Laumalaiset kasaan

Mustaturkkimme oli hätkähtynyt pahasti tulipalosta ja olikin hyvin selviytynyt pentujensa kanssa. se oli ollut nopea tuli palon liikkuessa ja vienyt pienet karva palleroiset pois tulen läheltä ja palannut vasta tulen tyynyttyä takaisin pentuineen. Pennut olivat kasvaneet ja luonteet olivat tulleet esiin pikku hiljaa. yhä itseään emoksi vieroksuva Korppi ravisti puuteri lunta turkistaan ja totesi olevansa kyllin keskellä loivarinnettä jota hukat olivat pitäneet kohtaamis paikkana pitkään. Se oli huolissaan missä mahtoi olla Veri lienikö herra omilla matkoillaan vai kuollut. Korppi kuitenkin alfa nartut tittelin mukaisesti toimi ja ulvahti kutusvasti taivasta kohden kutsuten täten laumaansa kasaan. toivoen tietenkin että myös itse alfauros saapuisi paikalle.

parin ulvahduksen jälkeen yksi korpin penikosita saapui paikalle nuristen kuten normaalisti Murha tuo äkäpussi mulkoili itsekseen emoaan joka oli herättänyt kutsullaan sen nokoset niin e istahti nyppylän alle jonka päällä korppi itse seisoi saadakseen itsensä näkymään sillä ei ollut järin kookas eläin vaikkin sen ulkonäkö muutoin herättikin huomiota pikimustalla turkilla lukuun ottamatta valkeaa leuan päätä puhumattakaan eri parisita silmistä.

Murhaan korppi ei luonut silmäystäkään sen sijaan se ulvaisi kuuluvasti vielä kerran ja jäi sitten odottamaan paikalle saapuvia jäseniä mikäli ne reppanat olivat hengissä.

Ilma oli oikein mukava, vain muutama aste pakkasta ja täysin tyyntä. Mitään ei tippunut alas taivaalta ja rapsakka hankikanto teki kulkemisen miellyttäväksi. Ärhämällä oli ollut näin illansuussa suunnitteilla lähteä metsästysreissulle, mutta emon kutsu oli keskeyttänyt sen aikeet, ja nyt se oli jo valmiiksi pahalla tuulella kahdesta syystä; Sen suunnitelmat oli keskeytetty, ja toisekseen se joutui tottelemaan tuota mokmaa ulvonta ja kohtaamaan muut. Äh.
Nuori uroshukka oli viimeaikoina harjoitellut saalistamisen jaloa taitoa itsekseen, ja alkoikin olla siinä jo suht'koht taitava...nopeutta ja ketteryyttä siltä monin paikoin kuitenkin harmittavasti puuttui...enemmän voimakkaana ja kestävänä se sopi paremmin metsästämään suurta riistaa ryhmässä, mutta sellaiseen sillä ei ollut ollut liian usein mahdollisuutta, koska niiden lauma...ryhmä..perhe...mikälie, oli hiukan mitälie. Ehkä emolla olisikin menossa metsästysseurueen kokoaminen? Sellainen olisi Ärhämästä mieleistä puuhaa...kaikki muut vaihtoehdot tuntuivat raskailta ja vastenmielisiltä.
Ärhämä, tietenkin tietämättään, muistutti ulkonäöltään hyvin paljon vihattua tätiään; Viimaa. Eritoten nyt, kun sen maskuliinisuus oli jo selvästi näkyvissä, muttei ollenkaan täydessä kukoistuksessaan. Veri ei ollut aikoihin nähnyt poikaansa, ja saattaa olla, että se olisi Äkkipäätään harhaantunutkin luulemaan Ärhämää Viimaksi.
Ärhämä oli kulkenut letkeää jolkotusta, mutta lähestyessään Loivarinteen kohtaamispaikkaa, missä Korppi kutsui, se hidasti kulkunsa laiskaksi löntystelyksi. Uros tahtoi näyttää siltä, että se ei halunnut, sitä ei kiinostanut eikä ainakaan huvittanut noudattaa emonsa kutsua.
" Toivottavasti sinulla on jotain erinomaisen tärkeää asiaa!" Se tervehti emoaan nyreästi ilmestyessään paikalle. Emo seisoi nyppylän laella, näyttäen hyvinkin alfa-nartulta siellä patsastellessaan, ja tämä asia sai Ärhämän ärsytys tason nousemaan vielä hippusen. Sitten se havaitsi sisarensa, Murhan, tuon samaisen nyppylän alla. Sisko mulkoili emoa ikävän näköisesti, ja näytti sekin siltä, ettei ollut järin iloinen tästä yhtäkkisestä kutsusta. Hetkisen Ärhämä seisoi aloillaan, ja päätti sitten, ettei kyllä suostuisi menemään tuon nyppylän alle emoaan palvomaan. Se jatkoi hyvin laiskan näköistä löntystelyään eteenpäin ja nousi tuolle samaiselle nyppylälle Korpin kanssa, jääden seisomaan viistosti alfa-nartun taakse. Nuorukainen katseli alas, ja ymmärsi hyvin, miksi Korppi oli valinnut tälläisen sijainnin itselleen; Murha näytti alhaalla hyvin pieneltä ja kunnioittavalta alamaiselta nyrpeinen olemuksineen, vaikkei tämä nyppylä mikään korkea ollutkaan.
" Mitä tämä kutsu nyt koskee?"

Ronski oli mielissään kuullessaan emonsa kutsuvan ja onneksi matkaa ei ollut edes paljon. Se lähti tavallisen innokkaasti kohti kohtaamispaikkaa varsin hilpeissä tunnelmissa.
Ulkoisesti Ronski oli kuin kopio isästään, mutta luonteeltaan se oli kaikkea muuta. Varsinkin nyt, kun pentu oli vähän kasvanut, samankaltaisuudet ulkonäössä olivat selkeät, kun taas vastapainoksi luonne oli kaikkea muuta mitä Verellä ja se näkyi -selvästi.

Kun se pääsi kokoontumispaikalle tunnelma vaihtui heti hilpeästä hieman ehkä jopa painostavaan. Nuori pentu huomasi tietenkin ensimmäisenä äitinsä ja tervehti tätä ensin. Sitten se huomasi vasta sisarukset, jotka näyttivät tavalliseen tapaansa happamilta. Ronski heilutti häntäänsä kuitenkin tervehdykseksi kummallekkin. "Jännittävää, eikö olekin?" Se kommentoi innokkaasti kummallekkin, muuta se ei sitten enään kommentoinutkaan. Eritoten veljiään se oli oppinut välttämään, kun ne olivat oikein happamalla päällä. Mutta yksin Ronski ei viitsinyt olla, joten se siirtyi hieman lähemmäs emoaan, lähelle myös Murhaa, pitäen turvavälin myös siihen. Oikeastaan oli hyvä välttää vähän kaikkia. Nuori uros päätti pysyä hiljaa. Se ei nyt jaksanut kuulla turhaa haukuntaa, joka voisi pilata sen päivän. Se oli oikeastaan jo aika hyvin tottunut siihen ja vielä paremmin se oli oppinut välttelemään tilanteita, joissa se voisi saada jonkun kiukunpuuskan yhteydessä lisää haukkumista ja mollaamista. Nyt se jäi vain jännityksellä odottamaan, ketä kaikkia tulisi paikalle.

