Vihdoin ja viimein. (Kutsupeli Blacky ja Capsize) -Päättynyt-

Sola lähti ensin hieman kankeasti Tuulen perään. Veren haju ja sen suoniin virtaava adrenaliini saivat sen kuitenkin pian kiihdyttämään vauhtiaan ja se oli pian jo Tuulen rinnalla.
Toisen hyökätessä ja yrittäessä kaataa saaliin, Sola kiersi sen eteen ja jännitti kaikki lihaksensa valmiiksi seuraavaan, suuria voimia vaativaan koetukseen.
Uroskauriin sarven osuessa Tuulen kylkeen, Sola syöksähti eteenpäin. Se oli hetkessä eläimen edessä ja upotti hampaansa tämän kurkkuun, ennen kuin tämä oli ehtinyt huomata hänen ilmestymistään. Sola maistoi lämpimän veren suussaan ja sai siitä lisää voimia pidellä kamppailevaa eläintä aloillaan. Kauriin onnistui kuitenkin potkaista naarasta rintaan ja tämä päästi älähtäen otteensa ja hypähti kauemmas.
Suden sydän hakkasi vaarallisen nopeasti ja se hengitti kiivaasti. Naaras ei kuitenkaan huomannut näitä seikkoja vaan keskitti kaiken voimansa, energiansa ja ajatuksensa vain tähän hetkeen, saaliseen, sen liikkeisiin ja eleisiin.
Vain sekuntien ajan voimia kerättyään Sola kuitenkin syöksähti uudestaan saaliin kimppuun ja sai nyt tukevan otteen tämän turvasta.
Susi keskitti nyt kaikki voimansa leukojensa kiinni puristamiseen eläimen turvan ympärille ja toivoi, että toiset ehtisivät apuun pitämään saalista paikoillaan, kunnes tämä tukehtuisi.

((Juu, Harine, uroksilla ainakin on sarvet. Meillä on nämä kauriit nyt sattumalta bilsassa^^))

Tuisku juoksi kauas kauriista. Se teki äkkikäännöksen, ja tarrasi kissapetoa kurkusta, repien sen rikki. Ilves otti Tuiskusta kiinni kynsillään, mutta irrotti hyvin nopeasti tajutessaan vuotavansa verta.
Mustaturkki loikki kauemmas. Hyvä, ilevksen kurkku oli auki, verta menisi sen henkitorveen ja se tukehtuisi.

Hukka katsoi ilveksen tuskallista kuolemaa. Se sääli tätä, ja oli kääntynyt siihen päin lopettaakseen sen kärsimyksen, kunnes se kuuli älähdyksen. Uros kääntyi siihen suuntaan, jossa Sola ja Tuuli olivat. Vielä kerran se vilkaisi vaikeroivaa ja verta vuolaasti vuotavaan ilvekseen, ennen kuin juoksi takaisin omiensa luo.
Sola oli tukehduttamassa kaurista, ja Tuuli oli hyökännyt sen kimppuun. Tuuli oli näemmä saanut sarvesta, ja hän oli ilmeisesti älähtänyt.
Mustaturkki juoksi kohti kaurista. "Hienoa, olette toimineet hyvin!" se haukahti kannustavasti nartuille. Sitten se näki Solan, joka selvästi tarvitsi auttavaa kättä. "Hyvä Sola, viisas tapa. Varmistan sen kuoleman näin.." se sanoi ehkä jopa vähän kunnioittavasti Solalle, yhä juosten.
Sitten, koostaan huolimatta hyvin ketterästi Tuisku loikkasi kita ammollaan eläimen vasemmalta puolelta kohti kurkkua. Se tarrasi ensin höllästi, ja antoi oman painonsa heilauttaa sen ilmassa olevaa kehoa sivulle. Sitten, se otti napakasti kiinni, ja oman painonsa heilauttaessa sen oikealle puolelle sen hampaat raastoivat ammottavan haavan kauriin kurkulle.

Hyvin nopeasti uros sitten loikkasi täydellä voimallaan kauriin kylkeä päin, kaataen tämän hankeen. Nyt Sola voisi tukehduttaa sen paremmin.
Kauris ei ehtinyt tehdä mitään. Sen hätäiset huudot kaikuivat kalliosta. Hirveästi se yhä huitoi sarvillaan, mutta liian hätääntyneesti osuakseen mihinkään.
Eläimen kaatuessa Tusku loi merkitsevän katseen Tuuleen. Se antaisi nartuille kunnian viimeistellä tappo.

