Tasangolla tapahtuu ((LOPPU))

Kaunis päivä. Kelo oli suunnilleen kolme, ja aurinko oli vielä taivaalla. Vain kevyt tuuli puhalsi tasangon yllä.


Valkoinen susi naaras asteli lumen peittämällä tasangolla, mutta maa alkoi käydä loskaiseksi kevään ottaessa ensimmäisiä askeliaan luonnossa. Sirppi oli kaivanut jo muutaman päivää sitten kuoppia ympäri tanaskoa, mutta valinta oli ollut vaikeaa. Asettuminen oli kuitenkin oli päätynyt yhteen suureen ja syvään koloon aivan tasangon reunalla. Se oli puoliksi täynnä vanhoja olkia, jotka naaras oli löytänyt eräästä hylätystä kolosta. Myös hieman rahkasammalta oli löytynyt kivistä.


Pian, aivan yllättäen, tunsi naaras polttavaa kipua vatsassaan. Se tiesi heti mitä oli tapahtumassa. Valkoturkki asteli hitaasti koloon ja yritti ensin peittää kipuaan ja vain kestää. Tuska oli kuitenkin vielä pieni ja se yltyisi vielä. Sirppi avasi kitansa ja ulvahti lujaa.

" Voi miksi juuri nyt...? " Se sanoi hiljaa ja sätkähti hieman.

(( Eli juonta vähän: Naaraan synnytyksessä on jotakin ongelmia, ja sen takia pennut kuolevat. Balckya ja Toskaa kaipailisin tänne ))

((Here we come.^^))

Toska käveli pitkin askelin. Se kirosi lunta, joka toisena päivänä oli sulanut loskaksi ja seuraavana olikin jääkovaa. Nyt oli näköjään loskan vuoro. Onneksi Toskalla oli pitkät raajat.
Alunperin uros oli etsimässä jotain syötävää, mutta nyt se luuli haistaneensa jotain tuttua, ja päätti käydä tarkastamassa. Kenties vaikka Ryhmän jäsen, tai joku, jolla ehkä olisi syötävää...
Toska nuolaisi huuliaan ja jolkotti jo ripeämpää vauhtia eteenpäin. Pian hukka kuulikin aika tuskaisen ulvahduksen, ja ei ollut ihan varma, mutta se kuullosti vähän Sirpiltä. Toska juoksi kevyillä raviaskeleilla aukealle, jossa oli siellä täällä pesänalkuja, ja yhdessä niistä tuntui olevan joku..
Sirppi.
Uros hidasti vauhtiaan ja luimisti korvansa. Se tuli jäykin askelin vähän lähemmäs ja pörhisti karvojaan joka askeleella. Uros veti vähän huuliaan taakse muttei ihan murissut, Sirppi oli varmaan synnyttämässä kaikesta päätellen.
Toska laski mustat huulensa mutta tuijotteli yhä arvioivasti narttua. "Sirppi.. Onko jo aika?" Toska kysyi ja huomasi, että oli muistanut tuon nimen. Hyvä, ehkä se muistaisi muutkin.
Viimeksi kun Toska oli ollut synnytyksessä kunnolla mukana, se oli odottanut omien pentujensa syntymää. Muisto vähän kalvasi urosta, nyt synnytystilanne oli ahdistava ja ehkä jopa pelottava. Hermostuneen oloisena Toska jatkoi matalalla äänellään; "Tarvitset ravintoa. Tuonko jotain?"
Tummaturkki ei enää tuijotellut vaan roikotti päätään ja katseli synkkänä kulmiensa alta. Karvat olivat laskeutuneet ja sen häntäkin roikkui rentona takajalkoja myötäillen, mutta korvat olivat ja pysyivät niskassa.

Sirppi huomasi Toskan ja luimisti korviaan. Se ei halunnut näyttää avuttomalta ja ravisti päätään kieltäytymisen merkiksi. Se selviäisi kyllä. Ehkä.


Naaras tunsi kivun voimistuvan ja se hengitti tiuhaan tahtiin. Pieni ja hiljainen vinkaisu, se merkitsi silti suurta kipua. Valkoturkki manasi mielessään ja sen hitusen kellertävät hampaat narskuivat. Se katsoi Toskaa silmiin, mutt tunsi pientä häpeää. Se ei tiennyt mitä tunsi urosta kohtaan, mutta jotakin se silti sisimmässään tunsi. Se vain peitti sen itseensä.

