Totuus... [Kutsupeli: Mex & Silkki] -Päättynyt-

[Eli toivoisin Mexiä ja Turrea sekä Silkkiä ja Kaatajaa.. Surmalle valaistaan asioista..]

Surma oli tietoisesti hakeutunut Haukan lauman rajoille. Se oli miettinyt jo kauan, miten heidän suunnitelmansa oikein eteni, vai etenikö enään ollenkaan. Juuri tämä tietämättömyys oli jollain tavalla ahdistavaa. Turre ja Kaataja olivat luvanneet pitää yhteyttä. Nyt se sai hiljaisuudesta viimein tarpeekseen ja päätti ottaa asioista itse selvää, kun liittolaisiltaan ei vastausta kuulunut.

Nyt se oli aivan rajan tuntumassa, kuitenkin vielä turvallisesti laumattomien puolella. Sillä oli jo omat aavistuksensa siitä, miten asiat olisivat, mutta se oli oppinut, että täytyi varmistaa asiat ennemmin, kuin tehdä liian nopeita johtopäätöksiä. Tosin Haukka oli saanut jo reviirinkin... Todisteet taisivat puhua puolestaan. Surma oli itsepäinen, eikä halunnut uskoa niiden ainoiden susien, joihin hän luotti, pettäneen tämän.
Surma veti henkeä ja ulvoi matalan kutsun näille kahdelle, jos joku toinen tulisi, hän voisi käskeä hakemaan nämä kaksi -vaikka väkisin. Hänellä ei ollut mitään menetettävää asian suhteen. Valkea susi toisti kutsunsa varmuuden vuoksi ja nyt se ei voinut tehdä muuta, kuin odottaa.

// Täältähän minä saavun. (: //

Kaataja oli kiertelemässä rajoilla, rajavahtina, kuten kai heitä kutsuttiin. Susi tarkkaili, ettei rajarikkureita hiippailisi reviirille, ja oli valmiina ottamaan mahdolliset yrittäjät vastaan - ja käännyttämään takaisin. Kaataja jolkotteli eteenpäin omalla, hiukan kömpelöllä tavallaan, mutta yhtä kaikki, askel oli pitkä ja matkaavoittava, liike sellainen, jota uros jaksoi jatkaa kauan. Kaataja oli kiertänyt rajoilla jo jonkin aikaa, ja oli jo suunnittelemassa paluuta pesäkololle, kenties tosin pienen mutkan kautta. Pennuille ja niiden emolle, sekä toki muullekin laumalle voisi viedä ruokaa.
Vaan suunnitelmat muuttuivat, kun talvista ilmaa halkoi kutsuva ulvonta. Kaataja ei aivan saanut ulvonnasta selville, kuka kutsuja oli, mutta tunnisti äänen. Kenties jokin laumalainen siis. Kaataja kiihdytti vauhtiaan, kutsu oli käskevä, muttei hätääntynyt. Ei siis ongelmia, ainakaan vielä. Kenties vain pyyntö ja varmistus siitä, että taustatukea olisi saatavilla.

Mitä tahansa suuri uros olikin odottanut, niin ei ainakaan tätä. Rajan tuntumassa seisoi tuttuakin tutumpi susi, tosin ei laumalainen. Ainakaan omaan laumaan kuuluva. Kaataja juoksi lähemmäs, ennen kuin pysähtyi Surman eteen.
"Tervehdys, Surma", uros tervehti häntä heiluen. Susi oli iloinen tavatessaan ystävänsä, mutta myös hiukan huolissaan, kun toinen oli tullut näin lähelle rajoja. No, ehkäpä sille oli jokin hyvä syy. Kaataja katsoi toista odottavasti, miettien. Susi oli iloinen nähdessään ystävänsä, sillä viime tapaamisesta oli kulunut liian kauan.
"Miten voit, mitä olet puuhannut? Oletko liittynyt johonkin laumaan?" Kaataja kysyi ystävällisenä ja lempeänä, urosta oikeasti kiinnosti toisen elämä. Kaataja epäili toisen liittyneen laumaan, sillä valkeaturkkinen narttu haisi hiukan erilaiselle, kuin hajuun olisi tullut muutaman suden haju heikkona lisää. Uros epäili siis laumaa, mutta halusi saada varmistuksen Surmalta. Ja ennen kaikkea sen, että jos toinen oli laumassa, kenen laumassa narttu oli. Kaataja heilutteli häntäänsä, silmissä tuikki riemu ja ystävällisyys, uroksen odotellessa valkealta nartulta vastausta.

Surma oli tyytyväinen nähtyään toivotun suden saapuvan pian paikalle. Toinen vaikutti aidosti iloiselta ja se tarttui väkisinkin Surmaan. "Pitkästä aikaa, Kaataja." Se heilautti häntäänsä muutaman kerran ja katsoi Kaatajaa, jolta tuli yhtäkkiä oikea kysymystulva. Se hetken mietti miten vastaisi.
"Voin oikein hyvin. Saalista on löytynyt yllättävän paljon ottaen huomioon tämän vuodenajan. En ole tehnyt paljon mitään erikoista. Hieman lisää vastuuta tullut. Ja kyllä olen liittynyt laumaan. Vallan laumaan nimittäin. Siihen laumaan liittyminen oli kuin iskisi kaksi tai jopa useamman kärpäsen yhdellä hännän heilautuksella.." Hän aloitti ja kertoi hieman ylpeänä omista saavutuksistaan. "Sain toisen metsästysryhmän johtajuuden ja mikä parasta, Vallan lauma ei aijo vallata laumattomien alueita laaksosta, vaan sen ulkopuolelta. Pidin siitä huolen." Hän jatkoi ja hymyili aina niin pirullista hymyään.