[ Yhyy.. Sori kun kestää.. Yritän vastailla nopeammin tästä eteenpäin... ]

Tuuli sai itsensä taas koottua. Hän oli juuri syöksymässä kauriin kaulaan, kun hän näki Tuiskun silmäkulmassaan. Tuuli antoi tietä Tuiskulle, joka sananmukaisesti lensi kauriin kaulaan ja siitä pois. Pian kauris oli maassa, Sola sen turvassa kiinni ja Tuisku kyljessä.

Pieni häpeän tunne pyyhkäisi Tuulen läpi, kun hän näki, kuinka toiset antoivat lähes kaikkensa, että tuo pirullinen kauris saataisiin hengiltä, kun hän oli suurimman osan vain katsonut vierestä. Pian se kuitenkin tuli pyyhityksi verenhimon ja vihan tieltä. Tuiskun ei olisi tarvinnut edes katsoa Tuulia merkitsevästi, sillä tämä oli jo ponnistanut kaiken voimansa jalkoihin ja nyt täydellä nopeudella ja voimalla iski kauriin valmiiksi pahoin haavoittuneeseen kaulaan. Kauriin pää nytkähti taaksepäin ja se päästi tukahtuneita älähdyksiä. Tuuli nipisti leukansa tiukasti kaulaan ja alkoi ravistella sitä niin kovaa kuin pystyi. (Samalla tavalla kuin koirat retuuttavat lelujaan. ts. tapporavistus) Veri maistui voimakkaasti suussa ja sen voimasta hän ei nähnyt muuta ympärillään.

Kauris oli jo hengiltä, mutta Tuuli ravisti vielä muutaman kerran voimakkaasti, ennekuin päästi irti. Se läähätti voimakkaasti ja nuoli verta suupielistään. Se hymyili pelottavan pirullista hymyään, joka hengityksen tasaantumisen myötä muuttui pikkuhiljaa normaaliksi, lempeäksi hymyksi. Se katsoi Tuiskua ja Solaa. "Vihdoin ja viimein." Se sanoi hengästyneenä ja hymyili nyt kokonaan normaalia hymyään.

((Pahoittelen viivästymistä.. taas kerran))

Sola kannatteli painoaan huterilla jaloillaan hädintuskin ja huohotti saalistuksen aiheuttamasta rasituksesta. Kun adrenaliini alkoi haihtua verestä, pelkkä seisominenkin alkoi tuntua vaikealta ja kohtuuttoman raskaalta. Narttu katseli silti tyytyväisenä maassa makaavaa kaurista ja toivoi arvostuksensa kasvavan toisten susien silmissä edes jonkin verran. Olihan se tehnyt melko merkittävän osan saaliin kaadossa. Sola oli nuori ja kokematon lähes kaikissa suhteissa, mutta saalistaa hän osasi, vaikkakin laumassa metsäsys oli hänelle vielä uutta ja vierasta. Nartun sydän hakkasi yhä kiivaasti, suden tämänhetkiseen kuntoon nähden hyvin suuren rasituksen vaikutuksesta.
Tuore veren tuoksu muistutti Solaa epämiellyttävästi siitä, että hänellä oli kova nälkä. Naaras yritti hillitä itsensä ja teki alistuvia eleitä, sekä nyökkäili vaimeasti kylmässä ilmassa höyryävään saaliiseen.

((Ei se mitään. :D))

Tuisku huohotti. Kyllähän nämä osasivat saalistaa. Uros oli todella aliarvioinut ainakin Solan.
"Käykää vaan kiinni, te teitte hyvää työtä. Arvostan sitä todella", beta sanoi ja heilautteli häntäänsä tyytyväisenä. Uros lönkötteli laiskana ruhon luo ja asettui tapansa mukaan makuulleen sen viereen alkaen syödä sitä reidestä. "Uskon, että teillä on enemmän nälkä kuin minulla, syökää toki, otan vain tämän.." se sanoi ja raastoi suikaleen lihasta itslleen. Se oli syönyt aiemmin karibua, suikale riittäisi sille joksikin aikaa. Mustaturkki oli hyvässä kunnossa. Se ei ollut edes laihtunut, vaan tullut entistäkin voimakkaammaksi. Ja sehän kelpasi Tuiskulle.
Sen piti olla aina valmis kohtaaman Veri...

