Metka miettii

Metka oli lähtenyt Surman luota pohjoiseen päin, järven rantaa jolkottaen. Jään yli se ei lähtisi, sillä siellä ei olisi minkäänlaista suojaa tai ruokaa pitkiin aikoihin, vain kylmä viima ja rannaton, jäätynyt ulappa. Isot tassut läiskyivät lumeen sen kulkiessa eteenpäin mukavaa kulkuvauhtia öisessä maisemassa. Matkatessaan Metka alkoi miettiä Surmalta kuulemaansa suunnitelmaa. Oli totta, että Metka oli valmis tekemään kaikkensa, jottei yksinäisten vaeltajien elämää tehtäisi aivan mahdottomaksi, mutta siitä se oli kovin epävarma, oliko tämä sitten kuitenkaan se oikea ratkaisu? Jos tämä Haukka halusi perustaa lauman, niin perustakoon, mutta ei missään nimessä tänne ei-kenenkään-maalle. Jos lauma koostuisi laumattomista, niin ei se uusi lauma oikeastaan veisi lisää elintilaa ja resursseja, jos koko laaksoa ajatteli; vaikkakin tänne vapaalle maalle tullessaan se tuhoaisi kaiken...tai ainakin sen kaiken mitä Metkalla oli. Eikö kuitenkin...lopulta, olisi paljon selkeämpää vain haastaa tuo Haukka ja antaa sille selkään...painuisi hiiteen täältä ei-kenenkään-maalta? Eikö Haukalle voisi suoraa vain sanoa, että hei, tämä peli ei vetele...ja jos yrität niin saat selkääsi? Sellainenkin ajatus Metkan päähän pälkähti, että mitäs jos tämä Haukan laumaa vastaan oleva porukka auttaisi Haukkaa valtaamaan reviirin jommaltakummalta jo olemassa olevalta laumalta? Siinähän sitä olisikin! Ja palaisivat sitten itse tänne omille mailleen takaisin ja vartioisivat niitä rajoja, myöskin Haukan laumalaisilta silloin.
Siihen Metka oli valmis, että laumattomat yhdessä puollustaisivat ei-kenekään-maan rajoja...se olisi järkevää. Olisi Metka myös valmis partioimaan jonkun kokeneemman suden johdolla...niinhän se paras olisi, kunhan se saisi painua vapaasti omille teilleen työnsä tehtyään ja olla missä lystää ja kenen kanssa lystää. Ja miksei moinen väliaikas toiminta olisi ok toisinaan myös saalistusta varten? Ehkä se olisi...vaan siitä Metka pääsikin siihen aiheeseen mikä sitä huoletti...eihän se osaisi herrantähden olla ison susimäärän kanssa tekemisissä niin, ettei joutuisi alituisesti johonkin kärhämään vain sen takia, että toimi jonkun muun mielestä röyhkeästi, tai mitä ikinä...voisihan olla mahdollista että tuollainen partiointimeininki toimisi niin, ettei kukaan alkaisi pomottaa tai toinen alistua...mutta siihen oli vaikea uskoa. Aivan varmasti joukossa kuin joukossa olisi vähintään kaksi sutta, jotka molemmat kokivat olevansa parhaita jossain suhteessa, ja siinä sitä sitten oltaisiinkin. Tai entäs sitten se, kun tuli kiima-aika?! Se alkaisi olla tässä aika pian, ja siitä kyllä eripuraa syntyisi...sen Metka tiesi, vaikkei muiden susien kanssa ollut elänytkään.

Näitä ajatuksia päässään pyöritellen se juoksenteli pitkin järven rantajäätä; välillä ympäristöään kuulostellen ja haistellen; joko huomatakseen mahdolliset toiset sudet tai muut uhat ajoissa, tai sitten löytääkseen itselleen ravintoa...sitä se oli aina vailla.

Tumma susi jolkottamassa öisessä talvimaisemassa,ikiaikaisesti, juuri niin, kuin olisi voinut olla iät, aina ja alati.