Surujen pitkä ja harras vuodatus. - Loppunut-

Seinäruusu oli saapunut suuren, lähes mahdottoman suuren puun vierelle istumaan. Sillä oli ollut jo pari viikkoa lievää syömättömyyttä sydänsurujen takia. Ilma oli kepeä, aurinko loi voimakkaita säteitään maahan ja kuivatti sitä parhaansa mukaan. Kuolleen ja kaatuneen puun viereen istuutuukin nallekarhumainen narttu aavistuksen nyyhkyttäen, se oli laihtunut mutta jaksoi silti eteenpäin. Nälkähän ajoi sutta raivokkaammin taistelemaan elämästä ja kuolemasta. Laumastaan Seinäruusu oli syrjäytynyt hetkelliseksi, sen ei tehnyt mieli tavata ketään laumalaista tai edes alfaa joka voisi huomata sen pahan olon ja sisäisen lievän tuskan. Pikkulinnut sirkuttelivat keväisiä sulosointujaan, mutta mustapilvinä toimivat harakat ja muut varikset rääkyivät senkin edestä. Nartun kasvoilla oli hyvin mietteliäs ja keskittynyt ilme, sen korvat olivat kääntyneet luimuun ja häntä oli paikoillaan. Tilanne oli kuolemanvakava Seinäruusun tuijottaessa läheistä kiveä, se oli karu ja kylmä. Miten ' helposti ' Katse olikaan ottanut uutisen vastaan, oli vain lähtenyt tiehensä. Ei se minusta ollut edes tykännyt ... niin kylmältä kun se vain näyttikään. Yritinhän sentäs sanoa sen hienotunteisesti. Seinäruusuhan itse oli ehdottanut pelkkää ystävyyttä mutta Katse oli ilmeisesti perunut senkin ehdotuksen.

Pian kirkkaalta lähistöltä kuului puskien rapinaa, tai ainakin askelia. Oliko joku lähellä vai oliko se vain riistaeläin? Keveä ja varsin lempeä tuuli heilutteli nartun turkkia poispäin itsestään ja Seinäruusu ei saanut lähellä olevan hajua kirsuunsa. Narttu odotti että selviäisi mikä tai kuka lähistöllä kulkeva olisi.

¤Meni väärään topiciin edellinen, muokkaus oikeaksi xD¤

Haukka tallusti jänis suussaan rennosti kohti pesiä. Matka taittui nyt pidemmän kaavan kautta, sillä jänis ei ollut tykännyt ideasta tulla saaliiksi. Alfa oli kuitenkin katkaissut jänön niskat saatuaan sen pienen ajomatkan jälkeen kiinni. Puputtaja oli ollut puolirampa, toinen etutassuista näytti vääntyneen jännään asentoon ja siinäkin oli puremajälkiä. Ehkä jokin eläin oli leikkinyt jäniksellä, tai se oli itse koettanut saada jalkaansa toimimaan. Nyt otuksesta ei olisi muuta hyötyä, kuin pennuille ruokaa. Isohko kuollut kelo näkyi edessäpäin. Alfa ajatteli ensiksi kiertää sen kokonaan kääntymällä suoraan pesille, mutta laumalaisen haju osui kohdalle. Ei ollut kauan, kun tästä oli joku kulkenut, Haukka tuumasi ja nuuhkaisi jälkiä ja vaikka jänön veri tuoksuikin kuonon alla voimakkaammin havaitsi uros Seinäruusun tutun hajun. Olipas pitkä aika, kun uros oli viimeksi nartun kohdannut. Missäköhän sekin oli luurannut?

Lempeä sydämminen alfa lähti taapertamaan kuolleen puun luokse ja kiersi sen hajun suuntaisesti ja lopulta huomasikin Seinäruusun siellä. Jopas toinen näytti laihtuneen. Silmätkin olivat uponneet hieman päänsisään ja muutenkin toinen näytti raihnaisemmalle, kuin piti. Uros laski kummastuneena jäniksen maahan ja katseli narttua hetken. "Onko jotain käynyt? Oletko loukkaantunut?" Alfa uteli sitten. Se ei oikein hallinnut näitä huolehtimis asioita. Ne saivat muuten niin suoranaisen ja mukavan suden vaivaantumaan ja menemään miltei tuppisuuksi.