((Lopetellaan tämä piakkoin, ettei vanha peli kummittele. ;D))

((Joo.. Kelpaa. Kertoisiko Tuisku tässä pelissä kaksikolle siitä Veren vastaisten hukkien tapaamisesta?))

Tuuli hymähti ja katsahti kumpaankin suteen nopeasti ennenkuin iski hampaansa kiinni karibun kylkeen. Nälkä alkoi pikkuhiljaa hellittämään ja voimat palautumaan. Narttu oli varsin ylpeä heidän kolmen saaliista. Yhteistyö oli voimaa ja sillä he myös tulisivat kaatamaan Veren.

Tuuli katsoi ehkä jopa hiukan huvittuneena Solaa, joka alistui ja näytti empivän, söisikö vielä vai ei. Tuisku oli jo kehoittanut heitäkin syömään, joten ei ollut tarvetta enään toistaa samaa. Olihan toinen beta ja betan luvan jälkeen ei olisi huolta järjestyksistä.
Tulleessaan jälleen kylläiseksi, Tuuli perääntyi ruhon luota ja lipoi tyytyväisenä huuliaan. Se odottaisi, että muutkin olisivat valmiit, ennenkuin se puhui. "Minne suuntaat seuraavaksi, Tuisku?"

Sola odotti vielä hetken ennen kuin käveli teeskennellyn rauhallisesti ruholle. Nälkä voitti kuitenkin pian käytöstavat ja se alkoi repiä innokkaasti paloja kauriin toisesta takajalasta. Tuulin lopettua, narttu ahmi suihinsa vielä viimeiset lihan ja nahan rippeet ja siirtyi sitten kauemmas, tyytyväisenä verta huuliltaan nuollen. Nuori susi tarvitsisi paljon ravintoa kasvaakseen täyteen mittaansa, ja Sola piti huolen siitä, että söisi kaiken mikä sille jätettiin. Se paloi vielä halusta jäädä nakertelemaan luita, muttei tahtonut viivyttää muita.
Kuullessaan Tuulen kysymyksen, narttu nosti päänsä terhakkaasti pystyyn ja suuntasi katseensa kiinnostuneena Tuiskuun. Häntäkin kiinnosti tietää, mitä uroksella olisi suunnitelmissa, ja mihin he Tuulin kanssa menisivät.

Tuisku söi kaikessa rauhassa ja nautiskellen. Jostain syystä veren haju ei saanut sitä ihan niin sekaisin kuin kaikki muut, mutta nälkä iski aina tuon huumaavan aromin leijuessa saaliin yllä.
"Koetan löytää Viiman, tai edes Katalan. Siinä sivussa etsin lisää susia ryhmäämme. Kuulin, että Katala saattaisi olla laakson ulkopuolella...Lähden siis Solaa kohti, se vie pois Laaksosta.." uros kertoi. Se mietti hetken, mitä tekisi näille kahdelle. "Minulla ei ole teille mitään erityistä tehtävää juuri nyt. Jos tapaatte ketään, johon luulette voivanne luottaa, tuokaa hänet minun luokseni. Ainiin, olin unohtaa.." mustaturkki sanoi ja nousi hitaasti istumaan. Se haukotteli makeasti ja otti aikansa ennen kuin jatkoi. "Tapaamme jossain vaiheessa Ei-kenenkään-maalla, lähellä Veren rajoja. Pysykää Laaksossa, kun haisttte tutut tuoksut, menkää niiden luo. Silloin ryhmä kokoontuu", Tuisku sanoi ja nousi ylös. Uros venytteli ja terästi aistinsa tulevaa etsintää varten.
"Minun täytyy nyt lähteä. Onko teillä vielä kysyttävää?"

((Kirjoitin "Solan" isolla, koska se on paikka. En siis tarkoittanut Sola-hukkasta. x3))

Tuuli kuunteli Tuiskun kerrontaa aina välillä nyökäten kuin kertoakseen ymmärtävänsä. "Tapaamme luultavasti seuraavan kerran siis siellä." Narttu vastasi Tuuli mietti hetken Tuiskun viimeistä kysymystä. Sillä ei olisi mitään kysyttävää. Se vilkaisi uudemman kerran Solaa, joskos sillä olisi jotain mielenpäällä. Sillä itsellä kaikki tuntui olevan selvää ja nyt se miettikin, mihin sitä seuraavaksi suuntaisi, vai suuntaisiko mihinkään. Täytyi vain muistaa pysyä laaksossa kunnes kokous olisi pidetty.

