Vihdoin ja viimein. (Kutsupeli Blacky ja Capsize) -Päättynyt-

// Eli siis vain Blacky ja Capsize tänne, mikäli mahdollista. Tuuli ja Sola tapaisivat vihdoin Tuiskun. Ainiin ja oletan, että Sola kulkee Tuulin mukana, mutta huomauttakaa jos olen väärässä. Ajankohtana toimisi noin pari päivää Tuulin ja Solan tapaamisesta?//

Tuuli ja Sola olivat suunnanneet keskemmälle laumattomien alueita pari päivää sitten. Nyt Tuuli oli haistanut tutun hajun ja lähtenyt seuraamaan sitä. Hetken päästä hän havaitsi myös muutamia jälkiä jota seurata. Nyt se kulki kirsu maassa ja kulki eteenpäin vaiteliaana. Heillä oli valitettavasti vastatuuli ja varsin kova sellainen, joka vaikeutti kulkua ja Tuisku ei haistaisi heitä. "Vihdoin tapaamme Tuiskun." Se mumisi Solalle itsevarmana. Tuuli nopeutti ripeän kävelyn juoksuksi ja vilkaisi taakseen, varmistaakseen, että Sola tulisi mukana. Tuuli juoksisi rauhallisesti. Ei kovaa, sillä Solan täytyi pysyä mukana. Toinen ei luultavasti ollut vieläkään aivan niin hyvässä kunnossa kuin Tuuli. Kulku oli myös melko työlästä. "Onneksi ei ole lunta. Se vaikueuttaisi vielä enemmän kulkua." Se sanoi puoliksi itselleen ja puoliksi Solalle, kuin yrittäen ajatella jotain positiivista tästä tilanteesta.


((Pistin tämän turvallisesti järven rannalle. ^^''))

//Kyllä Sola kulkee Tuulin mukana.//

Sola jolkotteli raskaasti toisen suden jalanjäljissä. Jäinen tuuli suhisi suden korvissa ja tuntui kuin silmiin olisi pistelty pieniä neuloja. Lumeton maa teki kulkemisen kuitenki hieman mukavammaksi, eikä kylmettänyt vaelluksen kuluttamia tassuja. Myös tieto siitä, että he olivat luultavasti jo varsin lähellä etsimäänsä - tai ainakin oikeilla jäljillä, sai Solan jatkamaan eteenpäin.
Kun narttu huomasi toisen nopeuttavan tahtia, se koetti itsekin kiristää vauhtiaan, mutta kompasteli muutaman kerran, ennen kuin pääsi tasapainoon. Sen rasittuneet jalat notkahtelivat välillä sen painon alla, mutta tästä välittämättä se pysytteli tiukasti Tuulin kintereillä.
Sola läähätti kiivaasti ja vastaili vain lyhyesti toisen suden sanoihin, sen merkiksi, että oli kuulolla.

((En ole 100% varma, miten eräs toinen peli päättyy, joten olkaa kärsivällisiä Tuiskun siirtojen suhteen. Kunhan se peli on pois alta, pääsen vauhtiin ;D))

Vauhti kiihtyi. Vain tuuli humisi korvissa, ja musta, pitkä turkki hulmusi kauniisti. Askeleet olivat ihmeen kevyitä eläimen kokoon nähden, ja sillä oli hivenen surumielinen katse silmissään. Ponnistus- ja taas Tuisku loikkasi pitkän hypyn, juosten täydellä vauhdilla havaintoaan kohti. Surumielinen katse muuttui helpottuneeksi ja iloiseksi: Vihdoin haju vahvistui.
Uros rääkkäsi lihaksiaan lisäten vauhtia. Se ei ollut eläessään juossut niin lujaa, ei edes saalistaessaan, ja nopeus tuntui ihmeen hyvältä, loikat hetkellisinä vapautuksista maan painovoimasta... Ei voinut väittää, etteikö uros olisi nauttinut juoksemisesta.

Tuuli ja joku vieras susi olivat lähistöllä. Tuulta Tuisku etsikin, ja se toivoi, että vieras olisi uusi liittolainen. Ja jos se olisi vihollinen, niin se katuisi päivää jona syntyi, Tuisku ajatteli.
Tuuli oli Ruskolle kaikki kaikessa. Rusko oli veljelleen kaikki kaikessa. Joten, Tuisku ei antaisi kenenkään taittaa karvaakaan siitä nartusta. Sitäpaitsi: se oli yksi tärkeimmistä lisistä ryhmään. Ryhmään, joka tuhoaisi Veren, ja tämän suuret hankkeet.
Keltaiset silmät välähtivät, ja suden kasvoille levisi hymy. Sen päässä oli kuva siitä typerästä sudenkuvatuksesta, anelemassa Viimalta ja muilta armoa. Kaikki pilkkaisivat sitä ja lopulta armo kävisi oikeudesta...Tuisku ahmi kuvaa silmillään, tullen yllättäen erikoisen hyvälle tuulelle.

