Omegan paikka (loppunut)

Korppi:

Viiman lauman uusin jäsen, Korppi, asteli kivikoiden lomitse lähemmäs pesäluolia. Uros oli käynyt siellä jo kerran aikaisemmin, tutkiskellut maisemia ja oli tulossa takaisinpäin. Mustaturkki haisteli ympäriinsä toisten susien jälkiä. Hän oli alkamassa muistaa jotakuinkin aika monen laumatoverin ominaishajun. Samoin alfan, koska tuon oli Korppi ensimmäisenä tavannutkin. Uros haistoi ja kuuli lähistöllä olevat muut sudet, muttei nähnyt niitä. Mustaturkki näytti käyskentelevän yksin kallioisella maaperällä.
Mustaturkki hypähti isomman kiven päälle ja sieltä alas. Korpin korvat olivat höristyinenä eteenpäin, tuon kuunnellessa ympäröivää maisemaa. Uroksen tavoitteena oli päästä takaisin lauman pesäpaikalle, koska hän halusi tutustella enemmän muiden kanssa eikä jököttää keskellä metsää. Aurinko lämmitti mustaa turkkia, muttei tullut liian kuuma. Pahimmat helteet alkoivat olla ohi ja ilma tuntui sopivan leudolta.

Pari keltaisia silmiä seurasi Korppia tämän liikkuessa hitaasti kivien yli kohti pesäluolia. Pehmeät askelet kuljettivat jänteikästä, normaalin suden sään mitoissa kulkevaa urosta ääneti läpi kallion.

Korppi ei ollut Katalalle mikään uusi tuttavuus, oli tässä nyt koko kesä samassa laumassa oleiltu, mutta hän harvemmin vaihtoi sanasia omegan kanssa. Tämä ei ollut myöskään aiheuttanut Taiston kaltaisia hankaluuksia laumahierarkiaan, mistä Katala oli enemmän kuin tyytyväinen. Se vihasi tilanteita, joissa joutui turvautumaan voimaan saadakseen, mitä halusi. Mutta, enemmin tai myöhemmin, Katala sai aina, mitä halusi. Se nuolaisi huuliaan ja väisteli terävämpiä kiviä kiihdyttäessään jolkotustaan. Kesän tukevat karibuateriat olivat saaneet sen lihomaan taas sopivasti. Eipä tulisi talvella heti viiltävää pulaa, kun ei ollut pelkkää luuta ja nahkaa. Laaksossa jokainen susi tuppasi lihomaan kesäisin ja laihtumaan kaiken lihomansa ankaran ja armottoman talven kylmissä viimoissa.

Tuuli kääntyi ja toi betan hajun Korpin luo. Beta ei näyttänyt mitenkään häpeilevän tai piilottelevan tuloaan, ja päästessään tarpeeksi lähelle pörhisti turkkiaan ja odotti toisen nöyrtyvän. Katala vaati alempia alistumaan, kun vaivautui niille puhumaan, mutta harvemmin se oli nöyryyttämässä ketään. Se oli omalla oudolla, manipuloivalla tavallaan reilu susi.

Korppi huomasi, kun tuuli kääntyi. Lauman betan, Katalan, ominaishaju tuli ilman mukana mustaturkin kirsuun. Korppi kohotti päätään ja huomasi aivan pian betan tulevan luokseensa. Ruskeaturkkinen susi pörhisti turkkiaan merkiksi asemastaan. Korpin korvat kääntyivät taakse ja häntä laskeutui jalkojen väliin. Se myös alensi asentoaan niin, että maha olisi kohta koskettanut maata.

"Katala." Korppi tervehti. Sinertävät silmät katselivat rauhallisesti Katalaan. Mustaturkin korvat uskaltautuivat höristymään toista kohti, koska susi oli kiinnostunut. Oliko toinen vain läpikulkumatkalla, vai ihan oikealla asialla.
"Mikä sinut luokseni toi?" Korppi kyseli ystävälliseen sävyyn. Uros ei halunnut haastaa riitaa tai mitään, koska oli alkanut nauttia elämästään laumassa. Viiman lauma oli ollut hyvä valinta eikä Korppi sitä katunut.

