Liittyminen Ovelan Laumaan - Siipi (suoritettu)

((Elikkäs Wrika ja siipi tänne ^^. Saat itse valita tarkemmin päivänajan ja tapahtumapaikan pelillesi, kunhan se tapahtuu jossakin Ovelan lauman rajoilla ja tapahtuu helmikuun ensimmäisenä, tietenkin talvisena päivänä. Muun saat päättää.))

< En laittanut vielä Siiven hahmoesittelyä, riippuu nyt ihan siitä mitä Ovela nuorukaisesta tuumaa ^^ >

Tuuli puhalteli hiljalleen lumisessa maastossa. Sen kevyet tuulahdukset pyörittelivät lumihiutaleita Siiven ympärillä, vieden tämän tuoksua eteenpäin. Aurinko oli jo matalalla, mutta heijastui vielä kirkkaasti pakkaslumesta piirtäen uroksen tumman varjon lähes koskemattomaan lumeen.
Nuorukaisen askel oli kevyt sen edetessä sulavasti, kuin leijuen, jättäen jälkeensä vain suden tassunjäljet.

Siiven korvat olivat valppaasti pystyssä, se kuunteli pienintäkin liikettä mahdollisesta lauman jäsenestä. Niin, lauman. Uros todella tiesi liikkuvansa aivan susilauman rajojen tuntumassa. Mitä minä täällä oikein teen.. Siipi epäröi hieman valintaansa liittyä laumaan, se ei tiennyt miten vakuuttaa alfa, eikä edes tiennyt kuka tämä oli, vain nimen. Ovela. Uros hymähti susimaisesti. Noniin, ryhdistäydy. Uusi alku, tätähän minä halusin Nuorukainen komensi itseään. Silmissä sen ryhti parani, pää nousi hieman, samoin häntä, mutta jääden kuitenkin niin ettei osoittanut johtajuutta edes ohi kipittävälle oravalle.

Siipi nosti kuononsa kohti taivasta. Ulvonta, jota olisi voinut kutsua lähes lauluksi, kaikui metsässä. Se oli valmis tapaamaan uuden johtajansa. Uuden tulevaisuutensa.

((Anteeksi pitkään venynyt aloitus. Tästä se lähtee!))

Nuoren uroksen ulvonta kaikui Ovelan metsäisen reviirin yllä kirkkaana ja kutsuvana. Aluksi Ovela luuli sen olevan kutsu joltakin laumalaiseltaan. Se pysähtyi kesken jäljityksen ja jäi paikalleen, kellertävien silmien pistävä katse suunnattuna eteenpäin. Lopulta se vilkaisi jälkiä, joiden perässä oli kulkenut jo tovin, ja loikkasi pois niiden reitiltä. Pitkät jatalt kuljettivat raskastekoista urosta kohti äänen lähdettä. Joko sen oma laumalainen oli syystä tai toisesta kutsunut alfansa paikalle tai sitten joku muu halusi tulla huomatuksi.

Moinen oli Ovelasta outo ajatus. Yleensä rajarikkurit varoivat tekemästä itsestään numeroa. Tämä selvästi halusi itsensä huomattavan, joten se oli täällä joko liittymässä tai haastamassa alfaa. Oli kumpi tahansa, Ovela aikoi passittaa tunkeilijan matkoihinsa. Sen lauma alkoi olla täynnä ja vaikka tilaa riittikin vielä, se halusi että sitä riittäisi vastakin. Osa nuorista susista mahdollisesti jättäisi lauman kyllä tänä keväänä. Omasta tahdostaan varmasti, sillä Ovela ei aikonut vielä ajaa ketään pois.

Toisaalta Ovela oli ennenkin vannonut ajavansa liittyjän pois, ja siitäkin huolimatta hyvöksynyt sen lopulta. Riippui vähän liittyjästä. Kookas uros harppoi viimeiset metrit ja asettui seisomaan kukkulan päälle. Vähän aikaa sen katse haravoi aluetta, kunnes se kaukana erotti suden. Ainakaan täältä asti Ovela ei tunnistanut sitä omakseen. Tuuli ei tuonut hajua alfan kirsuun, joten se kohotti katseensa ja ulvoi lyhyesti saadakseen selville, oliko alhaalla odottava joku sen laumasta.