((Anteeksi ei mitään tärkeää luettavaa -_-''))

//Minä kyllä jaksan odottaa ^^//

Raskas läähätys sain Tuulin katomaan taakseen. Sola näytti kulkevansa äärirajoillaan. Tuulin kävi sitä todella sääliksi, vaikka ei sitä näyttänytkään. Jotkut sudet eivät pitäneet säälimisestä. "Pysähdytään." Se sanoi lyhyesti Solalle ja alkoi nopeasti hidastamaan vauhtiaan.

Tuuli istahti alas ja vilkuili ympärilleen, mutta ei nähnyt Tuiskua. He olivat jo melko lähellä. Tuuli kutsui Tuiskua ulvomalla. Se toivoi, että ääni kantaisi tuulesta huolimatta perille. Tuuli kutsui uudestaan, tällä kertaa kovempaa. Hän odotti ja kuunteli. Nyt se kääntyi kuitenkin Solan puoleen: "Anteeksi. Juosta nyt, vaikka olet tuossa kunnossa..." Se vastasi nolona. Tuuli oli innostunut liikaa ja sen täytyisi ajatella myös matkakumppaniakin. Tuuli vilkuili ympärilleen hermostuneesti. Mitä jos Tuisku olikin liian kaukana? Mitä jos hänen äänensä ei ollut kantanut tarpeeksi? Mitä jos... Tuulin päässä kulki monia kysymyksiä ilman vastausta. Jos Tuisku ei kuullut, he voisivat jatkaa jäljittämistä, kunhan olisivat levänneet. Ajatus sai Tuulin rauhoittumaan ja jatkamaan odottelua. Se välillä vilkaisi Solaa sivusilmällä miten tämä voi. Tuuli oli huolissaan toisesta. Hän tunsi itsensä nyt jonkinlaiseksi äidiksi, jonka vastuulla olisi pentu.

Sola katsahti toista sutta yllättyneenä, kun tämä äkkiä ilmoitti pysähtyvänsä. Narttu oli kuitenkin helpottunut pienestä tauosta ja lysähti raskaasti istumaan Tuulin viereen, jättäytyen kuitenkin hieman taka-alalle. Vastatuuli puhalsi kylmästi ja kovaa. Sola läähätti yhä kiivaasti silmät kiinni puristettuina ja yritti saada hengityksensä tasaantumaan.
Se ei kyennyt vastaamaan Tuulin sanoihin, kuin muutamalla myöntävällä murahduksella.
Naaras hätkähti ja räväytti silmänsä auki, kun Tuuli alkoi äkisti ulvoa. Naaraan jäykät selkäkarvat sojottivat pystyssä ja susi painoi suuret korvansa tiiviisti päänsä sivuille, hieman epäluuloisena toista katsellen.
Se tunsi äkkiä sisällään vastustamatonta halua vastata tuohon hieman alakuloiseen kutsuun, mutta pysytteli hiljaa ja odotti jännittyneenä vastausta.
Narttu aisti Tuulin levottomuuden ja alkoi itsekin tuntea epävarmuutta, oikeastaan tietämättä syytä. Eikö Tuisku ollutkaan kuuloetäisyydellä? Jos Tuuli olikin hukannut vainun ja kutsui toista nyt vain viimeisenä toivonaan tavoittaa tämä.
Sola vastasi naaraan huolestuneeseen katseeseen toisella samanlaisella, keltaiset silmät väsymyksestä samentuneina.

((Möf, oli pakko vastata. :3))

Tuuli toi tullessaan muutakin kuin hajun. Se toi kutsun.
Tuisku yritti pysähtyä mutta huiman vauhdin takia sen jarrutusta kesti n.sata metriä. Huohottaen susi kohotti kaulaansa ja ulvoi pitkän vastauksen. Äänestä ei voisi erehtyä: Sillä oli matala, kumea ääni.
Mustaturkki haistoi jo varmemmin, ettei Tuuli ollut yksin. Ja jotenkin uros aavisteli, ettei tämä voinut olla vihollinen. Mikään ei viitannut siihen.

