Syksyinen tuulahdus (kutsupeli Naar & Mäkärä)

Aurinko paistoi suoraan sisään luolaan jossa mustanpuhuva narttumme lepäili. Tämä nousi jaloilleen ja venytti raukeasti. Noki askelsi ulos kirpeään syysilmaan. Lempeä kesä oli vaihtumassa viileämpään syksyyn, mutta se ei Nokea suuremmin haitannut. Päinvastoin, neiti oikeastaan pitikin enemmän vilpoisemmasta syysilmasta kuin jatkuvasti kuumana paahtavasta auringosta. Narttu huokaisi onnellisena ja lähti jolkottelemaan kohti järven rantaa jolle se oli edellisiltana saapunut.

Rannalla Noki kurottautui juomaan. Sen viikset värähtivät kun pari pisaraa roiskahti niihin. Noki tasapainotteli liukkailla rantakivillä, mutta yhtäkkiä sen tassu lipesi ja tummaturkki molskahti veteen. Hengästyneenä narttu pulpahti pintaan ja sylkäisi suullisen jääkylmää vettä. Pyörre veti sen taas pinnan alle... Noki tunsi hapen loppuvan keuhkoistaan...

Hengästyneenä ja kauhuissaan narttu heräsi luolassaan. Painajainen, se tajusi ja painoi päänsä takaisin etusiensa päälle. Sen sydän läpätti vieläkin...

((Voi toista. <:3))

Tuuheaturkkinen, matala susi asteli tyytyväisenä järvelle päin. Arpisesta naamastaan huolimatta se näytti hyvinvoivalta - kirpeästä ilmasta oli iloa Mäkärällekin. Se ei ehkä vetänyt vertoja pohjoisen pakkasille, mutta raikasti oloa mukavasti. Susi oli parhaimmillaan alkusyksystä. Kesällä oli liian kuuma, keväällä liian märkää ja talvella hanki vaikeutti liikkumista.
Mäkärä oli viihtynyt Rinnemetsän mailla. Sille sopi vallan hyvin, ettei Verta ollut näkynyt. Ravintoa riitti ja metsä oli täynnä suojaisia lepopaikkoja.

Mustaturkki saavutti järven rannan. Se lipaisi vettä kerran, kaksi kielellään ja tarkkasi ympäristöä jäisillä silmillään. Ranta vaikutti rauhalliselta. Susi hyräili pentuajoilta tuttua laulua kävellessään takaisin metsän suuntaan. Vaikka Mäkärä olikin luonteeltaan epäsosiaalinen, sutena se kuitenkin kaipasi seuraa. Edes jotakuta, jonka kanssa riidellä. Kanssakäymistä sekin.

//Niimpä niin ♥//

Noki höristi korviaan. Se kuuli ääniä lähistöltä, ilmeisesti toinen susi. Mikäs siinä, narttu ajatteli, ainakin se saisi muuta mietittävää kuin se kamala painajainen. Neiti ravisteli itseään perinpohjaisesti ja pari lehteä lensi sen turkista ja putosi luolan lattialle. Sitten se astui ulos luolasta syysaurinkoon. Noki veti ilmaa keuhkoihinsa ja tunsi itsensä hyvin vireäksi. Venytellen se lähti jolkottelemaan syvemmälle metsään seuran toivossa...

Ei aikaakaan kun Noki sai toisen nartun näköpiiriinsä. Narttu kiristi tahtiaan ja askelsi lähemmäs tulokasta. Vähän matkan päässä se haukahti toiselle tervehdyksen ja toivoi tämä kuulleen sen. "Nimeni on Tuhkaturkki, sano Noki vain" se lausui kohteliaasti, "Entä omasi?" Neiti heilautti häntäänsä, se oli ilahtunut seurasta, tälläisenä päivänähän saattoi tehdä vaikka mitä!

Mäkärä seisahtui niille sijoilleen nähdessään lajitoverin. Vieras susi lähestyi nopein askelin. Enemmän vaistonvaraisesti kuin tietoisesti narttu pörrötti karvojaan. Toinen haukahti pirteästi ja esitteli itsensä Tuhkaturkiksi, mutta Noeksi kutsuttavan. Mäkärä tulkitsi käytöksen hyväntahtoiseksi. Hieman näreissään Noen yllättävästä ilmestymisestä susi vastasi: "Mäkärä."
Ehkä toinen kysyisi vain tietä tai uutisia ja häipyisi. Mustaturkki jäisi taas yksin omituisen kaipauksen ja omien, vastaamattomien mutta myös kysymättömien kysymystensä kanssa. Mitä muuta se saattoi odottaa? Elämä oli opettanut, että muut ovat olemassa, koska heistä saattoi hyötyä. Hyötyjän ja hyödyllisen roolit olivat kaikki, mikä muuttui.
"Mikä sinut tänne tuo?" Mäkärä kysyi ja pani hyvillään merkille, ettei Noki tuijottanut sen arpia. "Olin näkevinäni, että sinulla on pesä tässä lähellä."
Toinen oli ehkä 2-3-vuotias naaras. Pesäpaikasta päätellen laumaton. Aivan kuten Mäkärä itse ja aivan kuten lukuisat muut Laakson laumattomat. Ulkoisesti vain yksi merkityksetön lajinsa edustaja, yksilönä arvokas osa jotakin, ainakin toivottavasti ja vielä joskus.