"Entä sinä? Miten olet voinut?" Hän kysyi ja kallisti päätään korvat höröllä. Sitä kiinnosti myöskin miten Karhunkaataja oli pärjännyt Haukan laumassa. "Oletko nähnyt Turrea..." Hän kysyi ja jatkoi hetken päästä: "Miten suunnitelman kanssa on edennyt... vai onko ollenkaan?" Hän kysyi, mutta loppuosa oli tuskin kuultavissa. Häntä hirvitti jo ajatuskin vastauksen kuulemisesta ja nyt se jäi hermostuneena odottamaan, miten toinen vastaisi.

Kaataja heilutteli häntäänsä iloisena ja tyytyväisenä. Surma voi hyvin, narttu oli löytänyt lauman ja saanut samalla hyvän asemankin siinä. Uros oli varsin tyytyväinen ja iloinen ystävänsä puolesta, ja huoli haihtui. Surma pärjäisi kyllä, nartussahan oli voimaa ja tahtoa kuin pienessä laumassa. Kaataja toivoi, että Surma olisi onnellinen laumassaan. Vaikkakin toinen vaikutti varsin tyytyväiseltä. Eiköhän siis narttu ollut aivan mielissään nykyiseen elämäänsä.
Pian Surma kysyi, mitä Kaatajalle kuului, ja lopulta sen pahaenteisen kysymyksen, jota uros oli osannut odottaa. Susi heilutti häntäänsä vastatessaan nartulle.
"Minullakin menee hyvin, vaikkakin... No, odotetaan Turrea. Eiköhän hänkin saavu paikalle pian", susi vastasi, kääntyen reviirin suuntaan. Kaataja kohotti suuren kuononsa taivasta kohti, päästäen matalan ja kutsuvan ulvonnan. Vaan kuka ulvonnan kuulisikin, tietäisi, ettei nyt etsitty ketä tahansa. Ulvonta kutsui Turrea, lauman betaa, tänne rajoille. Huoli tai pelko ei ulvonnasta paistanut läpi, sillä ei Kaataja kokenut Surmaa uhkana - vaikka narttu olikin aivan rajojen tuntumassa. Näin ollen ei kukaan innokas laumalainen seikkailisi paikalle sillä verukkeella, että epäili apua tarvittavan. Ulvottuaan susi kävi makuulleen maahan, odotellen. Kyllä Turre vielä saapuisi. Pakkohan betan olisi, kun laumalainen kutsui!

Kaataja katseli Surmaa, miettien. Saisi nähdä, miten tämä voimakastahtoinen ja itsevarma narttu ottaisi uutisen siitä, että suunnitelma oli hylätty, ja että Kaataja todellakin kuului Haukan laumaan - kuten ilmeisesti Turrekin. Uros ei kumminkaan pelännyt. Susi luotti siihen, että Surma ymmärtäisi ja olisi edelleen Kaatajan ystävä. Vaikka suunnitelma olikin jossakin mielessä kariutunut.

Surmaa jäi häiritsemään, kun Kaataja jätti lauseensa kesken, koska täytyisi odottaa Turrea. Se ei luvannut hyvää. "Se on hyvä kuulla.." Surma vastasi, kun kuuli, että toisella meni myös hyvin. Kaataja kutsui Turrea ja nyt he vain voisivat odottaa. Narttu oli helpottunut, kun Kaataja oli ottanut hänen ilmestymisensä niin hyvin. Se huomasi olevansa aidosti iloinen siitä. Hän oli odottanut aivan jotain muuta.

Surma ei ollut niin rento, kuin toinen oli. Se ei laittanut maate, vaan tyytyi istahtamaan alas. Sillä aikaa, kun he odottelivat Turrea, täytyi keksiä jotain sanottavaa. Painostavaa hiljaisuutta tässä vielä kaivattaisiin. "Oletko kuullut mitään erikoisia huhuja laaksosta? Tai ei niiden tarvitse olla erikoisia. Olen ollut nyt niin paljon laakson ulkopuolella, että en pysy uutisten enkä tapahtumien perässä... " Surma halusi pysyä aina ajan tasalla mitä missäkin tapahtui ja milloin. Tietämättömyys ahdisti sitä.

( anteeksi että jouduitte odottelmaan pitkään XD ))

Turre tepasteli paikalle kun oli kutsun kuullut. Noh turren elämässä oli juruikin tapahtunut äkillinen käänne joka muutti kaiken se oli kutienkin otistiaseksi luvannut pitää asian vain haukan ja turren välisenä. Turre ei enää olltu beta se oli siirretty kataln hommaksi. noh eip ätuo mitään. turre seisahtui nähdessään surman ja kaatajan. " Te kutsuitte. " turre lausahti ja ravisti turkkiaan ja siirtyi lähemmäksi kaksikkoa.

Kaataja kuunteli Surmaa, ja nartun kysyessä huhuista, susi heilautti häntäänsä. Ai että Kaataja tietäisi jotakin huhuja laaksosta? Narttuhan kyseli vallan hulluja! Turre tiesi aina kaikesta liki kaiken, toisin kuin suurikokoinen uros. Suden mieleen ei kohonnut mitään, mitä voisi kertoa laaksosta. Eiköhän Surma tiennyt Viimasta ja Verestä.
"En todellakaan tiedä mitään laakson tapahtumista - ainakaan mitään kertomisen arvoista", Kaataja vastasi häntäänsä heilutellen. Susi makoili rentona ja luottavaisena, Surma tuskin loikkaisi seuraavassa hetkessä Kaatajan kimppuun. Olotila kumminkin muuttui, kun susi kuuli askeleet. Turre oli saapumassa.