Uusi laukka lähti käyntiin, mutta nyt ihan normaalia vauhtia. Pian mustaturkki näki kauempana erehdyttävät sudenhahmot, ja meni lähemmäs. Olisiko se..? Tuisku ajatteli innoissaan. Häntä kohollaan ja niska yhtämittaisena selän kanssa suurikokoinen Tuisku oli pelottava näky, mutta yhtäkkiä häntä alkoikin liehua. Korvat taittuivat niskaan ja Tuisku oli kerta kaikkiaan pentumaisen näköinen. "Tuuli! Hei, olen etsinyt sinua!" se haukahteli rynnäten kaksikkoa kohti, mutta tapansa mukaan pysähtyi metrin päähän.
Uros meni varovasti lähemmäs Tuulta ja ynähteli yrittäen tökkiä tätä kuonolla, sekä yhden kerran nuolla korvan takaa.
Sitten, oli Tuulen reaktio mikä hyvänsä, se kiinnitti huomionsa tähän uuteen tulokkaaseen, Solaan. Nyt se oli jo palannut rauhalliseen olemukseensa mutta heilutti häntäänsä tervedykseksi. "Niin ja kukas sinä olet?"

Tuuli huomasi Tuiskun jo kaukaa. Helpotuksen tunne valtasi Tuulin. Nyt ei tarvitsisi jäljittää enempää. Sen häntä alkoi heilumaan nopeasti ja se nousi seisomaan. Yhtäkkiä toinen tupsahti aivan lähelle. Tuuli tökki takaisin tervehdykseksi. Kun toinen rauhoittui, päätti hän itsekkin istua takasisin alas. Nyt hän suuntasi katseensa Solaan ja Tuiskuun, jotka tutustuivat. Kun he olisivat esittäytyneet, hän kertoisi asiansa.

//Niin lyhyt, niin lyhyt.. -.- //

(( Pahoittelen vastausteni viivästymistä :P))

Sola seurasi hieman taempana toisten susien kohtaamista ja näiden äännähdyksistä ja eleistä välittyvä ilo sai senkin hännän heilahtelemaan arasti.
Vieraan suden lähestyessä naaras taivutti kaulaansa ja laski päänsä lähes maan tasolle. Se painoi korvansa tiiviisti päänsä sivuille ja suupielet taaksepäin venytettyinä se alkoi heiluttaa koipien väliin painettua häntäänsä nopeasti, mutta hyvin pienin liikkein. Uroksen ystävällisistä elkeistä huolimatta Sola koki tilanteen uhkaavaksi. Uroksen suuri koko ja rotevuus olisivat varmasti saaneet lähes kenet tahansa olemaan varuillaan. Toisaalta narttu käyttäytyi yhtä pentumaisesti lähes joka tilanteessa, riippumatta vastapuolen koosta, iästä tai asemasta.
"Olen Sola.." Susi sanoi nopeasti ja vilkaisi sivusilmällä Tuulia, kuin tukea hakien. Sola ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt kertoa, millä asialla oli ja miksi ylipäätään kulki Tuulin kanssa. Se arveli kuitenkin, että uros hyväksyisi pian sen seuran, eikä vaatisi tarkempia selityksiä, joten pysytteli hiljaa.
Surkean, huonokuntoisen, suttuisen ja laihan olemuksensa alla oli Solasta kuitenkin havaittavissa jonkinlaista vahvuutta ja varmuutta, sillä mikään pelkuri se ei ollut. Jäntevät jalat kielivät nopeista ja ketteristä liikkeistä, ja pentumaisuudestaan huolimatta naaras ei vaikuttanut eksyneeltä tai holhousta kaipaavalta. Sola oli päättänyt pitää huolen siitä, ettei siitä olisi toisille vaivaa. Se saalistaisi tarvittaessa itse oman ruokansa, kuten oli tähänkin mennessä tehnyt ja oli valmis näyttämään, mihin kaikkeen pystyisi auttaakseen ystäviään.

Tuisku jatkoi hännän heiluttamista. Ai että Sola? Se tutustuisi tähän kaveriin mielellään. Sen olemus herätti Tuiskussa tutun hoivan tunteen, mutta silti: oltiinhan tässä nyt kaikki iästä riippumatta itsenäisiä. "Hei Sola, olen Tuisku, Tuhkan poika. En ole kotoisin laaksosta, mutta minulla oli täällä tulevaisuus viellä muutama päivä sitten..." se sanoi luoden taas halveksuvan ajatuksen Verelle.

