Haukan reviirin rajoilla, Seinäruusu ja Korvapuoli kohtaavat.

Tuo peijakkaan otso ei tuntunut näyttävän minkäänlaisia väsymyksen merkkejä, mutta Akkaa kyllä alkoi jo uupumus painaa, sillä nelistäminen karhu kannoillaan paksussa lumihangessa vaati paljon fysiikalta, vaikkei vauhti ollutkaan päätähuimaavaa. Hyvä kuitenkin, että kontio ei näyttänyt turhautuvan takaa-ajoon, vaan tulen palo silmissään juoksi Akan perässä toivoen tavoittavansa suden ennemmin tai myöhemmin. Akan askel alkoi tosiaankin olla hyvin painava, ja se tunsi, ettei jaksaisi esimerkiksi loikata nopeasti sivuun, jos karhu tekisi jonkun yllätys iskun sitä kohti. " Kiinnittäkää jompi kumpi karhun huomio itseenne!" Hopeanharmaa narttu ulvahti toisille susille, joiden se tiesi juoksevan siinä lähellä. Akka repäisi itsestään irti vielä yhden spurtin, ja alkoi tehdä nopeita käännöksiä puikkelehtien puiden lomassa, antaakseen toisille tilaisuuden ottaa
' pääsaaliin' paikan. Karhu hiukan hämmentyi kuin hämmentyikin tästä äkillisestä tempon muutoksesta, ja se hidasti vauhtiaan hölmistyneenä, kun Akka alkoi pujahdella puiden väleistä samaan tyyliin, kuin jänis mutkittelee pakoon juostessaan.

Korvapuoli hämmästyi Akan reaktiosta, ja hieman pahastuikin. Kyllä tässä toki alkoi muidenkin askel painaa, ja sitten toinen käskee muiden hoitaa hommat. Susineiti pahastui tästä jopa niin kovin, että huusi muille kahdelle;
"Minä voin yrittää!" Sillä oli vielä jonkin verran voimia jäljellä, osakseen siksi, että se oli saanut pienen lepotauon kaatuessaan lumeen. Korvapuoli kääntyi kohti Akan pujottelusta hämmästynyttä ja pysähtynyttä karhua.
"Hei karhunrumilus! Ota kiinni jos saat!" se huusi karhulle, jolta ei reaktiota tarvinnut odotella. Karhu ravisteli hieman päätään ja kääntyi raivokkaana kohti Korvapuolta. Nuori susi lähti pujottelemaan karhun edellä puiden välissä samaan aikaan kuin otsokin lähti jälleen liikkeelle. Korvapuoli huomasi, että metsän raja alkoi pikkuhiljaa häämöttämään, ja sen jälkeen oltaisiinkin lähellä solaa. Juuri samaisella hetkellä Korvapuoli onnistui jälleen kompastumaan jalkoihinsa, ja tömähti ulvahtaen lumiseen maahan. Sitten karhu jo olikin siinä, ja Korvapuoli ei ehtinyt kuin juuri ja juuri ylös ja sivuun, kun kontio jo iski käpälänsä siihen missä Korvapuoli oli hetki sitten maannut.

//Vähän tönkköä. Caramel.Fox ja Kide voisivat pikkuhiljaa tulla tännepäin.//

//Täältä tullaan //


Kide jolkotti tyytyväisenä rajoilla. Se nuoleskeli huuliaan ja sen häntä heilahteli. Mahtava päivä. Yhtäkkiä naaraan korviin kuului rähinää...Kuin jotakin suurempaa kuin susi. Pian Kiteen raajat jo juoksivat lumessa kahlaten ja sen kuono haistoi että tapahtuma oli lähellä. Pian se jarrutti ja nki vasemmalla kolme sutta ja KARHUN !?

Kide köyristi selkäänsä ja hiipi otson taakse. Se väläytti hampaitaan ja syöksyi loikkaan. Naaraan tassut osuivat karhun ruskeaan turkkiin ja karhu alkoi huitoa tassuillaan vimmatusti. Kide pysyi lujana ja iski hampaansa otson niskalle, mutta pian sen ote lipesi. Verta pulpahti sen korvasta ja naaras putosi maahan makaamaan. Kaksi silmää tujotti ensin susia ja sitten taas karhua. Se ei sallisi otson satuttaa lauma tovereitaan.

