Matka jatkuu, Kutsupeli: _Chan_ & Mustikkaniska tänne [Loppu]

Mustikkaniska vilkas karhua toise näykätessä niskasta ja rynnisti sitten toisen perään käskystä. Korvansa painoi takaviistoon luimuun ja päätään hiema alemmas paino, pinko kaiketi niin kovaa kun pääsi koivistaan.
" Tämä taisi tosiaan olla huono idea ", inahti pienesti ja toisen perässä nelisti karkuun kontiota. Tämän jälkeen tuskin palaisi takaisin koskelle, varsinkaan jos karhuja on juuri silloin paikalla.

Pelonsekainen tunne valtasi koko suden kehon. Adrenaliini korvensi jälleen sen suonia, ja sai hätääntyneen uroksen lisäämään vauhtiaan. Tilanne oli kaiken kaikkiaan harmaaturkille stressaava ja sen syke kiihtyi pelon myötä. Karhu rynnisti susien perässä koskelta ikiaikaiseen metsään.

Järkäle nuolaisi taaksepäin huomattavasti kiristyneitä huuliaan, korvat painautuneina päänmyötäisesti luimuun. Se oli kiepsauttanut pörröisen häntänsä kunnolla takajalkojensa väliin, päästäen pieniä, lyhyitä vingahduksia paetessaan syvemmälle aarnimetsään. Toivottavasti Mustikkaniskalle ei tapahdu mitään... En voi kääntyä tai pysähtyä karhun takia.., uros ajatteli suhahtaessaan sateen jälkeen hieman kosteahkon pensaskasvillisuuden läpi. Vankkarakenteinen ja raskasluustoinen, kookas susi ei ollut arvatenkaan jaloistaan yhtä nopea, kuin Mustikkaniska, joten oletettavasti susinarttu pinkoisi jossain vaiheessa uroksen edelle pakon sanelemana.

Takaa-ajo ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun karhu kyllästyi juoksemaan itseään nopeampien ja pienempien petoeläinten perässä, ja kääntyi takaisin kosken suuntaan.

Mustikkaniska oli ollut fiksu ja eri suuntaan mennyt kuin toinen. Niin luultavasti karhu oli toista seurannut. Narttu jolkotteli sitte onkaloa kohde toisia reittejä. Haisteli kyllä maata varmuuden vuoksi, ja kuulosteli ympäristöä. Ei halunnut joutua uuden karhun kanssa nenätysten, ties millaista jälkeä tulisi jäämään.
Neiti kyllä toivoi, ettei toiselle olisi käynyt mitään. Ei haluaisi löytää toisen ruumista jostain karhun raatelemana. Se ei ole nätin näköistä.

Muutaman sadan metrin päästä harmaaturkki uskalsi hiljentää vauhtiaan ja pysähtyi lopulta. Epävarmana se höristi toista korvaansa, vilkuillen ympärilleen vaitonaisena. Uros ei ollut täysin varma siitä, oliko karhu oikeasti luovuttanut sen jahtaamisen suhteen, vai väijyikö otso jossain lähistöllä. Pelontunteen hälvetessä Järkälen mieleen muistui saalistuskumppaninsa Mustikkaniska. Harmaaturkki huolestui suunnattoman paljon lajitoverinsa kohtalosta ja oletti toisen kuolleen, sillä ei tiennyt nartun menneen eri reittiä pesän luo.

Jos se typerä penikka meni nyt kuolemaan..., uros painoi katseensa maahan alakuloisena ja luimisti korviaan pitäessään häntää yhä takaraajojensa välissä. Syvä suru valtasi sen mielen. Kaipuutaan ilmaistakseen susi kohotti kuononsa taivasta kohti kallistaessaan päätään takakenoon ja raotti mustia huuliaan, päästäen metsässä raikuvan suruvalituksensa ilmoille. Ulvonta vaimeni asteittain loppua kohti, ennen kuin hiipui kokonaan olemattomiin.

