Mitä vielä? (Blacky & Kipinä) - JÄÄSSÄ?-

// Blacky siis kera Kipinän ;) //

Surma kuljeskeli pienputouksen liepeillä. Se tarkasteli reviiriä ja tutkaili karibujen vaellusreittejä. Luonto oli alkanut pikkuhiljaa palautumaan  ja se näkyi metsässä ja sen elämässä; karibujen reitti kulki nyt Aarnimetsän kautta ja se tarkoitti ruokaa heidän laumalleen. Surma kuunteli veden kulkua. Se oli yllättävän rauhoittava ääni ja Surma tunsi tarvetta istua ja vain kuunnella. Samalla kookas narttu nuuhki raikasta ilmaa kuono taivasta kohden. Kaikki alkoi pikkuhiljaa palautua entiselleen. Nyt oli siis hyvä aika miettiä seuraavaa askelta, toisinsanoen suunnitelmaa.

Ajatukset keskeytyivät kun valkoturkki haistoi vieraan hajun. Se nousi jälleen jaloilleen ja pörhisti karvojaan näyttääkseen kookkaalta. Tännehän ei kukaan laumaton tulisi!

//Lyhyttä :I //

((Hehe, we are BUSTED!))

Kipinä oli hortoillut Aarnimetsän reviirillä jo muutaman päivän. Se oli epätoivoisesti etsinyt ruokaa, ja kun karibujen vaellus oli siirtynyt sinne, oli pöytä ollut kuin sutta pilkaten katettu. Helposti se oli tappanut jälkeen jääneen vasan.
Yhä kuono veressä narttu suunnisti Solaa kohti livahtaakseen karkuun ennen kuin joku todella huomaisi - tunnetusti laumasudet eivät hyppineet ilosta kun tunkeilija röyhkeästi söi niiden saaliit.
Kipinäkin haistoi tuulessa suden. "Ei helvetti", se sanoi ja lähti ravaamaan pienputoukselle. Mistään muualta se ei pääsisi pakoon, ja suden haju tuntui kantautuvan juuri sieltä.
"Helvetin helvetti"...

// Hihihihihi >8D //

Haju voimistui voimistumistaan. Surma käveli hyvin hitaasti tulokkaan suuntaan. Mitään ei vielä näkynyt, mutta haju kertoi kaiken. Nyt Surma vain odottaisi, että näkisi omin silmin sen, mitä se oli haistanut. Se pörhisti nyt karvansa kunnolla, näyttäen vieläkin isommalta. Häntä oli pystyssä kuin paraatin lippumiehellä oleva lippu ja korvat olivat vielä toistaiseksi ylöspäin suunnattu, jotta kaikki mahdolliset äänet kantautuisivat sen korviin.
Sitten narttu pysähtyi täysin ja oli aivan hiljaa.

Se odotti että toinen ihan itse kävelisi paikalle, olihan toinen vieläkin "rikospaikalla". Kohta kuului ääniä ja pian myös näkökenttään ilmestyi susi yltäpäältä raskauttavassa todistusaineistossa. Surma katsoi. Katsoi täysin suoraan edessäpäin olevaa sutta silmiin ja jännitti valmiiksi lihaksensa. Mikäli toinen tekisi äkkiliikkeen, olisi Surma sen kimpussa nopeasti. "Mitä-teet-täällä?" Narttu toisti hyvin hitaasti, ettei menettäisi malttiaan heti kättelyssä. "Kuinka julkeat?!" Se jatkoi ja nyt sen ääni kiihtyi huomattavasti loppua kohden.

Kipinä näki haistamansa suden ja pysähtyi viitisen sudenmitan päähän siitä. O-ou.
Surma todennäköisesti aikoi repiä Kipinän kappaleiksi, mutta tuliturkki vetoaisi alistumisrituaaliin (vaikkei laumaan kuulunutkaan) vasta kun tilanne menisi niin pahaksi. Se ei kuitenkaan provosoinut toista katsomalla siihen päin - ei, ei Kipinä halunnut tapella.
"Anteeksi, minun oli pakko syödä jotain", se vastasi, mutta ajatteli: Sinä näytät aika yksinäiseltä, ehh? Kipinää hymyilytti tämä seikka, mutta ei kannattanut kokeilla valkoisen suden hermoja toteamalla se ääneen - ei ainakaan vielä.

((Lyhyys...Sorry.))

"Sinun anteeksipyyntösi ei tuo meille lisää ruokaa. Sinä kuulut laumattomiin ja saalistat myös niiden alueilla!" Surma vastasi toisen säälittävään tekosyyhyn. "Kerran laumattomaksi olet ryhtynyt, kestät myös sen seuraukset." Se sanoi, eikä narttu ollut hievahtanut kertaakaan. Kaikki laumattomat olivat samanlaisia; tulivat rysötelemään heti kun nälkä koitti ja samalla julistetaan sitä kuinka itsenäisiä he olivatkaan. Mikään ei ollut ärsyttävämpää.

