Kevät, Kutsupeli: _Chan_ & Mustikkaniska tänne

// Ja sä alotat :3 //

Narttu nuuski maata kevään tuomia uusia hajuja. Jokainen haju oli yksilöllinen, ja ne kiinnostivat neitiä. Kirsuaan nuolaisi jotta haistaisi paremmin, jatkoi sitten taas nuuskimista ja haistelua. Häntäänsä innoissaan heilautteli ja eteenpäin reippaasti asteli.
" Kevät on niin mukavaa aikaa! ", Mustikkaniska hihkaisi innoissaan ja oravan hajujälkeä nuuski. Seurasi sitä jonkin puun juurelle ja haisteli sitten runkoa. Varmaankin puun yläosa oli jonkin verran ontto ja sielä asui orava perhe - niin monesta pienisäätöisestä oravanhajusta päätellen. Häntä heilu edelleenkin innoissaan puolelta toiselle.

Harmaaturkkinen, vankkarakenteinen ja massiivinen urossusi katseli ympärilleen. Maisemanvaihdos oli tehnyt taas hyvää ja talvikin alkoi olla takanapäin. Se oli selviytynyt talvesta yhdessä Mustikkaniskan kanssa. Laumattoman susikaksikon selviytymisen oli mahdollistanut niiden välillä vallinnut kyky tehdä saumatonta yhteistyötä ravinnonhankinnan ja suojapaikkojen etsinnän suhteen. Järkäle oli erittäin tyytyväinen syksyllä tekemäänsä valintaan. Se oli saanut itselleen melko hyvän metsästystoverin ja kaupan päälle luotettavan ystävän. Mustikkaniskan alkukevääseen ajoittunut juoksuaika oli saanut uroksen käyttäytymään levottomasti, mutta se ei ollut siitä huolimatta astunut narttua. Kahdelle laumattomalle pennut olisivat olleet vain taakkana ja rasitteena, eikä niiden hankkiminen lisäisi kahden täysikasvuisen suden selviytymismahdollisuutta, joten Järkäle oli ajatellut järkevästi ja pitänyt itsensä kurissa juoksuaikana.

"Niin tosiaan on..", se vastasi Mustikkaniskalle, tarkkaillen innokasta lajitoveriaan hunajankeltaisten, hieman viistojen ja mantelinmuotoisten silmiensä katseella. Narttu oli yhä leikkisä oma itsensä ja innostui ilmeisesti pienistäkin asioista. Kevään tuomat uudet hajut kiinnostivat myös Järkälettä, mutta harmaaturkki ei ravannut kuono maassa ristiin rastiin solaa. Se oli itse pikemminkin kiinnostunut joenvartta kulkevista karibuista. Uros arvioi eläinten fyysistä kuntoa katseellaan, yrittäen löytää jotain massasta poikkeavaa yksilöä. Se toivoi huomaavansa ontuvan, huonokuntoisen, nuoren tai vanhan karibun, josta saisi helpon saaliin. Hento, viileä tuulenvire pörrötti suden harmaata turkkia mielensä mukaan, kuljettaen samalla hajuhiukkasia Järkäleen kirsuun hajureseptoreiden ja aivojen käsiteltäväksi. Karibulaumaa tarkkaillessaan uroksen hieman pyöreäkärkiset korvat kääntyilivät eri äänien suuntiin ja häntä roikkui rennosti takapäätä vasten suden pysyessä paikoillaan. "Kuule, näetkö nuo?", se kysyi lajitoveriltaan, joka oli kiinnostunut oravan jättämistä hajujäljistä enemmän kuin muusta ympäristöstä sillä hetkellä. Jo pelkästään karibujen ominaishaju sai veden herahtamaan suden kielelle. Järkäle väräytti mustia, aistikkaita suupieliään laskiessaan päätään rintakehänsä tasolle. Etuviistoon kääntyneet korvat ilmensivät suden olevan valppaana.

