Kolmas uuden aloitus - kutsupeli (Päättynyt)

Oli viileähkö aamupäivä. Kaksi hahmoa käveli eteenpäin jättäen jäljet lumeen. Takana oleva katseli ympärilleen uteliaana, edempänä oleva käveli määrätietoisesti eteenpäin pää vähän kumarassa.
Laakson kaksi uutta tulokasta, Loimu ja Toska, etsivät vapaata maata. Ne olivat menneet laakson jälkeiseen Solaan, koska laakso kuhisi eri laumojen hajuja.
"Levätäänkö hetki?" Loimu kysyi katsellessaan ihaillen ympäristöään. "Huh, millä päin oli ihan erilaista. Pelkkää ruohoa ja lehteä.." Toska pyöräytti silmiään. "Mennään vielä vähän matkaa, sitten voidaan asettua johonkin.."

Ne kävelivät hiljaisuuden vallitessa vielä jonkin aikaa, kunnes Toska pysähtyi nuuhkimaan. Se haistoi selvästi vieraan suden. Loimu kipitti sen viereen. Ne katselivat eteensä, ja erottivat ohuen lumikerroksen valkeudesta jotain mustaa: Valtava susiuros lähestyi niitä häntä kohollaan.

Tuiskuhan se siellä etsi liittyjiä. Se oli havainnut kaksikon kauan ennen kuin ne sitä. Uros kohotti kuononsa ja ulvoi, toivoen etä Kauhu tai Sammal kuulisi. Muuten se selvittäisi tälläisen yksinkin, kuten aiemmin, mutta nyt se oli haistanut alfansa jossain lähellä..

((Tästä se lähtee, Tuisku pääsee oikeasti betan hommiin! :D))

Kauhu oli juuri para aikaa saalistamassa pientä purtavaa. Vaikak samalla miettikin miten sammal mahtoi pärjätä omassa tehtävässään. Vaikak kauhu tiesikin nartun olevan vahva persoona. Kauhu kohotti päänsä korkealle sillä se kuuli tusikun kutsuvan korvat eteen siirtäen sen kasvoilla käväisi osittan välinpitämätön ilme mutta pian kauhu siirttyi käynnistä raviin ja jolkotteli hangessa kohti Tusikua. Kauhun ravi pysähtyi tyypillisesti kolmen jalan asentoon alfamainen olemus kumpusi sen sisältä sillä se huomioi paikalaa olevan myös kaksi tuntematonta sutta. Tuiskun se huomioi oitis kun oli paikantanut tarkan sijainnin kahdesta ulkopuolisesta. Vaikka hukat olivatkin vapailla mailla kauhulle se oli jo reviiri. Koska se halusi suorastaan opetella hallitsemaan tiettyjä rajoja joten se oli päättänyt ottaa ei kenekään maan haltuunsa kunens sammal hoitaisi alku käsittelyt varvun reviirillä. Sillä vlälin kauhun ja Tuiskun tuli etsiä laumaansa jäseniä saadakseen hyvän alun ja kootakseen viiman entiset laumalaiset yhteen.
" Keitä nuo ovat tuisku ? " kauhu kysyi betaltaan kysyvällä äänellä saadakseen teitoa oliko kaksikko aivan uusia vai kenties joitain tuiskun tuttuja kun otinen oli paikalle kerran kutsunut.