Seinäruusua hämmästytti hieman Akan reaktio, Väsyikö se ?
Tosin oli Seinäruusunkin Askel aavistuksen hidastunut, Mutta vain siksi että narttu oli itse sen aiheuttanut jaksaakseen juosta loppuun.
Korvapuolen ilmoittautuessa Akan ' hommiin ' Seinäruusu otti välimatkaa hieman Korvapuoleen, Ja juoksi toisen kanssa kumminkin samaan tahtiin, Häntä selän jatkona.

Korvapuolen kaatuessa Seinäruusun silmät ja suu rämähtivät apposen auki järkytyksestä, Tappaisiko tuo karhunretale Korvapuolen ?!
Seinäruusu otti hitaita ja varovaisia askelia lähemmäksi, Haukahdellen välillä karhulle, Mutta Kiteen saapuessa Seinäruusu suuntasi laukka-askeleensa kohti korvapuolta, Ja kannusti mukaansa.

'' Kide, Päästä irti !! '' Seinäruusu huudahti, Ja nyökkäsi Kiteelle että seuraisi, Sitten kaksikko lähti Akan kulku-reitistä hieman poiketen juoksemaan kohti solaa, Jossakin välissä kaksikko ( + Kide ? ja Akka? ) varmaan syöksähtäisivät karhun taakse ja ajaisivat sensyvemmälle solaan. Seinäruusu vilkuili tulisiko Kide ja missä Akka on. Akkaa ei osunut Seinäruusun näkökenttään, Joko Akka oli jossakin piilossa tai Seinäruusu ei vain huomannut sitä. Seinäruusu hidasti hieman, Mutta vetäisi Spurtin Korvapuolen edelle ja taas hidasti, Sekin alkoi pikkuhiljaa väsyä, Korvapuoli ja Seinäruusu juoksivat rinta rinnan.

// pientä hittausta : ) //

// EDIT! : Pelasinpas vahingossa Metkan vuorolla, poistin tästä tämän viestin, Metka ole hyvä siis. Pahoittelen sekoilujani. :C //

Akka oli helpottunut päästessään lepäämään pahimmin ahdistetun suden paikalta, sillä siinä juokseminen oli todella rankkaa, ja sitkeäkin susi väsyisi äkkiä. Onneksi tässä oli nyt näinkin monta sutta yhdessä, kyllä tästä selvittäisiin. Akka jättäytyi kontion sivulle juoksemaan, pysyen kuitenkin täysin mukana tilanteessa, valmiina toimimaan salaman nopeasti, jos tilanne äkisti muuttuisi vaikkapa kontion hyökkäykseen.
Sitten tilanne muuttuikin. Kontio iski Korvapuolta kohti! Samalla jostain takaa hyökkäsi mahtavalla loikalla susi täysin yllättäin karhun kimppuun. Susi roikkui hetken karhun niskassa, kunnes ote kirposi ja susi lensi maahan. Akka ei ollut tunnistanut sutta, eikä sillä ollut aikaa jäädä ottamaan selvää, kuka moinen pölvästi oli. Toivottavasti tälle ei kuitenkaan ollut käynyt pahemmin! Ja tuo toinen vieras susi...toivottavasti karhu ei ollut tehnyt siihenkään pahempaa jälkeä! Akka tunsi miten huoli velloi sen sisällä, mutta sillä ei tosiaan ollut aikaa jäädä ottamaan selvää, miten tässä oli käynyt. Karhu oli ensin hoidettava!
Ajojahti oli saapunut solaan. Akka kiri Seinäruusun vierelle, hieman voimat palautuneena, ja väisti kontion käpälää, joka iski sen takapuolen seutuville niin, että ilmavirta pöläytti sen karvoja. Nyt karhu pysähtyi öristen. Sen suu oli vaahdossa ja silmät leiskuivat kun se nousi voimakkaalla nykäyksellä seisomaan takajalkojensa varaan. Kontio huojui siinä suurena ja pelottavana, niin hurjana, ettei Akka ollut milloinkaan nähnyt mitään yhtä vaikuttavaa. Akka oli pysähtynyt - se lähestulkoon istui - parin metrin päähän karhusta, ja vain tuijotti tätä villiä petoa. Narttu tunsi miten sydän hakkasi sen rinnassa, kaulassa, päässä, korvissa...ja sitten kontio tiputtautui alas korkeuksistaan iskien kohti Akkaa.
Akka havahtui loikatakseen sivuun, ja sai vain lumiryöpyn päälleen. Sitten se haukahti terävästi karhulle, tuijottaen sitä suoraa silmiin, ja lähti juoksemaan eteenpäin. " Iskekää te siihen takaa hampaanne! Käykää kintereisiin! Jalkoihin! Juoksen edellä ja pidän sen huomion minussa, Nyt se on saatava lähtemään pois täältä!

