Pakkasaamu - Päättynyt

Sirppi hoksasi heti että Toska tarkoitti entistä naarastaan. Sirppi ei voinut kuvitella tilannetta, mutta se olisi halunnut auttaa.

" Tuota...Perheesi oli näemmä todella läheinen sinulle. Niin se oli minullekkin. Mutta joskus sitä ajattelee, että miksi juuri minulle on tämä tapahtunut ? Aina sanotaan että kaikella on tarkoitus, mutta oliko tarkoitus se ,että isäni tappaa siskoni, että äitini kuolee ? Joskus ajattelin että se johtui minusta, että olin syypää siihen että isäni vihasikin minua ja siskojani. On ehkä vaiketa löytää omia puoliaan koska itse ei niitä näe. Toiset vaikuttavat niin jaloilta ja mahtavlita, koska heidän hyvät puolet näkee. Minä uskon sinuun Toska ." Se sanoi ja katsoi maahan ja taas Toskaan.

Naaras istahti maahan eikä sanonut enään mitään.

"Aina sille ei ole syytä, miksi jotkin asiat tapahtuvat, mutta sen tiedän, että voit kääntää ne eduksesi. Ajattele miten vähän jokin lellitty susipenska tietää toisten tunteista, tai miten vähän sellainen susi tietää mistään mitään. Sellaiset eivät kestä, ja ovat heikkoja pienenkin takaiskun jälkeen, me olemme vahvoja", Olisi Toska sanonut, ellei sen puhe olisi keskeytynyt. Uros ehti sanoa vain "Aina sille ei ole syytä, miksi jotkin asiat tapahtuvat, mutta-" kunnes sen korvat värähtivät ja se paljasti hampaansa. Uros asettui Sirpin eteen ja murisi varoittavasti karvat pystyssä; Se oli kuullut pienen rasahduksen.
Tuisku astui ulos pensaasta, ja Toskan murina loppui, mutta karvaakaan se ei laskenut. "Mitä sinä haluat?" Toska murisi taas entiseen tapaansa pahaa ennustavasti tuijottaen.
Tuisku oli rauhaisa ja heilautti häntäänsä tervehdykseksi. "Hyvää iltaa, Sirppi, Toska", se sanoi ja katseli halveksuen Toskaa. "Ikävä kyllä sinulle minulla olikin asiaa. Kahdenkeskeistä", mustaturkki sanoi. Se oli näköjään päättänyt kohdella Toskaa kuin saastaa, ja tummaturkki oli pistänyt tämän merkille. Eikä se pitänyt siitä yhtään.
Väkinäisesti Toska asteli jäykin askelin lähemmäs. "Nähdään, Sirppi", se mutisi ja poistui Tuiskun kanssa kauemmas metsän pimentoon.

((Wääh, juuri kun Toska olisi sanonut Sirpille jotain kaunista..! x3))

Sirppi käänsi päänsä ja katsoi Tuiskuun. No naaras antoi urosten mennä, mutta kuiskasi nopeasti Toskalle;

" Usko itseesi, minä ainakin uskon sinuun " Ja lähti kävelemään männyn juurelle ja nuoli itseään. Toivottavasti Tuisku ja Toska voisivat tulla toimeen keskenään " Huoh" Naaras huohahti ja sulki silmänsä. Ensi kertaa Toska ei ärissyt sille. Sirppi tiesi että Toska oli kokenut kovia, mutta uskoi että voisi niistä selvitäkkin.

(( Sori lyhyt ja toivottavasti Sirppi kuulee kaunista myöhemmin :3 ))

