Uusi päivä tuoko se uutta verta laumalle? //Kutsupeli//

//Mennään niin kuin sovittiin, Het ja Huurre tänne päin :D Ja anteeksi kamalan lyhyt...//

Toivo hukkanen asteli reviirillään aamun ensi säteiden tullessa esiin. Yöllä oli satannut kaatamalla ja maa oli kostea sen jäljiltä, tuoksut olivat tuoreita ja kiinnostavia.
Vaalea alfa merkkaili muutamia puita matkansa varrella ja tarkasteli vanhoja hajuja.

Korpinkutka oli aijemmin yöllä ollut saalistus retkellä oikein tuottoisin seurauksin. Kookas uros oli kaatanut yksinään peuran ja koska Korpinkutka ei ollut ollut kovin nälkäinen tämä oli säilönyt ruhon. Uros oli rahjannut ruhon kivienkoloon, jossa oli nukkunut. Paikka haisi tarpeeksi Koprinkutkalta ja tuore suden tuoksu peittäisi sekä estäisi muita metsästäjiä viemästä saalista. Uros ei uskonut kenenkään uskaltavan käydä pesän lähelläkään. Aamun valjetessa se oli löytänyt kiintoisan hajun.

Korpinkutka ravasi kuono maassa. Kostea metsä oli täynnä kiinnostavia hajuja, mutta musta uros ei poikennut sen yhden hajun jäljiltä jota seurasi. Alfan tuoksu merkkaukset muuttuvat jatkuvasti voimakkaamman hajuisiksi. Toivo oli kulkenut tästä vasta äskettäin. Korpinkutka kiihdytti vauhtiaan, jotta saavuttaisi toisen. Matkaa ei kaiketi ollut enää pitkälti. Vaalean uroksen ilmaantuessa Korpinkutkan näkökenttään uros ulvaisi ilmoittaen saapumisestaan ja hidasti vauhtiaan raviin. Korpinkutka jolkotteli häntä vajonneena heilahdellen ja korvat taaksepäin käännettyinä alfansa luo. Musta uros ilmaisi selkeästi alistuvat ja kunnioittavat eleensä. "Hei" Uros läähätti päästyään lähemmäs. "Sainpas sinut kiinni." Se vielä lisäsi iloisena katsahtaen alfaa.

//Here we come!

Tuulenkuiske, tuo tummansävyinen narttu, taivalsi määrätietoisesti vuoren rinnettä ylöspäin. Se tiesi tarkalleen mihin oli menossa ja miksi. Vaikka hyytävä viima ylärinteiltä puhalsikin joskus sen turkin läpi, neiti jatkoi eteenpäin pysähtymättä. Kuiskeen päässä pyöri vain yksi ajatus, joka sai sen laittamaan tassua toisen eteen. 'Lauma!' se totesi mielessään. 'Minä tarvitsen lauman!'
Kuiske oli kuullut, että vuorilla asusti pienehkö laumantapainen porukka. Kiipeily, suuret kivet sekä halkeamat eivät tuottaneet sille tuskaa ja pienemmässä laumassa tutustuisi paremmin toisiin susiin. Joten viime iltana narttu oli tehnyt päätöksen liittyä tähän laumaan. Koko päivän vaeltaneeena se tunsi jo väsymystä ja pistelyä jaloissaan, mutta neidin silmissä paloi silti toiveikas hehku.

Kieli toisesta suupielestä riippuen Tuulenkuiske pysähtyi läähättämään tasanteelle. Kuononsa kohottaen se aisti hiukan kirpeämpää ilmaa kuin alarinteillä, joissa oli vielä ollut suloisen lämmintä. Nyt polkuanturat ruvella ja turkki sekaisena narttu hiukan kaipasikin sitä. 'Mutta tämä on sen arvoista!' Kuiske muistutti tomerasti itseään siitä, ettei enää aikoisi perääntyä. Niimpä se alkoi taas puskea eteenpäin.
Pian maasto muuttui helpommaksi ja puut heittivät varjonsa nartun turkille. Aukiolle saavuttuaan Tuulenkuiskeen kuonoon tulvahti vieraiden susien tässä tapauksessa lohduttava tuoksu. Häntä riemusta heilahtaen neiti syöksähti aukiolta puiden lomaan. Pian sen katse tavoitti kaksi urosta. Pikimustan ja vaaleamman. Toisen heistä oli pakko olla alfa. Kuiske ilmoitti olemassaolonsa terävällä haukahduksella ja painoi häntänsä alas, ettei vaikuttaisi dominoivalta.
"Hei siellä!" neiti huudahti. "Olenko aivan väärässä vai asustaako täällä vuorilla eräs lauma?" Tutkiva katse meripihkasilmissään narttu askelsi varovasti kohti kaksikkoa.