Katala näytti olevan mielissään uroksen alistumisesta ja lakkasi pörhistämästä karvojaan. Se kohotti leukaansa ja tuijotti Korppia samalla kun asteli lähemmäksi: "Minä olen tarkistusmatkalla lauman rajojen läpi. Ovelan lauma on vahvistunut viime kesästä ja rajoja tulee vahtia entistä tarkemmin. On puhdasta sattumaa, että satuin näkemään sinut. Mutta nyt kun siinä olet, minulla on asiaa." uros totesi ja käveli tyynesti Korpin ohi. Se viittasi toista seuraamaan: "Minä olen pitänyt sinua silmällä kesän... sinä olet hyvä metsällä, ja sinussa on luonnetta. Miksi sinä olet omega edelleen?" susi nuolaisi huuliaan ja luimisti korviaan: "Eikä alituinen alistuminen ja jokaikisen nuoleskelu aika ajoin harmita sinua?"

Katala tuijotti urosta suoraan, melkeinpä haastaen sen tuijottamaan takaisin. Muutoin se ei vaikuttanut uhkaavalta, oudosta aiheenvalinnastaan huolimatta. Itse asiassa se oli hyvinkin ystävällinen, nuolaisi jopa välistä huuliaan tai haukotteli, jottei toinen tuntisi oloaan ahdistavaksi.

Korppi kohottautui suorille jaloille ja pysytteli paikoillaan, kun Katala tuli lähemmäs ja ohitti hänet. Beta puheli hänelle ja viittasi seuraamaan. Korppi käännähti Katalaa kohden, vastaten toisen katseeseen. Ruskeaturkin sanat olivat täyttä totta ja asiaa; Korppi mietti itsekkin, miksi mateli edelleen omegana laumassa.

"Harmittaa." Mustaturkki tuhahti. Uros halusi päästä poissa asemastaan, mutta ei ollut oikein tiennyt, miten. Ehkä Katala olisi hänen mahdollisuutensa... kun beta noin puhui?
"Mitä ajat takaa?" Korppi kysyi, koska ei halunnut kierrellä ja kaarrella, vaan kuulla mitä toisella olisi oikeasti sanottavana. Hän otti puolikkaan askeleen kohti Katalaa, lipaisten huuliaan. Sinisilmä ei kaihtanut vastata ruskeaturkin katseeseen. Beta teki eleillään ilmapiirin rennommaksi. Mustaturkki oli edelleen laittanut kaiken kiinnostuksensa osoittamaan Katalaa kohden, toivoen, että toisella olisi jotain tärkeää hänelle.

Beta pysähtyi ja luimisti korviaan enemmän. Se nuolaisi huuliaan ja murisi hiukan: "Enhän minä aja takaa mitään. Minä vain ihmettelin, miksi et saa alistetuksi yhtä itseensä tyytyväistä omeganreppanaa. Sinulle on varmasti käyttöä muuallakin kuin väijymässä pesäluolilla ja nuoleskelemassa muiden ahteria." Katala totesi ja jatkoi taas matkaansa. Se pysytteli hyvässä vauhdissa koko ajan ja syynäsi katseellaan reviiriä. Nyt oltiin tosin niin pitkällä omien rajojen sisäpuolella, lähellä pesäluolia, että tuskinpa huoleen oli aihetta.

"Minä en aio kierrellä. Minä tarjoan sinulle mahdollisuuksia päästä ikävästä asemastasi... jos sinä olet valmis tekemään jotain minun puolestani." ruskeaturkkinen betasusi nuolaisi huuliaan ja paljasti terävät, valkeat hampaansa: "Onko sinusta siihen? Oletko sinä halukas pääsemään paikastasi?"

