Pakkasaamu - Päättynyt

((Vain Caramel.Fox ja Sirppi^^))

Sovittu tapaamispäivä oli koittanut. Aurinko oli nousemassa, ja oli pilvetön aamu kireine pakkasineen.
Mustaturkkinen, veljistä vanhempi, Tuisku hölkkäsi lähelle Veren rajoja. Sen tuuheasta turkista oli vihdoinkin hyötyä. Uros oli tosin vähän laihtunut, mutta se ei haitannut yhtään uroksen mahtavan koon takia. Se oli nuori, mutta oli jo vuoden vanhana ollut suurikokoinen.
Nyt se veti vertoja jopa Verelle.
Nuorukainen jäi heinikkoon. Sen suojaväri oli surkea, mutta vierellä olevan kuusen alaoksat piilottivat sen, ja uros oli tuulen alapuolella. Se odotti että Rusko ilmestyisi ensin, ja antaisi sovitun merkin kun reitti olisi selvä.

Pikkuveli ilmestyikin lumiselle aukiolle. Eikä Tuiskun yllätykseksi yksin. Sen seurassa oli vieras narttu, ilmeisesti ystävä, kun Rusko oli ottanut sen mukaansa.
Hetken ruskeaturkki vilkuili ympärilleen, nuuhki, ja kuullosteli. Hyvä, ketään muita ei ollut lähellä.
Rusko nousi takajaloilleen kevyesti, ja tömäytti ne maahan. Siitä ei syntynyt kovinkaan suurta ääntä, mutta veli tiesi, että ele oli sovittu merkki. Tuisku pisti päänsä pensaikosta.
"Hei, veliseni. Kukas tämä kaunis kukka on, jonka olet tuonut mukanasi?" se kysyi. Uros ei mitenkään flirtannut, sen ääni oli kohtelias, vähän imarteleva kylläkin. Silti Rusko katsoi varoittavasti Tuiskua silmiin. "Hänen nimensä on Sirppi. Hän on mukana ryhmässä, ja odottaa pentuja. Etkä voi kuvitella, se saastainen herneaivo aikoi murhata hänen pentunsa, koska ne eivät olleet hänen", Rusko selitti Sirpin puolsta ettei nartun tarvitsisi kertoa itse näitä asioita vieraalle.
Tuiskun reaktio oli paljon väkevämpi kuin Ruskon. "MI-MITÄH?!" se haukahti häntä ja karvat uhmakkaasti pystyssä. "Suokaa anteeksi, mutta minun täytyy käydä rupattelemassa sen saastaisen.." uros manasi ja kirosi hiljaa kävellen rivakkaa tahtia kohti pesäluolia. Rusko juoksi Sirpin vierestä sen luo ja tarrasi sitä häntään hampaillaan. "Rauhoitu Tuisku, siitä ei ole mitään hyötyä. Suojele Sirppiä mieluummin, pidä hänestä huolta. Katso, ettei kukaan taita hänestä tai hänen pennuistaan karvaakaan", Rusko sanoi hampaidensa välistä ja nykäisi vähän veljensä mustasta hännästä.
"Juu, tuota..Anteeksi", Tuisku sanoi ja kääntyi Ruskon irrottaessa otteensa. Se käveli vähän lähemmäs Sirppiä. "Anteeksi, en esitellyt itseäni. Olen Tuisku, Tuhkan poika, Ruskon vanhempi veli. Meidän pitää lähteä niin pian kuin mahdollista, voimme varmaan jutella lisää matkalla, arvon Sirppi-neiti?" se sanoi kohteliaaseen ja kunnioittavaan sävyyn.

Tuisku ja Rusko "neidittelivät" narttuja, se oli niiden mielestä kohteliasta. Ne halveksuivat Verta joka piti narttuja vähempiarvoisina. Rusko ja Tuisku olivat "likaisesta" kaukana.
Sirpin mahdollisen vastauksen jälkeen Rusko ja Tuisku selittäisivät nopeasti toisilleen sen hetkisen tilanteen.

((Hittasin nyt vähän Sirppiä, jos ei haittaa? Sehän kuitenkin seurasi Ruskoa))

Naaras seurasi kuuliaisena kahta hukkaa. Tuisku vaikutti mukavalta, ja halusihan se suojella pentujakin. Varmaankin ne tulisivat todella hyin toimeen.

" Juuh...Tottakai voimme" Se vastasi ja veti häntänsä koipienväliin punastuneena, kun kuuli sanan "Sirppi-neiti".

Aijai...Juuri kun liityn laumaan, minä jo matkaan toiseen. Toivottavasti saan nyt pysyvän kodin Se mietti ja katseli vähänväliä taivaalle. Häyry nousi sen huohottaessa ja kevyt lumi narskui sen valkoisten tassujen alla.

Tuiskun ja Ruskon vaihdettua pari sanaa Sirppi sanoi olevansa valmis. "Hyvä on, mennään sitten. Ja Rusko, olen ylpeä sinusta! Näkemisiin, pikkuveli!" Mustaturkki sanoi huiskauttaen tuuheaa häntäänsä.
Rusko haukahti kaksikon perään iloisesti. Tuiskun sanat olivat painuneet syvälle sen sydämeen. 'Olen ylpeä sinusta', hän sanoi... Rusko ajatteli ja kääntyi takaisin, matkaten sisemmäs Varpun reviirille.

