Susilapset - Päättynyt

((Jeh^^))

Varpusen ulina loppui ja hetkeksi se jäi paikalleen lumeen.
Pääsky oli ketterämpi ja se ehti väistää sen verran, että Kaneli vain tönäisi sitä voimakkaasti. Heti kun tuon hampaat lähenivät sen päätä, urospentu nakkasi päätään taaksepäin.
Pääsky aikoi juuri hyökätä takaisin, kun Varpunen kaatoikin sen lumeen. Pääsky kierähti ympäri pariin otteeseen, ennen kuin nousi. Veljekset katselivat ihmeissään kun Kaneli kiipeili Surman päällä. Hetken pään kallistelun jälkeen nekin halusivat tasapainotella tuon ison suden päällä.
"Hehe!" Varpunen naurahti. Se yritti kavuta Kanelin perässä, mutta Pääsky veti veljensä hännästä pois. "Minä ensin!" se sanoi päättäväisesti ja koetti vuorostaan kivuta Surman kylkeä pitkin.
Varpunen ei antanut periksi. Ei se voinut alistua Pääskylle, kun tuo noin röyhkeästi tuli pomottamaan!
"Älä unta näe!" ruskeaturkki haukkui ja kaatoi Pääskyn. Ennen kuin tumma pentu ehti kostaa, Varpunen oli jo ketterästi päässyt Surman niskan ja hartioiden väliin. Koska tuon pää oli maassa, tämä oli tasainen kohta missä seistä.
Ja nyt se piti silmänsä Kanelissa; ties mitä tuo arvaamaton ja räväkkä tyttö tekisi.

Kaneli huomasi toisten tulevan myös ja se sai Kanelin iloiseksi. Pian Kaneli sai idean, se kipusi pois surman päältä ja meni leikki asentoon kertoakseen että sillä oli idea. Kaneli meni Surman pään viereen ja hyökäsi sen korvaan kiinni, ja näykki sitä helästi. Kaneli heilautti häntää Pääskylle ja Varpuselle sanoakseen "leikitään Surmalla!" Tosin Kaneli tarkoitti että sitä voisi hieman kiusoitella puremalla häntää, niskaa tai jotain muuta paikkaa. Kaneli kiipesi lähemmäs niskaa pääsätkseen paremmiin kkäsiksi Surman korvaan.

[[Anteeksii...]]

Surma murahti matalasti. Nyt se oli saanut kaksi kiusantekijää lisää. Yksi pennuista kiipesi nyt niskan päällä ja toinen kiipeilijä tuli alas. Korvastakin nyittiin ja kylkiä vasten pompittiin..
Surma käännähti kyljelleen. Ne, jotka olivat Surman selkäranka linjalla, muksahtaisivat luultavasti takaisin maahan. Surma virnuili mielessään. Se siirsi myös päätään ja hengähti syvään, niin että kyljet kohosivat. Se heilautti kookasta häntäänsä. Aijai. Toivottavasti kukaan ei sattuisi sen eteen. Olisihan se hauskaa, ainakin Surman mielestä.

Yrittäkäähän vaan, märkäkorvat!

"Oho..! Varpunen kiikkui Surman niskassa, ja nappasi äkkiä kiinni pienillä ja terävillä pennun hampaillaan. Sehän ei irti päästäisi, vaikka moinen pureminen saattoi vähän tuntuakin.
Pääsky sai hännästä naamaansa ja vingahti vähän säikähdyksestä. Pentu hieroi etukäpälällään kuonoaan, tämähän oli epätoivoista. Surma ei tarvinnut kuin yhden raajan pentujen "päihittmiseen".

Pääsky näki Varpusen purevan Surman niskaa. Hyvä idea! Olihan näillä taaperoillakin hampaat, pikkuiset mutta sitäkin terävemmät.
Urheana Pääsky hyppäsi Surman hännän kimppuun. Mokomakin luikertelija oli motannut tummaturkkia naamaan, eihän se käynyt. Pääsky tarrasi tiukasi etukäpälillään Surman hännästä ja alkoi järsiä kärjestä - Ymmärtämättä ihan tarkasti, mitä, tai ketä puri.

Kaneli oli tyytyväinen että oli saanut toiset mukaan, Kanelista oli hauskaa härnätä aikuisia. Kaneli otti tiukan otteen Surman korvasta ja puri sen hampaat oli pienet mutta terävät. Hetken päästä Kaneli irottaisi ja kävisi koipien kippuun ja purisi etu tassua.


