Perheillallinen

Siitä oli aikaa, kun Ovela oli viimeksi saanut itse saaliin kiinni. Oikeastaan se johtui yhtä paljon laiskuudesta, kuin iästäkin; suuren lauman jäsenenä Ovelan ei tarvinnut saalistaa niin usein ja vain itselleen. Lauma kaatoi kerralla suuremman saaliin, hirven tai jonkin muut ja Ovela söi yhdessä kaadetusta ruhosta ensimmäiseksi. Tänään uros oli kuitenkin vetristänyt vanhoja lihaksiaan jäljittämällä ja saalistamalla jäniksen. Se oli huomannut, että sen, minkä se jo hävisi nopeudessa ja jaksamisessa se voitti yhä edelleen takaisin kokemuksessa. Jänis oli iso ja lihava ja Ovela olikin päättänyt viedä sen pesälle pennuilleen ja Roihulle. Oikeastaan sillä oli asiaakin Roihulle. Se oli viime aikoina ajatellut paljon, osaltaan sen takia mitä oli tullut keskustelleeksi Hetkelle, ja nyt se oli valmis sanomaan ajatukensa ja ehdotuksensa ääneen Roihullekin.

Pesillä ja niiden lähellä oli paljon susia tähän aikaan. Oli ilta ja ryhmä oli taas valmiina lähtemään retkelle. Sudet kiiruhtivat tervehtimään alfaa, joka murahteli niille jotka eksyivät liian lähelle sen saalista. Se oli pennuille ja Ovelan nartulle, ei muille tänään. Päästyään laumalaistensa läpi pesälle Ovela tipautti jänön maahan ja kurkisteli pesäkoloon. Oikeastaan se ei voinut olla millään tasolla varma, että Roihu ja pennut edes olivat pesillä.

"Roihu! Pennut! Minä toin teille ruokaa!" alfa haukahti ja astui taaemmaksi. Joku pesässä oli, mutta se voisi olla ihan yhtä hyvin joku Vaitin ja Usvan penikoista, kuin Roihu ja sen omat pennut.

Pesässä oli melko ahdas tunnelma, sillä yli puolen vuoden ikään ehtineet pennut nahistelivat keskenään ja silloin tällöin joku yritti härnätä myös Roihua. Narttu murahti aina saadessaan tarpeekseen kiusanteosta, ja onneksi nykyisin pennut osasivatkin lopettaa ajoissa eivätkä venyttäneet rajaa turhaan. Siitä huolimatta sisarusten kisailu keskenään pesäkolossa sai Roihun hermot kireiksi ja pari kertaa hän yrittikin tyynnytellä pentujaan ja mietti samalla, miksi he edes olivat pesäkolossa, kun pennuilla olisi ollut enemmän tilaa riehua ulkona.
"Riemu, menisitkö ulos", Roihu ehti ehdottaa lähimpänä pesän suuaukkoa seisovalle pennulle, kun ulkoa kajahti tuttu ääni: Ovela oli siellä. Kaikki pennut seisahtuivat heti, höristivät uteliaasti korviaan ja Riemu loikkasi ensimmäisenä sulavasti kolosta ulos. Hän näki isänsä ja tämän edessä jäniksen, mutta pentu ei ollut niin nälkäinen että olisi syöksynyt heti saaliin kimppuun; sen sijaan hän hypähti isäänsä päin ja vinkui innoissaan, yrittäen samalla kovasti nuolla Ovelan kuonoa häntä heiluen.
Ei kestänyt montaa sekuntia kun pesä oli tyhjentynyt pennuista. Jokainen niistä oli pujahtanut sulavasti ulos ja kaikki tervehtivät nyt isäänsä ylitsevuotavan innokkaasti ja sangen kovaäänisesti. Sisällä pesässä Roihu nousi venytellen ylös, pudisteli turkkiaan ja astui itsekin ulos kirpeään pakkasiltaan.

