Uusia tuttavuuksia (kutsupeli Silkki ja uudet hukkaset) Loppunut

Luumu jolkotteli tyytyväisenä pitkin Aarnimetsän rajoja. Narttu oli juuri syönyt vatsansa täyteen ihania myyriä. Se halusi ottaa pitkät nokoset ja nukkua erittäin pitkään ja makeasti. Niimpä narttu asettui pieneen koloon, käpertyi onnellisesti huokaisten kerälle ja nukahti syvään uneen. Luumu näki unia mehevistä myyristä ja omasta laumasta jossa se saisi johtaa oman puolisosnsa kanssa.

Jokin rasahti hämärässä illlassa ja Luumu havahtui hereille unestaan. Narttu venytteli raukeasti ja tunsi olonsa múkavaksi. Sitten se lähti jolkottamaan eteenpäin. Narttu aikoi mennä Viillon puheille ja kysäistä olisiko tällä aikaa esitellä sille uutta reviiriä. Mutta sitten se pysähtyi. Se oli kuullut jotain pientä ääntä, aivan kuin lintu olisi lehahtanut puusta lentoon. Se ei kuitenkaan ollut sitä.

// Sävel saapuu ensin, katsotaan missä vaiheessa Sointu seuraa perästä. :) //

Iltahämärä oli koittanut, pimeys laskeutuisi nopeasti näin talvisin. Valkeankirjava susi makasi lumihangessa tiukalle kerälle kiepahtaneena, lämmittäen itseään. Turkkiaan pörheämmäksi ravistaen Sävel kieppui tiiviimmälle kerälle, ettei lämpöä karkaisi lainkaan. Silmät suljettuina susi makasi paikoillaan, koettaen levätä. Sointu oli lähtenyt jäniksen perään, mutta viipynyt kumman kauan. Sokea susi nousi venytellen ylös, huolestumatta sisarestaan. Sointu selvisi aina.
Venyteltyään valkeankirjava narttu lähti liikkeelle, seuraten sisarensa lumeen jättämiä jälkiä ja hajuja. Yllättäen Sävel haistoi toisen susinartun kauempana ja kuuli askelten äänet. Narttu seisahtui paikalleen, odottaen valppaana Luumun saapumista.
"Hei!" Sävel haukahti tervehdykseksi häntä koipien välissä ja korvat luimussa. "En tahdo pahaa", narttu vielä vakuutti painautuessaan matalammaksi. Susi seisoi kyyristyneenä, korvat niskassa ja häntä koipien välissä, tuijottaen mitään näkemättömillä silmillään reilusti ohi Luumusta. Sävel ei halunnut olla uhkaava, narttu oli tosiasiassa arka mutta ystävällinen.

Luumu hätkähti ja käänähti äkisti ympäri. Narttu hypähti taaemmas, mutta huomasi ettei vaaraa ollut. Se vakuuttui vielä siitä, kun toinen kertoi ettei tahtonut pahaa. "No hei vaan, olen Luumu ja juuri liittynyt Aarnimetsän riveihin." se sanoi ja tarkasteli uutta hukkaa arvioivasti. Viimein se nosti päänsä ja heilautti häntäänsä. Luumu ravisti paksua turkkiaan, sillä oli alkanut tupruttaa hiljalleen lunta. "Ja mitäs sinä teet Aarnimetsän rajoilla?" narttu töksäytti ja vilkaisi toista haastavasti. "Et ainakaan pahoissa aikeissa, jos oikein ymmärsin" se varmisti ja ravisti päälleen varisseen hennon lumikerroksen. Luumu mietti miksi toisen hukan katse oli jotenkin poissaolevan näköinen. Luumu päätti ottaa siitä selvää ja tepsutti toisen eteen. Narttu tuijotti uhkaavasti suoraan, sen silmiin ja odotti reaktiota. Turhaan, mutta sitäpä narttu ei tiennyt.