Kaataja nousi nopeasti seisaalleen, ravistellen lumen turkistaan. Susi kääntyi katsomaan Turren tulosuuntaan, nähden pian vanhan uroksen saapuvan. Turre pysähtyi ja tervehti. Kaataja heilautti häntäänsä aavistuksen jäykästi, mutta vain aavistuksen. Susi sentään koetti olla ystävällinen.
"Niin teimme", susi vastasi ilmeettömästi. Äänestä ei kuultanut läpi mitään, uros peitti tunteensa. Häntä oli selän jatkeena, Kaataja ei uhmannut Turren asemaa - uroshan luuli vanhuksen olevan edelleen betana. Vallanvaihto ei ollut vielä Kaatajan tiedossa.
Uros kääntyi hiukan jäykän tervehdyksensä jälkeen takaisin Surman puoleen. Vaikka äskeinen rentous oli poissa, uros ei kumminkaan ollut jännittynyt. Enemmänkin varovainen ja valpas, sillä koskaan ei tiennyt, mitä kaikkea oli tapahtunut. Kaataja oli valppaana, koskei tiennyt, miten Turre suhtautuisi. Joko toinen olisi puhunut alfan kanssa, ja mihin tulokseen oltiin päädytty? Tietämättömyys ahdisti Kaatajaa, susi kaipasi elämäänsä selkeyttä ja varmuutta. Ei sotimista betan paikasta, ei näitä epäselvyyksiä. Kaataja halusi yksinkertaisen mutta hyvän elämän. Lauman tuki ja turva, se oli kaikki, mitä uros kaipasi. Saisi nähdä, saisiko Kaataja haluamaansa koskaan.

Surma oli hiukan pettynyt, kun ei kuullut mitään uutisia tai huhuja Kaatajalta. Hän lohdutti itseään sillä, ettei ollut jäänyt mistään paitsi.

Vihdoin tuttuakin tutumpi hahmo saapui. "Pitkästä aikaa, Turre." Surma tervehti ja heilautti häntäänsä. Narttu ei ollut varma, kuvitteliko hän vain, vai oliko Turre muuttunut sitten viime tapaamisen. Toinen asia, mikä todella häiritsi häntä, oli Kaatajan tervehdys. Mihin se iloisuus ja rentous katosi? Olikohan noilla kahdella -tai laumassa ylipäätään- jotain tapahtunut. "Se on sääli, etten ole nähnyt teitä pitkään aikaan.." Se sanoi kaksikolle. "Miten olet voinut, Turre? Miten olet pärjännyt Haukan laumassa?" Se kysyi ja katsahti urokseen.
Surma ei enään kysyisi samaa kysymystä uudelleen minkä se oli esittänyt Kaatajalle hetki sitten ja jonka toinen oli kätevästi sivuuttanut. Nyt se halusi selityksiä ja vastauksia.

Turreme oli sapaunut paikalle jossa sen kaksi tuttavaa olivat. josita se laski enä äsurman ystäväkseen .Turre tiesi jotian mitä se ei aikonut kertoa kaatajalle, tai omalle veljelleen. Turre piti katseensa surmassa joka puhui sille " Kiitos kysymästä ihan hyvin, ja kuten varmasti jo teidät olen perunut oman osuuteni suunnitelmsa hauan laumaa kohtaan. enkä aijo palattakkaan suunnitelmaan. Sitä paitsi kaisketa sitiä huolimatta joku käänsi selkänsä enenn muita ja tähän suteen minä olen varsin pettynyt. Mutta kuinkas Sinä Surma oelt voinut kuulutko yhä kapinallisiin laumattomiin vai ketnies johonkin laumaan. " turre ei suosrastaan edes kiinnittänyt Kaatajaan tmiänä huomiota vaikak tuo tervehtikin Turre. Noh kaatajan asema laumassao li tällä hetkellä korkeanpi kuin turren mutta eipä kannattaisi mennä pidenmän pääle puhelemaan sen koommin enenpää. Turre ei ollut tyhmä susi vaikak iäkäs olikin se tiesi paljon asioita. ja osasi päätellä paljon itsekkin.

Kaataja kuunteli Surmaa, miettien. Odottavana uros käänsi katseensa Turreen - mitä vanha susi tähän vastaisi? Rauhallisena joskin valppaana Kaataja kuunteli Turren vastauksen, mikä sai aikaan voimakkaan reaktion tummanharmaan suden sisällä. Niskakarvat kohosivat pystyyn, häntä nousi korkealle ylös ja matala murina kohosi suden kurkusta. Kaataja sieti paljon, mutta ei kaikkea. Turre oli ylittänyt Kaatajan sietokyvyn näkymättömän rajan.
"Sano se sitten suoraan. Sano se minulle! Vasten kasvojani, sen sijaan että puhuisit selkäni takana, kuten raukat toimivat. Sinä et ole raukka. Sano se suoraan", Kaataja ärähti matalasti, karvat pörhöllään ja häntä korkealla. Uros vastusti ensimmäisen kerran näkyvästi Turren asemaa - tietämättä, että käytös oli täysin oikein. Kaataja oli korkeammalla arvossa, uros saisi isotella mielensä mukaan. Susi ei kumminkaan tehnyt tätä hierarkian takia, vaan silkasta suuttumuksesta ja pettymyksestä. Uros oli uskonut, että Turresta olisi enempään. Että vanhus pystyisi puhumaan suoraan. Sen sijaan Turre oli pettänyt sen vähäisen luottamuksen, jota susiuros oli mielessään elätellyt.
"Kyllä, minä käänsin teille selkäni, ja hyvästä syystä. Käännyin liki saman tien laumaan liityttyäni, en ole tehnyt mitään Haukkaa vastaan. Koska Haukka on hyvä alfa. Minä puollustan laumaani ja alfaani, ja aiemmin kunnioitin beta-suttakin. Laumani on perheeni, ja Haukka on alfani. Sen pituinen se. Se joka vastustaa Haukkaa vastustaa minua", Kaataja jatkoi vielä, enemmänkin Surmalle kuin Turrelle. Uroksen niskakarvat tasoittuivat hiukan nartulle puhuttaessa, mutta puheensa lopuksi Kaataja käänsi katseensa takaisin Turreen. Saman tien karvat olivat taas pörhöllään, saaden suuren suden näyttämään vieläkin suuremmalta, ja häntä oli jäykkänä korkealla. Susi uhmasi Turrea, tarpeen tullen vaikka taistelisi asiansa puolesta. Vaikkei Kaataja tappeluun syytä nähnytkään, ei tämä sitä ollut. Enemmänkin uroksen uhkaava käytös johtui pettymyksestä ja vihasta Turrea kohtaan. Siltikin susi kunnioitti alfaansa, Haukkaa, niin paljon, ettei taistelisi Turrea vastaan. Olihan Haukka nimennyt vanhuksen betaksi.