Tuisku odotti että Sirppikin tulisi. Se heilutteli häntäänsä hitaasti ja korkealla. Se tiesi, etteivät Kauhu ja Sammal välttämättä pitäisi voimavarojen tuhlaamissta tähän vieraaseen suteen, mutta hällä väliä. Veljekset saivat sen pois Veren riveistä omiinsa, ja luultavasti voittivat sen luottamuksenkin, ja Sirppi sai pitää pentunsa sekä olla turvassa. Se symbioosi kävi Tuiskulle oikein mainiosti.

((Rusko lähti. Kun peli jatkuu, niin käykö että Loimu ja Toska tulevat myöhemmin mukaan? :3 Ne ovat Tuiskun "narreja" ja sanansaattajia, se pistää ne aina tekemään sitä sun tätä ja nyt ne voisivat metsästää Sirpille^^))

((Käyhän se. Mainiosti ^^))


Naaras seurasi jolkotellen Tuiskua talvista metsikköä pitkin. Se toivoi että se hyväsyttäisiin ryhmään, eikä häädettäisi.


" Tuota...Milloin ryhmämme saattaa kohdata Veren tai pitäisikö sanoa "Varpun" ?" Se kysyi ja painoi päätään alemman kysyvästi. Ehtisikö se synnyttää pentunsa, jotta voisi myös taistella. Ei naaraalla ollut mitään intohimoa veren vuodattamiseen, mutta se halusi osallistua siinnä missä muutkin. Ei se halunnut jäädä vain koloon makaamaan, se halusi seistä tovereidensa rinnalla, ja halusipa myös maistaa Varpun veren suussaan, kostoksi siittä että se meinasi tappaa naaraan omat pennut.

"Kevään paikkeilla olisi ainakin viisainta, mutta en ole ilmoittanut siitä vielä muille", Tuisku sanoi kävellen rauhallisesti. "Sinä olet varman jo synnyttänyt siinä vaiheessa. Ehdit varmaankin vahvistua vähän ennen kuin mitään tapahtuu, mutta se meidän on mietittävä, mitä teemme pennuille. Ne ovat aivan liian nuoria selvitäkseen yksin siinä vaiheessa", Tuisku puheli todenmukaisesti. Kyllä ne varmaan jotain keksisivät, ja fakta oli, että pennut kyllä kasvoivat hurjaa vauhtia.
"Luulempa muuten, että sulaudut hyvin joukkoon. Tiedän ainakin että eräs Loimu ottaa sinut avosylin vastaan", uros kertoi.
Toden totta, Loimu oli arvokkuuden ja kunnioituksen perikuva. Se oli sitäpaitsi melko nuori, ja asennoitui melkeimpä kaikkeen positiivisesti.

Lumihiutale putosi Tuiskun mustalle kirsulle. Se nuolaisi kuonoaan ja katsahti ylös, askelten vähän hidastuessa. Alkoi sataa hiljaisesti lunta, eikä taivas ollut enää pilvetön. Pakkanenkin oli lauhtunut. Uros siirtyi takaisin löntystelystä rauhaisaan kävelyynsä. "Vieläkö lisää lunta? Pesän teko hankaloittuu.." se mutisi kunnes vilkaisi Sirppiin huolehtivaisesti. Se tiesi, ettei kaikilla susilla - etenkään Ruskolla - ollut niin mahtavaa turkkia kuin sillä itsellään. Sirppi oli sitäpaitsi sitä puolet pienempi, ja sen keho kylmenisi nopeammin. "Onko sinulla kylmä?" mustaturkki kysyi.
Sen mustalle selälle alkoi kerääntyä hiutaleita. Tuisku ravistelisi ne pois piakkoin.

Naaras katseli taivaalle ja myös sen kuonolle tipahteli muutama hiutale.

" No, tuota, kyllähän tässä vähän..." Se sopersi ja alkoi täristä hieman.

Naaras ilahtui kuullessaan että voisi osallistua taisteluun muiden mukana. Toivottavasti joku voisi huolehtia pennuista, SUMU! Olihan uros luvannut tulla jos Sirppi sitä kutsuisi. Sumu voisi kai huolehtia pennuista taistelun ajan.


Sirppi katsahti taas Tuiskuun ja hymyili hieman. Vaikka ulkona oli kylmä, hukan sisällä oli läämmin. Se oli niin onnellinen saadessaan kodin.

((Noniin, Toska ja Loimu saapuvat. Toskasta ei tarvitse välittää, se on tuommoinen menneisyytensä murjoma mököttäjä. xD))

Susien rupatellessa ne olivat tulleet melkein Ei-kenenään-maan keskelle. Sinne Tuisku kaivaisi ryhmälle pesän, ensisijaisesti Sirpille.
"Noniin, aloitan urakkani, sillä välin ne kaksi saavat järjestää sinulle syötävää.." Tuisku sanoi ja kohotti kuononsa taivasta kohti, joka synnytti nyt jo melko isoja hiutalerypäitä. Kumea ulvonta kaikui aukeudessa.
Hetken oli hiljaista, sitten Tuisku haistoi Toskan. Mustaturkki käänsi päänsä hajun suuntaan, ja aivan oikein: Toska jolkotteli betan eteen. Taaskaan se ei osoittanut sen enempää alistumista. Häntää se kyllä sieti pitää alemmalla kuin Tuisku. "Hei Toska. Missäs Loimu?" mustaturkki tiedusteli. Yleensä tämä parivaljakko olivat kuin paita ja peppu. "No tuossahan se.." Toska mutisi ja katsoi taakseen.
Loimu kiisi hurjaa vauhtia kieli poskessa, ja silmät kiiluen. Se jarrutti pölläyttäen kunnioitettavan määrän lunta, joskin itsensä päälle. Ruskeaturkki ravisteli lumen pois ja heilutteli iloisesti häntäänsä. Sen eripari silmät - niin siis toinenhan oli ruskea, toinen sininen - tarkastelivat ystävällisellä katseella paikallaolijoita.
"Arvon Tuisku, kutsuit?" nuorukainen kysyi hilpeästi ja tapansa mukaan Toska pyöräytti sen energisyydelle silmiään. Toska oli varmasti kaikkia läsnäolijoita vanhempi ja kokenempi, kylmyydestä puhumattakaan. "Kuka hän on?" se kysyikin heti hiljaa katsellen Sirppiä.