Sola vaikutti väsyneeltä. Nälkäiseltä. Oikeastaan Tuulikin. Tuisku ajatteli nopeasti metsästystä, mutta päätti ensin selvittää mistä oli kysymys.
"Asiaan. Kuten varmaan molemmat tiedätte, Veri-niminen ääliö on syrjäyttänyt arvon Viiman. Sammal ja Kauhu perustavat ryhmän, ja syöksee hänet vallasta ja toivon mukaan samme Viiman takaisin valtaan. Minä olen ryhmän niin sanottu beta" nuorukainen sanoi pientä ylpeyttä äänessään, vaikka ei ollut niinkään varma olisiko siitä pitämään järjestystä, kun se itse halusi olla auktoriteetin alla. "Toivon mukaan te, etenkin sinä Tuuli, voitte olla avuksi. Solalle olen kiitollisuuden velassa kun sinäki olet täällä. Jokatapauksessa Veljeni Rusko on mielistelemässä Verta, ja Sammalkin aikoo soluttautua laumaan, ehkä jopa alfanartuksi. Näin Veri ei saa luotettavia liittolaisia. Kauhu ja minä keräämme liittolaisia tulevaa verilöylyä varten, mutta sitä ennen meidän täytyyy tehdä suunnitelmia ja ennen kaikkea:" Tuisku madalsi ääntään, "Tavata Rusko salassa aivottomalta lihaläjältä."

Vaikka Tuisku oli jo varttunut siitä kun se oli tullut laaksoon, ja se oli useimmiten asiallinen ja kuuliainen, nuoruus näkyi pienissä purkauksissa keskellä lauseita...

Tuuli kuunteli hiljaa pää hieman kallellaan ja korvat höröllä kaikkea, mitä Tuisku kertoi. Hän kuuli asioita, mitä hän jo tiesi, mutta enimmäkseen uutta tietoa. Sammalkin aikoi soluttautua. Kuulosti vaaralliselta ja sitä se taatusti olikin. "Mitä jos Sammal epäonnistuu yrittäessään liittoutua Veren laumaan? Miten me voisimme olla avuksi? Milloin tapaamme Ruskon ja millaista suunnitelmaa olet ajatellut?" Tuuli kyseli. Se ei malttanut olla hiljaa, eikä sen pitäisikään olla. Nyt se halusi vain olla mukana Veren häädössä mukana.

((Lyhyyyyys.... TT^TT Sorry.))

Sola pysytteli hiljaa koko keskustelun ajan ja kuunteli kiinnostuneena, vaikkei tunnistanut kaikkia kuulemiaan nimiä. Nyt kun Tuisku näytti osoittavan sanansa lähinnä Tuulille, eikä narttu tuntenut enää olevansa tarkkailun kohteena, se alkoi rentoutua ja huomasi uroksessa nyt uusia puolia. Se oli varmasti vasta nuori, mikä oli välillä havaittavissa sen käytöksessä. Suuresta koostaan huolimatta sen elkeet olivat ystävälliset ja melko rauhalliset. Välillä, kun Sola tunsi uroksen katseen mittaavan itseään, se kyyristyi hieman ja painoi nopeasti häntänsä koipien väliin, katsekontaktia vältellen. Se oli itsekin tullut ajatelleeksi samoja asioita kuin Tuuli ja oli tyytyväinen, kun tämä esitti kysymykset hänen puolestaan. Eniten naarasta kiinnosti, miten he voisivat auttaa suunnitelman toteutumisessa ja mihin kaikkeen hänen itse tulisi olla valmis.

((Hemmetti. Olen taas sekaisn Tuiskun elämästä, ja nyt tagi-palkit karkasivat. Pitää vain koittaa muistaa kursivoinnit ja muut..))

"Lopullista päätöstä suunnielmasta ei ole voitu tehdä vielä, koska en ole päässyt tapaamaan Ruskoa ja Varjoa. Ruskolla on tietoja Veren siirroista, ja Varjon, kuten sanoin, haluan mukaan tähän." Tuisku ei siirtänyt katsettaan Solaan, mutta aisti ettei ihan luottanut vieraisiin. No, Tuiskun kanssa sillä ei ollut mitään hätää, ja koska toinen oli arka, ei Tuisku tyrkyttäisi itseään sille: Se oli oppinut ettei se ollut viisasta. Uros oli elämänsä aikana oppinut paljon erilaisten ystävyyssuhteiden käsittelyistä, ja se oli saanut jopa traumoja kärsivästä ja arasta Varjosta itselleen luotettavan ystävän.
"Mutta sen voi sanoa, että hyökkäys tehdään talvella. Silloin Veri on heikomillaan kun ruokaa on vähän, enkä usko että kovin moni laumasa on valmis ruokkimaan sellaista öykkäriä. Koska Veri toistaiseksi ei saa kunnon liittolaisia, hän ei tulekaan kovin vahvaksi vastustajaksi."
Tuisku mietti Tuulen kysymystä. Tosiaan, ei mikään ollut varmaa, mutta tämä Sammaleen osa vaikutti kovin todennäköiseltä. Sillä nartulla oli luonnetta, kunnianhimoa ja taitoa arvojärjestyksissä. "Voimme olla melkein täysin armoja ettei hän epäonnistu. Tunnen sen nartun pentujensa ansiosta, ja kuten Tuuli tiedät, hän sai korkeimman nartun paikan ja jopa entisen betamme, arvon Katalan, ottoisäksi."