((Menipä filosofiseksi. Syytän uskonnonopettajaa, kun sotki mun pään perjantaina. xD))

// Huh... ^---^" Ja anteeksi kestosta :( //

Noki oli aikeissa kehua toisen nimeä, mutta piti kohteliaisuudet mahassaan. Ei toisen nimi ollut erityisen kaunis ja sen kehuminen saattaisi tuntua imartelulta... Narttu kallisti päätään, se oli aivan unohtanut toisen kysymykset. "Ai, olin vain ohikulkumatkalla ja ajattelin levähtää" Noki vastasi hieman häkeltyneenä. 'Kuulostipa typerältä...' neiti ajatteli ja tuhahti hiljaa. "En ole mistään laumasta, olen kotoisin kaukaa täältä" se kiirehti jatkamaan. Toinen vaikutti hieman kireältä sen mielestä, eikä se halunnut haastaa riitaa. Ei todellakaan. Se istahti rauhoittavin elkein maahan ja lipaisi tummia huuliaan keltaiset silmät ammollaan.
"E-entä itse?" Noki kysyi varovasti. Se ei kuitenkaan ehtinyt kyselemään enempää, sillä taivaalle kerääntyneistä tummista pilvistä alkoi äkkiä putoilla raskaita pisaroita. Narttu kohotti katseensa hölmistyneenä taivaalle, juuri äskenhän aurinko oli paistanut sen pikimustalle turkille. Neiti nousi ja ravisteli itseään.
"Mennään tuonne pesään suojaan" Noki ehdotti, "jos se vain sopii"

//Ohhoh, kylläpäs ilmasto nyt vaihtelee o.o //

((Joo, vaihtelu virkistää eiku :D))

Epäluulo alkoi häipyä Mäkärän olemuksesta. Noki ei vaikuttanut tippaakaan uhkaavalta, päinvastoin. Toinen kertoi olevansa laumaton, kuten susi oli olettanutkin. Hyvä. Laumattomat olivat yksinkertaisia, ne halusivat vain suojaisan lepopaikan ja vähän lihaa henkensä pitimiksi. Ne eivät olleet uhka. Laumasudet sen sijaan olivat ennalta-arvaamattomia.

Yhtäkkiä sade valahti maahan raskaina pisaroina. Noki ehdotti suojaan siirtymistä, ja Mäkärä vilkaisi tuota katseella, josta saattoi erottaa hieman vastenmielisyyttä. Susi kuitenkin nyökkäsi ja ravisteli myöskin itseään. Sen turkki oli tarkoitettu kylmään säähän ja kastuessaan muuttui raskaaksi karvaläjäksi joka kuivui hitaasti. Sitä ajatellessaan Noen ehdotus alkoi kuulostaa ihan hyvältä.
"Minäkin tulen kaukaa", narttu vastasi Noen aiempaan kysymykseen. Se alkoi ottaa askelia luolaa kohti. "Pohjoisesta. Rakastan pakkasta ja erämaata, mutta jouduin lähtemään, koska henkeni on minulle niitäkin tärkeämpi", arpinaama jatkoi.
Se ei kertonut vanhemmistaan tai kasvojensa tarinaa, eikä sitä, miten oli nähnyt tovereidensa kuolevan kylmään ja nälkään. Miten aamulla jotkut eivät enää nousseetkaan, vaan hautautuivat lumeen ja jäivät siihen aina korppien ilmestymiseen asti. Sellainen ei ollut Mäkärän tapaista. Sen ei tarvinnut.
"Miksi sinä lähdit synnyinpaikastasi?" susi kysyi ja vilkaisi toista odotuksen ja uteliaisuudensekainen ilme kasvoillaan, korvat lajitoveriin päin suunnattuna.

// Jep x) //

Noki kuunteli kiinnostuneena Mäkärän selostusta kotipaikastaan heidän askeltaessaan kohti juurakkopesää, jossa tämä itse oli juuri nukkunut. Toinen narttu piti pakkasesta, eikä Noellakaan ollut mitään sitä vastaan. Kesällä oli kuumaa, varsinkin jos omisti tumman turkin niinkuin he molemmat. Talvella oli mukavan viileää... Narttu nyökkäsi, "Minäkin pidän talvesta"
Mustaturkki ahtautui pienestä aukosta hämärään juurakkokoloon. Pari tummaa tupsua sen turkista jäi suuaukkoon roikkumaan. Noki etsi kuivan paikan ja käpertyi siihen leveästi haukotellen.
Narttu säpsähti Mäkärän kysymystä. Tummaturkki veti terävästi henkeä, eikä toiselta nartulta varmasti jäänyt huomaamatta että tämä asia oli Noelle vaikea. "Minulle on tapahtunut aika kamalia asioita" se vastasi kiertelevästi vältellen toisen katsetta. "Isäni tapettiin, kumppanini menehtyi... " se lisäsi kuitenkin nopeasti, eihän tästä voinut olla mitään haittaakaan. "Emoni ei välittänyt minusta... Joku toinen olisi välittänyt, minä en vain ymmärtänyt sitä silloin." Noki pudisti tummaa päätään. Sen tassut siirtelivät multakokkareita pesän lattialla.
"En minä sinnekään voinut jäädä, ymmärrät varmaan." narttu sanoi hiljaa katsahtaen Mäkärään keltaisella silmäparillaan.