Naaras säpsähti kahden vieraan suden saapumisesta.

" Tuota...olen Kuunsirppi, mutta kutsukaa te vain Sirpiksi..." Se sopersi kiireesti ja nolostui hiukan. Sirppi naurahti hieman ja sillä alkoi tulla jo hieman pirteämpi olo kylmyyden keskellä.


" Olette varmaankin Loimu ja...Toska ?" Se kysyi innoissaan ja häntä heiluen.

Tuisku antoi toisten rauhassa tutustua. Se huomasi Sirpin pienen ahdistuneisuuden alussa, mutta onneksi toinen rentoutui hyvin pian; alkoi jopa heilutella häntäänsä.
Toska katseli Sirppiä kulmiensa alta synkästi nartun sanoessa sen nimen. Se tyytyi vain nyökkäämän toiselle kunnes katseli Tuiskua. Loimun pää käännähti Sirppiin. "Kuunsirppi? Tai siis Sirppi? Kaunis nimi, kuten kantajansakin", uros sanoi heilutellen häntäänsä.
"Sirppi oli Veren laumassa. Veri aikoi murhata hänen pentunsa - siis hän on tiineänä - mutta Rusko hommasi hänet pois sieltä", Tuisku selitti Loimulle ja Toskalle. Tummaturkkinen Toska vain nyökkäsi viileästi, mutta Loimu murisi ja mutisi jotain sen tapaista että nylkisi Veren elävältä.
"Ja nyt tahon, että te etsitte hänelle jotain hyvää syötävää. Jotain todella laadukasta", Tuisku jatkoi.
Loimu nyökkäsi ja heilutti häntäänsä hyvästeiksi. Se kääntyi ympäri, Toska perässään mutta vähän hitaammin askeltaen. Tummaturkki tuijotti yhä murhaavasti Tuiskua ja Sirppiä, ja Tuisku irvisti sille ihan vain varoitukseksi.
Kauempaa Loimu haukahti iloisesti Sirpille: "Yritämme löytää sinulle jotain hyvää, Sirppi!" Nuorukainen pysähtyi odottamaan Toskaa, mutta sen huonoksi onneksi Toska päättikin purkaa ärtymystään siihen ja tönäisi sen lumeen.
Alistuen Loimu nousi hangesta ja seurasi kyyryssä Toskan perässä, ja ne alkoivat haistelemaan ilmaa.

Tuisku katseli hetken niiden perään, ennen kuin kääntyi ja alkoi etsiä hyvää kaivuukohtaa. "Anteeksi tuo Toskan käytös. Hänellä on näköjään vielä asioita selvitettävänään, ja mitä kuulin, niin hänellä on ollut rankka historia..Hän on menettänyt paljon, ja on ehkä siksi epäluuloinen", uros puheli.
Se löysi hyvän kohdan hangesta, kaatuneen puun juurien alta ja aloitti kuopimisen voimakkailla käpälillään.

Sirppi seisoi jaloillaan hieman hymyillen vielä.

" Ei se mitään...Toivottavasti en tuota heille vaivaa..." Naaras sanoi. Sirppiä kiinnosti tuo Toska, synkkä ja hieman pelottava, mutta silti varmaankin pohjimmiltaan ihan mukava.

Loimu taas vaikutti oikein ihanalta (^^). Naaras viihtyisi varmasti täällä, ja saihan se jopa syötävää. Sirppi ei ollut tottunut tällaiseen, koska oli tottunut metsästämään itse oman ruokansa. Olo oli kuin alfa naaraalla.

"Näh, kyllähän ne jaksavat metsästää", Tuisku sanoi huvittuneena, "Mutta on sitten asia erikseen, haluaako Toska alistua siihen. Näköjään se nieli metsästyksen ihan hyvin", uros sanoi.
Tuisku alkoi olla jo valmis, pesään mahtuisi oikein hyvin kaikki neljä. Se ei kaivanut pesää samalle tasolle kuin suuaukko, vaan vähän alemmas, niin ettei tuulisi suoraan sisälle. "Valmis, mene toki lepäämään", Tuisku sanoi ja väistyi Sirpin tieltä. Se nuoli likaisia etukäpäliään ja ravisteli turkkiaan lumesta.