[[Anteeksi ihan älyttömästi kestosta!]]

Tuuli kuunteli tarkasti Tuiskun sanoja välillä nyökkäillen. Se vilkuili Solaa, joka ei vaikuttanut kovin itsevarmalta. Se antoi toiselle rohkaisevan hymyn, vaikka Tuuli ei ollut varma, näkisikö toinen sitä. "Minäkin tunnen hänet hänen pentujensa kautta." Tuuli vastasi Tuiskulle ja muisteli tapaamista Sammaleen kanssa. "Seuraavaksi sinun täytyy siis tavata Rusko ja Varjo. Sen jälkeen ilmoitetaan muille suunnitelmassa olijoille, mitä tehdään seuraavaksi jos tehdään. Suunnitelmassa tällähetkellä mukana ovat siis Kauhu, Sammal, Rusko, Varjo, sinä, Sola ja minä?" Tuuli varmisti, että oli ymmärtänyt oikein. Sen lisäksi hän alkoi miettimään, ketä saisi vielä mukaan suunnitelmaan ja miten. Tämän hetkinen määrä tuskin riittäisi, sillä lauma kasvaisi ja laumaan oli jäänyt useita susia jo entuudestaan.

Sola kyyristeli ja pysytteli yhä taka-alalla, mutta vähitellen se alkoi hieman rentoutua. Toisten rauhallinen ja rohkaisevan oloinen käytös sai sen keskittymään vähemmän toisten sutten olemukseen ja läsnäoloon ja enemmän niiden sanoihin. Kuvitellessaan tulevaa vallankaappausta, nuori susi tunsi yhä lapsekasta innostuneisuutta ja kuvitteli itsensä tärkeään asemaan joukossa, vaikka tiesi todellisuudessa luultavasti toimivansa lähinnä sivustaseuraajana.
Sola ei ollut koskaan taistellut. Ei varsinaisesti edes kisaillut pentuesisarustensa kanssa tai saanut muunkaanlaista harjoitusta. Sen ottoemo oli opettanut sen metsästämään, mutta niin psyykkisesti kuin fyysisestikään susi ei luultavasti olisi valmis taisteluun.
Narttu huomasi kuitenkin uskovansa yllättävän varmasti omiin kykyihinsä ja yllättyi, kun huomasi, miten suuriin tekoihin hän oli itsensä valmistellut ja mitä uhrauksia hän tunsi olevansa valmis tekemään.
Toisaalta hänellä ei olisi juuri mitään menetettävää, mikä saattaisi rohkaista häntä ottamaan suuriakin riskejä.
Ajatuksiinsa vaipuneena Sola oli lakannut keskittymästä toisten sanoihin ja avasi äkisti suunsa, mahdollisesti huomaamattaan jopa toiset keskeyttäen.
"Onko meidän tapettava?"
Narttu katseli nyt silmät avoimesti kiiluen toisia ja lähes kaikki alistuneisuus oli hetkessä vaihtunut vain kohteliaaksi uteliaisuudeksi.
Muutamien sekuntien päästä narttu hämmästyi hieman itsekin äkkinäistä käytöstään ja sen olemus muuttui taas aavistuksen nöyremmäksi ja pienemmäksi.
Jollain tasolla jää oli kuitenkin murrettu ja Solan uteliaisuus oli jälleen vienyt voiton.
Se oli kuitenkin hieman hämmentynyt myös siitä, ettei se mahdollisuus, että hän tulisi mahdollisesti näkemään tappamista - ehkä jopa itse osallistumaan siihen - tuntunut hänestä niin järkyttävältä, kuin hän olisi olettanut.