Vaalean uroksen korviin kantautui haukahdus, minkä se tunnisti laumalaisensa Korpinkutkan ääneksi. Toivo käänsi päänsä ja heilautti häntäänsä ystävällisesti tervehtien toista urosta "Kas, Korpinkutka! Mukava nähdä sinua, oletko jo pitkään seurannut minua?" Ylvään näköisenä uros seisoi aloillaan lempein ja tyynin rukein silmin katsellen mustaa urosta.

Kauaa ei kaksikko kerinnyt olemaan kahdestaan, kun paikalle saapui yllättäen vieras narttu. Toinen vaikutti alistuvalta, mutta silti vaalea turkin niskaviluset kohosivat hieman. Häntä nousi ja korva osoittivat suoraan toista kohti, ikään kuin kuullakseen nartun sydämmen sykkeen. Toivon reaktio oli luonnollinen, olihan sillä kokonainen lauma tai no kolme sutta vastuullaan ja heistä uros pitäis erinomaista huolta. Vaaleaturkki katsoi tiiviisti paikalle saapunutta narttua ja vastasi rauhallisesti "Kyllä, täällä elää minun laumani." Ruskea silmäpari arvio Kuisketta tyynenä kuin vuori. "Mutta kenet ja mikä sinut tänne tuo?" Toivo jäi odottamaan Tuulenkuiskeen vastausta ja vilkaisi nopeasti mitä Korpinkutka puuhasi?

Korpinkutka oli juuri vastaamassa Toivolle tämän kysymykseen seuraamisesta, muttei kerennyt kun kuuli vieraan nartun haukahduksen takaansa. Uros kääntyi tulijaa kohti ja arvio tämän nopeasti. Narttu vaikutti iloiselta ja päättäväiseltä, myös alistuvalta. Tummanpuhava narttu ei myöskään vaikuttanut tulevan pahoissa aikeissa. Korpinkutkan häntä oli kohonnut, muta vain selän jatkeeksi, ei senttiäkään korkeammalle. Korvat olivat kohti narttua, mutteivät hyökkäävästi pystyssä asti. Häntä heilahti kerran, kaksi kertoen uroksen hyvästä mielestä.

Tumma uros seisoi paikoillaan alfansa vieressä ja seurasi lyhyttä sananvaihtoa. Sopivan hiljaisuuden tullessa se avasi oman suunsa esittäytyen sekä tervehtien. "Hei. Olen Korpinkutka" Häntä heilahti taas ystävällisesti, mutta silmät tutkivat yhä narttua. "Entä sinä? Mikä nimesi on?" Ääni ei ollut tivaava eikä töykeä, muttei pehmoinenkaan. Kiertelevä katse pysähtyi nartun kirkkaisiin meripihka silmiin.

Kaksikko kuuli Tuulenkuiskeen saapuvan paikalle. Narttu pysähtyi ja jäi silmät tutkivasti kierrellen kuuntelemaan toisia. Tummaturkki henkäisi ilahtuneena kun toinen uroksista esittäytyi alfaksi. Se oli osunut juuri oikeaan paikkaan. Neiti oli aikeissaa avata suunsa, kunnes tumma uros alfan vierellä alkoi puhua. Häntä kevyesti heilahtaen se käänsi silmäparinsa toiseen urokseen. Tämä kertoi nimekseen Korpinkutka. 'Kuinka erikoinen nimi...' Kuiske tuumi itsekseen, muttei sanonut ajatuksiaan ääneen. Uros oli varmasti saanut nimensä tummasta turkistaan. Pienellä nyökkäyksellä Tuulenkuiske pyysi tätä odottamaan kysymystensä kanssa ja kääntyi alfan puoleen.
"Olen Tuulenkuiske, minua sanotaan Kuiskeeksi, mutta kumpi vain käy", narttu hiukan takelteli esittäytyessään. Se ravisteli turkkiaan. "Oikeastaan", se jatkoi vastaten alfauroksen kysymykseen, "Etsin juurkin sinun laumaasi. Olet varmaankin alfa, eikö vain?" Narttu piti pienen tauon katse edelleen kierrellen uusissa tuttavuuksissa. Sen häntä heilahteli rennosti puolelta toiselle. Kuiske tahtoi tehdä mahdollisimman hyvän vaikutuksen heti ensisilmäyksellä, jotta vaikuttaisi luotettavalta liittyjältä. Henkeä vetäen se jatkoi; "Olen jo vähän aikaa pohtinut laumaan liittymistä ja kuulin tästä pienestä laumanalusta. Ja tämä vaikutti juuri sopivalta minunlaiselleni sudelle", neiti totesi ja sen siroille kasvoille kohosi sudenhymy. Se astui muutaman askeleen eteenpäin ja seisoi nyt niin lähellä kaksikkoa, että pystyisi muutamalla askeleella koskettamaan heidän turkkejaan. Tummaturkin kirkkaat silmät käväisivät ensin alfassa ja siirtyivät sitten Korpinkutkaan.
"Joten jos se vain on sinulle mieluista", Kuiske avasi suunsa ja kohdisti kysymyksensä alfaurokselle, "Liittyisin mielelläni laumaasi."

