Kuri ja järjestys - VERI on täällä (loppunut)

Päivän parin matkan Varpu oli kulkenut kohti pesäluolia haistellen laumalaisten hajuja. Se oli suunnistanut aistiensa varassa ja oli nyt pesäluolien lähistöllä. Varpu oli hidastanut vauhtiansa ja pälyili koko ajan ympärilleen, koska esiin pelmahtaisi ensimmäiset laumalaiset, joille pääsisi mahtailemaan alfana. Kookas uros oli suoristanut ryhtiänsä, jotta näyttäisi arvokkaalta ja vahvalta. Ensimmäiset pesäluolat tulivat jo näkyviin. Uros asteli hyvin hitaasti, haisteli paikoillaan hetken, merkkasi sammalmättään ja otti taas muutamia askelia eteenpäin. Se odotti koko ajan, että esiin tulisivat ensimmäiset laumassa elävät sudet.

Tuisku oli haistanut jo edellisiltana vieraan hajun. Nyt haju oli jo niin voimakas, että uros oli noussut pesästään nukkuvan veljensä vierestä ja mennyt jaloittelemaan.
Kun mustaturkki oli kävellyt jonkun aikaa, se näki suuren, ehkä viitisen senttiä itseään korkeamman urossuden. Ja kaikenlisäksi hyvin mahtailevassa olemuksessa.
Tuisku ei ollut varma, miten suhtautua. Toinen saattoi olla vihollinen, mutta toisaalta vihollinen ei olisi päässyt näin pitkälle- vai olisiko?

Tuisku tuli naama peruslukemilla lähemmäs ja hailautti häntäänsä tervehdykseksi. "Hei, kukas sinä olet?" se kysyi parin suden mitan päästä. Koska toinen näytti olevan hyvin varma itsestään, Tuisku luimisteli korviaan varmuuden vuoksi.

Jo aikaisemmin Harmi oli kuullut vieraan suden ulvontaa reviirillä ja jo silloin hän oli osannut pelätä pahinta. Koko sen ajan narttu olikin poukkoillut hätääntyneenä pesien lähettyvillä, yrittäen vuoroin hakea turvaa muista susista ja välillä häviten omiin oloihinsa. Viimaa tai Katalaa ei enää näkynyt pesien luona, muutamista muista susista puhumattakaan. Se sai Harmin sairaaksi pelosta ja epävarmuudesta, sillä miten hänen nyt kävisi?

Pesien luona Harmi oli jälleen. Hän makasi korvat luimussa erään kolon ulkopuolella, näyttäen mahdollisimman pieneltä kierähdettyään tiukalle kerälle. Pelokas katse silmissään Harmi tarkkaili ympäristöä ja lopulta, kun vieras susi tuntui lähestyvän, Harmi ponkaisi pystyyn. Hetken hän harkitsi pakenemista, mutta tuskin siitä olisi mitään apua.
Epävarmasti ja selkeästi alistuen Harmi jäi seisomaan paikoilleen Tuiskun tervehtiessä hieman kauempana Varpua. Harmi jopa toivoi, että kookas ja tumma susi ei huomaisi häntä ollenkaan, mutta se lieni turha toivo.

noin puolivuotias Ilo asteli arkailematta Varvun luo. se vähät välitti siitä oliko paikalla mutia se katsoi uutta alfaa tutkailevasti ja astahti vielä jopa lähemmäksi tuota.
" Hauska tavata Arvon Varpu. " Nuorukainen lausui alistuvasti ja varesin mielistelevästi. Se ei aivan ollut vielä täysi kasvuisen mitoissam utta jo kuitenkin huomattavasti ikäluokkaansa verrattuna aikuis mainen se kyllä oli. Se oli ottanut oitis mallia pesällä asuvista hukkasista. Mutta nyt se halusi tavata uuden alfan, ja mikä outuo se ei lähtenyt isänsä ja äitinsä mukaan vaan jäi omin päin laumaan ja katsoi nyt alfaansa arvostavasti.

Hauskinta Ilossa oli että sen nuoresta iästä huolimatta se havitteli betan piakka. sinen se ei tosin varmaan ihan heti päässyt olihan betan tehtävissä paljon mihin Ilo ei vielä kyennyt. Se oli kuitenkin vakvasti päättänyt jäädä laumana ja pitää johtajansa varsin hyvin viihtyvänä. Ilsota oli tulossa varsin omaperäinen neitokainen.

