Aamunkoitto

// Trisha ja Ovela tännepäin. :) Pahoittelen jo valmiiksi kaikkia lukuisia virheitä, joita tekstistä löytyy, mutta kun ei kieltä ole muutamaan kuukauteen käyttänyt liki lainkaan, alkaa pikkuhiljaa unohtaa, miten nämä asiat suomenkielessä menivätkään. //

Joen ylitettyään Kotkankynsi oli juossut lujaa, venyttänyt pitkää askeltaan yhä matkaavoittavammaksi. Rajamerkkien kohdalla oli susi pysähtynyt epäröiden, mutta jatkanut hetken epävarmuuden jälkeen matkaansa. Täällä oli lauma, mahdollisuus uuteen elämään, olkoonkin rajamerkintöjen haju vieras ja maasto tuntematon. Sekin oli parempi kuin yksinäisyyden raskas taakka, joka painoi Kotkankynnen mieltä.

Jokainen askel kiidätti punaturkkista sutta kauemmas kotoa ja lähemmäs jotakin uutta ja tuntematonta. Hitaasti nuoren suden ryhti koheni kun ajatukset laumasta ja sen suomasta onnesta täyttivät mielen. Kotkankynsi oli löytänyt rohkeuden haastaa vanhan ja rikkoa entisen sitomat kahleet. Punaturkki oli lähtenyt etsimään uutta perhettä menettämänsä tilalle. Perhettä, joka tarjoaisi sen vakauden ja turvallisuuden, joka nyt puuttui nuoren uroksen elämästä. Perhettä, joka voisi pitää huolta punaturkista. Perhettä, joka täyttäisi tyhjän tilan Kotkankynnen sisimmästä. Punaturkki oli laumaeläin jokaista karvaansa myöten, eikä näinollen kyennyt elämään yksinäisyydessä.

Alitajuisesti Kotkankynsi hidasti vauhtiaan pelon vallatessa enemmän tilaa nuoren suden sydämessä. Lopulta susi seisoi paikoillaan, katsoen edessään aukeavaa maisemaa pelokkain silmin. Uros oli tuntemattomalla reviirillä, joka kuului toiselle laumalle. Punaturkki muisti, miten entinen lauma oli vihamielisesti ajanut jokaisen reviirin rajojen lähellä liikkuvan pois, eikä se vähentänyt pelon määrää - päinvastoin. Kotkankynnen häntä tuntui painuvan alemmas jokaisen muistikuvan myötä, kun pelko iski uudelleen, tosin tällä kertaa vahvempana kuin rajaa ylittäessä. Entä jos tämäkin lauma vain tarttuisi mahdollisuuteen höykyttää heikompansa?

Susi oli yllättäen hyvinkin tietoinen siitä, että seisoi keskellä avaraa niittytasankoa. Kuka tahansa voisi nähdä punaturkin - ehkä lauma oli jo huomannut vieraan tunkeilijan alueellaan. Kotkankynsi tunsi olonsa epävarmemmaksi kuin aikoihin. Susi ei tiennyt, mitä siltä odotettiin tai miten sen tulisi käyttäytyä. Pitäisikö kutsua laumaa vai odottaa hiljaisuudessa, että lauma löytäisi alueelleen eksyneen suden. Ehkä Kotkankynnen pitäisi ulvoa. Vaan se tarkoittaisi itsensä paljastamista, kertomista kaikille lähistöllä liikkujille, mistä löytyisi nuori susi höykytettäväksi. Punaturkki seisoi paikoilleen jähmettyneenä, kuunnellen valppain korvin aamunkoiton ääniä, pelko olemuksesta loistaen. Mitään epätavallista ei kantautunut suden korviin, mikä omalta osaltaan rauhoitti levotonta, joskin uupunutta mieltä.

Kotkankynsi lähti liikkeelle uudemman kerran, ollen kiusallisen tietoinen väsyneistä jaloistaan. Jokainen askel tuntui raskaalta ja jalkojen hallinta yhtä hankalalta kuin jos olisi kahlannut syvässä vedessä eteenpäin. Punaturkki aukaisi kitansa mahtavaan haukotukseen rauhoittaakseen levotonta mieltään. Turha pelätä, kaikki järjestyisi kyllä. Susi taivalsi lähemmäs tiheää kasvustoa, ajatellen vain hetken lepotaukoa väsyneille jaloilleen. Aamunkoitto oli hyvin lähellä, parempi levätä nyt, jotta voisi jatkaa loputtomalta tuntuvaa matkaa illan koittaessa. Punaturkki ryömi varovasti pensaikon tarjoamaan suojaan. Kotkankynsi tiesi, ettei tosiaankaan ollut huomaamaton lepopaikallaan, mutta parempaa ei ollut tarjolla. Tiheä kasvillisuus tarjosi sentään näkösuojaa, vaikkei punaturkin hajua pystynytkään peittämään. Uros käpertyi tiukalle kerälle vajotakseen liki samalla hetkellä uupuneen suden syvään uneen.