Lyhyt ulvonta kajahti jostain kauempaa ja sai nuorukaisen terästäytymään entisestään. Alfa oli ilmeisesti saapunut paikalle. Siiven syvänruskeiden silmien katse harhaili hetken jo pimenevässä illassa, kunnes erotti kukkulalla seisovan äänen lähteen. Kookas harmaanruskea susi, sen pystyi erottamaan jo näin kaukaakin. Omasta kevytrakenteisuudestaan huolimatta Siipi ei puolestaan näyttänyt heikolta. Sen ruskeanharmaa turkki teki siitä hieman kookkaamman näköisen lumivalkeaa taustaa vasten, mutta lähempää katsottuna se olisi huomattavasti Ovelaa pienikokoisempi. Uroksen lämmin ulvahdus muodosti pakkasilmaan pienimuotoisen höyrypilven, se viestitti olevansa uusi ja ystävällisissä aikeissa (ainakin toistaiseksi).

Siiven korvat kääntyivät hetkeksi epävarmuudesta sivuille, se ei ollut varma miten Ovela suhtautuisi siihen tai miten Siiven pitäisi reagoida alfaan. Kuitenkin osoittaakseen ystävällisyyttä se heilautti tuuheaa häntäänsä vaakatason alapuolella tervehdykseksi. Samalla jääden odottamaan tulisiko Ovela lähemmäs tekemään tuttavuutta tai jopa ajamaan tulijan tiehensä. Viimeistä vaihtoehtoa Siipi inhosi. Se ei missään nimessä halunnut kääntää selkäänsä nyt, kun oli päätöksensä tehnyt. Vaikka uros oli pienen elämänsä ensimmäiset vuodet ollut laumassa, vieläpä kunnioitetussa asemassa, se vältteli alistumista. Tottakai Siipi tiesi säännöt ja käytöstavat, olihan se ne kantapään kautta oppinut, hiemankin suurempi eleinen alistuminen oli sille silti yhtä tuskaa.

Olematta uhka tai tungettelija, nuori susi ei ottanut enää askelia Ovelan suuntaan. Se olisi valmis painamaan päätään, vetämään häntää kohti takajalkoja, välttelemään suoraa katsekontaktia, mutta hillitysti. Ensin susi odottaisi miten alfa suhtautuisi tulokkaaseen tai miten paljon vaatisi alistumista. Olihan nuorukainen kuitenkin jo tämän reviirin rajoilla..

Ovela katseli alaspäin ja mittaili tulokasta. Tuo heilautti häntääntä ja vastasi Ovelan kutsuun omalla ulvahduksellaan. Ovela ei tunnistanut ääntä ja sai vahvistuksen epäilyksilleen; tulija oli uusi susi. vanha alfa mietti hetken seuraavaa siirtoaan. Se olisi voinut häätää toisen pois heti, mutta tuo oli esittäytynyt hyvin kohteliaasti ja vielä ilmoittanut omasta tunkeilustaan. Voisi olla reilua tutustua siihen. Alfa teki päätöksensä ja lähti laskeutumaan kukkulaa alas. Mitä lähemmäksi tulokasta se pääsi, sitä korkeammalle se nosti oman häntänsä. Tuo saisi tietää heti, kenen kanssa oli tekemisissä. Ehkäpä se avittaisi asiaakin etenemään sutjakammin.

Uteliaisuus ja ilo loistivat nuoren suden silmistä Ovelan alkaessa lähestyä tätä. Siipi painoi päätään ja katsahti kookasta sutta silmiin, ei tungettelevasti tai uhkaavasti vaan kysyvästi. Pitäisikö Siiven esittäytyä ensin? Kyllä, se voisi olla kohteliasta.. Nuorukainen veti syvään henkeä valmistautuen tulevaan. Jos se todella hyväksyttäisiin laumaan, tämä joutuisi kärsimään omegan paikasta ehkä pitkäänkin. Entisessä laumassaan Siipi oli arvostettu alfan silmissä, taitava metsästäjä nopeutensa ja hiljaisten sulavien liikkeidensä takia, mutta sudella oli myös heikkouksia. Se ei pystyisi kaatamaan karibua yksin tai jättämään haavoittuneita oman onnensa nojaan. Tämän vuoksi sen keskittyminen herpaantuisi helposti. Voima ja syvä empaattisuus.. Siipi hymähti itsekseen.

