Valkea on maa - loppu

Orkidea heilutteli häntäänsä ja painoi päänsä Paarman turkkiin. Vielä joskus he pääsevät samaan laumaan.. Vielä joskus heistä tulee lauman alfapari.. Mahtavaa.

"Minäkin.."


(( Anteeksi lyhyt, lähden ulos XD))

Paarma hymähti ja tunsi naaraan pään turkillaan.

" Rakastan sinua...Orkidea " Uros sanoi hiljaa ja sulki suunsa. Se ei yleensä sanonut mitään tällaista.


Viimeksi oli uros sanonut saman Kaisla, naaraalle, mutta tuo ruskea naaras joutui antamaan henkensä. Kolme sutta: Harmaa,musta ja valkoinen, olivat surmanneet tuon suloisen naaraan. Nyt Paarmalla oli sydämmessä paikka, jonka saisi vain ja ainoastaan Orkidea. Hukalla oli nyt rakkaus sydämmessä.


Harmaa häntä keräytyi naaraan selän ympärille ja samalla uros ravisti lunta hännällään. Aurinko loisti puitten takana ,kauniina noiden kahden suden takana.

Paarma oli sanonut nyt jotain odotettua ja odottamatonta. Orkidea nosti päänsä Paarman pehmeästä turkista ja katsoi urosta suoraan silmiin. "Todellako?", Orkidea sanoi. "Ethän vain leiki tunteillani?".
Orkidea ei tiennyt, miksi kysyi tuota jälkimmäistä, tietenkin Paarma oikeasti välittäisi siitä.

"Mutta jos sinä todella rakastat minua.....", Orkidea ei enää katsonut Paarmaa, vaan painoi päänsä takaisin Paarman lämpimään turkkiin. "...Minäkin sinua", se sanoi ja alkoi odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kun Orkidea oli saapunut Paarman luo, sillä oli ollut kylmä ja paha olo.
Nyt Paarma oli hänen vieressään. Lumi ei tuntunut enää yhtään kylmältä.

Uros katsoi naarasta naurahtaen kevyesti.

" Tietenkin rakastan sinua. En minä voisi leikkiä noin kauniin hukan tunteilla. " Paarma sanoi ja nojasi taas narttuun. Ei tietenkään kauneus ollut tärkeintä, vaan myös olemus.

" Hyvä niin..." Uros sanoi lempeästi toiselle. Nyt sillä oli rakkaus, eikä muulla ollut väliä. Mielummin se eläisi ikuisesti laumattomana, kuin hylkäisi tätä naarasta, Orkideaa.

Ja Orkidea vastasi tunteisiin samalla tavalla. Paarman sisällä oli lämmin, kuin aurinko olisi sen sydämmssä.


(( Awwww ^^ ))

Orkidea hymyili itsekseen ja silitti kuonollaan Paarman turkkia.
Tämä hetki ei saanut ikinä loppua, Paarman piti aina olla juuri tässä, vierelläni, Orkidea ajatteli. Eikä se lopu.


(( Joo ;D Piirsin parista todella hutaistun kuvan pari päivää sitten :D
https://2img.net/h/i672.photobucket.com/albums/vv90/pahisse/orkidea_ja_paarma.jpg En jaksanut värittää kunnolla :< nyt harmittaa ))

Paarma luimisti korviaan ja nuolaisi naaraan kuonoa. Tämä sama tunne oli tullut tutuksi vain kerran tätä ennen, mutta Orkidea ja Kaisla olivat hyvin erillaiset. Uros ei tahtoisi koskaan luopua tästä ihastuttavasta ja ihansta valkoisesta naaraasta.

" Rakastan sinua..." Uros sanoi hiljaa, vaikka naaras varmaankin jo tiesi tämän. Mitkään sanat eivät osanneet kuvata onnea Paarman sisällä. Vaikka tämän toinen silmä sokea olikin, näki se vierellään suden josta ei luopuisi. Uros ei ollut sokea rakkaudelle.

(( Iiiiihana kuva <33 ))

Orkideakin nuolaisi Paarmaa kuonolle. "Voi sinua", se hyräili ja heillutteli häntäänsä.

Tämä oli ihmekyllä ensimmäine kerta, kun tuntui tältä. Silloin kun naaras oli ollut laumassa, siellä oli vain hänen äiti, isä, 3 kamalaa veljeä ja kaksi vierasta sutta. Veljet olivat olleet ihan tyhmiä ja kamalia. Nyt Orkidean mielipide uroksista muuttui, ei ne kaikki ollutkaan ihan hirveitä. Mutta Paarma oli aivan ihana. Aivan liian ihana.

Paarma naurahti naaraalle tyytyväisenä ja nuoleskeli huuliaan. Uros rakasti tuota valkeaa naarasta enemmän kuin taivaalla oli tähtiä. Jos joku yrittäisi satuttaa Orkideaa, Paarma raatelisi tuon vieraan suden maan tasalle ja heti.

" Olet aikamoinen. Saat sydämmeni kiihdyksiin neiti. " Harmaaturkki sanoi lempeästi ja hymyili susimaiseen tapaan. Tappelun haavat eivät tuntuneet enään niin pahalta kuin olivat tuntuneet tänne tuliessa.


Paarma heilautteli häntäänsä ja pukkasi naarasta kuonollaan. Uros kävi makaamaan ja lerputti kieltään ulkona.

Orkidea meni makuulle Paarman viereen.
"Itse olet kyllä aikamoinen", Orkidea hyräili Paarmalle heilutellen häntäänsä.



((( Ei keksi/tulemieleen Mitään.. :< siksi lyhyyt. Ja anteeksi olin poissa paripäivään kun olin kipeä :< vieläkin pikkuisen..))

Paarma heilautteli häntäänsä tyytyväisenä ja nuoleskeli huuliaan. Päivä oli ollut täydellinen sen kohdalla. Se oli tavannut Orkidean, elämänsä naaraan. Kovin usein ei tällaista tapahtunut.


" Minun varmaankin täytyy nyt lähteä. Mutta ulvo vain niin olen luonasi jälleen. " Uros sanoi ja hymähti. Sen kuono kosketti naaraan kuonoa ja se lähti jolkottamaan kohti järven rantaa. Orkidea pärjäisi kyllä.


(( Jaahas tämä peli taitaakin olla tässä. Voidaan ottaa uusiksi joskun myöhemminkin ;D Kiitos jakumarrut, Paarma poistuu nyt ))

"Hyvä on", Orkidea sanoi ja nousi ylös.
"Mennään joskus yhdessä puhumaan Vallalle"


(juu, loppu :D )