"Kuka olet? MIksi olet tunkeutunut näin syvälle reviirille?!" Surma kysyi ja katsoi toista tiukasti. Jos toinen ei kertoisi, se saisi tuta Surman hampaista. Nyt oli parempi olla hyvin kilttiä sutta tai vieraasta tulisi varoittava esimerkki.

Kipinä nuolaisi näkyvästi etuhampaitaan. Ryhtyä laumattomaksi?
"Olen yksin liikkuva susi. Olen reviirillänne koska täällä nyt oli karibuita", Kipinä sanoi yksinkertaisesti. Narttu nuuski ilmaa varmuuden varalta, mutta muita laumasusia ei tuntunut olevan lähettyvillä.
Ai että laumalaiset olivatkin piikki lihassa. Ne olivat melkein neuroottisen omistautuneita laumalleen, ja miksi? Pönkittääkseen asemaansa, kuin sillä olisi jokin suurikin merkitys, minkä nimikkeen alla kulkee. Olisi helpompaa jos kaikki eläisivät puolueettomasti vain itselleen, eivätkä omisi metsästysmaita...
"Kuule, jos sinulla on noin kova tarve rökittää minut, niin antaa tulla vaan. Minä en pistä hanttiin", narttu sanoi muka rauhanomaisesti, mutta jatkoi: "Minä haluan nähdä, miten alas laumasudet ovat vajonneet."

((Haha, miten on? :D))

Toinen oli siis tyhmä. Kukaan täyspäinen laumaton ei tulisi näin sisälle laumojen reviirin sisäpuolelle vain hakeakseen mahaansa täytettä. Sitä löytyi kyllä muualtakin, jos vain jaksoi etsiä. Eli toinen oli tyhmä ja/tai laiska. Aijai.

"Kylläpäs sinä jauhat sontaa." Surma heitti. Toisen tarjous oli todella houkutteleva. Surma väläytteli hampaitaan samalla kun puhui: "Laumasudet muka vajonneet... Näin olemme aina toimineet ja kappas, tämä järjestelyhän näyttää toimivan jopa keskinkertaista paremmin. Tällä tavalla säilyy hengissä. Vain sillä on väliä. Jos puolustamme ruokaa, joka pitää meidät hengissä, olemme täysiä paskoja? Mikä tekee meistä muka alas vajonneita?! Sen tosiaan haluan tietää. Jos nyt hyökkään kimppuusi, se on oma ongelmasi, eikä se tee minusta alas vajonnutta, koska reviirien rajat ovat hyvin merkittyjä ja tiesit mihin ryhdyt!" Se puhui. "Et tiedä itsekkään mistä jauhat!" Se sylkäisi sanat suustaan.

Kipinä olisi pyöräyttänyt silmiään, jos olisi osannut. Ei noiden päätä ollut kääntämään. Ehkä ne olivat kaikki mielenvikaisia, koko sakki.
Tai sitten laumaelämä oli vain jotain, mitä se ei ymmärtänyt.
"No hyvä on", tuliturkki mutisi ja kierähti selälleen. Häntä koipien välissä, korvat niskassa. Ei se ollut vakavissaan tarkoittanut, että antaisi Surman tehdä itsestään selvää. Kunhan kokeili.
"Valkoturkki, anna minun mennä. En enää koskaan tunkeudu reviirillenne, vannon sen. Armoa", Kipinä sanoi hiljaa. Ehkä Surma käyttäisi tilannetta hyväkseen ja tappaisi sen, ehkä se päästäisi tuon menemään. Jos vain...
Pitkästä aikaa Kipinä toivoi, että sillä olisi joku. Se sai jälleen kohdata itsekkään suden elämän varjopuolen: Kukaan ei tulisi, ketään ei kiinnostaisi. Korkeintaan olisivat tyytyväisiä että laumaton kuoli. Vaikka Kipinän entinen lauma ei ollut koskaan antanut sille mitään arvoa ja olivat tehneet sen elämästä vaikeaa, sen täytyi sisimmässään myöntää ikävöivänsä lauman turvaa. Ystäviä.
Narttu kadehti Surmaa. Sillä oli varaa olla itsevarma, sillä oli tuki ja turva. Varmaan sen takia Kipinä olisi halunnut tutustua siihen, kuullakseen asiasta lisää - mutta olosuhteet olivat mitkä olivat. Ehkä seuraavassa elämässä, jonka aika koittaisi (nyt Surmasta riippuen) ennemmin tai myöhemmin.

