Piiloissa (loppunut)

: Ainakin Naadia kera Myrskyn :



Vaaleaturkkinen melko nuori naarassusi ravasi kevyesti lumihangessa. Sen seurassa oli myös tummaturkkinen, hiukan narttua suurikokoisempi susi, uros.
Kaksikko oli taivaltanut jonkin aikaa pois päin laumansa mailta ja ehtinyt tovi sitten ylittää reviirin rajan. Erilaisten tapahtumien vuoksi heidän päämääränään oli löytää jostakin suojapaikka joksikin aikaa, lähinnä Kullalle, mutta mitä naaras oli Myrskyn sanoista ymmärtänyt, oli uros aikonut pitää seuraa ystävälleen.

Hetken vielä juostuaan vaaleaturkki hidasti vauhtiaan ja pian vain käveli rauhallisesti eteenpäin. Se katseli taivasta korviaan luimistellen. Sää näytti muuttuvan. Pian sataisi kai lunta.
Kulta käänsi päätään Myrskyyn päin ja heilautti häntäänsä hermostuneena pari kertaa.
"Minne päin nyt?" se kysyi haukahtaen.

Lumi narisi kevyesti kahden suden askeleiden alla. Pitkäraajainen Myrsky asteli keveästi eteenpäin Kullan rinnalla, mutta näytti olevan hieman varuillaan tarkkaillessaan ympäristöä. Silloin harvoin, kun uros oli käynyt ei-kenenkään-maalla, hän ei toki ollut pelännyt tai katsellut koko aikaa selkänsä taakse epäillen: nyt hän oli huolissaan siitä, että he törmäisivät siihen Karhunkaatajaan. Mitä lähemmäs laumattomien aluetta he olivat tulleet, sitä suuremmaksi pelko siitä oli kasvanut. Olihan se toisaalta typerä ajatus, sillä kai Karhunkaatajalla oli parempaa tekemistä kuin vaania Ovelan reviirin rajoilla ja odotella, että näkisi jälleen vilauksen Kullasta.
Olihan?

Kullan kysymyksestän johtuen uros luimisti hieman korviaan, jotka olivat kuunnelleet tarkkaan ympäristön jokaista rapsahdusta, ja katseli miettien ympärilleen. Hän ei tiennyt, missä täällä olisi sopivia, vapaita pesäkoloja, mutta puuttomalle alueelle ei kannattaisi majoittua. Kasvisto tarjoaisi suojaa, vaikka lehtiä ei niissä nyt ollutkaan.
"Käydään katsomassa tuolla", Myrsky vastasi. Hän vilkaisi Kultaan kannustavasti ennen kuin lähti astelemaan ripein askelin kohti puita, joita löytyi jonkin verran. Alue ei ollut kovin kaukana reviiriltä, mutta toivottavasti sieltä mahdollisesti löytyvä pesä olisi silti tarpeeksi piilossa uteliailta susilta.

"Hyvä on", naaras vastasi Myrskylle ja heilautti häntäänsä koettaen vaikuttaa reippaammalta.
Uroksen lähtiessä näyttämään suuntaan päin, jäi Kulta hetkeksi seisoskelemaan paikoilleen. Se vilkuili ympärilleen ja haisteli ilmaa epävarmana. Se ei halunnut kokea nyt mitään epämiellyttäviä yllätyksiä. Ei todellakaan.
Naaras halusi nyt vain löytää jonkin sopen, jossa olla sen aikaa, että saisi jälleen palata lauman luo ja jatkaa elämäänsä juuri sellaisena kuin se oli vielä pari päivää sitten ollutkin.

Seurattuaan sinisilmäistä Myrskyä korkeiden puiden katveeseen, naaras asteli uroksen rinnalle tarkastellen samalla ympäristöä toivoen, että he löytäisivät etsimänsä. Niin olisi parempi molemmille.

Yllättäen naaraan näköpiiriin eksyi jotakin kiintoisaa joka sai sen pysähtymään. Kullan korvat taipuivat uteliaina eteenpäin ja naaras lähti hitaasti astelemaan kohti löytöään. Päästyään lähemmäs pieneen maapenkereeseen kaivettua koloa, jonka vieressä kasvoi pari kuusentaimea, Kulta käänsi päänsä Myrskyn suuntaan ja ulvahti toiselle, kutsuen urosta luokseen.