Uros lähti verkkaisesti, hartiat hieman lysyssä jolkottelemaan Mustikkaniskan luota lähemmäs karibulaumaa. Se pyrki kulkemaan tuulen alapuolella ja mieluummin vastatuuleen, jotta se ei paljastaisi läsnäoloaan karibuille jo ominaistuoksunsa takia. Jokainen askel oli määrätietoinen, laskelmoiva ja varovainen suden lähestyessä laumaa. Järkäle ei lähtisi välittömästi ajamaan karibuja takaa, vaan jättäytyi suosiolla sopivan etäälle niistä voidakseen tarkkailla karibujen laiduntamista kaikessa rauhassa. Harmaaturkki halusi löytää sopivan heikon yksilön, ennen kuin edes harkitsisi saalistamisen aloittamista. Massiivinen uros pysähtyi pälyilemään ympärilleen, lysähtäen istumaan ryhdikkäästi maahan. Se nuolaisi mustaa, huokoista ja kosteaa kirsuaan ylläpitääkseen kirsunsa kosteutta ja tehostaakseen hajuaistinsa tarkkuutta. Järkäle keskittyi täysin lauman tarkkailuun ja haravoi maastoa katseellaan etsiessään ihannesaalista elinvoimaisten yksilöiden joukosta. "Mikäli mielit saada ruokaa, autat minua etsimään sopivan yksilön saaliiksi..", uros tuhahti vaimeasti, irroittamatta katsettaan joen lähellä laiduntavista eläimistä puhuessaan Mustikkaniskalle. "Tarvitsemme ruokaa..", nartusta se ei tiennyt, mutta Järkäleellä itsellään ainakin oli nälkä. Talviaikaan nälkä oli käynyt sille paljon tutummaksi tuntemukseksi kuin kylläisyys. Nyt se toivoi kuitenkin saavansa enemmän ravintoa.

" Ai ruokaa? Siistiä! Alkaakin olla jo nälkä ", häntäänsä heilautteli, kevät pisti neidin pään ihan sekaisin. Ja on aina pistänytkin. Uudet hajut viehättävät ja ovat hauskoja nartun mielestä. Jolkotteli toise perään ja haisteli hieman maata, löytäen sitten etsimänsä hajun.
" Miten menettelemme nyt metsästyksessä? ", vilkas toista ja korviaan höristeli.
Mustikkaniska ei hirveämmin pitänyt karibuista, koska sarvet. Ne aiheuttaisivat rumaa jälkeä osuessa.
" .. varmaan väsytän ne taas? "

"Rauhoitu ensiksi.. Meidän täytyy löytää sopivan heikko yksilö ja erottaa se muusta laumasta. Tietysti sinä olet se joka sitä väsyttää ja minä kaadan, ihan kuten olemme aina tehneetkin...", harmaaturkkinen uros tokaisi, vilkaisten pikaisesti Mustikkaniskaa. "Jos nyt vain unohtaisit ne oravat ja keskittyisit tähän.. Meillä ei ole varaa epäonnistua..", Järkäle lisäsi vielä ja jatkoi sitten karibulauman tarkkailua katseellaan.

"Ei ole mitään kiirettä, ensin täytyy valikoida saalis huolella...", susi käänteli keskivertoa hieman suurempia korviaan eri äänien suuntiin istuessaan aloillaan maassa. "Jahka löydämme saaliin, voimme käydä toimeen..", se lipaisi mustia huuliaan ja seurasi hunajankeltaisten silmiensä katseella yksittäisten karibujen liikkeitä tarkkaavaisesti. "Ilmoita, jos huomaat jonkun muusta laumasta poikkeavan karibun..", uros tuhahti liu'uttaessaan eturaajojaan maata pitkin, painaen sen ohella eturuumiinsakin alas. Makuulleen asettumisesta huolimatta se pysyi valppaana ja perin tarkkaavaisen oloisena. Lonkat koholla ja korvat hörössä harmaaturkki haisteli kevään tuoksuja. Susi odotti kärsivällisenä sopivaa saalista.

" Selvä selvä.. ymmärrän.. ", Mustikkaniska tokaisi ja mumahti.
Istahti sitten johonkin varjoon tarkkailemaan ja katselemaan ympäristöä, ja karibulaumaa. Toivottavasti joku yksilö olisi vanhempi kuin muut ja heikkokuntosin.. Tai sairas ja heikkona muuten.
Tai kenties vassa - oikeastaan ei. Siitä ei tulisi mitään koska lauma puolustaisi sitä. Hukkanen tuhahti jotain ja venytteli hieman. Katseli sitten ympärilleen ja mietti mahdollista uhria.