Surma katsoi tyytyväisenä, muttei voitonriemuisen, kun toinen heittäytyi maahan. Toinen oli siis tavotteidensa takia valmis menemään hyvin pitkälle. Hyvä näin. Narttu peitti hampaansa ja laski karvansa. Se ei katsonut enään vieraaseen, vaan ohi siitä. "Et ole niin tyhmä mitä annat olettaa.." Surma tokaisi, selittämättä asiaa sen enempää. Surma ei ollut tyhmä. Narttu kyllä tiesi mitä laumattomat joutuivat kestämään ja tämä oli rajarikkurin tapa suljahtaa tilanteesta pois. Surma oli kuitenkin melko varma, ettei toinen pitäisi lupaustaan. Kukaan ei pitänyt lupauksiaan. Sitä se ei sanoisi toiselle ääneen.
Sitten se keksi.
"Säästän sinut yhdellä ehdolla. Minä päästän sinut menemään ja sinä kerrot laakson tapahtumista kaiken mitä tiedät. Noin röyhkeä susi on taatusti perillä eri laumoista ja niiden rajoista eritoten. Tämä ei taatusti ole ensimmäinen rajarikkomuksesi. Myös huhut lasketaan mukaan. " Se sanoi. Ei paha diili. Ainakaan Surman mielestä. "Ensikerralla en epäröi tappaa, mikäli näen edes vilauksen sinusta." Se lisäsi.

"Vai sellaista peliä?" Kipinä virnisti pienesti. Minä pidän tästä tyypistä.
Narttu kaiveli muistiaan hetken. Mitä se olikaan saanut selville? Mitä kannatti jättää sanomatta? Olisi tyhmää sanoa ettei tiennyt mitään. Idioottikin tajusi, että oli Kipinän harrastus tunkea nokkaansa muiden asioihin.
"Mm. En tiedä kiinnostaako se sinua, mutta kerrotaan, että Laaksossa on paljon susia jotka aikovat valloittaa Rinnemetsän - se lauma on aika hajanainen tätä nykyä. Tapasin henkilökohtaisesti yhden Mäkärän, eikä se tyyppi kyllä kaihda keinoja. Myös jotkut entiset Viiman laumalaiset janoavat kostoa, mutta niiden yhteistyö ei sujunut, joten ne ovat nyt vain yksittäisiä kostajia..."
Siihen asti Kipinä oli vain läpättänyt lämpimikseen, että näyttäisi siltä, että se todella puhuisi suunsa puhtaaksi. Narttu oli jättänyt sokeriksi pohjalle jotain tärkeämpää, ainakin Vallasta katsottuna.
Kipinä kierähti vatsalleen rennommin, mutta yhä viestien alistumistaan. Sen mielestä oli vain hauskaa kun laumat sähelsivät tunteidensa ja sairaalloisen lojaaliteettinsa kanssa. Se oli ilmaista saippuaoopperaa laumattomille.
"Ja tämän sinä varmaan haluat tietää, Aarnimetsäläinen. Mutta pyytäisin että saan siirtyä kauemmaksi sinusta ennen kuin sanon sitä - ei olisi kovin mukavaa minun kannaltani, jos tappaisit minut heti kun olen lopettanut."

Narttu arvasi, ettei toinen ollut näyttänyt todellisia karvojaan. Ensimmäinen kommentti ja virne päälle kertoi Surmalle enemmän kuin tuhat todistajaa. Surma virnisti takaisin. Kyllä se omankaltaisensa tunnisti.
Surma kuunteli mitä toisella oli sanottavaa. Kuten valkoturkki arvasikin, toinen tiesi asioita. Ja tämä tieto kuulosti jopa uskottavalta. Seuraavaa valkoturkki ei kuitenkaan osannut odottaa. Olisiko jotakin Aarnimetsänlaumaa koskevaa tietoa? Surma suhtautuisi skeptisesti tähän tietoon, mutta silti palasi halusta kuulla lisää. Kaikki tieto oli enemmän kuin tervetullutta Surmalle. Tieto oli kuin koukuttavaa ainetta sille ja sen täytyi tietää tilanne aika ajoin tai muuten siitä tuli levoton. Narttu katsoi hieman epäilevästi vierasta sutta kun se käski sitä perääntyä. Hyvä on. Surma perääntyi, mutta perääntyi rajojen suuntaan, ettei toinen pinkaisisi tietojensa kanssa karkuun. "Nyt, puhu" Se katsoi vierasta vakana. Toisen täytyisi miettiä miten sanansa muotoilisi, kerran noin vakavasta asiasta toinen aikoi puhua.