Kirjava alfa kuunteli tarkkaan Tuulenkuiskeen sanat ja nyökkäsi painokkaasti niiden päätteeksi. "Kyllä vain, olen Toivo ja tämän lauman alfa" uros haukahti rauhallisesti, sekä heilautti häntäänsä rennosti. "Haluat vai liittyä, mitkäs ovat perusteesi miksi juuri tämä lauma?" Toivo kysyi uteliaasti päätään hieman kallistaen.
Linnut lauloivat aamuisia säkeitään ja aurinko nousi hitaasti, mutta varmasti puiden ylle. Kylmä tuuli alkoi vaihtua lämpimämpään laaksosta tulevaan tuuleen, pohjoisen tuulen kääntyessä pois. Pienet kaste pisarat kimalsivat kasvustossa ja ilma oli raikas.
Toivo rentoutti lihaksensa ja laski niskavilusensa alas. Alfan katsekin pehmeni hieman ja muuttui uteliaisuudeksi.

Korpinkutka kuunteli narttua tämän esittäytyessä Tuulenkuiskeeksi. Kuiske, kuinka kivalta se kuulosti. Korpinkutka yllättyi toisen ilmaistessa halukkuutensa liittyä. Laumahan kasvoi ihan mukavaan tahtiin. Uros kuunteli Kuisketta ja pisti merkille tämän pitkät jalat sekä suhteellisen hennon kehon. Narttu luultavasti liikkui vuoristossa vaivattomasti. Korpinkutka kuuli Toivon esittämän kysymyksen ja katsoi itsekkin Kuisketta uteliaana. Mustalla uroksella ei ollut mitään lisättävää, joten se odotteli hiljaa nartun vastausta.

Uusi laumalainen oli aina toivottava ja Kuiske vaikutti ihan mukavalta sekä sopivalta. Vuoristossa elämisessä oli omat haasteensa eikä sinne kuka tahansa sopinutkaan. Narttu kuitenkin vaikutti päättäväiseltä selviytyjältä, joten mikäs siinä. Uros kallistui jo ennen Kuiskeen vastausta alfan viimeisimpään kysymykseen, sille kannalle että narttu sopisi laumaan. Uros heilautti vajonnutta häntäänsä ja heilautti korviaan. Nyt se kiinnitti huomiota myös metsän raikkaaseen tuoksuun. Korpinkutka ei ollut nälkäinen, olihan uros syönyt vatsansa täyteen edellisenä yönä. Oravan hajun saavuttaessa uroksen kirsun tämä muisti kätketyn saaliinsa. Sehän ei ollut kovin kaukana täältä, eihän? Korpinkutka voisi tarjota saalistaan Toivolle ja no katsoisi nyt ensin miten tässä kävisi, mutta ehkä myös mahdolliselle tulevalle laumalaiselle Kuiskeelle. Siis jos nämä nyt olivat edes nälkäisiä. Uros ei tehnyt vielä mitään, se seisoi ja odotti. Katseli kirkasta taivasta ja kohoavaa aurinkoa, joka tuuditti uroksen mietteet kaukaisuuteen lämmittäessään mukavasti.

Kuiske seisoi kahden uroksen edessä kirkkaat silmät eloisasti tutkien heitä. Selkeä ja raikas kesäilma oli laskeutunut vuorillekkin, vaikkei ollutkaan aivan yhtä lämmin kuin alarinteillä. Neiti kohotti kuononsa ja veti keuhkonsa täyteen tuoksuja. Toivo esitti kysymyksen miksi Kuiske halusi juuri tähän laumaan. Tuulenkuiske siirsi katseensa takaisin alfaan ja Korpinkutkaan. Tähänkin kysymykseen narttu oli jo varautunut. Se lipaisi mustaa kirsuaan ja heilautti korviaan ymmärtämisen merkiksi.
"Tulin tänne, sillä kuulin että tämä lauma on vielä kovin pieni ja uusi ja tarvitsisi jäseniä", narttu aloitti silmät kierrellen kaksikossa. "Uskon pärjääväni vuoristossa, sillä ruumiinrakeenteeni on sopiva tällaiseen kiipeilyyn ja hyppimiseen." Kuiske piti pienen tauon, jotta löytäisi oikeat sanat ja jatkoi sitten; "Lisäksi ajattelin laumaelämän kutsuvan minua, sillä en pidä yksinolosta. Enkä todellakaan aio olla laumalle pelkkä ruokittava suu!" neiti lisäsi vielä loppuun painokkaasti, jotta Toivo-alfa ymmärtäisi tämän olevan tosissaan.
Hetken kuluttua Tuulenkuiskeen meripihkasilmät ajautuivat takaisin Korpinkutkaan. Narttu hymyili tälle sudenhymyään.
"Oletko sinä uusi?" tummaturkki kysyi kuin ohimennen, vaikka olikin kovin kiinnostunut toisen taustasta. Katsepisara tipahti neidin kuonolle ja sai tämän aivastamaan.