"Ehkä", Tuisku sanoi ystävällisesti, mutta vakavana. Se ei itse pitänyt ajatuksesta, ellei ollut kyse Verestä - vaikka siihenkään nuorukainen ei ollut henkisesti valmistautunut. Toisen suden tappaminen ei kuullostanut oikein Tuiskun toimilta. "Mutta en usko, että kenenkään on pakko. Itse mieluummin annan joillekin mahdollisuuden häipyä, joilla on vielä elämä edessä. Pentujen tappamine on vastenmielistä. Voit jättää tappopuuhat muille, jos tahdot, Sola", Tuisku katsoi nyt Solan kasvoja. "Kukaan ei pakota sinua sellaiseen" Tuisku ei ikimaailmassa vaatisi Solalta liikaa. Toisella ei ollut niin vahvoja kriteerejä taisteluun.
Uros siirsi katseensa Tuuleen. "Sinunkaan, Tuuli-neiti, ei tarvitse osallistua sellaiseen"

((Anteeksi kamalasti kestosta! (jälleen) En ole huomannut tänne tulleita jatkoja.. ))

Tuuli oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa, mutta Solan kysymys sai sen palaamaan jälleen tähän maailmaan. Kysymys oli yllättävä. Tuuli ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa. Ehkä he joutuisivat tappamaan jonkun. Se sai Tuulin ajattelemaan silloin Harmia. Nyt Tuuli taisi ymmärtää miksi Harmin nimi oli Harmi... Toisesta silloin oli jonkin sortin harmia. Hän ei voisi antaa toisen, saati sitten itse tappaa toista, vaikka mahdollisuus olisi kuonon alla. Mutta Veri oli aivan eri asia. Itse asiassa ajatus Verestä veren keskellä sai sen hymyilemään pirullisesti. Tuuli naurahti mukavasta ja ironisesta ajatuksesta. Tuuli ei ollut koskaan tuntenut sellaista vihaa.

Tuuli kuunteli Tuiskua ja hymyili synkkää ja pirullista hymyään. "Jos on tapettava, se ei ole minulle este. Olen mukana." Se sanoi. Sen oma ääni kuulosti etäiseltä ja paha enteiseltä, mutta työnsi ajatukset syrjään. Nyt se keskittyi jälleen keskusteluun.

//Pahoittelen vastauksen viivästymistä.. koulu tahtoo viedä kaiken ajan tällä hetkellä..//

Sola kuunteli tarkasti Tuiskun sanoja, muttei saanut selville, kuuluiko tappaminen susien alkuperäisiin suunnitelmiin vai ei. Sola päätti kuitenkin olla kyselemättä enempää ja katsoi vain toista hyväksyvästi silmiin. Hän ei ollut aivan varma, kuinka pitkälle olisi valmis menemään. Mutta tiesi yrittävänsä parhaansa, ansaitakseen ystäviensä luottamuksen. Hänestä ei ehkä – ainakaan tämänhetkisessä kunnossa – olisi hyötyä itse taistelussa, mutta hän oli yhtä kaikki nopea ja ketterä ja voisi harhauttaa vastustajaa tai toimia syöttinä.. Eihän hänellä olisi mitään menetettävää. Kokemattomana Sola olisi myös helppo puhua vaikeimpiin ja vaarallisimpiin tehtäviin, ja hän todella oli valmis tekemään asioita, joita ei ollut koskaan edes yrittänyt tehdä.

Nyt naaras oli alkanut vähitellen tajuta paremmin tilanteen vakavuuden, muttei kuitenkaan kadottanut lapsekasta innostustaan ja huoletonta mukaan heittäytymistään. Hän yritti kuitenkin saada itsensä ymmärtämään, että moni susi menettäisi varmasti henkensä tai vähintään loukkaantuisi vakavasti. Hän saattaisi olla yksi niiden joukossa, mikä olisi jopa todennäköistä, jos hän osallistuisi taisteluun.
Sola värähti hieman, kun huomasi Tuulen reaktion ja kuuli tämän sanat. Hän ei olisi ajatellut naaraan suhtautuvan asiaan noin huolettomasti ja hän katsoi epäluuloisena toisen hymyä. Olisi lähes voinut luulla Tuulen tappaneen ennenkin.

Tuisku nyökkäsi. Se ei ollut koskaan tappanut ketään, mutta uskoi pystyvänsä siihen. "Jos teillä ei ole enään mitään kysyttävää, niin hankittaisiinko syötävää? Te näytätte nälkäisiltä, ja kolmisin voimme kaataa jotain isompaakin" Tuisku ei ollut ikinä ollut niin korkeassa asemassa, eikä ollut johtanut metsästystä. Mutta sillä oli tosin usein hyviä ideoita. Sitä vähän harmitti, kun viime metsästyksessä sen ideoille ol tiuskittu ja Sammal ja Kauhu olivat vain alkaneet metsästämään ilman mitään suunnitelmaa. Tuisku ajatteli, että ne väheksyivät sitä, mutta antoi asian olla.
Näiden kahden neidin kanssa voisi olla ihan mukavaakin metsästää: Tuuli oli Tuiskun ystävä, ja Sola Tuulin kautta. Sitäpaitsi Tuisku oli nyt niiden beta, vaikkei tekisi siitä niin isoa numeroa. Se ei ollut tosiaankaan alkamassa diktaattoriksi, niinkuin Veri.