Kului useita tunteja ja käyskentelevä karibulauma alkoi siirtyä hiljalleen kauemmas susikaksikosta ravinnon perässä. Järkäle oli tarkkaillut herkeämättä laumaa ja nousi jaloilleen huomatessaan saaliseläinten liikehtivän verkkaisesti poispäin joenvartta pitkin. Harmaaturkkinen susi roikotti lihanväristä kieltään ulkona kidastaan ja kohotti häntäänsä selkänsä yläpuolelle loivalle kaarelle. Se oli havainnut laumasta vähän jäljessä kulkevan ontuvan yksilön. "Tuolla on ontuva karibu, näetkö..? Ruokaa tarjolla.. Mennään!", uros höristeli korviaan pinkaistessaan nopeasti eteenpäin, antautuen jälleen kerran saalistusviettinsä vietäväksi.

Tilanteen tuoma jännittynyt lataus sai suden tuottamaan elimistössään adrenaliinia, joka suonissa kohistessaan paransi eläimen suorituskykyä. Moitteettomasti isäntäänsä palveleva selkäranka toi joustavuudellaan ja jäntevyydellään lisää ponnistusvoimaa ja mahdollisti askelmitan venyttämisen äärirajoille asti. Uros painoi pyöreäkärkiset korvansa kallonmyötäisesti luimuun ilmavirtauksen takia ja kiisi maatavoittavin, sulavaliikkeisin ja sangen vaivattomin nelistysaskelin karibulauman luo, hajaannuttaen säikähtäneen lauman. Harmaaturkin pitkänomaiset, kestävät jalat kuljettivat Järkälettä määrätietoisin, nopein askelin eteenpäin, raajojen voimakkaiden lihasten työskennellessä alituisesti suden hyväksi. Järkäle alkoi tavoittaa pakoon ontuvaa karibua, pyrkien ohjaamaan sitä erilleen muusta laumasta.

Saatuaan hieman huonokuntoisen karibun erotettua muista, uros hiljensi vauhtiaan verkkaiseksi, energiaa säästäväksi jolkotteluksi, läähättäen vilkuillessaan ympäristöä valppaana. Järkäle etsi katseellaan Mustikkaniskaa jolkotellessaan eteenpäin ja odotti nartun tulevan apuun ontuvan karibun täydellisen eristämisen mahdollistamiseksi. Adrenaliini korvensi yhä suden suonia, ylläpitäen sen jännittynyttä ja valpasta vireystilaa. Se keräsi voimavaroja ja tarkkaili alati hätääntynyttä, ontuvaa karibua katseellaan, odottaen Mustikkaniskaa.

Mustikkaniska teki oman osansa ja ajoi ontuvaa otusta syrjemmälle laumasta toisen kanssa.
" .. kohta saamme ruokaa.. ", mutisi ja suupieliään nuolaisi nälkäisesti. Se jolkotteli eteenpäin ja ohjasi karibua kauemmaksi.
Sitten kun sorkkaeläin oli kauempana, alkoi varsinainen väsyttäminen.
" Vahdi sinä muuta laumaa.. ", mumahti - kaiketi nelisti hieman ja loikkasi sitten karibun selälle osittain ja kyljestä puri. Mustikkaniskalla oli kyllä energiaa olennon väsyttämiseen.

"Mitä sitä suotta muita vahtimaan, kun eivät ne uskalla meitä nyt vastustaa..", harmaaturkkinen susi höristeli korviaan, vilkaisten kauemmas siirtynyttä, hieman hajanaista karibulaumaa, kääntäen sitten katseensa Mustikkaniskaan ja ontuvaan karibuun. "Sitä paitsi minusta on enemmän hyötyä karibun kaatamisessa", se totesi ja jolkotteli hartiat lysyssä nartun luokse, yrittäen saada hampaillaan karibun kyljestä tai lavasta otetta auttaakseen eläimen heikentämisessä puremilla. Järkäleelle heikon karibun väsyttäminen ei ollut kovin vaikeaa, sillä uros omasi voimakkaan puruvoiman. Pääosin se keskittyi puremaan saaliseläintä kyljestä, lavasta ja raajoista hidastaakseen eläimen vauhtia ja saadakseen sen jalat pettämään alta pitemmän ajan kuluessa. Uroksen hampaat lävistivät vaivattomasti karibun nahan ja pureutuivat sen pehmeään, lämpimään lihaan. Massiivisesta koosta oli eläimen väsyttämisessä hyötyä ja vähitellen karibun heikentäminen puremilla alkoi tuottaa tulosta ja urospuolinen saaliseläin kaatui maahan jalkojen sekä takapään pettäessä alta.

