Kasvavat pienokaiset ((Korppi sekä pennut))

((No niin! Avauspelisä siis pentuhahmoille!))

Alfaparin pennut olivat jo kahden kuukauden ikäisiä. Yhdessä valittunsa, Korpin, kanssa Varpu oli suunnannut Loivarinteelle pentujen kanssa. Vanhempien oli määrä opettaa pennuille, miten reviirillä liikutaan ja miten paljon matkaa tehtiin kahden kohtaamispaikan ja pesäluolien välillä. Sudet jäisivät kasvattamaan pienokaisiaan tänne niin kauan, kunnes nämä olisivat kyllin suuria pysymään muun lauman mukana.

Varpu oli jälleen oma äreä itsensä. Nimittäin pennut olivat rasavilleimmässä iässä ja uroksen hermoja totisesti koeteltiin tuon tuosta. Aina joku pennuista oli koettanut hieman näykkiä isänsä hännänpäätä ja jokunen väsähtäessään piti kantaa jonkin matkaa. Vihdoin, kun pieni ydinperhe oli päässyt kohtaamispaikalle alkoi päivä olemaan jo niin pitkällä, että aurinko lämmitti ehkä liiankin kanssa. Alfa meni varjoon lepäämään saman tien. Ei sillä, että matka pesäluolilta kohtaamispaikalle olisi fyysisesti ollut raskas, pikemminkin henkisesti. Varpu murahti pennuille merkiksi siitä, että nyt käytäisiin lepäämään.

Pieni Kaarna, yksi suurimmista pennuista, tapitti vuoron perään vanhempiaan. Tätä ei vielä väsyttänyt yhtään ja päiväkin oli kaunis! Miksi tuhlata sitä lepäämällä?
"Ei minua väsytä!" narttupentu protestoi. Kun se sai vain tuhahduksen Varpulta vastaukseksi, päätti Kaarna jättää aikuiset omaan arvoonsa ja kääntyi sisaruksiensa puoleen.
"Eihän teitäkään väsytä?"

(8 Korppi mamma ja Murha neiti paikalla :) ja heti suinkni kuin ehdin niin heitän saiculle murhan tiedot enneknuin pelitän sillä enenpää
))

Korppi oli ollut suhteellisen sekaisin tapahtuneesta mutta oli pikkuhiljaa palautumaisilaan tilanteesta. Se kulki rauhallsiena Varvun perässä mietiskellen mitä kuumusu teksi pennuille. Mutta ei halunnut vaivauta tällä alfan päätä nyt.

Pennut kulkivat kukin missäkni järjestyksessä, ja korppi piti silmällä moisia otuksia. Yksi ehkä pienimmistä otuksista pysyi tyystin vaitonaisena kulmat kurtussa isänsä perässä kulkien. Murha tuo varsin omaperäisnen otus mulkoili innokakita sisariaan ilkikurisesti näykkimällä ilmaa aina kun joku sisaruksista tuli neitosemme lähelle.
Korppi asteli VArvun lähelle ja asettui itsekkin lepäämään ja piti silmällä ettei yksikään penikka pääsisi menemään liian kauas.
Murha sen sijaan ei piitannut sisaruskiensa menosta vaan kyttäsi isänsä ja äitinsä välistä tyystin ilmeettömällä katseela sisaruksiaan.

Korppi käänsi päänsä Kaarnaan joka totesi ettei ollut väsynyt " En aijo kantaa sinua takaisin joten sinun on parasta levätä " Korppi tokaisi ehkä hivnen liiankin ankarasti pennulle. " Jokainen teistä voisi olal viisas ja levätä emme tulleet tänne leikkimään " Se jatkoi sitten ja laksi pian päänsä varvun vierelle.