Lajitoveri kuulosti ystävälliseltä puhuessaan, vaikka aiemmin olikin liikkunut äkkinäisesti ja hypähdellen. Ilmeisesti Sävel oli säikyttänyt Luumun, mutta onneksi toinen oli rauhottunut noinkin helposti. Epävarmana valkeankirjava narttu seisoi paikoillaan, suoristamatta ryhtiään tai nostamatta häntäänsä. Kun Luumu sitten muuttui vihamielisemmäksi ja kyseli terävästi, mitä sokea susi täällä teki, Sävel painui kyyryyn yhä enemmän.
"Minä vain kuljen. Ei minusta ole haittaa", susi vakuutti pelokkaalla äänellä, viestien pelkoaan ja alistumistaan jokaisella eleellään. Luumulla ei olisi mitään syytä kuvitella Säveltä uhaksi, kun narttu näin selkeästi alistui. Vai oliko? Nartun siirtyessä aivan Sävelen eteen, valkeankirjava susinarttu oli jo niin matalas kyyristyneenä, että valkea vatsa hipoi lumihankea. Korvat luimussa ja päänsä sivulle kääntäneenä Sävel suorastaan vapisi paikoillaan, ymmärtämättä, mitä oli tehnyt väärin. Narttu oli alistunut, ei ollut rikkonut rajoja ja oli ollut kohtelias. Mitä muuta Luumu oikein halusi?

Sointu kuuli sisarensa puheen, kirien hiukan vauhtiaan. Nähdessään tilanteen, mustanharmaa susi ei miettinyt kahdesti. Hyökkäys on paras puolustus, Sointu hoki mielessään tiputtaessaan vauhdista jäniksenraadon ja loikkiessaan ketterästi kohti kahta lajitoveriaan. Susinarttu oli pitkäraajainen ja hontelon omainen, mutta sitäkin sitkeämpi ja sisukkaampi. Varoittamatta Luumua mitenkään, keltasilmä loikkasi etuviistosta, koettaen kaataa Luumun mukanaan. Mustanharmaa narttu tarttuisi toisen turkkiin, minne yltäisi, jos Luumu ei peruuttaisi ja väistäisi loikkaa. Mikäli Sointu osuisi, oletettavasti molemmat sudet kierisivät hangessa ja nousisivat pian ylös, ja Sointu varmistaisi Sävelen olevan kunnossa. Jos Luumu väistäisi kaatoyrityksen, Sointu tarkistaisi saman tien Sävelen voinnin.
Kummin olikaan käynyt, lopputulos oli, että Sointu seisoi Sävelen ja Luumun välissä, mustanharmaa turkki pörhöllään ja hampaat paljastettuina.
"Jätä sisareni rauhaan!" Riitasointu murisi matalalta, nappaisten hampaillaan ilmaa vaikutuksen tehostamiseksi. "Hän ei ole tehnyt sinulle mitään!" Narttu vielä jatkoi murinaansa, keltaiset silmät Luumuun lukkiutuneina. Sointu oli vihainen, sillä pelkäsi Sävelen puolesta. Eihän mustanharmaa narttu tiennyt, ettei Luumu ollut aikonut mitään pahaa uhkaavalla lähestymisellään ja tuijotuksellaan. Sointu oli tulkinnut tilanteen hiukan ylilyöden, ajatellen heti Luumun suunnittelevan höykytystä Sävelelle.

// Loppu on sekava, koeta kestää... //

Kun Luumu huomasi että Sävel oli peloissaan kyyristynyt melkein maan tasalle, narttú hieman katui sanojaan. Se ei kuitenkaaan ehtinyt tehdä elettäkään, sillä äkkiä outo susi hyökkäsi sen päälle ja kaatoi nartun maahan. Luumu pääsi kuitenkin nopeasti ponnahtamaan jaloilleen. Se murisí hampaat irvessä uudelle sudelle. "Miksi hyökkäsit minua päin?!" Luumu kysyi vihaisena. "Enkä minäkään tehnyt tuolle mitään" Luumu heilautti päätään Säveleen päin "ei olllut tarkoitus säikyttää" se lisäsi hieman rauhoittuneempana. "Halusin vain tietää miksi hänellä on niin poissaoleva katse, vai oliko se vain minun kuvitelmiani" Luumu kivahti vielä ja nosti leukansa pystyyn. Sitten se kuitenkin tuli ajatelleeksi ettei vieras hukka voinut tietää, ettei Luumu ollut tarkoittanut mitään pahaa. Sävel hieman säälitti sitä ja siksi se katui äskeisiä kivahtelujaan.
"Suo anteeksi että pelästytin sinut. Ei minun ollut tarkoitus. Halusin vain puolustaa laumaani" se viimein sanoi Sävelelle. Narttu heilautti häntäänsä myöskin Soinnulle. "En tarkoittanut pahaa, mutta mistä sinä olisit sen tiennyt" Luumu vakuutti Soinnulle. Se heilutteli häntäänsä rauhan merkiksi. "Mutta kertokaahan keitä olette. Minun nimeni on Luumu."narttu sanoi rauhallisena, sillä se ei halunnut tuottaa enempää väärinkäsityksiä.