Mustikkaniska piti vielä otettaan ja odotti toisen lopettavan karibun kärsimykset. Paransi hieman otettaan ja vilkaisi toista pienesti. Korviaan käänteli erilaisten äänien suuntiin karhujen ja muiden petojen varalta.
Häntää heilautti pari kertaa eleettömästi. Odotti toisen siirtoa rauhallisesti. Vilkuili ympärilleen kulmien alta, koska joutui pitää päänsä painuksissa alaspäin. Korviaan höristeli kaiketi, nälkä vaivasi jonkin verran, joten innolla odotti saavansa syömistä. Saattoi vatsan pohjalta kurnimista kuulua.

Susi siirtyi määrätietoisesti ja tarkoituksenmukaisesti karibun kaulan luo, hakien pitävää otetta sen henkitorvesta alkaessaan tukehduttamaan saaliseläintä. Karibu yritti taistella vastaan ja rimpuilla itsensä vapaaksi suden otteesta, mutta Mustikkaniskan elopaino piti sen takapäätä aloillaan, jolloin jaloilleen nousu olisi hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Järkäle käänsi korviaan sivuille ja tiukensi leukojensa otetta karibun kurkusta. Eläin päästi kurkustaan vaimean, kärsivän korahduksen ja sen silmät muljahtelivat kuopissaan sarvipään yrittäessä kamppailla viimeiseen hengenvetoonsa asti. Varmistuttuaan siitä, että oli saanut karibun hengiltä, uros höllensi otettaan shokkiin ja tukehtumiseen kuolleen eläimen henkitorven ympäriltä. Harmaaturkki katsoi olevansa oikeutettu syömään ensimmäisenä, eikä alentunut kysymään siihen lupaa nartulta. Järkäle koki edelleen olevansa hierarkiassa Mustikkaniskan yläpuolella, joten aloitti sarvipäisen saaliseläimen turvan ja kielen syömisen, siirtyen hiljalleen takapaistiin ja sisäelimiin, hotkien höyryävää, lämmintä lihaa ahnaasti kitaansa.

Mustikkaniska irroitti hampaansa karibusta ja siirtyi kauemmas odottamaan ruokailuvuoroaan. Alkoi sitten taas hajuja tutkia. Kirsuaan nuolaisi ja erilaisia hajuja alkoi haistella. Löysi jäniksen, oravan, ketun.. ties minkä otuksen hajuja. Kiinnostavimmat oli oravan, sillä edelleen oli tapana seurata hajujälkiä ja jos löytää oravan niin ajaa sitä leikillään takaa.
Oravia kävi kyllä sääliksi, sillä ressut pelkäsivät yleensä kuollakseen. Mutta puuhun ne aina pakenisivat turvaan. Tosin narttu ei tiennyt miten solan kurret käyttäytyisivät.

Harmaaturkkinen susi ruokaili kaikessa rauhassa, työntäen hieman kiilamaista kuonoaan syvemmälle karibun vatsaan päästäkseen käsiksi ravinteikkaimpiin ja syötäviin, pehmeisiin sisäelimiin. Tummanpunainen hurme tahri uroksen lyhyen, tiheän ja harmaan eri vivahteisen peitinkarvan omaavan kuononselkämyksen sekä alaleuan ja kirsun. Erityisesti karibun takaruumiin lihaisimmat ja pehmeäkudoksisimmat osat, helposti syötävät sisäelimet, turpa ja lihaisa kieli olivat uroksen mieleen. Verenmaku sai uroksen kielen makunystyrät kihelmöimään jälleen kerran nautinnosta ja susi söi ahnaasti vatsaansa täyteen karibun ravinteikkaimmilla osilla, jättäen kuitenkin maksan, suoliston ja vatsalaukun syömättä. Välillä uros piti taukoja aterioimisessaan, nostaen päätään vilkaistessaan ympärilleen valppaana. Se tarkisti myös yhdellä vilkaisulla selustansa, laskien päätään alemmas jatkaakseen ruokailua. Kylläisyydentunteen korvattua sisuksissa myllertäneen näläntunteen, uros lopetti syömisen ja siirtyi etäämmälle viettämään muutaman varttitunnin ruokalepoa puhdistautumisen ja rauhoittumisen merkeissä.