Yhtäkkiä paikalle alkoi saapua susia. Ilmeisesti ne olivat aistineet Varpun tulon ja tulivat nyt katsomaan tätä. Varpu pörhisti kaulustaan entisestään ja katsoi ympärilleen. Yksi Varpun mielestä röyhkeä hukka jopa tuli liian tuttavallisesti lähelle, varsinkin kun tämä oli narttu. Se sai Varpussa aikaan pieniä ärsyyntymisen väreitä.
"Aloillasi narttu!" Varpu murahti Ilolle. Sitten Varpu otti kunnon silmäyksen kahteen muuhun suteen.
"Minä olen nyt teidän uusi alfanne ja te teette juuri niin kuin minä käsken!" alfa ärähti kaikille ja katsoi ylväänä muihin.
"En siedä niskurointia ja sen te saatte tuntea nahoissanne, jos moiseen alatte kanssani!" se jatkoi saneluaan. Häntä jökötti pystyssä tikkusuorana, jotta uros loisi itsestään sopivasti uhkaavan ja jämäkän sekä kookkaan vaikutelman.

Mitä?!
Oliko Viima poissa? Tuiskun sydän tykytti tuhatta ja sataa. Myös Veren tapa puhutella muita ärsytti sitä. Mutta silloinhan- uros ajatteli ja raivo roihahti sen sisällä: Silloinhan Tuo uusi alfa olisi rökittänyt- tai pahimmassa tapauksessa jopa tappanut Viiman. Tuisku otti monta askelta taaksepäin irvistäen nyt uhkaavana ja pörhistäen karvansa. Se avasi kitaansa ja nosti häntänsä pystyyn, muristen hyvin raivoisasti Verelle.
Se ihmettelisi, jos kukaan muu lauman jäsen ei olisi yhtään negatiivinen. Kuitenkin Tuisku itse oli ollut hyvin lojaali Viimalle- ja sen elämä oli ollut Viiman laumassa. Sillä oli hyvät välit narttuun.

Tuisku näytti, ettei se alistuisi toiselle, ei vaikka kuolisikin. Veren olemus pelotti sitä, mutta se yritti muistuttaa itseään että oli aivan saman kokoinenkin ja ihan hyvä taistelija.
"MITÄ SINÄ OLET TEHNYT VIIMALLE!?" Se karjaisi vihaisesti. Keltaisten silmien katse ei ollut enää se Tuiskun lempeä, vaan hyvin murhaava ja katkera. Tästä Veri ei pääsisi taistelutta- mutta Tuisku tiesi saavansa tuolta kunnolla köniin. Koostaan ja rakenteestaan huolimatta mustaturkki oli nuorempi ja kokemattomampi.

Hätä kouraisi syvältä Harmin sisällä. Nämä pari päivää hän oli ilmeisesti pelännyt hyvällä syyllä: Viima oli poissa. Niin oli varmasti Katalakin, ja ties kuinka moni muista susista. Olivatko Tuuli ja Nahkakin jo lähteneet? He lienivät Harmin ainoat ystävät tässä laumassa.
Varpun kunnioitusta herättävä ja pelottava olemus sai Harmin kyyristymään. Narttu nuoli huuliaan, laski päänsä alas ja suuntasi katseensa maahan. Hän kyyristyi ja siirsi vielä häntänsäkin takajalkojen väliin, yrittäen näyttää mahdollisimman huomaamattomalta. Hän ei halunnut nousta tuollaista sutta vastaan yksin eikä edes Tuiskun raivokas reagointi saanut Harmia mukaansa. Hän ei halunnut kasata ikävyyksiä harteilleen.

Varpu mulkaisi Tuiskuun. Vai alkoi heti niskurointi? Tähän tuore alfa oli varautunutkin, että muutama susi saattaisi osoittaa mieltään aluksi.
"Tiedoksesi vain, että entinen alfanne oli heikko narttu. Niin siinä käy, kun sellaista mutiaista pitää alfanaan. Vahvemmat tallovat heikoimmat jalkoihinsa. Luonnon laki, kurja juttu sinulle, piski!" Varpu nakkeli niskojaan ja heitteli sanat hällä väliä asenteellaan. Viima oikeasti oli heikko, eihän se muuten olisi Varpulle hävinnyt, tai näin Varpu ainakin itselleen uskotteli. Katalakin oli heikko. Juoksi karkuun häntä koipien välissä. Löytyikö tästä laumasta lisää surkimuksia? Jos löytyikin, Varpu antaisi moisille kenkää. Tai sitten riuhtoisi niistä moisen raukkamaisuuden pois. Tuoreella alfalla konstit olivat monet. Ja niitä se aikoisi käyttää. Nartut olisivat vain lisääntymistä varten. Ehkä metsäsykseenkin, mikäli rujoja uroita ei tarpeeksi ollut. Nyt Varpun pitäisi vaan kasata nämä rujot urokset kokoon ja katsoa niistä seuraajakseen betan.