Toskan pokerinaama piti vaikka vieras uros tuntui kutsuvan jotain muuta paikalle. Sen ilme oli kylmä ja rauhallinen, melkein välinpitämätön. Loimu sen sijaan näytti uteliaalta.
"Mitäs nyt tehdään?" ruskeaturkki kysyi kasoen Toskaa. "Odotetaan ja katsotaan" toinen vastasi vähän ärtyneesti, kuin kyseessä olisi ollut itsestäänselvyys. Mutta kun toinen valtava susiuros ilmestyi, se alkoi vähän stressaantua. Tämä oli aikaisempaa vanhempi, ja ehkä vähän lihaksikkaampikin.
Tuisku heilutti häntäänsä tervehdykseksi alfalleen ja osotti kunnioitusta luimistamalla korvansa. Kysymyksen kuultuaan sen ryhti parani ja se oli taas karvat pörhössä. "Niin, sen minäkin haluaisin tietää, arvon Kauhu" se puhutteli Kauhua melkein yhtä kunníoittavasti kuin isäänsä tai Viimaa. Se ei halunnut että Kauhun mielessä käväisisikään ajatus siitä, että Tuisku hamuaisi sen asemaa.
Naurettavaa.. Toska melkein tuhahti mutta Loimu esti sitä anovalla katseellaan. Nuorukainen asteli edemmäs ja kyyristyi maha hankea viistäen. "Minun nimen on Loimu. Olemme uusia laaksossa. Etsimme paikkaa, jossa aloittaa uusi elämä" se nousi hieman korvat niskassa. Toska katseli taaempaa. Se ei ikinä alentuisi kyyristymään vieraalle. Vaikka Loimun alistuminen oli kunniakas, niin se oli Toskan mittapuulla häpeällistä.
Tummaturkki käveli Loimun viereen antaen kylmän katseensa kiertää Tuiskua ja Kauhua. "Nimeni on Toska" se sanoi sen enempää selittelemättä.
Tuiskua ärsytti Toska. Se oli hirmu nenäkäs, kun otti uomioon että kaksikko oli alakynnessä. Loimussa oli sen sijaan tyyliä. "Vai niin... Uusi elämä?" se kysyi uteliaana. "Arvon Kauhu, Arvon Sammal ja minä johdamme pientä laumaa, jos tahdotte, saatte liittyä meihin. Kahdelle urokselle on aina käyttöä. Mutta sitten saatte myös suostua meidän suunnitelmiimme" mustaturkki sanoi.
Loimu näytti kohteliaan iloiselta. "Toki, minä olen mielelläni avuksi, mitä sitten suunnittelettekin"
Toska näytti vihaiselta. Jahas, nytkö Loimu päättikin liittyä johonkin ryhmään, josta ei tiennyt mitään? Epäluuloisena uros katseli Tuiskua ja Kauhua. "Jos haluatte meidät mukaan, niin olkoon menneeksi..." se kuitenkn sanoi. "Meillä ei taida olla mitään menetettävää, paitsi vapautemme. Autamme teitä, ja sitten lähdemme" Toska sanoi sen puoliksi Loimulle, joka oli aina niin kovasti auttamassa. Ihan hyvä sopimushan se oli: Lauma pitäisi ne hengissä talven yli, ja kaksikosta olisi hyötyä.

Kauhu kohotti katseensa suorastaan hieman tyrmistyneenä Tusikuun. Aikoiko toinen todella noin vian pyytää tuntemattomat sudet laumaan. Se vilkaisi uutukaisia jotka olivat heti valmiit moiseen. " Hetkinen nyt Turiksu. Vaikak oelt Beta sinun täytyy puhua miun tai Sammaleen kanssa enennkuni alat pyytelemään susia joukkoomme, mistä teidät milalisia susia nämä ovat " kauhu sanahti Tusikule hieman kärkkäästi. Toki oli hienoa että toinen otti beta arvonsa asiakseen mutta kauhulel tämä tuli liian äkkiä se nimitäin halusi olal varma siitä että sudet olivat todellakin jotian ihan muuta kuin kenenkään lauman kätyreitä msitä he osaisivat sanoa jos he kuulusivat jo varvun luamaan tai olisivat tuttavia. kauhu kyttäsi tuntemattomia vielä tovin komemntoimatta mitään. " Msitä tulette ? " Se lausahti sitten varsin arvokkaasti mutta ystävällsiesti.

¤Saako pukata Sammaleella mukaan?¤

¤ Sopii minulle ¤

((Siitä vaan, laitan vaan tämän kun juuri kirjoitinkin))

Tuisku luimisteli korviaan, se oli hätiköinyt, luultavasti nuoruuttaan. "Anteeksi", se sanoi hiljaa korvat taas niskassa.