Kipinä oli tyytyväinen itseensä. Surma pakitti rajojen suuntaan, se uskoi ainakin varauksella Kipinää - kaiken lisäksi narttu oli saanut sen kiinnostusen osakseen. Ehkä huolenkin.
Tuliturkki nousi ja asteli kumarassa ja hitaasti vähän Solan suuntaan. Se pysähtyi kuono Surmaan päin, mutta varoi ihan vain kohteliaisuudesta katsekontaktia. Senkin hymy oli poissa, mutta tiedot eivät olleet sille kovinkaan tärkeitä.
"Kuten tiedetään, sinun betasi on aikoinaan hallinnut Rinnemetsää Katala-nimisen betan kanssa. Veri-sotkun takia Viima sai nuolla näppejään ja tuli teidän laumaanne, Katalasta ei tiedetty paljoakaan silloin, toisin kuin nyt... Täsmennän vielä, että Viima ja Katala ovat, ystävyyden tasolla, erittäinkin läheisiä."
Kipinään levisi vahingonilon ja ironian lämmin tunne, mikä näkyi vähän läpi, eikä se haitannut sitä yhtään. "Teidän vihollisenne on väkisinkin joen toista puolta asuttava Nuormetsän lauma", susi sanoi nyökäten joelle päin, "Niin että eikö ole aika mielenkiintoista, että se sama susi, Viiman entinen oikea käsi Katala... On tätä nykyä Nuormetsän lauman alfauros?" Tuliturkki hymähti. Harmi, ettei se pääsisi näkemään sitä, jos Katala ja Viima ehkä joutuisivat kuonot vastakkain.

"Usko mitä haluat, Aarnimetsäläinen, mutta se on totta. Haukka on kuollut... " Kipinä otti askeleen Solan suuntaan, mutta odotti siltä varalta että valkoturkki haluaisi vielä jotain. "Mutta, me taidamme olla nyt sujut?"

Surma kuunteli korvat tarkkana mitä toinen kertoi. Vai Viima oli ollut alfa. Se teki koko jutusta paljon mielenkiintoisemman. Jos se itse pyrki betan paikalle, se haastaisi entisen alfan, joka ilmeisesti on aika kokenut. Valkoturkki oli myös kuullut Katalasta ja tiesi siitä jotain, muttei tiennyt, että Viimalla ja Katalalla olisi tuon kaltainen suhde. Asia täytyi pitää mielessä, jos vaikka sitä voisi käyttää jossakin myöhemmin.
"Nuormetsän lauma on tiedettävästi vihollisemme ollut vielä, kun Haukka eli. En näe enään syytä miksi olisimme vihoissa heidän kanssaan." Surma itse olisi vielä pitkään periaatteen vuoksi vihainen kyseiselle laumalle, mutta sitähän se ei kertoisi laumattomalle. Hyvällä tuurilla toinen ehkä selittäisi miksi se itse näkisi toisen lauman uhkana. Tai sitten ei, kuka tietää. Se odotti hetken jos toinen selventäisi asiaa ennenkuin jatkoi. "Olemme sujut. Voit poistua, mutta älä enään näytä naamaasi täällä tai sinulle käy huonosti" narttu lisäsi ja siirtyi toisen edestä pois. Se kuitenkin varmistaisi että toinen todellakin häipyisi reviiriltä, eikä vain jäisi hiippailemaan ja tappamaan heidän ruokaansa.

"Olen pahoillani että tapasimme näin. Et ole hullumpi hukka laumalaiseksi", Kipinä puheli. Se läksi ravamaan Solalle. "Kiitos kun säästit minut. Minä en olisi tehnyt niin."
Nartun jolkottaessa sen silmään osui kauempana häilyvä harmaakarhun profiili. Sudet eivät olleet ainoita, jotka olivat panneet karibulauman merkille.
Kipinä pysähtyi ja nuuski ilmaa, mutta karhua ei voinut haistaa sieltä tuulen suunnan takia. Tiesivätköhän karhut että susilla oli reviirejä? Ymmärsivätkö ne hajumerkkejä?
Tuliturkki kääntyi takaisin Surman suuntaan. Toinen ei kuulisi jos se huutaisi niin kaukaa, mutta jos tuo onneton oli menossa takaisin ydinreviirille, se saattaisi joutua saalistavan mesikämmenen ja saaliin väliin - ja vaikkei Kipinä siitä piitannutkaan, niiden lauma menettäisi lisää ruokaa. Omantunnontapainen pisteli Kipinän sisuksia.
Siksi se teki jotain, mitä se ei koskaan tehnyt.
Narttu käveli takaisin Surmaa kohti, kuikuillen välillä karhun suuntaan. Se ei ikinä ollut varsinaisesti kohdannut karhua, mutta oli nähnyt niitä kaukaa ja kuullut niistä. Yksinäisen suden oli pakko väistyä karhun tieltä.
Susi pysähtyi juuri ja juuri kuuloetäisyyden päähän valkoturkista. Kipinä ei todellakaan ollut tullut haastamaan riitaa.
"Minä lähden kyllä, mutta kuule... Näetkö tuon tuolla?" Kipinä kysyi ja osoitti kuonollaan harmaakarhuun. Palvelus palveluksesta.

