Juttuseuraa järvellä (kutsupeli Ratkie & Kuura)Loppu

//no viimeinkin, olin ihan unohtanut koko pelin!//

Oli viileä aamu, vaikka lumi oli lähes sulanut. Luumu tallusteli vaisuna edestakaisin järven rannalla. Sen mieli kävi ahtaaksi, niin monia ajatuksia nartun päässä liikkui. Eniten se kuitenkin mietti Toivoa. Narttu oli tavannut uroksen vain muutaman kerran ja ihastunut päätä pahkaa. Siksi se ikävöi Toivoa. Mutta vastahan se oli tähän laumaan liittynyt, eikä se uskonut että Toivon kaltainen uros voisi pitää tällaisesta punaturkkisesta rumiluksesta... Luumu hipsi vesirajaan ja kurkisti omaa kuvaansa tyynestä järvestä. Totta puhuen, narttu piti punaisesta turkistaan, mutta se oli lähes varma että Toivo piti enemmän vaaleista nartuista. Luumu istuutui ja huomasi olevansa janoinen. Se ei kuitenkaan tohtinut nuolaista vettä, niin tyyni sen pinta oli...

Narttu havahtui pian omista ajatuksistaan. Jos joku yrittäisi tunkeutua reviirille, piti olla valmiina, narttu järkeili. Hiilen kohtaamisen jälkeen siitä oli tullut entistä suojelevampi. Nyt kuitenkin ajatukset tekivät sen niiiiiin janoiseksi että nartun oli pakko juoda, oli järvi kuinka tyyni tahansa. Luuumu joi ahnaasti kirkasta, kylmää vettä. Ihanaa, se totesi ja ravisteli vesipisarat kuonoltaan.

#Arvelinkin, että jotain tällaista on ehkä päässyt tapahtumaan. :'D#

Viileä talvinen aamu oli juuri sitä, mistä Kuura piti, sillä suden paksu talviturkki piti huolen siitä, ettei valkoturkin tarvinnut tässä säässä palella. Aivan harmissaan hukka ei olisi ollut siitäkään, ettei lumi olisi vielä sulanut, mutta kävihän se näinkin. Valkoinen karva tosin loisti hieman liian kauas mustasta maasta, noin niin kuin saalistuksen kannalta, mutta eihän sitä aina kaikkea voinut saada. Nyt oli joka tapauksessa aika vain iloita kauniista aamusta. Ja sen Kuura aikoi totta tosiaan tehdä.

Kauneimmillaan kylmät aamut olivat suden mielestä vuorilla ja veden rannalla, joten se suuntasi kohti Suurjärveä. Olisihan sitä paitsi hyödyksi myös hieman juoda, vaikkakin vedentarve oli suurempi kuumana aikana... varsinkin, kun hukan kesäturkkikaan ei ollut liiemmälti ohut. Niin tai näin, Kuura suuntasi kohti rantaa, mutta vainusi jo matkalla ilmasta toisen suden. Valkoturkki pysähtyi hetkeksi, tuumi ja jatkoi sitten matkaansa. Tästä oli otettava selvää. Uros jolkotti rannan luo, pysähtyi pienen matkan päähän ja tervehti punaturkkista narttua, jota ei tuntenut. Saattoihan tuo laumaankin kuulua, mistäs Kuura sen tiesi ellei kysynyt?

// //

Juotuaan tarpeeksi Luumu heitti pitkäkseen rannalle. Yksin on ikävää, narttu totesi huokaisten. Kovin kauaa se ei kuitenkaan ehtinyt surkutella, ainakaan yksin. Joku toinen, ilmeisesti uros, oli tulossa rannalle. Narttu nousi nopeasti toisen ehdittyä jo mukavan lähelle. Uros tervehti Luumua ystävällisesti, ja siitäkös narttu piti. Se viritti naamalleen hymyn ja vastasi toiselle vähintäänkin yhtä ystävällisesti. Sitten se nosti kuononsa kohti taivasta ja haisteli viileää tuulta. Äkkiä narttu havahtui. Sen kuono pysähtyi. Miten se voi tietää kenelle oli juuri äsken hymyillyt valkoisilla hampaillaan?! Kauhistus, Luumu ajatteli ja kääänsi nopeasti päänsä urokseen. Se ei enää hymyillyt, muttei näyttänyt uhkaavaltakaan. "Olethan sinäkin laumassa?!" nartulta pääsi. Se kallisteli punaista päätään Kuuran edessä. Voi itku, nyt minua luullaan entistä kajahtaneemmaksi, Luumu tuskitteli. Se antoi äsken heiluneen häntänsä vaipua. Miksi sillä kävi aina näin urosten seurassa?!