Sillä aikaa, vajaan kilometin päässä Loimu ajoi nuorehkoa peuraa kohti vaanivaa Toskaa.
Nuorukainen näykki eläintä takajaloista, ja peura juoksi suoraan Toskaa kohti. Tummaturkki ponnisti täydellä voimallaan peuran rintakehää vasen, ja tarrasi sitä nopean repäisyn ajaksi kurkusta, kunnes loikkasi alta pois. Peura oli tietysti huonossa tasapainossa ja Loimu mäjähti sen niskaan, ja sorkkajalka kaatui lumeen.
Toskan repimä haava oli kuolettava, ja peura koki loppunsa veren hukassa. Valtimon auettua ei ollut kovinkaan paljon mahdollisuuksia selviytyä.
Kaksikko alkoi raahata metri metriltä saalistaan Tuiskun ja Sirpin luo.
Ne tulivat perille niihin aikoihin, kun Tuisku oli saanut pesän valmiiksi.

Loimu pomppi kaatuneelle puulle ja huiskutteli häntäänsä. "Me kaadoimme peuran, Tuisku. Siitä riittää kaikille!" uros hehkutti.
"Hienoa", mustaturkki sanoi ja alkoi astella lähemmäs ruhoa. Se tiesi saavansa syödä ensin, olihan se beta. Silti Toska mulkoili sitä pahasti Tuiskun tullessa. Tummaturkki jolkotti karvat pörhöllään kuemmas, ja jäi makoilemaan kun oli mielestään sidettevän etäällä.
Loimu nöyristeli Tuiskulle. Mustaturkki raastoi sille hyvän palan ja ruskeaturkki kipitti kiitollisen näköisenä Toskan viereen. (Metrin väliä piti silti olla, koska Toskahan saattaisi hyökätä sen kimppuun).

Tuisku kaarsi peuran selän luo ja meni itsekin vatsalleen. "Saat syödä minun kanssani, sinun ei tarvtse väistyä. Tarvitset tätä kuitenkin enemmän kuin minä", se sanoi.
Toska katseli Loimun mässäilyä. "Etkö syö?" nuorukainen kysyi siltä. Toska käänsi päänsä pois. "Syön kun huvittaa, ei taida olla sinun ongelmasi, eihän?" se murisi. Loimu luimisteli korviaan mutta kommentoi silti: "Hei, tiedän kyllä että Sade ja pentusi kuolivat ja että se toinen narttu petti sinut, mutta ei sinun silti tarvitse olla tuollainen"
Kaikki tapahtui nopeasti. Ensin Toska olikin silmänräpäyksessä Loimun päällä ja kurkussa kiinni, ja sitten taas Tuisku oli kiitänyt paikalle ja tönäissyt Toskan irti.
"Mitä helvettiä te oikein riehutte!?" Tuisku ärisi. Loimu kyyristeli sen jaloissa mutta Toska irvisteli sille ja Loimulle. Tummaturkki louskautti leukojaan uhkaavasti pari kertaa. "Ei kuulu sinulle", se murisi. Tuisku pörhisti karvansa ja nosti häntänsä korkealle - mikä ei tosin ollut tarpeen, koska se oli jo muutenkin niin suuri. "Toska, älä pakota minua tekemään mitään, mitä en halua tehdä", se sanoi.

((Oh Jesus aikooko ne tapella? 8D))

Sirppi hyppäsi ylös ja heittäytyi mellakan väliin, kuin refleksinä. Se ärähti ensin Loimulle

" Herranen aika, älä pentu loukkaa toista tuolla tavalla !!" Se huusi ja murahti. Seuraavaksi oli Toskan vuoro.

" Ja sinä herra !! Tiedät että hän ei ole yhtä vahva kuin sinä, päästä irti hänestä !! Tiedän että tuo loukkaa, mutta älä nyt herran tähden TAPA toista !!!" Se huusi ja sen valkoiset hampaat näkyivät.

Sirppi ei pitänyt lainkaan tappeluista, mutta jos jotakn tärkeää tulisi se osallistuisi. Vai niin oli käynyt Toskalle.

" Anteeksi että huusin, mutta oli pakko saada rauha." Se sopersi. Lopulta se nappasi Toskaa niskasta ja alkoi raahata tätä hieman poispäin.

" Kuule, ei minullakaan ole hyvin mennyt. Ymmärrän sinua, äitini kuoli kun olin pentu, isäänikään en ole koskaan tavannut, sain kuulemma sisaruksia mutta en ole saanut edes HYVÄSELLÄ niitä ! Kuitenkaan et saa jäädä murehtimaan liikaa, olosi vain pahenee " Naaras sanoi lempeästi ja steli Toskan luo ja nuolaisi tämän poskea kevyesti.

" Olet ollut urhea, Toska " Se sanoi ja alkoi kävellä koloaan kohti. Toivottavasti uros ei loukkaantuisi.

Toska irvisteli nyt Sirpille. "Ja mistäs sinä tiedät, että olin tappamassa?" se ärähti.
Toska varoitti narttua louskauttamalla vielä leukojaan. Sirpin tarttuessa sitä niskasta uros riuhtaisi itsensä irti haukahtaen vihaisesti. Sitten narttu vielä käänsi sille selkänsä. Ei, tämä oli jo liikaa.
Toska vapisi raivosta. "Sinä et tiedä miltä minusta tuntuu! Oli isäsi kuinka pervo tahansa!" se ärisi ja juoksahti Sirppiä päin, mutta Tuisku nappasi sitä hännästä.
Toska kääntyi ja puri mustaturkkia korvaan, ja hypähti pois alta ennen kuin Tuisku ehti tehdä mitään.
Loimu mateli pois tilanteesta, ja nousi vasta ollessaan lähellä Sirppiä. Se seisoi nartun edessä, ettei Toska hyökkäisi nartun kimppuun. "Sirppi, ei kumpikaan sekaannuta. Tuisku on beta, tämä on sen heiniä, ja Toska on loukannut sen arvoa", Loimu kuiskasi.