Kotkankynsi oli melko lähellä kokoontumispaikkaa kuullessaan kutsun. Susi tuhahti, muttei heti liikkunut kutsujan suuntaan, vaan vilkaisi maassa olevaa jäniksen raatoa. Kutsujan nuori uros tunnisti, ulvoja oli Korppi, siitä ei ollut epäilystäkään. Se taasen tarkoitti, ettei Veri ollut paikalla, mistä seurasi suoraan, ettei Kotkankynnellä ollut suurtakaan intoa sännätä paikalle. Susiuros järsi vielä hetken epäonnisen jäniksen raatoa, ennen kuin huuliaan nuoleskellen peruutti kauemmas. Pakko kai lähteä katsomaan, mitä turhanpäiväistä emo tällä kertaa haluaisi. Punaturkki oli metsästänyt jäniksensä itse, huomannut onnekseen sen, miten paljon helpommaksi kaikki jo kävi. Metsästäminen oli helppoa, kun oli nopea, mutta suuremman saaliin saaminen taas liki mahdotonta voiman puuttumisen myötä.
Kotkankynsi oli kasvanut syksyn varrella, mutta miten kovin pentu olikaan toivonut lihaksia ja raskasta rakennetta, niin ei käynyt.
Itseasiassa, punaturkki näytti hontelommalta kuin yleensä, sillä koivet tuntuivat kasvaneen eniten eikä muu keho ollut ehtinyt mukaan. Jalkojen äkillinen venähtäminen, niin luonnollista kuin se sudenpennuille tässä iässä olikin, ei ollut Kotkankynnen mieleen. Nyt susi näytti vieläkin heikommalta, varsinkin, kun vertailukohteena oli massiivisia veljiä ja siskoja. Raajojen pituuden radikaali muuttuminen oli myös aiheuttanut joukon tasapaino-ongelmia. Onnekseen Kotkankynsi oli oppinut nopeasti hallitsemaan koipiaan, vaikka ne miten kasvoivatkin. Susi toivoi ilkeästi, että muilla penikoilla olisi ongelmia tasapainonsa kanssa. Olisipahan jotakin, mille Kotkankynsi voisi nauraa.

Punaruskean turkin omaava susiuros talsi eteenpäin, hidastaen vauhtiaan mitä lähemmäs kokoontumispaikkaa pääsi. Eihän Kotkankynsi halunnut näyttää siltä, että oikein innoissaan tuli tapaamaan perhettään! Sehän oli kaukana totuudesta. Punaturkki oli hyvällä tuulella saatuaan saalista, mutta emon kutsu oli osaltaan latistanut tunnelmaa. Sitä paitsi, Kotkankynnen elämäntehtävä tuntui olevan kapinoiminen Korppia vastaan, joten parempi noudattaa tapoja kuin rikkoa rajoja ja rynnätä paikalle pää viidentenä jalkana.
"Mitä nyt?" Uros tuhahti täysin kyllästyneen kuuloisena. Ronski näytti asettuneen jonnekin turvallisen välimatkan päähän kaikista kolmesta perheenjäsenestään. "Katsoppa kummaa, Säikkyjäkin on saapunut", Kotkankynsi mutisi tuijottaessaan hopeisilla silmillään Ronskia. "Ärhämä", punaturkki totesi tummaturkkista urosta katsellessaan. Sen enempää ei Kotkankynsi osoittanut hyväksyntää tai tyytyväisyyttä nähdessään veljensä, mitä nyt käytti toisen oikeaa nimeä eikä aloittanut piikittelemällä. Saavutus sekin. "Aistitonkin on täällä. Yllättävää", Kotkankynsi vielä jatkoi Murhaa vilkaistessaan.
"Jos nyt kuitenkin arvon Patsas kertoisi, mitä tapahtuu?" Kotkankynsi kysyi kyllästyneenä Korpilta, tuijottaen toista odottavasti. Oli tämäkin. Emo kutsui lauman kasaan, muttei heti raportoinut pennuilleen, mistä oli kyse. Kotkankynsi halusi tietää, nyt heti tai saman tien.

Korppi katsoi kun paikalle saapui hänen poikansa yksi toisensa jälkeen. korpin mielessä kourahti kun se huomasi että lauma jälkeläiset eivät olleet kasvaneet henkisesti suuntaan eikä toiseen. Joka tapauskessa korppi tuhahti vaivautuneesti ja katsoi lapsosiaan kutakin yksi kerrallaan. " En jaksa kuunnella ylen palttista räkätyksiänne joten toivon että pidätte suunen kiinni kunnes teiltä jotain kysytään. 2 se totesi kyllästyneesti. tuli palo oli tuhonnut mukavasti reviiriä ja toden näköisesti osan laumaakin. toistaiseksi paikalla oli vain ja ainoastaan korppi ja tuon reilu puolivuotiset pennut.
Korppia ärsytti suunnattomasti että veri oli päättänyt hipsiä teilleen sanomatta sanaakaan se sai kuulla pennuiltaa siitä.
Muita ei näytätnyt saapuvan paikalle joten korpin ei auttanut kun ruveta töihin.
" Kuten te epä itsekkäät vekarat olettekin varasti viisaasti tajunneet että tulipalo hävitti suuren osan reviiriä ja ilmeisesti myös heikot laumasta. Me kun kuitenkin olemme lauma jota ilman teistä yksikään ei olisi hengissä. vaadin että otatte tehtävänne kunnialla vastaan että isänne saa olal teistä palatessaan ylpeä. Siksipä pyydän että sinä Ärhämä sinä otat vastuullesi metästyksen, ja sinä kotkan kynsi sinä kierrät reviirin ja vahvistat rajat ja tarkkailet onko mitään poikkeavaa, ja sinä murha sinä otat selvää mitä tapahtuu muuaal laaksossa. ota selvää onko ovela vielä elossa ja millaiset asemat heillä on. ja sin äronski... " syntyi suunnaton hiljaisuus kun korppi katsoi roskia pentueen ainutta jälkeläistä jolle ei jääräpäisyys ollut iksenyt. pentuun jost a korppi ei tiennyt mitä ajatella. pentuun johon korppi ei uskonut. se ei uskonut että ronski kykenisi tekemään mitään " Sinä etsit mahdollsiet eloon jääneet reviiriltä ja ilmoitat heille mikä on tilanne. Muistakaakin että kun isänne suvaitsee palata hän kuulee jokaisesta tempauksestanne. ja sanon tämän vain kerran Minä luotan teihin. " korppi sanoi sitten. sitä huoletti toden teolla jäisikö lauma tyystin hänen ja pentujen valtaan.
Murha joka oli saanut käskyn tehtävänsä suorittamiseen turhautui sillä sillä olisi ollut paljon parempaaki tekmistä kuten sukia turkkiaan ja kohentaa kuntoaan. Diiva neitimme kuitenkin tuhahtaen nousi ylös ja asteli matkoihinsa mitään sanomatta mihinkään reagoimatta.

