Susilapset - Päättynyt

((Susu Kanelin kera^^))

Kaksi sudenpentua leikki lumessa hangesta löytämällään kepillä. Rusehtavampi pentu taklasi toisen, tummanharmaaturkkisen, ja pinkaisi pakoon kepin kera.
Pesillä maa oli kuitenkin tallattu sileäksi, ja se oli liukas. Ruskeaturkki, Varpunen, liukastui ja sai veljensä niskaansa.
"Ai!", Pääsky vinkaisi.
"Höh, mitäs nyt?" Varpunen sanoi noustessaan ylös. Keppi oli lennähtänyt pienen kuusen oksalle, pentujen ulottumattomiin.

"Hmph, sinun pitäisi katsoa enemmän eteesi!" Pääsky murisi. "Ai minun katsoa eteeni? Sinähän se minun niskaani lensit kömpelys!" Varpunen haukkui kimakasti ja tönäisi veljensä hankeen.
Hetken painiskeltuaan veljekset lopettivat ja katselivat korvat höröllään ympärilleen.
Ihan kuin ilmassa olisi leijunut..Jonkun saman ikäisen ominaistuoksu. Oliko Vallan laumassa muitakin pentuja?

hieman pienenpi Pentu Kaneli, oli kuulut vähän matkan päästä ääniä ja tuli katsomaan. Kun se huomasi kaksi hieman isonpaa pentua se halusi leikiä niiden kanssa. Kaneli juoksi kaksikontykö ja haukahti pienellä pennun äänellän "heippa!" se tervehti vähän matkan päästä. "Oletteko Varpunen ja Pääsky?" Se kysyi se oli kuulut heistä aikaisemmin Vallalta.Se katseli kaksikkoa söpöillä sinisillä silmillään. Kaneli seisoi pienen kuusen alla ja yhtäkkiä puusta putosi pieni lumikasa ja se kaatoi kanelin maahan. Se ei kuitenkaan satutanut kanelia vaan kaatoisen vain maahan.Kaneli säikähti ja vingahti.

Aivan oikein: Kauempaa tuli ruskeansävyinen pentu, ehkä vähän kaksikkoa nuorempi. Ällistyneinä veljekset katselivat tätä ilmestystä.
"Hei! Joo minä olen Pääsky", Pääsky sanoi heiluttaen pientä häntäänsä. "Hehe! Minä olen Varpunen...Kukas sinä olet?" ruskeaturkki kyseli heiluttaen sekin häntäänsä.

Sitten Varpunen hoksasi jotain. "Sinähän..Sinähän olet tyttö!" se sanoi hämmästyneenä. Ennen kuin Pääsky ehti sanoa mitään, täytyi kaksikon hypätä pois lmen alta, ja kas! Lumen mukana oli tullut se samainen keppi, jolla ne olivat hetki sitten leikkineet.
Pääsky otti kepin suuhunsa ja katseli vekkulisti Kanelia ja Varpusta. "Osaathan sinä silti leikkiä?" se kysyi ja heilutteli keppiä hampaittensa välissä yllyttävästi.
Varpuseen tämä tehosi, se ei melkein saanut irti silmiään kepukasta. Se malttoi sen hetken, että kuulisi kolmannen osapuolen nimen, ennen kuin suunnitteli pinkaisevansa Pääskyn kimppuun.

"Olen Kaneli ja niin olen tyttö ja ylpeä siitä" se vastasi tarmokkaasti kuten tavalista ja ryömi lumen keskeltä. "no mitäs luulet, osaanko leikkiä!"se huudahti rynätessään Pääskyn kimpuun, yritäen kaata tämän hyppäämällä päälle Kaneli huusi samalla "Täältä tullaan!". Kaneli oli iloinen saamastaan leikki seurasta.

(sori lyhyt)

((Not a problemo. :D))

"Heei! Tämä ei nyh ole reilua..!!" Pääsky sanoi muka-vihaisena pinkoessaan pakoon Kanelia ja Varpusta. Kaneli sai Pääskyn kumoon, ja Varpunen nappasi kepin sen suusta ennen kuin Kaneli ehtisi.
"Ette saa kiinni!" Varpunen ivasi ja juoksi minkä koivistaan pääsi.
Pääsky jäi vähän jälkeen yrittäessään päästä ylös lumesta, mutta oli pian taas jaloillaan ja syöksyi Varpusen perään.
"Huomaan, sinä olet hyvä tässä, tytöksi.." Pääsky naljaili leikillään Kanelille.