Narttu tervehti ystävällisesti, ja Kuura ehti juuri tuumia, että tuskin tämä oli ainakaan reviirinvalloitusaikeissa, kun punaturkin olemus jollain tapaa lysähti. Esitetty kysymys selvitti kuitenkin tilanteen, ja vaikka nartun päänkeikuttelu näyttikin jokseenkin huvittavalta, pyrki uros kuitenkin pitämään itsensä vakavana. "Aarnimetsän? Kyllä. Mietin juuri samaa sinusta." Valkoturkin ääni oli ystävällinen, ja varmemmaksi vakuudeksi hyvistä aikeistaan se vielä heilautti häntäänsä. "Olisi tietysti hyödyksi tuntea kaikki laumatoverinsa, mutta kun ei tunne."

Susi kääntyi järven puoleen ja painoi päänsä vedenpintaan, joi sitten hitaasti ja hyvillä mielin. Ongelma ratkaistu. Ja vesi maistui ihanalta; vaikka Kuura ei ollutkaan ollut janoon nääntymäisillään, ei se silti tarkoittanut, etteikö vesi olisi tehnyt hyvää.

#...no niin, minulla tulee nyt taas vähän mitä sattuu. Koeta kestää.#

//ei haittaa, samanlaista tulee täältäkin. ja anteeksi kestosta...//

'Huh', Luumu ajatteli helpottuneena, toinen oli kuin olikin Aarnimetsäläisiä... Se hymyili helpottuneena Kuuralle "Ajattelinkin vain varmistaa. Olen Luumu, hauska tavata" Narttu heilautti häntäänsä. Ei vaaraa, siitä narttu oli helpottunut, sillä se oli jo alkanut pelätä... Se katseli kun Kuura kumartui juomaan. Sekin päätti juoda, näin kätevästi samalla kertaa, ja laski kuononsa veteen.

Juotuaaan Luumu pudisteli turkkiaan ja katsahti urokseen. 'Mukavan oloinen', se järkeili itsekseen. Seura oli sille nyt tarpeen. Narttu katseli taivaalle kerääntyneitä pilviä ja huokasi itsekseen. Sitten se havahtui taas urokseen. "Oletko ollut kauan tässä laumassa?" se kysäisi ohimennen Kuuralta. Heilauttipa vielä häntäänsäkin, niin iloinen se oli seurasta.

#Kesto on vain hyödyksi, se kun vähentää omaa stressiäni. :'D#

Kuura kohotti päänsä järvestä veden valuessa kuonon karvoista ja tunsi olonsa hämmentävän hyväksi. Vilpoinen aamu, virkistävä vesi ja seura - narttuseura vielä kaiken lisäksi! - joten oliko oikeastaan ihmekään, ettei hänellä ollut mitään valittamista olossaan? Tokihan jokainen terve susi parhaassa iässään ilahtuisi moisista asioista. Tai no, ehkä vilpoinen sää ei ilahduttanut aivan jokaista, mutta varmasti ainakin jokaista sellaista sutta, jonka paksu talviturkki tukahdutti liian lämpimässä ilmassa.

"Minä olen Kuura", uros tervehti katsahtaen narttuun, mutta käänsi sitten päänsä taas pois ollakseen näyttämättä turhan uhkaavalta, ja heilautti uudemman kerran häntäänsä. "Liityin laumaan metsäpalon jälkeen syksyllä", valkoturkki sitten vastasi Luumuksi esittäytyneen nartun kysymykseen. "Entä sinä?"