Valkoturkin tassut alkoivat käperyä lähelle ruumista ja pian taas se tunsi voimakkaan, korventavan kivun ryöpyn. Kestäisikö se tämän kaiken ?

Toska katsoi tutkimattomalla, salaperäisellä ja kylmällä katseellaan tuskaista narttua. Jos se olisi voinut, se olisi kohauttanut olkiaan ja vasta sitten asettunut vatsalleen pesäkolon suun viereen.
Toska laski päänsä etutassujensa väliin, ja väisti toisen katsetta minkä pystyi. "Kuten haluat.." se sanoi ja nuolaisi huuliaan. Oikeastaan oli vähän kiusallista olla näin kahden Sirpin kanssa, etenkin kun tuo synnytti. Toska ei oikein osannut, tai halunnut tyynnytellä narttua. Se ei tiennyt, miten olisi reagoinut. Sade oli ollut ihan eri asia, silloin Toska oli ollut hellä.. Uroksen silmien väliin ilmestyi pari ryppyä ja se sulki simänsä. Ei nyt tälläinen herkkyys käynyt tämän nartun kanssa.

Tuo on varmasti tuskallista.. Toska ajatteli avatessaan silmänsä ja kohdistaen ne Sirppiin. "Öh.. Pärjääthän sinä?" Toska sanoi, mutta niin värittömällä äänellä kuin vain taisi, ihan kuin ei välittäisikään. Sisimmässään sen teki vähän pahaa katsella toisen vinkuvan siinä hirveissä kivuissa. Mutta se oli jossain niin syvällä, että uros tunsi sain vain pienenä ahdistuksen, myötätunnon ja ikävän sekaisena tunteena vatsansa pohjassa.
Toska littasi korviaan vielä enemmän, ja se nousi kyyryyn varovasti, jäykästi. Hitaasti uros tuli lähemmäs, ja asettui Sirpin (kylkeen?) kiinni ja painoi päänsä lähelle Sirpin omaa.
"Minä.. Olen täällä sinua varten.." se kuiskasi niin äänettömästi että Sirppi ei niinkään läheltä välttämttä kuulisi. Yhä Toska vältti katsomatta toista silmiin.
Tummaturkkia ahdisti, niin kovasti, ja silti toisen suden läheisyys tuntui hyvältä. Pitkästä aikaa se oli oli kosketuksessa johonkuhun. Mutta toisaalta pienikin painostaminen saisi sen vaihtamaan paikkaa kauemmaksi, se oli pienestä kiinni.

Toisin kuin Sirppi, Toska ei välttämättä tuntenut mitään niin syvää narttua kohtaan, ei ainakaan myöntänyt. Vain suojeluhalua. Naarasta jolla oli pentuja, täytyi suojella, se vain oli niin. Ja muutenkin, Toska ajatteli, Hänkin oli valkoturkkinen..

Sirppi katsoi Toskaa joka kävi kolon suulle. Sen olisi tehnyt mieli huutaa, mutta se ei pystynyt. Kylmä ja hiljainen uros oli siinnä niin, mutta mitö se tekikään. Sulki silmänsä !

Naaras nyökkäsi toisen kysymykselle. Puhuminen oli vaikeaa ja ennen kuin se oli ehtinyt edes raottaa kitaansa, oli Toska sen vierellä. Sanat kuuluivat valkoisissa korvissa hiljaisina, mutta silti ymmärrettyinä.

" Hyvä on... " Sirppi sanoi. Sen olisi tehnyt mieli sanoa muutakin, muttei pystynyt. Pian naaran päästi suustaan kovan vinkauksen ja ulvahduksen yhdistelmän. Jokin nyt oli pielessä. Valkoturkki tunsi kuin jokin repeäisi sen sisällä. Hampaat narskuivat sen leuoissa, mutta se yritti olla urhea.


En jaksa enäään kauaa... Olkaa kilttejä ja tulkaa ulos pennut... Se ajatteli ja sen jalat sätkivät hieman.

Toskan kasvoille tuli hiukan kärsivä ilme, se ei voinut olla ajattelematta, että oli onnekas kun sen ei tarvinnut käydä tuota läpi. Urosten homma oli.. Öh, helpompi.
Uros ihmetteli, miksi tämä kesti niin kauan. No, Sateen synnytys oli sujunut hyvin, ehkä Sirpillä oli vain vähän hankalempaa. Toivottavasti pennut syntyisivät silti terveinä, oli niin surullista katsoa emoja jotka tajuavat pentujensa kuolleen. Kaikki pnnistelu oli hukkaan heitettyä, kaikki se odotus ja toivominen olisi mennyt harakoille. Se oli niin väärin.
Ei vanhempien pitäisi haudata lapsiaan.. Toska ajatteli ja sitten se tajusi, että oli itse tehnyt niin. Sen vatsassa tuntui kylmää, jääkylmää, ennen kuin lämmin ikävä täytti urosta.
Toska vilkaisi ohimennen ja salaa valkoturkkia, Toivottavasti hänelle ei käy kuten minulle.