Seinäruusu kohotti katsettaan alfaansa, luimisti korviaan ja katsahti sitten aurinkoista maisemaa.
'' En ole. '' Narttu veti syvään henkeä ja päästi sen ulos hieman vaivautuneena sieraimiensa kautta. Pitikö Haukan juuri nyt osua tänne? Mietti nuori naaras hieman hermostuneena, kulmiensa alta loi vielä lyhyen katseen Haukkaan ja liukui sitten hitaasti makuulteen melkein kokonaan kuivalle maalle. Vihreitä ruohotuppoja sielä sun täällä oli jo tunkenut esiin vanhojen ja kuolleiden kasvien ohi, joka sai maiseman näyttämään pirteämmältä. Ainoa synkeä pilkku taisi olla Seinäruusu, joka muuten oli aina niin sydämmellinen ja elämäniloinen narttu. Makuullaan ollessaan karvat levisivät ja vaaleanharmaa turkkinen narttu toivoi ettei Haukka olisi huomannut Seinäruusun laihutta. Ei Seinäruusu halunnut olla tällainen, mutta nyt vaan oli päässyt tapahtumaan niin että ruokahalu ja siinä samassa metsästyksen into oli laskenut. Seinäruusu ei puhunut mitään, katsoi vain mahdollisimman normaalisti vuoroin alfaansa ja maisemaa sen takana.

Haukka katsoi laumalaistaan ja päätti sitten antaan jäniksen tuolle. Vaikka olento olikin tarkoitettu Säteelle, tuntui uroksesta pahalle katsoa toisen laihaa ruumista ja riutunutta olomuotoa. Alfa laski kuononsa ja työnsi sitten jäniksen toisen nänän eteen. "Ota siitä", uros sanoi ja istuutui itse kuivalle kohdalle puun viereen ja tarkkaili toista. Jos toinen ei ollut loukkaantunut, täytyi kyseessä olla sisäistä kipua. Alfa tiesi tunteen, sillä oli itsekin kerran riutunut omatunnon tuskissa, jotka vasta nyt vuosien jälkeen, ehkä Säteen ansiosta, alkoivat heiketä.

Alfa vaihtoi mukavampaan asentoon, jolloin Haukka nojasi hieman vasemmalle. Kultaiset silmät tapittivat yhä huolesta sekaisin Seinäruusua. "Tiedätkö, että näytin joskus yhtä riutuneelle ja ehkä jopa nälkiintyneemmältä kuin sinä nyt", Haukka aloitti epävarmasti. Se ei tahtonut patistaa toista kertomaan, joten alfa oli päättänyt kertoa jotain, mikä saisi Ruusun ehkä tajuamaan oma hölmöytensä ruumiinsa heitteille jätön takia. "Olin silloin jättänyt entisen laumani petturille, kostajalle, joka syrjäytti minut kaikkien edessä. Mutta voitko kuvitella näkeväsi puolison järkyttyneen ilmeen, kun lähdet pois? Kuinka Orvokki koetti päästä mukaani ja se estettiin väkivalloin. Voitko kuvitella sitä tunnetta, kun tiesit puolisosi kantavan sinun pentujasi? Silloin juoksin päivin ja öin. Juoksin ja surin, kidutin ruumistani äärimmilleen, kunnes en enää jaksanut, vaan lysähdin kasaan. Sen jälkeen olen kohdannut nälän ja orvon tunteen sisälläni." Haukka painoi päänsä alas, mutta tarkkaili laumalaistaan edelleen. "Mutta sitten saavuin tänne. Näin, kuinka elämä voisi jatkua. Keräisin vain ystäviäni kokoon ja aloittaisin alusta. Sain taas lihaa luitteni ympärille ja elämä näytti valoisalle, kunnes.." Alfa nielaisi, sillä kyseinen muisto oli kipeä, mutta ihmekö, se oli tuore. "Kunnes sain kuulla, että joku on pettänyt laumani sisältä tai ulkoakäsin. Veren johtama lauma aikoo ehkä hyökätä tämän lauman kimppuun. Tällä kertaa en aijo katsoa vierestä, mutta viimeksi tein sen virheen, etten ajatellut pidemmälle. Olisin voinut pelastaa Orvokin tai kuolla yrittäessäni. Nyt sen tiedä miten hän voi ja tunnen siitä pahaa omatunnon tuskaa vielä, monen vuoden jälkeen."

