Mitä vielä? (Blacky & Kipinä) - JÄÄSSÄ?-

((Ei se mitään. En tiiä kännykästäsi, mutta ei toi rooli ollut yhtään kälyinen... ;D
Btw, kutsutaan Mex ja Valta paikalle?))

Surman hyökkäävä asenne oli tiessään, mutta Kipinä arvasi, että se oli silti osa toisen luontoa. Ystävällisyydestä ihmeissään Kipinä käänsi korvansa taakse ja heilutteli häntäänsä, joka tuntui viihtyvän hyvin sen takalistoon liimautuneena. "Kiitos", se sanoi, ja tarkoitti sitä enemmän kuin sana pystyi kuvaamaan.
Perhoset pörräsivät Kipinän mahassa. Sillä kesti kauan tunnistaa tunne: sitä jännitti. Normaalisti se tunsi vain adrenaliinin suonissaan juostessaan jokin varastettu liha hampaissaan, mutta nyt se oli oikeasti hermona. Mitä ihmettä se sanoisi Vallalle? Ensimmäistä kertaa elämässään Kipinä ei uskaltanut valehdella.
Kertomatta jättäminen ei ole valehtelua, eihän?
Susi vannoi purevansa häntänsä poikki, jos jotain sattuisi. Tosin, ehkä sen ei siinä vaiheessa tarvitsisi tehdä sitä itse. "Surma. En ole tavannut johtajaasi, mutta minulla on Vallasta sellainen kuva, ettei hän ole tyhmä. Olisi ehkä parempi, jos tulisin parin päivän päästä, kun jahdin ja ruoan haju on haihtunut?" Kipinän ääni muuttui kimeämmäksi lopussa, kun se muisti ryöstäneensä lihaa. Äkkiä se oli kamalan kiinnostunut etutassuistaan ja tuijotti niitä herkeämättä. "Kerron Vallalle totuuden, kun on sen aika. Sanon aluksi, että törmäsin sinuun kun olit tarkistamassa rajoja. Jos se vain sopii", susi sopersi kyyristyen pari senttiä. Se oli ollut jo rarpeeksi riesaksi.

//Juu... Valta paikalle siis parin päivän päästä//

Surma katseli tutkivasti toista. "Ole hyvä" Se totesi ja heilautti jopa pienesti häntäänsä ja haukotteli, yrittäen rauhoitella myös toista. Kipinä näytti oikeasti hermostuneelta. Mitä sitä nyt turhaan murehtimaan. "Valta on äärimmäisen ymmärtäväinen. Joskus hän on antanut asian vain olla, vaikka itse olisin hänen tilallaan antanut kunnolla selkään. Mutta luulen, että on tosiaan parasta, että et heti kerro tästä järjestämästäsi kohtauksesta. Annat paremman kuvan itsestäsi." Surma päästi nauruntapaisen ja olisi kohauttanut olkapäitään jos se olisi ollut sudelle mitenkään mahdollista. Kun Kipinä olisi ollut vähän aikaa laumassa, Valta itsekkin näkisi toisen hyödyllisyyden, eikä Kipinän "vanha rikos" painaisi niin paljoa. Parempi pelata varman päälle.
Tarkoitus myös pyhittää keinot, niinhän sitä sanotaan. Pieni valkoinen valhe tuskin maata kaataa. "Sovitaan siis, että tarkistin rajoja. Jos kuitenkin Valta kysyy mitä teit näin lähellä rajoja, niin vastaatko, että halusit liittyä laumaan, vai mitä?" Narttu halusi varmistaa myös mahdolliset lisäkysymykset.

//Miten tämä "parin päivän päästä" -suunnitelma sitte toteutetaan?//

((Ööö.... Alotain viestin vaikka "muutaman päivän kuluttua Kipinä oli palannut rajoille"? :''D *Ei itsekään tiedä, mitä on höpissyt.*))

Susi mietti. Sen turkista hajut saisi karistettua nopeammin kuin maasta. "Aivan. Mutta palasin vasta parin päivän päästä, koska minun piti harkita... Niin. Et sinä mikään tyhmä taida olla", Kipinä sanoi, eikä voinut olla huvittumatta Surman kieroutuneisuudesta.
Tuliturkki otti pari askelta joelle päin, kääntämättä selkäänsä toiselle. "Nähdään... Sanoisinko kolmen päivän päästä aamupäivällä?"