Korppi luimisti hiukan korviaan, Katalan ikävän kommentin takia. Mustaturkki ei ollut elänyt laumassa eikä voinut tietää, miten päästäisiin omegan paikasta helpoiten. Päälle vain käymällä vai varovaisemmalla tavalla? Uros ei halunnut alkaa veristä taistelua jonkun tulokkaan kanssa.
Korppi seurasi edelleen betaa, monia askelia takana. Uros katsahti ympärilleen, jatkaen sitten taas kivikkoisessa maastossa etenemistä.

"Kyllä, kyllä, haluan päästä paikastani." Mustaturkki vastasi Katalan ehdotukseen ja kysymykseen. Hän luimisti korviaan uudelleen, toisen paljastaessaan hampaansa ja kuulostaen vähän äreältä.
"Mitä minun täytyisi tehdä?" Korppi kysyi, ottaen muutaman pidemmän askeleen ja koettaen kiriä Katalan sivustalle. Korvat kävivät pystössä ja laskeutuivat epävarmoina takaisin luimumpaan. Omegana olo saisi Korpin puolesta alkaa riittämään, joten melkein mikä tahansa ehdotus Katalalta olisi tervetullut.

Katala vaikutti tyytyväiseltä. Se pysähtyi ja tarkkaili hetken ympäristöä, ja sen jälkeen kääntyi taas katsomaan Korppia: "Minä olen haistanut maillamme uusia tulokkaita, ja laumattomiakin on tänä kesänä tullut lisää... minä haluan, että sinä toimit laumassa tarkkailijana. Minä teen sitä itsekin, mutta se on aina helpompaa kun minulla on joku auttamassa. Viima on hyvin kiireinen, ja minulla on paljon tehtävää, ja menetettyämme jäseniä yhtenä talvena minä menetin veljeni. Se toimi tarkkailijana kanssani, ja oli siinä erinomaisen hyvä." beta luimisti korviaan ikävälle muistolle, mutta ravisteli sen mielestään kuin lumen turkista; nyt ei olisi aika muistella menneitä. Se oli juuri tekemässä sitä, missä se oli paras, ja pitäisi huolen, että kaikki menisi hyvin. Korppi olisi siihen erinomaisen hyvä apuväline. Lisäksi uroksella oli tervettä itseluottamusta, älyä sekä palveluhalukkuutta. Katala arvosti sudessa tietynasteista itsepäisyyttä ja kunnianhimoa, muttei riidanlietsontaa. Kaikista lauman tämänhetkisistä jäsenistä Korppi vastasi parhaiten sen käsitystä hyvin toimivasta apulaisesta.

"Riippuen siitä, kuinka hyvin teet työsi, minä olen valmis luottamaan sinulle enemmän vastuuta. Minä olen beta, ja betan suosio nostaa sinut hyvin pian pois asemastasi. Kunhan muistat olla itsevarma toisen omegan seurassa, ja ottaa asemasi. Kukaan ei anna sitä sinulle, ellet ota sitä itse." Katala selitti. Sen katseessa oli omituinen, lähes vaarallinen sävy. Toisaalta, sen katseessa oli aina se sävy. Ihan kuin se olisi päivälliselläänkin koko ajan juoninut jotain elämää suurempaa.

Katala kertoi asiansa, mitä Korpin pitäisi tehdä. Beta kertoi myös edesmenneestä veljestään. Lauma tarvitsisi siis lisää silmäpareja tarkkailemaan maita? Korppi saisi siis oleskella muuallakin kuin pesän lähistöllä? Kuitenkin, mustaturkki oli tyytyväinen toisen sanomaan asiaan.
"Teen sen." Korppi sanoi, heilauttaen häntäänsä rennon ilahtuneena. Katala muistutti häntä siitä, että sinisilmät tulisi ottaa asemansa toiselta omegalta. Ruskeaturkki oli valanut sanoillaan ja huomiollaan Korppiin lisää varmuutta siitä, että voisi ottaa asemansa. Oikeastaan nyt hän halusi ottaa sen.
"Tietenkin. En halua pettää luottamustasi." Mustaturkki lupasi. Uros vastasi betan katseeseen valppaana, ei kuitenkaan ihan tuijottaen. Se piti päänsä alempana Katalan omasta. Korppi vingahti hiljaa, koska beta oli taas osoittanut arvonsa asemassaan. Ei uros ollut koskaan halveksinut Katalaa tai mitään, muttei myöskään tietänyt toisesta sen paremmin. Katala tunnosti olevan kunnon beta, joten mustaturkkia ei ärsyttäisi ollenkaan seurata ylempäänsä.
Korppi halusi pitää suhteensa Katalaan hyvänä, ihan kaiken vuoksi.
"Mitä vain haluat minun tekevän." Korpin sanat saattoivat kuulostaa hiukan ahterin nuoleskelulta, mutta hän tarkoitti sen rivien välistä kysymyksen 'ai mitäs nyt siis?'.