//sori tuli hiukan tönkköä =/

//anteeksi kestosta ja lyhyydestä//

Toivo herra kuunteli toisen puheet ja pisti niistä merkille muutaman "Väitätkö, että laumani olisi heikko?" Vaalea turkkinen uros kysäisi hieman närkästyneenpään sävyyn, se ei sallisi moisia puheita laumastaan. Hetken alfa oli jo päätyä ajamaan toinen pois, mutta päätti antaa vielä mahdollisuuden. Sen täytyisi pystyä luottamaan lauman jäseniin ja luottamus olisi tärkeämpää kuin laumalaisten määrä.
Toinen kyllä vaikutti olevansa tosissaan ja vaikutti uskottavalta, mutta ensimmäinen vastaus hieman sai uroksen niska viluset kihelmöimään.

// Eipä mitään :) //

Korpinkutka kuunteli Kuisketta ja hiljaksiin muodosti oman kantansa asiaan. Musta uros katsoi narttua, mutta käänsi pian päänsä kohti Toivoa, alfaansa. Tämän hieman kärkäs äänensävy yllätti Korpinkutkan. Uros rupesi muistelemaan omaa liittymistään, josta ei ollut kovin kauan aikaa. Toivo oli ollut ystävällinen ja harkitsevainen. Iloinen ja suvaitsevainen. Korpinkutkan muutkin kokemukset nuoresta alfasta olivat hyviä. Uros piti Toivosta ja oli ylpeä siit että kuului tämän laumaan. Sillä hetkellä uroksen täytti taas tunne siitä että se oli löytänyt paikkansa, lauman jota se halusi palvella taidoillaan. Korpinkutkan mielestä oli tärkeää että hän itse halusi, eikä tehnyt vain siksi että piti, vaan että uros ihan tosiaan halusi. Uros havahtui mietteistään ja katsahti taas Toivoa. Korpinkutka oli aikeissa vastata itse alfalle että toinen tuskin oli sitä tarkoittanut, mutta jätti sen sitten väliin. Alfahan oli kysynyt Kuiskeelta eikä Korpinkutkalta. Suunsa avaamisen sijaan uros vain katsahti Kuisketta leppoisasti ja heilautti häntäänsä ystävällisesti. Narttu osaisi kyllä puhua omasta puolestaan.

Uros ei halunnut jättää vastaamatta nartun kysymykseen itsestään, mutta Toivo kaiketi odotti tältä jo selitystä äskeiseen. Ja olihan se paljon tärkeämpää kuin tieto siitä oliko Korpinkutka laumassa kovinkin uusi. Uros ei siis vastannut kysymykseen, mutta vannoi syvällä sisimmässään vielä jossain vaiheessa, vaikka ihan kaksinkin nartun kanssa vastaavansa tälle. Mutta vielä ei ollut sen aika. Ensin oli vastattava alfalle. Uros katsahti vakaasti Kuiskeen meripihka silmiin, toivoessaan että alfa katsoisi tämän sopivan laumalaisekseen.

//Yritän myös vastailla rajamaille mahd. pian!

