Mietiskelyä - loppu

Aamu sarasti koivujen takaa. Ruoste istui auringossa ja mietti. Se mietti.

Haukka... Anna anteeksi... Ruskoturkki sanoi ja lipaisi huuliaan. Se oli tenyt yöllä syvän päätöksen ja nyt se tahtoi toteuttaa tuon. Sen olisi satava puhua Haukan kanssa pian, sillä se oli päättänyt erota laumasta. Päätös oli ollut vaikea, mutta uros ei vain halunnut elää siinnä laumassa.

Ruoste katseli taivaalle hieman murheellisena. Silti se tunsi päätöksensä oikeaksi.


Uros nuuhkaisi rajoja viimeisen kerran. Nyt se olisi viimeistä kertaa laumansa suojissa. Laumansa reviirillä tavallisena laumalaisena. Mutta kun ruskoturkki astuisi pois, se olisi pian rajarikkuri.

Ruoste otti muutaman askeleen ja pian se oli ulkona lauma alueelata. Päätös oli tehty, eikä paluuta olisi. Toki Ruoste voisi aina liittyä laumaan uudestaan, mutta se ei ollut nuoren uroksen suunnitelmissa. Ei tosiaankaan. Nyt olisi vain etsittävä Surma.


Ajatus tästä valkoisesta naaraasta hellytti Ruosteen mieltä. Kaunis naaras oli varmaankin Vallan mailla. Se muisti vielä Surman ja sen ensi tapaamisen. Kuinka se oli jäänyt jluolaan vangiksi kun puu oli rysähtänyt oviaukon edustalle.

Nyt olisi aika uudelle alulle ja uudelle elämälle. Vallan reviiri täältä tullaan !

(( Loppu))