//eipä mitään, kyllä sentään selvää sain :-)//

Riitasointu oli onnistunut kaatamaan Luumun ja ajamaan toisen kauemmas. Muristessaan vihaista käskyään jättää Sävel rauhaan, Luumu vastasi hampaat irvessä. Sointu ei ollut koskaan ollut ylpeilevä ja uhitteleva, minkä takia narttu seisoi tasapainoisesti, etujalat hiukan haarallaan, häntä selän jatkeena mutta karvat pystyssä. Sointu ei vaatinut Luumua alistumaan, vaan jättämään heidät rauhaan. Hampaat yhä esillä ja murinaansa jatkaen, Sointu tuijotti keltaisilla silmillään Luumua.
"Sinä uhkasit Säveltä", narttu murahti vastaukseksi toisen ihmettelyyn hyökkäyksestä. "En minäkään tehnyt mitään sinulle."
Sävel uikahti hiljaa kun Luumu puhui sokealle sudelle. Narttu tärisi paikoillaan, tuijottaen näkemättömillä silmillään sisartaan tukea etsien. Valkeankirjava susi oli liian pelästynyt pystyäkseen vastaamaan järkevästi Luumulle.
"Säikytit hänet, tarkoitit tai et", Sointu ärisi. Narttu vilkaisi huolissaan sisartaan, mulkaisten heti perään Luumua. Uhmakkaasti Riitasointu kääntyi enemmän Sävelen puoleen, puskien lempeästi sisartaan hartialta. "Kaikki on hyvin", mustanharmaa narttu vakuutti lempeällä äänellään, häntäänsä heiluttaen. "Kaikki järjestyy kyllä."

Sointu vilkaisi Luumua, irvistäen hampaat esillä. Mustanharmaa ei unohtaisi tätä hetkessä. Sävel kuitenkin näytti rauhoittuneen sisarensa vakuuttelujen ja Luumun lempeämmän äänen takia. Kun Luumu pahoitteli tekoaan, Sävel taittoi korvansa luimuun, nuoleskellen huuliaan.
"Saat anteeksi, toimithan vain kuten kunnon laumalainen", Sävel sanoi ystävällisesti häntäänsä heiluttaen. Valkeankirjava narttu antoi helposti anteeksi ja halusi vain olla kaikkien kaveri. Sointu ei ollut yhtä anteeksiantavainen.
"Harvoin kukaan huvikseen uhkailee muita", mustanharmaa narttu ärähti hampaitaan vilauttaen. Sävel nuoli sisarensa kuonoa, mikä sai Sonnun rauhoittumaan edes hiukan.
"Olen Sävelrikko ja hän on Riitasointu. Sävel ja Sointu riittää", Sävel esitteli. Pelokas narttu astui hiukan eteenpäin, ohittaen mustan sisarensa. Kuono pitkällä sokea susi haisteli Luumun suuntaan, painaen hajun mieleensä. "Säikähdin, koska en näe", Sävel myönsi hetken mielijohteesta, istahtaessaan alas lumihankeen. Valkea narttu kuunteli tarkkaavaisesti ympäristöä, minkä näki kääntyilevistä korvista. Silmänsä susi oli suunnannut Luumuun, vaikkei toista nähnytkään. Sointu seisoi taka-alalla, valmiina puuttumaan tilanteeseen, jos Sävel tarvitsisi tukea.