Toska katseli Kauhua. Vai oli tämä nuorukainen valittu betaksi? Ei varmaan kovin suuri lauma ollut kyseessä, kun penikat johtivat. "Minä tulen kaukaa, pohjoisen suunnalta", se aloitti taas vakavalla ilmeellä. "Alkuperäinen perheeni hajosi. Sen jälkeen perustin oman pesueen erään neidon kanssa.." Toska ei katsonut Kauhuun, tämä oli ollut vaikea asia sen elämässä. "He..Menetin heidät.." Tummaturkki ei alkanut kertomaan yksityiskohtaisesti kuinka se oli tappanut omat pentunsa ja lopuksi kumppaninsa. Se oli avan liikaa. Hetken hiljaisuuden jälkeen sen ryhti palasi: "Sen jälkeen johdin jonkin aikaa erästä laumaa, melko kaukana laaksosta. Silloinen kumppanini petti minut, ja nyt olen tässä. Tähän kakaraan törmäsin matkallani tänne" se sanoi viitaten Loimuun. Loimu ei ollut pentumainen, ei yhtään, mutta Toskalle se oli kakara.
Loimu henkäisi hieman. "Minä taas tulen etelästä, vehreiltä seuduilta. Vartuin oman laumani suojissa, ja lähdin omaa onneani etsimään. matkalla tosiaan kohtasin Toskan"

Toska katseli alas. Sen menneisyyden kauhut painoivat päälle, mutta se ei näytäisi heikkouksiaan Tuiskulle ja Kauhulle. Ei tosiaankaan. Sen historia oli liian synkkä kerrottavaksi yhtään tarkemmin.
Tuisku sääli Toskaa. Sen luonteeseen kuului huolehtivaisuus, ja toisessa tilanteessa se olisi ynissyt ja mennyt lohduttamaan. Toska oli kokenut kovia.
Mutta nyt sen ilme ei värähtänytkään. Se ei mokaisi uudestaan Kauhun edessä, vaan otti mallia alfasta.

¤Jeps, eli täältä tullaan¤

Sammal oli astellut verestävä haava niskassaan jo pitkän taipaleen takaisin laaksoon. Lyijyn kohtaaminen oli antanut uutta puhtia narttuun, eikä huoli ja pelko painaneet samalla lailla, kuin aiemmin. Narttu oli vapaa kuin taivaan lintu niistä kahleista.

Matka alkoi olla loppusuoralla ja Sammal haisteli ilmaa saadakseen kaikki mahdolliset tutut tuoksut kirsuunsa. Niitä tulikin yllättävän monta, mutta vain vähän matkan päässä tuo aisti Kauhun ja Tuiskun. Noiden lisäksi paikalla oli kaksi tuntematonta sutta.

Sammal ei tahtonut nähdä Kauhua ja oli peräti kaksikuukautta vältellyt tuota. Olisi vältellyt pidempäänkin, jos välikohtausta Lyijyn kanssa ei olisi tullut.

Askeleet olivat johdattaneet nartun nelikon luo ja tuo seisahtui häntä kevyellä koholla Kauhun vierelle, mutta piti selkeän välimatkan toiseen. Muut, kuin Tuisku eivät huomaisi mitään. "Tervehdys. Keitä te kaksi olette?" Sammal tervehti ja kysyi suorasukaiseen tyyliinsä Tuiskun kahdelta ystävältä noiden nimiä. Sammaleen oma jääräpäinen, suora tyyli sai taas potkua, eikä vahva olemus huokunut heikkouksia. Lukuunottamatta niskassa olevia syviä arpeutumia, jotka katoaisivat turkin alle sen kasvettua viiltojen päälle.

Kauhu kallsiti pätään toskan puhuessa. Niin kauhu oli elämnäsä aikana tehnyt yhtä sun toista oli tappanut oli rasikannut ja sen sellaista ynt se oli kutienkin rakastunut samamleeseen ja oli päättänyt entisen elämnäsä jääden taakseen se oli asiat sammaleen aknssa sopinyt kyllä. KAs vain pia n tuo neitokainen sapauikin verisenä paikalle. Kauhun katse siirtyi samamleeseen " Mitä on taphtunut oletko kunossa kuka tuon tkei ? " kauhu kusikutti sammlellee hiljenpaa sisksi kosa kauhun mielstä muiden ei kysymystä tarvinnut kuulla. Oli kauhulal kyliin kestämistä siinä että oli jättänyt sammaleen yksin eikä estänyt tuota lähtemästä. Ja tässä oli loppu tulos .teito siit äettä sammaleen pentujen todellinen isä oli palannut ehei se ei Kauhulle käynyt. Nyt oli kuitenkin hoidettava tuntemattomat sudet joko jäseniksi tai ei.
Tusikuun Kauhu vilkaisi nyökäten kuitenkin vasta sen jälkeen kun Sammal olisi vastannut kysymykseen.