((Häthätää kirjoitin. :3))

Sirpin silmäkulmaan muodostui jo kyynel. Sen jalat sätkivät nopein, pienin liikkein ja se vinkui hljaa. Oli hyvä että Toska makasi sen vierellä. Se toi hieman helpotusta tähän kivun täyteiseen tapahtumaan, mutta se ei ehtinyt ajatella pitkä'än, kun taas polttava tuska hivuttutui sen sisällä. Valkoturkki vinkaisi kovaa ja käpertyi nyt pieneksi möykyksi.


Naaras vilkaisi nopeasti Toskaan, mutta kääni päänsä pois nopeasti. Toinen tuskin välitti sen hyvinvoinnista, enemmän kuin oli pakko.

((Jatka toki siihen kun pennut tulee mailmaan.. Surullista.. :3))

(( Oukkei, hehe x3 ))


Sirppi teki nyt suuren liikkeen ja tönäii vahingossa samalla Toskaa. Valkoturkki ponnisti lujaaja se tunsi kuinka jokin tuli ulos. Kivuliaasti, mutta ulos. Se ei pystynyt katsomaan, sillä jo toinen pentu alkoi työntyä ulos, kohti maailmaa. Kohdunkaulasta ponnisti nyt pentu ja pian sekin oli jo ulkona.

(( Tunti myöhemmin ))

Naaras ponnisti viimeisen palleron ulos. Sirppi hengitti raskaasti ja huohotti. Pian se kuunteli korvat hörössä, ei vikinää tai muutakaan. Pelkkää hiljaisuutta. Kauhuissaan se kääntyi ja katsoi sen pentuja. Nuolaisi naaras kaiki puhtaiksi. Viisi valkoisen hohtoista ja hieman rusehtavaa pentua makasi sen hännän alla, mutta mitä se näkikään. Yksikään ei liikkunut. Kyyneleet täyttivät naaraan silmän ja se tönäisi pentuja kuonollaan. Se tajusi kaiken.

" Ei... Ette saa olla... EIIIIH !! " Naaras huusi ja kyyneleet viervät sen silmistä kuin koski. Se oli kuvitellut jo kauan kuinka pienet pennut juoksentelisivat sen jaloissa. Tähti, Täysikuu, Hopeakoski, Sammaltassu, ja Harmaaraita. Mutta toisin kävi.

Sirppi käpertyi kerälle ja nyyhki. Se ei voinut kuvitella että kaikki sen pennuista olisivat... Kuolleita.

((Voi ei.. Tiesin että se oli tulossa, mutta silti.. x3))

Vihdoin. Nyt ne taisivat olla ulkona! Toska nosti äätään ja tuijotti pentuja. Se tajusi heti, niin hyvin se muisti omat pentunsa verisinä maassa. Sirpin katsoesa uros käänsi päänsä pois, se ei halunnut nähdä toisen reaktiota.
Silmät tiukasi kiinni uros kuunteli toisen valitusta. Näin ei olisi pitänyt käydä.. Ei hänelle, Toska ajatteli ja kirosi mielessään. Se kuuli, että Sirppi ehkä itki. Tummaturkkiin sattui kun se kuuli tuon.. Miten se näkikään itsensä vuosia sitten Sirpissä. Se muisti sen vihan, itseinhon ja surun. Ikinä elämässään se ei ollut toivonut niin kovasti että olisi voinut palata ajassa takaisin.