Mustikkaniska haisteli vielä hajuja eikä heti huomannut, että oli oma vuoro ruokailla. Vilkaisi sitten toisen suuntaan ja lähti jolkottelemaan ruhon luokse.
" Ai söitkin jo.. en huomannut heti ", häntäänsä innoissaan heilautteli ja haisteli hieman maata vielä. Korviaan käänteli erilaisten äänien suuntiin ennen kuin asettui makuulteen syömään. Alkoi sitten repiä lihaa irti ruumiista ja häntäänsä heilautteli hieman. Mielellään pureskeli veristä lihaa. Aina välillä nuolaisi suupieliään veren takia.

Järkäle keskittyi viettämään ruokalepoaan, tarkkaillen samalla ympäristöä loikoillessaan maassa. Harmaaturkkinen susi höristeli korviaan varsin tyytyväisenä senhetkiseen elämäntilanteeseensa. Se antoi Mustikkaniskan syödä kaikessa rauhassa niin paljon, kuin toinen vain suinkin jaksoi syödä. Uros piti huolen siitä, ettei paikalle tullut ylimääräisiä, helppoa ateriaa tavoittelevia haaskansyöjiä. Harmaaturkkinen susi lipaisi kylläisenä mustia huuliaan, vilkaisten ohimennen lajitoveriaan alkaessaan piehtaroida maassa. Maan hajuja tarttui piehtaroinnin yhteydessä suden turkkiin. Järkäle vältteli kuitenkin karibunruhon lähellä piehtaroimista, ettei saisi kuolleen eläimen hajua itseensä ja matkaa jatkaessaan tiedottaisi vahingossa vieraille susille ja muille petoeläimille varmasta ruoasta. "Sano sitten, kun jatketaan matkaa...", se lopetti kierimisen ja asettui makaamaan valppaana vatsalleen, eturaajat eteenpäin ojennettuina ja lonkat koholla, kirsu ilmaa nuuhkien. Se olisi alati valppaana lähtemään äkkiä liikkeelle, jos joutuisi aivan yllättäen jonkin vaaran uhkaamaksi.

Neiti söi vielä hetken ajan ruhoa. Nousi sitten ylös ja asteli syrjemmälle siistimään kuonoaan ja tassuja. Ei mennyt kauaankaan kun oli putsannut veret pois turkiltaan.
" Olen valmis, jatketaanko nyt? ", vilkaisi toisen suuntaan ja korviaan pienesti höristeli. Häntäänsä pari kertaa heilautti ja kampeutui sitten jaloilteen, alkaen venytellä. Eturuumiin painoi melkein maata vasten ja pörhisti hieman turkkiaan. Lopetti sitten venyttelyn ja ravisteli turkkiaan, koska lunta oli tarttunut neidin turkille.

Kuultuaan toisen olevan valmis, vankkarakenteinen uros nousi kokoonsa nähden yllättävän ketterästi jaloilleen, ravistellen turkkiaan karistaakseen siihen takertuneet havunneulaset pois. "Jatketaan matkaa..", harvasanainen Järkäle vastasi susinartun kysymykseen, käännellen hieman pyöreäkärkisiä korviaan eri äänien suuntiin tarkkaavaisen oloisena. Tällä kertaa se ei saanut minkäänlaista pentumaista riehumiskohtausta, vaan pysyi nahoissaan säilyttääkseen arvokkuutensa. Harmaaturkki kostutti mustaa, huokoista kirsuaan lipaisemalla sitä kielellään.