Varpunen haukahteli edellä härnäävästi. Se oli juuri kääntynyt sanoakseen jotain, kun törmäsikin johonkin.
"Aih!" pentu vinkaisi ja katsoi ylös. Pääsky jarrutti ja vapisi kauhusta. "Kaneli, Varpunen...Mikä tuo on?"

((Hahaa! Sinä saat päättää, minkä etujalkoihin Varpunen törmäsi. >8) Spooky..))

Kaneli nuosi nopeasti Pääskyn päältä saadakseen kepin mutta huomasi että Varpunen oli ehtinyt ensin "heei! se oli varattu minulle!" Kaneli huusi Varpusen perään mukamas ärtyneenä. Kaneli ryntäsi Varpusen ja Pääskyn perään mutta pysäntyi äkisti ja törmäsi Pääskyyn. "en-en- en minä tiedä." Kaneli kuiskasi pelon kahlitsemana. Se oli ainakin isompi kuin pennut ja ärtynyt. Musta, harmaa, valkoinen ja pyöreätkorvat. Mikäs muukuin aikuinen uros mäyrä. Mäyrä alkoi murista kun Varpunen törmäsi siihen, Se oli juuri nukkunut ja heränyt pentujen leikiin.

(Pitäskö hän hälyytää joku aikuinen paikalle. Toivotavasti toi peto ketlpaa, musta ainakin käy koska mäyrät on ärhäköitä.)

((Jeh, Mäyrä on okei.))

Varpunen vapisi kauttaaltaan. Se tuijotti tuota outoa mustan ja harmaankirjavaa otusta, joka ei ollut syötävää eikä susi. Mikä se oli? Vaisto kertoi, että se oli vaara. Ja se oli isompi kuin Varpunen tai muut. Sitä pitäisi karttaa.
Tosiaan, mäyrä näytti ärtyneen. Pennut saisivat sen pian kimppuunsa, ja Varpunen otti jalat alleen. "Pakoon..!"
Pääsky pinkaisi veljensä perään. "Juokse Kaneli!" Pääsky haukkui kimakasti suunnaten pesille. "Öh, oli kiva tuntea", Varpunen sanoi Mäyrän saavuttaessa niitä.

Jos Kaneli jäisi jälkeen, Pääsky kääntyisi ympäri ja yrittäisi mennä auttamaan sitä.
Mutta jos Kaneli pysyisi hyvin mukana, pennut yrittäisivät ehtiä pesäkoloon ennen kuin olisi liian myöhäistä.

Kaneli oli jähmetytnyt paikalleen pelonkeskellä. Pääskyn huudon ansi osta se heräsi ja lähti juoksuun ja saavuttikin muut pian. Kun peto ahdisteli heitä, Kanelin mielestä se meni liian pitkälle. Kaneli ei tiennyt mitä teki mutta se vain teki se kääntyi ympäri ja alkoi murista ja KAneli haukkui tuolle "Sinä senkin pönttö jätä meidät rauhaan!!", sen teki mieli iskeä hampaansa tuohon ärsytävään petoon. Kanelia ärsytti tuo peto koska se oli keskeytänyt hyvän leikin. se ei tienyt miten peto reakoisi. Kaneli halusi löylyytää tuota petoa vaikka se olikin sitä isompi ja vaaralinen, sillä ilman tuon ilmestymistä he varmaan leikisivät vieläkin.

(Kaneli on hullu.)

((8D))

Varpunen ja Pääsky säntäsivät pesään. Ne ehtivät jo huokaista helpotuksesta, kunnes huomasivat jotain. "Kaneli? Missä Kaneli on?" Varpunen ihmetteli ja katsoi ulos.
"Voi ei!" Pääsky vinkui ja juoksi Kanelin luo. Se murisi hurjana mäyrälle, joka katsoi huvittuneena pienen sudenpennun uhmaa. Mäyrä äyskähti äkäisesti ja koetti huitaista kynsillään pentuja, ja työnsi päätään eteenpäin purrakseen niitä. Vihaisesti Pääsky huitaisi sitä kuonoon.
"Tule äkkiä!" Pääsky sanoi ja tuuppasi Kanelia pesän suuntaan Mäyrän hieroessa kuonoaan. Pennut olivat saaneet tehtyä sille pari naarmua, mutta ne eivät olleet täysikasvuiselle mäyrälle mitään.

Varpunen haukkui ja ulisi pesällä. Sitä pelotti, pelotti kamalasti. Ja se myös halusi, että toiset tulisivat äkkiä turvaan.