Tuuli oli taas oma, rauhallinen itsensä. Sen häntä heilui pienesti. "Ruoka ei olisi pahitteeksi. Mitä mieltä olet, Sola?" Se kysyi ja katsoi Solaa. Toisen täytyisi saada lihaa luiden ympärille.
Mitä mieltä Sola olisikaan, Tuuli olisi mukana. Sen vatsa kurni jo vaativasti ja täytyihän sen olla parhaimmassa kunnossa, kun Veren kohtaaminen tapahtuisi.
"Mistä ja milloin aloitetaan?" Se kysyi Tuiskulta ja naurahti.

Tuisku ei tehnyt asemastaan mitään suurta numeroa, joten ei Tuulikaan tehnyt. Se käyttäytyi, kuin he olisivat yhtä korkeassa asemassa, eikä alkanut alistumaan. Jos toinen olisi sitä vaatinut, olisi Tuuli silloin näyttänyt tietävänsä paikkansa.

"Käy minulle." Sola sanoi vaatimattomasti, vaikka tosiasiassa sen vatsaa oli kouristellut koko kuluneen päivän ajan, eikä se ollut moneen viikkoon tuntenut saaneensa syötyä tarpeeksi.
Muutamana päivä sitten naaras oli kuitenkin saanut kaadettua kohtuullisen suuren saaliin yhdessä Tuulen kanssa ja oli nyt hieman paremmissa voimissa kuin aiemmin. Sola tunsi pystyvänsä metsästämään ja siinä lajissa hänestä olisikin apua. Narttu oli oppinut yksin eläessään pysymään näkymättömissä ja oikean hetken koittaessa kiihdyttävän yllättävän nopeasti kovaan vauhtiin.

//Pahoittelen lyhyttä ja tylsää vastausta.. Koulukiireitä edelleen..//

Tuisku heittäityi taas lapsekkaaksi - nämä vaihtelut saattoivat hämmentää joitakuita - ja alkoi ynistä häntä heiluen nilkkojen tasolla ja korvat niskassa. Se oli selvästi innoissaan, ja teki pari säpsähtävää liikettää ennen kuin ponkaisi eteenpäin ja alkoi hölkätä nenä maata viistäen eteenpäin. "No, ei sitten odotella!" se tokaisi.
Uros oletti muiden seuraavan, ja koska oli päivänselvää haistella mahdollisia jälkiä ensin, ei se alkanut jakelemaan mitään ohjeita. Mutta varsinaista jahtia varten sen olisi keksittävä jotain.
Pian sen nenään kantautuikin veren kitkerä haju. Tuisku hörisi korvansa ja nosti päänsä nopeasti ylös jääden paikoilleen. Sen häntä oli kohollaan, ja jopa tärisi hieman jännityksestä. "Hetkinen", se sanoi. Tuisku vainusi 2-3 kaurista, joku ellei kaikki olleet haavoittuneet...Ja ilveksen.

Mustaturkki kyyristyi ja hiipi lähemmäs, ja näki kallion juurella kaksi kaurista, joita melko suuri ilves ahdisteli. Toinen kauriista oli varmaankin uros, ja yritti suojella mahdollsesti tiinettä naarasta. Molemmat olivat vähän haavoittuneita, uros vähän pahemmin. Sen kyljessä oli ammottava verihaava.
Tuisku tunsi taas sen sekaisen tunteen, mikä oli vieraillut sen mielessä kun Kauhu oli tappanut karibun vasan. Lapsen tappaminen on hirveä rikos... se kuuli isänsä äänen sanovan päänsä sisästä. Mustaturkki kannatti tätä ajatusta. Saalis oli silti saalis - mutta se ei koskisikaan tiineeseen naaraseen, se ei vain voisi. Uros oli tasavertainen, aivan eri asia.

Kissapeto ei ollut havainnut kolmikkoa, ja Tuisku kääntyi ympäri, kauemmas tilanteesta. Se viittilöisi Tuulen ja Solan luokseen kokoonpanoa varten, jos nämä olisivat kauempana.