//Ai, no sepä hyvä xD//

Narttu katseli toista kiinnostuneena pää kallellaan. Se ei kallistellut päätään huvinvuoksi, pörröinen pää sattui vain aina kallistumaan kun Luumu kuunteli mielenkiintoista juttua. Neiti yritti välttää sitä parhaansa mukaan, mutta turhaan. 'Kallistuu jos kallistuu' Luuumu ajatteli tympääntyneenä omaan itsensä. Narttu mietti hetken vastaustaan toisen kysymykseen. "Olen ollut Aarnimetsäläinen...hetkinen onko siitä jo vuosi?" se pysähtyi miettimään "Todellakin onhan siitä jo niinkin kauan, jollen väärin muista." narttu virnisti hetken kuluttua. Luumu aukaisi kitansa ja haukotteli leveästi. Tämän jälkeen se venytteli perusteellisesti. Narttu kuitenkin hieman nolostui äskeisestä ja kiirehti selittämään "Älä ymmärrä väärin, et "sinä ole tylsää seuraa, en ole vain saanut nukutuksi öitä kunnolla" Narttu katsahti alas ja piti pienen tauon. Se tiesi hyvin itsekin,miksi näin oli, muttei halunnut myöntää sitä itselleen. Toivoa sillä oli ikävä, mutta neiti ei uskoa sitä todeksi. Jäääräpäinen kun oli. Luumu katsahti takaisin Kuuraan ja heilautti hennosti hännänpäätään. "Kaikenlaiset asiat kun vaivaavat päätä" neiti täsmensi vilkaistessaan kuvaansa veden pinnasta.

Kuura kuunteli nartun vastausta ja kallisti itsekin hieman päätään tuumiskellen sanoja. "Niin tosiaan, vuosi... vuosi sitten kesällähän se metsäpalokin oli, ellen väärin muista." Oliko siitä todella jo niin kauan, kun uros oli laumaan liittynyt? Kaipa se sitten oli pakko uskoa, vaikka aika ei tuntunutkaan niin pitkältä. Mutta toisaalta valkoturkilla oli pitänytkin melkoista kiirettä, kun se oli kolunnut reviirin kolkkia opiskellakseen tuntemaan paikat. Eihän siinä ehtinyt ajankulusta lukua pitää, sikäli kuin uros siitä välittikään. Aika kului kun kului.

Luumun venyttely kiinnitti uroksen huomiota vain hieman, jos toinen oli väsynyt niin sitten oli. Mistäpä sen tiesi vaikka narttu olisi kuluttanut koko yön kiihkeään saaliinajoon, olisihan sekin ollut mahdollista - uros oli varsin tottunut moisiin uupumuksiin. Mutta sitten Luumu selittikin väsymyksensä syyn, ja Kuura katsahti kummastuneena narttuun. "Johan nyt! Kuinka sinulla niin paljon ajattelemista on?" valkoturkki kysäisi hämmästyneesti. Eihän Luumu tiettävästi ollut lauman alfanarttu, joten miksi tämän pitäisi vaivata päätään kaiken maailman asioilla?

Susinarttu virnisti hieman nolona toisen ihmettelylle. Eihän Kuura tietenkään voinut ymmärtää pelkistä vihjailuista... Narttu loi taas nolostuneen katseen urokseen. "Noh... tiedäthän sinä...rakkaus..." Luumu puhui puunlatvoille. Uskalsi se kuitenkin kääntää ruskeat silmänsä takaisin Kuuraan. "Olen pohjaton ikävöitsijä... Ja nyt vielä tämä..." narttu tuskitteli vähemmän tosissaan.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Luumu avasi suunsa jälleen. "Sellaista se rakkaus on, täytyy vain oppia sopeutumaan" se mutisi hiljaa, puoliksi itsekseen. Pian narttu kuitenkin ryhdistäytyi, se ei halunnut vaivata toista omilla ongelmillaan. Neidin oli pakko hymyillä, sitä viehätti kovasti Kuuran viaton puhetapa. Sen häntä vispasi jälleen edestakaisin. "Mitähän keksisimme...yhdessä?" Luumu kysäisi muka ohimennen vaikka olikin hyvin innoissaan saadessaan viimeinkin seuraa.