Tarkasti ympäristöä katsellen Myrsky asteli nyt hieman hitaammin, etsien maantasalta sopivalta näyttävää pesäkoloa. Paras paikka toki olisi sellainen, jonka suuaukko olisi vaikka puiden tai pensaiden suojissa niin, että sitä ei näin ohikulkumatkalla voisi huomata.

Ensin Myrsky ei edes huomannut, että Kulta oli kadonnut hänen viereltään. Toisen ulvahdus saikin uroksen havahtumaan ja hän käännähti äänen suuntaan nähden, kuinka Kulta seisoi jonkin matkan päässä. Nopeasti Myrsky ravasi Kullan luo ja katsahti narttuun ensin kysyvästi, ennen kuin huomasi kuusentaimien keskellä olevan kolon. Helpotuksen tunne valtasi Myrskyn ja kohotettuaan päänsä pois maan rajalta hän katseli Kultaa selkeästi hyvillään. Häntä heilahti muutaman kerran tyytyväisyydestä kielien ja epävarmuus oli karissut uroksen olemuksesta pois.
"Haluatko mennä ensin?" uros kysyi tarkoittaen, halusiko Kulta tarkistaa, mahtuiko sinne edes yksi susi. Kulta oli heistä kahdesta pienikokoisempi, vaikka toki uros sirona ja melko keveänä kykenisi itsekin ahtautumaan yllättävän ahtaisiinkin paikkoihin, jos tarve vaatisi.
Jos kolo ei olisi tarpeeksi suuri heille molemmille, Myrsky voisi viettää yönsä myös sen ulkopuolella. Kunhan Kulta pääsisi suojaan, Myrsky voisi viettää yönsä rauhassa.

Kulta murahti myöntävästi ja lähestyi haistellen koloa. Häntä heilahteli puolelta toiselle pienin liikkein. Naaras oli utelias, mutta samalla se myös toivoi, että paikka olisi heille kahdelle sopiva. Olisi harmillista lähteä etsimään uutta paikkaa, mutta eipä heillä olisi muutakaan vaihtoehtoa.
Vielä ennen menoa sisemmälle koloon, naaras vilkaisi Myrskyä toiveikkaana.
Naaras astui melko matalana ja varoen, nuuhkien viileää maaperää. Se huomasi, ettei pieneen pesään meneminen tuottanut sille vaikeuksia, joten se jatkoi matkaansa kolon perälle, käyden sitten makaamaan. Naaras heilautti häntänsä vierelleen ja laski päänsä etutassujensa päälle, katsellen ruskeilla silmillään Myrskyä.
Kulta oli varma, että tummaturkkinen uroskin mahtuisi kolon suojiin, vaikka hiukan kooltaan suurempi naarasta toinen olikin.

"Tule vain", se kehoitti lempeällä äänensävyllä.

Toivoen, että kolo olisi sopiva, Myrsky seurasi tarkasti Kullan liikkeitä. Hän laski jälleen päätään nartun pujahtaessa sisälle ja huomasi hyvillään, että ainakin se oli sopiva Kullalle ja se riitti urokselle hyvin. Heillä oli todellakin ollut onnea matkassa tämän kolon suhteen.

Kuultuaan Kullan lempeän äänen Myrsky heilautti häntäänsä kerran, haisteli vielä pesän suuaukkoa ja pujahti sitten melko ketterästi sisälle. Eihän kolo mikään kovin suuri ollut, mutta ei sen tarvinnutkaan olla: tämä sopi loistavasti.
Myrsky nuuhki maata uteliaasti seisoen hieman kumarassa ja huomasi, että kolon seinissä ja lattiassa ei haissut tuoreita hajuja. Se oli siis todellakin hylätty pesä. Haisteltuaan tovin hän laskeutui makaamaan melkein Kultaan kiinni - itse asiassa kolon pienuudesta johtuen Myrsky ohuempi turkki koski Kullan paksumpaan ja pehmeämpään turkkiin, mutta urosta se ei haitannut.
Uros ei sanonut hetkeen mitään, vaikka hän olisi voinut kehua Kultaa monin sanoin tämän kolon löytämisestä. Myrsky kuitenkin uskoi, että hänen rentoutuneesta ja lämpimästä olemuksesta huomasi, kuinka tyytyväinen sinisilmäinen uros juuri sillä hetkellä oli.