Kipinän kehut tuntuivat tärkeämmiltä, mitä monien muiden. Luultavasti siksi, koska toinen oli niin kriittinen ja hyvin samankaltainen, mitä Surma itse. "Älä kerjää selkääsi, etten muuta mieltäni" Valkoturkki heitti vitsinpoikasen toiselle siitä, kuinka toinen ei olisi ollut niin armelias.

Surma oli jo melkein kääntymässä kannoillaan, kun toinen näytti kääntyvän takaisin. Toinenko otti hänen vitsinsä vakavasti? Noh, typerällä on huono loppu. Ajatus hymyilytti. "Mitä vielä? Haluat saada selkääsi?" valkoturkki heitti ilkikurisesti ennenkuin toinen kerkesi avata suutaan.

Surma kuunteli, mitä toisella oli sanottavaa ja kääntyi katsomaan toisen osoittamaan suuntaan. Kappas, kontio. Pisti vihaksi, kun toinen käyskenteli heidän reviirillään popsien heidän ruoat, eivätkä he voineet estää sen puuhia. Narttu kääntyi Kipinän puoleen. "Vai et olisi säästänyt minua? Vaikea uskoa." Se olisi virnistänyt, jos olisi osannut. Surma oli oikeasti kiitollinen laumattomalle, mutta kätki sen ilveilyn taakse. Kipinä joko huomaisi sen, tai sitten jäisi harvinaisesta kiitoksesta paitsi. Surma ei paljoa kiitellyt. Se kiitti ainoastaan läheisiä. Muille kiitos tuli piilosta. Surma uskoi, että Kipinä jos joku ymmärtäisi, ettei ylpeys hevillä väisty. Jos toinen ei tätä huomaisi, Surma antaisi asian vain olla. Tällöin tuskin kukaan muukaan tulisi ymmärtämään nartun "huumorintajua".

Kipinän silmät peilasivat Surman ilkikurin. Ihmeen hyvä heppu, näitä ei tavannut usein. Ei ainakaan laumasusia.
Narttu mietti toisen sanoja. Ei, ei se uskonut itsekään, että oli varoittanut karhusta. Sen se vain tiesi, ettei moinen ollut Kipinän tapaista. Vielä oudompaa oli, ettei se katunut.
Susi heilautti häntäänsä. "Minusta on vaan parempi, että jos minä en saanut pistellä noita poskeeni, niin ei tuokaan. Älä luulekaan, että minua kiinnostaisi sinä tai typerä laumasi", Kipinä sanoi, mutta sen äänestä kuului hienoinen sarkasmi. Surman tapaan sekään ei jaellut kohteliaisuuksia kuin ilmaisnäytteitä, ei ainakaan niitä, mitä se todella tarkoitti.
Kipinä mietti hetken. Se tiesi, että Surmalla oli nyt tekemistä ja miljoona syytä haluta sen painuvan sinne mistä tulikin, mutta nartun oli pakko myöntää, että sitä todella kiinnosti Surma ja sen typerä lauma. Jos tuo susi, joka jakoi samantyyppisen ajatusmallin Kipinän kanssa, oli liittynyt laumaan, täytyi siinä jotain järkeä olla.
Susi teki lähteviä eleitä, ettei hermostuttaisi toista. "Minä... Minun pakko kysyä sinulta jotain, ennen kuin lähden. En usko, että osaan ottaa vastauksen vastaan joltain toiselta, alfansa persettä lipovalta laumasudelta", Kipinä sanoi varovasti. Se lipaisi huuliaan melkein kuin odottaen, että kohta koko Aarnimetsän sudet tulisivat levittämään sen suolet pellolle. "Miksi sinusta tuli laumalainen? Mikä siinä on niin hienoa?"
Tavallaan Kipinä odotti kliseistä vastausta, jota se ei halunnut kuulla, joka menisi heti toisesta korvasta ulos. Mutta tärkeämpi viesti oli, että se kuitenkin odotti.

Surma oli tyytyväinen. Toinen näytti ymmärtävän täysin sitä. Surma myös uskoi ymmärtävänsä Kipinää. Mitään ei voi sanoa tietenkään varmana. Surma naurahti Kipinän kommentille. Surma piti tästä.

Surmaa kiinnosti Kipinän tapa kerota asiat juuri niin, miten se ajatteli, eikä se mielistellyt tai kaunistellut. "Vai miksi liityin laumaan? Vastaus on hyvin yksinkertainen; se oli fiksu siirto. Lauma oli hyvin uusi ja korkeita paikkoja vapaana. Oli myös erittäin ankara talvi tulossa ja ruokaa oli laumattomilla hyvin vähän. Minun ei tarvinut olla omega, saati laumalainen ollenkaan. Eikä minun tarvinut anella paikkaa, tuntuisi aivan kuin olisin täysin avuton ilman laumaa. Mikä ei ole totta. Minua pyydettiin laumaan. Lisäksi sain hieman vapauksia. Hengissäsäilyminen menee aina edelle, varsinkin, kun voin tehdä sen niin naurettavan helposti ja vaivattomasti. Pärjäisinhän minä laumattomana, mutta elämä on niin paljon helpompaa laumassa. Tästä alkaa pitämään varsin nopeasti, eikä enää halua laumattomaksi raukaksi, joka miettii mistä saa ruokaa ja suojaa. Eikä tarvitse miettiä jatkuvasti, kenen lauman persuksissa sitä nyt majailee" Surma selitti.