Kuura kuunteli nartun selostusta hiukan hämmentyneenä ja hiukan enemmän huvittuneena. Sydänsuruja? Valvottamassa? Kaikkea kummallista sitä pitikin yön tunteina pohtia. Urokselle ei moinen olisi tullut mieleenkään, mutta se taiskin olla enemmän käytännönläheinen yksilö. "Itse asiassa en tiedä", susi totesi huvittuneena. "En ole koskaan ollut rakastunut." Sillä ei tosiaankaan ollut koskaan ollut tarvetta tai edes tilaisuutta rakastua.

Luumun kysyessä mitä he kaksi voisivat tehdä, Kuura hymähti. Nartun ylenpalttinen innokkuus olisi lämpimämpään vuodenaikaan voinut tuntua rasittavalta, mutta nyt kun uros tunsi olonsa mukavaksi hieman viileämmän sään johdosta, se vaikutti yksinomaan huvittavalta. Susi venytteli ruumistaan ja katsahti sitten narttuun. "Tuskinpa sinä paljoakaan jaksat tehdä, jos kerran olet väsyksissä."

//anteeksi hirveästi kestosta! Ja lyhyydestä... //

Luumu nolostui, se ei ollut muistanut mitä oli juuri äsken sanonut. Se katsahti Kuuraa nolosti hymyillen. "No, ehkäpä minä tästä virkistyn..." narttu yritti päästä tilanteesta. Se painoi takapäänsä kosteaan maahan. "Olen huono keksimään mitään hauskaa..." neiti puheli puoliksi itsekseen "mutta sinä vaikutat hauskalta seuralta" Luumu lausahti ja katsoi toista virnuillen. "En ole koskaan tavannut ketään joka ei olisi koskaan ollut rakastunut. Sinulla mahtaa olla huoletonta, vai kuinka?" narttu viritteli keskustelua hiljalleen. Se katseli vedenpintaa ja siitä heitä kahta.

Luumu oli taas juuttunut muistoihinsa, kunnes se muisti että Kuurakin on olemassa.Hitaasti se käänsi päänsä kohti urosta. "Niin, mitäköhän keksisimme...?" narttu toisti tylsän hokemansa katsoen Kuuraa ruskeilla silmillään.

Vai että oli huoletonta, jos ei ollut koskaan ollut rakastunut? No niin, ehkä se poisti yhden huolen listalta, mutta ei se tarkoittanut etteikö Kuuralla olisi ollut murheita. "No jaa, kyllä minulla on huolia ollut ihan tarpeeksi, usko pois." Susi katseli huvittuneesti Luumua, jolla näytti olevan vaikeuksia muistaa valkoturkin olemassaolo, siinä määrin tämä vaikutti vajoavan jatkuvasti omiin ajatuksiinsa. Mikäs siinä. Kuura itse ei pahemmin piitannut siitä, vaikkei toinen hyörinytkään sen ympärillä, oli varsin miellyttävää (ja viihdyttävää) katsella kun naaras pohti omiaan.

Kun toinen taas virkosi horroksestaan toistaen kysymyksensä, Kuura ravisteli turkkiaan ja loi mietteliään katseen ympäristöönsä. "Mm. Minä en yleensä tee mitään, jollei jonkin tekeminen ole aivan välttämätöntä, mutta toisaalta..." Kun susi kuului laumaan, jolla oli ravintorikas reviiri, kun mikään välitön vaara ei uhannut, ja kun ilma ei ollut liian kuuma eikä liian kylmä, saattoi vakavinkin uros heittäytyä hieman vallattomaksi. Täysin äkkiarvaamatta Kuura ponkaisi rannalta suoraan järveen niin, että vesi roiskahti korkealle.