"Nyt riittää, kertakaikkiaan. Toska, joko alistut minulle nyt tai sitten kun olen piessyt sinut", Tuisku sanoi vakavana. Se tiesi Toskan kokeneemmaksi, mutta tekisi parhaansa.
Ei tarvittu sanoja tulkitsemaan Toskan vastausta. Tummaturkki murisi ja syöksyi suoraan kohti Tuiskua. Beta oli valmis väistämään helpon hyökkäyksen, mutta Toska kiepsahtikin sivulle ja ketterästi se näykkäisi mustaturkkia kyljestä, luikahti sen ali, ja puri toiselle puolelle ilkeän haavan.
Toska taisteli Tuiskua vastaan kunniakkaasti, aina siihen asti kunnes se yritti toistamiseen juosta Tuiskua päin.
Nuori beta syöksähti lyhyesti eteenpäin, ja sai Toskan jarruttamaan. Niinä sekunteina, kun Toska jarrutti, mustaturkki ponnisti sitä päin aivan kuten jonkin aikaa sitten Toska oli ponnistanut peuraa päin.
Tuisku nappasi tummaturkkia kurkusta ja paiskasi sen maahan jalkojensa juureen. Sitten se naulitsi Toskan maahan etukäpälillään ja irvisteli sen naaman edessä. "Nyt, vihdoinkin, alistu minulle!" Tuisku ärisi.
Loimu katseli huolestuneena. Se tiesi, ettei Toska ikinä alistuisi.

Tummaturkki mulkoili Tuiskua. Se näykkäsi tätä etukäpälään ja vapautti itsensä, mutta ylös noustuaan ei edes yrittänyt hyökätä. Se otti kasvoilleen ylimielisen ilmeen ja roikotti kieltä uustaan kuin nauraakseen. "Muodollisesti kyllä, minä vetäydyn", se sanoi luimistellen taas korviaan Tuiskulle.
Beta mulkoili takaisin ja melkein hätisti Toskan näykkimällä tiehensä, mutta jätti väliin ettei uutta tastelua syntyisi.
Tummaturkki pysähtyi jonkin matkan päähän ja irvisteli Sirpille, ja jatkoi matkansa pois päin.
Tuisku kääntyi takaisin Loimuun ja Sirppiin päin. "Oletteko kunnossa?" se kysyi näiltä.

Naaras tärisi hieman , mutta ei välittänyt.

" Vuodat verta !! Anna kun autan !! " Naaras huusi huolissaan ja juoksi Tuiskun luo. Naaras nuoli Tuiskun haavoja, ja pian verenvuoto lakkasi.

" Toska parka..." Sirppi voihki ja lähti jolkottamaan toisen perään. Pian naaras alkoi saavuttaa Toskaa.

" TOSKA ODOTA !! En tarkottanut loukata !! Ole kiltti ja odota !!" Naaras huusi ja tunsi väsymystä. Naaras huohotti, mutta jatkoi juoksuaan. Pian se saapui Toskan rinnalle ja hyppäsi uroksen eteen.

" En tarkoittanut loukana sinua. Sanoin vain että todella ymmärrän sinua, vaikket sitä usko !! Ole kiltti ja kuuntele ! Olet ollut todella urhea, mutta olisi hyvä jos voisit avautua jollekkin ! Jos et voi puhua koko ryhmälle, voisit puhua minulle. Jos kaikkien kaseet painavat, voisit katsoa vain minua. Tahdon auttaa !!" Se huusi ja tosissaan tarkoitti sanomaansa.

Se hypähti lähemmaksi Toskaa ja katsoi sitä suoraan silmiin ymmärtävän näköisenä.

Tuisku ja Loimu kasoivat ällistyneinä Sirppiä. Tuo narttu todella välitti Toskasta.
Vaan Toska oli rakentanut kovaa kuortaan jo hyvän aikaa, eikä sitä ihan hevillä murrettu. Se uskoi yhä olevansa ulkokuorensa takana turvassa, ja suhtautui aggressiivisesti myötätunnon osoituksiin, koska pelkäsi.

Toska pysähtyi ja kuunteli paikallaan kaiken mitä Sirppi sanoi. Se oli hiljaa. Mitä tuohon voisi vastata? Tummaturkki katseli tutkimattomalla ilmeellä Sirppiä. Liian hyvin se muisti kuinka sen toinen kumppani oli karkoittanut sen, ja muistot Sateesta se oli sulkenut syvälle sydämeensä.
En kerro kenellekään, etenkään hänelle, en halua nähdä kenenkään huolestunutta ilmettä. Haluan vain olla yksin, Loimun kanssa... se ajatteli, Miksi hän välittää niin paljon? Vasta hetki sitten olisin voinut tappaa hänet.
Tummaturkki tuijotti Sirpin silmiin. Sitten se paljasti hampaansa, muttei näyttänyt vihaiselta. "En tarvitse kenenkään apua, pärjään ihan hyvin näinkin", se sanoi ja yritti kiertää Sirppiä.
Loimu oli epätoivoinen. Se ei uskaltanut lähteä Toskan perään, mutta tunsi syyllisyyttä kun ei tehnyt niin. Nuorukainen ynisi itsekseen. Ruskeaturkki osasi lukea Toskaa, se tiesi tästä niin paljon. Nytkin se näki toisen ajatukset läpi. Tai ainakin hahmotti mitä mieltä toinen oli.
Sen ilmeet ja ajatukset puhuivat eri kieltä kuin sen suu, ja Loimu tiesi sen. Kerran Toska oli avautunut sille. Muille Toska oli vain sulkeutunut ja uhmakas susi. Harvoin kenenkään mielessä juolahti, että se veti tietyn roolin päälleen.
Kerran avutuessaan sitä oli satutettu, ja Toskasta oli parempi pysyä suojassa kuin ottaa riskejä.