Susi oli silti poikkeuksellisen hyvällä tuulella, vaikka ei hyppinytkään ilosta. Kylläisyydentunne sai uroksen tuntemaan olonsa raukeaksi ja tyytyväiseksi, mutta se ei ilmaissut juuri mitenkään ruumiinkielen avulla hyvää oloaan, vaan piti sen omana tietonaan. Järkäle vilkaisi hunajankeltaisin silmin Mustikkaniskaa astellessaan verkkaisesti lajitoverinsa ohitse. Harmaaturkki käänsi korvansa itsevarmuutta ilmaistakseen etuviistoon ja nosti häntänsä loivalle kaarelle selkänsä yläpuolelle mahtailun merkiksi sekä osoittaakseen nartulle olevansa toisen yläpuolella kaikin mahdollisin tavoin hierarkiassa. Kenties se oli vain Järkäleen rutiininomainen tapa osoittaa paremmuutensa, vaikka ei uros sinänsä ollut Mustikkaniskaa parempi. Uros tunsi tarvetta päästä lepäämään, ja sen vuoksi keskittyi etsimään jotain näkösuojaa tarjoavaa, rauhallista ja muutoinkin suojaisaa paikkaa levähtämistä varten. Järkäle siristi mantelinmuotoisia, hieman viistoja silmiään tutkiessaan ympäristöä katseellaan hivenen arvioivasti. Susi asteli joenvartta pitkin, nuuhkaisten välillä ilmaa. Pieni pentumainen uteliaisuus uutta aluetta kohtaan kyti uroksen sisimmässä, mutta se tukahdutti tuntemuksensa ja kulki pidättyväisesti eteenpäin. ...Aluetta ehtii tutkia myöhemminkin.. Nyt täytyy vain löytää paikka jossa voi levähtää.., Järkäle selvensi asian itselleen mielessään, vilkaisten ympäristöä pikaisesti.

Lyhyen ruokalevon pidettyä Mustikkaniska mumisi jotain itsekseen ja ylös nousi, alkaen haistella sitten ympäristössä olevia lukuisia, erilaisia hajuja. Narttu haukotteli makeasti ja pysähtyi siksi aikaan. Haukotuksen aikana paino korvia luimumpaan ja lopuksi pääsi vingahduksen omainen ääni, mutta se johtui vain haukotuksesta. Höristi sitten korviaan ja katseli ympärilleen uteliaana. Erilaisia ääniä kuunteli ja käänteli korvia kaikkien mahdollisten äänien suuntaan.
" Etsimmekö nyt lepopaikkaa, vai? ", vilkaisi toisen suuntaan kysyessään.

"Niin.. sitäpä hyvinkin..", susiuros vastasi lajitoverinsa kysymykseen ohimennen. Sitä ärsytti hieman, kun uuden ympäristön mielenkiintoiset hajut ja asiat saivat Mustikkaniskan keskittymisen herpaantumaan ja hidastamaan vauhtia. Tai niin ainakin Järkäle tulkitsi ja koki susinartun reaktiot ympäristöä kohtaan siten, ja oletti toisen hidastelevan tahalleen. Uroksen kurkusta korahti vaimea, matala ja sangen lyhytkestoinen murahdus. Miten se voi hidastella noin paljon?, harmaaturkki käänsi pyöreäkärkiset, hieman keskivertoa suuremmat korvansa sivuille, heilauttaen häntäänsä jokseenkin kärsimättömänä. Susi ei vaivautunut hidastelemaan vauhtiaan pelkästään sen takia, että kevään tuomat uudet hajut kiinnostivat Järkäleen metsästystoveria ja ystävää enemmän kuin suojapaikan etsiminen varsinaisesti.

Jonkin aikaa suojapaikkaa etsittyään harmaaturkkinen, vankkarakenteinen urossusi tuhahti vaimeasti vilkaistessaan ympäristöä hunajankeltaisin silmin. "Hmm..tämä saa luvan kelvata..." Se ei ollut löytänyt ihanteellista suojapaikkaa ja joutui kelpuuttamaan väliaikaiseksi lepopaikakseen pensaskasvillisuuden muodostaman varjoisan makuupaikan, joka tarjosi näkösuojaa sekä tuulensuojaa. Kevään virkistävät, raikkaat tuoksut kutkuttivat suden kirsussa, mutta Järkäle hillitsi uteliaisuutensa. Harmaaturkki asettui makaamaan pensaskasvillisuuden sekaan, vilkaisten mantelinmuotoisilla, hivenen viistoilla silmillään lajitoveriaan pikaisesti. Järkäle väräytti mustia, aistikkaita suupieliään, ja mitään sanomatta laski päänsä eturaajojensa päälle lepäämään.