Seuraavaksi Loivarinteelle löysi tiensä Ronski, tuo ikuinen tollo. Ärhämä tyytyi vain mulkaisemaan sen suuntaan happamasti. Mulkaisu kertoi kuitenkin että tuosta hölmöstä otuksesta oli kasvamassa paremmankin suden raamit täyttävä uros ulkokuoreltaan...itseasiassa, Ronski-reppana taisi näyttää aika paljon isältä?
Sitten Ärhämä kääntyi katsomaan kun punakko löntysteli paikalle. Moinen löntystys ei sopinut tuolle keveälle ja ilmavalle sudelle ollenkaan...ei koska se oli selvästikin tarkoitettu liikkuumaan nopeasti ja ketterästi. Ärhämä arvasi sen esittävän moista laahustusta, ja tunsi olevansa Kotkankynnen yläpuolella, unohtaen täysin, että oli tehnyt itse juuri samoin. Veli tuli paikalle leukojaan louskuttaen ja Ärhämä heilautti sille häntäänsä. Sudella kun ruumis on sielun peili, ja ehdottoman rehellinen sellainen..ruumiinkielellä ei voi sus'hukka valehdella vaikka kuinka moiseen toivoisi pystyvänsä. Ärhämä piti veljestään, myönsi se sitä sitten tai ei.

Sitten Korppi alkoi puhua. Ärhämä kuunteli hiljaa ja tarkkaavaisesti.

Kiero narttu tosiaan! Olihan Ärhämä alkanut viime päivinä tajuta, että laumalla oli ihan oikeastikin tärkeä merkitys suden elämässä...mutta voi mikä oli emon tapa opettaa se pennuilleen!! Ärhämä vastuussa metsästyksestä? Eihän se saisi itsekseen kiinni edes jänistä, saati sitten jotain suurempaa syötäväksi kelpaavaa! Nuorukaisen olisi pakko turvautua muiden apuun...ja se oli varma, että ne laittaisivat sen pyytämään sitä! Suorastaan anomaan. Sillä toinen vaihtoehto olisi täysi epäonnistuminen, ja sellainen ei tullut kuuloonkaan. Kiukku nosti pontevasti päätään Ärhämän sisällä ja se katsahti Kotkankynttä kohti, joka olisi aivan samassa tilanteessa kuin se itsekin...punakon olisi pakko pyytää muita apuun, ei siitä olisi yksinään rajoja turvaamaan....kai? Ärhämä päätti, että oman apunsa se ainakin panttaisi niiksi hyviksi, kun olisi itse saanut sitä ensin. Murhan poistuessa täysin eleettömästi paikalta Ärhämä katseli siskonsa perään ja kysyi samalla Korpilta; " Mitä sinä aiot sillä aikaa tehdä? Lähdetkö kenties etsimään uutta alfa-urosta rinnallesi kun entinen ei enää halunnut katsella sinua?"

Ronski oli ilahtunut siitä, että Kotkankynsi tervehti sitä jopa noin monella sanalla. Se katsoi veljeään iloisena ja heilutti hieman häntäänsä. Sitten se kääntyi jälleen emonsa puoleen. Se kuunteli tarkasti ja aivan hipi hiljaa, kun ohjeita jaettiin. Sen häntä vispasi hurjasti kun emo katsoi siihen ja mietti mitä se antaisi tehtäväksi sille. Muiden laumalaisten etsiminen? Voiko parempaa tehtävää saada? Nyt se pääsisi tutustumaan muihin laumalaisiin! "Minä löydän heidät vaikka hiiren kolosta!" Ronskin oli pakko ulvahtaa iloisena tehtävästään. Se katsoi veljiään ylpeänä. Pakko oli myöntää, Ärhämä ja Kotkankynsikin olivat saaneet myös hyvät tehtävät.

Ärhämän ensimmäinen kysymys oli noussut myös Ronskin mieleen. Ärhämän viiminen kysymys taas oli Ronskin mielestä turha ja naurettava. "Tietenkin isä jaksaa katsella äitiä! Oletko ajatellut, jos vaikka isä on valloittamassa uusia alueita kasvavalle laumalle?" Ronski ehdotti ja katsoi Ärhämää.

Korppi ilmaisi rakastettavalla tavallaan, ettei juuri nyt jaksanut kuunnella pentujensa valitusta. Kotkankynsi asettui maahan makuulteen, alkaen korostetun rauhallisesti puhdistaa tassuistaan lunta. Sudenpentu näytti kenties siltä, ettei kuunnellut emoaan lainkaan, mutta se ei ollut koko totuus. Kyllä nuori susiuros kuunteli. Ärhämä oli tervehtinyt Kotkankynttä kiltisti, mikä saikin suden heilauttamaan häntäänsä takaisin. Kyllä punaturkki oli tyytyväinen nähdessään veljensä.
Pian emo kuitenkin varasti Kotkankynnen huomion uudelleen. Uros jatkoi tassujensa puhdistamista, liikahtamatta minnekään. Kenties sen saattoi nähdä kapinana emon selkeitä ohjeita vastaan. Tosiasiassa Kotkankynsi vain halusi hetken verran aikaa miettiä, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Venytellen raukeasti, uros nousi seisaalleen, vilkaisten hopeisilla silmillään Ärhämää. Pentuna silmät olivat hohtaneet voimakkaasti sinistä, nyt väri oli hiipunut, jättäen jälkeensä hopeisen hohteen lievällä sinertävän sävyllä. Korppi oli asettanut jälkikasvunsa kaksi ylpeintä ja kenties itsekkäintä urosta pahaan tilanteeseen. Toisin kuin Ronski, joka innoissaan julisti etsivänsä laumalaiset, Kotkankynsi ei ollut yhtä innostunut. Ärhämän eleistä päätellen tilanne ei myöskään miellyttänyt veljeä.