Toska nyökkäsi varkain Sirpille.
Kaksikko käveli metsään. Tuisku oli rauhallinen ja rento, mutta Toska oli epäluuloinen. Tummaturkki käveli taas jännittäen jokaista lihastaan, ja korvat luimussa. Se ei pitänyt tästä yhtään.
Puut harvenivat ja sudet tulivat pienelle aukiolle. Kun puita ei ollut tiellä, niin kuun valo pääsi laskeutumaan alas. Tuisku käveli itsevarmana häntä kohollaan valoläikän toiselle puolelle ja istahti Toskaan päin. Toska istui myös alas, ja hetken ne katselivat toisiaan.
Juuri kun Toska oli kysymässä, mitä asiaa Tuiskulla oli, mustaturkki alkoikin puhumaan. "Kerro minulle,Toska, onko sinulla kaikki hyvin? Ole kiltti, ja vastaa rehellisesti".
Hetken hiljaisuuden jälkeen Toska sanoi niin hiljaa, että Tuisku hädin tuskin kuuli: "En halua että minua alistetaan, että asiotani sörkitään tai että kukaan teeskentelee tietävänsä kuka minä olen, tai miltä minusta tuntuu, kun en enää itsekään tiedä".
Tuisku punnitsi sanoja. Toska viittasi päivän tapahtumiin.
Laumalle ei ollut ainakaan hyödyksi, jos sen sudet eivät tienneet keitä olivat ja jotka eivät olleet yhteistyökykyisiä. Mutta betan henkilökohtaisista syistä se ei halunnut erottaa Toskaa. Se tarvitsi tämän ryhmään, ja vähän sääli sitä.
"Miksi sitten halusit ryhmään? Haluatko edes laumaan? Ja luulisi sinun entisenä alfana tietävän, ettei käytöksestäsi ole apua", Tuisku sanoi.
Toska ei selvästi pitänyt siitä että sen menneisyyden tapahtumat olivat jo nyt ryhmäläisten tiedossa, vaikka yksityiskohdat olivatkin hämärän peitossa. Silti uros ei vaivautunut kapinoimaan.
"Usko huviksesi, etten tahdo olla yksin vaikka haluankin olla rauhassa. Ja tiedän enemmän kuin sinä tai nämä hukat yhteensä lauman johtamisesta. Ja tunnen varmasti itseni paremmin kuin te. Siksi voinkin sanoa, ettei minusta ole suurta haittaa teille", Toska sanoi uhmakkaasti.
Mustaturkki nyökkäsi. "Hyvä on, jos niin sanot", se totesi ensin, mutta otti sitten tutkivan ilmeen: "Kuules, haluaisin kuulla enemmän siitä menneisyydestäsi. Kerro mieluummin itse, ettei minun tarvitse vääntää sitä tietoa Loimusta", se sanoi rauhallisesti. Jos kyseessä olisi ollut Loimu, Tuisku olisi painostanut. Mutta uros oli jo tässä vaiheessa huomannut, ettei Toskaa painostamalla saatu mitään aikaiseksi - päinvastoin.
Ensin tummaturkki nousi ylös karvat pystyssä äristen hurjana Tuiskulle. Se louskautti leukojaankin pari kertaa, mutta nuolaisi sitten huuliaan ja antoi mustien huulten peittää sen hampaat.
"Myöhemmin", se sanoi matalasti ja kääntyi lähteäkseen takaisin pesälle.

Sirppi lähti kävelemään pesää kohti, mutta alkoi kuulla urosten puhetta. Naaras ei halunnut salakuunnella, joten lähti paikalta nopeasti. Ei kai Sirppi nyt toisten asioita urkkisi, jos ei saisi.

" Voi Toska...Minä..." Se ajatteli ääneen kunnes kuuli murahtelua koivikosta. Naaras lähti kävelemään hitaasti ja hiljaa ääntä kohti. Sen silmien eteen ilmestyi ruskea möhkäle, karhu. Onneksi uros karhu lähti mätkimään omasta aloitteesta.


Naaras huokaisi helpotuksesta ja lähti kävelemään takaisin.


(( Juuri kun Sirppi olisi sanonut ratkaisevat sanat, kerhun pitää tulla häiritsemään x3))

((Joko nyt Sumu unohtui? x3))

Tuisku jäi vähän pettyneenä metsä-aukealle. Se nousi mutta suuntasi toiseen suuntaan etsiäkseen jotain syötävää.
Toska juoksi pimeydessä. Se liukui susimaiseen tapaansa äänettömästi, eikä sen hartiat tai muu selkä kohoilleet niinkuin koirilla. Jalat vain liikkuivat sen kehon alla.
Äkkiä uros pysähtyi. Se näki karhun, vähän turhan lähellä Sirppiä.
Hukka kyyristyi, ei alistuvasti vaan vaaniakseen. Se odotti että molemmat erkanivat. Hyvä, ei yhteenottoa. Suuren eläimen hävittyä metsään tummaturkki hiippaili vähän eri reittiä kuin Sirppi takaisin pesälle.
Uros jolkotteli ryteiköstä näkösälle tultuaan suoraan kohti Loimua. Nuorukainen ponkaisi pystyyn hangesta ja loikki kevein askelin Toskaa vastaan. Vanhempi uros pysähtyi ja heilautti häntäänsä pariin otteeseen Loimun tullessa tuuppimaan sitä kuonollaan. Nuolaistakin Loimu yritti, mutta silloin Toskalle riitti ja se jatkoi eteenäin kävelyään.
Loimu väisti ja alkoi kävellä sen rinnalla, vähän taaempana alemmasta arvostaan kertoen. "Saitko ajatuksesi selviksi?" se kysyi. "Osittain...Minut vain vähän keskeytettiin.." se mutisi, mutta lisäsi siltä varalta että Sirppi oli kuullut: "Mutta en pistä pahakseni sen tytön tylleröisen tulemsta, vaan Tuisku halusi jutella minun kanssani..."
Molempien äänet vajosivat mutinaksi mitä eivät ulkopuoliset kuulleet. Toska kertoi Tuiskun urkinnoista ja omista suunnitelmistaan, sekä mielipiteestään ryhmäläisistä jotka oli tavannut.
Urokset menivät pesään, nyt kun Tuisku ei ollut siellä. Ne odottivat kaikessa rauhassa Sirppiä.
"Aika suuren pesän se Tuisku kaivoi, mehän mahdumme tänne kaikki", Loimu ihasteli katsellen ympärilleen. Toska virnisti huvittuneena ja vastasi: "Niin, oikea karhun pesä"...