Se oli viimeinen pisara. Tuiskun kurkusta kuului matalaa murinaa ja se astui lähemmäs. Mikä aivoton lihaskimppu tuokin on! Ja kun näin Ilon pentuna, luulin että siitä kasvaisi jotain muutakin kuin ahne sika! uros ajatteli mulkaisten Iloon nopeasti. Kuinka tuo Vereksi itseään kutsuva moukka olikin noin helposti saanut moisen aseman. "Minä en ole sen enempää piski kuin sinäkään, koska osaan tehdä muutakin kuin solvata ja tyrkkiä heikompia!" mustaturkki haukahteli, "Mikä sinä olet itseäsi alfaksi nimittämään? Pelkkä tyhjänpäiväinen diktaattori sinä olet! Ja tyhmäkin vielä!" Uros louskautti lopuksi leukojaan, "Huvittavaa, ettei sinua ole vielä revitty kappaleiksi- paitsi ehkä kukaan ei ole nähnyt sinua niin tärkeänä" Tuisku sanoi muka vilpittömällä äänellä.

"Sinä kuolet yksin, ahne paska, ja jos et Viiman tai Katalan, niin minun hampaistani" uros kuiskasi niin hiljaa ja matalasti, ettei kukaan muu kuin Varpu kuulisi sitä ja sekin vain hyvin hiljaa, sylkäisten Varpun suuntaan.

[ Mexin yli hypättiin? ]

Edelleen kauempana jo vapisten Harmi seurasi tilannetta. Hän ei pitänyt uuden alfan asenteesta, sillä hän oli liian päällekäyvä ja jopa julma heitä kaikkia kohtaan. Ajatuksistaan huolimatta Harmi ei uskaltanut liittyä Tuiskun kanssa solvaamaan Varpua, sillä hän olisi varmasti kuollut saman tien. Jos ei uuden alfan hampaisiin, niin sitten ihan vain pelosta.
Mutta toisaalta, Harmi mietti, tässä oli loistava tilaisuus. Hänen tuli ryhdistäytyä, sillä ennen kaikkea oli tärkeää pysyä suhteissa alfaan ja varmistaa, että oli joku joka turvasi selustan. Varpu vaikutti paitsi itsevarmalta, niin myös vahvalta ja sellainen susi kykenisi varmasti pitämään huolta hänestä.

Epäröiden, mutta selkeästi äskeistä itsevarmemmin Harmi astui muutaman askeleen eteenpäin. Hän vilkaisi korvat luimussa ärhentelevää Tuiskua ennen kuin siirsi katseensa alistuen Varpuun. Asento ei kuitenkaan enää ollut aivan yhtä kyyry kuin äsken, mutta sudesta näki, että hän alistui Varvulle selkeästi. Ei raukkamaisuuttaan, vaan silkasta kunnioituksesta.
"Jos hän voitti Viiman, hän on uusi alfamme", Harmi sanoi kovalla äänellä Tuiskulle. Narttu yllättyi itsekin rohkeuttaan, mutta nyt kun hän oli astunut esille, hän ei voinut enää perääntyä samaan raukkamaisuuteen. Mikäli Varpu vain hyväksyisi hänet mukaan, hänen oli oltava rohkeampi ja itsevarmempi. Tutisijan oli aika poistua Varpun silmien edestä, sillä kuka susi koki hyötyvänsä sellaisesta, jota oli vain suojeltava jatkuvasti?

Saiccu: Oh, niinpäs näköjään. Anteeksi, minun mokani! Mexin vuoro siis seuraavana. Koitan pysyä nahoissani enkä intoilla :'D

(ilkeätä XD tunget tähän ävliin siis :P )


Ilo taittoi korvansa niskaan. " Jos ARvon Alfalle ei kelpaa voin minä täältä poiskin lähteä " Ilo tokaisi sitten. SE oli päättäväinen ja oli päättänyt että antaisi uuden alfan nyt ihan noin huonosti kohdella Iloa itseään. Sen verran ilossao li luonettta.
Ilon kokonaisuus ei ollut aikusien mitoissa puolisen vuotias narttu tönöötti piakallaan rinta ronttigilla. kuni mikäkin itse valtias. Sen pättäväinen ilme tuijotti alfaa mysteerisesti.