Murha hiippaili pois paikalta ja Ronski puuttui Ärhämän puheeseen. Juuri nyt Kotkankynsi ei jaksanut katsella nyhveröä veljeään, muttei voinut avoimesti haastaa riitaakaan. Olisi noloa, jos Ärhämä joutuisi -olettaen, että veli edes tukisi Kotkankynttä- repimään Ronskin pois punaturkin kimpusta. Kotkankynnen oli katkerasti myönnettävä, että molemmat veljet olivat vahvempia. Ronski, nyhverö, naurettava Ronski, näytti enemmän Vereltä, kuin Kotkankynsi. Uros ei pitänyt tästä lainkaan.
"Kasvavalle laumalle? Oletko typerä vai typerä? Tulipalo tappoi susia, varmasti myös laumalaisiamme, kun heitä ei täällä näy. Kuolleet laumalaiset eivät kasvata laumaa, vaan pienentävät sitä. Ymmärrätkö sinä, madon älykkyydellä siunattu kojootti sen? Enemmän kuolleita, pienempi lauma", Kotkankynsi puhui kyllästyneellä äänellä, tuijottaessaan Ronskia. Eikö toinen todella tajunnut tulipalon seurauksia? Ei sillä, punaturkki itse näki tulipalostakin vain yhden puolen, eihän nuori susi kyennyt ajattelemaan asioita monelta kantilta. Susi mietti toimintasuunnitelmaansa hiljaa, koettaen muotoilla sanat päässään oikeaan järjestykseen. Kotkankynsi ei halunnut pyytää apua Ärhämältä, eikä tarjota sitä. Niinpä ainoa vaihtoehto oli muotoilla puhe ehdotukseksi. Se oli ylpeälle sudelle hankalampaa kuin nopeasti olisi uskonut. Eritoten, kun veljet ja emo seisoivat vieressä.

Korppi oli tyytyväinen se oli saanut pennut ragoimaan. Tyypillisesti murha ei jaksnaut piitata mistään joten teki kuten sen käskettiin tehdä. kun taas kauhu kaksikko ärhämä sekä kotkan kynsi olivat ilmaiseeet mielipiteensä eleillänä varsin vahvasti kun taa ronski oli tyytyväinen saamaansa tehtävään. korpin kasvoilla oli häilyväinen ylitsepääsemätön ivallinen ilme " Mitä eikö minun pojistani ole metässtämään saati rajojen vahistamiseen. mistähän tämä mahtaa johtua kenties siitä että luulette itsestänne liikoja ja teidät täytyi palauttaa maan pinanlle. * se lausahti sitten loikatessan alas nyppylälät josta oli kutsunut sudet paikalle joita tosin ei ollut saapunut kuin jälkeläiset.
" ja mitä isäänne tulee meillä ei ole mitänä ongelmia ja hän tulee tänne kun on v almis omista tehtävistään. siihen mennessä minä toivon että teistä kasvaa hänen kunnioiuksensa arvoisia. jokainen teistä teitää että siinä missä ärhämä, ronski, korpinkynsi sekä Murha olette veren jälkeläisiä halusitte sitä tai ette. Ei ole helppoa selittää teille miksi tilanen on tämä. mutta teidän on tajuttava se että meillä ei ole varallisuutta kärhämöidä lauman sisällä. minä lähden rajoille mukaan ja ärhämä sinä saat luvan toteuttaa tehtäväsi ja näyttää miten sinä pärjäät. muistaakseni joku taisi olal ylpeä nuorenpana pelkästä linnusta joten toteuta itseäsi äläkä jää tänen ruikuttamaan. Jokaisell teistä vielä tiedoksi rajoilta ei sovi poistua ja jokainen pyytää apua tarvittaessa. en todellakaa nenää jaks akuunnellä kinastelujanne saatikka mitään päälle päsmäröintiä. vakavasti näyttää siltä että laumamme koostuu vain teistä kolmesta sekä murhasta ja isästänen minut mukana lukien. en piittaa pätkääkään siitä mikä on teidän mielipiteenne asiaan. " Korppi puhui sitten kulkiessaan kohti lapsisoaan.

Korppia mietitytti toden teolla oliko tässä koko lauma se oli kyllin kauan odottanut paikallaan tapaamista lauman kanssa ja täss äoli tulos vain armaat lapsoset ovat läsnä. Mitä vereen tuli korppi uskoi että uroksella oli hyvinkin tärkeää tekemistä se ei voinut uksoa että alfa olisi kuollut. Korppi katsoi nyt pentujaan odottaen niinde mäkisevän taas vastaan.

" Itse sinä luulet itsestäsi liikoja, narttu!" Ärhämä ärähti vihaisesti emolleen takaisin tämän loikattua alas nyppylältä, jolla nuorukainen itse yhä jökötti. Että sitä ärsytti koko Korppi! Siinä se louskutti leukojaan ja oli olevinaan enemmän kuin kukaan muu oli koskaan ollut. Korpin tauottua Ärhämä sanoi sellaisella äänellä, että varmasti kaikki alhaalla olijat kuulivat;
" Luulet olevasi hirveän fiksukin, mutta olet kyllä erinomaisen typerä, jos oletat, että minä, yksi susi, huolehdin koko lauman ruoansaannista aivan itsekseni!! Olin toki pieni karvatollo, kun sain ensimmäisen saaliini, mutta ei sekään tarkoita, että pystyn ihan mihin tahansa, vaikka lahjakas olenkin!" Näin sanottuaan se käveli edemmäs nyppylällä, asettui seisomaan tanakkaan asentoon ja elehti muutenkin hyvin dominoivasti korvineen ja hätineen.
" Se, joka haluaa syödä jotain muutakin, kuin paleltuneita metsämyyriä, saa luvan tulla paikalle, kun kutsun metsästysryhmän kokoon. Tarkistakaamme ensin reviirin rajat ja vahvistakaamme ne, se on viisasta. Sen jälkeen on saalistuksen vuoro."
Nyt Ärhämä hypähti sekin alas nyppylältä muiden joukkoon, pitäen huolen, että se oli alas tullessaan yhtä jyhkeän ja itsevarman näköinen, kuin oli ollut ylhäälläkin. " Minä aion tulla rajoille mukaan. Meitä ei ole liikaa, joten voimia on turha hajauttaa yhtään tämän enempää." Se sitten sanoi topakasti jääden tuijottamaan emonsa eriparisiin silmiin.

Ärhämällä oli jälleen kilahtanut kiukku päähän, eikä se huomannut kiinnittää huomiota Ronskiin tai Kotkankynteen. Ei se liioin huomannut ajatellakaan mitään sen tarkemmin. Nyt se näki vain emonsa, joka oli saanut sen sapen kiehumaan...mikä ei sinänsä kyllä ollut mitenkään haasteellinen tehtävä, sen sappi kun oli kovin altis kiehahtelemaan.