Sirppi kuunteli ja nyökkäsi rauhallisesti.

" Uskon kyllä että pärjäät hyvin yksin, mutta sinulla on raskan taakka. On vaikeata kantaa sitä yksin, minulla on kokemusta. Kun olin pentu isäni sanoi rakastavansa minua, ja uskoin sen. Kuitenkin h'n häipyi ja äiti sanoi että isä halusi eroon minusta, ja siskoistani joita en tuntenut, isäni kuulemma...Tappoi heidät. Siksi sanon aina syntyneeni yksin, vaikka minulla oli kaksi siskoakin. Äitini kuoli kun olin pentu ja siksi löysin tieni Varpun reviirille. Vaikka se ei päälisin näy, perheesi satutti minua syvemmin kuin uskotkaan " Se selosti ja kyyneleet purkautuivat sen silmiin. Koskaan se ei ollut puhunut näin, kellekkään.


Jos Toska voisi avautua Sirpille voisi kaksikko selvitytä murheistaan, yhdessä. Toistensa tukemina, mutta uros näytti kovapäiseltä eikä varmaankaan avautuminen ollut helppoa.

Loimu päätti osallistua Sirpin lisäksi Toskan rauhoitteluun. Se käveli hitaasti lähemmäs, mutta jäi tuijottelemaan muutaman metrin päähän. Uros odottaisi sopivaa hetkeä Toskan käännyttämiseen.
Tuisku sen sijaan meni kaivamaansa pesään, mutta makasi eturuumis pesän ulkopuolella. Sekin halusi nähdä, mitä ulkona tapahtui.

Toska katseli vähän hämmentyneenä Sirppiä. Se ei osannut reagoida tälläiseen. Kunhan tuijotteli. "Otan osaa", se sanoi hiljaa matalalla äänellään. Mutta mitään muuta myötätuntoa se ei osoittanut. "Sinä et tiedä puoliakaan minun perheestäni", Toska murisi, "Minä tapoin heidät itse".
Tuisku höristeli korviaan. Oliko Toska murhannut oman perheensä itse? Miksi se oli sitten niin katkera ja oli antanut ymmärtää rakastaneensa puolisoaan?
Loimulla oli vastaukset tähän kaikkeen. Se luimisteli korviaan harkiten, mutta päätti odottaa vielä hetken. Toska tarkentaisi jos itse haluaisi, se ei puhuisi mitään.

Sirppi hätkähti, muttei näyttänyt sitä. Ei se ollut odottanut että Toska olisi ITSE ollut tappaja.


" Noh, se oli sinun valintasi. Joskun teemme asioita joita kadumme jälkeenpäin. Anteeksi, en osaa kuvitella tuota tilannetta koska itse en ole sitä kokenut, mutta varmasti sinulla oli syy. En usko että olisit sitä pahuuttasi tehnyt. Uskon että olet oikeasti...Vahva ja kunniallinen susi. Minä pidän sinusta, ja on hyvä näyttää tunteita. Jos kaipaan joskun tukea, olen käytössäsi. Voit luottaa minuun, jos vain uskallat."

Naaras saneli ja nuolaisi Toskan kuonoa. Naaras työnsi päänsä uroksen leuan alle ja kuiskasi; " Minä uskon sinuun"

Tummaturkki piti kuulemastaan, se sai vähän toivoa, ja salaa mielessään kiitti Sirppiä.
Silti Toska hätkähti taaksepäin toisen nuolaistessa ja pakitti pois. "Lopeta", se sanoi ahdistuneena mutta värittömällä äänellä. Uros ei halunnut tälläisiä hellyydenosoituksia vieraalta, sen mielestä Sirppi meni vähän liian pitkälle.
Loimu koki tilaisuutensa tulleen, ja se hipsi varovasti lähemmäs. Uros kyyristeli heilutellen häntäänsä nilkkojen välissä ja korvat niskassa. "Tuota..Toska, älä mene, jää tänne meidän kanssamme, jooko?" se sanoi ja kyyristyi niin että vatsa hiveli hankea. "Ole kiltti, annan sinun olla jos haluat, mutta älä jätä minua", se sanoi. Loimu sulki silmänsä ottaakseen vastaan Toskan purkauksen, muttei tuntenutkaan kipua. Toska ei tehnyt elettäkään. Se katsoi Sirppiä, sitten Loimua, ja taas Sirppiä. "Höh, voisit itse tulla mukaani", se sanoi halveksuvasti Loimulle, mutta astahti eteenpäin pesän suuntaan ja sanoi: "Mutta jos haluatte, niin kai saan enemmän rauhaa jäämällä.."
Toska käveli Loimun ohi hitaasti. "Ylös", se sanoi ja Loimu nousi alkaen kyyristellen hiipiä sen kintereillä. Välillä se katsoi kiitollisesti Sirppiin, joka oli yrittänyt pehmittää jäätä Toskasta.
Tummaturkki itse repäisi peurasta lihan palan ja käveli sitten suoraan kohti pesää. Se pysähtyi katselemaan Tuiskua kulmiensa alta, ja omana rauhan eleenään pyörähti lumeen makaamaan. Se pysyttelisi etäällä, mikä tarkoitti Toskan kielellä aselepoa.
Uros alkoi syödä lihaansa Loimun ilmestyessä sen vierelle. Nuorukainen käpertyi sen kylkeen kiinni, mutta yksi vihainen katse riitti saamaan sen vaihtamaan paikkaa kauemmaksi. "Anteeksi", Loimu sanoi ja käpertyi kauemmas Toskan eteen, mutta silti niin lähelle, että niiden hengityshuurut sekoittuvat välillä.