Myrskyä ei väsyttänyt, mutta ulkoilmaa lämpimämmässä kolossa makoilu ei myöskään turhauttanut häntä. Niinpä hän ei kokenut tarpeelliseksi nousta ainakaan vielä, vaan makaili edelleen lattialla tyytyväisenä.

Sopivan kokoiseksi kahdelle sudelle osoittautuneen pesäkolon perällä maatessaan Kulta katseli Myrskyä, joka oli käynyt sen viereen. Naaraasta tuntui nyt helpommalta ajatella tulevaa. Se uskoi, että kaikki kääntyisi vielä hyvin päin, eikä viime öisestä koituisi sille enää hankaluuksia. Nartun pitäisi nyt vain odottaa jonkin aikaa, ehkä pari päivää tai hiukan enemmän. Tässä kolossa oli kuitenkin hyvä odotella ja varmasti lähistöltä saisi pyydystettyä jotakin ravintoakin, jotain pienriistaa. Esimerkiksi jäniksiä.
Kulta lipaisi suupieltään samalla, kun hiukan kohottautui venyttelemään eturaajojaan. Tämän jälkeen vaaleaturkki kierähti kyljelleen makaamaan, vatsapuoli urokseen päin.

"Minusta tuntuu, että kaikki päättyy vielä hyvin", naaras totesi huokaisten ja samalla silmäillen Myrskyä. Oli kyllä aivan uroksen ansiota, että Kulta oli nyt tässä, eikä esimerkiksi kuuntelemassa isänsä luennointia tai muiden laumalaisten halveksuntaa.

"Ja siitä minä saan kiittää sinua", vaaleaturkki vielä lisäsi lempeästi.

Pessimistisyys ei kuulunut Myrskyn luonteeseen, mutta nyt hän oli asian suhteen hieman pessimistinen. Häntä arvelutti se, että lauma saisi jollain tavoin tietää asiasta ja Kulta joutuisi silti ongelmiin - kenties vielä pahempiin, kun oli yrittänyt piilotella sen sijaan, että olisi tullut kertomaan asiasta suoraan isälleen tai Ovelalle. Ei Myrskyä se pelottanut, mitä hänelle voisi tapahtua jos selviäisi, että piilottelu oli ollut osittain hänen ideansa. Kullan kohtalo tässä loppujen lopuksi huoletti.
Myrsky siirsi sellaiset ajatukset syrjään ja näytti edelleen hyväntuuliselta. Hän silmäili Kultaa nyt enemmän omana itsenään, vaikuttaen pirteältä ja jopa huvittuneelta, ennen kuin vastasi: "Älä kiitä vielä." Uroksen äänensävystä ei loistanut sitä pienoista pelkoa siitä, mitä voisi pahimmillaan tapahtua. Myrsky ei halunnut antaa Kullalle aihetta huoleen, sillä toki kaiken pitäisi päättyä hyvin. Sen lisäksi hän ei halunnut nähdä narttua allapäin enää, ja siksi uskoi mieluummin itsekin siihen, että ongelmia ei ehtisi syntyä.

Venytellen uros lopulta nousi seisomaan ja pujahti ulos kolosta. Ulkopuolella hän venytteli vielä paremmin, sillä tilaakin oli enemmän ja rapsutti lopuksi vielä korvaansa toisella takatassullaan. Sen jälkeen hän laski päänsä, katsoi Kultaa ja haukahti hyväntuulisesti: "Käydäänkö katselemassa ympäristöä?"
Levottomana sutena Myrsky oli jälleen päätynyt siihen ajanviettotapaan, josta hän eniten piti: vaelteluun.

Naaras nosti päätään hiukan ja nuolaisi lumihileitä etutassuistaan. Samaan aikaan se kuuli Myrskyn sanat, mikä sai Kullan vilkaisemaan urosta hennosti hymyillen. Korvat eteenpäin taipuneina naaras tarkasteli sinisilmää vielä hetken, ennen kuin laski päänsä takaisin alas. Pian pieni pää nousi kuitenkin uudelleen koholle, kun narttu huomasi uroksen nousevan ja astelevan ulos. Kulta ehti jo hätäillä, että sen seuralainen lähtisi jo nyt paluumatkalle muun lauman pariin.