Sirppi kuunteli metsän ääniä. Ensimmäistä kertaa se tunsi itsensä jotenkin rauhoittuneeksi. Lopulta se jolkotteli pesälle ja huomasi Loimun ja Toskan.

" Oh, tuota...Hei. En kai keskeyttänyt mitään ?" Naaras sanoi ja nolostui hiukan. Toivoatvasti se ei ollut tehnyt mitään sopimatonta. Vai oliko Toska ja Loimu vihaisia sille !? Naaras ei halunnut riitaa syntyväksi.

" Jos olen tehnyt tai sanonut jotain sopimatonta niin anteeksi !" Se huusi ja kumarsi.

Toska vaimeni välittömästi Sirpin ilmestyessä. "Et..." Se sanoi hiljaa. Loimu heilutteli häntäänsä iloisena. Se kuitenkn lopetti sen hämillään kun Sirppi alistui. Toskan kasvoille kipusi uudestaan virne ja se esti itseään nauramasta.
Loimu oli kohteliaampi eikä edes hymyillyt. "Eei mitään hätää Sirppi-neiti, me vain tässä odotimme sinua..Missä olet ollut?" nuorukainen soperteli.
Toska laski päänsä etukäpäliensä väliin ja hymähti.

Kauempana Tuisku juoksi henkensä edestä. Se oli myös tavannut mesikämmenen. Tämä oli jo kahdes kerta kun Tuisku oli tappanut toisen saaliin, nyt sillä oli vain ollut vielä huonompi tuuri.
"Heei-ihaan-toosi..!" musaturkki huohotti, "Pidä se hyvänäsi! En minä sitä tarvitse!" Tuisku yritti rauhoitella, mutta karhu vain ärähteli sen perässä.
Tuisku ulvahti säikähdyksestä kun sen ahdistajan iso käpälä melkein osui sutta reiteen. Samperi.. Tuisku ajatteli. Se ei voinut mennä pyytämään muilta apua ettei johdattaisi karhua pesälle. Mutta toisaalta tätä menoa se pääsisi hengestään.
Toskan torkkuessa sen korvat taas värähtivät ja se nosti päänsä. Uros nuuhki ilmaa. "Eikö se pärjää edes hetkeä yksikseen..." tummaturkki mutisi ja nousi.
"Tulkaa, luulempa että Tuisku on hommannut itselleen leikkikaverin..."

Sirppi lähti juoksemaan ääniä kohti Toskan ja Loimun kanssa. Se näki Tuiskun juoksevan, ja KARHUN uroksen perässä. Naaras paljasti hampaansa ja juoksi karhua päin. Mesikämmen kaatui maahan ja naaras käytti hyväkseen tätä kömmähdystä. Se hyppäsi karhun päälle ja upotti hampaansa karhun kalloon johon muodostui kolme reikää. Tämä varmaankin saattaisi toimia.Karhu nousi ylös ja karjui kivusta. Yhtäkkiä naaraan jalat lipesivät ja se putosi suoraan selkä edellä erään lahon koivun viereen. Lumi muuttui punertavaksi Sirpin vierellä ja sen turkki alkoi kiiltää verestä. Naaraan suupielestä norui verta, mutta tilanne ei ollut vielä kuoleman vaarallinen. Naaras yritti liikkua mutta ei onnistunut, niin suuri kipu oli. Sen takajalasta norui myös runsaasti punaa ja sen katse alkoi sumentua. Kuitenkin naaras päätti vielä yrittää ja nousi vinkuen ylös. Se juoksahti raivokkaasti kohti karhua ja hyökkäsi;


" SINÄ ET YSTÄVIÄNI TAPA !!" Se rähisi raivoissaan ja tähtäsi hampaansa karhun reiteen. Suuren otuksen liikkeistä jo luki että se kuolisi näillä minuuteilla, liiasta hapensaannista.

((Ensinnäkin pyydän anteeksi, kun alan jäkättämään mutta en tarkoita nyt pahaa. x3 Eli sitä vain, kun Ab Lupus on realistinen peli, ja suden hampaat eivät voi puhkaista karhun tai minkään muunkaan kalloa. Niillä on vahvat leuat, mutta eivät nyt ihan terästäkään. Mutta annetaan nyt tämän kerran olla, kunhan sanoin^^''))