Samaan aikaan paikalle saapui myös Kauhu joka oli kuullut vallanvaihdosta ei voinut olla kuulematta mitä Tuisku huuteli tuolel uudelle alfan räähkälle. " Tuisku!" Kauhu huudahti sitten ja katsahti kookasta Varpua. sanomatta sanaakaan tuo syökäshti kohti alfaa. " Senkin säälittävä otus. tule ja tiastele Haastan sinut taisteluun " kauhu älähti alfalle varsin sähäkästi odottamatta Tusikua.

Ilon reaktio oli varsin omituinen se mulkalisi kohti syöksevään kauhun ja tuiskuun. Nuori neiti olisi valmis hyökköömöön kahden täysikasvuisen uroksen kimppuun puollustaakseen alfaa. ja sen näki Ilon silmistä.

((Haittaako jos tungen tähän väliin sekoittamaan pakkaa? xP ))

Tuuli saapui juuri pesäluolille omilta retkiltään. ensin silmiin pisti varsin kookas vieras susi, joka näytti varsin itsevarmalta. Muut sudet käyttäytyivät eri tavalla: toiset olivat vihamielisiä, kun toiset taas näyttivät varsin suopeilta uutta tulokasta kohtaan. Tuuli astui lähemmäs.
"Mitä täällä tapahtuu?" Se kysyi hieman ulkopuolisena tilanteesta. "Ja kuka sinä olet?" Se vielä kysyi tuolta vieraalta sudelta.

Tuulin katse vaelteli sudesta toiseen vuoronperään.

((Tulinki jo sekoittamaan tätä. xP ))

((Ei haittaa, sekaan vaan! :) Nyt lienee kaiketi sitten minun vuoroni xD Ja Blacky sitten seuraavaksi. ))

Varpu katsoi halveksuen Tuiskua. Mokoma pullikoija, sellaisia ei Varpu rivistöönsä kaivannut tuottamaan ongelmia. Sen sijaan tämä Harmi, nartuksi erittäin hyväkäytöksinen. Varpu piti tämän asenteesta, vaikka se olikin narttu.
"Pidän asenteestasi, narttu", Varpu heitti Harmille ja käänsi taas ilkeän katseensa Tuiskuun ja siitä Iloon, joka oli myös avannut suunsa.
"Pyh, sinunlaisia vähäpätöisiä ja samantekeviä narttuja minä sen sijaan en jaksa katsella. Voi hyvinkin häipyä itseksesi tai sitten minä annans sinulle vauhtia!" Varpu murahti Ilolle inhottavan vastauksensa. Äkkiarvaamatta Kauhu oli pyrähtänyt paikalle ja alkoi heti haastamaan riitaa. Varpuhan mielihyvin vastaisi tähän haasteeseen. Kyseessä oli kuitenkin vain niskuroiva uros. Ja sitten pöllähti paikalle jälleen uusi hukka. Varpu ei ehtinyt muuta, kuin vilkaisemaan tätä, sillä se oli keskittynyt Kauhuun. Alfauros paljasti hampaansa ja mulkoili raivostuneena Kauhua.
"Vai kehtaat sinä nullikoida alfallesi! Sinusta ei siis ole mitään hyötyä tässä laumassa!" Varpu päästi kumean murinan ilmoille. Se hyökähti kohti Kauhua hampaat tanassa hurjan ärähdyksen saattelemana yrittäen iskeä kellertävän purukalustonsa Kauhun rinnuksiin. Tästä Kauhu ei helpolla pääsisi.

Kauhun sanoessa ne ratkaisevat sanat Tuisku jännitti lihaksensa ja alkoi kävellä rivakkaa vauhtia lähemmäs. "Minä myös!" se haukahti, ja juuri kun Tuuli tuli paikalle se ennätti sanoa "Tämä öykkäri on hakannut Viiman ja ottanut paikkansa alfana! Katalaa ja Viimaa ei siis enää ole reevirillä!" Tuisku sai sanottua irvistyksensä alta. Se tiesi mitä teki, ainakin suunnilleen: Nyt se saisi köniinsä Varpulta, sitte se lähtisi ylpeästi lauman rajoilta pois, ja etsisi käsiinsä Viiman. Tuisku voisi yrittää jopa saalistaa Viimalle jotakin, ja Loskakin ellei Katalakin olivat varmaankin samassa paikassa.