Uros astui askeleen lähemmäs Turrea, muristen syvältä kurkustaan voimakkaasti. Hampaat olivat esillä, kun Kaataja tarkkaili tätä sutta. Susi tunsi toimineensa oikein, kun oli kääntänyt selkänsä tälle kaksikolle. Haukka oli loistava alfa. Siitä ei päässyt yli eikä ympäri.
"Minä toimin oikein kun käänsin teille selkäni. Se on minun mielipiteeni", Kaataja vielä lisäsi painokkaasti, muristen yhä. Uros tuijotti Turrea pistävästi, olemus uhkaavana. Kaataja ei ollut Surmalle vihainen, ei lainkaan. Toinen oli puhunut suoraan. Toisin kuin Turre, joka kehtasi puhua Surmalle Kaatajan 'petturuudesta', sen sijaan että olisi ilmaissut asian suoraan. Sylkenyt sanansa vasten Kaatajan kasvoja.
"Betan kuuluisi yhdistää laumaa, ei rikkoa sitä. Eikä varsinkaan vastustaa alfaa. Et ole hyvä beta, Turre. Sinun nimeämisesi betaksi on ainut virhe, minkä Haukka on tehnyt. Muutoin alfani on osoittanut lempeyttä ja oikeudenmukaisuutta, ollut rehti ja reilu, ottanut uudet jäsenet hyvin vastaan ja ollut minulle hyvä. Sinä et ole tehnyt mitään, miksi minä sinua kunnioittaisin. Ainoa syy, miksen haasta sinua taisteluun asemastasi, kunniastasi ja hengestäsi on alfani. Häntä kunnioitan, eikä hän haluaisi, että satuttaisin sinua. Hän ei suvaitse tappelua. Alfani ansaitsee kunnioitukseni, joten toimin, kuten hän pyysi", Kaataja vielä jatkoi, sanansa Turrelle osoittaen. Hampaat välähtelivät yhä puheen lomassa, mutta lopulta suuri susi näytti rauhoittuvan. Uros peruutti askeleen, toisen ja kolmannen, muttei lopettanut murinaansa. Hampaat peittyivät, mutta karvat jäivät pystyyn ja häntä osoitti taivaita kohti. Susi puhui totta. Jos Haukka ei olisi kieltänyt tappelua ja jollei alfa kunnioittaisi Turrea, Kaataja olisi jo hyökännyt kimppuun. Mutta alfan sana oli laki. Kunnioituksesta alfaansa kohtaan uros nieli kiukkunsa ja koetti rauhoittua.

Nyt Surman oli varma, että jotain hiersi ja pahasti noiden kahden välillä. Turren sanat olivat kirpaisseet enemmän, mitä Surma oli olettanut. Olihan se kuitenkin jo jollakin hajulla ollut asiasta, mutta tosien suden sanomina asia vasta meni perille. Turre kuulosti aivan kuin se olisi puhunut asiasta kuin säästä, jokapäiväisestä asiasta, mitä se Surmalle ei todellakaan ollut. Onneksi hän sai taidokkaasti -tottuneesti- kaikki tunteet sisälle lukittua. Kaatajan purkaus antoi vielä toivottua lisäaikaa. Se seurasi kaksikkoa ja oli jo varma, että Kaataja hyökkäisi, mutta Surman yllätykseksi uros sai itsensä hillittyä. Jos Surma olisi ollut tuossa tilanteessa, hän olisi jo hyökännyt. Täytynee nostaa hattua toiselle. Narttu ei reagoinut Kaatajan sanoihin, mitkä se oli osoittanut hänelle. Hän vain painoi sanat mieleensä. Hän ei kuitenkaan ajautuisi tuohon 'taisteluun'.

Kun tilanne näytti menneen jotenkuten ohi, Surma kääntyi Kaatajan puoleen. "Haukka on taatusti ylpeä, kun hänellä on noin uskollisia laumalaisia..." Surma sanoi ja hymyili omalla susimaisella tavallaan. Kirottu Haukka saisi olla, jos ei muuta... Turren puoleen se kääntyi ja vastasi vihdoin toisen esittämiin kysymyksiin. Sanat kapinalliset laumattomat olivat värähtäneet korvaan enemmän kuin paljon. "Itse voin hyvin. Enkä ole enään laumaton, vaan kuulun Vallan laumaan. Olen myös ihan hyvässä asemassa, tiedättehän te minut, mikä tahansa ei tälle sudelle kelpaa." Se vastasi. Nyt se puheli vihollisilleen, vaikka esittikin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ehkä hän ei vielä pitänyt kaksikkoa kokonaan vihollisina. Haukka oli vain saanut syötettyä heille valheita ja kaksikko oli uskonut ne. Kyllä he vielä havahtuisivat tuosta.
Asioiden uskottelu tosiaan helpotti jonkun verran oloa.