Ovelan lähestyessä Siipi vakuuttui entistä enemmän suden olevan todellakin alfa. Hukka vastasi alfan hännän asentoon painamalla vielä hitusen päätään. Se ei liikauttanut häntäänsä ylöspäin enää tuumakaan, huiskautti vain vähän vielä ystävälliseksi eleeksi. Korvien asento vaihteli uteliaisuuden ja tarkkaavaisuuden sekoituksesta alistumiseen, mutta uteliaisuus otti lopulta vallan. Siipi selvitti hieman kurkkuaan susimaisesti väistäessään Ovelan katsetta, mutta tarkoittaen puheensa tälle. "Hei, te olette varmaan arvon Ovela?" Arvon Ovela.. noh, parempi sekin kuin mitään. Teitittely olisi kuitenkin kohteliasta. "Olen uusi täällä ja kuulin laumastanne.. Nimeni on Siipi" Hukka jatkoi, heilauttaen jälleen häntäänsä kohteliaasti esitellessään itsensä.

Ovela katseli uutta sutta sekin melko uteliaana. Vaikka sen asento ja elekieli kertoikin siitä, että uros tiesi olevansa tilanteen herra, oli se kuitenkin kiinnostunut tästä tulokkaasta. Ja koska tuo kohteli Ovelaa kunnioittavasti, ei Ovelakaan nähnyt syytä uhkailla sitä. Se heilautti korviaan eteenpäin tulokkaan mainitessa sen nimen ja lauman.

"Kyllä, olet oikeassa. Olen Ovela ja tämä on minun laumani reviiri. Kysymys kuuluukin, miksi sinä seisot varatulla maaperällä. Mikäli olet seurannut laumaani pidempään, tiedät sen olevan suuri ja hyvin vahva myös. Mikä saa sinut ajattelemaan, että voit huoletta kutsua suuren, täyden lauman alfan luoksesi?" Ovela kysyi. Vaikka sen sanat antoivatkin aihetta olettaa sen olevan hiukan äkämystynyt moisesta röyhkeydestä, ei se kuitenkaan päälle päin näyttänyt vihaiselta.

Siipi nuolaisi huuliaan samalla kun kohotti päätään. Sen ryhti parani hivenen, mutta häntä pysyi vielä alhaalla. Hukka ei halunnut olla uhka, mutta alfan kysymys sai uroksen osoittamaan jo elekielellään miten se todellakin pystyi kutsumaan Ovelan luokseen. Sillä oli tarjolla erinomaiset metsästytaidot, kuten varmasti muillakin oli, mutta Siipi tunsi olevansa erilainen. Ovelan sanat kuulostivat tosiaan äkämystyneiltä ja se sai uroksen entistä enemmän puolustamaan itseään.

"Olen kuullut sinusta vain hyvää ja pyytäisin nöyrästi liittyä laumaasi. Laumasi voi olla täysi, mutta takaan, että olisin se viimeinen loppusilaus", Siipi painotti viimeistä sanaa ja katsahti Ovelaa silmiin, varmana sanoistaan. Se tahtoi vakuuttaa alfan ja olisi valmis todistamaan sanansa. Nuoren suden keho oli varautunut, mutta kieli päättäväisyydestä. Lähes mustat silmät loistivat kirkkaina, kun se katsoi jälleen Ovelaa.

Ovela katseli nuorta sutta mielissään ja huvittuneena sen sanoista. Itsevarma uros oli ainakin, sitä ei käynyt kieltäminen. Eikä edes anellut päästä laumaan vaan vakuutti, että olisi siihen täydellinen, lopullinen lisäys. Ovela piti tästä asenteesta. Itsevarmuus oli hyväksi, kunhan ei ryhtynyt polleaksi. Niitäkin laumoihin pyrki ja niistä voisi olla vaivaakin pidemmän päälle.

"Vai olisit sinä loppusilaus." se totesi ja heilautti häntäänsä. Uros kumartui vähän lähemmäksi nuuhkimaan tulokasta ja punnitsi sen sanoja. "Kerrohan, mitä sinä sitten tarkalleen ottaen osaat? Sanot olevasi loppusilaus, joten sinun sietää olla sitten erinomaisen hyvä jossakin. Tai ainakin kehityskelpoinen." Ovela totesi ja nuolaisi huuliaan.