Kolmikko saavutti Tuiskun ja karhun. Tuisku tunsi heti muiden ilmestyessä helpotusta, mutta säikähti Sirpin alkaessa yksin taistelemaan karhun kanssa. Ennen kuin kukaan ehti tehdä elettäkään, oli narttu jo ollut karhun kimpussa ja lennähti ikävästi jotakin päin. Sirpin yrittäessä hyökätä uudelleen Loimu hypähti sen eteen. "LOPETA! Sinulla on pennut vatsassa, vaarannat ne tuollaisella riehumisella!" ääni oli enemmänkin huolestunut kuin vihainen, ja sen osoittaakseen nuorukainen jatkoi: "Oletko ihan kunnossa? Tuo näytti aika pahalta.." Sitten Loimu yrittäisi nuolla Sirpin haavoja.
"Tosi viisasta", Toska murahti Sirpin oikeastaan aika urheille puolustusyrityksille.
Tuisku käännähti Toskan rinnalle. Sudet murisivat karhulle lähestyen sitä karvat pystyssä. "Uskomatonta, hetken olet yksin ja jo nyt saat karhun perääsi.." Toska naurahti. Tilanne oli oikein sopiva Tuiskulle naljailuun, kun tuo ei voinut käydä vaaratilanteessa kimppuun. Mustaturkki vain tuhahti ja kaksikko jatkoi karhun säikyttelyä, eläimen perääntyessä metsikköä päin. Se oli osoittanut ettei arkaillut käydä suden kimppuun, mutta nyt kun niitä oli paikalla neljä niin uhkarohkeus saattaisi nollaantua.
Toska syöksähti eteenpäin ja puraisi karhua kuonosta. Se väisti taas kuten Tuiskunkin kanssa taistellessaan, heti ja nopeasti, niin siihen ei osuttaisi. Tuisku alkoi louskautella enemmän leukojaan ja tehdä valehyökkäyksiä kontiota päin.
Lopulta karhu tuntui luovuttavan ja kääntyi juosten susia pakoon. Sitten se tekikin kaarroksen ja alkoi juosta Sirppiä ja Loimua päin; varmaan kostaakseen nartulle.
Loimu jännitti jalkansa ja seisoi vähän takakenossa. "Kehtaatkin...Älä edes yritä.." se murisi ja alkoi haukkua hurjana karhulle. Mesikämmen ei oikein ottanut nuorukaista todesta, ja aliarvioi sen pahasti jatkamalla lähestymistään. Loimu raivostui entisestään ja juoksi sitä päin.
Nuorukainen matki täydellisesti Toskan käyttämän hyökkäyksen: Se juoksi ensin täysillä eteenpäin, väisti ja kääntyi toiselle puolelle, puri kylkeen ja liukuin eläimen ali. Sitten se tarrasi tätä korvasta ja yritti pysyä kiinni tassuillaan karhun selässä eläimen ravistellessa sitä irti.
Karhu nousi jopa takajaloilleen ja tömäytti jalkansa alas, jolloin Loimun ote irtosi ja se lensi suoraan karhun nenän eteen - vieden tosian palan korvaa mukanaan.
Karhu tarttui nuorsuteen ja viskasi sen usean metrin päähän. Nuorukainen jäi parin kierähdyksen jälkeen lumeen paikalleen. Se ei liikahtanutkaan.
Kontion kääntyessä Sirppiin päin se sai oikean yllätyksen: Hurjana Toska syöksyi sen naamaa päin ja puri ja repi sitä väistellen mistä vain ylsi. "Irti heistä! Taita-karvakin-Loimusta-niin-tapan-sinut!" se sanoi joka sanan puremien välillä. Toskan pitäessä karhun huomiota itsessään Tuisku repi suuria vuotavia haavoja eläimen muuhun ruumiiseen, ja pian karhu aloitti taas pakenemisen. Tällä kertaa lopullisesti, ja jonkin ajan jahtaamisen jälkeen Toska ja Tuisku pysähtyivät katselemaan sen perään.
Toska kääntyi ympäri ja jolkotti Sirpin vierelle. "Et ole kuolemassa..Onneksi.." se mutisi ja juoksi Loimun luo. Kauhu kasvoi tummturkn sisällä sen alkaessa pelätä pahinta. Ei kai Loimu..? se aloitti muttei uskaltanut ajatella loppuun.

Sirppi seurasi tapahtumia ja yhtäkkiä kun Loimu heitettiin metrien päähän se oli viimeinen tikki!

Kun Sirppi kuuli Toskan sanat se ihmetteli, oliko toinen tosissaan ? Mutta se sai nyt jäädä valiin sillä naaras jolkotti äkkiä Loimun luo. Se alkoi nuolla toista, ja tunsi toisen sydämen hakkaavan, mutto todella hitaasti.

" Loimu...TÄMÄ ON MINUN SYYTÄNI !! HALUSIN ITSE SUOJELLA TEITÄ JA NYT...!! Naaras itki ja kaatui Loimun viereen. Siitä tuntui samalta kuin silloin pentuna, kun sen isä...

Sirppi nuolaisi Loimun poskea ja sanoi kaikille; " En aiheuta teille enään harmia...ANTEEKSI !!" Se huudahti ja lähti juoksemaan poispäin. Tavallaan se toivoi että joku olisi tullut sen perään, mutta tavallaan taas se tahtoi olla yksin. Se koki että kaikki oli sen syytä, kaikki maailmassa.

Naaras ulvahti ja osoitti sillä että se ei halunnut nuoren Loimun kuolevan. Eihän se kuitenkaan voinut nuorta hukkaa yksin jättää joten naaras laukkasi takaisin ja hyppäsi Loimun luokse.