Turre kuutneli moittettomassa ryhdissä katttaja n hutuoa kunnes toinen asteli kyllin lähelle Trurre ja turre nosti karvansa pystyyn ja koko sen purukalusto paljastui kera murahduksen. Murahdus oli varoitus toiselle turre piti huolen siitä että haukka siais tietää kaiekn sen mitä tiesi turrekin. Olhian haukka sentään turren veli ja veljeensä turre luotti enemmän kuni yhteennkään alfaan. Haukan asema lafana e imuuttanut Turrea juurikaan. Turrelle velipoika oli velipoika ja se kunnioitti veljeään ei alfaansa. Mutta tätä tietdon ripettä laumassa ei teidetty ei kukaan muu kuni veljekset itse. " Sinulal ei ole varaa tulal puhumaan minulel tuolalisia, en usko että haluat haukan savan tietää sooloilustasi katalan kanssa. SINÄ käänsit selkäsi minulel ja juonit KATLAAN kanssa minua vstaan, siksi en todellkaan lakse luottamsutani sinun varalesi ja sinä kehtaat tulal syyttelmään minua. sinun on parenpi pitää suusi kiinni kun et mistään todellkkaan mtiään tiedä. Ja tiedoksesi sinu urhea katalasi on beta en minä. joten ole hyvä ja mene marisemaan hänelle. " Turre menetti malttinsa mtuta turrella taasen ei ollut tapana hyökätä kimpuun ehei. turren tapoihin ei kuulunut tapella tosita sutta vastaan koska vanha herra kykenisi selvittämään tilnteet puhumalla. Se pisti kutioenkin merkilel kaatjan kärkkään käytöksen mutta piti toista tarkasti silmällä turrella ei olisi hätää koska se olisi nyt elmänsä voimassa ja kaatajan koko ei ollut kokeneelle turrelle este. " en olsi ikoskaan uskonut siunsta mosita " Turre lisäsi pettyneesti kunens siirsi katseensa Surmaan " Se on hienoa että oelt löytänyt paikkasi, minulla on tässä laumassa aivan toisen lainen syy olla mitä kukaan voisi kuvitella " Turre lausahti se oli kiitollinen että surma oli löytänyt paikkansa luamassa vaikkin se oli vallan laumasta.

Kaataja rauhoitteli itseään, keräsi itsensä jälleen kasaan, siirtyi oman temperamenttinsa herraksi. Uros kuunteli matalasti muristen Turren sanat. Vai että nyt vanhus sitten syytti Kaatajaa kaikesta. Senkus syyttäisi. Turre se ei tiennyt mistään mitään.
"Haukka tietää 'sooloilustani', kuten asian ilmaisit. Koska sinä et kyennyt ottamaan uutta lauman jäsentä vastaan arvokkaasti, vaan käänsit koko lauman häntä vastaan, oli jonkun korjattava tilanne. Ja minulla on varaa puhua juuri niin kuin haluan, minä olin se, joka kerroin Haukalle totuuden. En juoninut mitään Katalan kanssa, kerroin vain ystävälleni totuuden itsestäni ja meistä. Eihän totuuden kertomisessa mitään pahaa ole?" Kaataja vastasi äristen. Suden karvat olivat pystyssä, häntä jäykkänä ja korkealla, uros tiesi tarkalleen, mistä puhui. Loppuun lisätty kysymys oli samalla haaste - niin, se kääntäisi Turren sanat häntä itseään vastaan, jos vanhus ei olisi tarkkana. Nimenomaan totuuden Kaataja oli kertonut - se mitä Katala oli tiedolla tehnyt, oli kokonaan toinen tarina.

Turren sanoessa, että Katala oli beta, Kaataja hillitsi riemunsa ja ällistyksensä. Susi seisoi yhä valppaana ja varmana, tajuten yllättäen, että todellakin oli Turrea korkeammalla sisäisessä hierarkiassa. Siitä uros sai lisää itsevarmuutta ja seisoi entistä ryhdikkäämmin. Turren jatkaessa, ettei olisi uskonut moista Kaatajasta, suuri susi ärähti kovempaa.
"Se mitä sinä uskot tai olet uskomatta ei ole merkinnyt minulle mitään sitten viime kevään. Voit siis uskoa, etten välitä lainkaan, mitä mieltä olet minusta. Sen sijaan se, miten käyttäydyt uusia laumalaisia kohtaan on huomautettavan arvoista. Vaikka vakuutatkin olevasi Haukan puolella, miksi sitten estät laumaamme kasvamasta? Ja jos kerran olet puhdas pulmunen itse, niin kuin puheistasi hyvin käy ilmi, miksi ihmeessä et enää ole beta? Niin, Turre. Kaadat kaiken niskaani, minä olen sinun mukaasi syyllinen kaikkeen. Se ei minua hetkauta, koska Haukka tietää totuuden. Hän antoi minulle anteeksi, ja muulla ei ole merkitystä", Kaataja vielä jatkoi hiukan normaalia voimakkaammalla äänellä. Murinaa ja ärinää, ärähdyksiä ja hampaiden vilauttelua. Susi oli vihainen ja pettynyt, ja sen huomasi. Siitä oli kauan, kun Kaataja oli viimeksi päästänyt tunteensa näin pintaan.