Ei siis voinut olla vaikeaa ajatella kuinka huojentunut vaaleaturkki oli uroksen osoittaessa nartun olettamukset vääriksi. Tyytyväisenä Kulta heilautti tuuheaa häntäänsä ja tassutteli pesäkolon suuaukolle.
"Käydään vain", naaras vastasi pehmeästi vingahtaen ja asteli sitten Myrskyn ohitse pysähtyen vähän matkan päähän. Kulta nuuhki ilmaa ja katseli ympärilleensä todeten, ettei mitään epämiellyttävää näkynyt lähistöllä.
Suloinen sudenhymy kuonollaan naaras kohdisti ruskeiden silmiensä katseen tummaturkkiseen urossuteen ja heilautteli häntäänsä reippaana.
"Sinä saat valita suunnan".

Sen enempää sanomatta Myrsky heilautti häntää Kullan sanoille ja lähti astelemaan keveästi eteen päin. Hän haisteli kevyen tuulen mukana tuomia hajuja ja katseli ympäristöä uteliaana sinisillä silmillään, mutta missään ei näkynyt ketään ja asia rauhoitti Myrskyä. Kenties hän vain hermoili liian helposti juuri sillä hetkellä. Ei heillä olisi mitään hätää.

Puita ei jatkunut kovin pitkään muuten niin laakealla alueella, ja jo melko pian ne vaihtuivat kitukasvuisemmiksi yksilöiksi ja niiden myötä pensaiksi, jotka olivat lumen peitossa. Asia ei tosin haitannut Myrskyä yhtään, sillä hän viihtyi kyllä kaikenlaisissa maisemissa kävelemässä ja nyt kukaan ei ainakaan pääsisi yllättämään heitä, kun näköyhteys oli erinomainen lähes joka suuntaan kymmeniä metrejä.
Jonkin aikaa hiljaa taivallettuaan Myrsky käänsi katseensa Kultaan ja yritti keksiä jotain puheenaihetta, jonka ansiosta voisi hetkeksi unohtaa kokonaan sen, miksi taakse jäänyt pesäpaikka oli pitänyt löytää. Uros ei ollut aivan varma, kumman mielestä hän halusi kipeämmin karkottaa asian: Kulta ei enää vaikuttanut miettivän sitä, tai sitten narttu peitti asian hyvin.

"Onko sinulla nälkä?" Myrsky kysyi ihan vain sanoakseen jotain. Uros oli edellisenä päivänä syönyt muutaman kiinni saamansa jäniksen, mutta toki ruoka maistui aina, mikäli Kulta sellaista haluaisi. Myrskylle itselleen kelpasi myös ihan vain alueella vaeltelu.

: Joo anteeksi, kun taas olet joutunut vastaustani odottamaan .. :


Kulta tassutteli Myrskyn vierellä ja sen ruskeiden silmien tarkkaavainen katse oli suunnattu eteenpäin. Naaras oli vaiti eikä tällä hetkellä edes miettinytkään mitään sen erikoisempaa. Se ei jaksanut vaivata mieltään miettimällä tulevaa tai murehtimalla menneitä. Kulta ei jaksanut kiusata itseään.
Myrskyn rikkoessa hetken kaksikon välillä olleen hiljaisuuden kysymällä oliko vaaleaturkin nälkä, käänsi narttu päänsä uroksen suuntaan taittaen korvansa eteenpäin.
"Vähän, mutta en minä tarvitse mitään", se virkkoi lempeän rauhallisella äänensävyllä. Samalla naaraan pörröinen häntä heilahti pari kertaa.
Kullan oli kyllä hiukan nälkä, mutta sen ei tehnyt mieli syödä nyt mitään. Saati sitten jahdata jotakin saalista. Eikä se myöskään halunnut, että Myrsky metsästäisi sille jotakin.
Uros oli auttanut Kultaa jo aivan tarpeeksi tänään ja jos toinen tahtoisi metsästää jotakin, saattaisi naaras kuitenkin auttaakin. Ihan vain kohteliaisuuden ja ystävyyden eleenä.

"Jos olet sitä mieltä", Myrsky vastasi rauhallisesti takaisin. Hän ei halunnut paapoa Kultaa ja sillä tavoin jopa osoittaa, ettei luottanut nartun omiin taitoihin; päinvastoin, hän vain halusi olla avuksi. Sinisilmäinen susi halusi näyttää toiselle, että hän välitti tästä ja halusi, että hän tunsi olonsa hyväksi ja turvalliseksi Myrskyn seurassa. Se taisi olla silkkaa ystävyyttä - tai niin Myrsky ainakin itselleen vannotti jatkaessaan verkkaista matkaansa.