Loimu kumarsi syvään ja kohteliaasti sen suvun tapojen mukaan. "Olen Loimu" ,se sanoi alistuen taas luimistamalla korvansa. Toska näytti hämmentyneeltä. Tämä narttu taisi olla se arvon Sammal. Uros nuuhki ilmaa. Oliko hän haavoittunut? Tummaturkki katseli Sammalta, Loimun mielestä töykeästi naaraan arvolle. "Toska" se sanoi. Äänensä se piti kohteliaana, vaikka oli yhä melko varmanoloinen. Kasvojen kylmään katseeseen oli silti tullut uteliaisuutta.

Tuisku huiskautteli häntäänsä korkealla Sammaleelle. Häntä kuitenkin pysähtyi sen äkätessä vähän parantuneiden haavojen hajun. Silti mustaturkki ei kysellyt mitään.

((Taas lyhyt :3))

Sammal katsoi kolmikkoa edessään. Tuisku, epävirallisen lauman beta ja kaksi muuta sutta. Milläköhän asialla nuo liikkuivat? Narttu mulkaisi Kauhun suuntaan tuon kuiskutellessa kerron-myöhemmin katseella, mutta kiinnostus siirtyi kahteen vieraaseen.

"Kuulinkin teidän kertovan jo menneisyydestänne, mutta asianne luontoa en ole kuullut. Millä asialla siis olette?" Sammal uteli Toskalta ja Loimulta, ei Tuiskusta. Siksi tuo ei odottanut Tuiskun vastaavan, vaan enemmänkin näiden kahden vieraan. Sammal pysyi aloillaan antaen itsestään vahvaa vaikutelmaa, mitä tuo piti nykyisin aina yllä.

Lyijyn kohtaaminen oli selvästi kohentanut itsetuntoa ja sydämenpaino oli laskenut rajusti.

Kauhu nyökähti peinesti Sammaleelle vaikak olikni huolissan ei se halunnut antaa tuntematotmille vaikutusta että sammal olisi heikko jolta se ei todellakaa n näytätnyt.
Hukkamme siirsi katseeensa takaisin Loimuun ja toskaan kun sammal esitti vuorostaan heilel kysymyksen. Niin kauhu itse ei ottaisi heti ensikättelyssä vieraita tervetuuleksi laumaansa mutta samma tekisi oman päätöksensä vaikka Kauhu toivoikin nartun puhuvan Kauhun kanssa asiasta eik äpäättäisi kaieksta itse. Kaksi vahvaa persoonaa Sammal ja Kauhu alfana saattoi tuottaa oikukkaitakin tilanteita mutta asioista tuppasi selviytymään .

"Etsimme paikaa, johon asettua. Tahdomme tehdä jotain ennen sitä...Ja ajattelimme, että voimme olla teidän riveissänne talven yli. Teemme kaiken mahdollisen ollaksemme avuksi" Loimu vastasi heti kohteliaan ystävällisesti.
Toska ei sanonut mitään. Se seisoi Loimun vieressä. Jotkin sudet pitivät väliaikaista littymistä häpeällisenä ja petturimaisena. Toska halusi vain selvitä talven yli, auttausi se näitä vieraita susia tai ei
"Heitä voisi olla hyötyä taistelussa" Tuisku sanoi hiljaa Sammaleelle ja Kauhulle.

Sammal katsoi kaksikkoa arvioivasti. Siis joukkoihin liittymässä? No, kelpaisi sekin, mutta ei vielä. Sammal oli päättänyt, että jokainen laumalainen saisi osakseen tarkastuksen, jonka aikana päätettäisiin voisiko tuo olla lauman jäsen. Väliaikainen liittyminen ei ollut sopivaa, mutta tässä tilanteessa muutama tassu lisää ei varmaan haittaisi.