Surman sanat hierarkiasta kalskahtivat ikävästi Kipinän korvaan. Se ei voinut kuitenkaan olla miettimättä, kuinka korkea-arvoinen susi toinen mahtoi olla. Ja tavallaan, jollain tasolla, siitä tuntui, että se ymmärsi. Laumattomilla ei ollut helppoa.
"Hah, no sinuahan onni potkaisi ja lujaa. Varmaan jäi hieno mustelma", Kipinä tokaisi. Se oli olevinaan vitsi, mutta äänestä saattoi kuulla katkeruutta. Kipinä oli kateellinen. Sitä ei yleensä onni suosinut: tänäänkin se oli kävellyt lähes Surman syliin yrittäessään karata ennen kiinnijäämistään.
Ihan pienen ohikiitävän hetken Kipinä ajatteli pyytävänsä Surmaa viemään sen Vallan juttusille. Se kuitenkin hautasi ajatuksen hämillään heti. Mitä mahdollisuuksia sillä muka oli? Ja ironista kyllä: se oli itse pilannut mahdollisuutensa jo tullessaan reviirille, syödessään kiellettyä ateriaa ja vittuiltuaan laumalaiselle. Minä pilaan kaiken mihin kosken.
"No, katoan silmistäsi nyt. Saanko kuulla pe... säästäjäni nimen?" Kipinä heitti. Se ei edes odottanut Surman vastaavan, mutta se kysyi silti. Ehkä joku kaunis päivä Kipinä tunnustaisi itselleen haluavansa lauman, perheen ympärilleen ja palaisi valkoturkin lauman luo häntä koipien välissä. Silloin olisi hyvä tuntea edes joku.
Jos se päivä nyt ikinä koittaisi.

"Onni oikeastaan puraisi ja kyllä, mustelma jäi." Surma sanoi ja tarkoitti tuolla sitä hetkeä, kun se oli haastanut Tuhon taisteluun ja jos se häviäisi, se liittyisi oitis laumaan ja miten kävi: laumassahan sitä ollaan. Surma ei ollut kertonut tästä oikeastaan kenellekkään muulle, paitsi Vallalle itselleen.
Narttu ei voinut olla huomaamatta tiettyä sävyä toisen sanoissa, muttei alkanut niitä sen enempää pohtimaan. Tietenkin laumaton olisi kateellinen, sehän oli selvä. Tuosta narttu alkoi taas miettimään. "Sanohan, missä sinä olet hyvä?" Se kysyi hetken päästä ja katsoi Kipinää, aivan kuin se olisi maailman luonnollisin kysymys, mitä tuntemattomalle voisi heittää. Sillä alkoi ajatus muodostua päässä.

Surma katsahti toiseen. "Nimeni on Surma. Hieman ironista kylläkin. Voitko sinä nyt tarkentaa tätä mainitsemaasi yksin liikkuva susi -nimeäsi?" Valkoturkki sanoi huvittuneena. Nimet eivät olleet kovin tärkeitä, mutta hyödyllisiä, mikäli Surma esimerkiksi haluaisi etsiä suden ennemmin tai myöhemmin tassuihinsa.

Kipinä unohti kokonaan minä-tästä-lähdenkin-asenteensa. Se katsoi pöllämystyneenä Surmaa, mutta hetken vain, ettei vaikuttaisi turhan haavoittuvaiselta. Missä se oli hyvä? Valehtelussa, Kipinä ajatteli.
Susi vaihtoi painoaan jalalta toiselle. Sen huono itsetunto johtui juuri tästä: se ei mielestään osannut mitään, se ei ollut kenellekään hyödyksi. Ehkä se oli totta. Kipinälle se ainakin oli. "Öh... Olen aika varteenotettava paskanpuhuja?" narttu sanoi yllättävän avoimesti. Se käänsi korvat taakse, kuin olisi raottanut liian monta milliä ulkokuortaan. Siitäkin huolimatta se myönsi: "Minä en ole koskaan ollut laumassa, en sen jälkeen kun lähdin omilleni. Minulla ei ole hajuakaan, miten päin olisin susiryhmän keskellä." Ei todellakaan Kipinä. Ei, ei Kipinä sanonut sitä? Eihän? "Minä en ole lojaali. En osaa olla. En tiedä pennuista mitään. Osaan metsästää ehkä kauriin." Narttu sulki suunsa. Ei Surmaa oikeasti kiinnostanut. Mutta ehkä juuri siksi susi tunnusti sille. Oli helpompaa sanoa arka asia, jos toinen ei välittänyt.
Ehkä juuri siksi se yritti uudestaan.
"Olen aika rohkea..." se mutisi, mikä oli ristiriidassa lauseen kanssa. Kipinä tarkoitti, että se oli konkreettisissa asioissa rohkea. Ei sosiaalisissa.