Kaiketi höristi korviaan ulvonnan kuultua ja jolkotteli sitte ääntä kohden, tunnistettua ulvojan Järkäleeksi. Häntää pari kertaa heilautti ja mitä lähemmäs pääsi, nii sitä rauhallisemmin asteli.
" Mitäs sinä täällä ulvot? ", narttu mumahti ja istahti parin metrin päähän toisesta. Ymmärti kyllä, että itsensä takia toinen oli alakuloinen, varmaankin kuvitellut neidin kuolleen ja joutuneen karhun ruuaksi.
" Olen pahoillani, jos aiheutin.. alakuloisen mielialasi ", korviaan luimisti.

Järkäle kangistui puheen kuultuaan paikoilleen, mutta tilanteesta toivuttuaan kiepsahti nartun suuntaan. "Sinä! Kuinka saatoit antaa minun luulla sinun kuolleen?!" Uroksen jännittyneet niskalihakset vetivät kaksikerroksisen turkin karheat päällyskarvat piikkisuoriksi sen narskauttaessa hampaitaan yhteen. Terävät, hieman kellertävät hampaat asettuivat limittäin suden puristaessa voimakkaita leukojaan yhteen hampaat paljaina. Sen mustat, aistikkaat huulet olivat pingottuneet kireiksi ja vetäytyneet osittain myös terveen haaleanpunaisten ikenien tieltä pois irvistyksen myötä. Matalaa, kumeaa murinaa kumpuili Järkäleen rintakehästä. Murina korahti hurjistuneen suden kurkussa. Niskakarvat äärimmäisen pörhistyneinä se jolkotteli nartun eteen.

Silti sen silmistä puuttui vihaisen, hurjistuneen saalistajan katse. Pikemminkin hunajankeltaisten silmien katse oli hämmentynyt ja yllättynyt. Joskin uros pyrki kiinnittämään nartun huomion mieluummin purukalustoonsa, kuin silmiinsä, jotka paljastaisivat uroksen todellisen mielentilan.

Jo osasi olla rasittava narttu! Kehtaakin vielä näyttää naamaansa... Uroksen aggressiiviseksi muuttuneelle käytökselle oli selvä, perin yksinkertainen selitys. Se ei halunnut vaikuttaa liian pehmolle ja tunteelliselle nartun nähden vaan piiloutui hurjan olemuksensa taa uhitellessaan. Olihan kyseessä melko tavallinen, muka-tunteeton uros. Tätä ärhentelyä ja uhittelua ei kestänyt kuitenkaan kauaa, sillä uros epäili ettei esityksensä mennyt läpi. Se palautti kasvonsa ilmeettömiksi ja lopetti niskakarvojensa pörhistelyn, nuolaisten huuliaan. "Et arvaakaan kuinka minä säikähdin..."

Toisen ruvetessa ärisemään, narttu oli käynyt makuulteen häntä koipien välissä ja painanut pään maata vasten, sekä vienyt tassut niin paljon kuonolleen kuin luusto salli asennon.
" Pyysin jo anteeksi.. ", uikahti hiljaa, korvat oli takaviistoon painanut luimuun. Hetkellisesti Mustikkaniskan luissa tuntui, että pelkäsi toista enemmän, enemmän kuin yhtäkään karhua, joka eteen sattuisi. Niin pieni ja avuton olo tuntui jatkuvasti valtaavan neidin mielen.

Ja tällaisessa mielentilassa syytti herkästi itseään siitäkin, että oli kaksikon vaaraan saattanut, kun jääräpäisenä oli koskelle mennyt juomaan, vaikka siellä niitä karhuja oli ollut.
" Ei ollut tarkoitus huolestuttaa.. mutta sinä kun jaksoit juosta karkuun niin niin.. jätin karhun perääsi ja erkanin.. hetkeksi.. ", jupisi hiljaa, uikuttaen.