Siipi pysyi paikallaan Ovelan kumartuessa lähemmäs, vain lähes mustien silmien katse seurasi vanhempaa urosta. Kuin huomaamatta nuorukainenkin yritti nuuhkaista samalla alfa sutta paremmin, liikkumatta kuitenkaan tuumaakaan. Ovelan kysyessä tulokkaan taidoista, Siipi siirsi katseensa pois. Ajatukset juoksivat lujaa, muistot kipusivat pintaan..
"Nuoruudestani huolimatta olen toiminut pienen ryhmän metsästyksen johdossa. En voiman, vaan nopeuden ja reagointi kyvyn vuoksi". Tottahan se oli, ei Siipi valehdella halunnut. Taikka kuulostaa ylimieliseltä, vaikka tässä tilanteessa itseään piti osata kehuakin oikealla tavalla.
Susimainen hymy levisi uroksen huulille hetkeksi "Siitäpä nimikin. Liikuu kuin omistaisi siivet, sanotaan".

Hukka hiljeni ja katsahti jälleen Ovelaan, odottaen tämän reaktiota. Sen olo oli jo rennompi, mutta silti jännittynyt. Uros tarkkaili toista, ollen valmis pieneenkin liikkeeseen.

Ovela vaikuttui, kun Siipi kehaisi toimiseensa metsästysryhmän johdossa. Huomattuaan uroksen vähän nuhkivan sitä se pysytteli aloillaan, ennen kuin perääntyi muutaman askelen.

"Hyville metsästäjille on aina kysyntää", uros vastasi lopulta ja tarkkaili Siipeä vielä kiireestä kantapäähän. Hyväkuntoiseltahan tuo vaikutti ja lauma varmasti tekisi hyvää kehityksen kannalta. Laumattomissa kun oli aina oma laumattoman leimansa. Tämä susi oli kuitenkin sopuisa, ilmeisesti hyvä saalistamaankin ja jos Ovela ajaisi sen liittymään Viiman laumaan, se olisi typerä. Niinpä se tovin kuluttua kääntyi ja nuuhkaisi ilmaa. Tuuli toi mukanaan lauman tuoksun.

"Sinun on parasta näyttää kyntesi seuraavassa kaadossa, etten tunne tehneeni virhettä", vanha alfa lopulta vastasi. Se oli harvoin hyväksynyt ketään laumaansa näin nopeasti, mutta se piti tästä uudesta tulokkaasta. Uros vaikutti sopivalta loppusilaukselta, kuten itse oli julistanutkin. "Minä otan sinut laumani omegaksi, ja mikäli olet niin hyvä metsällä kuin sanotaan, voin ottaa sinut mukaan saalistuksellekin joskus."

Ehkäpä tätä urosta ei kannattaisi seisottaa pesällä liehittelevänä omegana kovinkaan kauaa. Ovelalla oli muitakin susia siihen hommaan. Siivessä se näki jotain hyvin, hyvin lupaavaan.

[[Anteeksi viivytys, homma hansikkaassa ja Siipi laumassa!]]

"En petä luottamustanne"

Siipi seisoi ryhdikkäänä, yrittäen hillitä innostustaan. Mustan puhuvat silmät välähtivät onnesta, toivosta. Olisiko se tyhjä paikka Siiven sisällä täytetty? Nuori uros kuului nyt laumaan, se ei ollut yksin. Sillä oli nyt paikka minne mennä.

Pronssin sävyissä vivahteleva häntä heilahteli innostuksesta puolelta toiselle muutaman kerran. Uros teki niin sanotusti pienen kumartavan eleen vielä Ovelan edessä, ennen kuin ryhdistäytyi jälleen. Siipi lipaisi huuliaan tyytyväisenä. Se odotti innolla tulevia saalistusretkiä ja sitä, että saisi vielä näyttää kykynsä.


< Kiitos kovasti! (: Tuli vähän tökkivää tekstiä nyt. Mites tästä eteenpäin? >

[[Nyt voit pelata Siivellä Ovelan lauman alueilla ja rajoilla, ja mikäli Siipi nyt eksyy vieraille maillekin, niin sekin passaa. Voit siis pelailla Siivellä nyt aivan vapaasti.]]