Tuuli naurahti Tuiskun yhtäkkiselle mielialavaihtelulle, jos sitä siksi pystyi kutsumaan. Tuuli oli jo tottunut siihen ja se nyökkäsi innokkaana. Tuuli lähti seuraamaan Tuiskua ja vilkaisi olkansa taakse, nähdökseen, tuliko Sola mukana. Nyt se alkoi haistella maata ja yritti saada vainua mahdollisesta saaliista. Tuulikin oli haistanut veren ja nyt oli valppaampana. Se seurasi toista ja vilkaisi jälleen nopeasti Solaa.

Ilves oli näköjään vainunnut kauriit ennen niitä. Uros näytti olevan pahassa jamassa. Tuuli tuli Tuiskun luo, toisen viittoiessa niin. "Mitä nyt tehdään?" Se kysyi, osoittaen sen kummallekkin. Ilves tuskin odottaisi koko päivää ja hyökkäisi taatusti pian kauriiden kimppuun, ei siinä mitään pahaa Tuulin mielestä ollut, mutta pahimmassa tapauksessa se huomaisi heidät ja asiat mutkistuisivat...

((Olipas kökkö. Sori siitä.. -__-'' ))

Sola lähti liikkeelle hieman kankeasti ja seurasi Tuulen jäljessä. Se piteli kaulaansa alhaalla, mutta haisteli vain hajamielisesti jälkiä, sillä luotti toisten hoitavan tämän tehtävän. Naaras huomasi Tuulen tarkkailevan häntä huolehtivan oloisesti. Sola ravasi aivan toisen kannoilla ja hidasti tahtiaan ja lisäsi etäisyyttään, kun huomasi tämän katsahtavan taakseen.
Pian Tuisku näyttikin vainuavan jotain ja pysähtyvän.
Sola kiristi tahtia ja saavutti Tuiskun lähes samaan aikaan Tuulen kanssa. Veren tuoksu kantautui senkin ulottuville ja sai suden lihakset jännittymään.
Narttu tärisi innosta päästä juoksemaan, kiertelemään ja vaanimaan saalista, mutta pysytteli Tuulen vierellä, kunnes tämäkin lähti uudestaan liikkeelle.
Sola katseli toisia odottavasti ja vilkuili välillä saaliiseen ja ilvekseen päin. Tuulen kysyessä hänenkin mielessään pyörivän kysymyksen, narttu siirsi katseensa Tuiskuun, joka ilmiselvästi oli hallitsevassa asemassa tilanteessa.

"Minä harhautan ilveksen perääni. Te voitte tehdä selvää uroksesta, älkää koskeko naaraaseen. Se on emo." Kukaan ei ollut vielä ymmärtänyt tätä Tuiskun suojeluajatusta, mutta vähät se siitä. Kunhan naaras pääsisi pakoon ilvekseltä ja siltä itseltään.
Jos toiset eivät kysyisi mitään, Tuisku hiipisi kaaressa ilveksen selän taa. Sitten se haukkuisi vimmatusti ja potkaisisi kävyn kissaeläintä päin. Ilves räyhäisi ja lähtisi mustaturkin perään, ja Tuisku juoksuttaisi sen kauemmas.

Jos Solalla tai Tuulella olisi vielä asiaa, uros odottaisi.

Tuuli nyökkäsi Tuiskulle vastaukseksi ja odotti, että toinen saisi ilveksen pois tieltä.

Kun reitti oli tarpeeksi selvä. Tuuli heilautti päätään Solan suuntaan, merkiksi, että hän oli menossa. "Mennään!" Hän sanoi. Tuiskun ilmestymisen olivat myös kauriit havainneet ja nyt ne jo pötkivät pakoon minkä kerkesivät, kerran tilaisuuden saivat. Uros oli kuitenkin sen verran huonossa kunnossa, että liikkuminen oli tarpeeksi hidasta. He saisivat sen kyllä kiinni.
Tuuli kiihdytti vauhtiaan ja saavutti uroksen nopeasti. Hän hyökkäsi kyljessä olevaan suureen haavaan. Täytyi varoa jalkoja ja sarvia (onhan niillä sarvet? ^^'' ) Hän uskoi Solan olevan aivan lähellä.

Kauris ei pystynyt enään juoksemaan niin huonossa kunnossa ja se joutui hidastamaan. Eläimellä oli selvästi suuria kipuja. Tuuli hyökkäsi ja yritti kaataa sitä, mutta epäonnistui ja sai kylkeen sarvesta. Yllättynyt älähdys pääsi sen kuonosta. Onneksi ei tullut suurempaa vahinkoa. Kauriilla näytti olevan vielä voimaa jäljellä. Nyt olisi Solan mahdollisuus, kun kauriin huomio oli hänessä.