Korvapuoli huomasi kuinka karhun selkään pomppasi aivan yhtäkkiö joku neljäs susi. Naaras oli todella kiitollinen toiselle, joka oli johtanut karhun huomion vähäksi aikaa toisaalle. Korvapuoli huomasi, kuinka Seinäruusu tupsahti siihen ja kannusti mukaansa. Narttu lähti mukaan, ja huomasi pian Akankin kirivän siihen kaksikon rinnalle, ja etsi katseellaan uusinta ajojahtiin liittynyttä naarasta, mutta ei ainakaan siinä vaiheessa nähnyt sitä. Lunta oli runsaasti, ja se vaikeutti liikkumista. Korvapuolen jalkojen lihakset huusivat jo armoa, mutta sitä ei annettu. Nyt alettiin olla jo solassa, ja se sopi Korvapuolelle paremmin kuin hyvin. Samassa Korvapuolen eteen kohosi varjo, ja naaras käännähti säikähtäneenä huomatessaan karhun nousseen takajaloilleen. Hetkeksi sen aivotoiminta tuntui pysähtyvän, ja se tunsi itsensä todella pieneksi. Sitten samassa kontio jo tiputtautuikin kaikille neljälle jalalleen, ja se hyökkäsi kohti Akkaa. Korvapuoli ehti huomata kuinka sen lajitoveri loikkasi havahtuessaan sivuun, ja näytti siltä ettei siihen ainakaan toivon mukaan osunut muutakuin lumipölly. Naaras kuuli ohjeet, ja jättäytyi helpottuneena ja hengästyneenä karhun taakse. Kontio ei tainnut huomata narttua, vaan oli keskittynyt ainakin toistaiseksi Akkaan. Korvapuoli näykkäisi jättiläismäistä karhua kinteereeseen, ja huomasi kuinka karhu lähti liikkeelle kunnolla näykkäisyn avustamana. Korvapuoli yritti pysyä mukana, ja keskittyi vain itseensä ja karhuun, eikä ehtinyt katsella mitä muut tekivät vai tekivätkö mitään.

// Nyt siis Caramel. Foxin vuoro //

Kide oli saanut selkäänsä mutta se ei antanut periksi. Naaras murisi matalalla äänellä, niskakarvat pystyssä ja väläytti hampaitaan. Pian se oli kiinni karhun reidessä. Se ei anatisi tuon päästä helpolla.


Mesikämmen päätti keskittyä raatelemaan vain yhtä sutta, ja Kide näytti olevan juuri se narttu. Naaras husi toisille aroittavasti; " PAKOON !! Pakoon tai piiloon..." Se huusi, mutta lause jäi hieman kesken, koska karhun kynsi oli lävistänyt Kiteen korvan.

'' KIDE KIDE ! '' Seinäruusu rääkäisi huomatessaan karhun aikeet, murahti ja alkoi koiramaisen räksöttämisen.

'' Kide ! Tule pois sieltä ! Oletku hullu ?! Se raatelee sinut , tänne näin , äkkiä ! Ajetaan se kauvemmaksi rajalta ! '' Narttu haukahteli vielä sanojensä jälkeen, hyppi sivuille lumessa saadakseen karhun huomion, toki tässä oli se riski että karhu saisi suden kiinni takaa-ajossa mikäli se edes lähtisi takaa-ajoon. Mesikämmen huomasi onneksi Seinäruusun ja lähti pinkomaan sen hermoja raastaneen räksötyksen alkuperää kohti kömpelösti mutta yllättävän nopeasti, Seinäruusu haukahti jotain epäselvää muille varoitukseksi ja lähti juoksemaan minkä jaloistaan pääsi kauvemmaksi rajalta karhu vanavedessään.

