskavilluksista.

Tuho ei ehtinyt sanoa juuri mitään kun toinen yritti jo nostaa tuhoa ylos sen niskasta. se murahti kivusta ruumiissaan mutta yritti nousta mätkähtäen kerta toisensa jälkeen maahan. " elppo se sinun on sanoa, en tunne toista takajalkaani lainkaan ja toiselle en juur ipainoa uskalla laittaa. " se ärähti ja yritti uudelleen koko ruumis väristen se pääsi korennon avustuksella seisomaan ja laskikin pian melkein koko painonsa korennon varaan eikä se itse voinut edes hallita enää liikkeitään makuulle meno oli ollut virhe uroksen voimat olivat loppuneet ja seisominen oli vaikeaa tasapainoa ei löytynyt juurikaan. eikä mennyt kauaakaan kun tuho mätkähti takaisin maahan. " ei tästä mitänä tule " se jo luovutti ja ärähti kivusta. sen oli suunnaton nälkä se ei ollut syönyt aika päiviin mitään.

Korento murisi toisen mäkätykselle.
Mutta itse narttukin kieltämättä turhaantui epäonnistumisien ansiosta.
'' Äh... et sä nyt ainakaan siihen kuole! Odota vähän, lupaan tulla takaisin. '' Sudenkorento lupasi toisen mätkähdettyä uudelleen maahan, ja näyttäen luopuneen toivosta. Mutta korento ei luopunut toivosta, ei, se oli taistelijansieluinen eikä antaisi periksi ennen kuin olisi saanut raahattua Tuhon muun lauman pariin - vaikka kuolleena.

Narttu lähti minkä tassuistaan pääsi kohti itää, sieltä kantautui lupaava raadon haju. Jos Tuho ei jaksaisi kävellä, voisi se levätä pari päivää tuossa mutta ainakin sen pitäisi saada ruokaa.
Ja varsin pian narttu saapui mädäntyvän karibunruhon ääreen, repäisten vaivoin lupaavan kokoisen ja näköisen lihanpalan siitä. Ja lähtien huimaa vauhtia takaisin, voimakkaat tassut rummuttaen maata ja Sudenkorento liitäen keskikokoisten kivien ja pienien maankohoamien yli.

'' Siinä, syö. '' Sudenkorento tipautti lihanpalan toisen eteen ja käski toista syömään, pakittaen hieman ja istuutuen kauvemmaksi mietteliäästi katsellen Tuhoa.
Ja samalla miettien keinoa saada tuota pesille, tosiaan, tässä voisi mennä pari päivääkin.

Tuho murahteli itseksen kun toinen käski tätä odottamaan kun tuo lähti ja oli aijemin kehottanut että ei tuho tähän kuolisi. No se ei lohduttanut tuhoa. se ei tuntenut takajalkaansa vieläkään ja sen lisäksi sen häntä oli aivan mutkalla ja koko ruumsita vain särki. sille olisis toisaalta se ja sama kulisiko se vai ei kunhan valta olisi paikalla.
ei mennyt kovin pitkään kun korento saapui takaisin ja tiputti haaskan tuhon kuonon eteen ja komensi syömään. Noh ei siinä muu auttanut nälkäinen uros kiskoi itseään kohti haaskaa ja tarrasi siihen kiinni syödäksensä nälkäänsä.
nieleminen oli vaikeaa sillä savu ja tuhka oli vaurioittanut suden keuhkoja joten se joutui köhimään suullistensa jälkeen melko ankarasti.
kun ruoka oli kovalla vaivalla syöty se katsahti korentoon. " kiitos " se lausahti jo paljon virkeänpänä huokaisten sitten syvään. " Takajalkani taitaa olla halvaantunut, eikä minusta taida enää olla metäsysryhmän johtajaksi. en pysty enää saalistamaan. Valta alentaa minut laumalaiseksi tai omegaksi. tai häätää minut pois " tuho voivotteli sitten.

Korento veti syvään henkeä ja liukui makuulteen.

'' Ei hän sinua häädä, ei Valta ole niin sydämmetön. Jos olet kerran ollut jopa metsästysryhmän johtaja, ei sinua niin vaan häädetä.'' Korento saneli, ja pakostikkin sen vanhat alfa-ajat nousivat mieleen. Ajat jolloin laumaa ei ollut johtanut uros, vaan narttu.
Mutta kuten sanotaan, nartut ovat liiankin hyväsydämmisiä ja heikkoja henkisesti. Niin on myös Sudenkorentokin.

'' Minä tosin... en tiedä jos paikkani on tässä laumassa. '' Sudenkorento epäröi ja laski päätänsä etustensa väliin.

Tuho irvisteli ja murisi kivusta ikään kuin itsekseen. se käänsi päänsä kohti korentoa joka puheli sille, se tuhahti itsekseen juurikaan kommentoimatta puheita valalsta, mutta korennon viimenen lause sai uroksen nostamaan korvansa. " Mitä tarkoitat jos paikaksi olisi? " tuho kysäisi sitten.

niin vaikak se teki ikään kuin kuolemaa ei se halunnut että korento laumaa jättäisi. mutta ei se voisi toisen päätökseenkään viakuttaa millään tavalla. se voisi nyt vain toivoa että ei kuolisi ja että näkisi kevään vielä kerran tässä laumassa edes sen yhden ekrran.

Sudenkorento ei kestänyt katsoa Tuhoa, se tunsi itsekin kärsivänsä jo pelkästä katselusta.
Narttu käänsi siis katseensa toisaalle, se toivoi että olisi pystynyt jakaamaan Tuhon kanssa tämän kivut. Tai olisi jotenkin saanut helpotettua toisen oloa.
Narttu ei itsekään odottanut toisen suden vastaavan, mutta siirsi katsettaan siihen tuon vastatessa. Sudenkorento mietti hetken.
'' En ole löytänyt yhtäkään läheistä sutta tästä laumasta, ja kun metsäpalot tulivat, en löytänyt edes yhtään laumalaista. '' Sudenkorento selitti lyhyesti.

Pian harmaaturkki sai päähäänsä äänensä käyttämisen. Narttu nousi istumaan, ja siitä seisomaan. Se kohotti kuonoaan ja kallisti päätään takakenoon. Narttu näytti ylpeältä eläimeltä, se ummisti hetkeksi silmänsä. Muisteli kuinka se oli ennen alfanarttuna koonnut omaa laumaansa kokoon. Pian sen suusta kumpusi raikas, hieman huilumainen ulvonta joka kantautui pitkälle yläilmoihin ja laajasti maatapitkin. Ulvonta jatkui, jatkui vielä enemmän kunnes se vaimeni. Narttuj äi kuulostelemaan, jos joku vastaisi tai ilmaantuisi paikalle.