(sori lyhyt)

Kolmikko näytti vain innostuvan pienestä härnäyksestä. Surma tunsi terävät hampaat nyt häntänsä päässä, niskassa ja korvassa. Korvassa oleva hammasrivistö siirtyi nyt sen etutassun järsimiseen. Voi kuinka paljon pennuilla oli vielä oppimista... No, virheiden kauttahan sitä oppii.
Surma ryhtyi "vastahyökkäykseen". Ensin se hoitelisi hännässä ja tassussa roikkuvat kiusanhenget. Narttu nousi seisomaan ja ravisteli turkkiaan, jossa oli kolme kirppua. Tällä tavalla se voisi saada jopa kaikki irti siitä. Liian rajuja keinoja ei voinut (vielä) käyttää. Olivat pennut siinä edelleen kiinni tai ei, se hymyili pirullisesti ja katsahti jokaiseen vuoronperään. "Uskallatteko jatkaa? Tiedättekö kenen kanssa olette tekemisissä?" Se sanoi ja väläytti suuren kitansa hampaita. "Olen toisen metsästysryhmän johtaja! Ettäs tiedätte." Surma sanoi rinta rottingilla. Pennuille piti näyttää kuka hän oli, ehkä hieman liioitellen tosin, mutta nytpähän tiesivät. Se olkoon varoitus. Uskaltaisiko joku vielä jatkaa... Sillä nyt kisa vasta alkaisi.

Molemmat urospennut mätkähtivät maahan. Pian ne olivat pystyssä ja valmiita toimintaan, mutta katsoivat ensin Surmaa silmät pyöreinä. "Metsästyryhmän johtaja?" Ne henkäisivät. Pennuilla ei ollut aavistustakaan, mitä se tarkalleenottaen tarkoitti, mutta sana kuullosti hienolta.
Pääsky tuli vähän hermostuneeksi, mutta Varpunen näki mahtavan haasteen. "Hah!" se haukahti ja ryntäsi aikuista hukkaa kohti. Pentu koettaisi tarttua mihin vain mistä ylsi, ja hyppisi pikku leuat napsuen kohti Surman kasvoja kuin mikäkin piraija.
Tummaturkkinen isoveli tulisi pian perässä, samoissa aikeissa.

Tosiaan, vanhempina näiden kanssa voisi ottaa jo vähän rajummin. Ja vanhempana kun urokset kasvaisivat voimakkaammiksi ja suuremmiksi, Surman täytyisi ottaa ne aina vain vähän vakavemmin.
Pennut tunsivat vähän samanlaista vetoa Surmaan kuin pennut yleensä omaan emoonsa. Tosin ne olivat orpoja, ja etenkin Varpunen suivaantui nopeasti jos sen biologista emoa mainittiin, ja kielsi viimeiseen asti sen olevan hukkien äiti.

Kaneli pöllähti lumeen mutta nousi nopeasti ja oli valmiina toimimaan. Kun Surma kertoi olevansa toisen metsästys ryhmän johtaja, Kanelia mietetytti mikäse oikein oli. "öm, mikä se on? Se metsästys ryhmän johtaja?" Kaneli kysyi ennen kuin ryntäsi Surmaa kohti samoissa aikeissa kuin Pääsky ja Varpunen. Kaneli koitti kaikin tavoin saada kiinni edes jostain ja huomasi että häntä voisi olla sopiva. Kaneli suuntasi kohti Surmaa ja katsoi olisiko häntä ulottuvissa? Jos Surman häntä olisi ulottuvissa Kaneli olisi pian sen kimpussa ja varmaan roikuisi siinä. Jos ei Kaneli menisi takaisin muiden mukaan nappaamaan kiinni mistä vain.

(Niin Kanelikin voi hieman rajummin käsitellä, koska Kaneli on pippurinen pikku neiti.) XD

"Ettekö tiedä kuka metsästysryhmän johtaja on?!" Surma tiuskaisi. "Kuulkaas penikat, minä olen sen susiryhmän johtaja, joka hankkii ruokaa teidän nälkäisten kitojenne eteen." Se selitti lyhyesti.