"Olin kovin huolissani sinusta... Ei, älä pelkää.. Kaikki on taas hyvin..", uros luimisti korviaan. Ei ollut mukava näky, kun narttu tuntui pelkäävän harmaaturkkia luonnottoman paljon. Se moitti itseään mielessään, kun oli Mustikkaniskan mennyt säikyttämään pahanpäiväisesti esityksellään. Ei olisi pitänyt tehdä niin... Nyt se pelkää minua kuollakseen.. Järkäle asettui makaamaan nartun viereen ja yritti nuolaista toista poskesta.

"Rauhoitu, en minä sinua syö... Saat anteeksi jääräpäisyytesi.. Enkä kanna kaunaa typerästä päähänpistostasi..", uros ei osannut lohduttaa tai liiemmin rauhoitellakaan laumatonta ystäväänsä, mutta silti se yritti tehdä parhaansa saadakseen Mustikkaniskan rauhoittumaan.

Mustikkaniska vilkaisi toista ja etusensa siirsi pois kuononsa päältä, maata vasten. Päätään hieman nosti ja laski sen lepäämään etustensa päälle. Tuuppas toista hieman kuonollaan.
" Ymmärrän kyllä, että olit huolissasi.. mutta ei ole reilua säikäyttää noin.. ", korviaan yhä luimi, kyllähän se hieman säikäyttää, kun ensiksi on takaa-ajettuna ja sitten toinen tavallaan käänsi kelkkasa ja ärähti neidille.
Tai neiti on vain yksinkertaisesti nössö. Tämä vaihtoehto on kyllä todennäköisempi.. Mutta luotti toiseen kuitenkin.

"En vain halua vaikuttaa silmissäsi liian ...pehmolle.", asian myöntäminen, eritoten ääneen, oli urokselle hyvin vaikeaa. Se halusi selvittää nartulle, miksi oli toiminut niin kuin oli toiminut. "Tiedän kyllä, ettei minulla ollut oikeutta ärähtää sinulle...mutta halusin peitellä pelkoani vihalla.." Järkäle ei halunnut vaikuttaa myöskään heikolle, mutta asiasta täytyi voida puhua, jotta Mustikkaniska pystyisi ymmärtämään urosta ja antamaan ärhentelyn anteeksi.

"Mitä jos menisimme takaisin pesän luo? Jatkuva juoksentelu on uuvuttavaa..", se virkkoi, haukotellen kita auki. Järkäle nousi jaloilleen ollessaan valmis lähtemään, ravistellen tuuheaa, suurimmaksi osaksi harmaata turkkiaan nuolaistessaan kirsuaan. Harmaaturkki vieritti katseensa narttuun, odottaen toista.

" .. En minä näe sinua pehmona, päinvastoin.. Enkä nyt tarkoita äskeistä.. välikohtausta.. "
Narttu nousi jaloilteen ja venytteli hieman kieli pitkällään, koska haukotteli samalla.
" Ja mennään vain pesälle.. tarvitsen unet.. ", mumisi hiljaa ja eteenpäin lähti astelemaan, pää hieman alaspäin painuneena - lähinnä väsymyksen ja uupumuksen takia. Mutta myös pienesti oli allapäin, pyrki sen kuitenkin peittämään sillä että käänteli innostuneen oloisena korvia erilaisten äänien suuntiin ja maata hieman haisteli.

Uros epäili nartun olevan teennäisen pirteä, mutta ei viitsinyt huomauttaa asiasta. Harmaaturkki jolkotteli verkkaisesti, energiaa säästävällä tavalla toisen vierellä, pitäen pienen etäisyyden lajitoveriinsa. Järkäle ei jäänyt enää vaivaamaan mieltään teoillaan, sillä ne kuuluivat jo menneisyyteen. Sudelle oli helpompaa keskittyä nykyhetkeen ja elää sen mukaisesti, turhia murehtimatta.