Ronski olisi voinut pyöräyttää silmiään salaa, jos se olisi osannut. Miksi piti huutaa? Huutaminen hermostutti sitä. "Mutta nyt tänne tulee helposti uusia, kun on niin paljon tilaa. Ja isän maine on taatusti suuri. Susia tulee taatusti kaukaa vain sen takia, että he pääsisivät tähän laumaan." Ronski vastasi Kotkankynnelle.

Yllättävää, että Ärhämä myönsi oman kyvyttömyytensä. Ronskilla oli kohtuu helppo tehtävä, missä ei tarvitsisi paljoa apua tai neuvoa. Jos Ronski onnistuisi hyvin tässä tehtävä, sen arvostus muiden silmissä varmaan nousisi. Se paloi jo halusta etsiä kadonneet laumalaiset käsiinsä.

Tietenkin tehtävä näköjään jossakin vaiheessa katkeaisi hetkeksi, kun Ärhämä kutsuisi kaikki metsästämään. Ronski vilkaisi, mitä mieltä emo olisi tuosta ajatuksesta. Loppujenlopuksi emo oli se, joka määräsi. Äksyilisivät laumalaiset kuinka paljon tahansa, nimenomaan Korppi voisi rangaista laumalaisia häätämällä tai alistamalla tai mitä nyt ikinä keksisi. Ronski tiesi tämän. Se ihaili emoa sen äskeisistä sanoista ja sen pitkästä kärsivällisyydestä.

//Ronskin näkökulmat noista muista hukista on jotenki päälaellaan muihin verrattuna?? xD //

Korppi säästi Kotkankynneltä avunpyytämisen vaivan, emon tarjoutuessa lähtemään rajoille mukaan. Kotkankynsi katsoi Ronskia, joka vastasi aiempiin sanoihin jopa viisaasti. Ehkei Ronski ollut niin tyhmä, miltä vaikutti. Tai sitten välillä tyhmätkin astuivat esiin viisaiden ideoiden kanssa, vähän kuten viisaat saattoivat esittää tyhmiä ehdotuksia. Jälkimmäisestä Korppi oli loistava esimerkki. Kuka tosissaan lähettäisi yhden suden, varsinkaan pennun, hoitamaan metsästyksen tai rajojen vahvistuksen? Kuka tahansa aikuinen susi saisi löylytettyä kenet tahansa pennuista, eikä yksikään pentu voisi kaataa karibua.

Ärhämää otti ilmeisen kovasti päähän oma tehtävänsä. Veli raivosi emolle takaisin, esittäen varsin järkeviä perusteluja. Lopuksi Kotkankynsi kääntyi Korpin puoleen, vilkaisten ohimennen Ärhämää.
"Jos Ärhämä voisi ruokkia koko lauman yksinään, miksi hän jäisi laumaan? Hän pärjäisi loistavasti itsekin, jos kerran voi ruokkia laumallisen susia. Jos minä voisin häätää kenet tahansa pois rajoiltamme kärkkymästä, miksi minä jäisin tänne? Pärjäisin jokaista haastajaa vastaan eikä mikään vaaraa uhkaisi minua. Jos Ronski voisi itsekseen käydä koko reviirin läpi, löytäisi samalla ruokaa ja pärjäisi vastaantuleville haastajille, miksi hänkään olisi enää täällä?" Kotkankynsi kyseli retorisia kysymyksiään, tuijottaen suoraan emoaan. "Yliarvioit yksittäisen suden kykyjä karkeasti, Korppi. Sinäkään et pysty yksin ruokkimaan koko laumaa, miksi Ärhämän siis pitäisi? Sinä et voi yksinäsi taata rajojen turvallisuutta, miksi minunkaan pitäisi? Sinä et voi yksin etsiä jokaista laumalaista, joten miksi Ronskin täytyisi?" Nuori uros jatkoi. Kummallista oli, ettei Kotkankynnen äänessä ollut ylimielisyyttä tai vihaa, ei edes uhmaa. Pentu vain puhui, olematta uhmakas tai välinpitämätön. Kotkankynsi tiesi, että Korppi kuuntelisi, sillä nartun olisi pakko. Turha siis uhmata enempää. "Ennen kaikkea, me emme ole aikuisia."

"Ärhämä on oikeassa, meitä ei ole liikaa, turha hajauttaa voimavarojamme enempää", susi vielä tiivisti, tukien veljensä kiukkuista mielipidettä. Kotkankynsi oli jopa rauhallinen, vaikka tilanne tympikin sutta. Uros halusi toimintaa, jotakin todellista, hyödyllistä tekemistä. Jotakin, mistä Veri voisi olla ylpeä.

Korppi oli saanut peniukkansa reagoimaan juuri halutullaan tavalla. ehkä se ei ollut kelpo emo mutta se oli kiero näyttääkseen muilla missä mentiin. nyt kun se oli saanut penikkansa ragoimaan tehtäviin sen kasvoille levisi susimainen hymyä muistuttava ilme jota korosti sen eri pari silmät. " Noniin nyt kun olette saaneet purkaa itseänne satuitteko huomaamaan että te totesitte juuri että ette kykene tekemään niitä tehtäviä yksin. Se on hienoa. itse asiassa ainoa asia mistä olen teissä ylpeä on että olette viisastuneet. Tarkoitukseni oli saada teidät ragoimaan ja näkemään todellisuus että tämä olematon lauma on tällä hetkellä meidän varassamme meillä ei ole varaa vuodattaa verta kuten itsekkin sanoitte miksi yksikään miestä hoitaisi tehtäväänsä yksin. ja kuten sisarenne hän ei vaivautunut kommentoimaan mitään vaan lähti. tiesittekös että se tulee koitumaan hänelle vielä hyvin kalliiksi. lisäksi te kolme te kävitte pistämään vastaan ja seo li se ainoa asia mitä halusin teidän tekevän. " korppi puhui harvinaisen tyyneen sävyyn miettien että sen lapsukaiset olivat piikittäneet siät ahkerasti viime aikoina. pienen hiljaisuuden jälkeen korppi siirsi katseensa pennusta toiseen vuoron perään " Te kolme tulette minun kanssani rajoille me vahvistamme rajat siinä samalla te huomaatte miten tärkeää se on. Samalla raja vahdissa etsimme ruokaa ja palaamme pesille ennen pilkko pimeää ja aloitamme huomenna etsinnät mahdollisista kadonneista. vaikka ne kadonneeto lisivat miten epmääräistä ja turhaa sakkia te tulette vielä tajuamaan sen että ilman sitä turhaa sakkia mikään ei toimi. " Korppi puhui jääden sitten tyynenä odottamaan poikiensa vastausta.