"Olen pahoillani.. Sirppi.." Toska sanoi hiljaa ja nousi vähän, "Haluat varmaan olla hetken yksin.." se sanoi. Uros tunsi kiusaannuttavansa narttua, ja se oli muutenkin hämillään. Sen verran kivestä uroksen sydän oli tehty, ettei se itkenyt vaikka pennut kuolivat. Se vain tunsi sen kaiken epäoikeudenmukaisuuden nahoissaan.
Toska nuolaisi huuliaan, se ei ollut hyvä tälläisessä. "Minun piti kerran sanoa sinulle.." uros sanoi mutta ei katsonut Sirppiin. Se oli hetken hiljaa ennen kuin jatkoi;
"Aina sille ei ole syytä, miksi jotkin asiat tapahtuvat, mutta sen tiedän, että voit kääntää ne eduksesi.. Ajattele miten vähän jokin lellitty susipenska tietää toisten tunteista, tai miten vähän sellainen susi tietää mistään mitään. Sellaiset eivät kestä, ja ovat heikkoja pienenkin takaiskun jälkeen.. Me olemme vahvoja"

Hetken päästä uros olikin jo kadonnut pesäkolosta, ulos, usvaiseen iltapäivään..

Sirppi kuuli kuinka Toska puhui. Miksi näin tapahtui ? Tämä oli nartun mielesä väärin. Kaikki se tuska, kaikki se odotus, oli ollut turhaa. Kaikki ilo, suru, pineet ja viimeinkin kun kaiki olisi ollut hyvin, kaikki urskaantui kuin myyrän kallo.


" Toska..." Sirppi aloitti, mutta ei jatkanut sen enempää. Se makasi yksin pesäkololla ja piansen kyyneleet olivat kuivuneet vain viivoiksi sen turkilla. Se avasi silmänsä, mutta sulki ne uudelleen.Naaras mietti. Se tunsi kevyen tuulahduksen tulevan sisään ja se tunsi kuinka loska loiskui ulkona. Se oli saanut olla kiitollinen niin monista asioista sen elämässä.

" Elämässäni on ollut paljon hyvää. Sain hoivaa emoltani. Sain kokea ensi rakkauteni. Sain kodin ja lopulta löysin suden johon voin luottaa... Tai niin ainakin luulen. Saan olla kiitollinen niin monesta asiasta. " Valkoturkki mietti ääneen. Tottahan tuo oli.


Pian sen kullankeltainen katse etsi ulkona lymyävää urosta. Mihin toinen oli mennyt ? Jotenkin oli ollut outoa olla Toskan kanssa näin... Lähekkäin ? Mutta silti ihan hyvältä.

Tummaturkki istua nökötti ulkona muutaman metrin päässä pesästä. Se oli selin Sirppiin ja istui siinä korvat niskassa. Toska oli ihan hämillään omasta käytöksestään, niimpä se oli paennut tilannetta. Hetken mietittyään uros päätti tehdä taktisen vedon.
Hukka nousi ja käveli pari jäykkää askelta takaisin pesään päin. Se tuijotteli hetken tavalliseen tapaansa vihaisen ja kylmän näköisenä. "Mitä sinä vielä haluat?" se kysyi synkkänä ja näytti siltä, että oli lähdössä.

Mutta niitten harmaansinisten suden silmien takana Toska hymyili. Se hymyili mielessään lempeästi ja ilkikurisesti. Sirppi oli saanut maistaa Toskan ihan vähän hellempää puolta, mutta tämä oli vain jäävuoren huippu. Kyllä se osasi olla ihana, huolehtiva uros kun halusi. Nyt se kuitenkin veti perusroolinsa ylle, mutta vähän leikkimielisemmin kuin yleensä.
Uros virnisti ja katsoi huvittuneena Sirppiä nartun keltaisiin silmiin merkiksi, että kyllä se tarkoitti kaikkea mitä oli tehnyt ja sanonut aiemmin.
"Nähdään, tytön tylleröinen.. Nämä eivät ole hyvästit", uros sanoi vähän aliarvioivaan, leikkisään sävyyn ja kääntyi ympäri. Sen oli jo aika etsiä Tuisku käsiinsä, ja jatkaa reissua Vallan reviirille. Nyt se kuitenkin astelisi hymy naamallaan ja häntä kepeästi keikkuen nilkkojen tasalla.

"Hassu tyttö.."

Sirppi katsoi hieman hölmistyneenä toisen loittonevaa selkää. Kuitenkin naaras hymähti Toskalle ja nuolaisi huuliaan.

" Ensikertaan siis... Toska " Valkoturkki sanoi ja hymyili. Sen sisällä oli lämmin, ja se sulki silmänsä. Päivä oli ollut rankka joten unet olisivat nyt tarpeen. Se kiersi häntänsä kuolleiden pentujensa ympärille. Jokupäivä se vielä näkisi pentuja jaloissaan.

((Nyt varmaan Loppu? :3))

( Juu. Kiitti jänskästä pelistä ^^))