((Sirppi on aikas kiinnostava hahmo. Se jaksaa yrittää murtaa Toskan jäätä. x3 Mutta vaikka Toska on tuommoinen murjottaja, niin sillä on mahtavaa pelata :D))

Sirppi katsoi onnellisena kun Toska ja Loimu lähtivät kävelemään pois. Naaras seurasi kaksikkoa häntä heilahdellen ja kävi makaamaan koloonsa. Se ei kuitenkaan halunnut jäädä yksin joten se syökäshti ylös ja hiipi Toskan ja Loimun seuraan, noin kolmen metsin päähän.

" Hyvää yötä...Toska " Se sanoi väsyneesti, eikä huomannut että unohti Loimun. Toivottavasti nuorukainen ei loukkaantuisi. Naaras sulki silmänsä, muttei nukahtanut. Sen korvat kuulivat kaiken mitä ympärillä tapahtui.

(( Hehe, totta ^^ Olet kyllä toodella hyvä pelaaja ^^))

((Heh kiitos, samoin^^))

Toska tarkkaili Sirppiä, mutta tuo ymmärsi jäädä vähän kauemmas kuin Loimu. Narttu oli nopeasti oppinut pelisäännöt.
Nuori Loimu ei välittänyt, se sanoi silti "Öitä" Sirpille käpertyessään aivan kerälle.
Toska oli hämillään, mutta murahti vastaukseksi. Ehkä se voisi oppia pitämään Sirpistä, nyt se jo sieti tätä.
Vaikka Toskan luottamuksen voittaminen oli yksi maailman vaikeimmista asioista, niin oli Loimu todistanut sen mahdollseksi. Tarvittin vain aikaa, ja oikeita valintoja. Oli paljon helpompi saada Toska vihaamaan, mutta kaikkein viisainta oli antaa sen olla. Se piti rauhallisuudesta. Kun se sai itsekseen tarkkailla jostain vähän korkeammalta muita, niin se oli kaikkein tyytyväisimmillään. Asioiden katselu ja samalla mietiskely oli Toskan lempipuuhaa. Se olisi loistava vartija, jos ikinä pääsisi laumaan.

((Lyhyt. :/))

Sirppi heräsi kesken uniensa ja pomppasi ylös. Naaras lähti kävelemään metsikköön. Se halusi mietiskellä yksin.

Lunta tuprutteli taivaalta ja naaras tunsi hiutaleita turkissaan. Se käveli kohti suurta puoli-lahoa koivua ja istahti sen juurelle. Se katseli taivaalle ja mietti perhettään. Sitä suretti siskonsa, ne jotka sen isä oli tappanut.

Kuulemma yksi sisaruksista oli ollut naaras nimeltä Tähti, ja Tähti tulisi nimeksi Sirpin nuorimmalle pennulle. Se toivoi että sen emo ja isä olisivat ylpeitä siittä.

Naaras ajatteli kaikkea. Sumusta ja Sirpistä ei ehkä tulisi mitään koska Sumu Ovelan laumalainen. Sirppi oli tullut raskaaksi laumattomana, ja nyt se kuului toiseen ryhmään. Se toivoi että jope tuo synkkä Toska voisi joskus ymmärtää itseään. Toskassa oli jotakin mikä kiehtoi Sirppiä. Kuitenkaan hän ei pidä minusta Se mietti ja pohti.

Toivottavasti Toska avautuisi, sillä Sirppi välitti tuosta synkästä ja mahtavasta uroksesta. Tuisku oli mukava, Loimu oli kiltti ja hassu ja Toska oli vahva ja etäinen. Kaikilla oli oma mahtava persoonallisuutensa.

Sirppi oli saanut oikean käsityksen kolmikon luonteista. Loimu oli vielä nuori, mutta samalla tapaa kuin Tuiskukin: Välillä se käyttäytyi kuin pentu, ja taas tilanteen vaatiessa kuin aikuinen.
Toska oli oikastaan jopa vähän lapsellinen ollessaan niin uhmakas. Mutta väliäkö sillä. Se ei ollut vielä mikään vanhus, vaan pikemminkin kypsä aikuinen - omalla tavallaan.
Aamu oli jo aikaa sitten vaihtunut aamupäiväksi ja siitä iltapäiväksi. Tunnit olivat juosseet ja nyt iltapäivällä alkoi hämärtyä, olihan jo talvi ja pimeys tuli nopeammin.