Narttu nyökytteli pontevasti, kyllä muillakin oli ongelmansa, sen neiti tiesi varsin hyvin. Se katseli Kuuraa ja hymyili itsekseen. Onneksi urosta ei tuntunut haittaavan, vaikka se tämän tästä unohtuikin omiin ajatuksiinsa. Ei Luumu sitä kyllä kovin kohteliaana pitänyt, jos vain yht'äkkiä joku unohtuisi mietteisiinsä, mutta se ei vain voinut sille mitään.

Paljon muuta neiti ei sitten ehtinytkään pohtia, saatikaan sanoa, kun jo toinen oli järvessä. Luumu ravisteli turkkiaan, sillä vesi oli kastellut sitäkin. Se katseli toista ihastuneena, "taidat pitää uimisesta" neiti tokaisi järvessä mahdollisesti pulikoivalle Kuurallle. "Minäkin tulisin oikein mielelläni, mutta..." siihen Luumu ei keksinytkään enää mitään. Joten enempää se ei sanonutkaan vaan hyppäsi uroksen perässä järveen. Hetkessä vesi ympäröi sen ja narttu ui nopeasti pintaan. Sen päähän muistui taas sen ensimmäinen retki Metkun kanssa ... Neidin selkäpiillä kulki kylmiä väreitä. Nopeasti se ui rantaan ja ravisteli vedet turkistaan. Luumu istahti huohóttamaan, sen teki mieli mennä takaisin, mutta jokin esti sitä. Narttu etsi katseellaan Kuuraa...

Kuura kauhoi edestakaisin rantaviivan suuntaisesti, sillä ei kannattanut koetella onneaan uimalla turhan syvälle, ja katseli siinä sivussa rannalla nököttävää Luumua. "Pidän totisesti", uros vastasi naaraan kysymykseen, tai sellaiseksi susi sen ainakin tulkitsi, ja teki pienen kiepin ennen kuin katsoi Luumuun uudestaan. "Mikä estää? Vai etkö osaa uida?" Kysymys esitettiin hyväntahtoisesti, ei naljailevasti, vaikka sen toki saattoi sellaiseksikin tulkita. Kauaa Kuura ei kuitenkaan ehtinyt vastausta odottaa, sillä vaikka sanallista sellaista ei tullutkaan, Luumu loikkasi uroksen perässä veteen. Ilmeisesti tämä siis osasi uida.

Mutta naaras kauhoikin suoraa päätä takaisin rannalle, mikä sai Kuuran ihmettelemään moista poukkoilua. Ilmeisesti Luumu pelkäsi vettä. Uros tuumi hetken, ui sitten itsekin takaisin rannalle, ja noustuaan vedestä ravisti turkkinsa kuivaksi - tosin tällä kertaa hieman kauempana naaraasta ollakseen roiskuttamatta vettä tämän päälle. Sitten se katsahti takaisin naaraaseen. "Ei ilmeisesti ollut hyvä ajatus?" uros kysyi hieman anteeksipyytävään sävyyn. Eihän Kuuran tarkoituksena ollut saada Luumua tuntemaan oloaan pahaksi.

Luumu katseli hieman sivummalta kun Kuura hyppäsi rannalle ja ravisteli turkkiaan. Kun uros esitti kysymyksen, narttu käänsi päänsä hitaasti kohti tätä. "Uiminen on mukavaa" se aloitti, "mutta se tuo myös mukanaan muistoja joita ei noin vain karkoiteta" neiti jatkoi ääni värähtäen. Se vilkaisi Kuuraa tarkkaillen tämän reaktiota. "Tapasin Metkun tullessani laaksoon ja menimme uimaan. No olin varomaton ja melkein... hukuin" Luumu nielaisi kuuluvasti. "Oma oli vikani, pitää vain tottua veteen..." se mutisi ja hymyili sitten hieman anteeksipyytävästi urokselle. "Tarkoitukseni ei ollut pilata sinun uintiretkeäsi" narttu sanoi ja painoi katseensa alemmas.