Varpunen ei näyttänyt tietävän kenen kanssa se oli tekemisissä, kun tuolla lailla joko yliarvioi omia kykyjään tai aliarvioi Surman kykyjä tai ehkä jopa kumpaakin. Pennun pomppiessä nokan edessä kuin tarjottimella, Surma päätti tarttua pentuun. Ei liian kovaa, ettei mitään vakavia vahinkoja syntyisi, muttei liian hellästikään sillä muuten koko touhusta menisi ilo. Kun Surma saisi otteen, yrittäisi se selättää pennun, näyttäen hampaitaan ja muristen matalasti. Se asettaisi toisen suurista käpälistään pennun päälle, pitääkseen toisen paikalla sillä aikaa, kun se hoitelisi kaksi muuta.
Se ei huomioisi Pääskyn hyökkäyksiä tai (mitä luultavimmin) hännässä roikkuvaa Kanelia.

Kun se saisi ennemmin tai myöhemmin, enemmän tai vähemmän voimaa käyttäen selätettyä Varpusen, se siirtyisi seuraavaksi Pääskyyn. Se tarttuisi pentua kyljestä ja nostaisi toisen hiukan maasta. Pääsky ei vaikuttanut yhtä jäärältä ja itsevarmalta kuin Varpunen, joten sen suurempaa höykytystä tuskin tarvittiin. Kun pentu älähtäisi muutakuin uhotakseen, narttu pudottaisi toisen alas. Mikäli pentu kehtaisi uhota tuossa tilassa, ravistelisi Surma hieman tolkkua toisen päähän - sananmukaisesti.
Viimeisen, muttei vähäisimmän kiusanhengen Surma nappaisisi niskasta kiinni, missä tahansa tuo nyt pomppi ja nostaisi toisen ilmaan. Sitten valkoturkki yrittäisi selättää turhankin itsevarman Kanelin ja toimi kuten Varpusenkin kanssa; väläyttäisi hampaitaan ja murisisi.

[[Sitä saa mitä tilaa ;D]]

((Todellakin. 8D))

Varpunen sai mitä oli kerjännyt. Siitä ei ollut mitään vastusta täyskasvuiselle sudelle, vaan muitta mutkitta Surma sai painettua pennun maahan. Tämä sai Varpusen vielä uhmakkaamaksi, ja se ärjyi ja murisi kahta kamalammin, pääsemättä kumminkaan mihinkään. Mikä turhautuminen.
Surman kääntyessä Pääskyyn pentu pelästyi jo valmiiksi, ja kun se sai hampaista niin tuo koettaisi kipittää vähän kauemmas kyyryssä ja häntä koipien välissä. Se ei kaivannut yhtään enempää höykytystä, toisin kuin veljensä. Varpunen huitoi hurjana pienillä hampaillaan, näykki Surman jalkaa, järsi sitä, mitä vain. Se ei voinut olla ajattelematta, miten Surma mahtoi väheksyä pikkupentuja kun vain simppelisti painoi ne yhdellä raajalla maahan, kuin pahaisen kirpun. Ihan kuin Varpusesta ei olisi mitään vastusta - mikä kyllä pitikin paikkaansa, mutta urospennulle moinen ajattelu oli luonnotonta.
Tulta ja tappuraa ruskeaturkista löytyi, ja urheasti se jatkoi vastaan hangoitteluaan. Sen luonteesta saattaisi olla vielä apua laumalle, kenties, kun taas Pääskyn sai helposti lannistettua tahtoonsa... Ainakin vielä.

Kaneli ei juuri pelännyt koska tiesi että aikuiset ei ole liian rajuja tai ainakin ajateli niin. Kaneli katseli huvittuneena kun Surma höykytti Pääskyä ja Varpusta, tietämättä että saisi itsekin kokea saman.
Kaneli hyppi ja hyppi, kunnes sai otteen Surman hännästä ja roikui siinä kunnes väsähti ja iroitti. Surman käydessä Kanelin niska viloihin kiinni ja nosti Kaneli vinkui ikään kuin pelätäkseen, mutta Kaneli halusi vain irti otteesta. Surmalla ei ollut vaikeuksia selättää Kanelia ja se saikin sen mitä aikoikin. Kaneli vikisi niin kuin olisi pelännyt mutta ei se pelännyt ainakaan paljoa. Kun Surma päästäisi irti Kaneli olisi taas uudessa hyökkäyksessä koittaen saada kiinni Surman hänästä. Ennen kuin Surma iroittaa Kaneli on kuin pelkäisi vaikka ei pelkää. Ehkä se on sitä pennun alistumista.