Kun Sointu näytti olevan pitkävihaisempi, Luumu pyysi vielä kerran anteeksi. Sitten se sanoi Sävelelle: "Anteeksi, en tullut ajatelleeksi ettet näe. Uteliaisuuteni kai vain sai vallan". Sitten narttu kääntyi uudelleen Soinnun puoleen ja sanoi tälle: "Sisaresi on kunnossa, joten ei hätää". Sitten Luumu pudisteli lumet pois turkistaan ja suoristi ryhtinsä. "No, voisimmeko tehdä jotakin yhdessä?" se kysyi viattoman näköisenä, aivan kuin äskeistä tapahtumaa ei olisi ollutkaan. "Voisimme saalistaa, tai leikkiä lumisotaa..." se ehdotti toisille. "Ja jos teillä on ideoita, otan ne mieluusti vastaan" narttu vielä täsmensi. Sen sanottuaan se istahti maahan ja venytteli raukeasti. Sitten se vilkaisi odottavasti kumpaakin, ja jäi odottelemaan vastakaikua kysymýkseensä.

//sori jäi hiukan lyhyeksi//

Sävel heilutti häntäänsä iloisesti.
"Ei se mitään. Uteliaisuus on täysin normaalia", narttu vastasi iloisen kuuloisena. Sokea susi oli tyytyväinen, kun toinen ei reagoinut näkökyvyn puutteeseen säälimällä tai halveksimalla Säveltä. Ehkä tässä laaksossa oli suvaitsevaisuus arvossaan? Sävel ainakin oli tyytyväinen.
Kun Luumu ehdotti, että he voisivat tehdä jotakin yhdessä, Sävel suorastaan hihkui ilosta. Narttu heitti muutaman kerran etupäätään maahan, hännän vispatessa hurjaa vauhtia. Hetken Sävel oli kuin innokas pentu, joka malttamattomana odotti vauhdikasta leikkihetkeä.
"Sointu toi jäniksen", Sävel julisti yllättäen, rauhoituttuaan hiukan.
"Se on sinulle", mustanharmaa susinarttu puuttui puheeseen, kohdistaen sanansa Sävelelle.
"Voisimme etsiä yhdessä suuremman saaliin", valkeankirjava Sävel ehdotti. "Jäniksestä ei riitä meille kaikille, edes yksi ei saa sillä vatsaansa täyteen. Saalistusseuraa pitää osata arvostaa. Olemme kaikki terveitä ja vahvoja susia, jos vain löydämme saaliseläimen, voimme syödä vatsamme täyteen."
"Ihan miten vain", Sointu tuhahti, palaten hakemaan jäniksenraatoa. "Syö tuo kuitenkin ensin." Sävel repi nopeasti jäniksen auki, napaten suuhunsa jo kylmennyttä lihaa. Sävel repäisi jäniksen takakoiven irti alkaen järsimään sitä.
"Ota vain", valkoturkki tarjosi jänistä Luumulle. Vatsaa ei yhdestä jäniksestä saisi täyteen, joten oli parempi jakaa se uuden tuttavuuden kanssa. Luottamus ja ystävällisyys ennen kaikkea.

Luumu oli hyvillään, ettei Sävel ollut enää sille vihainen tai peloissaan. Sointukin näytti leppyvän pikkuhilja, mutta oli selvästi pitkävihaisempi kuin sisarensa.
Kuultuaan että sen "tehdään jotain yhdessä" ehdotus hyväksyttiin, Luumu ilahtui vielä enemmän. Vielä kerran se huiskautti hännälään molemmille.
"Saalistus on hyvä idea" Luumu myötäili Säveltä. "Tiedättekö mitään hyvää paikkaa?" se kysyi, mutta muisti sillä hetkellä jotakin tärkeää. "Mietin vain, tehän olette laumattomia ja minä en. Pitääköhän Valta siitä, että poistun reviiriltä...." se pohti. "Mutta jos jossain tässä lähellä olisi hyvä paikka, niin sinne kyllä voisimme yhdessä mennä" se sanoi ja katsahti miettiväisenä Sointuun ja Säveleen.
Luumu sai kuitenkin hetkeksi muuta ajateltavaa, kun Sävel tarjosi sille jänistä. Narttu kävi hyvällä halulla kiinni jänikseen ja söi ahnaasti. Syötyään se nousi pystyyn, ravisti turkkiaan, ja kysyi: "Niin että miten on? Tiedättekö paikkaa tässä lähellä?" se kysyi sisaruksilta.