Surma kuunteli nyt erittäin kiinnostuneena kaksikon kinastelua. Se ei sanoisi mitään, se ei halunnut tuohon mylläkkään mukaan. Surma tunsi jopa pientä surua. Kaikki oli ollut hyvin näidenkin kahden välillä ennen Haukan laumaan liittymistä.

Turre ei enään ollut beta, vaan Katala. Muuta Surma ei oikeastaan sitten ymmärtänytkään. Ainoastaan sen, että Kaataja väitti Turren estäneen uusia jäseniä liittymästä laumaan. Tämäkin kuitenkin oli taatusti moneen otteeseen muokattu tai ehkä muokkautunut, tieto tai huhu tai juoru, mutta se sai Surman kiinnittävän entistä enemmän huomiota kahden keskusteluun. Surma oli tiedosta enemmän kuin mielissään, mutta ei edelleenkään tehnyt elettäkään tai näyttänyt eleillään tai ilmeillään ajatuksistaan. Nykyinen Kaatajakin näytti aivan erilaiselta, kuin ennen. Surma ei voinut edes uskoa, että tämä susi oli edes Kaataja. Haukan lauma oli pahasta. Se muutti sudet, vieläpä huonompaan suuntaan näköjään.

"Oletteko te onnellisia? Tunnetteko olevanne laumassa turvassa, saatte suojaa, teette yhteistyötä, olette kuin suuri perhe?" Se kysyi yhtäkkiä kummaltakin. Se siitä keskusteluun puuttumisesta... Tuotahan laumassa olo oli, sitä tuskin tarvitsi noille selittää. Kaataja oli kuitenkin puhunut 'sitten viime kevään'. Tuota siis oli jatkunut jo pidempään. "Sillä todella toivon, että ystäväni ovat onnellisia..." Se sanoi ja huomasi tarkoittavansa sitä.

Turren mitta alkoi täytyy hiljalleen se mulkili Kaatajaa varsin äkäiseen ilmeensä kera " Niinkö luulet, katalan tulelssa lumaan hän ryhtyi oitsi potkuromaan minua vastaan tietnekin minä puollsutan paikkaani betana. Kunnes sinun kaksinaamaisuutesi koitui minulle järkyttäväksi petokseksi. Sinä juonuit katlan kanssa tienne lauman suojiin. " turrep uheli ja henkähti tovin murnansa välissä. " Sinä juoruilet suunnitelmat ulkopuolisille enkä tarkoita tällä nyt haukkaa. Haukak tietää minu osuuteni jonka SINÄ olit vääristänyt. Saanen kertoa etät tämä tuhomis idea ei olltu alkujaan edes minun. Kiitos sinun Kaataja, Minä lähden tästä luamsa kunens olen hoitanut vlejelleni tarvittavat tiedot sinun petturuudestasi vaikak kvuittelet oelvasi varsin hyvä johtaja metsästys ryhmään sooloilemalla AKtlan betaksi koska SINUSTA minä en siihen hommana sovi, ja minä en ole pututunut lauman jäsen märään millänä tavalla minä en tehnyt suunnitelma neteen mtiään mutua kuni toin sinut tähän luamaan ja sinä alat syyttelmään minua teoista MITÄ MINÄ EN EDES TEHNYT JA SINUN ON HYVÄ TITEÄÄ MYÖS SE ETTÄ MINUA SINÄ ET SOTKE OMIIN TOUHUISI ENÄÄ IKINÄ ET IKINÄ Olen läpeni täynnä sinun kierouttasi ja kehtaat tulal sanomaan minulel miten paljon arvostat haukka paskat sinä arvosta ketänä mutua kuin itseäsi. jos arvositaisit haukkaa lafana et olis ituolalinen järääpää joka ajaa vain omaa etuaan pysyäksesi metästys joukon johtajana naurettavaa kerrakseen. En halua enää kuulal sanakaan sinsuta en halua kuulla nimeäsi enää milloinkaan minä idjootti kuvittelin sinun olevan ystäväni mutta paskat sinä et ollut sen arvoinen et mitllään tasolla. " Turr epuheli vanha herra todellakni menetti malttinsa se kertoi kaatajalle tunteensa varsin voimaakaasti. ja känäsi katseensa Surmaan. " En, minä en ole onnellinen msitään musuta kuni sitiä että löysin pitkänä kadoksissao levan veljeni. toivon sinulel surma kaikeka hyvää minä lähden enenn kuni todelal menetän malttini. pahoittelen että jouduit kaiken tämnä keseklle aikomusknei oli etsiä sinut jo aikaa sitten kertoakseni etät en ole osallsiena suunnitelman toteuttamiseen ja tämän minä kerroin myös kaatajlle, ja huakalle. mutta kuten jo tuli ilmi minut pistettiin kantamaan vastuu kaikesta siitä MITÄ EN EDES TEHNYT " turre påuhui surmalle loppua kohden käätnäen katseensa kaatajaan. mruahtaen kylmästi turre käänsi sleknäsä kaksikolel ja lähti pois

Kaatja oli toden teolla petätnyt turren luottamusken ja sen sijaan Turre aikoi kertoa kaiken tietonsa veljelleen, haukalle. Turre aikoi kutienkin tehdä pian jotian ihan muuta päsätääksene pois haukan lauman varjosta. Turre ei mahtunut elmänä katalan kierouden sisällä. Eikä se myöskään kynenyt katosmaan ystäväksi luulemaansa sutta silmini ei enää milloinkaan. Vanha hukka oli oppinut elämässään paljon se oli sietänyt yhtä sun toista mutta ättä se ei enää jaksaisi näin olel nturre katsoi parhaaksi toteuttaa veljensä suunnitelma ntoisella tavalla. " minä vihaan sinua " Turre pihahti kaatallle vielä kun oli astellut mutuaman akseleen pois päin kaksikosta toki se kuulsi jos kaataja halusi vielä puhua jotain tai syytellä lisää mutta muutosi turre poistuisi paikalta etsimänä haukkaa.