Loimu ja Tuisku nukkuivat, mutta Toska valvoi. Se raotti silmiään juuri parin millin verran nähdäksen Sirpin lähtevän muiden joukosta. Uros vähän arvailikin, että tuo menisi selvittämään ajauksiaan, ja tummaturkista tuntui, että se itse saattoi kuulua aiheisiin.
Sirpin kadotessa näköpiiristä Toska itse nousi. Se harkitsi kolmesti menisikö Sirpin perään, mutta päätti tilanteen olevan liian riskialtis avautumiselle puolin ja toisin, ja päätti mennä omalle taholleen.
Toska käveli rauhallisesti nuoren illan vähäisessä valaistuksessa. Jos lunta ei olisi ollut, niin paikka olisi ollut säkkipimeä.
Suden itsensä erottaisi pimeydestä vain hartiassa olevan valkean juovan avulla, joka loisti muusta tummuudesta. Jalat ja vatsa soluttautuisivat lumeen.
Uros meni kalliolle, joka oli juuri sopivasti Loimun ja Tuiskun olinpaikan yläpuolella. Se näki loistavasti kaiken, ja toivoi, ettei kukaan sitä.

Toska istahti. Se katseli taivaalle mietteissään. Olikohan virhe liittyä tähän ryhmään? No ainakin selviämme talven yli, eikä näistä susista niin paljon vaivaa ole...Se Sirppi yrittää varmaankin lähestyä minua, en ainakaan ihmettelisi, se niin avoimesti kertoi menneisydestään..Mutta missähän pentujen oikea isä on? Miksi hän ei ole tyttönsä luona? uros ajatteli, Ja hienointa tässä on, että minun betani on joku ylikasvanut pentu..No hänessä on ainesta, mutta ei hän omaa betaani ikinä päihittäisi.
Se kohotti kuononsa kohti taivasta kolkkoon ja aavemaiseen ulvontaan, ja purki tuntemuksiaan taivaalle. Ääni oli ensin surullinen, sitten vihainen ja lopulta iloinen. Sen sävy vaihtui aina sen mukaan, mitä Toska muisti.
Ja sen ajatellessa Sadetta ulvonta vaimeni kunnes loppui kokonaan. Toska roikotti päätään. Pidä huolta pennuistamme, minä olen tulossa, se ajatteli.
Ja tulemisella hukka tarkoitti kuoleman lähestymistä. Se ei ollut masokistinen tai itsetuhoinen, mutta voisi surutta kuolla vaikka taistelussa Verta vastaan. Sillä ei ollut mitään hävittävää, vain vapaus, jota kukaan ei siltä riistäisi.
Mutta Toskan tutustuessa yhä syvemmin muihin susiin, ja sen uuden elämän alkaessa sille tulisi yhä vaikeammaksi jättää tämä maailma.
Ehkä uros jopa voittaisi entisen minänsä takaisin, eikä olisi enään niin kylmä. Ja ehkä se vielä joskus pääsisi yli menneisyydestään, ja saattaisi vielä joskus saada uusia pentuja, kuka ties.

Sirppi jatkoi matkaansah itaasti astellen. Lumeen syntyi siroja tassunjälkiä ja naaraan hengitys muuttui höyryksi.

Yht'äkkiä naaras huomasi tumman hahmon edellään. Oliko susi ystävä vai vihollinen ? Naaras hiippaili kohti suurehkoa sutta, mutta tajusi että 'vieras' oli Toska !

" Oh, anteeksi ! Olin kävelemässä ja huomasin sinut, anteeksi jos häiritsin " Naaras saneli ja näytti hieman hömmentyneeltä, mutta silti pirteältä.

Sirppi heilautti häntäänsä ja vilkaisi Toskan hieman erillaista ilmettä. Ajatteleekohan hän entistä perhettään ? Naaras mietti, muttei sanonut mitään. Päivä oli ollut rankka varmasti Toskalle eikä Sirppi halunnut rasittaa urosta enempää.

Uros hätkähti ja kääntyi Sirppiin päin. "Ai sinä.." se sanoi ja nousi muttei lähtenyt. Hetken uros tuijotteli Sirppiä arvioivasti ja sanoi sitten: "Muistutat vähän erästä jonka tunsin". Ääni oli tällä kertaa normaali ja Toska vaikutti rennolta. Yöilma rauhoitti sitä, ja oikeastaan uros viihtyi hämärän tuomassa hiljaisuudessa. Kukaan ei silloin häirinnyt sitä, ja Sirppi oli tavallaan jo alistunut Toskalle joten tummaturkki oli päättänyt olla suuttumatta.
Sirpin ulkomuoto oikeastaan todella muistutti vähän Sateen jälkeistä puolisoa, jonka kanssa Toska oli ollut lauman alfa. Kävipä sitten niinkin huonosti, että sen nartun löydettyä uusi kumppani, Toska oli vain tylysti häädetty reviiriltä.
Mutta se, että Sirppi vähän näytti kyseiseltä sudelta, ei vaikuttanut mitenkään Toskan käsitykseen Sirpistä. Tummturkin pettänyt susi oli ollut ihan erilainen.

Sillä välin Tuisku ja Loimu olivat heränneet, ja Tuisku oli pistänyt Loimun vahtiin. Beta itse hiippaili varjoissa, ja sen mustalla turkilla oli öisin hyvä suojaväri.
Tuisku oli metsikön suojassa kallion vierellä. Tilanne ei vaikuttanut aggressiiviselta. Silti se päätti odottaa vielä hetken, tuulen alapuolella, niin sitä ei haistaisi.
Kenties siinä saisi kuulla yhtä ja toista.