Alue oli lähes autiota. Myrsky vaikutti tyytyväisemmältä ja aikaisemmat tapahtumat alkoivat jo tuntua unenomaisilta; sellaisilta, joita ei ollut oikeastaan edes tapahtunut. Sen sijaan uroksesta vain tuntui, että hän käveli itselleen tärkeän suden kanssa muuten vain alueella rauhallisen hiljaisuuden vallitessa. Se oli paljon mukavampi ajatus kuin muistelut ja kauhukuvat siitä, mitä Kulta oli edellisenä yönä tehnyt.
Kävellessään rauhallisin askelin ja samalla ympäristöään tarkkaillen, Myrsky vilkaisi välillä Kultaa. Hän silmäili narttua ohimennen, käänsi katseensa jälleen pois ja vilkaisi uudestaan. Ei siihen ollut varsinaisesti mitään syytä, mutta uros oli hyvillään voidessaan nyt viettää aikaa Kullan kanssa ihan rauhassa.

Vaaleaturkki asteli eteenpäin ja katseli lumista maisemaa. Kullan mielentila oli levollinen, eikä sen mieltä enää painanut edellinen yö. Oikeastaan naaraasta tuntui paljonkin paremmalta ja tulevaisuus näytti valoisalta. Siihen ajatukseen oli helppo tuudittautua ja uskoa tällä hetkellä.
Naaras tassutteli pitkin lumihankea reippaasti ja vilkuili välillä Myrskyä. Kulta heilautteli häntäänsä kevyesti ja nopeutti hiukan kulkutahtiaan.

Pian naaras jo juoksi nopeammin, mutta katseli välillä taakseen odotellen seuraisiko Myrsky sitä. Pari kertaa Kulta ulvahti kannustaen urosta mukaansa.

Naaras vaihtoi hiukan suuntaa ja juoksi häntä viuhuen ja silmät ilosta loistaen metsikköön. Hän puikkelehti taidokkaasti lumen peittämien kivenlohkareiden ja kantojen välissä, varoen satuttamasta itseään mihinkään.
Kulta kiipeili jäisillä kallioilla ja pari kertaa sen tassu lipesi, minkä vuoksi naaras hiukan horjahti puolelta toiselle. Päästyään kallioiden päälle jäi vaaleaturkki sinne seisomaan ja tähyilemään missä Myrsky olisi.

Myrsky on susi, jota ei tarvitse useampaa kertaa houkutella leikkiin. Niinpä uros nytkin säntäsi saman tien Kullan perään, mutta antoi nartun pääasiassa johtaa reittiä ja seurasi itse haukahdellen perässä. Välillä hän juoksi pidemmin askelin Kullan rinnalle, mutta jättäytyi jälleen kauemmas ja jatkoi juoksemista siellä.
Itsevarmasti Myrsky seurasi Kullan perässä myös kalliolle, vaikka nartun valitsema reitti ei näyttänytkään helpoimmalta. Pari kertaa uros oli lähellä syöksähtää Kullan luo huomatessaan, kuinka toisen askel lipesi jäisellä maaperällä, mutta ei ehtinyt aivan toisen luo ennen kuin narttu oli onnistuneesti jatkanut matkaansa. Hivenen huvittuneena Myrsky seurasi Kullan askelten jäljessä ja mietti, että hänestä oli tulossa liian huolehtivainen.

"Hiljaista", Myrsky totesi itsestäänselvyyden rauhallisella äänellä. Siniset silmät tuikkivat iloa ja leikkisyyttä, mutta muuten uroksen keho oli sillä hetkellä täysin rauhallinen. Häntä heilahti pari kertaa hitaasti, mutta pian Myrsky käänsi katseensa Kullasta ja istahti alas, katsellen alla avautuvaa maisemaa. Uroksella ei ollut kiire minnekään.

Myrskyn saapuessa vaaleaturkkisen naaraan luo, heilautteli Kulta häntäänsä iloisena. Pari kertaa se vinkaisikin kimeästi.