Tunnelma oli hieman latistunut, mutta ei Luumu halunnut heidän kahden tapaamisen päättyvän näin onnettomissa merkeissä. Neiti nosti katseensa Kuuraan ja hymyili. Se yritti keksiä kysymystä, mutta sen pää oli tyhjää täynnä ja korvissa vettä. Viimein se aukaisi suunsa: "Muuten, oletko kuullut alfanarttumme ja erään vieraan suden nimeltään Hiilen välisistä kahnauksista?" Narttu vilkuili automaattisesti ympärilleen, sillä se ei halunnut kenekään ulkopuolisen kuulevan.

Kuura kuunteli Luumun selostusta varsin ymmärtäväisenä. Huonoilla kokemuksilla oli tosiaan tapana jättää jälkensä, sen susi tiesi. "Mitäs tuosta", susi totesi hyväntuulisesti. "Pääsenhän minä uimaan koska haluan, ei kai siihen välttämättä seuraa tarvita." Valkoturkki käveli hieman lähemmäs naarasta ja kiersi tämän katsellen joka puolelta, pysähtyi sitten takaisin lähtöpaikkaansa. "Jos pysyttelet matalassa vedessä, et voi hukkua vaikka kuinka yrittäisit. Ehkä siitä olisi apua", uros vielä opasti oman näkemyksensä uimakammon selättämiseksi ja istahti sitten maahan niin että mätkähti.

Luumun esittämä kysymys tuli urokselle täydellisenä yllätyksenä, ja koska naaras katseli varovasti ympärilleen, myös Kuura toisti tuon eleen ja tarkasti ympäristöään, samalla myös kuulostellen ja nuuskien. Ilmeisesti paikalla ei ollut muita, tai sitten nämä olivat tuulen alla, eivät yllä, niin ettei hajua tuntunut. Tuulenvirettä ei tosin ollut nimeksikään. "En", Kuura sitten totesi uteliaasti. "Kerro." Uros ei liiemmälti perustanut juoruilusta, ja jos asia olisi koskenut vain muiden laumojen jäseniä, sitä ei olisi kiinnostanut vähääkään. Mutta oman lauman asioiden tunteminen oli tarpeellista.

//Anteeksi hirmuisesti kestosta //

Neiti nyökytteli päätään todettuaan Kuuran menetelmän käyttökelpoiseksi. Luumulle pelkääminen ei tarkoittanut yksinomaan tunnetta, se oli nartulle myös alistumisen ja heikkouden merkki. Eikä se todellakaan aikonut olla heikko. "Kiitos neuvoistasi" neiti hymyili urokselle ja heilautti vielä painoksi häntäänsä.
Kun neiti huomasi toisen kiinnostuvan sen esittämästä kysymyksestä, se istahti Kuuraa vastapäätä, ja vilkuili vielä kerran ympärilleen. "Jos kerran haluat kuulla, voin toki kertoa. Mutta ihan varmuuden vuoksi, älä hiisku kenellekkään ulkopuoliselle tästä" Luumu kuiski kuin salaliittolainen. Se ei kuitenkaan jäänyt odottelemaan Kuuran vastausta, sillä se uskoi voivansa luottaa urokseen.

"Ruusun ja Hiilen välillä on ollut nähtävästi jo pitkään jotain, mutta en vain tiedä mitä. Hiili käy vähän väliä rajoilla ahdistelemassa laumaa ja Ruusua, ja on ollut vähällä jopa tappaa hänet!" Neiti tarinoi silmät suurina kaiken yhteen hengenvetoon. Se rakasti jakaa jotain salaista jonkun toisen kanssa, sillä yksin ei olisi ollut hauskaa puhu näinkin hurjasta juttusta. Narttu piti hengähdystauon ja jatkoi sitten ylpeämmällä äänenpainolla, "Minäkin olen ollut sellaisessa kamppailussa mukana. Ruusu selvisi siitä, onneksi, mutta en tiedä kauanko hän on vielä elossa.." Luumu katsahti uroskseen, se olisi valmis selittämään lisää vaikka yökaudet, jos toinen vain tahtoisi. <--- tuo on kirjoitettu siis Luumun näkökulmasta