Sammal vilkaisi Kauhua kysyvästi ja sitten taas Tuiskuun. "Taistelua ei välttämättä tule. Ainakaan alkuperäisen suunnitelman mukaan," narttu sanoi Tuiskulle selkeästi ja suorasti vältellen syyn paljastamista. Itse se oli syypää, sillä tuo ei aikonut liittyä Veren laumaan. "Mutta te," katse suuntautui Loimuun ja Toskaan. "Te olette saaneet minun lupani tulla porukkaan. En lue teitä laumalaisiksi, mutta vaadin kunnioitusta," katse piintyi erityisesti Toskaan ja silmät siristyivät hieman, kuin käskyksi. "Sekä uskollisuutta minua ja Kauhua kohtaan niin kauan, kuin olette porukassa. Jos haluatte vielä joskus olla täysiverisiä laumanjäseniä, kysykää."

Sammal siirsi katseensa Kauhuun ja antoi tuolle luvan sanoa oma mielipiteensä asiasta.

Kauhu kuunteli toisten puhetta mietteliäästi. Vai talven yli. Ehei Kauhulel moinen ei noin vain menisi läitse se kuutneli myös Tuskuan sanat ja pian Sammaleenkin sanat. Sammal hyväksyi toiset joukooon kauhu pysyi tovin hiljaa enenkuni snaoi mitään. " En lisää asiaan mitään mutua kuni se että en pidä ideasta että ruokimme talven ylitse susia mutta saatte luvan näyttää että teistä o n toisaan avuksi talven aikana. ja kun aika tulee ja pätäätte jättää aluman tai jatkaa sen mukana nielette kaiken teidon syvälel tiseenne eikä asiosita puhuta ulkopuolisille kevään mittaan " Kauhu saneli sitten päättäväsienä. eipä se tavallaan halunnut kieltää ja puhua ristiin samaleen kanssa isllä suunnaton huoli oli uroksen sisuskaluissa kasvanut se halusi puhua Sammleen kanssa se halusi teitää msitä oli kyse.

Toska tuijotti takaisin Sammalta. Se nyökkäsi. "Kiitos kärsivällisyydestänne. Saatammekin vaikuttaa vähän epäilyttäviltä, mutta vannon ettei meillä ole mitään salattavaa"
Loimukin nyökkäsi kunnoittaen. "Hyvä on. Tämä on vain aluperäinen suunnitelma, saatamme jäädäkin."

Tuisku siirtyi lähemmäs alfojaan, katse Loimussa ja Toskassa. "No se on sitten sovittu, olkaakin hyödyksi.." Se mutisi, "Meillä taitaa olla puhuttavaa, arvon Sammal, arvon Kauhu?" se sanoi ikään kuin kaikille.
Toska nyökkäsi uudesaan ja kääntyi lähteäkseen Loimu vanavedessään nöyristellen.

Sammal siirsi katseensa kahteen vieraaseen, porukkaan liittyneisiin susiin ja sitten Kauhulle ja nartulle puhuvaan Tuiskuun. Sammal nyökäytti. "Kai se olisi paras puhua asiat selväksi." narttu nyökäytti harmahtavaa päätään, kääntyi ja meni parimetriä kauemmas Toskasta ja loimusta.

Mikäli Kauhu ja Tuisku olivat tulleet perässä, Sammal istahtaisi. Haavaan kirvelsi inhottavasti kyseinen liike, mutta ulospäin narttu näytti normaalille, eikä kipua siis muut huomanneet.

Kauhu hymähti kun asia oli sovittu sen sisällä kalvava syyllisyys ei näkynyt ulos päin olihan kauhu kuitenkin oiva peittelijä niinkuin oli sammalkin. Tuskun kehottaessa puhumista yhdessä Kauhu käänsi korvansa kohti niskaa. Ei se kyllä Tuiskun kanssa halunnut puhua tapahtuneesta saalistus reissulla. Se selvitätisi mosiet asiat yhdessä sammaleen kanssa. Lisäksi se piti Tusikua yhä uhkana vaikka toinen olikin tyytynyt betan sijaansa. Joka tapuskessa kun Sammal siirtyi kauemmas istuskelemaan siirtyi Kauhu piankin tuon luokse. " Oletko kunnossa ? " kauhu kysyi sitten sillä se tiesi että haavat olivat kipeät koska ne näyttivät siltä. Ja Kauhu tiesi myös ettei Sammal kovin helpsoti antaisi kivulle valtaa. Kun tuisku saapuisi paikalle Kauhu odottaisi mistä tämä nuorekko halusi puhua.