Tietty turvallisuuden ja levollisuuden tunne levisi Roihuun aina kun hän näki pentujensa isän ja alfansa. Pentujen myötä hän oli huomannut kiintyvänsä Ovelaan enemmän ja huomannut ajattelevansa urosta useammin kuin aikaisemmin. Hänen oli jopa hetken hillittävä itseään, ettei pentujen innostuneisuus tarttuisi häneenkin yhtä riehakkaana.
Pennut rauhoittuivat sangen pian, ja pari niistä huomasi jäniksen vasta nyt. Sen enempää lupia kyselemättä Havu ja Koski kävivät saaliiseen kiinni, kun taas Voitto, Korsi ja Riemu katselivat vielä isäänsä hännät heiluen ja yrittivät jokainen kysyä yhtä aikaa, missä hän oli käynyt ja mitä tehnyt.
"Hengähtäkää välillä", Roihu muistutti lempeästi ja pennut hiljenivät hieman vastahakoisesti. Roihu itse asteli Ovelan luo häntä kevyesti askelten tahdissa heilahdellen ja tarpeeksi lähelle päästyään nuolaisi uroksen kuonoa ja puski päätään toisen kaulaan. "Kiitos", Roihu tokaisi istahdettuaan Ovelan viereen ja katsottuaan jänistä, josta pennut nyt nahistelivat keskenään. "Noilla riiviöillä tuntuu olevan aina nälkä."

Hetken aikaa Ovelasta tuntui, että se oli joutunut väijytyksen kohteeksi. Riemu ryntäsi pesästä ensimmäisenä ja sen innoittamana muutkin neljän tunkivat ulos kovaa vauhtia. Ne loikkivat alfan ympärillä ja lipoivat sen suupieliä ja kirsua. Ovela yritti pitää naamansa tarpeeksi kaukana välttyäkseen innokkailta näykkäisyiltä ja huiskutti häntäänsä hillityn iloisesti pentujen telmimiselle.

Lopulta pennut äkkäsivät jänikset. Havu ja Koski iskivät siihen kiinni heti ja loput kolme tuijottivat Ovelaa lapsellinen palvonta pienissä silmissään. Ovela lipaisi kuonoaan ja nosti katseensa pesästö ulospäin pyrkivään Roihuun. Nartun tullessa tervehtimään Ovela vastasi heiluttamalla häntäänsä ja puskemalla päälaellaan nartun paksua kauluria.

"Niin minä olen käsittänyt", Ovela vastasi ja siirsi katseensa pentuihin. Se kehotti haukahtamalla myös Voittoa, Kortta ja Riemua käymään kiinni saaliiseen. Lihan repiminen luusta ja saaliin nylkeminen olisi niille hyvää harjoitusta. Samalla ne voisivat harjoitella ruokailukäyttäytymistäkin. "Hyvä vain, että syövät ja ruokaa riittää. Nyt on ollut hyvä talvi. Meillä on paljon susia saalistamassa", Ovela jatkoi sitten ja kääntyi taas katsomaan Roihua. Aluksi se oli valinnut Roihun pentujen emoksi, koska Roihu tuntui siihen sopivimmalta ja se piti sudesta. Nyt se oli huomannut pitävänsä nartusta vielä enemmän. Poissaollessaan se odotti taas näkevänsä nartun ja vaikkei se ollutkaan puhelias, niin se tunsi olonsa rauhallisemmaksi tietäessään Roihun olevan läsnä ja kunnossa.

Osaltaan tuntemuksiensa, itse asiassa suurimmaksi osaksi niiden takia, se oli lopulta päättänyt puhua Roihun kanssa asuasta, jonka ne olivat aikoinaan jättäneet hautumaan.

"Tulin tapaamaan sinua toisestakin syystä", Ovela sanoi ja heilautti häntäänsä. sen katse oli kuitenkin vakava ja se lipaisi kirsuaan ihan kuin olisi ollut hivenen hermostunut. "Sinä olet ollut hyvä emo pennuille ja muut sudet kunnioittavat sinua. Minäkin kunnioitan. Minä luotan sinuun ja sinun arviokykyysi ja siksi... siksi minä haluaisin pyytää sinulta jotakin. Se on vähän kuin seuraava askel siitä, missä olemme nyt."

Kun Ovela käski muitakin pentuja syömään, nämä käännähtivät ympäri ja hetkessä syntyi pentujen keskuudessa kahina siitä, kuka sai ja mitä. Hetken kuluttua tilanteesta poistui Koski jäniksen kokoon nähden melko suuri palanen suussaan, ja ylpeästi uros asteli kauemmas, asettui maahan makoilemaan pala edelleen suussaan ja mulkoili muita pentuja varoittavasti. Pari kertaa nuorukainen jopa murahti, mikäli joku eksyi hänen mielestään liian lähelle, ja lopulta hän laski palasen etutassujen väliin, alkaen kaluta sitä puhtaaksi. Samalla muut jatkoivat äänekästä kinasteluaan ruoasta, ja pian myös Korsi ja Voitto siirtyivät kauemmas mukanaan pienemmät palaset ja repivät niitä itsekseen etäällä muista. Riemu sen sijaan nappasi loput jäniksestä suuhunsa, heilautti haastavasti häntäänsä Havulle ja säntäsi karkuun. Havua ei tarvinnut useampaa kertaa kehottaa, vaan uros hypähti nopeasti siskonsa perään ja yritti saada otteen jäniksestä.