"Välillä hiljaisuus on ihan hyvä asia .. Etenkin, kun nyt on niin rauhallista", narttu totesi pehmeällä äänensävyllä, samalla silmäillen sinisilmäistä urosta. Myrskyn istuutuessa lumiselle kallionpinnalle, teki Kulta samoin ja istuutui kiertäen häntänsä tassujensa vierelle. Naaras katseli tarkkaavaisena ja uteliaana talvista maisemaa pää kallellaan sekä korvat taipuneina eteenpäin. Kullan olotila oli levollinen ja rauhaisa. Se lipaisi kuononpäätään mietteliäänä ja palautti ruskeiden silmiensä katseen Myrskyyn.
Jälleen narttu mietti sitä kuinka paljon saikaan olla kiitollinen Myrskylle siitä, että uros viitsi auttaa sitä. Ilman tummaturkkia naaras olisi varmaan palannut laumansa luo ja saanut haukut niskaansa tai jopa pahimmassa tapauksessa se olisi voitu karkoittaa lauman luota. Lisäksi Myrsky oli valanut uskoa Kullan mieleen, että kaikki kääntyisi vielä lopulta hyväksi.

"Minun pitää joskus vielä korvata tämä kaikki sinulle", vaaleaturkki totesi lempeällä äänensävyllä.

Kuullessaan Kullan vastauksen, Myrsky käänsi lempeän katseensa pienikokoisempaan narttuun ja katseli tätä hetken aikaa sanomatta mitään. Hänestä tuntui, että mitään ei tarvinnut edes sanoa; hän uskoi eleiden kertovan aivan tarpeeksi uroksen sen hetkisesti olotilasta. Myrsky oli hyvillään siitä, että hän saattoi juuri sillä hetkellä vain istua rauhassa Kullan kanssa ja nauttia tästä hetkestä täysin siemauksin.
"Mikä kaikki?" Myrsky kysäisi muka yllättyneenä. Ei hän tarvinnut mitään vastapalveluksia Kullalta, vaan oli tyytyväinen silloin, kun Kultakin oli - ja etenkin, jos hän oli jotenkin syynä Kullan hyvään oloon.
"Olen tehnyt vain sen, mitä ystävältä voi odottaakin", hän lisäsi kohteliaasti ja käänsi ystävällisten silmiensä katseen takaisin lumiseen maisemaan, odotellen Kullan vastausta hyväntuulisena.

Hymyillen suloista sudenhymyään Kulta kallisti päätään nyt toiselle puolelle ja korvat taipuneina eteen päin se katseli huvittuneena Myrskyä.
"Voi olet tehnyt niin paljon minun hyväkseni .. Minä pidän kyllä huolen, että annan vähintään yhtä paljon takaisin", naaras sanoi lempeällä äänensävyllä, silti hyvinkin päättäväisenä. Se tarjoaisi apuaan Myrskylle heti, kun siihen tulisi pienikin tilaisuus. Se olisi varmaakin varmempaa.
Vaaleaturkkinen narttu silmäili vielä hetken seuralaistaan ja käänsi katseensa sitten talvimaisemaan. Kulta huokaisi itsekseen lipaisi lopuksi tummaa suupieltään.

"Kyllä saa joku naaras vielä aikanaan olla onnellinen rinnallasi", naaras totesi ystävällisesti, kuitenkaan katsomatta Myrskyyn päinkään.

Enää Myrsky ei sanonut mitään, vaan käänsi ainoastaan katseensa Kultaan tämän sanojen johdosta. Hän oli hyvillään siitä, että Kulta oli sitä mieltä, mutta vastapalvelus ei olisi välttämätöntä uroksen silmissä. Toki hän ottaisi avun tyytyväisenä vastaan, mikäli sellaista tarjottaisiin, mutta mieluummin hän kärsi itse ahdingosta ja näki Kullan tyytyväisenä.

Kullan seuraavien sanojen takia Myrsky tunsi itsensä pienen hetken ajan hieman hölmöksi, mutta äärettömän hyväntuuliseksi. Hän silmäili Kullan profiilia ja punnitsi nartun sanoja mielessään pienen tovin hiljaisuuden vallitessa heidän ympärillään, ennen kuin vastasi varmalla äänellä ja lyhyesti: "Toivon niin."
Ohikiitävän hetken ajan Myrsky toivoi, että Kulta olisi kääntänyt kauniiden silmiensä katseen häneen, mutta niin ei tapahtunut. Hivenen hölmistyneenä - mutta sen mahdollisimman taitavasti piilottaen - uros nousi seisomaan, siirsi katseensa nartusta pois ja oli hetken aikaa hiljaa miettien, mitä sanoa. Hänen naiivit ajatuksensa ja sen päiväiset tekonsa tuntuivat hetken aikaa liian selviltä ja uros ei oikein tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt seuraavaksi tehdä. Kenties olisi parempi jättää Kulta hetkeksi yksin ja poistua takaisin lauman pariin.