Kauhu ei selvästi luottanut Tuiskuun. Hämillään uros seurasi kaksikkoa kauemmas, kyyristellen ja luimistellen korviaan. Se varmaan voittaisi alfan luottamuksen vielä joskus. Muuten ryhmätyö voisi olla erittäin hankalaa.
Mustaturkki istahti sekin, pää yhä hartioiden tasolla ja korvat niskassa. Se mietti, halusivatko Kauhu ja Sammal puhua ensin kahden. Se ei ollut varma pitäisikö sen sanoa mitään, ja oli melko kiusaantunut. "Voin sanoa asiani kohta, arvon Sammal ja -Kauhu, jos haluatte ensin puhua keskenänne..."

Loimu ja Toska tassuttelivat suht kauas, ja jäivät kahden kiven muodostamaan onkaloon lepäämään. "Mitähän he suunnittelivat? Se beta puhui jotain taistelusta... Mutta se toinen sanoi ettei sitä välttämättä tulekaan..." Loimu mutisi itsekseen. Toskakin mietti niiden tapaamaa kolmikkoa. "Ainakaan se alfauros ei tunnu luottavan siihen betaan. Itse en edes kelpuuttaisi niin nuorta ja kokematonta.." se sanoi. "Omalla valtakaudellani betana oli kokenut, luotettava susi. No, täällä on varmaan eri tavat kuin meillä päin, teistä puhumattakaan, Loimu" ruskeaturkki nyökkäsi hiljaa. "Niin. Meillä kunnia ja arvostus ovat iso asia. No, kyllähän nämäkin sen huomioivat...Mutta enemmänkin hierarkiassa.."
Jonkin ajan päästä molemmat laskivat päänsä etutassujensa väliin ja alkoivat torkkua.

Sammal katsahti Tuiskun kysymyksen myötä Kauhuun ja sitten taas betaansa. "Sano asia mieluummin nyt, niin voimme selvittää asiat paremmin ilman, että sinun asiasi vaivaisi mieltä." Sammal kehotti. Sillä ei ollut mikään kiire selvittelemään asioita Kauhun kanssa ja vaikka asia olikin yksipuolinen, ratkaisi se monta asiaa Kauhun, Tuiskun ja Sammaleen sen hetkisestä tilanteesta.

Kauempana olevat Loimu ja Toska vaikuttivat keskustelevan keskenään. Mistäköhän? Sammal mietti noita vilkaistuaan. Keskittyminen kohdistui nyt kuitenkin Tuiskuun, jolle Sammal loi ystävällisen katseen. Kauhuun kohdistuneet katseet olivat enemmän kylmähköjä ja jopa vihaisia.

Kauhu ei ehtinyt sanoa mitään kun Samam lvastasi tuiskulle. Kauhu katsoi tusikua yhä kysyvästi mitä toisella mahtoi olal mielessään.
kauhu oli tietoinen että Samaml oli silel kiukussa mtuta ei sen puoleen ei kauhu pitänyt itseään syyllsienä jos tämä riidan alku ol isaanut pamauksensa siitä että Kauhu oli tappanut vasan sen sijaan kuin olisi päästänyt sen menemään. Kauhu tiesi mitä teki ja toivoi rakkaansa joskus mosien tajuavan. näin kauhu oli oppinut elämään. ken teitää mihin suuntaan sitä mentiin. asiat tulisi kuitenkni slevittää pikimmiten.