//Aaivaan. Tehdään niin//

"Älä tee sitä virhettä, että luulet minua tyhmäksi." Ja virnisti tietävän näköisenä. Valkoturkki katseli ja haisteli ympäristöään. Ketään laumalaista ei näkynyt eikä tuoksunut. Tällä kertaa parempi näin.
"Näemme siis kolmen päivän päästä. Aamupäivällä." Surma sanoi, antoi merkitsevän katseen ja alkoi tehdä lähtöään takaisin sisemmäs reviirille, kiertäen kuitenkin mesikämmenen hyvän välimatkan päästä.

Kipinä jolkotti putoukselle vähintäänkin säikähtäneen näköisenä. Sillä tuntui olevan miljardi syytä olla hermona ja jossitella. Jospa Surma kusetti, jospa Valta ei uskoisi sitä, jospa siitä tehtäisiin lopullisesti selvää.
Leimuavanvärinen susi jäi vähän matkan päähän edellisestä kohtaamispaikasta. Se tarkkaili ympäristöä valppaana, tosin korvat takana ja häntä aavistuksen koipien välissä. Se oli astellut jokeen, ravistellut itsensä, piehtaroinut lehdissä ja toistanut kaavan uudestaan saadakseen ominaishajunsa idioottivarman tasaiseksi. Silti hermostuneisuus kiljui Kipinän olemuksesta. Oli aika saavutus, että se oli yleensä saanut itsensä paikalle, oikeaan aikaan ja paikkaan. Jos se nyt teurastettaisiin, se voisi ainakin kuolla tietäen, että oli pitänyt edes jostain sanomisistaan kiinni. Lohdullista.
Hetken Kipinä pohti, pitäisikö sen ulvahtaa merkiksi olemassaolostaan, mutta se olisi ehkä ollut töykeää. Eihän narttu edes kuulunut laumaan. Sen epävarmuutta ei yhtään helpottanut se, ettei hukka ollut yhtään varma miten suhtautua alfasuteen. Senkään sosiaaliset taidot laumattomana eivät riittäneet analysoimaan moista.
Kipinä muisti, miten se oli pienenä tervehtinyt alfaansa lipoen tuon suupieliä ja uikuttaen. Se ei nyt tainnut käydä päinsä. Kipinä oli biologisesti, vaikkei tosin mitenkään muuten, aikuinen nyt. Niin... Kyllä se osaisi. Vaistot johdattaisivat sitä.
Nyt mennään eikä meinata, susi ajatteli itsekseen. Mahtava rohkaisu.

((Mex tähän väliin?))

// anteeksi kestoni unohdin tyystin tämän pelin tuossa kaiken muun ohella // Mutta nyt tullaan !! //


Valkeahko herra asteli rajoijaan pitkin valppaana ihan syystäkin. Lauma olikokenut paljon katoa viime aikoina ja se tiesi alfana sen merkitsevän tiettyä vaaraa reviirin suhteen. Aktiivisesti rajojaan merkkaillut Valta hasitoi pian tuntemattoman suden ja murahtaen se pinkaisi juoksuun kohti hajua.
Valtavan kokoinen valkea uros murahteli juostessaan kohti hajua ympärilleen katsoen. Sen niska karvat pörhöttivät pystyssä.
Lähemmäksi päästyään Alfan kirsu kertoi tunkeilijan olevan hyvin lähellä alfa kuitenkin jatkoi murinaansa kunens näki tunkeilijan.
Valta ärähti voimakkaasti ja loikkasi Kipinän eteen " Mitä teet täällä ! " valta murahti voimakkaasti.
Valta pysähtyi paikoilleen edelleen niskakarvat pörhöllä alfan asemansa selkeästi näkyvissä se tuijotti Kipinää kuin päästään seonnut karhu. Valkea turkki pörheinen niskakarovineen sai uroksen näyttämään jopa suuremmalta mitä se oli.

Mykistynyt ja jopa hirviömäisen ilkeän oloinen lafa tuijotti tunkeilijaa varsin ahnaasti ja muristen. Se alkoi astella hiljalleen lähemmäksi odottaen toisen vastauskta. Alfa oli kyllästynyt rajarikkojiin kun sellaisia tuppasi olemaan. lauma oli liian heikko tällä hetkellä vastustaakseen hyökkäyksiä. Se murisi yhä toista katselleen valkea turkki edelleen pörhöllä.