// asiat menevät hieman erijärjestyksessä, koeta sinäkin kestää//

Sävel nuoleskeli huuliaan syötyään jäniksestä repimänsä koiven. Susi näytti tyytyväiseltä puhdistaessaan tassuistaan veren. Sointu ei ollut yhtä tyytyväinen. Narttu oli vaivalla etsinyt jäniksen, ja nyt sen oli syönyt joku tuntematon susi! Luumu söi ilmeisen hyvällä ruokahalulla, mikä sai Sävelen tyytyväiseksi. Valkeaturkki oli siis tehnyt jotakin hyvää tänään antaessaan jäniksensä loput Luumulle.
Ilmeisesti Luumusta ei päässyt eroon, joten Soinnun oli taivuttava metsästysideaan. Mustanharmaa narttu laskeskeli, että mitä nopeammin he saisivat saalista, sitä nopeammin kaksikko voisi jatkaa matkaansa ilman Luumua. Kenties tämä laskeskelu oli ainoa syy, miksi susinarttu edes harkitsi ehdottavansa jotain Vallan laumalaiselle.
"Sain tuon jäniksen tästä läheltä. Siellä oli myös pieni kaurislauma etsimässä ruokaa. Kolmisin voisimme kaataa yhden, mikäli osaat saalistaa edes auttavasti", Sointu puhui nopeasti ja terävällä äänensävyllä. Loppu oli tarkoitettu eräänlaiseksi kokeeksi, jolla Sointu koetteli Luumun mielenlujuutta. Sävel innostui ideasta hetimmiten, siitä oli kauan, kun sokea susi oli viimeksi saanut osallistua kunnon saalistusreissuun.
"Minulle käy", sokea susi julisti häntäänsä innokkaasti heiluttaen. Narttu polki seisoessaan lunta etutassuillaan innostuneena kuin pahainen pentu. Sävel osasi ottaa ilon irti arjen pienistäkin hauskuuksista. Metsästäminen oli yksi suurimpia. Mikään ei voittanut sitä tunnetta, kun adrenaliini syöksyi kehon halki ja sai pisimmätkin loikat tuntumaan helpoilta. Puhumattakaan siitä, kun sai upottaa hampaansa saaliiseen, tunsi viimeiset sydämenlyönnit ja haistoi kuolleen hajun leviävän hitaasti. Lopussa odotti palkintona lämmin, tuore ja verinen liha, jonka voimin jaksaisi pitkään. Susi nuoleskeli huuliaan koettaessaan rauhoitella itseään. Ensin olisi löydettävä saalis. Toivottavasti kauriit olisivat yhä samalla alueella.

Kuulessaan, että Sointukin hyväksyi sen saalistus ideansa, Luumu oli hyvillään. Ilmeisesti ideani oli ollut hyvä tai sittten tuo kovapäinen narttu haluaa vai nopeasti minusta eroon, Luumu ajatteli ja tuhahti itseskseen. Se kyllä näyttäisi tuolle harmaaturkille, ettei tämä pääsisi siitä eroon pitkiin aikoihin. Luumu piti siitä kun sai hieman tahallaan ärsyttää muita. Mutta pahaa se ei sillä tarkoittanut. Nartun mielestä Sointu vain ansaitsi pienen opetuksen. Jos hän kerrran haluaa minusta eroon, niin näytän hänelle, ettei minusta kertakaikkiaan pääse eroon, ainakan hetkeén, Luumu ajatteli omahyväisesti. "Luuletko, etten osaa saalistaa? Jos luulit, näytän sinulle mielihyvin taitoni" narttu vastasi napautti ja nosti leukansa pystyyn. Sitten se kääntyi Sävelen puoleen. "Lähdetään siis" se sanoi "missäpäin kauriit ovat?".

//anteeksi lyhyys//

Sointu ei sanonut enää mitään - sen sijaan sitkeä narttu tönäisi lempeästi kuonollaan sisartaan ja lähti seuraamaan vanhoja jälkiään takaisin päin. Sävel seurasi tiiviisti sisarensa perässä, kuono liki Soinnun hännänpäässä kiinni. Oli helpompi liikkua kun joku kulki edellä. Valkean suden häntä heilui rennosti askelten tahdissa, kun sokea susi asetteli tassunsa hyviin kohtiin. Soinnun liikkuminen helpotti tehtävää entisestään ja Sävel olikin sisarelleen kiitollinen. Sointu osasi aina ajatella sokean nartun parasta.
Mustanharmaa narttu jolkotteli reippaasti, tuntien tutun riemun leviävän pikkuhiljaa sisälleen. Mikään ei voittanut saalistusta. Saalistaessa sinä olit johtaja, sinä olit vahvin, nopein, voimakkain. Sinä olit selviytyjä, muut olivat heikkoja uhreja. Saalistus vapautti adrenaliinia, joka sai jaksamaan pidempään. Sointu rakasti hallinnantunnetta, joka valtasi mustanharmaan kehon saalistaessa.