Seurattuaan hetken pentujen leikkiä Roihu kuuli, että Ovelalla oli jotain asiaakin hänelle. Uteliaasti narttu käänsi lempeän katseensa urokseen ja odotti, mitä hän halusi sanoa. Alfan sanat lämmittivät Roihun mieltä ja hän heilautti pari kertaa häntäänsä tyytyväisenä, muttei keskeyttänyt Ovelan sanoja ennen kuin uros hiljeni hetkeksi. Pieni jännitys kipristeli nartun sisällä ja hän odotti, että uros olisi kertonut tarkemmin, mitä hän halusi pyytää. Roihusta tosin tuntui että olisi se mitä tahansa, hän suostuisi siihen empimättä.
"Mikä se on?" Roihu kehotti rauhallisesti urosta jatkamaan. Hänellä oli jo eräs, mahdollinen pyyntö mielessään, mutta vielä Roihu ei antanut sille valtaa ajatuksissaan. Hän haluaisi ensin kuulla pyynnön Ovelalta.

Roihu kuulosteli tarkkaavaisesti ja kun Ovela pääsi asiassaan melkein loppuun, narttu kyseli rauhallisesti mistä oli kyse. Roihua tuskin suistaisi hallitsemattomaksi mitään. Narttu oli niin tyyni, että se hämmästytti joskus jopa Ovelaa. Ovela oli aina olettanut olevansa itse tyyneyden ja itsehillinnän perikuva ja pakko sanoa, että se oli ollut siitä piirteestä vähäsen ylpeäkin.

Vaan kuinka se esittäisi asiansa Roihulle? Se ei halunnut olla tökerö. Kyseessä oli iso askel ja Ovela halusi ottaa sen heille ominaisella arvokkuudella. Kumpikin oli viisas susi ja asiaa oli ajateltu pitkään ja hartaasti. Miksi siis tässä vaiheessa olisi alettu puhua hätiköidysti?

"Minä olen tyytyväinen siitä, että valitsin sinut pentujeni emoksi", Ovela aloitti sitten tyyneen sävyyn. "Et ole pettänyt minua. Olen ajatellut sinua paljon, ja meitä. Minä en ole enää nuori, enkä koe tarpeelliseksi kiirehtiä ratkaisuissani. En tosin halua istua ja hautoa niitä liian kauaakaan. Siksi minä olen nyt tässä. Olen nyt varma siitä, mistä olin melko varma jo pentujemme saadessa alkunsa. Sinä olet se susi, jonka kanssa olen halunnut jakaa laumani, ruokani, pesäni ja perheeni. Se susi, jota olen odottanut. Haluan jakaa kaiken kanssasi vastakin, enkä enää alfana ja alamaisena, vaan tasa-arvoisena parina. En halua enää puhua minun laumastani, vaan meidän laumastamme", vanha alfa puheli ja kurotti sitten tökkäämään hellästi kirsullaan Roihun poskea. "Minä pyydän sinua rinnalleni lauman johtoon. Toiseksi alfaksi. En kelpuuttaisi paikalle ketään muuta."

[ Voi että. Pakko kyllä sanoa, että Ovelalla on sana hallussa. ]

Uteliaasti Roihu odotti, että Ovela jatkaisi loppuun asti. Hän ei enää kiinnittänyt mitään huomiota pentuihin, joista osa oli omasta mielestään pureskellut aivan tarpeeksi saamaansa palasta jäniksestä ja siirtyneet muihin leikkeihin, kun taas osa jatkoi edelleen tyytyväisesti jäniksen syömistä. Sillä hetkellä Roihu näki vain Ovelan.