( pahoittelen epäselvyyttä ja lyhyisyyttä jouduin useaan otteeseen keskeyttämään kirjoituksen ja jatkamaan myöhemmin. jatkossa pyrin parempaan )

// hyvin sain selvää :)) //

Surmalla oli ollut varsin toimiva suunnitelma. Valkoturkin oli tarkoitus saapua paikalle ennen alfaansa, mutta kuten yleensä, suunnitelmat eivät menneet aivan niinkuin suunniteltiin. Valta oli kerennyt paikalle ensin. Toisen varsin uhkaava murahdus kertoi Surmalle kuinka se oli myöhässä - tai paremminkin Valta oli etuajassa: Surma ei koskaan ollut myöhässä.

Narttu nopeutti vauhtiaan hetkeksi, mutta hidasti rauhalliseen kävelyyn, tehden sen täydellisen itsevarmuuden kaikille selväksi. Kipinä oli liittymässä, ei kiusaamassa, joten Surman täytyi käyttäytyä sen mukaisesti sen itsen ja Kipinän vuoksi. "Arvon Valta. Tässä on Kipinä. Hän olisi halukas liittymään laumaamme." Valkoturkki asteli hieman samannäköisen suden rinnalle ja laski päätään ja häntäänsä hetkeksi osoittaakseen toisen aseman. Samalla se antoi Kipinälle merkitsevän katseen. Nyt oli sen tilaisuus osoittaa mihin se kykeni. "Tapasimme aijemmin ja sovimme, että hän pyrkisi nyt, sillä Te olitte kovin kiireinen tuolloin." Surma selitti tilanteen, antaen samalla Kipinälle hetken miettimisaikaa. Lisäksi Surman sana painoi taatusti Vallalle paljon enemmän kuin juuri kohdatun laumaan pyrkijän. "Hän vaikuttaa kelpo sudelta, vaikken minä päätöksiä teekkään." Se jatkoi ja astui samalla hitusen taaksepäin osottaen alfalle, että tämä todellakin tekisi päätöksen.

((Matti Myöhänen hahmoineen vastaa viimeinkin... -_-"))

Vaalea, kookas susiuros syöksähti paikalle kuin pyörremyrsky. Kipinä ajatteli tuon jo tappaneen sen, kunnes huomasi valkean myrskyn puhuvan. Jos se puhui, Kipinä ei voinut olla kuollut, ellei tämä sitten ollut joku viheliäinen henkimaailman oikku.
Uros tiedusteli, tai oikeastaan ärjyi, mitä Kipinä täällä teki. Hetkeen se ei itsekään muistanut.
Kipinä oli painunut maahan asti ja piilottanut häntänsä takalistonsa alle. Selviydyttyään säikähdyksestä sen hoksottimet alkoivat toimia ja se tajusi tämän suden olevan itse Valta. Heti sen jälkeen se tajusi Vallan luulevan sitä häiriköksi - mikä se tavallaan olikin.
Korvat liimautuneina niskaan ja mustia huuliaan lipoen Kipinä vastasi: "Tulin kysymään, onko Teidän laumassanne tilaa vielä yhdelle sudelle."

Silmäkulmastaan Kipinä erotti Surman lähestyvän hahmon. Pelko helpotti sekunniksi, kunnes se muisti olevansa kaikkien sylkykuppi ja hylkiö. Ehkä Surma tuli vain viimeistelemään sen, mikä viime kerralla jäi puolitiehen.
Mutta kun Surma avasi suunsa, se puhuikin Kipinän puolesta. Huojentuneena se uskalsi hieman rauhoittua, mutta katsoi parhaaksi pysyä maahan painuneena. Se vastaisi, jos Valta sitä puhuttelisi.

Murinan saattelemana Toinen oli alistunut oitis alfalle ja pian surmakin pyyhälsi paikalle. Vallan hermostunut katse siirtyi surmaan joka puhui. valta käänsi katseensa Kipinään " mitä sinulla on annettavaa laumaani " se ärähti kysyen se oli tietenkin tuohtunut kun toinen oli tullut sen reviirille joten alfan tavoin se puollusti reviiriä. mutta tällä kertaa kyllä harvinaisen ärhäkkäästi.

Valta oli kuitenkin elämää nähnyt ja kokenut alfa joten se tyyntyi pian ja seisoi silti asemansa osoittaneena paikallaan. se katsahti kipinää ja sitten surmaa " Haluaisin tietää mitä olet ottanut selvää tuosta sudesta kun kerran olet hänet tänne kutsunut " Valta kysäisi sitten surmalta ja käänsi päänäs takaisin Kipinään.


( pahoittelen lyhyisyyttä mutta pikainen vastaus hetki kun vihdoin koneen ääreen pääsin. ( tuppaa kone olemaan varattu :D )