Pesäalueelle päästyään harmaaturkkinen, kookas urossusi vilkaisi pikaisesti Mustikkaniskaa, kutsuvalla katseella. "Haluaisitko tulla nukkumaan onkaloon?", harmaaturkki kysyi tehostaakseen katseensa viestiä. Uros ei halunnut omia onkaloa itselleen, kun sinne mahtui kerran hyvin kaksi sutta. Sitä paitsi, onkalossa olisi lämpimämpää kahdestaan kuin yksin. Järkäleellä ei ollut mitään taka-ajatuksia, uros vain tiesi molempien hyötyvän tilanteesta, jos ne jakaisivat pesän keskenään. Susi ymmärtäisi kyllä, jos Mustikkaniska kieltäytyisi ja haluaisi olla omissa oloissaan. Järkäleellä ei ollut nyt varaa suuttua nartulle uudestaan.

Järkäle itse ainakin ryömi ahtaasta sisäänkäynnistä tilavaan onkaloon, käpertyen ketunhajuiseen pesään kerälle, työntäen kirsunsa tuuhean häntänsä karvojen sisään.

Tapitti toista sen hetken silmiin, katseen käänti sitten muualle.
" No.. jos siitä ei ole haittaa.. ", urahti pienesti ja venytteli hieman, samalla haukotteli. Mustikkaniska asteli sitten toisen perässä jälkeenpäin onkaloa kohde.
Nartun oli helpompi mennä sisälle onkaloon kuin toisen, kun ei tarvinnut niin vaikeasti ryömiä möngertää sisälle onkaloon. Pienestä koosta on joskus hyötyäkin.. , narttu ajatteli ja sisälle päästyä mateli johonkin onkalon nurkkaan ja käpertyi sinne kerälle, pään laskien maahan ja hännän kiepsautti kuononsa päälle. Neiti sulki sitten silmänsä ja rauhoittui nukkumaan, eikä paljoa aikaa ehtinyt kulua, niin olikin vaipunut syvään uneen ja leijaili kohti pilvilinnoja.

// Kelaankin taas seuraavaan päivään //

Auringon ensisäteet siivilöityivät himmeinä ikimetsän oksiston lävitse, sivellen puiden lehtiin ripauksen kultaista sävyä. Harmaaturkki oli jo melko varhain liikkeellä. Valon taittuessa suden peitinkarvojen mustista kärjistä, se sai kärjet näyttämään hetkellisesti tummanruskeille. Uros avasi suunsa haukotukseen, luimistaen haukotuksen yhteydessä korviaan, sulkien silmänsä. Haukotuksen päätyttyä se avasi silmänsä, liu'uttaen eturaajojaan maata pitkin painaessaan selkä notkolla eturuumistaan maata kohti. Järkäle venytteli ensiksi eturaajojaan ja sen jälkeen takajalkojaan. Onpa rauhallista... Mustikkaniska taitaa nukkua vielä..

Pyörittyään jonkin aikaa onkalon lähiympäristössä, susi lähti silkasta uteliaisuudesta tutkimaan omin päin aluetta. Kookas harmaaturkki jolkotteli ripeään tahtiin aarnimetsässä, kulkien hajuvanojen opastamana eilen saalistetun peuranruhon luo. Järkäleen onneksi karhua tai toista sutta ei näkynyt peuran luona. Uros lipaisi mustaa kirsuaan kostuttaakseen sitä ja vilkuili alinomaa ruhoa jättäydyttyään suosiolla etäämmälle siitä. Harmaaturkki oli kahden vaiheilla asian suhteen, eikä heti osannut päättää, menisikö ruhon luo vai jättäisikö sen rauhaan. Voimakas lihan -ja verenhaju maanittelivat sutta luokseen ja uros käänsi hieman pyöreäkärkisiä korviaan etuviistoon lähtiessään astelemaan rauhallisesti ruhon luo. Hajuista päätellen täällä on käynyt aterioimassa joku haaskansyöjä, mutta ei ihan äskettäin onneksi.., Järkäle laskelmoi, tarkistaen yhdellä vilkaisulla selustansa. Rauhallisesta mielentilastaan huolimatta uros oli jatkuvasti varautuneen ja valppaan oloinen välttääkseen kohtaamasta otson uudestaan. Sille ei ollut jäänyt ollenkaan myönteistä kuvaa eilisestä kohtaamisesta. Saatuaan varmistuksen siitä, että lähistöllä ei ollut muita, uros kumartui nuuhkimaan haaskan lähestulkoon koskemattomia raajoja. Se rupesi repimään yhtä peuran jalkaa, saaden sen katkaistua polven kohdalta. Järkäle nappasi peuranjalan hampaidensa väliin. Ja nyt takaisin pesälle..