"Lo-Loimu...? O-Oletko kunnossa...?" Se voihki ja kyynel vierähti sen kuonoa pitkin.


(( Anteeksiiiiiih >.<# (slämp). Toivottavasti Loimu ei kuole. Sirppi taitaa olla hieman ihastunut Toskaan...^^'))

((Juu ei se mitään, ajattelin vaan että sinun pitää tietää^^))

Ennen kuin Toska ehti katsoa Loimua tarkemmin, Sirppi alkoikin jo itkeä. Ajatella, olisin sanonut tuon olevan vahva... se ajatteli.
Koska Loimu oli kiistämättä tärkein susi maailmaassa juuri Toskalle, niin se ei epäröinyt alkaa ikäväksi muille, kun Loimulla oli jokin hätänä. "Minä luulin sinua vahvemmaksi, olen aika pettynyt", tummaturkki sanoi irvistäen pois juoksevalle Sirpille.
Tuisku haukahti vihaisesti Toskalle ja juoksi Sirpin perään. "Odota! Ei tämä ollut millään muotoa sinun syysi!" Toskan mielestä Tuisku ei sanonut lausetta loppuun, joten se lisäsi: "Haloo, olet aikuinen susi nyt! Saat pentujakin! Sinun on - nyt jos koskaan - ryhdistäydyttävä! Et auta Loimua yhtään juoksemalla pakoon! Jos hän nyt kuolee, niin hän kuolee turhaan jos juokset pakoon!"
Tuisku katseli ihmeissään Toskaa. Se ei ollut kuullut noin paljoa puhetta kerralla uroksen suusta kertaakaan. Mutta Toska kertoi kylmän ja karun version, tavalllaan todenmukaisemman. Tuisku yritti lähestyä varoen, ettei loukkaisi.
Ne olivat hyvin erilaisia.
Raukkamaista, mitä oikein ajattelin kun luulin voivani pitää hänestä? Toska mietti ja se näkyi sen naamasta selvästi. Se oli hämmästynyt ja pettynyt.
Kuitenkin uros alkoi töniä Loimua kuonollaan. "Hei, maanvaiva, nouse nyt. Ethän tee kuolemaa?" se sanoi hiljaa nuorsudelle. Punertava väri tahrasi Toskan kuonon, ja se alkoi vähän pelätä vaikkei näyttänyt sitä. "Loimu..?" uros sanoi värisevällä äänellä, mutta niin hiljaa ettei sitä varmasti kuulisi.
Loimun keho alkoi kylmetä. Toska luuli sen nsin kuolleen, mutta pulssi tuntui. Nuorukainen oli luultavasti vain pyörtynyt tai jotain.
Tummaturkki kierähti Loimun viereen ja kiersi häntänsäkin sen pään suojaksi. Toska mulkoili merkitsevästi Tuiskua ja Sirppiä. Tulkaa nyt tollot auttamaan, se ajatteli.

Sirppi tarkasteli Loimun haavoja. Se saattoi näyttää hölmöltä, mutta naaras osasi kyllä.

" Ei hätää Loimu! Luu on murtunut ja haavat kyllä paranevat, et kuole vielä " Sirppi sanoi rauhallisesti ja mulkaisi Toskaan murhaavasti. Sirppi osasi selviytyä elämän murheista.


Sirpin haavat vuosivat yhä verta, mutta naaras ei keskittynyt niihin. Yhtäkkiä naaraan päässä alkoi pyöria ja se alkoi hoiperrella. Se ei halunnut kuitenkaan jättää Loimua, joten se pakotti itsensä pysymään pystyssä vaikka siihen sattui, ja sen näki päältäpäin. Sirppi ei halunnut aiheuttaa muille ongelmia itsensä vuoksi, vaan halusi auttaa muita. Saattoi olla että naaras voisi saada elinikäisiä vammoja, jos se ei nyt rauhoittuisi, mutta se ei välittänyt. Tämä kaikki yhdistettyna Toskan kommenttiin sai naaraan jaksamaan. Kuitenkaan se ei loukkaantunut paljoa Toskan sanoista koska se ei välittänyt.

Toska ei varmaankaan välitä minusta enempää kuin kuihtuneesta lehdestä ! Naaras ajatteli ja vilkaisi tumma turkkiin. Yhtäkkiä sen jalat pettivät ja valko turkki mätkähti maahan. " Loimu...Tahdon auttaa...En saa luovuttaa..." Se sopersi hiljaa, koska ei kivultaan pystynyt puhumaan selvästi. Se halusi auttaa toisia, ei itseään.