Surma nyökkäsi. "Hienoa. Uskon, että jokainen asia, minkä luettelit, on todellaki totta." Tämä usko johtui lähinnä siitä, että nuo olivat täysin samoja asioita, mitä Surmakin luettelisi. Tosin ehkä hitusen itsevarmemmin. Surma ei voinut sanoa olevansa kevyt kenkäinen lauma-asioissa. Ei enää. Nyt siitä oli tullut yllättävän lojaali, koska lauma piti sen tarpeet tyydytettynä.
"Minulla on näes pieni juonenpoikanen. Siinä sinun osuutesi on se, että elämäsi muuttuisi helpommaksi, mutta se on vain sinusta itsestä kiinni" Valkoturkki sanoi kokemuksen syvällä rintaäänellä, muttei kertonut suunnitelmasta sen tarkemmin. Loppujen lopuksi, siinä ei ollut mitään monimutkaista, vaan se oli hyvinkin yksinkertainen. Surma uskoi, että molemmat hyötyisivät siitä. "Voin nimittäin taata, että elämäsi on ja tulee olemaan aika vaikeaa juuri nyt, kun uskaltaudut tällaiseen hulluun temppuun, kuin meidän alueeltamme varastaminen." Surma ei ollut kovin varma miten Kipinä suhtautuisi tähän, sillä toinen oli oletettua epävarmempi. Toisaalta, jos valkoturkki pelaisi korttinsa oikein juuri tämä epävarmuus voisi olla avainsana. Narttu ei halunnut juonitella toisen päänmenoksi mitään, mikä on aika yllättävää, vaan halusi sellaisen "juonen" mistä kummatkin hyötyvät. "Et kertonut nimeäsi vielä.." Surman toteamus oli enemmänkin kysymys.

Kipinä virnisti pienesti. Sen itsesääli ja haavoittuvaisuus hävisivät perusilmeen alle niin nopeasti, ettei olisi uskonut niiden koskaan näkyneen. Milloinkohan viimeksi se oli kertonut oikean nimensä? Omaksi hämmenyksekseen (Surma oli jo saanut siinä paljon hämmennystä aikaan parissa minuutissa), se joutui hetken miettimään. Toiselle Räsy, toiselle Aamu. Joillekin harvoille Kipinä.
"Pentunimeni oli Tuliturkki, mutta ystävät sanovat Kipinäksi - tai sanoisivat, jos sellaisia olisi", narttu naurahti, mutta suden tapaan se kuulosti lähinnä haukahdukselta. Senkin nimi oli aika ironinen, koska sitä oli nälvitty sen "tuleen tuikatun" turkin takia. Mutta siitä Kipinä ei sanonut mitään. Se vain totesi: "Joo, täytyy myöntää että kusin nilkoilleni heti kun kuulin nimesi."
Juoni? Hymyntapainen säilyi suden kasvoilla. Taas sitä mentiin, kovaa vauhtia "surman" suuhun, se ajatteli. Aina pulassa. Aina juoksemassa karkuun. Tosin Surman juoni ei kuulostanut tyhmältä, ehkä siksi, ettei se ollut tullut Kipinän aivoista. Kipinä olisi varmaan ehdottanut karibuilla ratsastamista Ovelan metsästysmailla, jos olisi joutunut ideoimaan.
"No, Surma", susi sanoi viekas pilke silmässä, kuin odottaen, että Surma ehdottaisi jotain yhtä fiksua kuin se itse. Kipinä olisi kyllä siinäkin tapauksessa messissä. "Mitä sinä nyt keksit pääni menoksi?"

"Siis Kipinä. Painan sen mieleeni." Surma totesi. Valkoturkki olisi heristänyt sormeaan jos olisi osannu. "Miksi luulet automaattisesti, että juonin sinua vastaan?" Narttu kysyi muka loukkaantuneena, mutta vakavoitui äkkiä. "Juttu on hyvin yksinkertainen; vaikutat kuulemani ja näkemäni perusteella sudelta, joka ei pidä määräilystä, olenko oikeassa?" Surma aloitti. Kipinä vaikutti varsin ylpeältä, mutta yksinäiseltä. "Haluan sinut tänne meidän laumaamme. Sinun ei tarvitse olla omega hetkeäkään. Vaikutat kelpo sudelta. Lauma on hieman pienentynyt, eikä laumaan pääsy ole vaikeaa. Saisit metsästysryhmäläisen paikan..." Surma selitti, mutta ei vielä kertonut mitä Kipinän pitäisi tehdä vastapalvelukseksi. Surma ei sen mielestä tarvinut selittää Miksi lauma olisi hyväksi Kipinälle. Se tuntui maailman yksinkertaisimmalta asialta. Toinen saisi kohtuu paikan ja ruokaa ja suojaa. Kuka ties ehkä myös ystäviä. Lauma täyttäisi Kipinän tarpeet ja tämä lojaalisuus-ongelma voisi hyvin ratketa sitä myötä. Surma piti tauon ja katsoi miten toinen reagoisi tähän asti kuulemaansa.