Kotkankynsi loikki muun perheen mukana, yrittäen matkia Varpun liikkeitä. Pieni pentu innostui toki välillä lepattelevista perhosista tai alfan heiluvasta hännänpäästä, kuten pennut yleensäkin. Punaturkkinen uros kumminkin yritti käyttäytyä kuten aikuiset, vaikka se koettelikin pienen pennun itsehillintää kovin. Päiväkin oli kuuma, ja ulkona oli niin paljon nähtävää. Oli kaikenmoisia hajuja, uusia ja vanhoja, tuttuja ja tuntemattomia. Pennun uteliasta mieltä suorastaan syyhytti päästä tutkimaan kaikkea tätä uutta ja ihmeellistä.
Varpu pysähtyi, joten myös Kotkankynsi teki niin. Uros katseli, kuinka vanhemmat menivät varjoon nukkumaan, ja Kaarna protestoi vastaan. Aina sisko oli esittämässä omia mielipiteitään, ja kehtasi vielä huolehtia, ettei sisaruksia vain väsyttänyt. Kotkankynsi koki kysymyksen suurinpiirtein loukkauksena. Ei urosta väsyttänyt, vaikka olikin pienempi kooltaan kuin sisaruksensa. Ei se tehnyt pennusta sen huonompaa. Jos aikuiset eivät olisi olleet siinä ja näyttäneet mallia varjossa maaten, Kotkankynsi olisi saattanut ärähtää jotakin ilkeää siskolleen. Nyt susi kuitenkin jätti toisen kysymyksen omaan arvoonsa ja kipitti varjoon makoilemaan.
Uros ei tosin kyennyt kauaa makoilemaan paikallaan, kun levottomuus jo alkoi vainoamaan. Kotkankynsi kieppui hetken varjossa, ennen kuin asteli takaisin kuuman auringon alle, tutkimaan ja ihmettelemään. Olipa täällä kaikenmoisia hajuja!

Ronski kulki viimeisten joukossa taka-alalla. Sillä ei ollut hajuakaan minne he olivat matkalla, eikä sitä asia edes kiinnostanut. Pääasia oli, että se sai olla vanhempien ja sisarustensa kanssa. Välillä se tökki sisaruksiaan milloin mihinkin. Murhalta se tosin sai melkein hampaiden jäljet kuonoonsa siitä hyvästä. Pikku pentu saattoi välillä jäädä ihmettelemään jotakin turhankin pitkäksi aikaa ja joutui juoksemaan muut kiinni. Ronski kulki myös sivulta sivulle ihmetellen kaikkea mahdollista.

Pian joukkio pysähtyi lepäämään. Ronski läähätti ja oli juuri laittamassa maaten, kun Kaarna tuli ja varmisti ettei heitäkään väsyttäisi, se nousi ylös välittömästi. "Minua ei väsytä yhtään!" Se sanoi ja heilutti häntäänsä. Todistaakseen sanansa se käveli reippaasti Kotkankynnen luo, joka oli juuri tullut takaisin lepäämästä. Se päästi ulvahduksen tapaisen kuonostaan ja heilautti suuret tassunsa toisen selän päälle aloittaakseen leikin toisen kanssa.

Ärhämä tallusti emonsa jäljessä, ja sen pikkutassujen askel laahasi hieman maata,nostaen ilmaan hentoisen pölypilven joka askelluksella. Ärhämällä oli todella kuuma, ja väsytti. Pennun turkki oli hieman paksumpi kuin normaalisti, ja siitä ei tosiaan tälläisessä tukahduttavassa helteessä ollut yhtikäs mitään hyötyä, vaikka se talvisin mahtoikin olla oikein kadehdittu ominaisuus. Ärhämä ennätti jo ajatella yrittävänsä mennä maate varjoon isänsä viereen, mutta kun sen pikkuiset korvat kuulivat vanhempien oikein kehoittavan sellaiseen, ja muiden sisarusten toteavan, miten ei-väsyneitä ne olivatkaan, pentu pinnisti mielensä ja ruumiinsa, pinkaisten laukkaa emon ohi likimain sen kylkiä hipoen, ja haukahdellen kimeästi " Minuapa ei väsytä, Minuapa ei väsytä!"

(( tämä peli varmasti voi luokitella jäätyneeksi kunnes saiccu palaa takaisin uskon että tämä peli menee niin kauas historiaan pikku hiljaa :) ))