Saatuaan myöntävän vastauksen Katala nousi tyytyväisenä. Se ravisti turkkiaan ja vilkaisi taivaalle; syksy enteili tuloaan, ja se tietäisi karibujen poismuuttoa. Ahdistavat, kylmät ja ankarat ajat alkaisivat taas, ja lauman olisi tärkeää pysyä yhtenäisenä ja pelata hyvin tiiminä. Yksinäiset sudet pääsisivät helposti hengestään talven synkkien viimojen pieksennässä¨.

"Sinä pidät silmällä laumaa, etenkin Taistoa, ja kerrot minulle kaikesta, mitä näet ja kuulet. Pidät minut ajan tasalla lauman hierarkiasta ja toiminnasta. Mikäli minulta jää jotaon huomaamatta, sinä huomaat sen. Mikäli sinulta jää jotain huomaamatta, minä tiedän sen kuitenkin. Vastineeksi työstäsi puolestani minä pidän huolen, että jokainen tajuaa sinun olevan suosiossani. Pääset metsästämään, pääset pitämään silmällä rajoja ja pääset pois mielistelemästä taukoamatta."

Ruskeaturkki nuolaisi taas huuliaan ja avasi kitaansa; se näytti nauravan hiljaa mielessään. "Minä ajattelinkin, että sinä olet nokkela susi... liitytkö seuraani tarkistamaan rajat vielä etelämpää? Voimme sen jälkeen palata pesälle." beta kysyi ja lähti saman tien matkaan. Se tarjosi omegalle luvallista tilaisuutta osallistua betan hommaan, ja kuka tahansa laumalainen joka sen näkisi, tietäisi kyllä Korpin olevan suosiossa.

Katalan kertomat asiat kuulostivat hyviltä Korpin korvaan. Hän pääsisi poissa muiden jaloista ja tekemään oikeita hommia. Jääsilmää ei oltu koskaan luotukkaan makoilemaan päivät pitkät pesän perukoilla. Beta mainitsi Taiston. Taisto, toinen omega-uros, oli liittynyt laumaan ennen Korppia. Tämä toinen mustaturkki ärsyttikin häntä monesti ja uros näyttäisi mielellään paikkansa tuolle, kunhan saisi tilaisuuden. Taisto oli kuitenkin hyvin kovapäinen ja Korpin mielestä tyhmän rohkeakin. Ilman sanomattakin mustaturkki olisi tehtävänsä tasalla, mitä beta hänelle kertoikaan.

"Toki." Korppi ynähti ja lähti askeleen jäljessä Katalan perään. Mustaturkista oli mukavaa päästä liikkeelle ihan reippaasti, eikän vaan pyöriä jossain tyhjän panttina. Ilma oli sopivan viileä, että tässä jaksaisi pidemmänkin matkan taittaa. Uros olisi ehkä halunnut päästä vähän pinkomaan, muttei tehnyt sitä betansa seurassa.

"Onko laumaan yrittänyt uusia jäseniä?" Korppi kysyi, ehkä Katala olisi kuullut tulijoista häntä ennemmin. Tulijoista jotka oli ehkä torjuttu laumasta tai muuta. Mitä enemmän uusia laumalaisia, eli omegoita tottakai, sitä paremmat mahdollisuudet olisi Korpilla 'vanhempana' jäsenenä päästä noiden yläpuolelle.