Kuiske hieman häkeltyi Toivon kärkkäästä kysymyksestä. Ei hän aivan tuota ollut tarkoittanut... Nartun korvat liikahtelivat hermostuneena. Se oli osunut selvästi alfan heikkoon kohtaan.
"Eihän toki, en minä sitä tarkoittanut...!" Neiti takelteli vieläkin hiukan hämmentyneenä, mutta kokosi sitten itsensä. Ei hän saanut tehdä Toivoon huonoa vaikutusta hätiköimällä. Tuulenkuiske veti syvään henkeä ja suuntasi tällä kertaa vakaan katseensa takaisin alfaan.
"Toivo hyvä, en ole väittänyt että laumasi olisi heikko", se lausui tyynesti ja heilautti häntäänsä. "Usko minua, en tullut vain siksi että laumasi saisi vahvistusta. Tahdon koko sydämestäni liittyä!" Kuiske toivoi viimeisen lauseen vakuuttavan alfan edes jotenkin. Tummaturkki todellakin toivoi saavansa liittyä. Se ei välttämättä selviäsi yksin pitkästä talvesta, vaikka siihen olikin vielä aikaa. Kuoliaaksi jäätyminen tai nälkäkuolema eivät olleet kovin hyviä ajatuksia. Kuisketta puistatti. Silmiään räpäyttäen mustaturkki palasi tähänpäivään. Kuonoaan nuolaistan se siirsi katseensa takaisin Toivoon. Se hymyili alfalle vilpitöntä hymyään ja vilkaisi samalla mustaa urosta. Tämä ei ollut vielä vastannut nartun esittämään kysymykseen. Neiti katsahti odottavasti Korpinkutkan silmiin.

Toivo oli edelleen hieman epäilevä narttua kohtaan, mutta se päätti antaa toiselle mahdollisuuden näyttää uskollisuutensa. "Jos haluat todella tähän laumaan saat myös osoittaa sen. Saat osoittaa uskollisuutesi laumalle kesän aikana." Sanoi uros lopulta heilautti häntäänsä hyväksyvästi, jos toisesta koituisi harmia saisi narttu kenkää ja vauhdilla. Alfa katsahti Korpinkutkaa, eikä voinut olla huomaamatta tuon ystävällisyyttä narttua kohtaan. Toivo ymmärsi hyvin, olihan se itsekin uros ja keväällä nartut olivat entistä ihanampia. Alfa oli sitä paitsi tykästynyt erääseen narttuun.
"Eiköhän lähdetä metsälle, lauman täytyy saada jotain mitä syödä" Alfa haukahti ystävällisesti, mutta hieman huolestuneena saalis oli vaikeampi löytää täällä vuorilla. Uros lähti jolkottamaan etsien tuoksua jostain riistasta.

//Kuiske on vähän niinkuin koe ajalla ;) Olipas Toivo muuten kärtty tässä pelissä... Taitaa kaivata jotakin ;D//

Korpinkutka kuunteli Kuiskeen vastauksen ja kääntyi sitten alfan puoleen. Päätös oli tämän. Tumma uros katsoi alfaa tämän vastatessa nartulle ja uros oli iloinen vastauksesta. Kuiske saisi liittyä ainakin toistaiseksi. Korpinkutka heilautti myöntyvästi häntäänsä alfan kehotukseen metsästämisestä ja lähti rivakasti tämän perään. Korpinkutka juoksi aivan alfansa rinnalle, päätään matalalla pitäen ja katsahti tähän puhuessaan. "Kaadoin peuran edellisyönä ja säilöin ruhon. Se on täältä vähän matkaa etelään, ei kovin kaukana. Lisäksi olen havainnut että jos peuroja mielii kaataa kannattaa suunnata eteläisille rajoille alemmas vuorilta, siellä on puro, jossa tapasin muutaman paria päivää aijemmin." Uros ilmoitti tekemistään havainnoista.

Tummaturkki oli kuljeskellut sillä suunnalla enemmän kuin täällä pohjoisen vuorilla, joten maasto jolla he nyt olivat oli urokselle suhteellisen vierasta. Korpinkutka painoi mieleensä että pitäisi käydä tutkimassa tämäkin alue reviiristä joskus tarkemmin. Nyt se kuitenkin jolkotteli alfan rinnalla vastausta odottaen. Uros oli puuhaillut lähiaikoina aika lailla. Se oli tutkiskellut riistan sijaintia alfansa toiveiden mukaisesti ja samalla tutustunut reviiriin paremmin.

Kuiske nyökytteli tummaa päätään innokkaana Toivon valistaessa sitä. Uskollinen se aikoisikin olla, uskollisempi kuin kukaan muu. Sen sisällä paloi tahdon liekki, jota ei hevillä sammutettaisi... Narttu loi kiitollisen katseensa alfaan.
"Kiitos oikein paljon!" se henkäisi. "En tuota pettymystä!"
Neiti lähti kiireen vilkkaa urosten perään,jotka suunnittelivat ilmeisesti saalistusta. Kuiske ei aivan kuullut, mitä Korpinkutka jutteli Toivolle. Tuulenkuiske ei kuitenkaan uskaltautunut lähemmäs vain kulki kunnioittavasti kaksikon perässä. Narttu vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Nyt oli kevät, melkein kesä. Kesän ajatteleminen toi hymyn neidin tummille huulille. Kesä toi sen mieleen lämmön, vilpoisen veden ja kalat, niitä tummaturkki suorastaan rakasti! Sitten nartun mielen täyttivät pennut, joita kesällä oli runsaasti. Voi kuinka se pitikään pehmeistä, avuttomista karvakeristä... Lämmin ajatus tulvahti nartun mieleen, kun se ajatteli pentuja itselleen. Ne olivat sen unelma. Ajatuksiinsa vaipuneena neiti seuraili alfaansa ja laumatoveriaan.
Kuiskeella ei ollut aavistustakaan, minne he olivat menossa, mutta sillä ei ollut väliä. Se nautti olostaan kevätluonnossa tuulen hyväillessä sen tummaa turkkia. Ja uudessa laumassaan, jota se nyt jo rakasti.