Uros jolkotteli onkalon lähiympäristöön, asettuen makuulleen. Järkäle laski peuranjalan eturaajojensa väliin, vieden toisen etutassuistaan pitämään peuranjalkaa paikoillaan alkaessaan repiä vähäisiä, sitkeästi kiinnittyneitä lihasuikaleita verisestä luusta irti. Harmaaturkilla ei ollut erityisen kova nälkä, joten se järsi peuranjalkaa lähinnä ajankulukseen ja voidakseen rentoutua.

Mustikkaniska alkoi heräillä ja venytteli hieman, samalla haukotteli. Haukotuksen loputtua pieni inahduksen tapainen äännähdys pääsi. Narttu sitten nousi ylös ja lähti möyrii ulos kolosta, haukotellen vielä hieman.
Ulos päästyä vilkas toisen suuntaan ja venytteli uudelleen.
" Huomenta. "

"Ai sinä heräsitkin jo..", uros vieritti katseensa narttuun. "Toivottavasti en herättänyt.", harmaaturkki vei hunajankeltaisten silmiensä katseen takaisin peuranjalkaan, jota parhaillaan järsi poskihampaillaan. Peuranjalan pureskelu oli sille mielekästä ja rentouttavaa tekemistä.

Välillä uros nuolaisi hyytynyttä verta luun pinnasta, nyhtäen hampaillaan karkeita karvatuppoja peuranjalasta irti. Mitähän tänään voisi tehdä? Lepääminen tuskin olisi pahitteeksi, mutta en halua pitkästyä tai saada Mustikkaniskan pitkästymään..., harmaaturkki mietiskeli kalutessaan osittain paljasta, puhtaanvalkeaksi muuttuvaa luuta, jossa oli enää vain vähän syötävää jäljellä.

" Et herättänyt.. ", neiti haukotteli pienesti ja asteli kauemmas onkalon suuaukolta. Asteli jonkin puun alle ja venytteli kaiketi.
" Nukuinpa makeasti. " Mustikkaniska heilautti häntäänsä ja mukavasti asettui varjoon makoilemaan, korviaan äänteli äänien suuntaan, varsinkin pikkulintujen laulua mielellään kuunteli. Se jotenkin.. rauhoitti mieltä.
Päänsä laski etustensa päälle ja seuraili varjosta toisen tekemisiä.
" Mitä teet? "

"Etkö muka tiedä, mitä teen? Etkö tosiaan ole itse tehnyt samoin koskaan?", uros hämmentyi tilanteesta, vaikka salasi hämilleen menonsa melko onnistuneesti. "Tämä lieventää stressiä ja on muutenkin mukavaa, rentouttavaa ajanvietettä.. Ainakin minun mielestäni..", se urahti, jatkaen vielä hetken ajan luun järsimistä. Harmaaturkki vaihtoi etujalkaa, jota piti painona luun päällä ja raastoi vähäisiä lihoja irti peuranjalasta, kääntäen korvansa rennosti sivuille.