Ärhämä toljotti yhä emoaan. Sitä ärsytti! Sitä ärsytti niin tosissaan, että tuntui kuin sen nahka olisi ollut kauttaaltaan tulessa. Odottakoon vain, tuo omahyväinen lantakuoriaisen toukka! Odottakoon, kun Ärhämä kasvaisi! Silloin Korppi saisi tuta, miten paljon se oli saanut Ärhämän keräämään vihaa sisälleen sitä kohtaan.
Eihän Ärhämä osannut, saati sitten halunnut ajatella, että Korppi teki juuri sitä, mitä emon tehtävä oli, ja teki sen ehkä ainoalla mahdollisella tavalla, jolla saattoi, kun penikat nyt olivat tätä tälläistä sorttia.

Ärhämä tunsi suurta solidaarisuutta veljiinsä; surkeaan typerään tolloon; Ronskiin, joka oli niin mahdottoman kiltti ja mukava ja hyvä ja imelä kuin ylikypsä mustikka, että ärsyttävään Kotkankynteen, joka oli olevinaan paljon enemmän kuin oli, mutta jolla oli luonnetta ja älyä...siskoihinsa sillä oli väljemmät välit, ne olivat jääneet etäisiksi. Mutta veljiensä kanssa se tunsi seisovansa yhtenä rintamana emoaan vastassa...emoaan, johon se kohdisti kaiken pahan olonsa, vaikkei Korppi olisi välttämättä sitä kaikkea ansainnutkaan. Ronski tuskin tunsi olevansa ketään vastassa missään suhteessa, mutta Ärhämän mielestä se oli hyvinkin sen omissa riveissä.
Ja isä...isä oli jotain, joka oli koko perheen yläpuolella..eritoten se, että sitä ei näkynyt, teki siitä jotain käsittämättömän suurta ja voimakasta; täydellistä. Ärhämä olisi varmasti löytänyt rutkasti vikoja isästäänkin, jos tämä olisi vain ollut paikalla, mutta koska se oli hylännyt perheensä, ja poissa, poika oli kehitellyt Verestä mielessään oikein ihka oman supersankarinsa.

" Mennään sitten!" Ärhämä ärähti, ja lähti astelemaan siihen suuntaan, mihin Murhan jäljet kulkivat.
Nuorukainen marssi kantavan hangen päällä eteenpäin hyvin tarmokkaan näköisesti, piittaamatta siitä, mitä muut tekivät. Kai ne seuraisivat, sillä olihan ollut puhe, että lähdetään.
Samassa Ärhämä pysähtyi niille jalansijoilleen, ja koko sen keskenkasvuinen ruumis jännittyi kuin karibun jänne. Se tuijotti eteenpäin, suuntaan, jonne sen sisar oli hetki sitten hävinnyt. " Äiti!" Se sihahti hiljaa, ja toivoi emonsa olevan jo kuulomatkan päässä. Muutaman kymmenen metrin päässä Ärhämää kohti asteli kaksi vierasta aikuista urosta. Ne olivat kumpikin harmaita, kookkaita ja kapisen ja huonokuntoisen näköisiä otuksia...mikä ei suinkaan tehnyt niistä vähemmän pelottavia.

//Aivan ihana toi ylikypsä mustikka -vertaus :''''3 //

Veljet tuntuivat pitävän myös Ronskin puolia, mikä oli tavallaan aika liikuttavaa. Ronski kyllä oli varma, että saisi kuulla siitäkin myöhemmin. Kantaa asiaan se ei halunnut kuitenkaan ottaa. Se päätti nyökytellä vähän päätään mitä milloinkin. Hyvällä tuurilla kukaan ei suuttuisi. Se saisi hyvin vahvan vihollisen emostaan, että veljistään, joten oli parempi olla kaikkien puolella.

Sitten emo paljasti, että se oli suunnitellut kaiken. Kylläpä se oli ovela teko! Miten emo tiesi, miten pennut tulisivat reagoimaan. Ronski kuitenkin nousi, kun Ärhämä oli lähdössä ja seurasi sitä hetken verran.
Ronskikin havaitsi kaksi sutta, mutta toisin kuin Ärhämä, pentu suuntasi suoraan vieraiden luo häntä heiluen. Se oletti, että ne olivat laumalaisia, kerran näin syvällä reviirillä kuljeksivat. "Terve! Keitä te olette? Missä te olette olleet?" Se kysyi pirteänä. Ronskin yllätykseksi se ei saanutkaan lämmintä vastaanottoa, vaan päin vastoin. Yhtäkkiä kaksikko näytti varsin uhkaavalta. Välimatkaakaan ei ollut enään kovin paljoa. Vieraat näyttivät läheltä niin paljon isommilta kuin kaukaa. Ronskin häntä ja korvat laskivat ja se lähti hitaasti peruuttamaan.

Korppi selitti halunneensa pentujensa reagoivan näin. Kotkankynsi tunsi ylpeyden ailahduksen sisällään. Murha, rakas sisar, oli tehnyt virheen tottelemalla mukisematta. Typerä narttu! Ärhämä näytti yhä vihaiselta, muttei ainakaan sanonut mitään, mikä oli hyvä. Korpin pinnasta ei koskaan tiennyt, emo saattoi suuttua hetkessä, jos näkymättömän rajan ylitti. Nyt emo ei näyttänyt vihaiselta vaan tyytyväiseltä. Kerrankin niin päin.

Ärhämä ärähti kehotuksen häipyä, ja lähtikin marssimaan toiseen suuntaan. Ronski seurasi Ärhämää, joten Kotkankynsi näki järkeväksi lähteä myös samaan suuntaan. Eiköhän emokin tulisi, jos kaikki kolme marssisivat yhdessä tuumin tännepäin. Hetkessä punaturkki todella toivoi, että emo oli lähellä. Vastaan astelevat sudet eivät näyttäneet ystävällisiltä, eivät sitten lainkaan. Ärhämä sihahti Korpille, mutta Ronski kyseli pirteästi, keitä sudet olivat.
"Ronski!" Kotkankynsi ärähti tarttuessaan veljeään hännästä. Punaturkki yritti nykäistä veljeään kauemmas vieraista, mutta Ronski ilmeisesti tajusi itsekin, etteivät toiset olleet ystäviä. Ainakin siltä se näytti, kun Ronski peruutti häntä koipien välissä kauemmas. Kotkankynsi suoristautui, tuijottaen vieraita pistävästi hopeisilla silmillään. Olkoonkin, että punaturkki oli pentu, se ei aikonut näyttää heikolta ja pelokkaalta. Ehkä kaksikko jopa tajuaisi häipyä, kun kolme pentua ja yksi aikuinen asettuisivat heidän tielleen. Punaturkki vilkaisi sivumennen muita. Ärhämän kykyihin selviytyä tällaisista tilanteista Kotkankynsi luotti, muttei tiennyt, mitä ajatella Ronskista. Korppi kuitenkin ratkaisisi kaiken, emo olisi se, joka antaisi käskyt. Vaikka Kotkankynsi miten harasikin emoaan vastaan, ei pentu leikkisi hengellään. Korppi päättäisi, mitä nyt tehtäisiin. Jos emo päättäisi paeta, ei punaturkille jäisi muita vaihtoehtoja, niin kovasti kuin nuori uros halusikin löylyttää reviirille tunkeutuneet, epätoivotut vieraat.