Seinäruusu siirsi synkän katseensa sillä hetkellä tuntuvaan aarteeseen, Haukka oli kiltti sille, sen oli Seinäruusun pakko myöntää.
Jänis makasi elottomana Seinäruusun edessä, naaras luimisti korviaan tiukemmin ja siirsi jäniksenraadon oikeaan kylkeensä kiinni. Seinäruusun käytös saattoi muistuttaa valeraskauksesta tällä hetkellä, vaikkei sillä sitä ollut, onneksi.

Kulmien alta synkeä katse katsoi hartaasti Haukkaa koko kertomuksen ajan. Huomaamattaan nartun korvat olivat kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta nousseet höröön, mutta surkea ilme kasvoilla ei ollut muuttunut miksikään. Seinäruusu ihmetteli aavistuksen Haukan avautumista, eihän narttu ollut kauvaa laumassa asustanut, näemmä uros pystyi luottamaan siihen. Tai sitten Haukka oli yhtä avoin kaikille. '' Haukka... Minä... '' Narttu aloitti varovasti, kuin olisi tunnustamassa piilotettua rakkauttaan '' Minä loukkasin jotakuta. Ei se ollut tarkoitukseni, mutta se vain ei tuntunut oikealta.Tapasin nimittäin Katseen, hetken huumassa minä menin aukaisemaan suuni liian aikaisin ja sanoin pitäväni hänestä. Hän ilmeisesti valehteli tunteensa silloin ja sanoi olevansa... tai sanoi rakastavansa minua. Kun kumminkin yritin oikaista väärinkäsitystä, tottakai minä olin ollut iloinen siitä kun minusta pidettiin ja olihan katse mukava, niin Katse hylkäsi anteeksipyytelyni ja surkean yrityksen solmia ystävyyttä uudelleen samantien. Tuntui kuin se susi olisi ollut tehty suoraan jäästä silloin, niin kylmä vastaus... '' Seinäruusun silmissä välähti, ne olivat kostuneet tunnepurkauksen yhteydessä. Vielä hetki sitten oli Seinäruusu ollut iloisena laumansa mukana, tosin pelkäsi silloin Katalaa, ja ollut hyväntuulinen. Nyt se nieli itkuaan ja oli kaikin puolin riutunut, niin henkisesti kuin fyysisestikkin.

Haukka kuunteli Ruusua tarkasti ja myötäili joissain kohdissa kevyillä nyökkäyksillä. Uros kuunteli loppuun ja oli sitten hiljaa hetken aikaa. Vaikkei se voinutkaan sallia Katseen ja Ruusun välistä suhdetta lauman sisällä, se voisi auttaa kaksikkoa sopimaan. "Luuletko, että Katse olisi tosiaan tehty jäästä? Tulitko ajatelleeksi, että hän voi olla järkyttynyt ja epätoivoinen, kun ette vastanneetkaan hänen tunteisiinsa?" Alfa uteli rauhallisesti ja hymyili susimaisen lempeästi.

Susi vaihtoi taas painoa toiselta puolelta toiselle. Alfa piti todella paljon laumalaisistaan, eikä tahtonut noiden kärsivän. Nytkin jänis tuntui olevan kiinnostuksista vähäisin Ruusun mielestä.

Seinäruusu siirsi taas korvansa luimuun kysymyksen yhteydessä, eihän se voinut olla varma, Kookkaaksi luokiteltava naaras lipaisi hieman vaivautuneena valkeitasuupieliään ja siirsi katseensa tiukasti Haukan silmiin. '' Ainakin oletan sen näköiset kasvot kylmiksi, kuin Katse olisi kasvanut kokoa liikaakin ja minä olisin kutistunut. Se katsoi minua niin julmasti. Tuntuu siltä että Katse vain koetteli tunteitani ja leikki niillä, tosin koska minä en vastannut tunteisiin... Voi Haukka, olen niin avuton juuri nyt. '' Ja sanojensa jälkeen herkkä narttu sortui hiljaiseen nyyhkäykseen, sitä suorastaan kuvotti oma itsensä ja Katse pelotti sitä. Kuinka naaras olikaan saanut itsensä näin huonoon kuntoon? Ja antamaan itsestään vääränlaisen kuvan Katseelle? Miksi aina kaikki meni huonosti juuri silloin kun oli lauma, perhe johon luottaa. Seinäruusu huokaisi suunsa kautta raskaasti ja siirsi katseensa hetkeksi muualle, sitten vilkaisi jänistä vierellään. Seinäruusu oli monesti miettinyt hankkisiko pennun kasvatikseen, sillä ei ollut enään lupaa lisääntyä ja laumasta se ei missään nimessä eroaisi.