((Jos nämä pennut menee pesään, ja sitten kun mäyrä yrittää tunkea sisään, tulee joku aikuinen? :3))

Kaneli hämästyi kun Pääsky rytäsi puolustamaan sitä ja raapaisi petoa kuonoon. Kun Pääsky tönäisi Kanelia pesään päin ja kaneli lähti kovaan juoksuun toivoen että Pääsky tuli myös sillä se huomasi että peto lähti seraamaan heitä. Kaneli juoksi Pääskyn rinalla sen oli pakko kysyä ikään kuin Pääsky olisi sen sankari mutta ei silti "miks sää tulit puolustaan mua?" kun se oli pääsyt pesään Kaneli katsoi Varpusta joka ulisi pesän nurkassa ja sanoi "voitko lopettaa taise peto tulee tänne." Kaneli tönäisi vielä Varpusta ja kysyi "vai haluatko että se tulee tänne?" Kaneli viltaisi oliko Pääsky tullut sen mukana ja oliko peto luovutanut.

Pääsky pinkaisi heti Kanelin mukana. "Tietty minä sinua autan", Pääsky naurahti, "Hassu tyttö".
Varpunen sulki kuononsa ja tutisi pesän nurkassa. Pääsky painautui siihen kiinni turvaa hakien.

Juuri kun Varpunen oli ajatellut menevänsä suuaukolle, se haistoi mäyrän. Vähän kauempana pesästä eläin nuuski pentujen jälkiä.
"Se ei lähde", Pääsky uikutti.
Mäyrillä ei ollut kovin hyvä näkö, mutta kuulo ja hajuaisti korvasivat sitä. Pentujen olisi parasta pysyä ihan hiljaa.
Kyllä mäyrä varmaan haistoi vahvan susien hajun. Vaisto ohjasi sitä lähtemään, mutta pennut olivat niin lähellä..Jossain ihan likellä..

"Voikun joku tulisi", Pääsky ynisi.
"Niimpä, edes se setä, jolla on valtaa.."

((Jeh no nyt voisi joku aikuinen Vallan laumalainen tulla hätiin. Pennut ovat kuitenkin pesässä, eli aika varmasti joku on kuullut ne. :D))

"voihan minä kun luulin että se lähtisi sen iskun lälkeen mikä Pääskysille antoi:" Kaneli kuiskasi muille. Kaneli pelkäsi kamalasti mutta ei kehdannut näyttää sitä pojille se vain sanoi "olette tekin pelkureita. Olisi se hyvä jos joku tulisi." Kaneli sanoi mennessään muitten viereen. Kanelia pelotti miten tässä kävisi, se teisi että pian tuo peto löytäisisi heidät ja raatelisi. Kaneli ei tiennyt mitä tehdä joten se otti jonkun risun suuhun ja nakerteli sitä hermostuneena.

((Täältä me sitten Surman kanssa tulemme hätiin..))

Surma oli juuri palaamassa pesille ja nyt se aivan niiden tuntumassa haistoi erikoisen hajun. Se muisti hajun jostakin, muttei muistanut, kenelle se kuului. Se kiristi hieman vauhtiaan.
Pesille päästyään vaalea susi huomasi heti mäyrän. Niin tietenkin. Se se haju oli ollut. Mutta miksi mäyrä oli tullut pesille asti? Otus ei näyttänyt ainakaan iloiselta ja se näytti etsivän jotain. Yleensä mäyrät olivat rauhaa rakastavia ja hiljaisia otuksia. Surma oli kuullut, että ne olivat vaarallisia suuttuessaan. Olihan niillä terävät kynnet ja paljon voimaa. Naaras murisi hyvin varoittavasti ja sai mäyrän huomion itseensä. Se nosti häntänsä ja pörhisti karvansa. "Ei minun pesilläni.." Se murahti ja lähestyi mäyrää, joka päästi murinan ja tuhinan sekaista, varoittavan kuuloista ääntä. Kukapa ei tuntisi oloaan uhatuksi, kun suuri ja vihainen susi lähestyy sinua.
Surma huomasi, että mäyrä oli varsin lähellä pesien suuaukkoa ja siirtyi niiden väliin. Ruoka (varsinkin noin vaarallinen ruoka) saisi pysyä poissa pesiltä, niin kauan kun se hengitti. Surma yritti häätää mäyrän pois. Susi tehosti aikeitaan väläyttämällä hampaitaan ja näykkimällä pari kertaa mäyrää takajalasta ja oli sen takia saada melkein toisesta etukäpälästä. Surma perääntyi ja mäyrä otti neuvosta vaarin ja päätti tilaisuuden saatuaan perääntyä. Vaaleaturkki tuhahti närkästyneenä ja jäi katsomaan toisen menoa karvat edelleen pörhöllä.