Mustikkaniska haisteli puun juuria sun muita.
Kyllä jossain vaiheessa väsyi haisteluun ja alkoi haukotella makeasti kieli pitkällään. Narttu painoi eturuumista lähemmäs maata ja venytteli samalla, korvat takaviistoon luimuun painaneena.
" .. alkoipa väsyttämään.. ", uusi haukotus keskeytti lauseen.
" .. tämä uteliaisuus. " Lopetti lauseensa haukotuksen päätyttyä ja alkoi jolkotella toisen luokse. Ehkä olisi hyvä asettua lepäämään toise viereen, jotta olisi lämpimämpää ja hieman mukavampaa. Tai no.. juttuseuraa ainakin.

Urossusi käänteli korviaan hitaasti eri äänien suuntiin, loikoillen suhteellisen rennosti moitteettomasti näkösuojaa tarjoavassa makuupaikassaan pensaskasvillisuuden seassa, vierittäen katseensa lähestyvään lajitoveriinsa. Mustikkaniskan haukotus laukaisi sen haukottelurefleksin, ja susi avasi kitansa ammolleen haukotuksen ajaksi. "En ihmettele sitä yhtään... Ehkä sinunkin kannattaa nyt levätä.. Ja onneksi ruokapaikalle ei ole pitkä matka", se totesi haukottelunsa jälkeen, osoittaen sanat puoliksi itselleen. Tuuheaturkkinen, vankkarakenteinen ja massiivinen uros asettui sitten kylkiasentoon makaamaan antaessaan lihastensa rentoutua ja palautua matkan rasituksista. Järkäle sulki silmänsä väräyttäessään toista hivenen pyöreäkärkistä korvaansa. Kyljellään maatessaan sen oikea korva taittui hieman jäädessään osittain suden pään alle, mutta palautuisi normaaliin asentoon heti, kun uros kohottaisi päätään ylös. Lempeä, lämmin tuulenvire havisutti pensaikon taipuisia, ohutkuorisia oksia mielensä mukaan. Harmaaturkki vaipui hiljakseen asteittain pinnalliseen ja hyvin kevyeen koiranuneen, josta se havahtuisi hereille yllättävän pienestäkin ärsykkeestä - mutta valppaus ja vireystilan säätelyhän olivat selviytymisen perusyksikköjä saalistuksen ohella.

Mustikkaniska asettui makuultee toisesta jonkin matkan päähän. Narttu haukotteli ja risti etusensa. Laski sitten pään etusten päälle lepäämään.
" Juu.. ajattelinkin levätä.. ", mumahti pienesti ja häntää heilautti pari kertaa, keräten mukaansa irtolehtiä ja havuja, sekä muuta roskaa. Neiti sulki silmänsä, mutta kuunteli erilaisia ääniä, joita ympäristössä kuului. Oravien.. naksuttelu, lintujen laulu ja tuulen havina lehdissä. Niin kaikkea erilaista kuultavaa ja hukkaneidille kelpasi kyllä äänet. Jos ei jaksanut haistella hajuja maasta, niin ympäristön kuunteleminen korvasi asian.

Lyhyiden unien jälkeen uros havahtui hereille, kohottaen päänsä ylös avatessaan silmänsä. Väsymys oli tiessään, eivätkä silmäluomet tuntuneet enää lyijynraskaille. Harmaaturkki tunsi levänneen kehonsa virkistyneen pienten nokosten jälkeen. Susi käsitteli mustassa ja huokoisessa kirsussaan ympäristön hajuja, käännellen korviaan äänien suuntiin valppaan oloisena. Se vaihtoi asentoaan kierähtämällä vatsalleen ja oikaisi eturaajansa, maaten paikoillaan vielä hetken ajan lonkat jännittyneinä koholla, ennen kuin nousi istumaan ryhdikkäästi. Tiheän pensaskasvillisuuden tarjoama näkösuoja oli eduksi, mikäli mieli pysyä saaliseläimille huomaamattomana ja halusi tarkkailla ympäristön tapahtumia.