Haukka katsoi jälleen toista myötätuntoisesti ja jos sen omatunto ei olisi alkanut kolkuttaa, olisi uros varmasti koettanut purrata toisen kaulaa lohduttaakseen toista. "Minä uskon, että kylmät kasvot saa aina, jos joku on pettynyt sinuun todella. Jos olisin pettynyt sinuun, enkä tahtoisi näyttää oikeita tunteitani piilottaisin ne jonkin tunteen alle ja esittäisin välinpitämöttämän vihaista." Alfa sanoi ja siirsi painoaan toiselle jalalle jälleen kerran. Sen teki mieli auttaa, mutta kuinka, se oli arvoitus.

Seinäruusu puuskaisi vaivautuneesti, iso kaatunut puu loi varjoja puoliksi kaksikon päälle. Oli yllättävän kuuma kevätpäivä mutta onneksi se oli viilenemään päin, vaikkei siinä olisikaan ollut mitään vikaa vaikka se olisi paistanut vielä kauvan.
'' Haukka, nyt minulla on perhe johon kuulua. Miksi tämä asia vaivaa minua niin paljon? Kannanko omantunnon syntejä? '' Seinäruusu luimisti korvansa alistuvasti ja piti katseensa suunnattuna kohti alfaansa. Narttu siirsi katsettaan hetkeksi maisemaan tarkistaakseen ettei ketään muuta laumalaista olisi lähistöllä salakuuntelemassa, vaikkei Seinäruusu voinut moista oikein uskoa Haukan laumalaisista. Viimein narttu esitti kysymyksen'' Onko edes kukaan huomannut poissaoloani? '' ja sen korvat nousivat pystyyn, kolmiomaiset, pehmeäkärkiset korvat kääntyilivät eri suuntiin melko hulvattomasti mutta vastauksen kuullessaan ne kääntyivät kohti Haukkaa uteliaina. Kiinnostihan Seinäruusua oliko kukaan edes kaivannut sitä, vaikka olihan se vasta liittynyt.

Haukka nuolaisi huuliaan ja asettui lämpimälle maaperälle makaamaan. Päänsä se laski etutassujensa varaan ja haukotteli rauhoittaakseen toista. Koko ajan alfa oli selvillä toisen puheista ja empi jälleen, että mitä sanoisi. "Ehkä siksi, että kaipaat omaa perhettä?" Uros ehdotti sitten toisen vaivaamis kysymykseen myötätuntoisella ja lempeällä äänellä. Kun toinen sitten uteli, että oliko narttua kaivattu Haukka veti henkeä hiljaa ja puhalsi ulos. Itse se oli kummastellut laumalaisensa katoamista, mutta niin olivat monet jäsenistä tehneet, ainakin viimeaikoina. Uros empi, mutta päätti vastata totuuden mukaisesti. "Ehkä, en ole varma. Ehkä he ovat ajatelleet samoin kuin minä, olet vain lähtenyt jonnekin saadaksesi olla rauhassa, eivätkä he tohdi tai tahdo häiritä sinun rauhaasi. Niin minäkin ajattelin, kun tulin luoksesi."

Seinäruusu luimisti korvansa alistuvasti kuullessaan sen perhettä koskevan kysymyksen, se lävisti mielen kuin rasvattu nuoli. Narttu laski päänsä huokaisten syvään etustensa väliin ja venytti vastaamistaan. '' Haukka, minä en kaipaa ollenkaan perheeni luokse. Katsos... '' aloitti narttu ja keskeytti hieman että saisi Haukan huomion paremmin, jatkoi sitten korvat edelleenkin alistuneesti luimussa '' Vanhassa laumassani ei tunnettu armoa. Heikot tai muuten taistelukyvyttömät taikka taidottomat, jota minä olin, häädettiin. Pahimmasssa tapauksessa tapettiin, pentu-ikäni oli niin kamala etten halua enää ikinä uudestaan kokea sitä. Muistan kuinka pettynyt isäni oli minuun ja sisaruksiini, sisarukseni, tai kaksi niistä tapettiin. Minun silmieni edessä... '' Seinäruusu nyyhkäisi susimaisesti ja jatkoi sitten hieman kiihtyneellä äänellä, mutta surullisella ja nosti päänsä ylös '' Kuulin heidän avunhuutonsa, näin heidän verensä jopa haistoin sen! Haukka tiedätkö sinä minkälaiset jäljet se jättää suteen? Sudenkorento, kiltein meistä pennuista sai jäädä koska hänellä oli taitoa ja oveluutta taistella, en ukso että Sudenkorento on paha. '' Laski narttu viimein päänsä tassujensa väliin, se ei piitannut Haukan viimeisestä sanomasta mutta pisti sen kumminkin korvansa taakse. Narttu silmäili Haukkaa kostunein silmin.