"Ehkä minun on parempi lähteä nyt", Myrsky jatkoi äänellä, jossa ei ollut enää aivan yhtä paljon äskeistä rauhallisuutta ja seesteisyyttä. Jostain syystä uroksen ajatukset ja haaveet olivat jopa säikäyttäneet hänet, ja hän arveli, että nyt oli parempi lähteä. Ihan vain siksi, ettei hän sanoisi tai tekisi mitään typerää enää sille päivälle.
"Voin tulla seuraksesi vielä mahdollisimman pian, jos haluat", hän lisäsi ja katsahti jälleen Kultaan mahdollisimman tyynenä. Myrsky toivoi, että Kulta viihtyi hänen seurassaan ja haluaisi vielä, että uros tulisi hänen seurakseen niinä päivinä, kun Kulta ei viettänyt öitään lauman parissa.

Kulta käänsi ruskeiden silmiensä katseen urokseen, kun tämä kertoi lähdöstään. Hetkessä naaraan hyvä mieli laski asteen verran alemmas, mutta silti hän ymmärsi ettei olisi järkevää, että useampi susi olisi kauaa poissa lauman suojista. Sen huomaisi joku varmasti ja silloin pienestä asiasta kehkeytyisi helposti suurempaa.

"Selvä", vaaleaturkki vastasi nyökäten kuonoaan kevyesti. Se säilytti lempeän ja rauhallisen olemuksensa hyvin, nousten seisomaan. Naaraan häntä heilahti pari kertaa puolelta toiselle kuin osoittaen, että hän pärjäisi jonkin aikaa hyvin itsekseenkin.

"Tietenkin haluan, että palaat luokseni niin pian kuin mahdollista, mutta en halua, että lauma alkaa epäillä jotakin", Kulta jatkoi hetken päästä ja kallisti päätään. Se tiesi kyllä, ettei sillä olisi hätää heidän löytämässään piilopaikassa yksinään, mutta koska hän mieluummin oleilisi Myrskyn seurassa, tulisi hänen varmasti ikävä toista ainakin vähäsen.
Kulta asteli lähemmäs tummaturkkista urosta ja lipaisi tämän pehmoista poskea vaaleanpunaisella kielellään. Tämän jälkeen naaras puski päätään vasten Myrskyn rintakehää osoittaen kiintymystään toista kohtaan.

Myrsky ei voinut sille mitään, mutta Kullan sanat saivat uroksen hyväntuulisemmaksi. Hän valpastui hivenen, kun narttu astui lähemmäs, mutta rentoutui sangen pian ja toisen puskiessa hänen rintakehäänsä Myrsky laski kevyesti päänsä Kullan niskan päälle. Samalla hän tökkäisi leikkisästi narttua kirsullaan kaulaan, mutta lopulta vastahakoisesti astui kauemmas Kullasta ja katsoi tätä vielä ystävällisesti.
"Emmeköhän näe siis pian", Myrsky totesi hiljaa, mutta selkeästi. Hän heilautti häntäänsä muutaman kerran, odotti vielä hetken Kullan mahdollisia sanoja ja kääntyi sitten takaisin. Ketterästi uros laskeutui jäistä kalliota alas, loikkasi lumeen ja käännyttyään vielä katsomaan Kultaa kallion päällä, pyrähti matkaa nopeasti taittavaan juoksuun ja suuntasi kohta lauman reviiriä kevein askelin ja pentumaisella energialla.

[ Kiitos mukavasta pelistä! Seuraavaa odotellessa. ;) ]

"Toivon niin", naaras vielä vastasi Myrskylle ja päästi toisen sitten lähtemään. Hiukan haikea sävy olemuksessaan Kulta katseli tummaturkkisen uroksen menoa toivoen samalla sydämessään, että saisi juuri nyt juosta ja kisailla Myrskyn rinnalla vailla huolen häivää.


: Jepjep (; Kiitos pelistä taas jälleen :