"En tietenkään", Kuura vastasi, kun Luumu sanoi ettei se saanut hiiskua asiasta kenellekään. Miksi ihmeessä uros juoruaisi? Ei moinen kuulunut sen tapoihin. Ei toisten asioita kuulunut levitellä muille. Suden mieleen ei juolahtanut, että sitähän tämäkin oli, toisten asioiden levittelemistä muille. Mutta lauman turvallisuuteen vaikuttavat asiat piti tuntea. Jos joku muu kertoisi Kuuralle, valkoturkki kyllä kuuntelisi, mutta toisille se ei alkaisi juoruta. Varsin ristiriitaista. Tosin Luumu itse oli ottanut asian puheeksi, joten ehkä ongelman voisi kuitata sillä.

Uros nojautui hieman eteenpäin kuuntelemaan mitä naaraalla olisi sanottavana, koska tämän salaliittolaismainen äänensävy sai uskomaan että moinen oli suotavaa: että narttu puhuisi vaimealla äänellä myös itse kertomuksensa. Valkoiset korvat värisivät hieman jännittyneesti, kun Kuura keksittyi poimimaan jokaisen sanan jonka Luumu lausui. Juttu kuulosti todellakin hurjalta. Itse asiassa erittäin hurjalta. Kun naaras oli lopettanut, Kuura mietti hetken pää kallellaan kuulemaansa, ja esitti sitten varmistavan kysymyksen. "Yrittääkö joku laumaton tappaa alfanarttumme? Miksi?"

Luumu nyökkäsi pontevasti silmät suurina. "Niin olen sen ymmärtänyt" se vahvisti Kuuran kysymyksen. Valkoturkki oli selvästi kiinnostunut ja se miellytti Luumua.
"Tarkkaa syytä en tiedä, mutta luulen että heillä on ollut jotakin välejä hiertämässä jo pitkän aikaa..." neiti puheli mietteliään oloisena. Sitä alkoi ihan oikeasti mietityttään tämä soppa, muttei se ikimaailmassa uskaltaisi kysyä siitä mitään Ruusulta... Ties vaikka se olisi hyvinkin arka asia nartulle... Neiti oli kova jossittelemaan, mutta ei se sille voinut mitään... Se katseli taivaalle, joka oli vieläkin pilvetön, mutta käänsi sitten ruskean silmäparinsa takaisen urokseen. "Eikö olekin kamalaa?!" narttu henkäisi. Se katsoi Kuuraa silmiin ja toivoi tämän yhtyvän päivittelyyn. "Se kiero uros, Hiili, valehteli minullekin..." Luumu muisti sen hetken kuin eilisen päivän. "Inhoan häntä sydämeni pohajasta!" Se julisti, ennen kuin hoksasi antaa Kuurallekin suunvuoroa.
Sitä harmitti joskus sen taukoamaton pälätys mielenkiintoisten susien seurassa, mutta eipähän ainakaan yllättävä hiljainen hetki pääsisi yllättämään.

Luumun puhetulva ei haitannut Kuuraa millään muotoa, sillä uros oli itse hiljaista laatua eikä mielellään pulissut, joten sitä ei haitannut jos joku toinen hoiti selityspuolen. Niinpä se odotteli varsin rauhallisesti että narttu saisi sanottua sanottavansa, koska sudella ei ollut mitään tarvetta yrittää tunkea omia kommenttejaan sellaiseen väliin johon ne eivät sopineet. Luumun kysyessä uroksen vahvistusta mielipiteelle siitä, että olihan tämä senkin mielestä kamalaa, Kuura nyökkäsi. Olihan se. Lauma tarvitsi alfanartun siinä missä alfauroksenkin.