//Tämä oli sitten viimeinen viestini ennen lomaa, joten vastailen taas viikon päästä! Adios :D
Ja susu, taidan tietää sen onnekkaan, jota Toivo kaipailee ;))

Toivo askelsi rivakasti ja pian se saikin vainun vuohesta, vaalea uros lähti seuraamaan sitä ja kuulosteli korvillaan luontoa, sekä sitä pysyivätkö kaksi muuta mukana.
Hajun voimistuessa Toivo hidasti vauhtia ja keskittyi enemmän hiljaa kulkemiseen kuin nopeasti liikkumiseen. Vuohi oli varsin vuoristoisella alueella ja siellä liikkuminen voisi olla kohtalokasta jos oli varomaton. Uros näki kauempana ruskeanharmaan otuksen ja tiesi sen olevan kohde, muutamalla hännän huiskauksella uros yritti kertoa muille että nyt oli oltava varovainen. Irtokivet lähtisivät nopeasti tassujen alta liikkeelle ja se pelästyttäisi vuohen pois. Tässä tilanteessa paras tapa olisi vain piirittää otus ja käydä päälle "Piiritetään se, kuiske seuraa minua" Alfa sanoi lyhyesti ja lähti liikkeelle kiertämään vuohta vasemmalta, jolloin korpin kutka voisi mennä oikealta. Uros oli valunnut jyrkemmän reitin itselleen ja uudelle tulokkaalle jotta näkisi miten tuo liikkui vaarallisessakin maastossa.

"Odota tässä kunnes iskemme" Toivo sanoi jossain vaiheessa nartulle ja jatkoi itse matkaansa hieman eteen päin mahdollisimman ääneti. Samalla se vilkaisi miten Korpinkutka pärjäsi.

Sanottuaan asiansa Korpinkutka jättäytyi hieman jälkeen alfastaan, mutta seurasi tuota silti niin liki että kuulisi jokaisen mahdollisen sanan. Samalla korvat pyörivät päässä niiden etsiessä mahdollista saalista, silmien sekä kuonon tarkkaavaisuuden kanssa paikallistettiin pian sama vuohi Toivon kanssa.

Uroksen ruumiinrakenne ei ehkä ollut paras vuorilla, tai jyrkissä kohdissa liikkumiseen, mutta armottoman kylmyyden se kesti sekä voima korvasi ketteryyden. Toivosta mallia ottaen uros hidasti tahtiaan, painui matalemmaksi ja sovitti askeleensa tarkkaan. Alfa viestitti varovaisuuden tarpeesta, joten siinä täytyi siis olla järkeä.
Musta uros kuuli Toivon hiljaiset sanat ja ymmärsi niiden merkityksen hetkessä. Oikealla hölkännyt Korpinkutka kääntyi nyt viistosti enemmän oikealle. Oli täysin ymmärrettävää että Alfa halusi pitää uuden jäsenen lähellään ja päästää hieman kauemmin laumassa olleen Korpinkutkan yksin toista kautta.
Uroksen katse tarkkaili jatkuvasti maastoa ja vuohen sijaintia päätyen siihen tulokseen että hän itse tulisi alhaalta kun taas kaksi muuta tulisivat vuoheen nähden ylhäältä. Joten heidän olisi parempi iskeä ensin.

Musta uros laskeutui hiljaisesti matalemmaksi odottamaan, kun oli päässyt tarpeeksi lähelle. Toisia ei näkynyt vilkuilusta huolimatta, eikä tuoksua tieteenkään tullut sen takia että reitit oli valittu saaliin paikan ja tuulensuunnan mukaan.
Korpinkutka uskoi että Toivo voisi nähdä hänet korkeammalta seä jyrkemmältä paikaltaan, joten tuo tietäsi uroksen ajatelleen että toiset iskisivät ensin ja että musta uros itse oli valmiina, odottamassa merkkiä toimia.