Varpunen tuhahti; "No jos olet niin rohkea niin mene ajamaan se pois". Pääsky katseli vuoroin Kanelia, vuoroin Varpusta. "Hei rauhoittukaa nyt - joku tulee!" se sanoi kuullessaan selvää suden murinaa ulkopuolelta. Joku aikuinen susi hääti mäyrää pois.
Pesän suuaukolle ilmestyi kaksi silmäparia. Ne katsoivat ihmeissään Surman toimintaa. "Hei, toi on vahva", Varpunen ihaili. Pääsky pudisti päätään, "Höh, ja se on täti.. Hävitäänkö me nyt tytöille?"
Pennut alkoivat rauhoittua välittömästi aikuisen ilmestyttyä. Aikuinen susi, etenkin naaras, tarkoitti turvaa ja hoivaa. Tavallaan pennut tiesivät, ettei se ollut vihollinen, mutta Vallan aikaisempi puhe reviiristä oli syöpynyt ainakin Pääskyn mieleen.
"Kuka sinä täti olet? Tämä on sedän reviiri, jolla on valtaa, saatko sinä olla täällä?" Pääsky uteli Surmalta. Ei se ymmärtänyt, että tämä kuului samaan laumaan, vastahan se oli oppinut mitä edes reviiri tarkoitti. "Kiitos..Sinä ajoit sen harmaan tuhisijan pois", Varpunen sanoi vähän nöyrempänä.
Osat olivat näköjään vaihtuneet.

"no, no, no en minäkään sille yksin pärjää!" Kaneli tuhahti Pääskyselle ja oli yhä mukamas rohkea. Kaneli kuunteli ulkoa kuuluvaa murinaa ja huokaisi "vihdoinkin joku tule." Sen pelko oli kadonnut kun se kuuli aikuisen ääniä. Kaneli tuli pesien suulle Pääskyn ja Varpusen jälkeen ja sanoi "Tietä mäkin haluu!" samalla kun Kaneli änki Pääskysen ja Varpusen väliin ja melkein heidän päälleen niin kuin sieltä ei oli muuten mahtunut. Sitten se sanoi pääskylle "Tytöt rokkaa!". "Oletko kiltti?" Kaneli kysyi vaikka oli aika varma siitä. Kaneli tunki itsensä pois pesästä kokonaan ja heilutti pikuruista häntää tuolle pedon häätäjälle eli Surmalle. Kaneli oli iloinen kun joku oli tullut pelastamaan heidät.

Surma katsoi mäyrän poistumista, kun kuuli pesästä jotain ääniä. Se oli jälleen tyyni ja kääntyi katsomaan puhujia ja astahti lähemmäs. Narttu kuunteli kysymyksiä ja otti tehtäväkseen vastata niihin. "Olen Surma. Te kaksi taidatte olla Pääsky ja Varpunen, ellen väärin muista... Jos tämä on 'sedän' reviiri, niin miksi te saatte sitten olla täällä?" Surma esittäytyi ja heitti pennulle takaisin, mutta selitti kuitenkin heti: "Saan kulkea reviirillä, koska kuulun Vallan laumaan, niinkuin tekin." Lyhyestä virsi kaunis. Varpusen kiitoksiin se tyytyi nyökkäämään sitten se siirsi pistävän katseensa kolmanteen pentuun, jota Surma ei muistanut. "Kuka sinä olet? En muista nähneeni sinua aikaisemmin..." Surma sanoi ja nuuhkaisi pentua pistääkseen hajun mieleensä. "Kun satun tulemaan sopivalle tuulelle, niin voisin niin sanoa olevani kiltti, mutta jos satun olemaan vihainen, en ole niin kiltti.." Surma sanoi ja väläytti hampaitaan nopeasti todisteeksi. "Ja nyt haluan selityksen. Onko teillä jotain tekemistä äskeisen mäyrän kanssa? Ne eivät normaalisti etsi pieniä susia välipalaksi.. Mikä sai sen niin ärtyneeksi?" Se kysyi vaativana.