Nyt Veri hyökkäsi, ja Tuisku kiitti onneaan ettei ollut yksin. Se oli jo tarpeeksi lähellä, ja koska Veri kiinnittäisi huomionsa Kauhuun, Tuisku ponnisti toinen etukäpälä edellä ja kita ammmollaan Varpua kohti. Siksi vain toinen käpälä ettei Varpu saisi napattua kiinni toisesta.
Tuisku yritti kaataa Varpua kehonsa painolla ja työntäen tassullaan, ja puremahaava kyljessä ei olisi leikin asia: Iho oli ohutta, ja siinä kohtaa se repeäisi helposti.
Ja ennen kaikea: Se tekisi todella kipeää, kuten uros oli saanut Taiston kanssa oppia.

Harmi hämmästyi kehuista - vaikka ne eivät olletkaan aivan niin ystävällisesti sanottuja, kuin olisivat voineet - ja huomaamattaan paransi hieman ryhtiään. Hän oli vaikuttunut siitä, että lähes kaikki muut saivat osakseen Varpulta haukkuja tai muuten vain kieroja sanoja, mutta häntä kehuttiin. Se kohotti kummasti itsetuntoa.
Taisteluun asti Harmista ei kuitenkaan vielä alfansa puolesta ollut. Hän tiesi Tuiskun ja Kauhun hyviksi taistelijoiksi, ja olisi ollut häneltä itsemurha loikata Varpun ja noiden väliin. Sen lisäksi hän uskoi, että alfa halusi itse palauttaa niskoittelijat ruotuun eikä tarvinnut siitä apua keneltäkään nartulta.

Huomaamattomasti Harmi siirtyi sivummalle seisomaan, mutta suden olemus oli muuttunut. Hän vilkaisi hieman omahyväisesti Iloa, joka oli juuri saanut kuulla kunniansa Varpulta ja käänsi sitten katseensa taistelijoihin.
Varpu voittaisi, siitä ei ollut epäilystäkään.

Kauhu murahti jälleen ja onneksi huomasi kyllin ajoissa Veren kohdistan hyökkäyksen kookkan uroksen rinnuksiin. Kauhu teki väistöliikkeen ja Varvun hampaat saivat tupon karvoja kunnon otteen sijaan Kauhusta. " Niinkö luulet. Minä en jäsii alaisuutesi kuuna päivänä. Et tule koksaan vetämään vertoja viimalle senkin kirppukasa " Kauhu älähti ja koetti sitten vatahyökkäykseksi tarrata Varpua kyljestä. Se huomasi Tuiskun joka tuli myös Varvun kimppuun.

kauhu ei aikoisi pitkän taistella sillä sille iski paniikki Sammaleesta. Rakastettu narttu ei ollut ainakaan tällähetkellä pesillä joten sen täytyi olal jossain muualla. Ja Samma tulisi etsi ämahdollisimamn nopeasti. Se kuitenkin halusi satuttaa Varpua enenn sitä kostaakseen Viiman puoelsta.

Tuuli oli ymmällään. Viima häädetty? Kesti hetken ennenkuin se pystyi sulattamaan saamaansa tietoa. Kuinkahan monta sutta oli jo lähtenyt.
Vieras "öykkäri" ei edes viitsinyt itse vastannut kysymykseen, mikä ärsytti Tuulta. Lisäksi Harmi näytti olevan uuden alfan puolella, olihan se kehunut sitä. Tuuli itse oli luvannut itselleen, että ei jättäisi laumaa, mutta sen hän oli luvannut Viimalle, ei tuolle öykkärille.

Harmi oli muuttunut. Oliko se edes mahdollista muuttua niin pienessä ajassa. Oli päivän selvä, että Harmi oli ottanut uuden alfan lähes ilolla vastaan.
"Jos et voi voittaa heitä, liity heihin, vai?" Tuuli katsahti Harmiin. Sen äänesta kuului pienoinen halveksunta. "Minä luulin, että arvostaisit Viimaa.. Oletko aivan varma että haluat tällaisen suden alfaksesi?" Se sanoi nyt hieman lempeämmin. "Mieti sitä." Se sanoi ja lähti hyökkäykseen vierasta sutta kohden. Yleensä Tuuli ei käyttänyt voimaa, eihän se ollut edes kovin voimakas. Mutta Tuuli piti "uutta alfaa" rajarikkorina ja osallistui muiden kanssa sen häätöön. Tuuli tähtäsi toiselle puolelle kylkeä. Näin olisi suurempi mahdollisuus, että Tuiskun tai sen hyökkäys osuisi.