Haukka pudisti päätään. "En tarkoittanut entistä, hiukan kamalaa kylläkin, perhettäsi vaan uutta omaa perhettä. Omia pentuja, joita hoivata ja näyttää niille parempaa esimerkkejä, mitä sinulle tehtiin." alfa selitti ja katseli miten toinen reagoisi. Jos toinen tahtoisi saisi se varmasti hoitaa Haukan ja Säteen pentuja, jos niitä joskus siunaantuisi. Tai ehkä jo hieman varttuneita nykyisiäkin.

Haukka oli pahoillaan toisen menneisyyden takia. Se ei ollut järin mukava ja uros koki olevansa liian puhtoinen ollakseen laumansa johtaja. Toinen vaikutti koviakokeneelle ja valmiille tekemään asioiden eteen jotain.

Seinäruusun yli huokui pieni nolon tunne, se oli ilmeisesti tajunnut väärin. Mutta nyt nosti hieman ryhtiään ja nosti korviaankin alistuneesta luimusta. '' Siis oma perhe. Mutta Haukka, enhän minä voi nyt. '' Narttu painotti hiukan enhän-sanaa.
Pontevasti nousikin Seinäruusu sitten ylös mutta liukui makuulteen samantien. Rusakko makasi edelleen elottomana vaalean nartun vierellä. '' Haukka. Olen kuullut huhuja että Veri suunnittelee jotain, oletko kiltti ja kerrot minullekkin jos satut tietämään, Haukka. '' Seinäruusu kysyi rohkeammin, ennen kuin Haukka kerkiäisi vastata lisäsi Seinäruusu sanomaansa vielä; '' Lupaan kautta karvaisen turkkini että tieto jää minulle, mikäli uskaltaudut kertoa totuuden. '' Narttu siirsi sitten katseensa empien Haukan silmiin, ja syvälle.

Haukka katsasti Ruusua. "Mutta voisit auttaa Sädettä ja minua tulevien ja nykyisten pentujen hoidossa. Olisit niille kuin täti," uros ehdotti ja nuolaisi huuliaan samalla. Kun toinen sitten sanoi kuulleensa mahdollisesta vaarasta Haukka nyökäytti päätään. "Joku on kertonut Verelle valheita laumastamme ja Säde tuntee kyseisen alfan. Veri tekee ja ajattelee sitten tai ei ajattele ollenkaan. Siksi kehotankin olemaan kulkematta yksin missään ja syömään hyvin, jotta jaksat taistella mahdollisissa hyökkäyksissä mahdollisimman hyvin." Haukka selosti asioiden oikean laidan yksiselitteisesti ja mahdollisimman selkeästi pieneen tilaan tiivistettynä. Toivottavasti Ruusu ymmärsi siitä, sillä alfa ei tahtonut puhua toistuvasta menneisyydestään toiselle yhtä avoimesti, kuin Säteelle oli.

Seinäruusu siirsi korviaan aavistuken taaksepäin, Haukka oli tosiaankin avoin mutta luotettava susi. Mitä se oli kuullut. '' Veri siis suunnittelee hyökkäystä? Onko laumamme tarpeeksi vahva vastarintaan? '' Ensimmäinen oli tarkoitettu toteamiseksi vaikka se kysymykseltä kuulostikin. Seinäruusu siirsi katseensa merkillisesti Haukkaan, se ymmärsi asian laidan ja että Haukka ei halunnut avautua Seinäruusulle yhtä paljon kuin Säteelle. Ei se vaaleaturkkista ja muuten hempeämielistä narttua haitannutkaan. Jäniksen raatoa vilkaisi narttu, voisikohan se nyt taas palata laumansa pariin.