Mitä pidemmälle Ovela jatkoi alettuaan puhua, sitä tyytyväisemmäksi Roihu tunsi itsensä. Vaikka oli kylmä pakkaspäivä, nartun mieltä lämmitti Ovelan sanat niin paljon, ettei hän tuntenut enää kipristelevää kylmyyttä tassuissaan. Hän tunsi olonsa jopa jollain tapaa huojentuneeksi, sillä ilmeisesti he molemmat olivat miettineet tätä tilannetta silloin tällöin jo siitä hetkestä lähtien, kun he olivat sopineet yhteisistä pennuista. Ja nyt se oli tässä. Nyt Ovela oli sanonut sen pyynnön, jonka Roihu oli mielessään toivonut kuulevansa jo jonkin aikaa.
Roihu joutui punnitsemaan sanojaan kun Ovela oli lopettanut. Hän katseli hetken aikaa lempeästi urosta rinnallaan, vilkaisi heidän toinen toistaan upeimpia pentujaan, jollaisista Roihu ei ollut uskaltanut aikaisemmin edes haaveilla. Hän ei tiennyt, miten olisi pukenut sanoiksi kaiken sen, mikä hänen mielessään liikkui.
"Minä pidän sinusta paljon", Roihu aloitti päättäväisen lempeällä äänellä ja käänsi katseensa takaisin urokseen. "Taidat olla ainoa susi, jonka luokse ajatukseni harhailevat jatkuvasti ja jonka näkemistä odotan lähes pentumaisella innolla. Totta kai minä suostun, minäkin haluan jakaa kaiken sen juuri sinun kanssasi. Haluan olla rinnallasi aina." Sanojensa jälkeen Roihu puski päätään Ovelan kaulaan ja tunsi itsensä huojentuneeksi ja onnelliseksi. Hän oli jo pitkään toivonut tätä ja nyt, siinä istuessaan, toive oli toteutunut. Se tuntui jollain tapaa uskomattomalta.

Korsi oli seurannut tilannetta kauempaa ja uteliaasti narttu siirtyi hieman lähemmäs vanhempiaan, näyttäen samaan aikaan innostuneelta ja epäröivältä. Hän ei oikein tiennyt, oliko oikein puuttua aikuisten puheisiin tällaisella hetkellä.
"Mistä te puhutte?" pentu kysyi hivenen arasti. Hän halusi tietää, miksi molemmat näyttivät niin tyytyväisiltä ja onnellisilta.

[Olen pelannut ny vuoden yhtä peliä, jossa yrmyn hahmoni piti lopulta taipua kosimaan rakastettuaan. Minua jännitti varmaan yhtä paljon, kuin hahmoa ja niiden sanojen etsimisessä oli kauhea homma. Ovelan kohdalla oli vähän sama juttu . Hyvä, että Roihulle "kelpasi".]

Ovela ei ollut malttaa pysyä aloillaan Roihun ollessa hiljaa. Sen hännänpää heilahteli puolelta toiselle hermostuneena. Roihun katse viivähti pennuissa, mutta Ovelan katse sen sijaan pitäytyi nartussa. Lopulta Roihun kääntyessä puhumaan valtava helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitse. Pakkanen tuntui väistyneen ja tilalla oli keväisen lämmin tunne. Ihan kuin talven kalpea aurinko olisi paistanut suden sisimpään asti. Roihu suostui kumppaniksi hänen rinnalleen ja uros tunsi pitkästä aikaa olonsa tyytyväiseksi ja täydeksi. Nyt asiat olivat, kuten niiden pitikin olla. Kun Roihu puski päänsä Ovelan kaulaa vasten vanhempi susi hieroi kuonoaan päänsivuun ja höristeli korviaan onnellisena.

Nuoren Korren kysymys keskeytti tuoreen alfaparin hetken. Ovela laski lempeän katseensa siihen ja vilkaisi Roihua. Pennut olivat aina kasvaneet lauman ykköspentuina ja alfan pentuina. Niiden elämään tämä ei toisi suurta muutosta, vaikka asemasta vakaampi tulisikin.

"Perheestämme. Minusta ja äidistänne ja laumasta", Ovela vastasi ja vilkaisi Roihuun: "Meidän laumastamme."

Heidän pitäisi ilmoittaa muulle laumalle päätöksestä. Suurin osa taisi olla selvilläkin jo tilanteesta, mutta oli parasta tehdä se selväksi kaikille.