Kipinä toljotti Surmaa. Oliko tämä joku julma vitsi? Ei vaikuttanut siltä. Suden suu olisi loksahtanut varpaisiin, jos se olisi ollut mahdollista. Myöntäminen maistui happamalta: Kipinä oli aina antanut ymmärtää inhoavansa laumaa ja laumasusia. Oliko se totta? Ehkä. Ehkei.
"Häh", Kipinä sanoi. Hetki sitten Surma oli päästää sen päiviltä. Syystäkin. "Oletko tosissasi?" narttu katseli arvioivasti toista. Taisi se olla. Kipinä tiesi, että jos se nyt ohittaisi tämän tarjouksen, se saisi todennäköisesti elää surkeaa elämäänsä aina siihen talveen asti, kun turkki ei vain olisi tarpeeksi lämmin. Toisaalta sitä kuitenkin pelotti. Mikä, ei se itsekään tiennyt. Sitoutuminen?
Tuliturkin mielessä välähti vanha muisto valkoisesta sudesta, joka puhui rauhoittavalla äänellä ja tuoksui myskiltä ja sateelta. Ja jätti pikku-Kipinän yksin vieraan lauman reviirille. Kipinä ei tiennyt, oliko muisto todellinen, mutta sillä ei ollut merkitystä. Sillä oli merkitystä, että se susi, joka oli aiemmin tarkoittanut lämpöä ja turvaa, oli jättänyt sen vieraan lauman armoille.
Susi palasi todellisuuteen ja naurahti taas. "Olet oikeassa. Minä nautin siitä, kun saan juosta uusissa metsissä ja erämailla. Haistaa uusia tuulia. Herätä yksin ja tappaa itselleni, itsei vuoksi", Kipinä jätti pois sanat "mutta olen yksinäinen" tarkoituksella. Se ei pitänyt siitä, että se tarvitsi laumaa. Ei, lauma tarvitsi sitä. Mieluummin niin päin. "Tarjouksesi on kyllä erittäin... No. Hyvä on", Kipinä sanoi ja virnuili taas keltaiset silmät tuikkien. "Olen kyllä yllättynyt, jos Valta jaksaa katsella naamaani yli viikon. Hah. Kaipa se on okei, jos syön teidän ruokianne ennen kuin minut heitetään Suurjärven pohjaan."
Sanoistaan huolimatta susi kuitenkin ajatteli: Kipinä, mitä helvettiä sinä teet?

//Edellinen viesti oli kälysellä kännykällä kirjoitettu uskonnontunnin aikana, nii en saanu kursivoitua enkä löytäny enteriä mistään >.< Sori jos oli epäselvää //

Surma katsoi tuntematonta ja pidätti hengitystään. Toinen näytti olevan lähes shokin partaalla. "Olen tosissani." Surma toisti kaiken varmuuden varalta.
Surma oli oikeastaan helpottunut... olikohan se edes oikea sana sille tunteelle, kun Kipinä myöntyi. "Sinä tulet saalistamaan tulevaisuudessakin itsellesi, näet uuden reviirisi ja uudet tuoksut, mutta kaikki tapahtuu vain isommassa mittakaavassa" //En keksinyt mitään vastaavaa sanaa, mitkä sudetkin oikeasti tietäisivät/ymmärtäisivät....//
"Usko pois, jos Valta jaksaa katsella minun pärstääni vielä näinkin pitkän ajan jälkeen, niin kyllä hän jaksaa sinuakin katsella." Surma naurahti.
Valkoturkki katsahti nopeasti ympärilleen ennenkuin puhui "Annan vinkin Vallan tapaamiseen; saat kaunistella asioita. Oikeastaan se on suotavaakin. Sanoit olevasi hyvä paskanpuhuja, joten hyödynnä sitä." Narttu lisäsi. Surman mielestä lauma tarvitsi Kipinän kaltaista jäsentä. Laumaan oli päässyt vähemmänkin hyödyllisiä jäseniä (muttei tietenkään turhia: määrä voi korvata joskus laadun). Tätä Surma ei sanoisi koskaan ääneen, sillä se pilaisi hänen beta-haaveensa ja aiheuttaisi kärhämää lauman sisällä.