Susi oli mieltänyt mukaan ottamansa peuranjalan omaisuudekseen, eikä lainaisi sitä Mustikkaniskalle missään tapauksessa. Jos narttu yrittäisi viedä luisevaa peuranjalkaa pois, se saisi tuntea Järkäleen vihan nahoissaan. "Jos haluat kokeilla, hanki oma järsittävä luu, tämä on minun..", uros murahti vaimeasti varoittavaan sävyyn tehdäkseen heti selväksi, ettei nartun kannattanut edes harkita peuranjalan nappaamista. "Oletko muuten keksinyt, mitä voisimme tänään tehdä?", se uteli pienemmältä lajitoveriltaan, kallistaen päätään hieman kysyvästi, keskivertoa vähän suuremmat korvat höröön kääntyneinä.

Vastauksia odotellessaan harmaaturkki jatkoi luun kaluamista hampaillaan. Olihan se hyvä virike, mutta kyllä siihenkin lopulta turtui ja kyllästyi. Järkäle jätti puhtaaksi järsimänsä luun lojumaan kasvillisuuden sekaan, nousten istumaan ryhdikkääseen asentoon, heilauttaen tuuheaa, pehmeää häntäänsä sivuttaisliikkein.

" Ei minua luut kiinnosta.. Itse rentoudun siten, että ajan oravia takaa leikillä. " , mumahti ja häntäänsä heilautti. Tuskin jaksaisi juuri tällä hetkellä tassuakaan liikuttaa, haukotteli pienesti vielä.
" Enkä tiedä, mitä tänään tehtäisiin. Jossain vaiheessa kuitenkin on metsästettävä, mutta ei sillä vielä kiire ole. " Narttu haukotteli pienesti. Korvat painuivat luimuun haukotuksen ajaksi ja päänsä sitte laski takaisin etustensa päälle.
Pitäähän neidilläkin olla laiskahetki joskus.

"Hmm, saatat olla oikeassa.. Tänään ei tarvitse välttämättä riehua..", Järkäle kumartui kyhnyttämään kuonoaan kutiavasta kohdasta toista eturaajaansa vasten, aivastaen terävästi. Sen kurkkua kuivasi ikävästi, eihän susi ollut saanut juotavaa tänään ja auringonlämpö alkoi tuntua jo tukalan kuumalle keskipäivän tienoilla. Helpottaakseen oloaan, harmaaturkki avasi kitansa alkaessaan läähättämään. Näin se sai oloaan viilennettyä, mutta kaipasi silti juotavaa. "Menen etsimään juotavaa, mutta en lähde kauas..", harmaa susi ilmoitti lajitoverilleen, ennen kuin nousi kokoonsa nähden yllättävän ketterästi ylös maasta, jolkotellen pesäpaikalta syrjemmälle metsikköön.

Järkäleellä ei ollut aavistustakaan siitä, mistä löytäisi sopivan juomapaikan. Koskea se vältteli suosiolla ja kulki aarnimetsässä tarkkaavaisen oloisena. Toisaalta uros olisi voinut jäädä onkaloon, joka oli päivisin muuta ympäristöä viileämpi, mutta ei se silti olisi sammuttanut suden janoa. Kai täällä nyt jossain on vettä, muuallakin kuin koskien luona? Epätoivon partaalla Järkäle jatkoi vaeltamista etsiessään juomapaikkaa. Se alkoi vähitellen turhautua koko asiasta. Pitääkö minun muka tosiaan kärsiä tästä janosta?

Juuri kun harmaaturkki oli luovuttamassa juomapaikan etsimisen suhteen, se kuuli veden solinaa lähistöltä. Uros kohotti katseensa maasta, vilkaisten korvat eteenpäin suuntautuneina ympärilleen. Vettä... Vihdoinkin vettä.. Järkäle jolkotteli nopeaan tahtiin veden solinaa kohti, päätyen pienen ja kapean puron luo. Susi laski päätään alemmas, alkaen lipittämään lihanvärisellä, punertavalla kielellään raikasta ja kylmää vettä purosta. Vähitellen se sai sammutettua janonsa ja nuolaisi aistikkaita suupieliään tyytyväisenä. Nyt kun tiedän tämän puron, ei tule ainakaan vedestä pulaa.. , Järkäle ajatteli mielissään, jolkotellen takaisin Mustikkaniskan seuraksi pesäalueelle.