(Jep)

//Anteeksi kesto jälleen x__x //

Kaneli ja Varpunen jatkoivat riidan haastamista. Ihailtavaa sinnikkyyttä kertakaikkiaan, mutta tuo sinnikkyys oli väärässä paikassa väärään aikaan. "Hienoa, että teillä riittää sinnikkyyttä, mutta pakko myöntää, että Pääsky on teistä kolmesta kaikista eniten kehittynyt" Surma härnäsi kahta riitapukaria. Mutta se mitä hän oli sanonut, piti paikkansa. "Pääsky tietää paikkansa, toisin kuin te. Jos olisin todellinen vihollinen, silloin teidän tulisi puolustaa laumaanne ja itseänne henkenne kaupalla." Siinä tapauksessa kolmikko olisi tosin jo aikaa sitten heittänyt heivinsä, mutta sen narttu päätti jättää kertomatta. "Turhat taistelut ovat nimensä mukaisesti turhia. Esimerkkinä äskeinen mäyrä. Ne kuluttavat voimia ja niistä voi saada vammoja..." Surma selitti mahdollisimman yksinkertaisesti ja toivoi, että pennut tajuaisivat tilanteensa.

//Lyhyt. I'm so sorry... -___-'' //

Pääsky tuli kovin tyytyväiseksi ja ylpeäksi kun sitä kehuttiin, mutta sen ilme ei värähtänytkään, vaan pentu pysyi kauempana.
Varpunen sen sijaan kiihtyi entisestään. Tuo tummanharmaa raukka oli sitä kehittyneempi?! Ei taatusti! Nyt tämä täti oli väärässä.
"Pelkuri se on!!" Varpunen uhosi ja kiemurteli aikuisen jalan alla. "Ihan raukkamainen! Äiditön mammanpoika!" pentu jatkoi ja luikersi melko tuskallisesti Surman jalan alta. Se ei vilkaissutkaan täyskasvuiseen suteen, vaan kateuden ja nöyryytyksen kiihdyttämänä hyökkäsi kohti vanhempaa veljeä.
"Katso vaikka!" pentu räksytti ja juoksi hurjaa vauhtia pikku kita ammollaan Pääskyä kohti. Isoveli näytti hetken häkeltyneeltä, mutta nousi sitten ja hypähti rauhallisesti sivuun. Se ei nähnyt tehneensä mitään väärää, joten se ei oittaisi pikkuveljen höykytystä vastaan.
Varpunen oli raivon partaalla, se suivaantui entisestään kun sen mahtipontinen hyökkäys oli muuttunut tyhjää päin juoksemiseksi. Silmät leiskuen se hyökkäsi veljensä kimppuun ja puri ja repi tätä mistä ylsi, mutta Pääsky ei edes yrittänyt estää.
Kun Varpunen lopulta sai tarpeekseen, ja jopa vähän häpesi purkaustaan, veli katsoi sitä silmiin pieni hymyntapainen naamallaan. Pääskyn turkki oli sekaisin ja tummia ja mustia karvatolloja oli sen ympärillä, ja taisipa sen silmäkulmakin vähän turvota. Ehkä se oli kolahtanut Varpusen kalloon.
"Typerä pikkuveli.." Pääsky sanoi ja nauroi lapsekasta nauruaan pilkallisesti. Sitten se ponnahti pystyyn kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan - joskin puri vähän hampaitaan yhteen. Joka paikkaa jomotti, se tunsi itsensä oikein mukiloiduksi, mutta silti se hymyili.
"Etkö parempaan pysty? Varpunen, sinä olet tässä se säälittävä!" Pääsky haukkui ja sai Varpusen uudestaan kiihtymään. Ruskeaturkki pörhisti karvojaan, mitä nyt pystyi. "Mitä?" se sai sanottua hämmennykseltä. "Anna tulla.. Kaikella voimalla". Pääsky sanoi ja asettui takakenoon.
Hetken Varpunen hyökkäili ihmeissään veljeään päin, mutta Pääsky vain väisteli. Lopulta isoveli huokaisi ja taklasi muitta mutkitta pikkuveljensä maahan asti, ja naulitsi sen maahan painamalla etukäpäliään tuon rintaan. "Tuo oli tylsin tappelu ikinä, sinä olet säälittävä", Pääsky sanoi virnuillen Varpusen kasvojen edessä. Varpunen koetti työntää veljensä pois takatassuillaan, mutta Pääsky nousikin jo sen päältä ja istahti. "Typerä pikkuveli", se totesi uudestaan ja alkoi nuolla pikkuveljensä turkkia ja tuuppia kuonollaan tätä. Viimeinkin se oli voittanut paikkansa pikkuveljensä yläpuolelle, mihin se kuului. Nyt oli rauhan aika.