( kiitos mielen kiintoisesta ja harvinaisen avaavasta pelistä. turre herra pääseekin tästä hiensoti jatkamaan suunnitelmaansa jonka se on veljensä kanssa saantu aikaan tosin hieman eri tavoin kuni alunperin suunniteltiin XD )

Kaataja kuunteli Turren koko vuodatuksen. Uros ei sävähtänyt yhtäkään sanaa, ei viiltäviä lauseita ja vihan täyttämiä huutoja. Vasta, kun Turre oli sanonut sanottavansa, Kaatajan mieleen tulvahti pelko, joka tosin huuhtoutui saman tien pois. Uros oli hetkeksi sävähtänyt tajuamaan, ettei todellakaan ollut loukkaantunut Turren sanoista. Ja se kylmähermoisuus, liki sydämmettömyys viilsi kipeämmin Kaatajan sisällä, kuin mikään, mitä Turre oli sanonut.
"Minä en vääristänyt mitään. Kerroin asiat niin totuuden mukaisesti, kuin mahdollista. Sitä et voi kiistää, ettetkö sinä, Turre, olisi käännyttänyt suurimman osan susista Haukkaa vastaan. Mutta en kiistä sitä, että suunnitelma oli minun. Mutta idea oli sinun. Sinä kerroit laumasta, joka veisi elintilat. Me loimme tämän yhdessä. Olemme molemmat syyllisiä, ja oman syyllisyyteni myönnän. Sinusta en tiedä. Ja mitä asemaani tulee, kun kerroin Haukalle, mitä olin tehnyt, liki anoin alfaa alentamaan minut omegaksi. Minä häpeän tekojani. Haukka ei tehnyt sitä, mutta jos hän nyt näkee sen oikeaksi, minä en väitä vastaan. Jos hän karkottaa minut laumasta, minä en taistele vastaan. Minä kärsin tekojeni seuraukset mukisematta", Kaataja puhui rauhoittuneenpaan sävyyn. Suden sisällä järkytys oli saamassa vallan - missä oli se lempeä ja vakaa hukka, joka ei turhia ärissyt eikä todellakaan olisi kestänyt ystävältään sellaista ryöpytystä, jonka Turre oli antanut.
"Kuten jo varmaan viisaana sutena ymmärsit, minä en kaipaa asemaani. Asemani metsästysjoukon johtajana on minulle kunnia - jos alfa katsoo, etten ole sen arvoinen, silloin asia on niin. Olen yrittänyt koko laumassa oloaikani vain tehdä kaikkeni sen hyvinvoinnin eteen. Näin parhaaksi tukea Katalaa pyrkimyksissään betaksi, sillä muutoin lauma olisi pian revennyt kahtia. Olisi ollut Katala, Koko ja Katalan pennut vastaan muu lauma. Se ei olisi ollut oikein kenellekään. Siksi tuin Katalaa. Mutta sinäkään et tiedä koko totuutta. Et tiedä kaikesta kaikkea. Kuten en minäkään. Jos tietäisin, tai sinä tietäisit, tältä oltaisiin vältytty. Mutta kukaan meistä ei ole täydellinen. Jokainen meistä tekee virheitä. Minä tein suuren virheen, kun lähdin kehittelemään tätä suunnitelmaa. Olen tehnyt muitakin virheitä. Olen pettänyt teidät, ystäväni, mutta saadakseen jotakin on myös uhrattava jotakin. Rikoin luottamuksemme saadakseni laumastamme paremman paikan kaikille. Nyt huomaan, ettei se välttämättä ollut parhain tapa. Mutten voi muuttaa mennyttä. Voin vain painaa virheeni mieleeni, ja olla toistamatta niitä. Kyllä Turre, minä arvostan ja kunnioitan Haukkaa. Ja Turre, samoin oli joskus sinuakin kohtaan. Tiet repivät meidät erillemme. Nyt polkumme ristesivät, väärin, huonosti, muttemme voi enää muuttaa mennyttä. Tiedän, että vihaat minua. En edes yritä pyytää anteeksi. En ole anteeksiantonne arvoinen. Koska tilaisuuden tullen, kyllä, pettäisin teidät uudelleen alfani tähden. Vaikka ystävyytenne onkin minulle tärkeää, olen sidottu alfaani. Lojaalisuus kahlitsee minut Haukan luokse. Voitte uskoa, etten pettänyt teitä mielelläni. Mutta tein sen hyvää ajatellen", Kaataja puhui rauhallisempana, tietäen, että Turre kuulisi varsin loistavasti nämä sanat. Suuren suden viha oli kuin pois pyyhkäisty, tilalla oli turtunut tyhjyys. Paikka, jossa aiemmin oli ollut nämä kaksi, Surma ja Turre, heidän ystävyytensä. Nyt tilalla oli vain tyhjää.