Sävel pysähtyi kesken askeleen, mikä sai Soinnun jäykistymään edellä. Sokea susi seisoi hetken paikallaan, kuunnellen tarkkaavaisesti, mitä edessäpäin tapahtui. Valkeat korvat kääntyilivät tavoittamaan ääniä, jotka olivat hyvin heikkoja. Sointu kuuli ne vaivoin, pinnistäessään kuulonsa äärimmilleen. Sävelelle kuunteleminen näytti helpolta, mitä se varmasti olikin. Kun ei nähnyt, oli kuultava ja haistettava tarkemmin, jotta sokeuden tuoma alivoima korvautuisi.
"Kauriit ovat lähellä. Näemme ne, jos siirrymme vasemmalle, mutta silloin ne haistavat meidät. Koetetaan kiertää oikealta", Sävel sanoi hiljaisella äänellä. Sointu murahti hyväksyvästi, lähtien kiertämään laajaa kaarta oikealta. Mustanharmaa susi vilkaisi Luumua, muttei saanut tilaisuutta avata suutaan, kun Sävel inahti vaatiakseen huomiota. "Sointu, me asetumme Luumun kanssa tälle aukealle alueelle. Aja heikoin kauriista meitä kohti, ja me hoidamme loput. Lauma on liian tiivis, jotta voisimme hyökätä suoraan päin. Erota haluamamme yksilö laumasta", Sävel ohjeisti hiukan kyyristyneenä. Sokea susi ei pitänyt käskyjen jakamisesta, mutta tiesi, ettei Sointu kuuntelisi ehdotusta, jos Luumu ehtisi antaa sen ennen sokeaa narttua.
"Selvä", Sointu totesi yksinkertaisesti, kääntyen takaisinpäin. Narttu jolkotteli ketterästi hangessa, kulkien eteenpäin nopein ja täsmällisin liikkein. Heti, kun mustanharmaa susi oli kuulomatkan ulkopuolella, Sävel painautui matalemmas korvat luimussa ja häntä koipien välissä.
"Anteeksi", narttu uikahti. "Hän on liian jääräpäinen omaksi parhaakseen. Jos olisit ehdottanut samaa, hän olisi torjunut sen vain periaatteesta. Mitä tahansa olisitkaan ehdottanut, hän olisi vastustanut, vaikka ehdotuksesi olisi ollut parempi kuin mikään muu. Toivottavasti tämä järjestely käy sinulle?"

Luumu hieman paheksui Soinnun jääräpäistä ja joustamatonta olemusta. Kuitenkaan se ei antanut sen häiritä itseään. "Eipä se mitään, kyllä minulle tämä järjestely sopii, vaikka sisaresi onkin tuollainen jääräpää" narttu vastasi liioitellun leppoisasti. Se ei kuitenkaan että Sointu alkaisi määräillä sitä mielensä mukaan. Luumu halusi vain olla Sävelelle mieliksi, sillä se uskoi ettei siitä ja Soinnusta tulisi koskaan ylimpiä ystäviä. "Suunnitelmasi on hyvä ja sopii minulle" se vielä totesi. Se seurasi katseellaaan Sointua, sen jokaista liikettä ja askelta. Luumu halusi jostain syystä näyttää Soinnulle, että hän oli sitä parempi. Se olisi nartulle samantekevää, vaikka se ei välttämättä pitäisi paikkaansa.
Se kääntyi vielä Säveleen päin ja heilutti ystävällisesti häntäänsä vaikka tiesikin ettei toinen nähnyt sitä.

//pahoittelen kestoa//

//Sovimme Silkin kanssa että peli jää nyt kesken, hukat söivät saaliinsa ja lähtivät sitten kuka mihinkin. Kiitos pelistä Silkki:)//
LOPPU!!!