Vaikka Toska sisimmässään olisikin välittänyt Sirpistä, ei se sitä olisi heti näyttänyt. Mutta toisaalta, Toskaan ihastuminen oli ihan vihoviimeistä mitä kannatti tapahtua: Ei voi kskaan tietää, esittääkö se kylmää vai eikö se oikeasti välitä. Jos oikeasti haluaa sen suosioon, pitää vain pelata sen säännöillä - niinkuin Loimu teki, mutta ystävyysmielessä.
Tuisku asettui myöskin Toskan avuksi Loimun selän taakse lämmittääkseen tätä.
Toska itse tuijotteli Sirppiä hetkisen, ennen kuin tuo valahti lumeen. Tuisku melkein nousi mutta Toska esti sitä. "Sinun ruumiisi on suurempi kuin minun. Lämmitä Loimua, minä hoidan tämän", se sanoi kaikkien yllätykseksi.
Tummaturkki asteli Sirpin luo ja katsoi sitä hymyillen. "Noniin, kuono umpeen ja lepää", se sanoi äänessään vivahdus lempeyttä. Uros puhdisteli nartun haavoja. "Ruumiinlämmöstäsi on nyt meille apua, ei siitä, että olet vuotamassa kuiviin" se sanoi ja tarttui varovasti Sirppiin, raahaten sitä Loimun vierelle. Jos Sirppi ei vastustelisi, Toska itse asettuisi sen taakse, vatsalleen, tarkoituksenaan lämmittää narttua.
Susien painautuessa toisiinsa niiden lämpö kasvaisi. Ja ilokseen Tuisku tunsi ettei Loimu ollut enää kylmä.
Oikeastaan se alkoi lämmetä kovaa vauhtia, ja sen sydämentykytykset voimistua. Nuorukainen varmasti havahtuisi pian.

((Toskakin lämpenee kovaa vauhtia. x3))

Sirppi avasi silmiään ja näki ensimmäistä kertaa Toskan hieman hymyilevän. Sirppi kuunteli ja hymyili kevyesti Toskalle. Kun naaras makasi susien ryhmittymässä sen sydämmessä oli lämmin olo. Se tiesi että tänne se kuului, näiden susien luokse. Naaras sulki silmänsä hetkeksi ja ajatteli päässään.

Toska...Saattaa sinulla ollakkin lempeä puoli...Et vain näytä sitä muille ! Se mietti ja vilkaisi taas Toskaa joka makasi Loimun lähellä.

Loimu raotti silmiään. Se näki kaikki kerääntyneenä ympärilleen. Meni jonkin aikaa, kun sen ajatukset selvenivät ja se sai kohmeisen kehonsa toimimaan. Veri virtasi puutuneessa kehossa, ja sen lisäksi pakkanen nipisteli.
"Loimu?" Tuisku sanoi heti ja nosti päätään. Korvat höröllään se katseli nuorsuden virkoamista. Toska hymyili taas, mutta enemmän omana itsenään: Huvittuneena ja aliarvioiden. "Joko päiväunoset riittivät? Noniin, ylös siitä kakara", se sanoi nousten itse varovasti Sirpin viereltä. Se oli hämillään vieraan kosketuksesta. Tämä oli kaikki sille kovin hämmentävää, mutta siksipä uros pakeni ulkokuorensa taakse.
Loimu nousi käskyn kuultuaan. Se vapisi vähän ja sen turkki haisi kuivuneesta verestä. "Öh anteeksi kun olen ollut vaivaksi..Sirppi, onhan Sirppi kunnossa? Ai siinä sinä olet.." uros sopersi ja hypähti pois Sirpin ja Tuiskun välistä.
Toska näykkäisi sitä reidestä. "Ala tulla", se mutisi ja johdatteli Loimua Ei-kenenkään-maan suurelle järvelle.
Tuiskukin nousi. Se hymyili Sirpille. "Pystytkö kävelemään?" se kysyi tältä ja tuli tuuppimaan hellästi narttua kuonollaan.

Naaras nousi ylös ja hymähti iloisesti kun Toska ja Loimu olivat taas omina itseään.

" Ei hätää Loimu olen kunnosa ! Hyvä että sait levättyä " Valko turkki hymyili ja heilautti häntäänsä. Kaikki oli taas hyvin.

!" Tottakai pystyn...Tuota..." Se sönkötti, mutta kaatui maahan. Sen kai olisi levättävä vielä hetki.

" Tuota...Taidan jäädä tähän vielä hetkeksi, mutta kiitos " Se vastasi ja hymyili hieman. Toivottavasti se ei hidastaisi toisten menoa. Sirppi suuntasi katseensa Tuiskusta, metsikköön johon toiset olivat kadonneet. No, antaa heidän mennä.

Tuisku ynähteli. Se tiesi mitä Loimulla ja Toskalla oli mielessä, ne menisivät pesemään Loimun. Sirpinkin turkki oli verinen. Ja sitäpaitsi kaikkien piti juoda.
"Voit levätä matkan aikana", uros sanoi ja työnsi kuononsa toisen vatsan alle. Sitten se alkoi hitaasti nostaa päätään, niin että Sirppi putoaisi sen selkään. Siten Tuisku voisi kantaa sen.