Varpu oli kerännyt ympärilleen kolme äkäistä sutta. Tämä ei silti kookasta urosta huolettanut, yksi niistä kun oli heikko narttu. Kauhun suuntaan alfa oli kohdistanut ensimmäisen avaushyökkäyksensä. Uros oli kuitenkin väistänyt. Tuisku hyökkäsi toiselta puolen ja Varpu teki äkkinäisen käännöksen ja louskautti leukojaan Tuiskun suuntaan, juuri tämän kylkeen, heikkoon kohtaan joka oli kuin tarjottimella kokeneelle riitapukkarille. Tuiskun hyökkäyksen saattelemana Varpu oli vain menettänyt pahaisen karvatupon. Sitten iski Tuuli kohti Varpua. Tuulelta kohtaan Varpun ei tarvitsisi ede käyttää kovia otteita. Se otti Tuulen vastaan joustaen hieman hyökkäyksen myötä ja louskutti leukojaan pienesti yrittäen näykkiä narttua ja säikyttää tämän sillä. Tuore alfa käänsi jälleen huomionsa Kauhuun.
"Te kurjat rakit saatte juosta pois reviiriltä, jos ei laumalaisena olo kiinnosta. Minä määrään nyt ja te kuuntelette. Jos ette kuuntele tai tottele, saatte kärsiä siitä. Ilman vahvaa alfaa, teidän käy vielä kurjemmin. Minä olen teille pelastus!" Varpu saarnasi ympärillä oleville hukille hampaidensa välistä.

Tuntui, että tilanne olisi asettunut ja Varpu jäi odottamaan, hyökkäisikö kukaan niskuroijista enää.

((Rusko tulee mukaan, jos se ei haittaa ketään :D))

Tuisku väisti louskautuksen kumartumalla alas, mutta loikahtikin kauemmas koska oli havainnut Ruskon.
Samoin Tuisku oli huomannut heti miten tämä 'Veri' aliarvioi narttuja, ja sekin lisäsi hivenen inhoa tuota kohtaan ja sitäkin enemmän taitstelutahtoa.

Rusko oli herännyt huutoihin ja mekastukseen, haukotellen niin että narisi ja astui ulos pesästä. Ja mitä se näkikään! Rakkaan veljensä Tuiskun, suojeluskohteensa Tuulen, ja kunnioittamansa Kauhun jonkun vieraan kimpussa joka väitti olevansa uusi alfa tai jotain muutakin siihen suuntaan. Rusko seisahtui. Viima oli poissa. Katala oli poissa. Sitten Rusko irvisti, Ja kohta ovat nuokin poissa ellen tee mitään! se ajatteli ja meni lähemmän riitapukareita, kuitenkin jätti kolme sudenmittaa väliin ja luimisti korvansa. "Tuisku! Nyt ainakin sinä lopetat tuon! Olen tuon nartun kanssa ihme kyllä samaa mieltä: Hän voitti Viiman, joten on parempi alfa!" Tuisku hämmästyi ensin reaktiota, mutta sitten se tajusi. Se oli tuntenut veljensä niin pitkään, että se tajusi. Nyt sen täytyi vain leikkiä mukana: "Mikä sinuun on mennyt? Luulin että välitit Viimasta! Mutta sinä vain ajat omaa etuasi!" Rusko hymyili suden hymyään ivallisesti veljelleen, ja kuiskasi "Niinhän me kaikki" ja yhtäkkiä se tönäisi mustaturkin kumoon mutta loikkasi heti pois Tuiskun hampaitten alta. Tuisku katsoi Ruskoa inhoten ja juoksi rajojen suuntaan, kuitenkin seisahtuen ja jääden odottamaan Kauhua ja ehkä Tuultakin. Jos oma veli olisi sitä vastaan, Tuisku ei taistelisi.

Rusko oli ehkä hivenen ihastunut Tuuleen, ja se säntäsi Varvun säikyttämisen eteen alistuen heti, mutta katse oli päättäväinen. "Hän on vain narttu" Rusko totesi, mutta oikeasti se halveksui uutta alfaansa ja Rusko ei väheksynyt narttuja siinä missä uroksiakaan, etenkään Tuulta.
Se vain toivoi Tuulenkin ymmärtävän, että se yritti suojella tätä.