Kyllästyttyään ympäristön tarkkailuun, kookas susi nousi kokoonsa nähden yllättävän ketterästi jaloilleen, vierittäen katseensa hitaasti lajitoveriinsa. Järkäle mittaili Mustikkaniskan olemusta hunajankeltaisten silmiensä katseella hivenen arvioivasti, kohottaen tuuheaa, harmaan eri vivahteista häntäänsä selkärankansa yläpuolelle loivalle kaarelle. Suden hieman pyöreäkärkiset korvat kääntyivät asteittain etuviistoon, mutta eleistään huolimatta se ei alkanut mahtailla, vaan sen sijaan heilutti häntäänsä sivuttaisliikkein ilmaistakseen nartulle ystävälliset aikeensa. "Leikitäänkö?", harmaaturkki kysyi Mustikkaniskalta astellessaan toista kohti, pysähtyen vähän matkan päähän. Uros painoi sitten eturuumistaan alaspäin ottaessaan leikkiinkutsuasentoja, yrittäen maanitella Mustikkaniskaa suostumaan leikkiin.

Mustikkaniska raotti toista silmäänsä ja vilkaisi Järkäleen suuntaan. Olikohan hukka seonnut, vai oikeasti järjissään, koska pyyti narttua leikkimään. No, tarvitseehan jokainen joitain virikkeitä..
" No.. toki ", neiti haukotteli ja alkoi venytellä, ennen kuin edes harkitsisi leikkimisen aloittamista. Kieli pitkällään Mustikkaniska haukotteli ja etusiaan venytti eteenpäin sen verran kuin kykeni. Asentoaan sitten hieman korjasi ja nousi jaloilteen häntäänsä heilautellen ja kääntyi sitten toisen suuntaan. Narttu kallisti päätään toinen korva lurpallaan ja painoi eturuumistaan hieman lähemmäs maata, edelleenkin häntäänsä heilautellen ja päätään puolelta toiselle kallistellen.
Torkut olivat palauttaneet neidin energiat ja jaksaisi jonkin aikaa riehua.

Pinnastaan hieman kuluneet ja matkantaittamisen vuoksi kovettuneet polkuanturat iskeytyivät rytmikkäästi maata vasten nelistysaskelten tahdissa uroksen heittäytyessä kunnolla mukaan leikkiin. Se pyrähti lajitoverinsa ympäri nopeasti, saaden hallittua äkkijyrkissä kaarroksissa massiivisen kehonsa vain vaivoin, säästyen täpärästi kompuroimiselta. Harmaaturkki kiepsahti ympäri ja meinasi menettää vauhdissa tasapainonsa hienosäätöä kaipaavan motoriikan puutteellisen hallintansa vuoksi. Järkäle heilutti häntäänsä ilmaistakseen elekielen avulla riemuntunteensa ja iloisuutensa, pysyen alati liikkeessä, ottaen välillä leikkiinkutsuasentoja ennen kuin jatkoi pienten pyrähdysten tekoa Mustikkaniskan ympärillä ja ampaisi sitten energisenä matkaan, pyörähtäen välillä muutaman kerran ympäri ennen matkan jatkamista.

Raskaasta ruumiinrakenteestaan huolimatta suden askeleet olivat maatavoittavia, vaivattomia ja sulavaliikkeisiä. Uros venytti askelmittaansa äärirajoille saakka päästäkseen niin lujaa kuin oli mahdollista. Järkäleen pitkänomaiset mutta voimakkaat raajat taittoivat nopeaan tahtiin matkaa ja kiidättivät sutta eteenpäin. Harmaaturkin hännän tuuheat ja pitkät peitinkarvat hulmusivat hieman vauhdissa kuin nestemäinen hopea ikään. Järkäle luimisti pyöreäkärkisiä, keskivertoa jokseenkin hieman suurempia korviaan kallonmyötäisesti luimuun pienen ilmanvirtauksen vuoksi ja syöksyi lähemmäs jokea. Mitään varoittamatta vankkarakenteinen susi hiljensi vauhtiaan, kiepsahti äkisti ympäri ja melkein kaatui oman kömpelyytensä vuoksi, sännäten lähemmäs Mustikkaniskaa ikään kuin houkutellakseen toista jatkamaan pentumaista leikkiä yhä, yrittäen lähteä vuorostaan ajamaan lajitoveriaan leikillään takaa.