Kun narttu lopulta lakkasi selittämästä asiaa omasta näkökulmastaan, joka tietysti oli ainoa näkökulma jonka Luumu tunsi, Kuura oli vielä hetken hiljaa ja pohti uusia tietoja. "Tämä Hiili on siis uros?" se sitten kysyi. Luumu ei ollut muistanut mainita sitä aikaisemmin; sen perusteella mitä Kuura oli nartulta kuullut, olisi Hiili aivan yhtä hyvin voinut olla narttukin. Silloin uros olisi ymmärtänytkin kuvion paremmin, mutta miksi ihmessä joku laumaton uros yrittäisi tappaa Aarnimetsän alfanartun? Eihän siinä ollut mitään järkeä.

//Viimeinkin tännekin vastaus! :'D//

Narttu nolostui hieman, sillä ei ollut kaiken hössötyksen lomassa huomannut mainita edes Hiilen sukupuolta. "Kyllä, hän on uros" Luumu nyökkäsi eikä antanut häpeän häiritä sillä kohtaa enempää. "Minuakin häiritsee kovasti kun en tiedä tarkalleen mitä Ruusulla ja Hiilellä on meneillään..." neiti sanoi ja heilautti hermostuneena korviaan. Se oli puhuessaan noussut seisomaan, niin kovasti tämä oli kiihtynyt.

Hetken kuluttua Luumu avasi kitansa pitkään haukotukseen. Se ravisteli itseään perusteellisesti, mutta väsymys ei lakannut. Narttu nosti katseensa taas Kuuraan. "Haluatko kysyä asiasta vielä jotain? Vastaan mielelläni" Luumu esitti ystävällisen kysymyksen, mutta väsymys varjosti sen ääntä. "Kuule, luulen että minun on lähdettävä lepäämään, sillä olen nukkunut todella huonosti" se heitti pahoittelevan katseen urokseen. "Oli kuitenkin mukava tavata sinut" neiti heilautti häntäänsä sanojen painoksi.

Kuura kuunteli Luumun vastausta ja huomasi tämän nouseva kiihdyksissään jopa jaloilleen, mutta oli enemmän mietteissään nartun sanoista kuin käytöksestä. Oli tosiaan huolestuttavaa, ettei tiennyt, mitä ihmettä lauman alfanartulla oli meneillään jonkun laumattoman uroksen kanssa. Pahimmassa tapauksessa koko lauma joutuisi vaaraan, ja se taas ei tietenkään ollut laumaan kuuluvan suden näkökulmasta kovinkaan suotava vaihtoehto.

Hetken perästä narttu näytti kuitenkin taas väsymyksensä, joka oli ilmeisesti unohtunut väliaikaisesti tämän kiihtyessä. Vaikka Kuura olisikin mielellään kuullut asiasta enemmänkin, ei Luumu vaikuttanut päinvastaisesta vakuuttelustaan huolimatta olevan siinä tilassa että voisi vastata enää yhteenkään kysymykseen, joten uros vain heilautti häntäänsä ystävällisesti. "Onhan sitä märehdittävää jo tässäkin. Totta kai sinun on mentävä lepäämään, jos olet väsynyt. Väsymys on haitaksi."

Luumu katsahti kiitollisena Kuuraan. "Kiitos että ymmärrät" narttu hymyili. Se heilautti häntäänsä ja kääntyi lähteäkseen. "Toivottavasti näemme vielä joskus" se vielä haukahti, vaikkei oikein itsekään uskonut sitä...

//Kiitoksia pelistä :D //

"Selvähän se." Kuura heilautti hyvästiksi häntäänsä naaraalle, joka teki lähtöään. "Miksipä ei? Olemmehan samassa laumassa", se totesi tuumien itsekseen että ainakaan se itse ei keksinyt yhtään syytä miksi he kaksi eivät voisi vielä tavatakin. Ellei naaras itse sitten tarkoituksella vältellyt valkoturkkia, tai ellei tekeillä ollut jotain suurempaa, johon se oli osallisena.

Moisia ajatuksia ei kuitenkaan kannattanut ajatella, ja oli joka tapauksessa parempaakin tekemistä. Uros kääntyi takaisin vesirajan puoleen ja kumarsi päänsä juodakseen ennen kuin jatkoi matkaansa reviirillä.

#Kiitos itsellesi.#