(( pientä autohittiä, tai jtn sen tapaista ^^ ))
Seinäruusu oli juossut jo matkan, sen voimat ehtyivät askel askeleelta, mutta karhussa ei näkynyt kovinkaan paljoa voimien ehtymisen merkkejä, Seinäruusu syöksähti sivulle, suojaan metsään karhun jatkaessa eteenpäin. Seinäruusu kaarsi karhun taakse seisomaan, ja pikkuhiljaa karhukin hiljensi vauhtiaan huomattuaan ettei sen edellä juossutkaan enään susi, se oli ilmeisesti ollut niin sokaistunut raivosta ettei ollut huomannut Seinäruusun häipymistä, karhu urahteli turhaantuneena ja katsahti sivuillensa, ei näkynyt susia. Ilmeisesti Karhu luuli että hukat olivat juosseet edemmäs piiloon joten se jatkoi hitaasti ja niin hiljaa kuin pystyi askellustaan edemmäs, Seinäruusu hivuttautui puiden suojaan, toivoen että karhu lähtisi pois.

Kun Seinäruusu oli kadonnut kontioon näköpiiristä, se yllättäin jäi paikalleen, ja näytti aivan siltä, kuin jokin olisi iskenyt sitä päähän ja saanut sen hetkeksi näkemään tähtiä. Akka pysähtyi voimakkaasti jarruttaen aloilleen, ja toivoi, että muut ottaisivat siitä esimerkkiä. Karhun päässä liikkui nyt jotain, pitäisi katsoa, mitä se aikoisi nyt seuraavaksi tehdä.
Otso havahtui tilastaan puistellen suurta päätään puolelta toiselle, örähtäen pari kertaa hyvin matalalta. Sitten se käätyi hitaasti puolittain ympäri, ja katseli metsää ympärillään, jossa se saattoi nähdä susien odottavan. Se katseli aikansa, mutta käänsi sitten jälleen örähtäen selkänsä susille, ja lähti hitain ja rauhallisin askelin kulkemaan kohti pohjoista. Kontion poistumisessa oli jotain lähes majesteetillista, ja Akka katseli sitä lumoutuneena.
Noin vain, yhtäkkiä, karhu oli päättänyt lopettaa yltiömäisen riehumisensa, ja lähti nyt tyynesti pois paikalta juuri siihen suuntaan, minne sudet olivat sen toivoneetkin menevän.
Tuntuu, kuin tuon kummallisen karhun päässä olisi napsahtanut jotain takaisin kohdalleen. Akka mietti seuratessaan suuren eläimen loittonevaa selkää.

Korvapuoli oli täydellisen sekaisin nopeista tapahtumista ja katsahti huolestuneena Kiteeksi kutsuttua narttua jonka korvan karhunkynsi oli lävistänyt. Narttu huomasi Seinäruusun usuttavan karhun peräänsä ja asteli sitten kiireesti loukkaantuneen luokse.
"Sattuiko?" Korvapuoli kysyi huolissaan ja tarkasteli otsa rypyssä lävistettyä korvaa veren pulputessa siitä. Naaras kääntyi katsomaan nopeasti taakseen juuri parahiksi huomatakseen kontion ylpeän poistumisen paikalta. Susi pudisti hieman päätään tuhahdellen ja kääntyi jälleen Kiteen puoleen hieman huolestuneena. Korvasta voisi tulla paljonkin verta eikä sellainen ollut hyvä asia, kuten Korvapuoli itsekin tiesi.

Kide nöosu ylös, silä se oli kaatunut. Se katsoi ympärillään olevia susia.


" Minulla ei ole hätää. Taidan lähteä... " Naaras sanoi ja lähti nilkuttamaan pois päin. Oieasti sitä sattui, mutta se ei halunnut aiheuttaa muille vaivaa. Sen jaloissakin oli paljon kipua, mutta silti se juoksi, juoksi.

(( Kiitos minun osaltani, Kide lähteepi nyt ^3^))

Seinäruusun katse kulki jokaisessa levottomana ja hätäisesti, sen piti varmistaa että jokainen oli kunnossa. Kide näytti nilkuttavan ja sen korva oli värjäytynyt verestä, paha, paha juttu. Seinäruusu oli lähtemässä Kiteen perään mutta toinen hävisikin jo kohti reviirin sydäntä, Seinäruusu ei saisi Kidettä kiinni ja ehtisihän sitä puhua myöhemminkin.