Harmin sisällä käänsi inhottavasti kun Tuuli puhui hänelle. Itsevarma ilme ei kuitenkaan poistunut hänen olemuksestaan, vaan narttu tuhahti halveksien ja tuijotti ystäväänsä terävästi. Hän oli valinnut puolensa ja jos Tuuli ei ymmärtänyt asettua Varpun puolelle, Harmi ei voinut sille mitään. Hän ei alkaisi tyhmänrohkeasti jaloksi ja kuolisi sen takia.
"Niin elämässä säilyy hengissä", narttu vastasi Tuulelle matalalla äänellä. "Vahvemmat hallitsevat."
Tuulen hyökätessä uutta alfaa kohti Harmi päätti toimia. Hän ei ollut oikeastaan kovin voimakas, mutta ei hän myöskään halunnut seurata, kuinka lähes jokainen näistä susista hyökkäsi Varpua päin. Varoittavasti muristen narttu oli hyppäämässä Tuulen eteen, mutta Varpu näyttikin ehtivän ensin ja sai Tuulen ilmeisesti asettumaan muiden susien tapaan. Murinaa Harmin kurkusta kantautui edelleen.

Ruskon ilmestyminen paikalle huojensi Harmia. Ilmeisesti joku muukin tässä laumassa oli tarpeeksi järkevä eikä kiiltokuvamaisen jalo ja liian ylpeä voidakseen suostua Varpun laumaan tappelutta.

Kauhu älähti VArvulle " Tulemme näkemään vielä. Sinä et tuel täällä kauaa viihtymään siitä olen varma " kauhu älisi ja suuntasi Tuiskun perään. sen rintakehässä oli pieniä haavoja mutta eivät ne sen liikkumista hidastaneet. Herra suutnasi katseen Iloon " lo Tule pois sieltä. Et sinä tuolalista jää katosmaan. " Kauhu huusi tuolle ja pysähtyi Tusikun kohtaan ja katsahti Iloa. " tuo pentu on vielä vaikeuksissa, se täytyy saada tajuamana että se ei voi jäädä tänne. Tuo hirviä tappaa sen. Tusiku Ole kiltti ja koeta saada Ilo mukasi minun on etsittävä Sammal sopiiko" Kauhu snaeli. ja suutnasi kohti rajoja posituaksene reviiriltä ei silkis että se perääntyisi Varpua vaan se halusi löytää Sammaleen.

Ilo sen sijaan katsahti Kauhuun " Sinä et ole isäni etkä tule minua määräilemään. Teen niinkuin itse parhaaksi näen. " ilo husi kauhulle ja jäi paikalleen se katsahti Harmia ja muita paikalla olijoita snaomatta sanaakaan se katsoi alfaansa jota se oli melkein lähtenyt puollustamaan. Se olisi varmasti hyökännyt Tuiskun ja Kauhun kimppuun jos olisi vain ehtinyt. nyt se tuijotti lähtijöiden perään.

((Saanen minäkin tulla loppupeleihin? Varjollakin olisi mielipiteensä uutukaisesta alfasta... Poistakkee, jos en enää mahdu!))

Varjo juoksi jälleen. Jalat nielivät maata, ja näytti miltei siltä, että musta susi olisi lentänyt. Yleensä Varjo juoksi vain juoksemisen ilosta nauttien nopeista raajoistaan. Varjohan eli juostakseen.

Nyt vain oli nopeus saanut uuden nimen, uuden tarkoituksen. Nyt Varjon nopeutta tarvittiin: jotain tapahtui pesäluolilla. Vieras haju oli kulkeutunut heikon tuulenvireen mukana Varjon kuonoon - vieras, jossa oli jotakin tuttua. Oliko laumassa uusi jäsen? Mitä oli tapahtunut?

Lähempänä pesäluolia Varjo haistoi adrenaliinin ja kiihtymyksen. Kaikki ei ollut aivan kohdallaan, ja Varjo pinnisti vauhtiaan vielä kovemmaksi, jos mahdollista. Huoli hiipi Varjon mieleen äskeisen innostuksen tilalle.