Se iski läpi kerralla. Suuri susi lyyhistyi maahan, tietäen olevansa helppo uhri, jos jompikumpi entisistä ystävistä päättäisi hyökätä. Mutta Kaataja ei välittänyt. Uros makasi maassa mitään näkemättä, mitään kuulematta, seuranaan vain turtunut tyhjyys, kipu ja epätoivo. Susi pelkäsi. Enemmän kuin koskaan ennen elämässään. Koska susi ei pelännyt itsensä puolesta. Susi pelkäsi laumansa, perheensä, ystäviensä puolesta. Susi pelkäsi tuhonneensa monen lajitoverinsa hyvän elämän iäksi. Sillä hetkellä Kaataja olisi ollut vain iloinen, jos Turre olisi kääntynyt ja hyökännyt kimppuun tai Surma olisi päättänyt raadella petturin. Sillä mikään fyysinen kipu ei ollut mitään verrattuna siihen itseinhoon ja pelkoon, joka jylläsi Kaatajan sisällä. Voi kuinka susi toivoi, että olisi voinut muuttaa asioita. Että olisi voinut jättää lausumatta ne sanat, olisi voinut olla kuulematta Turren syytöksiä. Syytöksiä, jotka eivät enää sattuneet. Kaataja vihasi itseään, koska vanhuksen sanat eivät olleet satuttaneet, kuten niiden olisi kuulunut. Edes viimeinen "minä vihaan sinua" ei ollut saanut tunteita heräämään. Kaataja oli kuunnellut kuin sivullisena. Se pelotti urosta. Oliko susi muuttumassa tunteettomaksi hirviöksi? Ilmeisesti, kun näin taitavasti tuhosi kaikkien rakkaiden ystäviensä elämät.

// Kiitos todellakin, peli toi loistavasti esiin täysin uuden puolen Kaatajasta! Varsin mielenkiintoinen ja hyvä peli, vaikka lyhyt olikin. Lyhyestä virsi kaunis. (: //

Surma pelästyi Turren reaktiota. Tällä kertaa edes kova ulkokuori ei pystynyt peittämään sitä. Surma näytti hetken pennulta, joka oli juuri eksynyt emostaan. Narttu sai onneksi ilmeensä kohtuullisen nopeasti hallintaansa. Miksi, kun hän vihdoin pystyi sanomaan kahta sutta ystäväkseen, sattui jotain tällaista?? Asiaa ei yhtään auttanut Kaatajan yhtäkkinen lyyhistyminen. Surma tunsi huolta kummastakin sudesta, mikä oli outoa, sillä normaalisti tämä olisi jo häipynyt, olisi ollut todella vihainen tai sanonut jotain, mikä saisi toiset vihaisiksi, tai olihan Turrekin ollut vihainen, mutta se ei johtunut pelkästään hänestä. Kaatajakin oli sanonut, että voisi pettää heidät uudestaan alfansa takia... Normaalisti viimeistään tässä vaiheessa Surma olisi tulistunut, mutta nyt se tunsi vain ärtymystä. Ehkä tämä ystävä -titteli sai aikaan sen, että Surma oikeasti välitti näistä kahdesta. Se oli uutta ja ehkä pelottavaakin sille. "Minä en ymmärrä..." Se sanoi hämillään.

Surma vihdoin kokosi itsensä ja astahti lähemmäs Kaatajaa. "Puhun nyt suoraan, kuten tekin. En tiedä milloin, missä tai missä merkeissä seuraavan kerran tapaamme joten sanon nyt. Olen edelleen Haukkaa vastaan, en pääse siitä mihinkään. Varsinkaan kaiken sen jälkeen mitä teille on käynyt laumassa. Oli se kenen syytä tahansa. Mutta en ole sinua, enkä Turrea vastaan, vaikka sinä olisitkin tämän takia minua vastaan. En voi sille mitään. Enkä oikein tiedä itsekkään kunnolla miksi ja se tässä todella ärsyttääkin, mutta toivon että tajusit, mitä tarkoitan. Toivon todella kaikkea hyvää teille kummallekkin ja tulemme taatusti vielä näkemään. Olettehan te ensimmäisiä ystäviäni loppujenlopuksi ja olen.. pahoillani..." Surma selvitti. Se toivoi, että Turrekin olisi kuullut, mitä hän oli juuri sanonut. Surma oli huomannut, että hän oli osittain syypää kaikkeen. Hän oli ehdottanut suunnitelmaa ja nämä kaksi olivat yrittäneet toteuttaa sitä, kauhein tuloksin. Surma ei ollut ikinä pyytänyt anteeksi mistään, eikä katunut mitään tekojaan, mutta nähtyään Kaatajan tuossa kunnossa... Vaalea susi astahti lähemmäs. "Nouse ylös, Karhunkaataja. Se mikä on tehty on tehty, eikä se miksikään muuksi muutu. Ainoa asia, mitä voit nyt tehdä, on kulkea eteenpäin." Surma sanoi. Lohduttaminen ei ollut sen vahvimpia puolia todellakaan, mutta nuo sanat tulivat oman kokemuksen kautta. Se itse kääntyi lähteäkseen. "Tulemme vielä näkemään..." Se puhui samalla kuin se käveli pois. Sillä oli nyt paljon mietittävää ja se etsi nyt omaa rauhaa selvittääkseen ajatuksensa.

[Kiitos kummallekkin oikein mielenkiintoisesta pelistä!!]

Turre kuuli kaatajan sanat ja vaikak se olisikin halunntu vastata se ei kyennyt ei enää. Se jatkoi matkaansa ja kuuli kyllä surmankin puheen mutta ei kyenynt yksinkertisetsi kääntymään ja puhumaan. Sen luottamus oli petetty eikä se antaisi sitä anteeksi vaikkei sitä edes pyydettykkään. Se oli päätöksensä tehnyt eikä se hautontu kostoa kaatajaa ja katalaa vastaan ehei ei se kuulunut turren tapoihin. nyt sen kutienkin oli jatkettava eteenpäin. surman se toivoi tapaavansa vielä uudelleen lievästi snaottuna paremmissa merkeissä " Toivon todelal asioiden m ututuvan jollain tapaa " se mtuisi itsekeen ja jatkoi matkaansa ja pian se olikin jo poissa kaksikon näkyvistä.