Lomu ja Toska pysähtyivät. Tai pikemminkin Loimu jäi katselemaan taakseen. "Pitäisiköhän noita odottaa?" se sanoi.
Toskakin käänsi päänsä pyshtyen. Se näytti äimistneeltä Tuiskun alkaessa hivuttaa Sirppiä selkäänsä. Kyllä s tiesi, että Tuisku oli ylen voimakas ja että Sirppi oli kevyt sille, mutta oli tuo nyt vään omituista.
"Äh, saat itse jäätyä siihen jos haluat odottaa", uros sanoi ja jatkoi matkaansa.
Loimu ynähti ja seisoi hetken, mutta kipitti sitten Toskan perään.

((Lyhyt -_-"))

Sirppi hätkähti kun se tunsi kylmän kuonon vatsallaan. Naaras alkoi pudota Tuiskun selkään ja pian se makasi keskellä.

" Tu-Tuota enkai ole liian painava...?" Sirppi kysyi toiselta. Kun toinen alkoi liikkua Sirppi alkoi ajatella. Kaikki kolme olivat tehneet Sirpille vain hyvää. Tai ainakin tarkoittivat sitä. Naaras sulki silmänsä hetkeksi ja kun se ne avasi, huomasi se että se näki edessä veden kimallusta, jäähän oli näemmä tullut aukko. Naaras muisti miltä tuntui uida kylmässä vedessä, sillä tuossa samassa järvessä se oli pulikoinut vähän aikaa sitten. Yhtäkkiä naaras tunsi pientä liikettä vatsassaan. Älkääs remutko siellä ! Se huusi apäässään pennuilleen, sisällään.


" Kaunista...Järvi näkyykin tuolla Tuisku " Sirppi huusi innoissaan.

"Ei tuommoinen pikku susi-neiti paina paljon mitään", uros vastasi häntäänsä heilutellen. Se hölkkäsi tasaisin askelin, ettei Sirppi putoaisi.
Pian sudet olivat jo perillä ja Tuisku pysähtyi ihastelemaan näkyä. Tosiaan, joku oli rikkonut jäähän ison reiän, ja kauempana Toska ja Loimu lähenivät sitä.
Mustaturkki tepsutti niiden luo ja meni makaamaan niin että Sirppi saisi tulla rauhassa alas.
Samalla kun Loimu kastautui Toska istuskeli vieressä Tuiskua katsellen. "No jo on kekseliästä porukkaa" se mutisi ja nousi. Tummaturkki laski päätään vesirajaan ja latki. Kylmä vesi maistui makealta sen jälkeen, kun oli saanut juoda vain lunta suussa sulattamalla.
"Äää se on kylmää..!" Loimu elämöi ja räpiköi vedessä. "Äh, älä roiski!" Toska murisi ja meni kauemmas.
Sirppi olisi varmaan tässä vaiheessa jo laskeutunut. Tuisku nousi hitaasti ja hiipi Toskan taakse. Mustaturkki haukahti ja sai pelästytettyä Toskan, ja äkkiarvaamatta sysäsi sen kylmään veteen.
"Jumalauta!" Toska haukahti ja kapusi takaisin jäälle. Se ravisteli turkkiaan josta tuli hassun pörröinen ja irvisteli Tuiskulle. Beta räkätti kovaan ääneen, eikä Loimukaan voinut olla nauramatta. Toska jolkotteli kauemmas vihaisen näköisenä.
Tuisku kääntyi Loimun puoleen. "Heh, kuinka pystyt olemaan siellä?" Loimun alaleuka tärisi ja sen karvat olivat pörrössä, iho varmaankin kananlihalla. "H-hiton hy-hyvä ky-kysym-mys" se sanoi ja Tuisku tarrasi sitä niskasta vetäen sen ylös. Loimu ravisteli turkkinsa ja yhtäkkiä ponkaisi sivulle. Tuisku oli kääntymässä katsomaan mitä Loimu väisti kun tunsikin jonkun etukäpälät kyljessään.
Toska haukahti: "KOSTO ELÄÄ!" ja kuului iso molskaus. Tuisku räpiköi pois vedestä ja ravisteli nyt oman turkkinsa, josta tuli myös pörröinen, mutta nelinkertainen Toskaan verrattuna. Tuisku muistutti isoa tuppoa karvaa jolla oli jalat ja häntä. Loimu nauroi ja Toska ei voinut olla virnistämättä ilkikurisesti.
Pian Toska sai paeta kun Tuisku juoksi sen perässä pitkin maita ja mantuja.
Loimu ulvoi naurusta mutta kääntyi Sirppiin päin. "Tarvitsetko apua?" se kysyi roikottaen yhä kieltään ulkona hymyillen. Se ei ollut nähnyt mitään niin huvittavaa aikoihin.

Sirppi nauroi mukana ja hypähti jäälle. Mutta yhtäkkiä valkoturkki tunsi jotain kummaa. Jää halkesi sen tassujen alta ja naaras molskahti veteen. Ensin se sai polskittua itsensä pintaan, mutta yhtäkkiä se taas tunsi vatsassaan liikettä eikä itse voinut liikkua. Naaras yritti huutaa apua, mutta veden pinnalle tuskin ääni kantaisi.