//Nyt en enää jumita tätä peliä! Anteeksi kovasti! )::

Tummaturkkinen narttu palasi maan pinnalle ajatuksistaan kun huomasi maaston vaikeutuvan. Se asetti askeleensa varovasti, niin ettei irtokivet lähtisi vierimään alas rinnettä ja säikyttäisi kaiken saaliin mennessään. Ja toki ettei se itse putoaisi. Tuuli puhalsi vienosti susien turkkia, jotka taivalsivat pitkin rinnettä.
Pian neidinkin kuonoon tulvi vuohen vastustamaton tuoksu. Kuiske nuolaisi huuliaan, mutta malttoi silti tassutella rauhallisesti. Sen häntä heilahteli hyväntuulisesti, sillä olisi kaksi uutta laumatoveria apuna saalistuksessa. Toivon antaessa ohjeen, Tuulenkuiske lähti mukisematta seuraamaan alfaansa vilkaisten kuitenkin vielä taakseen jättäytyvää Korpinkutkaa rohkaiseva hymy suupielissään.

Neiti hypähteli kivien yli pehmeästi Toivon jäljessä. Se seurasi alfaa tiivisti, ettei vain olisi kadottanut tätä mutkikkaalla polulla. Nartun korvat käännähtivät kohti urosta kun tämä puhutteli häntä.
"Selvä on!" Kuiske vakuutti ja asettui pienen lohkareen taakse väijyyn. Sen kultaiset silmät tarkkailivat Korpinkutkaa hieman kauempana ja samalla se sai vuohenkin näköpiiriinsä. 'Pian saamme syödäksemme' Tuulenkuiske tuumi tyytyväisenä, 'Ja saan osoittaa olevani kelvollinen laumalainen!'

Toivo askelsi reippain, mutta varovaisin askelin vähän matkaa eteenpäin. Samaan aikaan vuohi alkoi aistia että paikalla oli vaara, nyt olisi toimittava nopeasti. Vilkaisin nopeasti kahta laumalaistani ja annoin äänettömän merkin heilauttamalla häntääni kärsimättömästi. Nopealla vilkaisulla varmistin kaikkien ymmärtäneen ja lähdin reippaasti juoksemaan kohti vuohta joka lähti sädissään juoksemaan kivikossa. Pian se kuitenkin vaihtoi suuntaa kun se huomasi muut sudet ja sille iski pakokauhu, se yritti sännätä mitä tahansa reittiä pois piirityksestä.
Lopulta se kääntyi taistelemaan ja yritti puskea susia jotka yrittivät päästä siihen käsiksi. Toivo yritti pitää vuohen huomion itsessään jotta muut voisivat iskeä huolettomammin vuoheen.

Kivikossa lymyillyt Korpinkutka huomasi Toivon lähdön juuri ennekuin tuo ilmaantui näköpiiriin ja silloin oli uros itse jo valmiina. Alfa ajoi hätääntyneen vuohen kohti uroksen paikkaa ja tuon osuessa kohdalle kookas uros ponkaisi vahvoilla lihaksillaan tuon eteen kääntäen vuohen kulun. Kun eläin rupesi puskemaan sai musta uros hypätä pois tieltä ettei tämän yksilön aika kookkaatkin ja vahvat sarvet lävistäisi häntä. Ne olivat vaaralliset ja niitä piti varoa. Uros käytti pikaista tilaisuutta hyväkseen huomattuaan vuohen keskittyneen Alfaan ja hyppäsi sivusta tuon kylkeen raapien vahvoilla jaloillaan eläimen kylkeä ja pureutuen tuon lapaan kiinni leuollaan.

Musta kookas uros oli tehnyt kaiken oikein, ajoitus oli ollut täydellinen, mutta kun vuohi horjahti taaksepäin tuon sorkat luistivat jyrkällä kalliolla saaden kivet vierimään ja Korpinkutkan tippumaan. Itse vuohi jäi huterille jaloilleen pystyyn kauhistuneena valmiina puskemaan sarvillaan kaikkea liikkuvaa, kun Korpinkutka taas rojahti vauhdilla päin kiveä. Nyt olisi Kuiskeella mahtava tilaisuus, heikentynyt, mutta pystyssä oleva vuohi ei välttämättä huomaisi äkillistä iskua Toivon viedessä tuon huomion.
Musta uros urahti kivusta, joka värähti oikean etujalan liikkeestä. 'Eieieiei' Uros ajatteli nopeasti huomatessaan että kiven terävä reuna ja kova paiskautumisvoima oli saanut aikaan pahaa jälkeä. Oikeasta lavasta tuli verta, mutta ei uros luovuttaa halunnut. Korpinkutka värähti nuolaistessaan lapaa, mutta nosti päänsä samantien. Katse etsi vuohen ja sitten muita laumalaisia, jotta uros tietäisi olisiko saalis jo kaadettu vai tarvittaisiinko apua vielä.

