Haavoja vai arpia? - Loppunut

¤Älä kysy nimestä xD Se on kuvainnollisesti vihollisia vai ystäviä¤

Punaturkkinen kummajais susi taapersi mudassa ja sulassa lumessa lievästi ärsyyntyneenä. Kaataja oli aikoinaan ollut oikeassa, kevät olisi liejuinen ja ärsyttävä. Takku katsahti vaaleilla silmillään ylöspäin, vaikkei erottanutkaan muuta kuin kirkkaan hohteen sieltä, missä tiesi auringon olevan. Uros oli lähes sokea ja sen avulla se oli löytänyt kevään liejustakin erään mukavan seikan, ei tullut kuuma. Ja välillä oli mukava jäädä kuuntelemaan kevään lintujen laulua ja kaikkea muuta kevään etenemisestä viittaavaa. Nykyisin maakaan ei ollut enää niin mutainen, paikka paikoin kyllä.

Alle puolimetriä korkea takkuisen turkin omaava hukka käänsi katseensa takaisin maahan ja jatkoi matkaa. Toivottavasti pian löytyisi Haukan tai Vallan laumalaisia. Olisi mukava tutustua näihinkin porukoihin vähitellen, uros tuumasi ja haukotteli sitten. Sen ei tarvinnut pysähtyä haukotellessaan, sillä hukka näki tassuillaan vallan mainiosti eteensä. Eihän Takku silmillään nähnyt yhtään paremmin.

//ssehän on ihan hyvä otsikko//

Ruusu oli ollut rajavartiossa, mutta päättänyt mennä hieman kauemmas. Ruusu kulki valppaana eteen päin ja oli päättänyt käydä järvellä katsomassa maisemia.

Jonkin aikaa kuljettuaan se näki järven ja siellä kauempana suden, nartu päätti mennä katsomaan kuka oli kyseessä.

"hei kuka olet kulkia?" Ruusu kysyi ja katsoi toista uteliaana jonkin matkan päässä.

Itsensä herra kohotti valkean katseensa äänen suuntaan. Aurinko aiheutti toisen siluettiin kauniin, suorastaan maagisen hohteen, mutta uros ei vaikuttunut. Ennemminkin hukka oli tyytyväinen siihen, että onnistui paikallistamaan äänen tuottajan jostain tuolta kaukaisuudesta. Takku heilautti pikkuista häntäänsä korkeammalle sudelle ja haisteli huomaamattomasti ilmaa. Toisen ominaishaju oli miltei peittynyt muihin tuoksuihin. Laumalainen siis. Lievät inhon väreet hiipivät hukkasen selässä. Se inhosi ylikaiken tuollaisia typeriä laumahenkisiä susia, paria poikkeusta lukuunottamatta. Ovela oli ollut viisas ja vanha lauman alfa, Kaataja taas oli ollut ensitapaamisella laumaton. Eihän sillä paljoa eroa ollut, mutta viisaita nuo kaksi arvostettua sutta olivat olleet.

"Hei vain, laumaeläjä..." Pieni, hapan hymähdys karkasi uroksen suusta, mutta se korjasi asian virnistyksellä. "Nimeni on Takku. Sinä olit?" Takku kysyi sitten. Tavallisesti se olisi ollut hyökkäävämpiä ja kiukkupussimaisempi, mutta se ajatteli, että olisi parempi tutustua eri laumoihin, jos aikoi jäädä. Näin pikkususi oli suunnitellut, mutta yhteenkään laumaan, paitsi ehkä Ovelan, se ei koskisi pitkällä tikullakaan.

Ruusu kuunteli toisen puhetta ja hymähti, toinen taisi olla erakko eikä tainnut pitää lauma elämästä, Ruusu alrveli näin olise ennenkin törmännyt vastaaviin susiin. Kun toinen alkoi puhua Ruusu sai varmuutta epäilyihinsä.
"Hei vain taidat olla erakko" Ruusu aloitti ja jatkoi pian "minä olen Ruusu" narttu esittäytyi pirteästi.
Ruusu oli ollut Ovelan laumassa, mutta eronnut koska se ei tuntunut kodilta vika ei ollut alfassa tai laumassa, se vain ei tuntunut oikealta paikalta Ruusulle. Ruusu katsoi toista varautuneesti ja tarkkaili kaikkea mitä toisessa oli ja huomasi toisen näössä jotain outoa, mutta ei kiinittänyt siihen sen enempää huomiota.

Takku inhosi erakko sanaa, mutta hillitsi haluaan laukaista jotain nasevaa takaisin ja tyytyi vain istumaan. Ilmeisesti tuota otusta ei haitannut valkeat silmät tai pieni, takkuinen olemus. Takku tunsi, kuinka muta tarttui sen mukavan takkuiseen turkkiin ja se muuttui punaruskeasta mudanruskeaksi. Urosta tunne miellytti. Melkein kuin kylpisi taikinassa. Kylpy vielä viilentikin.