Sirpin happi oli lopussa ja se sai päänsä kolmeksi sekunniksi pinnalle, mutta vajosi taas kohti pohjaa. Kylmä vesi oli kirjaimellisesti kylmää, jäätävän kylmää. Naaras polski ja polski, muttei saavuttanut pintaa.'


Voi elämä, auttakaa joku!! Se yritti huutaa, mutta veden läpi ei kuulunut mitään.

"Sirppi?" Loimu ihmetteli. Missä se narttu oli? Tuisku säntäsi paikalle ja kiskoi Loimua pois jäältä. "Tule nyt äkkiä pois jää murtuu!" Tuisku sanoi ja vei Loimun pois. Mustaturkki oli kadottanut Toskan, ja takaisin tullessaan huomannut, ettei jää kestänyt.
"Mihin sinä Sirpin hukkasit?" Tuisku kysyi niiden ollessa tukevalla maalla. "En tiedä", Loimu sanoi kyyristellen. Tuiskun silmiin osui uusi reikä jäässä. "Ei helvetti.." se sanoi ja yritti mennä jäälle, mutta uroksen paino oli liian suuri, ja jää ei kantanut sitä. Sen oli pakko palata Loimun viereen.
Toska kuitenkin oli nähnyt kaiken kauempaa ja juoksi jäällä. Se kuuli rätinää altaan ja hidasti vauhtiaan. Kun rätinä ei loppunut uros painui vatsalleen ja mateli avannon reunalle.
Hetkeäkään epäröimättä Toska sukelsi. Vesi oli hyytävää, ja uros alkoi heti väristä.
Se näki Sirpin alapuolellaan. Toska ui alemmas ja otti hampaillaan kiinni nartun niskasta kiskoen sitä pintaan. Tummaturkin tullessa pintaan se kapusi vaivalloisesti avannon reunalle ja kiskoi Sirpin jäälle. "Älä nyt kuole.." se sanoi yrittäen vetää narttua lähemmäs rantaa.

Sirppi tunsi otteen niskassaan. Kun se alkoi nähdä valoa, se avasi silmänsä ammolleen. Kun Toska veti sen rantaan naaras alkoi köhiä ja vettä tippui sen kidasta.

" Toska...Ki-Kiitos " Se sai sanottua yskimisen lomassa. Naaras hengitti syvään. Sisään, ja ulos.

Sirppi katsoi Toskaa silmiin ja hymyili. Uros oli pelastanut sen, ja pentujen henget. Naaras jolkotti uroksen luo ja nuolaisi pienesti tämän kuonoa. " Kiitos " Se sanoi hiljaa ja perääntyi melkein heti.

Sirppi istahti maahan ja ravisteli itseään. Miksi uros oli sen pelastanut ?

"Kuuluu toimenkuvaan", Toska sanoi ja kavahti taas Sirpin nuolaistessa.
Toska meni Tuiskun ja Loimun luo. "Noniin, yhteinen aikamme saa nyt olla ohi", Toska sanoi.
Tuisku venytteli. "Jaa-a kuule, minulla on tärkeitä tehtäviä, ja jonkun pitää katsoa Sirpin perään", mustaturkki sanoi.
Loimu kipitti narttua lähemmäs ja katseli maahan. "Olen niin pahoillani, minun olisi pitänyt nähdä.." se sanoi Sirpille kyyristyen ja oli valmis ottamaan taas rangaistuksen vastaan. Toska murahti ja puri Loimua korvaan. Nuorukainen ulisi kivusta, ja Toska meni takaisin Tuiskun luo.
Beta ei puuttunut tähän Loimun ja Toskan väliseen palkitsemiseen ja rankaisemiseen. Se oli niiden asia, ja Loimu melkein pyysi Toskalta satikutia.
"Noniin", Tuisku sanoi kuuluvasti että kaikki ymmärtäisivät kunnella mitä sillä oli asiaa. Loimu meni Tuiskua lähemmäs ja höristeli korviaan.
"Kuten sanoin, minulla on asioita hoidettavana. Toska ja Loimu, te olette pesällä ja katsotte Sirpin perään sekä vahditte pesää. Loimu, sinä toimit sanansaattajana ja metsästäjänä. Toska on varsinainen vartija ja tarkkailija", beta selosti, "Kun ja jos löydän muita ryhmäläisiä, pyydän heitä lepäämään pesällä. Sitä muuten saa laajentaa, niin että kaikki mahtuvat".
Uros nousi ja hieroi itseään Loimuun. "Kun sinussa on hajujälki minusta, niin kaikki uskovat mitä sinä sanot" se sanoi ja katseli paikallaolijoita vuorotellen. "Ymmärsittekö tehtävänne?" se kysyi vielä ja Loimu sekä Toska nyökkäsivät.

((Voidaan varmaan nyt lopetella? :D))

(( Juuh ja kiitos mahtavasta pelistä x3 ))