// äh, vähän huonoa tekstiä. Rottapojat häiritsevät minkä kerkiää kun kiipeilee käsis ja näppäimistöl :D //

Haukka katsoi toista epävarmasti. "Se riippuu laumalaisista. Jos he tahtovat taistella, he taistelevat. Jos eivät, niin eivät. Olemme vahvoja, jos toimimme yhdessä ja taistelemme yhdessä. Onneksemme Veren lauma ei ole kovin suuri, joten taistelusta, jos sellainen tulee, ei synny kovinkaan massiivista." alfa selitti sitten. Se näytti toiselle selkeästi, ettei ollut varma tilanteesta ja kaikki riippuisi laumalaisten panoksesta.

¤Miulakin pukkaa lyhyttä, syyttäkäämme inspiksen puutetta, joka kohtasi Haukka hahmon peluuttamista¤

Seinäruusu siirsi mietteliäästi katseensa kaatuneeseen ja liiankin kookkaaseen puuhun takanaan. '' Minä olen ainakin mukana. '' Narttu oli vannonut uskollisuuttaan mielessään jo ensitapaamisella, ja nyt se vilpittömästi halusi hyvittää sen että se hyväksyttiin laumaan. Vaikka olihan se Haukallekin hyvä asia, se sai lisää vastarintaa Veren laumaa kohden ja myös hyvän laumalaisen. Tai no, miten sen Haukka nyt katsoi. '' Haukka, onko laumassamme montakin metsästysryhmää? '' kysyi Seinäruusu, vaikkei se ollut kovinkaan hyvä taistelemaan oli se silti saanut vinkkejä ja kokemusta elämänsä varrella. Narttu taistelisi parhaansa mukaan vaadittaessa, muttei henkikultaansa silti kovin mielellään uhrannut. Tosi olisihan se ollut eräänlainen kunnia, mutta Seinäruusu uskoi ettei Haukkakaan tykkäisi laumalaistensa menettämisestä.

// Mennään näillä keskipitkillä/lyhyillä :) Ihan hyvin sopii minulle. //

"Ei kovin montaa, yksi tällä hetkellä. Kaataja, korjaan Karhunkaataja johtaa sitä ja suosittelen lämpimästi, että menisit juttelemaan hänen itsensä kanssa asiasta." Haukka sanoi lempeästi ja katsahti pesien suuntaan. "Mutta arvostan todella sitä, mitä aiot tehdä lauman puolesta. Juuri nyt kaipaan sinunlaisiasi laumalaisia ja siksi olen ylpeä sinusta. Omalla tavallani kylläkin." Haukka selosteli lisää ja siirsi katseensa takaisin Ruusuun. Uros todella arvosti toisen uhrautumista ja sitä, miten toinen oli ryhdistäytynyt aiemmasta alistuneisuudestaan. Huonot kokemukset vahvistavat, kuten sanotaan.

"Onko sinulta liikaa pyydetty, jos toivoisin sinun palaavan lauman pariin?" Alfa uteli sitten ja kallisti pientä päätään. "Entä onko sinulla enempää kysymistä?"

Seinäruusu tunsi itsetuntonsa kohenevan, vai oli alfa siitä ylpeä. Narttu nostatti päätänsä aavistuksen ja kuunteli Haukan kysymyksen loppuun asti tarkasti, löi merkille painoitteet ja äänensävyt. '' En tiedä itse onko minussa mitään ylpeyden aihetta. Mutta kiitos, Haukka. '' Kiitti narttu nöyrästi ja laski päätänsä sitten taas, kuin olisi saanut masentavan hyökyaallon niskaansa.

'' Uskon että voin palata taas lauman pariin. Toivon ettei Katse kanna kaunaa mutta ymmärrän mikäli hän välttelee minua. '' Narttu hymähti vielä surumielisesti perään ja nostatti taas päätään. Olen upea, olen kuka olen ja tyytyväinen siihen... takoi Seinäruusu päähänsä ja soi tyynen nyökkäyksen Haukalle, enempää kysyttävää ei olisi.

Siispä Haukka nousi ja läksi tallustamaan kohti pesiä. "Siinä tapauksessa voitkin taivaltaa kanssani pesille," alfa ilmoitti ennen lähtöä. Mitään muuta sanottavaa sillä ei enää ollut Ruusulle.

¤Tämä olisi tässä, vai?¤

Seinäruusu nousi korvat höröllä ja positiivisemmin mielin, '' Niin, niin voin. ''

Narttu kahmaisi vielä jäniksen suuhunsa ja lähti sitten ripeästi alfansa vierelle askeltamaan. Sen mieliala koheni ja narttu tunsi itsensä osaksi laumaa, tärkeäksi osaksi. Matka taittui pesille verkkaasti.

[Kiitos pelistä:).]