Myös Roihu siirsi katseensa Korteen, joka näytti vilpittömän uteliaalta seistessään vanhempiensa edessä häntä hieman heilahdellen. Ovelan vastatessa pennulleen Roihu tutkaili hetken uroksen profiilia, ennen kuin siirsi katseensa takaisin iloisesti haukahtavaan pentuun. "Kuulostaa jännältä!" Todellisuudessa Ovelan sanat eivät kertoneet Korrelle juuri mitään, mutta hän halusi kovasti olla mukana lauman sisäisissä asioissa ja antaa itsestään varttuneemman kuvan.

"Kuinka me kerromme muulle laumalle?" Roihu kysyi sitten Ovelalta. Korsi oli jäänyt heidän viereensä istumaan ja seurasi keskustelua tarkkaan, muttei keskeyttänyt tai häirinnyt vanhempiaan millään tavoin. "Moni on tosin varmasti jo osannut aavistaa tämän", narttu jatkoi lempeästi ja katseli nyt Ovelan sijaan niitä susia, jotka oleskelivat pesien luona ja tekivät kuka mitäkin. Riemu näytti kauempana siirtyneen häiritsemään Myrskyä, mutta uros ei näyttänyt olevan pahoillaan huomiosta: sen sijaan kaksikko telmi kuin mitkäkin kakarat.

Ovela huiskautti taas häntäänsä, kun Korsi julisti tilanteen kuulostavan tosi jännältä. Pennulla ei varmaan ollut hajuakaan siitä, mistä vanhemmat juttelivat. Tarkkailtuaan tovin lempeästi jälkikasvuaan Ovela nosti katseensa ja antoi sen kiertää lauman muissa susissa Roihun esimerkkiä noudattaen. Totta, suurin osa varmasti osasi odottaa tätä. Olisi kuitenkin hyvä tehdä asiasta virallista. Ovelan tulisi kohdella Roihua tästä lähin puolisonaan ja tasavertaisenaan ja Roihun ottaa asemansa alfana. Parhaiten se kävisi, jos he pääsisivät saalistamaan.

"Jätetään pennut hetkeksi Muiston ja vanhempien pentujen kanssa pesille. Jos menemme saalistamaan lauman kanssa, kaadamme saaliin yhdessä ja syömme samaan aikaan, lauma näkee kuka sinä olet", Ovela sitten ehdotti. Se olisi selkein tapa kertoa kaikille Roihun uusi, vahvistettu asema laumassa.

"Sopii minulle", Roihu vastasi Ovelalle hyväksyvästi. Hän nousi seisomaan ja katseli muiden laumalaisien suuntaan, mutta käännähti melkein saman tien Korren puoleen, joka oli hypähtänyt myös iloisesti ylös. "Sinä jäät sisarustesi kanssa pesille", narttu totesi lämpimästi pennulleen. Korsi luimisti korviaan harmistuneena, mutta ei väittänyt vastaan vaan siirtyi sen sijaan Havun luo ja asettui makaamaan maahan. Sieltä pentu katseli vanhempiaan hieman harmistuneena, mutta ymmärsi kyllä, että hänkin pääsisi metsästämään myöhemmin.

[ Miten tuo saalistaminen sitten hoidetaan? Pyydämmekö mukaan pari uutta tyyppiä vai otetaanko Myrsky, Varma ja Vaiti vain mukaan? ]

[Voitaisiin tehdä niin, että laitamme Ovelan, Roihun, Vaitin, Varman ja vaikka nyt sitten Myrskyn saalistamaan, leikimme että ne saalistavat ja sitä kautta Roihun asema selviää näille susille. Nämä sitten levittävät tietoa lauman keskuudessa]

Korsi olisi halunnut mukaan metsälle, mutta jättäytyi pesille äitinsä käskystä. Ovela vilkaisi vielä pentujaan, ennen kuin suoristi selkänsä, nousi ja haukahteli muutaman suden paikalle. Se halusi metsälle vain pienen ryhmän nyt. Omat tyttärensä, Louskun harjoittelemaan metsästystä sekä Myrskyn. Kuusi sutta oli kylliksi kaatamaan talven heikentämän peuran, mikäli kävisi tuuri ja lauma pääsisi sellaisen saaliin jäljille.

Susien kokoontuessa paikalle Ovela piti huolen, että se antoi myös Roihun olla esillä. Narttu saisi määrätä, koska he lähtivät. Sekin yksistään vahvistaisi nartun uutta asemaa johtajana. Ovela uskoi lauman ottavan asian hyvin, sillä ainakin muutamat sudet olivat jo ehtineet odottaa tätä.