Puiden lomasta Varjo havaitsi vieraan suden, jota hän lähestyi tämän oikealta sivulta katsoen. Meneillään oli kovaääninen tilanne, ja Varjo huomasi jännittyneisyyden. Paikalla olivat vieraan lisäksi Tuuli, Tuisku, Rusko, Harmi, Kauhu ja Ilo. Osa susista oli lähtemässä, Ja Varjon mielessä käväisi säikähdys, että hän oli tullut liian myöhään. Hidastamatta vauhtiaan Varjo suuntasi kulkunsa hieman etuviistoon vieraasta, jonka eteen Rusko oli alistunut - jota Varjo ihmetteli. Varjo tiesi kaikkien kuulevan saapumisensa, ja juoksi täyttä vauhtia kolmen sudenmitan päähän vieraan kuonosta, jarrutti maa pölähtäen ja kiepsahti hieman teatraalisestikin katsoen suoraan uuteen suteen. Varjon ei eleillään uhannut vierasta, mutta hän näytti suoralla ryhdillään, korviensa asennolla ja silmiensä tarkkailulla olevansa valmis kärkkääseenkin sananvaihtoon. Kuka tahansa tämä olikin, Varjo ei aikonut suvaita uuden tulokkaan höykyttää Viiman laumalaisia.

Missä Viima muuten oli...?

"Kuka olet?" Varjo kysyi neutraalisti, "Ja mitä teet täällä?"

Veri toden teolla alkoi ärsyttämään. Toinen aliarvioi selvästi muita. Ei vain Tuulta, vaan kaikkia vihollisia. Se koituisi vielä sen kohtaloksi.
Vaikka Tuulen hyökkäys olikin epäonnistunut, ei se siitä lannistunut. Vaikka Veri yritti näykkyiä sitä kohden, se ei pelännyt. Tuuli olisi hyökännyt uudelleen, ellei Rusko olisi tullut väliin. Se oli kerran ajemmin tehnyt saman. "Kiitos" Se kuiskasi pienesti Ruskolle, vaikka Tuuli ei ollut sen suuremmassa vaarassa.

Tuuli ei pitänyt koko tilanteesta. Ehkä hän ei ollut vahva, mitä sitten? Hänen vahvuutensa oli nopeus. Kaikesta huolimatta Veri sai Tuulen tuntemaan itsensä tarpeettomaksi, turhaksi.
Tilannetta ei parantanut yhtään se, että Tuulin yksi parhaimmista ystävistä olisi kohta vihollinen, jos hän ei saisi sen päätä käännettyä. Se ei tajunnut miten Harmi pystyisi elämään tuollaisessa laumassa, missä voima määräsi kaikesta.

Tuisku katsoi Kauhun perään nyökäten. Se ei kuitenkaan saisi nuorta narttua mukaansa, joten uros tyytyi vain katsomaan Iloa merkitsevästi: Se vielä huolisi tuon mukaansa, mutta jos Ilo oli niin tyhmä että jäi, niin se olisi sen oma asia.
Nuorukainen ei varmasti osannut aavistaa tulevan talven tapahtumia.
Tuisku lähti Kauhun perään hymyillen Tuulelle hyvästiksi suden hymyään- tämä naaras tiesi mitä teki, ja se teki oikein.

Rusko hymähti hiljaa Tuulelle jääden korvat niskassa odottamaan Veren reaktiota.
Pian se kuitenkin huomasi uuden suden tulleen paikalle: Varjon. Loistavaa! Jos Varjo ei alkaisi kapinoida, olisi Ruskolla sille erittäin tärkeää asiaa.
Uros olisi luonut oikeanlaisen katseen ystäväänsä ellei olisi tietänyt, että liian moni silmäpari näkisi sen. Niimpä Rusko vain kyyristyi Varvulle vilkuillen Varjoa kuin ei tuntisi tätä...
Mutta Ruskon tuntien Varjo varmaankin ymmärtäisi tehdä samoin: alistua. Ruskeaturkki selittäisi sille myöhemmin.

Tilanne oli käynyt sekavaksi, mutta Varpu piti tilanteen hyvin hallussaan. Uros huomasi Harmin mielistelevän tätä ja oli itseasiassa hyvin otettu, vaikka Harmi olikin pahainen narttu. Varpu oli tyytyväinen, sillä löytyi tästä laumasta oikeitakin susia, jotka arvostivat voimaa ja lujia otteita. Uros katsoi merkittävästi Ruskoon, tämä uros olisi omiaan Varpun riveihin. Tuo uros tiesi, mitä kunnioittaa. Sitten paikalle oli pölähtänyt jällen uusi hukka, joka kyseenalaisti Varpua.
"Olen Veri, uusi alfanne. Sinullekin tiedoksi, että niskurointia en hyväksy!" Varpu aloitti jälleen vilauttaen hampaitaan. Uros oli jälleen korjannut asentonsa ryhdikkääksi ja nostanut hännän pystyyn.
"Ne jotka lähtevät, saavat myös pysyäkin poissa!" se vielä lisäsi ja murahti matalasti.