Piilopaikastaan Tuulenkuiske näki kuinka Toivo säntäsi vuohen kimppuun ja ajoi eläimen kohti paikkaa, jossa Korpinkutka väijyi. Heti kohta musta uroskin hyökkäsi vuohen kimppuun ja narttu oli kahden vaiheilla ryntäisikö itsekin auttamaan. Kuiske malttoi kuitenkin vielä hetken pysytellä aloillaa. Toivo yritti selvästi kääntää saaliin huomion itseensä jotta Korpinkutka voisi hyökätä, eikä tummaturkki halunnut mennä sekoittamaan hyvää suunnitelmaa. Siitä saattaisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Se jäi tarkkaavaisena odottamaan sopivaa tilaisuutta. Tuuli kävi onneksi juuri sille myötäisesti, joten eläin ei voinut vainuta neitiä.
Vuohen horjuessa reunalla narttu oli hiipinyt hieman lähemmäs tapahtumia. Kauhukseen Tuulenkuiske huomasi laumatoverinsa putoavan alas kielekkeeltä(?) Pelko ystävän puolesta kirpaisi neitiä, mutta samalla se tajusi tilaisuutensa tulleen. Pakokauhuisena vuohi olisi helppo saalis, kunhan se itse muistaisi olla varovainen. Sen enempiä miettimättä Kuiske loikkasi esiin. Se oli muutamalla harppauksella saaliin luona pureutuen tiukasti tämän kaulaan. Vuohi määkäisi kivusta ja lähti koikkelehtimaan kapealla polulla yrittäen irrottaa saalistaja kaulastaan. Tummaturkki upotti hampaansa voimakkaammin otuksen kaulaan kun tämä viskeli päätään edestakaisin.

Lopulta vuohi rojahti potkien maahan. Kuiske litisti sitä tassuillaan samalla kun antoi sen kaulaan tappavan puraisun. Huohottaen narttu hoippui pari askelta kauemmas saaliista, vuohessa roikkuminen oli käynyt sen voimille. Samassa se muisti Korpinkutkan, joka oli tipahtanut alas. Parilla ketterällä loikalla neiti oli uroksen luona.
"Voi, satutitko pahasti?" se kysyi huolestunut kiilto silmissään. Luonteenomaisesti narttu silmäili haavaa. "Tuo näyttää pahalta... Sille on pakko tehdä jotain!" Kuiske lisäsi määrätietoisesti ennen kuin uros ehtisi vastata. Se vilkaisi hätäisesti uroksen silmiin ja samalla vilkuili ylös näkyisikö alfaa missään.

//Ah miten ihanalta tuntui ropettaa pitkän tauon jälkeen c:

//niin on ja sori kun kirjotan minä-muodossa olen jotenkin tottunut siihen xD //

Toivo yllättyi kuinka vahva vuohi oli, mutta ehkä pelko antoi sille hetkellistä voimaa ja sillä oli maasto eduksi. Vuohet liikkuivat paljon vuorilla, koska pitivät kiipeilystä. Katsoin huolestuneena kuinka Korpinkutka lensi kivikossa ja olisin tahtunut mennä katsomaan saman tein kävikö toiselle pahasti, mutta tiesin vuohen käyvän päälleni jos päästäisin silmäni irti siittä enkä keskittyisi väistelemään tämän sarvia. Onneksi Luumu tuli paikalle ja hoiti homman loppuun, samassa ryntäsin tumman uroksen luokse ja kysyin "Miten pahasti kävi?" rauhallisella mutta huolehtivalla äänen sävylläni. "Pääsetkö nousemaan ylös ja kävelemään pesälle?" Kysäisin kookkaalta urokselta joka tarvitsisi kipeästi nyt lepoa. Vilkaisin Kuisketta joka oli tullut myös paikalle huolehtivana. "Meidän pitäisi varmaan mennä pesälle, Kuiske ota sinä vuohi niin minä autan Korpinkutkaa" sanoin päättäväisesti ja katsoin Korpinkutkaa odottaen että tämä pääsisi ylös.
Toivoin Luumun odottavan meitä pesällä jotta voisin viettää edes hetken tämän kanssa ja tutustua paremmin.

// Luumu ei oo kyl tässä pelissä mun tietääkseni mukana, mut miten vaa... :DD

//Varmaan sekotti Luumun Kuiskeeseen :DD //

// Joo vahinko, sori tarkotin kyl kuisketta, kato Toivon mieleen ei mahdu mitään muuta ku Luumu X3