((Lyhyyt~))

Sola oli pysytellyt lähes koko keskustelun ajan hiljaa, kuten sillä usein oli tapana. Tuiskun mainitessa siitä, että he voisivat tuoda hänen puheilleen luotettavan oloisia susia jos sattuisivat tälläisiin törmäämään, Sola alkoi ihmetellä, eikö uros pelännyt vallankaappaussuunnitelman kantautuvan vääriin korviin.
Narttu tunnisti ja tiedosti itsessään olevan hieman ajattelemattoman puolen, joka saattaisi helposti paljastaa toisille asioita, joita näiden ei kuuluisi tietää. Mistä hän tietäisi kehen hän voisi tässä tapauksessa todella luottaa? Hän oli erehtynyt tällaisissa asioissa aiemminkin, miksei nyt? Ja voisiko siitä koitua suuriakin ongelmia?
”Kuinka.. salainen tämä suunnitelma oikeastaan on? Tai tietävätkö jotkin Veren kannattajat jo siitä?” Vain hengenvedon jälkeen Sola jatkoi taas: ”Tarkoitan.. Kuinka avoimesti voin asiasta puhua? Voinko pilata koko suunnitelman, jos vahingossa kerron joitakin tietoja väärille henkilöille?”
Tapansa mukaan, Sola puhkesi puhumaan.. tai oikeammin kyselemään vasta oltuaan pitkän aikaa hiljaa, ja kysyi kaikki mieltään painaneet kysymykset samalla kertaa. Uusille tuttavuuksille tämä piirre nuoressa nartussa oli usein huvittava, ja muistutti sen nuoresta iästä ja sille ominaisesta uteliaisuudesta. Hieman nolona yhtäkkisestä avoimuudestaan Sola painoi päänsä hartiatasoa alemmas ja katseli urosta alaviistosta odottavasti.

Tuisku katsoi tutkimattomasti Solaa silmiin. "Tämä on huippusalainen. Te tapatte ne, joille kerroitte liikaa, jos ei olisi pitänyt", Tuisku sanoi. Tämä ei ollut yhtään sen tapaista. Se oli armollinen ja ystävällinen, mutta ehkä suunnitelma oli liian tärkeä. Niin tärkeä, että Tuiskunkin täytyi luopua periaatteistaan.
"Uskon, että olette fiksuja. Tehkää kuten veljeni; Koettakaa selvittää kummalla puolella vastakkainen susi on, ennen kuin kerrotte yhtään mitään", mustaturkki sanoi.
"Ja jos vahinko tapahtuu, luotan siihen, että raastatte sen suden kurkun auki ja varmistatte sen kuoleman. Ensinnäkin siksi, ettei hän kertoisi kellekään, ja toisekseen ihan vain siksi, että jokainen susi joka on Veren puolella on vihollinen, ja ansaitsee kuolla ellei nöyrry", Tuisku jatkoi. Sen silmissä oli outo kylmyys. Kaiken tämän takana oli kuitenkin lojaalisuus Viimaa kohtaan.
Uros käänsi päänsä Solasta menosuuntaansa. "Anteeksi. Menetin silloin kaiken. En tosiaankaan halua, että tämä epäonnistuu, ymmärrätte varmaan..Olen pahoillani.."

Tuuli katsahti Solaan. Se ei olisi huomannut tuota kysyä. Narttu siirsi katseensa Tuiskuun, kun tämä vastasi. Vastaus ei sinänsä yllättänyt, olihan tehtävä tärkeä, eikä tietovuotoja todellakaan toivottu, saati sitten lisää vihollisia. Kun vastaus tuli Tuiskun suusta, koko asia muuttui Tuulen mielessä vieläkin salaisemmaksi ja tärkeämmäksi mitä se jo oli. Jos Tuisku oli valmis siihen, olisi myös Tuuli.
Narttu nyökkäsi vaitonaisena vastaukseksi. Kaikki oli selkeää sen mielessä. Hän pitäisi huolen siitä, että tieto ei pääsisi leviämään yhdenkään ylimääräisen suden keskuuteen. "Voit luottaa minuun." Tuuli vastasi. Se ei ymmärtänyt miksi Tuisku oli pahoillaan. "Tämä ei tule epäonnistumaan. Siitä voit olla varma..." Se sanoi päättäväisesti ja katsahti Solaa, yrittäen saada kannatusta sanoilleen. "...Enkä tiedä, minkä takia olet pahoillasi. Ethän ole tehnyt mitään, mikä vaatisi sitä." Tuuli sanoi hieman ymmällään, siirtäen samalla katseensa jälleen Tuiskuun. Moni tuntisi taatusti samoin. Se heilautti häntäänsä sanojensa painoksi.