Katala luimisti korviaan suojatakseen niitä tuulelta, joka löi kahta sutta vasten kaukaa etelästä, ja vastasi: "Olen haistanut uusia hajuja rajoilla parin viime päivän ajan. Joko laumattomat ovat käymässä röyhkeämmiksi, tai sitten laumaan on pyrkimässä uusia susia. Ei olisi pahitteeksi... menetettyämme sen yhden tiineen nartun kaukaisempaan laumaan menetimme monia lupaavia susia..." Katala nuolaisi huuliaan ja luimisti korviaan entisestään. Tiineen nartun menetys toiseen laumaan oli raskasta koko Viiman lauman kannalta. Pennuissa kasvoi lauman tulevaisuus, ja niiden menetys teki aina vuoden työstä turhaa.

Katala ilman epäilystäkään repisi sen nartun riekaleiksi, mikäli tapaisi sen uudelleen lauman rajoilla. Kerran petturi oli aina petturi, ja Katala ei sietänyt niskuroijia riveissään. Tai siis, Viiman riveissä... Viiman rivit tosin olivat hänenkin rivejään... ennemmin tai myöhemmin, Viima hyväksyisi hänet muuksikin kuin pelkäksi betaksi, ja Katala saisi viimein arvoisensa aseman. Sitä paitsi, Katala piti Viimasta hyvin paljon. Omalla, kieroutuneella tavallaan se oli hyvin uskollinen susi.

"Niinpä..." Korppi sanoi hiljaa. Mustaturkki mietti laumaansa ja niitä, jotka kulkivat reviirin rajoilla.. ehkä halukkaina liittymään Viiman laumaan. Ovelan lauma oli kuulemma ainakin yhtä suuri kuin Viiman oma. Tämä lauma voisi löytää käyttöä uusille jäsenille. Korppi toivoi pääsevänsä mukaan joskus tutkailemaan rajoilla liikuskelevia susia.. uros pääsisi varmaan piankin tuohon tilanteeseen, jos kerta rajoilla oli vieraita susia.
Korppi otti muutaman sivuaskeleen, nuuskien maata ja kiviä. Hajut olivat tutut ja turvalliset. Sitten uros kohotti päätänsä ja haisteli ilmaa. Viileä ilma oli mitä ihaninta ja siinä tuoksui puiden lehdet ja havut. Samoin myös tuuli toi mukanaan pesältä susien hajun. Välillä tuuli heittelehti eri suuntiin, sekoittaen vainun.
Mustaturkki palasi pian Katalan vierelle muutaman metrin päähän. Kaksikon matka taittui aika mukavasti. Korppi ei oikein muistanut, kuinka pitkä matka pesältä olisi etelään. Tuskin pitkä.

Matka ei kovin pitkä ollutkaan, sillä pian se tyssäsi leveään jokeen. Joki kohisi jylisten alas epätasaiosta uomaansa ja virtaus oli tässä kova, syksyisinkin. Keväisin sulamisaikaan joki tulvi usein viereisille ruohotasangoille.

"Loska ja hänen parinsa hoitavat joen toisen puolen." Katala totesi ja katseli joen yli, Sen takaa jatkuisi matkaa kauas kauas etelään, ohi suuren järven, parhaimmille karibuseuduille. Siellä lauma kävi kesäisin ja alkusyksyisin saalistamassa. Pian auvon ja autuuden ajat olisivat ohitse, ja kylmä valtaisi taas maat ja mannut, muuttaen vihreät karibujen täyttämät arot keltaisiksi ja tyhjiksi. Lopulta talven paksu lumi peittäisi ne alleen, ja sudet pakenisivat sen armottomuutta omille pesäluolilleen ja niiden ympäristöön.

"Palataan pesille..." uros murahti ja käänsi katseensa joesta ja sen takaisista nummista.