"Hienoa..." Uros mutisi hiljaa vain itselleen ja pyöräytti huomaamattomasti päätään. "Mihin laumaan kuulut? Millaista siellä on?" Takku uteli lievää inhoa äänessään, mutta suostui kuitenkin kuuntelemaan tämänkin, yh, laumalaisen sepostukset niin ihanasta asiasta, kuin laumaelämä

Ruusu tarkaili toista ja huomasi tässä todella oudon asian... toinen taisi olla sokea ainakin osaksi, mutta Ruusu ei piitannut siitä juurikaan. Ruusun päässä pyöri munta kysymystä mitkäse olisi mielellään kysynyt. *kuinka vanha toinen oli? miten siitä oli tullut puoli sokea ja miten se saattoi olla noin takkuinen?* Ruusu pohti noita kysymyksiään mielessä ja päätti olla kysymättä mitään niistä.
Ruusu ei halunnut istua koska se ei pitänyt kauheasti mudasta ja loskasta lisäksi se sotkisi turkin.

Ruusu kuuli toisen mutisevan jotain, mutta ei saanut siitä selvää. Nartun häntä saatoi kuitenkin heilua hieman ja sen katse oli ystävällinen ja kysyvä, se osaksi pystyi ymärtämään toista ja osaksi ei. Ruusun pää kallistui kysyvästi ja hieman hämmentyneeksi. "minä olen Aarnimetsän laumassa, johtajana Valta. No milestäni mukavaa vaikka käskyja en saakkaan, mutta silti olen rajoilla vartioimassa. Ja miksi kysyt?" Ruusu vastasi ja kysyi yhtä aikaa iloisesti.
*tuo susi ei saa tietää liikaa ettei tule ongelmia* Ruusu mietti itsekseen.

Takku ei ollut puolisokea, se oli lähes sokea, eli ei nähnyt kuin epämääräisiä hahmoja. Roolija sen sijaa oli puolisokea, sillä hänen toinen silmänsä ei näe yhtään mitään. Uros istuskeli siinä ja mietti samalla kuulemaansa. Kyseessä oli siis se uusin lauma, koska Haukan lauma oli ennestään uroolle tuttu. "Olen vain kiinnostunut muiden laumoista, koska jos joskus päätän liittyä sellaiseen, tiedän varman valinnan jo suoraan. Onko lauma suurikin?" Takku selitti ja uteli sitten lisää laumasta.

Ohut ja takkuinen turkki oli peräisin aavikolta, kaukaa täältä. Kestävä uros oli niin luonteeltaan, kuin ruumiiltaankin. Viime ateriasta olisi pian puolitoista viikkoa, eikä Takku kokenut nälkää kummoista pistosta suurempana. Aavikolla oli ollut vaikea löytää juomista ja ruokaa vielä vähemmän. Sademetsässä osa taas ei ollut kovin kaksista ruokaa.

Ruusu seisoi rennosti ja kuunteli korvat uteliaasti höröllään. Ruusu koitti unohtaa ajatuksensa toisen sokeudesta ja koitti saada muuta ajateltavaa.
"vai niin no sanon vaan en oole ollut siellä hirmu kauan, mutta kyllä lauma aika suurelta vaikuttaa" Ruusu selitti ystävällisesti toiselle.
Ruusun hieman erikoisen värinen, mutta siisti turkki kiilsi hieman auringossa. Nartun paksu talvi turkki alkoi viimein vaihtua ohkasempaan kesä turkkiin.

Takku nyökäytti päätään hyväksyvän oloisesti. Erityisemmin sitä ei kuitenkaan innostanut kyseinen lauma, sillä tämä toinen hukka ei tuntunut järin innostuneelle asiasta. Ainakaan se ei sitä näyttänyt Takulle puheillaan tai "äänieleillään", mistä uros yleensä päätteli asioita. Takku nousi lievästi mutaisena ja virnisti kevyesti.

"No, minäpä lähden etsimään lisää laumoja, jos sopii?" uros uteli ja kääntyi sitten ilman vaikeuksia sokeudestaan huolimatta ympäri ja läksi taapertamaan pois. Toiselta ei saanut paljoa irti, joten turha jututtaa enempää. Takkuturkki tunsi olonsa jopa ahdistuneeksi toisen seurassa.

Ruusu ei ollut kovin innokas kertomaan asioista joista hirveästi tiennyt jote antaisi toisen mennä.


"menevain, näkemiin" Ruusu sanoi hieman tylsiintyneellä äänellä ja kääntyi ympäri ja jolkotti pois kertaakaan taakseen katsomatta. Pian se luimisti korvansakin ja kiristi juoksuksi, se ei oikein pitänyt toisesta ja halusi pois se luota.

//sori lyhyt ja täämä on varmaan tässä? kiitos pelistä//