korppi ei sanonut mitään se katsoi kun yksi toisensa jälkeen lähtivät ärhämän perään niin emo lähti kulkeaan pentujensa perässä. Oli totta että veren läsnä olo voisi muuttaa pentujen sekä korpin käytöstä mutta kun korppi oli yksin vastuussa pennuista ja koko laumasta se sai sen tressaantuneeksi. ei mennyt kuitenkaan pitkään kun korppin kuuli ärhämän sanovan äiti se sana suorastaan sulatti neidon sydämmen mutta pian se oli taas oma itsensä ja niska karvat pystyyn nouseena se riensi penikoidensa eteen katsoen uhkaavasti kahta muukalaista eriparisilla silmillään sen purukallusto välkkyi sen ilkeästä irvistyksestä se seisoi uhkaavana mustan turkkinsa pörheänä pystyssä pentujensa edessä " oeltte tyystin väärällä reviirillä mitä teette täällä " se ärähti kaksikolle ollen hyvin valpas se piti huolen ainakin siitä ettei kumpainenkaan pääsisi sen ohitse pentujen luo. Vaikkikn pennut olivat jo vrasin isokokoisia mutta korpillakin oli oma äidin vaistonsa.

Sisimässään korppi toivoi ettei ronski tekisi mitään tyhmää kuten oli jo melkein tehnyt korpilla olisi sanottavaa pojalleen jahka he pääsisivät tästä eteenpäin. musta turkki mulkoili hukaksia arvaamattomana sekä vihaisena. sitä toisaalta huoletti myös se missä murha oli. ja kuten uskoa saattoi korpilla oli huoli toisesta tyttärestään jota ei ollut nähny jälkeen tulipalon.

Ärhämä ei ennättänyt tehdä mitään, kun Ronski jo hihkui sen vierellä ja lähti suuntaamaan noita kahta vierasta kohti. Kotkankynsi yritti napata Ronskin takaisin, mutta näytti Ronski tajunneen tilanteen sitten itsekin, sillä se peruutteli häntä koipiensa välissä pois.
Ärhämä sen sijaan ei peruuttanut. Eihän sellainen käynyt edes nuorukaisen mielessä. Se seisoi tanakasti aloillaan, karvat pystyssä ja hampaat irvessä ottamassa tulijoita vastaan. " Teillä ei ole mitän asiaa tänne!" Se ärisi uhkaavasti uroksille, jotka hidastivatkin kulkuaan hieman ottaakseen paremmin selvää vastustajistaan. Ärhämä ei suonut ajatustakaan millekään muulle, sille oli aivan itsestään selvää, että tottakai se taistelisi näitä ryökäleitä vastaan, sillä sen kotiin ei noin vain käveltäisi! Ei Ärhämän mielessä kerinnyt viivähtää sellainen ajatus, että se oli suunnilleen puolivuotias pennunrääpäle, ja nuo vieraat pieksisivät sen helposti mennen tullen.
Sitten emo tuli. Se asteli Ärhämän ja muiden eteen asettuen suojaamaan niitä vihollisilta omalla ruumiillaan. Ärhämään tämä teki vaikutuksen.
Nuorukainen asteli muutaman jäykän askelen pelottavan näköisen emonsa vierelle, ja tuijotti suoraa silmiin toista uroksista. Ne olivat nyt muutaman sudenmitan päässä Korpista ja Ärhämästä. Ilma susien välillä suorastaan kipinöi, ja Ärhämä saattoi nähdä molempien harmaiden susien julman näköiset hampaat jotka oli paljastettu taisteluvamiuteen. " Tästä te ette tule!" Pentu rähisi muukalaisille niin että sylki lensi sen kidasta.
Ärhämä oli varma ettei emo kaikesta yrityksestään huolimatta voisi pärjätä näille kahdelle pedolle pitkään yksinään, mutta jos pojat vain astuisivat auttamaan sitä, niillä olisi ehkä joku mahdollisuus.
" Hahhahhaa" Hohotti toinen kapinen susi kurkustaan, ja mulkaisi Ärhämää kohden. " Narttu ja pari pennunrääpälettä! Tämä on helppoa!"

Emon ja veljien varmuus toi varmuutta ja turvaa. Ronski seisoi nyt kolmikon takana ja ihmetteli mitä kaksikko tarkoitti sanoillaan. Mikä oli niin hauskaa? Mikä olisi helppoa? Ronski jännitti myös ruumiinsa. Se osaisi odottaa jotaki tapahtuvaksi, muttei tiennyt mitä.

Kaksikko lähti kulkemaan eteenpäin kohti Korppia ja pentuja. Vieraat kuitenkin erkanivat jonkin verran toisistaan ja jatkoivat lähenemistä. "Mitä te aijotte tehdä?" Ronski kysyi hieman epävarmana.
"Vai mitä aijomme? Vai että vielä tyhmäkin kaiken päälle.. Eikö narttu ole hoitanut hommaansa kunnolla, kun noin typeriä penikoita näyttävät olevan?" Toinen pilkkasi vuorostaan. Helppohan tunkeilijoiden oli mollata, kun tunsivat olevansa paremminkin niskan päällä.
"Me ei olla tyhmiä." Ronski totesi ja katsoi veljiään, olivatko he samaa mieltä. Myös Ronski mietti, missä mahtoi olla Murha, joka oli ollut niin hyvä sille. Pentu yritti katsella ympärilleen. Eikö Murha mennyt juuri tuohon suuntaan, mistä tunkeilijat tulivat? "Missä Murha?"

// Tulen nyt tähän mukaan, Mexin pyynnöstä :) //

Kuolema oli vihdoin nähnyt tilaisuutensa liittyä Veren riveihin. Varpun laumalaiset olivat nimittäin vähentyneet uhkaavasti, ties mitä muut laumat nyt tästä tuumaisivat. Kookas nartunketale tarpoi lunta terhakkaasti, lipaisten viekkaasti huuliaan. Se oli jo ajat sitten ohittanut reviirin rajat. Toivottavasti Veri ei pimahtaisi tästä teosta.

Narttu pisti juoksuksi, ja pien se kuuli puhetta. Aivan, aivan. Oliko meneillään jotain pientä sanaharkkaa? Kuolemalta oli kumminkin pudota silmät päästä tämän nähdessä susiporukan - missä Veri? Mutta sen naamavärkiltä ei niinkään näkynyt yllättyneisyys, vaan julmahko ja kiero ilme pysyi vakaasti sen naamalla. '' Onko kenties ongelmia? '' Se näytti olevan lauman puolella, tai niin se ainakin halusi antaa ymmärtää, sillä narttu loi kyynisiä katseita tunkeilijoihin.