Silminnähden hämmentyneenä vastauksen vakavuudesta, Sola kyyristyi hieman ja painoi korvansa luimuun. Tuiskun katsoessa sitä suoraan silmiin se tunsi pientä häpeää, ikään kuin uros olisi aavistanut, että Sola saattaisi mahdollisesti tahtomattaan paljastaa joitakin tietoja väärille henkilöille.
Narttu toivoi, että voisi vastata jotakin myönnytykseksi Tuiskulle ja vahvistukseksi Tuulin sanoille, mutta tiesi sisimmässään ettei koskaan pystyisi tappamaan toista sutta, vain siitä syystä, että olisi paljastanut tälle salaisia asioita. Ja vaikka hänellä olisi rohkeutta yrittää - mitä hän kovasti epäili - häviäisi hän vastustajalle joka tapauksessa jo pelkässä voimassa. Hän oli pakenija ja alistuja, ei tappaja.. tai edes taistelija. Nyt hän ymmärsi sen paremmin kuin koskaan ennen. Kunpa hän vain kykenisi pitämään kuononsa kiinni oikeissa tilanteissa tulevaisuudessa.
Narttu havahtui ajatuksistaan Tuiskun kääntyessä poispäin hänestä. Mistä uros oikein puhui? Sola tunsi taas palavaa halua udella lisää, mutta päätti olla hiljaa ja toivoa että uros kertoisi lisää ilman pyyntöä.

"Hyvä, jos edes toinen teistä kykenee siihen, niin uskon että ei hätää", Tuisku sanoi. Vielä kerran se katsoi vähän hämillään kaksikkoon. "Äh, sitä vaan, että en halua painostaa Solaa liikaa. Sola, voit aina sanoa, jos et halua tai pysty tekemään jotain. Minä ymmärrän kyllä, samoin veljeni", mustaturkki sanoi lohdullisesti.

Uros otti askeleen eteenäin. Se hymyili itsekseen. "Ja minä kun luulin menettäneeni kaiken... Minullahan on teidät kaikki jäljellä", se sanoi hiljaa ja alkoi tallustamaan Solan suuntaan. "Nähdään, Tuuli ja Sola... Ainiin ja Tuuli", Tuisku naurahti, "Rusko varmasti odottaa sinua".

Tuuli kuunteli Tuiskua. Nyt se alkoi kuulostamaan jo tutulta Tuiskulta, minkä Tuuli tunsi. Narttu nyökkäsi toisen sanoille. Ketään ei pakotettaisi mihinkään, mutta Tuiskun täytyisi ottaa omista sanoistaan mallia. Senkään ei tarvitsisi tehdä asioita, mitkä olisivat luonnottomia sille. Jokainen tekee sen, mihin pystyy. Ei enempää, eikä vähempää.
"Totta." Tuuli sanoi pienesti hymyillen, kun Tuisku puhui, kuinka sillä oli heidät. Narttu siirsi katseensa Solaan. Tuuli uskoi toisen tekevän parhaansa, ylittämättä kuitenkaan omia rajojaan. Tuuli oli iloinen, että Sola oli lähtenyt tähän mukaan.
Tuiskun viimeinen kommentti sai Tuuli kääntämään katseensa takaisin urokseen. Tuulin ilme kirkastui ja se heilutti häntäänsä. Mukava tunne valtasi nartun ja se naurahti myös."Minä en malta odottaa, kunnes näen Ruskon jälleen." Se sanoi totuudenmukaisesti.

((Olisko se sitten loppu? En keksi tähän oikein mitään hyödyllistä enää :D))

((Joo no ainakin minun puolestani^^))

((Owari. Kiitoksia mielenkiintoisesta pelistä~))