((Surma the lastenhoitaja... ;3))

"Höh, minähän vaan rauhoittelin teitä", Pääsky vastasi Kanelille.
Molemmat siirtyivät vähän sivuun kun Kaneli tuli lähemmäs. Varpusen silmien väliin ilmestyi ryppyjä. Sen mielestä Kaneli oli yhtäkkiä muuttunut hirmu ylimieliseksi.
Surma esitti pennuille kysymyksen mäyrästä. Varpunen näytti heti kovin vaivaantuneelta.
"Ehh... Minä liukastuin kun me leikittiin Kanelin kanssa ja sitten siinä olikin karvapallo, joka tuhisi, ja sitten se karvapallo oli vihainen ja sitten.." Varpunen selitti luimistellen korviaan.
Pääskyä ahdisti kun sitä näin haastateltiin. Eihän tämä ollut kivaa!
"Joo no... Keksitäänkö joku muu leikki?" se kysyi katsellen Kanelista Varpuseen ja takaisin. Varpunenkaan ei pitänyt tilanteesta sen kummemmin, etenkään, kun se oli itse saanut mäyrän pentujen perään.
"Ehhehe..Hyvä idea. Kaneli, onko sinulla ideoita?" ruskeaturkki kysyi katsellen toiveikkaasti Kaneliin. Ehkä tämä voisi keksiä hyvän leikin?

((Okei, sudet eivät sillä tavalla orgnisoi leikkejä kuten esim kirkkstä, mutta lumessa painiminen jne on varmaan ihan ok? x3))

Kaneli ei halunnut olla ylimielinen mutta halusi tehdä selväksi että sekin oli paikalla. "Minä olen kaneli, en minäkään ole nähnyt sinua ennen." Kaneli vastasi tarmokkaasti, kuten sillä oli tapana. Kaneli katseli Surmaa jotta muistasi se jatkossa. Kun Surma oli selitänyt oliko se kiltti vai ei Kaneli sanoi "okei hyvä tietää."

Sitten Kaneli sanoi Varpuselle ja Pääskylle "Noo, Jos vain painitaan." Kaneli käänsi katseensa Surmaan ja kysyi "Voitko olla täällä sen varalta että se rumilus tulee takaisin?" Kanelin korvat röristyivät kysyvästi ja pää meni kallelleen. Kaneli katseli Surmaa sinisillä silmilään.

(okei, se on totta.)

Surma painoi laumalaisen nimen mieleensä. Sitten se kuunteli pentujen, tai pikemminkin pennun, selitystä tapahtuneesta. Eli Varpunen oli liukastunut ja törmännyt mäyrään... "Eikö muilla muka ole osaa tapahtuneeseen?" Surma kysyi. Narttu ei jaksanut uskoa, että ainoastaan se oli saanut mäyrän niin vihaiseksi... Surma huokaisi, kun pennut miettivät jo uusia leikkejä. Niillä ei näyttänyt olevan hajua, kuinka lähellä hengenlähtöä he olivat olleet. "Olkaa vastaedes varovaisempia, älkääkä ottako tyhmiä riskejä. Lauma tarvitsee teitä enemmän elävänä kuin kuolleena.." Kolmikolla oli vielä paljon oppimista. Kanelin kysymykseen sen nyökkäsi. Mäyrä tuskin palaisi takaisin, mutta Surmalla ei ollut nyt mitään tärkeää tehtävää ja pitihän jonkun noiden perään katsoa. Ties mihin hankaluuksiin ne muuten päätyisivät.
Surma siirtyi makuulleen pesäkolon viereen. Siitä pystyi hyvin tarkkailemaan kohtuullisen laajaa aluetta ja näkisi siitä yhtä hyvin pennut.

Pääsky ja Varpunen olivat hiljaa. No, Pääsky oli raapaissut mäyrää kuonosta, mutta se oli tapahtunut vasta silloin kun mäyrä oli jo ollut pentujen kimpussa.
"Vaikka..Jos te pärjäätte minulle!!" Varpunen haukahti ja pölläytti lunta Pääskyn ja Kanelin päälle. Pääsky ravisteli itseään, ja Varpunen tuuppasi sen kyljestä kumoon. Pääsky ulvahti säikähdyksestä. "Tuo kostetaan!" se murisi.
Varpunen pomppi nyt Kanelin ympärillä härnäävästi. "Et saa kiinni et saa kiinni et saa kiinni...!" se härnäsi ja väisti täpärästi Pääskyn, joka oli ponnahtanut sitä päin.