Kotkankynsi katsoi asetelmaan, pitämättä lainkaan siitä, että nuori uros oli jäänyt osittain Ärhämän ja emonsa taakse. Punaturkki vilkaisi Ronskia, näyttäen hetken huolestuneelta. Pärjäsikö veli? Kannustavasti pentu heilautti hännänpäätään, suoristaen ryhtinsä ja pörhistäen punaisen turkkinsa. Itsevarmasti Kotkankynsi asteli emonsa toiselle puolen, asettuen samaan linjaan Ärhämän ja Korpin kanssa. Uros paljasti hampaansa, muristen niin matalalta kuin pystyi varoittavaa murinaansa.
"Lähtekää, jos haluatte säilyttää häntänne", uros murahti. "Perääntykää", punaturkki vielä selvensi, jännittäen siron kehonsa jokaisen lihaksen täyteen hälytysvalmiuteen. Susiuros oli valmis hyökkäämään rajarikkureita vastaan koska tahansa.

Juuri silloin Ronskin oli aukaistava suunsa. Jos tilanne olisi ollut normaali, jos noita rajarikkureita ei olisi ollut, Kotkankynsi olisi sanonut, että Ronski oli typerä. Nyt sellainen ei käynyt päinsä. Vihollisten edessä oli seistävä yhtenä rintamana. Ronski oli paljon parempi susi kuin kumpikaan törkeistä rajarikkureista, olkoonkin ettei Kotkankynsi sitä veljelleen helpolla myöntäisi.

Punaturkki vilkaisi Ronskia varmuus eleistä hohkaten. Kotkankynsi koetti viestittää katseellaan, että kaikki oli kunnossa, he hoitaisivat tämän. Urospentu myös kertoi sanattomasti, että oli samaa mieltä Ronskin kanssa. He eivät olleet typeriä, ei yksikään heistä. Samalla eleessä oli jonkinlainen avunpyyntö, tosin taitavasti verhottu sellainen. Kotkankynsi halusi Ronskin rinnalleen, turvaamaan paljaan kyljen ja olemaan veli.
"Murha", uros murahti matalasti muistellessaan sisartaan. Tietenkin mokoma oli muualla, kun siitä olisi voinut olla jotakin hyötyä. Nopeasti tilanne muuttui jälleen, kun Kuolema syöksyi paikalle. Kotkankynsi veti nopeat johtopäätökset Kuoleman käytöksestä. Narttu ei kuulunut laumaan, mutta käyttäytyi, kuin kuuluisi.
"Hyvä että saavuit. Olimme juuri kutsumassa laumaa häätämään nämä hävyttömät kirppukasat", Kotkankynsi sanoi vakaasti kuin mahdollista. Sanojen takana piili pieni viesti uroksen perheelle ja Kuolemalle, sillä sanoillaan punaturkki yritti viestittää sitä, että jokaisen olisi käyttäydyttävä, kuin Kuolema olisi laumalainen. Rajarikkureiden ei tarvinnut tietää, ettei Kuolema kuulunut laumaan. Onneksi tulipalon katku oli aikoinaan hälventänyt rikkonaisen lauman hajut. Mistään ei voinut päätellä, oliko Kuolema uusi jäsen tässä laumassa vai laumaton.

Korppi joka oli asettunut suojelemaan pentujaan sai pian pentunsa rinnalleen yhtä rohkeina siinä ei emo ovinut kuin olla ylpeä pojistaan mutta nyt korpin katse nauliintui äänessä oelvaan muukalaiseen sen kylmä eri pari silien katse oli suorastaan myrkyllinen. Se kuuli pian askelten ääniä ja se sai alfa nartun valppaaksi pian se kuitenkin havahtui kuoleman tuloon ja pentunsa sanoihin ja pörhisti turkkiaan muukalaisille. " Teillä ei ole kauvaa aikaa poistua reviiriltäni " narttu uhmasi varsin kärkkäästi ollen täten myös valmis hyökkäämään luottaen siihen että tulija olisi sen ja pentujen puolella.
Emo ehti myös miettiä missä mahtoi olal murha mutta se uskoi että pentu oli lähtenyt pesiä kohti ja täten pysyisi kaukana vierasita.

((Liekki toimii sivustakatsojan roolissa.))

// Vastaan nyt tähän, että menisi eteenpäin ;3333 //

Kuoleman tulo hämmensi nuorta sutta entisestään. varsinkin, kun Kotkankynsi näytti tuntevan vieraan, mutta Ronski ei. Missä välissä toinen oli kerennyt löytää laumalaisia? Muiden laumalaisten onneksi pentu osasi pitää tälläkertaa kuononsa kiinni, eikä kysellyt Kuolemasta sen enempää.
Ronski tunsi hieman rohkaistuvansa uudesta tuttavuudesta, olihan heitä nyt kaksi aikuista vastaan kaksi aikuista ja pennut päälle. Se tepasteli takaa-alalta veljiensä vierelle ja yritti näyttää rohkealta. Ryhdissä ei ollut paljoa kehumista ja häntäkin oli vain hitusen yli vaakatason. Se ei ollut pennulle helppo tehtävä. Noh, yritys hyvä kymmenen. Ronski haki katseellaan turvaa veljistään ja emostaan.
Nyt tukeutuja kaksikko näytti selvästi epävarmemmalta, mutta ei tarpeeksi. Heiltä näytti irvailu silti sujuvan. "Eihän tällainen säälittävä lauma tarvitse näin isoa reviiriä. Te ette edes pidä rajoistanne niin hyvää huolta, mitä muut laumat. Merkkinne ovat haalistuneet varsin paljon, jos saan huomauttaa." Toinen vieras heitti, kuin mikäkin rakennustarkastaja. Jykevähkö pentu ei osannut reagoida toisten sanoihin. Se seurasi, miten muut ottaisivat sanat vastaan. Pitäisikö suuttua? Vai kenties ohittaa sanat kuin niitä ei olisikaan?

// Sanoisin, että tämä peli on jo täydellisen kuollut ja sen voisi hyvin lopettaa. Mex vielä voisikin jatkaa peliä (hän on käynyt viimeksi lokakuun lopussa), mutta Metkasta ei ole kuulunut mitään sitten maaliskuun ja Shui ilmoitti jo aiemmin, ettei jatka vanhoja keskenjääneitä pelejä. Pelistä katoaisi yllättäen ainakin kaksi avainasemassa olevaa hahmoa, ehkä neljäkin. Mielestäni pelin jatkamisessa ei näin ollen ole mitään järkeä. //