((Hoo, tehän olette nopeita vastaajia! :D Ihanaa kun ei itse tarvitse aina odottaa..Mutta nyt odotatte minua..Näh. x3))

Mustaturkki oli edelleen hämmentyneen näköinen. Se heilautti häntäänsä nilkkojen välissä ujosti. "Eh..Ajattelin että voisimme koota kaikki mukana olijat jonnekin. Näkisimme, kuka on kuka ja voisimme selvittää vähän tarkemmin, mistä on kysymys.." sen puhe oli hieman hermostuneempaa kuin yleensä. Se ei myöskään uskaltanut katsoa Kauhuun, koska tunsi jonkinlaista pettyneen isän olemusta hänessä. "Minä sain ainakin Tuuli-neidin ja hänen seuralaisensa Solan tulemaan. Tuuleen voimme luottaa, hän on minun ja Ruskon ystävä. Ja Varjonkin sain mukaan, mutta hän on sen iljettävän suden reviirillä. Hänkin on minun ja Ruskon ystävä, ja tekee veljeni kanssa samaa tehtävää: He näyttelevät Verelle. Saamme heiltä arvokasta tietoa lauman koosta ja noin..." Uros katseli toiveikkaasti alfoja. Olkaa nyt tyytyväisiä..Minä tein parhaani.. se ajatteli.
"Öh..Ja sitten on nuo tuossa.." se lisäsi viiaten Loimuun ja Toskaan. Susia alko olla jo paljon.

Sammal katsahti Kauhua mietteliäänä. Kokoontuminen oli vaarallinen, mutta se olisi myös hyvä asia. Ehkä he voisivat nyt kuitenkin kokoontua kerran ja katsoa suunnitelma läpi, tutustua ja ehkä saalistaakin. Samalla Sammal voisi jättää hyvästit muille ja lähteä Ruskon ja Varjon mukana Veren lauman tykö.

"Kiitos..." Sammal sanoi lievää hämmennystä äänessään. "Olet ollut... Yllättävän ahkera. Mutta jos sopii, keskustelisin sinun asiastasi, että minun asiastani Kauhun kanssa hetken kahden kesken. Onnistuuko?" Sammal uteli sitten Tuiskulta ja mikäli tuo suvaitsi poistua kauemmas, Sammal käänsi päänsä hieman liian voimakkaalla liikkeellä Kauhua kohden. Niskassa olleista ruvista repesi reunama kohtia ja veri valtasi nopeasti kyseiset alueet. Veri ei vuotanut voimakkaasti, mutta sen teräksinen haju valtasi ilman.

Saamari... Sammal ajatteli. "Voin mainiosti, kiitos kysymästä. Satuin vain kohtaamaan tässä... Kolme päivää sitten Lyijyn, pentujen oikean isän ja hmm... Saatoin ehkä tappaa sen..." Sanat lausuttiin syvästi halveksuen ja murhanhimo kylpi niissä syvästi. Ääntäkään ei paljoa säästelty, joten jos Tuisku oli vielä kuuloetäisyydellä, saattoi tuo kuulla sen mehukkaan asian kuin, että Lyijy oli Katalan sijasta pentujen isä. "Miltäs kuulosti?" Sammal uteli sitten silmiään siristäen ja häntäänsä kohottaen. Tuo oli kiihdyksissään noussut seisomaan ja tuijotti nyt suoraan Kauhuun.

Kauhu kuutneli tuiskua jo oli toinen pistänyt toimeksi pienessä ajassa. No hyvä niin kauhu ei kutienkaan ehtinyt jälleen snaoa mitään kun Sammal kehotti tuiskua siirtymään toviksi kauemmas kun Kauhu ja samma selvittelivät välejään. Noh asia josta KAuhu halusi puhua ei todellakaan ollut se mitä Sammal kertoi kauhulle . Kauhun korvat liimautuivat niskaan sen hampaiden välistä alkoi kuulua murinaa. " Se saasta kuolee. Anna anteeksi että en lähtenyt perääsi viimeksi, mutta minulle oli hieman arka aihe moinen, ja en osaa käsitellä tuskua betana koska minstua tuntu uettä teidän välillänne on jotian . Mutta tämä alkaa riittää jos tämä pahuksen uros satuttaa sinua vielä hetkeäkään hän pääsee kärkilistoilleni tappo listalla ja minä en säästä siltä uroskelta kipua. En teidä miltä tuntuu menettää joku jota rakastaa mutta en halua koskaan tietääkkään. Sinä oelt kallein aarteni mitä minulal on etkä saa kärsiä kanssani ja siitä minä pidän huolen olen valmis muuttamaan itseäni vuoskesi mutta tämä pahuksen Lyijy kohtaa minut pikimmiten haluan hänet vastuuseen teoistaan minun omaisuuteeni ei kosketa väkivalloin. " Kauhu puhui se ei tienynt mitä se olis isanonut tai tehnyt sen olisi kerta kaikkiaan tehnyt mieli pinkoa oitis tuosta tilanteesta etsimänä tätä lurjusta ja tappaa se siihen mutta kookas ja kyllin voimakas uros Kauhu jätti teon tekemättä oli tärkeää saada samma ljälleen kuntoon. Vaikak tieto siitä että Lyijy saattoi olla jo kuollut oli lohduttava mutta ei kyllin lohduttava sill äkauhu halusi nähsä hänet kuolleena. Kauhu kunnioittaisi toki jos sammal haluaisi olal mukana teurastamassa tätä urosta mutta yksin kauhu ei sammalta sinen enää päsätäisi vaika ktoinen niin vaatisikin. Olisi kyllin raskasta menettää rakkaansa.
Kauhu vilkaisi sivusilmällä Loimuun ja toskaan ja siitä sitten Tuiskuun ja takaisin sammaleeseen. Kauhu koetti nuoalista neitokaistaan kaulasta jossa haava näytti oelvan auttaakseen tuota kivun kanssa sammal ol isaatava parantumaan muutoin kauhu ei suostuisi antamaan moisen mennä varvun laumaan.