((Nyt ei leikkaa. x3))

Kaneli ei huomannut enään Surmaa ja sen kysymyksiä, vaan alkoi jo miettiä miten se voisi rökittää Pääskyn ja Varpusen. Kun Varpunen oli pöllyytänyt lunta Kanelin päälle, Kaneli puristeli tturkkiaan, Varpusen pomppiessa sen ympärillä Kaneli hyökäsi Varpusen päälle yritäen kaataa toisen kumoon. Jos kaneli onistuisi se kävisi kiinni Vaarpusen korviin.

(Sori nyt ei raksuta)

Surma katseli pentujen temmellystä ehkä hiukan kateellisena. Sekin halusi olla vielä pentu ja telmiä samalla tavalla, vailla huolen häivää. Ei tarvitsisi ottaa vastuuta mistään tai huolehtia tulevasta. Sekin halusi olla nuori. Ei Surma ollut niin kamalan vanha, mutta pentujen seurassa se tunsi itsensä vanhemmaksi, mitä se olikaan. Se ei kuitenkaan voinut enään olla pentu, joten sen oli oltava niin kuin aikuisen suden kuuluu ja vahtia pentuja, jotka saisivat vielä nauttia nuoruudesta sen leikeistä. Se laski päänsä alas ja heilautti laiskasti häntäänsä, pitäen pennut kuitenkin silmissään.

Varpunen yskäisi kellahtaen kumoon Kanelin kaataessa sen. Hetkisen se oli tokkurainen, mutta sitten vihlova kipu korvassa havahdutti pennun. Korvanlehti oli erityisen arka ja ohut, ei tarvittu kovinkaan voimakasta puraisua aiheuttaakseen kipua. Ja Kaneli tuntui tarttuneen kunnolla.
Varpunen ulisi ja vinkui kamalasti. "Ai ai ai..! Päästä irtiii!" se ulvahteli kivusta ja koetti epätoivoisesti huitoa Kanela etukäpälillään.
Pääsky katseli kauempaa. Kumman kimppuun se kävisi? Kostaisi ensin Varpuselle vai testaisi Kanelin voimia?
Päättäväisenä urospentu kirmasi Kanelin kylkeä kohti, tuupatakseen tuon kumoon.
"Älä huuda niin kovaa Varpunen, tai meiltä muiltakin menee korvat rikki!" Pääsky sanoi. Ei se ymmärtänyt, miten sattui kun joku tarttui pennun terävillä hampailla korvalehteen.
Varpunen jatkoi hätäistä ulinaansa. Yhä se yritti potkia Kanelia mihin vain ylsi, se oli pakokauhussa kivusta - Mutta jos Kaneli riuhtaistaisiin irti, Varpuselta saattaisi lähteä korvasta palanen, ja sitten siitä vasta ääntä lähtisikin.

((Oho Kanelihan näyttää pojille heti, kuka määrää. 8D))

Kaneli oli päätäväisesti kiinni Varpusen korvassa, niin kauan kunnes huomasi että Pääsky ryntäsi sitä kohti. Kaneli iroitti juuri ennen kuin Pääsky tönäisi sen lumeen. Kaneli nousi salaman nopesti ja hyökäsi Pääskystä kohti kuin nuoli, yritäen vuorostaan kaataa Pääskyn lumeen. Jos Kaneli onistuisi se puraisisi nopeasti Pääskyäkin korvasta ja ryntäisisi sen jälkeen Surmaa kohti kiipeilläkseen Surman päällä niin kuin se olisi kiipeily teline. Jos Kaneli ei onnistu se ryntäsi vain suoraan Surman tykö kiipeiläkseen sen päällä.

(Jep Kaneli on selainen susi joka osaa pitää puolensa. Pistetään tuolle Surmallekin jota muuta tekemistä kuin kököttää paikallaan, ettei tule tylsää harinezumilla)

Surma katseli pentujen leikkimistä, joka näytti melkein jo tappelulta. Se olisi kohauttanut olkapäitään, jos se olisi osannut. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Ei siis mitään syytä puuttua leikkitapppeluun. Tuota menoa pennuista kasvaisi varsin varteenotettavia laumalaisia.
Surma nosti päätään, kun se näki Kanelin ryntäävän sen luokse. Pennun alkaessa kiipeilemään sen päälle, Surma laski päänsä jälleen ja heilautti häntäänsä, kuin huitoakseen kärpäsiä. Aivan kuin se auttaisi jotakin. Se ei viitsinyt vaivautua pienen penikan takia vaihtamaan paikkaa, eikä se edes auttaisi mitään. Tai niin se itselleen sanoi. Se tyytyi vain murahtamaan leppoisasti.

(( ;D Nyt se Surman heikkous löytyi; pennut. ))