Naaras nyökkäsi Akalle varmistaakseen että sillä itsellä ainakin oli kaikki kunnossa, Akkakin näytti olevan kunnossa ja samoin Korvapuoli. Naaras lähti askeltamaan läähättäen kohti Korvapuolta.

Akka tunsi suurta huojennusta karhun poistumisesta, eikä se voinut vastustaa ulvontaa, joka matalana kupli sen sisuksissa tietään ylös päin. Akka tunsi ytimissään, että se yhdessä toisten susien kanssa oli voittanut otuksen, vaikka eihän asia aivan niin ollutkaan.
Narttu kohotti suuren päänsä ylös ja kallisti sitä hieman takakenoon. Hyvin matala, persoonalliselta kuulostava ja helposti tunnistettava ulvonta kumpusi Akan kurkusta ja se odotti tovereidensa liittyvän mukaan. Akka myös toivoi, että paikalta hävinnyt, loukkaantunut Kide tulisi takaisin muiden luo, sillä sitä huoletti hieman, kuinka pahasti huimapäinen narttu oli loukannut itsensä.

Korvapuoli jäi katsomaan huolestuneena ja hieman pökertyneenä Kiteen perään, mutta antoi nartun mennä omia menojaan. Mitäpä Korvapuoli olisi oikeastaan voinutkaan tehdä sen hyväksi? Niin, naaras olisi voinut tarjota vain sanahelinää omista kokemuksistaan, joka olisi ehkä kohentanut toisen mieltä, mutta ei mitään mikä olisi kuitenkaan pidemmällä tähtäimellä naarasta auttanut. Korvapuoli tunsi samassa jo kauan odotetun helpotuksen pyyhkäisevän ylitseen ja joutui istuutumaan rauhoittaakseen yhtäkkiä alkanutta tärinäänsä. Järkytys karhun kohtaamisesta lähti purkautumaan nopeasti ja vasta silloin Korvapuoli tajusi kuinka kovin se olikaan pelännyt itsensä ja muiden puolesta. Korvapuoli huomasi kuin sumun takaa Seinäruusun lähtevän kävelemään sitä kohti hengästyneenä, mutta Akan ulvonta... Narttu yhtyi lähes huomaamattaan voitonriemuiseen äänentuotantoon paljastaen kurkkunsa nyt yltyneelle luita ja ytimiä hyytävälle viimalle. Korvapuolen ulvonta oli vähintään yhtä persoonallista kuin Akankin, mutta muuten täysin päinvastaista. Ääni oli hyvin siro ja lähes korviaviiltävän kirkas, mutta kantavuutta ei siinä ollut nimeksikään.

Seinäruusu terästi korviaan kuullessaan laumatovereittensa ulvomisen.

Niimpä vaaleaturkkinen narttu nosti melkein täysin valkeaa kuonoaan, kallisti myös päätään takakenoon ja pian ilmaa halkoi kumea mutta samalla kimeä ulvonta jonka tunnistaisi mistä vain, ei samankaltaista ulvontaa helpolla löytyisi. Kantavaksi ulvontaa pystyi todellakin kutsumaan, muttei käheäksi. Hetken päästä narttu laski päätään ja sulki suunsa, nyt olisi hyvä palata Haukan reviirille takaisin. Seinäruusu lähtikin jo verkkaasti jolkotellen kohti Haukan reviiriä, sillä oli koti siellä josta se ei luopuisi. Otson häätäminen oli rajoittanut sen voimia ja jaksamista, nyt se voisi levätä päivän ja sitten palata taas lauman tavalliseen hierarkeen.

Loppu?
Akka kuittaa.

Kaimar se nyt, vai haluaako Dino pelata Korvapuolensa Seinäruusun mukaan? :) Kiitos kumminkin mukavasta pelistä ja mahtavasta peliseurasta!

Juu, eiköhän tämä ollut tässä. Kiitokset seuralaisille. 8) Ja nomnom, kun tämä peli sijoittuu ennen Korvapuolen liittymistä nuormetsäläisiin, niin en taida alkaa jälleen pakkaa sekoittelemaan näitten pelijeni kanssa.