((Kumma tyyppi tuo Pääsky.. xD))

Kaneli lopetti ja alkoi kuulella mitä Surma sanoi. Kanelia hieman nolotti kun juuri se oli alkanut vielä ryppyillä sille mäyrälle.
Kun Surma oli kehunut Pääskyä se vain mumisi mielessään, sillä se tiesi ettei aikuisille ainakaan aika vieralle kannattanut sanoa liiaksi vastaan. Kaneli katse hölmistyneenä kun pojat alkoi tapella ja totesi "Voi noita poikia, aina yhtä hölmöjä!" Kaneli istui Surman vieressä ja siniset nappi silmät kiiluen viattomina.

(sori lyhyt)

// Varsin mielenkiintoinen hahmo totta tosiaan. ;D //

Surma katsoi veljeksien painia kiinnostuneena. Sillä ei ollut aikomustakaan estää toisten riitaa. Parempi selvittää omat välinsä keskenään. Tuosta kinasta tuli mieleen hän ja hänen veljensä. Narttu pystyi näkemään itsensä Varpusena ja veljensä Pääskynä.
`Mitä minä sanoin...` Surma ajatteli. Pääsky vaikutti varsin kypsältä. Lisäksi Surma oli tyytyväinen, kun se huomasi Kanelin ymmärtäneen hänen sanansa. Surma hymähti ja katsoi narttu pentua vastaukseksi.
Narttu tunsi pientä ylpeyttä kaikkia kolmea kohtaan. Jokaisella olisi pitkä matka vielä kuljettavaksi, mutta alku näytti kaikkien kolmen kohdalla varsin lupaavalta.
"Joko saitte melskattua tarpeeksi?" Surma kysyi leppoisasti ja asettui mukavasti makaamaan maahan.

Varpunen kuuli kauempana Kanelin sanat ja sitä ärsytti moinen tekopyhyys. Ja pah!
Pääsky ei kiinnittänyt mitään huomiota ja auttoi veljensä ylös. Se hymähti Surmalle ja heilautti pikkuista häntäänsä. "Joo, eiköhän tämä riitä", se totesi ja alkoi lönkytellä lähemmäs pesiä. "Minä vien tuon sekon nukkumaan. Oli kiva tutustua Surma-täti ja Kaneli! Leikitään toistekin!"

Pääskyn perässä tuli yhä hämillään oleva Varpunen. Mitä kummaa veljen päässä oikein liikkui? Vielä Varpusen ei olisi pitänyt olla siitä huolissaan. Ei vielä. Vasta kun Pääsky kasvaisi, sitten vasta pitäisi olla huolissaan...

((I'm out jos ei enempää asiaa näille. :3 Kiitokset.))

Pikkuinen Kaneli katsoi toisia, Pääskyn ja Varpusen lähdettyä pesille Kanelille tuli kumma halu lähteä tutkimusretkelle. "selvä, minä lähden tutkimaan seutua. hei hei leikitään traas joskus" Kaneli sanoi ja lähti pois päin pesistä. Kaneli ei edes vilkaisut taakseen vaan jolkoti pois näkö piiristä.

(tämä taitaa olla tässä? Ainakin Kaneli häippäs pois. Kiitän kivasta pelistä))

Surma murahti kaikille kolmelle epämääräisen vastauksensa. Kanelille se kuitenkin huudahti perään: "Älä sitten mene kauas!" Sitä ei tiennyt mihin ongelmiin pentu ennenpitkää hankkiutuisi.
Narttu oli tyytyväinen yhtäkkiseen hiljaisuuteen ja se painoi päänsä etutassujensa päälle ja vaipui pian kevyeen koiran uneen.

// Selvä. Kiitoksia hauskasta pelistä! //