Siipi

Pakkanen. Auringonlasku. Metsässä alkoi jo hämärtää, vain viime hetken auringon säteet pilkahtelivat puiden lomasta muodostaen tummia varjoja koskemattomaan lumeen. Tuuli puhalteli hiljalleen, tehden välillä pieniä pyörteitä vasta sataneesta lumesta. Oli hiljaista, vain hieman kauempaa syvemmältä metsästä kuului haukahduksia.

”Odota nyt!”, susi haukahti jälleen. Lumi pöllysi sen tassujen alla. Aivan kuin se olisi liitänyt, niin sulavalta sen juoksu näytti, jopa väsyneenä. Uroksen lämmin hengitys höyrysi kirpeässä pakkasilmassa. ”Routa! Hidasta!”, uros vaati. Nuori susi tunsi, miten väsyneet sen jalat olivat, miten raskas hengitys alkoi olla jo vaikeaa, mutta se ei vielä hidastanut. Se tahtoi palavasti saada ystävänsä Roudan kiinni.

’ Vain pienriistaa sitten ja pysykää rajojen sisäpuolella. Luotan teihin. Ja Siipi, pidä vähän silmällä poikaani. Routa tuntuu houkuttelevan ongelmia ympärilleen kuin kukat mehiläisiä ’, nuo sanat tulvivat Siiven mieleen. Uros näki silmissään entisen alfansa katseen, se oli samalla huvittunut, mutta tosissaan. Tuosta oli aikaa jo kuukausia, mutta susi pystyi muistamaan sen erityisen tarkasti. Siipi hidasti hieman juoksuaan, sen harmaanruskea turkki oli luminen ja tuntui painavan nyt kuin kallio. ”Routa minä en jaksa enää..”, se murahti ja painoi päätään. Korvat vetäytyivät luimuun, sen vaihtaessa juoksunsa raviksi. Siipi puristi silmänsä kiinni, se halusi vain unohtaa! Unohtaa sen mitä tapahtui kuukausia sitten, miten se ja Routa olivat vihdoin saaneet luvan lähteä metsästämään kahdestaan. Pojat olivat tuolloin vielä nuoria ja kokemattomia, tyhmän uhkarohkeita. Siipi pystyi näkemään silmissään miten kaksikko ylitti innoissaan, puoli vahingossa, reviirin rajan siirtyen tuntemattomille seuduille. Se pystyi näkemään karibu lauman, pienen vasan, Roudan intoa huokuvan ilmeen, karibu lauman vauhkoontumisen..

Auringonlaskun säteet osuivat Siiven silmiin. Nuorukainen avasi silmänsä, siristellen hieman kirkkaassa valossa synkän metsän jälkeen. Puiden lomasta se erotti jäätyneen järven ja korkeat lumiset vuoret. Täysin uuden maailman. Korvat kääntyivät kiinnostuneena eteenpäin ja kirsu veti kylmää ilmaa keuhkoihin, haistaen samalla uusia tuulen tuomia tuoksuja. Vain lyhyen sekunnin ajan Siiven kasvoilla pystyi näkemään susimaisen hymyn, kunnes sen katse siirtyi etsimään Routaa. Pitkä takaa-ajo oli tuonut muistoja suden mieleen, myös sen minkä se oli jo lähes unohtanut.
Routa seisoi ryhdikkäästi metsän varjoissa, heilauttaen häntäänsä rohkaisevasti. Siipi käänsi selkänsä auringonlaskulle ja lähti ravaamaan ystäväänsä kohti, se ei voinut sanoin kuvata onneaan tavata vihdoin parhaan ystävänsä. Routa katseli ystäväänsä hiljaa, kuin hymyillen, heilauttaen vielä kerran häntäänsä. Tuuli puhalsi samassa kylmästi, nostattaen pienen pyörteen aivan Roudan kohdalla. Auringonlaskun säteet osuivat pyörteeseen, saaden sen sekä Roudan kimaltelemaan pakkaslumen lailla. Ja samassa, Routa oli poissa.

Siipi pysähtyi äkisti. Se jäi tuijottamaan paikkaa jossa sen ystävä oli vain hetki sitten ollut. Tuuli puhalsi jälleen, leikitellen suden turkissa hetken, ennen kuin haihtui ylös ilmaan. Siipi kääntyi kuin seuraten tuulta, sokaistuen jälleen hetkeksi auringonlaskun loisteesta.
Routa on poissa.. Nuorukainen pystyi jälleen muistamaan unohtamansa. Karibu lauma oli vauhkoonnut täysin, jättäen Roudan ja Siiven jalkoihinsa. Siipi oli säilynyt lähes ehjänä painautumalla suurta kiveä vasten, mutta Routa ei ollut selviytynyt turvaan.
Kun pöly oli laskeutunut, Siipi nilkutti ystävänsä luo niin nopeasti kuin pystyi. Routa makasi maassa vääntyneessä asennossa, pahasti verillä, hengittäen katkonaisesti. Kummatkin tiesivät ettei mitään ollut enää tehtävissä. Siipi painoi sanaakaan sanomatta päänsä hellästi ystäväänsä vasten, pysyen tämän rinnalla loppuun asti.

Siipi oli nilkuttanut kotiin. Se oli kertonut totuuden alfalleen, Roudan isälle. Miten kaksikko oli rikkonut sääntöjä, miten Siipi oli pettänyt lupauksensa.. Päivä päivältä tapahtuman jälkeen alfa oli muuttunut synkemmäksi, lähes tunteettomaksi, eikä enää edes vilkaissut Siipeä. Ennen tämä oli kohdellut nuorukaista kuin omaa poikaansa. Kuin Routaa. Kuukausien vieriessä Siipi ei enää kestänyt. Se päätti lähteä yön turvin laumastaan, jättäen kaiken taakseen. Uros suuntasi etelään, tavaten matkallaan susi pariskunnan, kuullen vähän Ovelasta ja Viimasta. Muttei niin paljon, että osaisi käyttää tietoja hyväkseen.

Mutta nyt, Siipi oli täällä. Mennyt oli takanapäin ja oli aika aloittaa alusta. Siivellä oli mahdollisuus uuteen elämään.


< yritin vähän selvittää myös itselleni Siiven saapumista tänne ^^' >