Mustikkaniska toisen poissa ollessa oli alkanut piehtaroimaan puun varjossa. Kieri hieman paikoillaan ja kyljeltee käännyttyä päätään hinkkasi maata vaste, koska kutitti, ja kelliminen oli nopea tapa päästä kutinasta eroon.
Jonkin aikaa siinä piehtaroi, sitten jaloilteen nousi ja alkoi häntäänsä ajamaan takaa. Tätä se tekemisen puute teettää. Narttu ei ollut huomannut toisen tuloa, sillä keskittyi lähinnä häntäänsä.
Päässä rupesi kuitenkin kohta heittämään ja pysähtyi, päätään hieman ravisteli.

"Taisit sittenkin pitkästyä sillä välin, kun kävin juomassa?", uros rikkoi hiljaisuuden kysymyksellään, joka oli puoliksi toteamus. Harmaaturkki heilutti häntäänsä takanaan sivuttaisliikkein ystävällisenä eleenä, nuolaisten mustia huuliaan vilkuillessaan hunajankeltaisin, mantelinmuotoisin silmin Mustikkaniskan suuntaan. Toisen jahdatessa häntää, vankkarakenteinen, nimensä veroinen susi teki omat päätelmänsä nartun käytöksestä ja oletti toisen olevan joko erityisen iloisella tuulella, tai sitten hyvin pitkästynyt tekemisenpuutteen takia.

" No tuli hieman tylsää ", narttu urahti ja päätään kallisti toiselle puolelle, toinen korva lurpalla. Häntäänsä heilautteli pirteän oloisesti maata pitkin ja toista tuijotti kirkkain eripari silmin.
" Löysitkö juomista? ", uteli vuorostaan itse ja päätä kallisti toiselle puolelle, tällä kertaa toinen korva meni lurpalleen ja toista taas höristi. Häntäänsä sitten vilkaisi ja alkoi pyöriä kohta taas ympyrää, häntäänsä ajaen takaa.

"Huomaan sen... Ja löysin puron, josta saa juomakelpoista vettä... Voin näyttää puron sijainnin sinulle joskus myöhemmin..", Järkäle tarkkaili katseellaan nartun pentumaista pyörimistä, ymmärtämättä oikein, mikä teki oman hännän jahtaamisesta niin mielekästä ja jännittävää.

Tuuheaturkkinen uros lipaisi kielellään mustia, aistikkaita suupieliään ja asettui levolle viileän onkalon suulle. Se päätti jättää tällä kertaa riehumiset sikseen ja antoi Mustikkaniskan riehua Järkäleenkin puolesta. Hyvä, että joku sentään keksii itselleen virikkeitä, eikä tylsisty täysin.., se tuumi itsekseen seuratessaan leikkisän lajitoverinsa puuhia. "Miten jaksat riehua näin tukahduttavan lämpimänä päivänä?", Järkäle uteli toiselta ja kallisti päätään kysyvästi. Susi risti pitkänomaiset eturaajansa ja laski päänsä lepäämään tassujensa päälle. Korvat hörössä se tarkkaili ympäristöä ja välillä Mustikkaniskaa.

Kylläpä se osaa heittäytyä pentumaiseksi ja ottaa kaiken ilon irti pienistäkin asioista... Järkäle itse oli kadottanut tuon jalon taidon osittain, ja oikeastaan kadehti salaa Mustikkaniskan kykyä olla niin leikkisä ja huoleton.

" Selvä ", pyörimisen keskeltä tokaisi ja kieppu ympäriinsä häntäänsä jahdaten. Neidillä ainakin oli hauskaa häntäänsä jahdatessa. Pysähty sitten jossain vaiheessa ja päätään ravisteli.
" Huii.. huimaa ", naureskeli hyeenamaisesti hieman. Vilkas sitten toisen suuntaan.
" Jaksan tietenkin, kun väsymys meni ohitse ", päätään kallisti ja häntäänsä heilautteli.