Paistaa se päivä risukasaankin (( Pahisse feat. Orkidea))

Liuskakivikolla oli jo lunta sentti tolkulla. Uros susi kulki varoen täällä, sillä näkö oli jättänyt Paarman kokonaan. Hukan oikea silmä näki vain aavistuksen sumeaa, vasen ei mitään. Silti hajuaisti oli hyvä ja herra oli oppinut elämään ilman näköäkin.

Oli kulunut paljon aikaa siitä, kun Paarma oli saanut jutella Orkidean kanssa. Ja narttua oli ikävä. Suuri ikävä. Ei muiden susien läheisyys ollut sama kuin Sen Oikean. "Grrrrrrrr " uros murisi ja vilautti hampaitaan sillä se kuuli äänen. Ja hajun. No, se oli vain avuton jänis. Ei Paarma alkanut sitä jahdata, sai luvan mennä. Puuhunhan sitä vielä törmäisi tai tipahtaisi joltakin korkealta kielekkeeltä ja se olisi menoa !

// Elikkäs, Pahisse ja Orkidea tänne >w< //

(( Hip heiii <3 ))

Orkidea liukasteli pitkin kalliota. Se oli pirteä, koska oli juuri syönyt ja levännyt. Naaras haukotteli kävellessään, eikä katsonut eteensä, joten kompastui. Onneksi alla oli lunta ja sammalta, joten se ei satuttanut itseään. "Hihihhih", se naurahti. Tänään oli loistava päivä. Aamu oli alkanut upeasti, Orkidea oli saanut syötyä, eikä ilmakaan ollut yhtään kummempi.
Naaras kömpi ylös ja hyppelehti eteen päin iloisesti jonkin aikaa. Jonkusen ajan päästä se kuitenkin havahtui. Lähistöllä oli joku toinenkin. Taas. Orkidea vilkuili ympärilleen, ei näkynyt ketään. Naaras haisteli ilmaa. Jotain tuttua. Jotai todella tuttua...

Paarma haisteli ja kuunteli. Kuului taas ääntä. Mutta tällä kertaa suuremmasta otuksesta kuin ketusta. Tai jäniksestä. Nyt olisi kyseessä peura tai susi. Ja hajusta päätellen susi. Herra lähti varovasti etenemään äänen suuntaan. Pari kertaa se liukastuikin, mutta nousi päättäväisesti ylös. Ei silti olisi järkevää mennä liian lähelle, sillä jos toinen olisi vihollinen, se hoitelisi sokean paarman hetkessä. Vain hiukkasen sumea kun se oikealla silmällään näki.

Hetken lähestyttyään lumessa, uros haistoi sen tuoksun. Orkidea...? herra mietti ja sen korvat höristyivät. Se eteni hiukkasne verlä ja tunsi pensaan. Tässä olisi hyvä pysähtyä.

Orkidea tallusti eteen päin ja nuuhki ilmaa. Pian se eroitti pensaan takaa tutun tuoksuisen suden, hämmästys ja ilo valtasi valkoturkin. "Paarma!", se huudahti häntä heiluen. "Paarma.. Paarma!", Naaras hoki. 'Minulla on ollut niin hirveä ikävä, että itkettää!' Orkidea tiesi Paarman olevan melkein sokea, joten lähti kävelemään hitaasti urosta kohti, eikä kirmannut sen luo kuin pähkähullu. Vaikka olisikin todella, todella tehnyt mieli tehdä niin.

Paarma hörisi korviaanja erotti huudahduksen. " Orkidea...!? " uros huudahti ja pomppasi hetkeksi takajaloilleen. Nartun haju vahvistui ja herra kuuli nopeita, käveleviä ääniä. Naaras siis tuli tätä kohti. Paarma otti muutaman reippaan askeleen eteenpäin ja tunsi Orkidean turkin. Se hapuili kuonollaan toisen kaulaa ja sen häntä heilui vimmatusti. "Orkidea..." Matalalla äänellä, toisti Paarma. Ikävä oli kaivertanut sitä pitkään, koska ei herra ollut tiennyt missä neitokainen oli. Muta nyt se oli tässä, nihdoinkin tässä !

// Aaaw :3 //

Orkidea painautui tiukkaakin tiukemmin kiinni rakkaaseensa. "Paarma. Rakas, Paarma..", se toisti. Naaras nuolaisi Paarman kuonoa ja näykkäisi hellästi sitä kaulasta hellyyden osoitukseksi. "Minulla on ollut niin kova ikävä sinua", Orkidea sanoi hiljaa ja sulki silmänsä. Ulkona oli kylmä, todella, todella kylmä, mutta Paarma tuntui lämpimältä. Kuin tuli, mutta ei polttanut.
"Haluan aina olla tässä, haluan aina olla kanssasi!", Naaras sanoi päättäväisesti. "Älä enää ikinä mene pois..".

(( Taa, sori lyhyt ja myöhässä D: Siis oletko sinä enää lupuksessa? ))

Paarma luimisti korviaan, ja hymyili susimaisesti. Sen teki onnelliseksi Orkdiean sanat ja toisen lämpö. Tunteet. " Minäkin haluan olla kanssasi. " uros sanoi lempeällä äänellä ja hapuili kuonollaan naaraan valkeaa turkkia ( vaikei se nähnyt sitä valkeana). Se tiesi ja muisti, miten Orkidean turkki säteili auringossa, kuin enkeli sitä suojelemaan.

" En. En voisi koskaan jättää sinua. Nämä palot... Ne ajoivat meidät erilleen... Ja sitten tuli tämä lumi... Mutta vihdoinkin löysit munut, ja minä sinut. Voi, olen odottanut tätä hetkeä niin pitkään " susiherra puheli Orkidean korvaan ja hengitti lämpimällä hengityksellään vasten tämän turkkia.

// Eipä mitään, ja minun vastaukseni puhkuu lyhyyttään ^^" Ja toki olen, miltein riippuvainen lupuksesta olin >:3 //

((Aaa, loistavaa : D Kun jossain luki, että lopettaisit lupuksessa. Ehkä sekoitin sinut johokin toiseen : > ää ja lyhyt tapamutanteeksD:))

Orkidea kuunteli Paarmaa hiljaa ja onnellisena. "Paarma..? Tahdon tulla samaan laumaan kanssasi..", Se sanoi sitten ja yritti katsoi rakastaan silmiin. Eihän se ihan onnistunut. "..Etten joutuisi enää ikinä eroon sinusta". Orkidea meni taas lähemmäs Paarmaa ja silitteli kuonollaan tämän turkkia.