Tuisku nyökkäsi ja kääntyi. Se ehti kävellä pari askelta, kunnes kuuli Sammaleen sanat. "Voin mainiosti, kiitos kysymästä. Satuin vain kohtaamaan tässä... Kolme päivää sitten Lyijyn, pentujen oikean isän ja hmm... Saatoin ehkä tappaa sen..." Uroksen sydän jätti yhden sykäyksen väliin ja sen päähän tulvahti sata kysymystä. Epähuomiossa sen toinen etutassu ei laskeutunutkaan tasapainossa vaan mustaturkki kompastui, muttei kaatunut. Se olisi pysähtynyt, muttei halunnut tuppautua seuraan kun kyseessä oli kahdenkeskeinen asia. Jäykin, nykivin liikkein se jatkoi matkaansa mielestään riittävän kauas kaksikosta. Lyijy? Sammaleen kimppuun? Sammal ehkä tappoi..Niin siis kenet? Oikea isä? Eikö Katala ole.. Lumi pöllähti ja hukka kaatui lumeen ja jäi siihen vähän koomiseen asentoon, erittäin hölmistyneen näköisenä. Se korjasi asentonsa ja unohtui tuijottelemaan taivasta. Eikö Katala olekaan oikea isä? Kuka tämä Lyijy on..Hetkinen.. Tuisku muisti Sammaleen maininneen idiootin, joka oli astunut sen ja jättänyt yksin pentujen kera. Se susi, joka edusti Tuiskun vihaa nosti päätään mustaturkin sisällä raivon sykähtäessä hereille. Minä..Minä..Tapan sen.. se manasi mielessään. Järjellä uros tiesi, että Kauhu oli varmasti sitäkin enemmän raivoissaan ja haluaisi omin käsin repiä kappaleiksi tämän Lyijyn. Mutta sen hetkisessä mielentilojen sekamelskassa se ei ajatellut järjellä.

Toska kohotti päätään. Se ei kuullut, mitä muut puhuivat, mutta katseli närkästyneenä Tuiskun lysähdystä. Joku oli sanonut jotain omituista... Sitten se äkkäsi pystyyn ponnahtaneen Sammaleen. Ilmeisesti hän.
"Mitähän ne nyt sekoilee?" Loimu kysyi katsellen pöyristynyttä Tuiskua. Sen päättelykyky ei ollut ihan samaa tasoa kuin Toskan. "Pöhkö, käytä sitä mikä on kallosi sisään siunattu..Jos sinne nyt yleensä on siunattu mitään.." Toska mutisi.
Meni hetki, ennen kuin Loimun päässä raksutti. "Aa.." se sanoi tilanteen valaistuessa sille. "Tuohan sai betalta melkein tajun kankaalle pelkillä sanoillaan..Mitä kummaa se narttui mahtoi höpistä?"
Nuorukainen ei tiennyt sanoneensa juuri sen lauseen, mikä pyöri Tuiskunkin mielessä. Mistä oikein oli kysymys?